20.12.08

Kaikki paitsi kahvinkeitto ja lastenhoito on turhaa

Tyyppasin vihdoin espressopannua, jonka ostin loppukesästä kirpparilta 2,5 eurolla, ja ainakin se toimi! Siis keitti kahvia eikä esimerkiksi höyrystänyt vettä pois ja jättänyt jäljelle pelkkiä kuivia puruja, kuten edellinen pannuni tuppasi saattovaiheessaan tekemään. Maku oli aika tuju, mutta kahvikin oli seissyt jääkaapissa jonkin aikaa. Sitä paitsi kahvisnobin ystävättäreni mukaan pannu tulee sitä paremmaksi mitä enemmän sillä keittää. Tämä on sentään ruostumatonta terästä! Olen astunut yhden askeleen eteenpäin tielläni kohti täydellistä kahvinautintoa.

Alessiin, kahvimyllyyn ja luomupapuihin on sentään vielä matkaa. Ystäväpariskunnan alusta loppuun snobbailtu kahvi on kyllä täydellisen makuista, mutta itse en jaksa nähdä ihan niin paljon vaivaa. Ehkä jaksaisinkin, jos ei olisi pyykki-, tiski- ja viihdytysvuoroja – mutta kumpi on tärkeämpää? Mieluummin hoidan useamman ihmisen huushollia kuin keitän rauhassa itselleni kahvia. Tarvinneeko mainita, että ystäväpariskunta on lapseton.

19.12.08

Nuuhkuti, nuuhkuti

Kun Viltsu on lähdössä isälleen, olen jo edellisenä iltana vähän surullinen ja haikea. Joka kerta. Siitä huolimatta että tavallisimmin Viltsu on isillä vain 1-2 yötä kerrallaan. Illalla nukkumaan käydessäni rutistan poikaa ekstrapitkään, aamulla nuuhkaisen varastoon. Mun kultapoju.

Ollaan ruvettu ottamaan pientä matsia silloin tällöin. Kai lapsen pitääkin kapinoida. Toisaalta Viltsu on kuitenkin äidin ihana kylkimyyry, joka haluaa katsoa kainalossa Muumeja ja Simpsoneita ja kulkea kouluun minun kanssani.

Päiväsaikaan yksinolo on luksusta, mutta yöllä nukun mieluiten lähietäisyydellä jostakusta toisesta. On liikuttavaa maata lämpimien jalkojen, käsien ja selkien puristuksessa. Ja on suloista tuntea itsensä kunnolla levänneeksi. Harmi ettei kumpaakaan voi tallettaa pankkiin, josta niitä voisi nostaa yksinäisinä, unettomina öinä.

Älkää nyt kuitenkaan huolestuko uusioperheeni tilasta. Yksinäisiä öitä ei olisi ollenkaan, ellei EM:llä olisi niin outoja työvuoroja.

Rajapyykkejä

Voiko elämässä ikinä olla täydellisen tyytyväinen pidempiä aikoja kerrallaan? Miksi vanhempien pitää vanheta ja muuttua heiveröisiksi ja vähän hassuiksi?

Päivänä muutamana yhtäkkiä tajusin, että ei minusta sitten tullutkaan elokuvaohjaajaa, laulajaa, kirjailijaa tai edes juontajaa. Jollekin toiselle voi olla maailma loppua siihen, kun nelikymppisenä huomaa, että murrosiän suurista haaveista yksikään ei toteutunut. Minua se onneksi vain hihityttää. Ei niin että olisin oikeasti halunnutkaan olla mitään muuta kuin tavis.

Haluaisin tasaisen olotilan, mutta ei mua kai ole sellaiseen luotu. Koko ajan sisällä kuohuu ja pirskahtelee. Osaan rauhoittaa elämää mutta vähän väärällä tavalla: jättämällä projekteja kesken. Sitten ne vainoavat mua. Mielenrauhan kannalta olisi ehkä parempi heittää Viltsun rikkinäiset housut pois kuin hautoa niitä nurkassa odottamassa, että tartun ompelukoneeseen. Toisaalta se olisi epäekologista tuhlausta. Hmmm. Koskaan ei voi voittaa.

21.11.08

Kaikkea sitä pitääkin miettiä

Koululaisen äidin on pakko keksiä jokin korvaava liikuntamuoto päiväkotimatkojen tilalle. Laskin, että keskimäärin kävelin viime talvena joka päivä ainakin kolme kilometriä pelkkiä päiväkotireissuja. Nykyisinkin aina joskus kävelemme Viltsun kanssa yhdessä, mutta vähennystä on silti kymmenisen kilometriä viikossa.

Olen sen verran tottunut tähän olomuotooni, etten millään haluaisi lihoa, ja se on vähän vaikeaa, kun talvea vasten aina maistuu punaviini ja makea. Anteeksi, että olen pinnallinen, mutta en toivoisi itselleni mahamakkaroita, jenkkakahvoja ja kaulahelttaa.

Ruokaa nyt vaan on pakko syödä, useampina päivinä pari kertaa. Aiemmin on kaikki muu ollut minimissä, mutta nyt olen tottunut aamujugurttiin sun muuhun. ”Sun muu” on onneksi enimmäkseen hedelmiä ja kasviksia, mutta porttiteorian mukaan niistä on lyhyt matka sipseihin ja suklaalevyihin. Eikö muka?

Töissä täytyy pienentää annoksia entisestään, ettei iske ähky ja makeanhimo. Alkoholin ja kahvin juomista täytyy vähentää.

Tämän uljaan päätöksen päälle vetäisen kohta omenapiirakkaa ja jugurttia. Because I’m worth it.

20.11.08

Muistoja hankkimaan

Aina ja erityisesti syksyisin minulla on tapana tuijotella ikkunasta ulos. Vuodenajan ja kellonajan mukaan vaihtuva maisema tuo mieleen monenlaista.

Jostain syystä olen viime aikoina usein muistellut syyslomareissua, jonka tein parikymmentä vuotta sitten yhden silloisen kaverini kanssa. Melkeinpä ainut meitä yhdistävä tekijä oli se, että olimme nuoria suomalaistyttöjä, jotka asuimme Sveitsissä. Ei kai ole ihme, että Sveitsin-aikojen jälkeen yhteytemme katkesi melko nopeasti. Yhteinen Liechtensteinin-lomamme oli kuitenkin hauska. Matkalla kului huomattavasti enemmän Schwarzwaldtortea ja huomattavasti vähemmän paikallista valkoviiniä kuin nyt jos tekisin saman retken. Voi nuoruutta, sokerinkulutusta ja syntymähumalaa.

Ylipäätään matkoja on kiva muistella. Pitäisi taas käydä jossain, että saisi uusia muistoja. Viikonloppukaupunkilomia ei EM:n kanssa voi suunnitella, koska hän on töissä niin kummallisiin aikoihin. Viltsun kanssa voitaisiin lähteä jonnekin pitkästä aikaa. Wieniin? Brysseliin? Dubliniin? Jos nyt edes Tukholmaan.

16.11.08

Meri on mantereita ympäröivä laaja ja yhtenäinen suolavesikerros

Vene nostettiin viime viikonloppuna.

Olemme käyneet veneilemässä vielä aika myöhäänkin syksyllä. Iltaisin meri on siniharmaa ja aallot liukaspintaisia, mieleen tulee sula lyijy, vaikka en tiedäkään, miltä se näyttää. Veneen peräaalloissa ratsastaa vaahtohevosia.

Kallio ja meri karistavat painot sydämestä ja suoristavat ryhdin. Niissä on jotain vakaata, rauhoittavaa ja riemukasta. Pääsee palaamaan perusasioiden äärelle. Sitä paitsi savusilakka on jumalten ruokaa.

Yhtenä lauantaina kävimme Pihlajasaaressa. Ulkoreunan kalliolla taas oikein tunsin, kuinka hartiat putosivat paikoilleen, järki selkeentyi ja mieli tervehtyi. Sellaiseen paikkaan pitäisi päästä vähintään kerran viikossa. Muun hyvän lisäksi saimme nähdä mahtavan auringonlaskun. Meri loisti kultaisena ja kaupunki melkein paloi. Häikäisevän hienoa.

Tässä täytyisi tietysti olla kuva, mutta uskokaa pois: ei se kumminkaan tekisi oikeutta maisemalle. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa. Joko tuntuu merituuli?

14.11.08

Onni täällä vaihtelee, aiheet eivät niinkään

Pakko avautua vielä kerran Aamusivuista. Niiden kirjoittaminen on ihanaa ja tarpeellista, mutta paljon aikaa se vie. Siksi en arkisin tahdo ehtiä kirjoittaa. Viikonloppuisin taas periaatteessa voisin käyttää aikaa muuhunkin, esimerkiksi kodin hoitamiseen ja blogien seuraamiseen. Lenkilläkin olisi kiva käydä. Kun lapset ovat heränneet ja aamun lastenohjelmat loppuneet, alkaa minun työni viihdytys- ja muonitusjoukkojen kapteenina. Se on tärkeintä hommaa, siitä en aio missään tapauksessa tinkiä, mutta mistä sitten tinkisin? Nukkumisestako? Hyvä idea, mahdoton toteuttaa.

Aamusivuja on tarkoitus kirjoittaa käsin. Niiden myötä olen taas muistanut tämän vanhan totuuden: kannattaisi aina vain kirjoittaa eteenpäin, tehdä juuri käsillä olevasta lauseesta ehjä kokonaisuus ja sen jälkeen vaikka palata johonkin edelliseen ajatukseen, jos se oli jäänyt kesken. Tämähän toimii koko elämän metaforana. Valitettavasti vain töhryt ja sulkumerkkien sisäiset selitykset ovat yhtä yleisiä tekstissä kuin elämässä. Ei me osata olla siististi.

Joskus kirjoitan aamusivuille niistä asioista, jotka huolettavat, mutta aika usein myös niistä, jotka ovat ihanasti. Ehkä se on aamusivujen viesti: katso ympärillesi ja näe, mikä kaikki on hyvin. Ihana iso unitukkainen poikani laittaa itselleen aamupalaleipää. Parveke on täynnä kukkia ja omenoita. Vessa on pesty. Kunhan eksä roudaa tavaransa kellarista, mikään ei estä remontin valmistumista.

Niin se remontti …
Olkkarin kasoille pitäisi tehdä jotain ennen kuin silmä tottuu niihin lopullisesti. Ei niitä kovin kätevästi pääse siivoamaan, koska niiden edessä on aina täysi pyykkiteline. Jos ei ole kodinhoitohuonetta, pitää olla ylimaallisen ahkera, ja sitähän minä en ole. Mieluummin köllöttelen Viltsun tai EM:n tai molempien viekussa sohvalla tai istun pöydän ääressä kirjoittamassa.

Tavaran määrä ja sekasotku ahdistaa. Toisaalta ei täällä niin kamalalta näytä. Näyttää siltä, että täällä eletään. Lattiat ja seinät ovat edelleen jokapäiväinen ilonaihe. Seuraavaksi voisi porata loputkin taulut paikoilleen.

Ehkä tässä vielä joskus tulee tylsiä, pitkiä, pimeitä iltoja, joina ei kiinnosta mikään muu kuin kodinhoito. Tosin jos vanha pätee, silloin kiinnostaa vain glögin juominen. Kunhan nyt kaikki siivoaminen ei jäisi ensi vuoteen. Onko se niin paljon pyydetty? Ahkeruuden jumalat, hoi! Oletteko kuulolla? Vai pelaatteko räsypokkaa laiskuuden ja mässäilyn kanssa?

13.11.08

Eroon sienisaaliista osa 2

Sieniä jäi vielä, joten kokkasin niistä toistakin ruokaa:

Juustoinen sienilasagne ainakin neljälle syöjälle
oliiviöljyä
kuivattuja yrttejä
pippuria
400 g (lampaan)jauhelihaa
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
suppilovahveroita tai muita sieniä sen verran kuin on
puoli litraa luomutomaattimurskaa + vettä purkin huuhtelemiseen
lasagnelevyjä
(vajaa) paketillinen Auraa tai jotain muuta juustoa, esimerkiksi feta käy hyvin
2-2,5 dl kermaa tai vastaavaa
kourallinen juustoraastetta

Kuumenna öljyä pannulla ja lisää mausteet. Ruskista jauheliha öljyssä. Jauhelihan voi korvata vaikka soijarouheella. Jos sen jättää kokonaan pois, muita aineita pitää lisätä.

Sippua sipulit ja lisää lihan joukkoon kuullottumaan. Paloittele sienet ja lisää nekin pannuun. Kaada päälle tomaattimurska ja sopiva määrä vettä (desi? kaksi desiä?). Jos haluaa, tässä vaiheessa kastiketta voi maustaa. Itse en lisännyt suolaa ollenkaan, koska juusto on sen verran suolaista. Jätä soossi muhimaan sopivaksi ajaksi. Jos on kova nälkä, sen voi käyttää saman tien, mutta välissä ehtii myös viedä lapsen fudistreeneihin, pestä pyykkiä tai lukea blogeja.

Voitele iso uunivuoka ja kasaa siihen kerroksittain lasagnelevyjä, jauhelihakastiketta ja juustomuruja. Kun vuoka on sopivan täysi, kaada päälle kerma ja juustoraaste. Jääkaapissa sattui olemaan Valion kolmen juuston kermaa, joka on kamalan tuotteistettua ja prosessoitua ja jota tämmöinen luomuruoan ystävä ei saisi käyttää ollenkaan, mutta käytinpä silti.

Tökkäise vuoka uuniin ja paistele sitä hellästi ja pitkään 180-200 asteen lämmössä. Meillä ruoka unohtui uuniin melkein puoleksitoista tunniksi, sillä piti hakea lapsi treeneistä, levittää pyykit ja lukea vähän lisää blogeja. Eipä tuo haitannut, koska olin jossain vaiheessa ymmärtänyt peitellä sapuskan foliolla.

Lisukkeeksi tarjoiltiin jokaiselle jotakin: ketsuppia, puolukkasurvosta, tomaattilohkoja ja oliiveja.

Tämän jälkeen ruokajutut loppuvat ainakin vähäksi aikaa. Lupaan.

12.11.08

Nam, pekonia

Nykyisin teen ruokaa paitsi itselleni myös yhdelle kasvavalle lapselle ja yhdelle intohimoiselle lihansyöjälle. (Toim. huom. Onneksi osa hänen intohimoistaan suuntautuu muuallekin kuin lihansyöntiin.) Ehkä siitä johtuu tämä omituinen ilmiö: suunnilleen kerran viikossa ruoanlaitto alkaa sillä, että avaan pekonipaketin.

Risotto on yksi Viltsun herkkuruoista. (Toim. huom. Niitä on monta. Niihin kuuluu muun muassa hampurilainen, chili con carne, kantarellikeitto, valkosipulietanat ja täytetyt kesäkurpitsat.) Risotto sattuu myös olemaan ruokaa, jota osaan laittaa vaikka silmät kiinni. Risottoriisiä minulla on aina, ja muita aineksia käytän sen mukaan mitä kaapeista milloinkin löytyy. Joskus käy niin kuin eilen: pöperö on sen verran hyvää, että ainekset ja niiden määrät kannattaa kirjoittaa muistiin.

Useampi viime aikojen postauksista on jotenkin liittynyt ruokaan, mutta ei meillä lasketa, eihän? Tässä vielä yksi resepti marraskuun arki-iltojen lämmikkeeksi:

Metsäsienirisotto 3-4 syöjälle

pieni paketillinen hyvää pekonia
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
suppilovahveroita tai muita sieniä puolisen litraa tai vähän enemmänkin (?)
3 dl risottoriisiä
8 dl luomukasvislientä
reilusti tuoretta rosmariinia ja persiljaa (muutkin yrtit käyvät, totta kai)
kourallinen mozzarellaraastetta
mustaapippuria tai muita mausteita, jos siltä tuntuu

Silppua pekoni kattilaan ja anna sen kiehua hiljaa omassa liemessään, kunnes rasva on sulanut. Älä kuitenkaan anna possun ruskistua. Jos näin uhkaa käydä, lisää tilkka vettä.

Jos haluat tehdä ruoan ilman pekonia, aloita lämmittämällä kattilassa tilkka oliiviöljyä ja nokare voita tai oivariinia. Kasvisten ja mausteiden määrää kannattaa tässä versiossa vähän lisätä.

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja leikkaa porkkana renkaiksi, tikuiksi tai kuutioksi – mistä nyt satutkaan tykkäämään. Minä tykkään renkaista, koska oman teoriani mukaan porkkananpalat pysyvät pikkuisen rouskuvina, kun niissä on mukana kovaa ydintä. Heitä kasvikset kattilaan ja sekoittele. Silppua myös sienet ja lisää kattilaan.

Kaada riisit kattilaan ja sekoita hyvin. Jos tuntuu, että pekonista ei irtoa tarpeeksi rasvaa, voit lisätä voita tai oliiviöljyä, mutta kumpaakaan ei välttämättä tarvita.

Nyt alkaa se vaihe, joka tekee risotosta risoton: nesteen lisääminen. Osan liemestä voi korvata viinillä, ja maun takia kannattaakin. Minä tyydyin tällä kertaa liemeen, jota maustin tuoreilla yrteillä. Viltsu on oppinut koulussa nirsoilemaan pikkuisen, ja siksi en hivauttanut yrttejä ruoan joukkoon vaan kaadoin liemen siivilän läpi.

Kaada aluksi kattilaan vain sen verran nestettä, että pystyt sekoittamaan riisit ja kasvikset yhteen puuromaiseksi seokseksi. Keittele risottoa pienellä lämmöllä ja lisää nestettä pikku hiljaa, ainakin kolmessa tai neljässä erässä. Sekoita välillä. Jos tuntuu, että kaikki neste on haihtunut ja riisit eivät vain kypsy, ei auta muu kuin keitellä lisää lientä tai jatkaa sitä vedellä. Tavoitteena on sopivan kostea ja pehmeä risotto, ei mikään epämääräinen mössö.

Lopuksi kruunaa risotto juustoraasteella, käännä lämpö kokonaan pois ja anna makujen tasaantua muutama minuutti. Minä pidän kattilan päällä kantta, mutta ilmankin pärjää.

Maista, mausta ja tarjoile. Lisukkeeksi sopii salaatti ja aikuisten ruokajuomaksi lasillinen punaviiniä.

7.11.08

Olisin ostanut vokaalin, jos raha olisi riittänyt

Tiina jakoi mulle J:n, vaikka juuri olin valmistautunut haasteeseen pohtimalla yökaudet Y:llä alkavia sanoja. Telepatia ei nyt oikein toiminut, pitää kai pistää piuhat vaihtoon.

Tehtävä kuuluu näin:
Kirjoita blogiisi 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella, ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi.

1. Jevgeni Onegin. Tämä tuli ensimmäisenä mieleen, koska sennimistä oopperaa menen EM:n kanssa katsomaan ja kuuntelemaan marraskuussa. Paree olla hyvä, varsinkin kun nykyään niin harvoin pääsen minnekään. Oopperassa on se takuuvarma puoli, että jos esillepanosta ei tykkää, voi sulkea silmänsä ja pelkästään vain kuunnella. Laulajat ja soittajat yleensä osaavat hommansa. Kuoharin juominen väliajalla ei myöskään voi mennä pieleen. Aah.

2. Johtokunta. Kuvitelkaa pieni, lettipäinen tyttö, joka ei koskaan tee läksyjä ja on muutenkin kamala vastarannan kiiski. Tyttö ei erityisemmin pidä koulusta, vaikka joistakin opettajista tykkääkin. Niille, joista ei tykkää, sanoo vastaan siihen malliin, että saa käytöksenalennuksen. Alaluokilla kaveeraa kaikkien kanssa mutta yläasteella tyytyy oman pienen porukkansa seuraan. Kuulostaako tämä sellaiselta tyypiltä, joka aikuisena istuu lapsensa koulun johtokunnassa? Ei minustakaan.

3. Juusto. Me like. Parhaita ovat pitkään kypsytetyt, maukkaat juustot, niin kuin vaikka Appenzeller tai Manchego. Suomalainen Emmental toimii oivallisesti. Pidän myös kaikista lampaan- tai vuohenmaidosta tehdyistä juustoista paitsi norjalaisesta varpaanväliversiosta.

4. Jugurtti. Sitä pitää saada kerran päivässä. Jos joku on juuri menossa kauppaan, niin mieluiten maustamatonta luomua, kiitos.

5. Jenkkakahvat. Jonain aamuna sä heräät ja sä huomaat että sä oot kasvattanut sellaiset.

6. Jii. Viltsun kummisetä, aivan ihana mies. Ihme ettei hän ole esiintynyt tässä blogissa aiemmin.

7. Jalkapallo. Vielä kymmenen vuotta sitten olisin nauranut räkäisesti, jos joku olisi väittänyt, että eräänä päivänä sanon näin, mutta - se on hieno laji. Näköjään se on myös osoitus siitä, että ihmisen näkemykset voivat avartua ja mieli muuttua. Luo toivoa meille kaikille, eikö vain?

8. Johnny Cash. Mies joka ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Sillä on vaan niin hienoja versioita ihan käsittämättömistä biiseistä, esimerkiksi U2:n Onesta tai Bob Marleyn Redemption songista.

9. Jopo. Kun olin pieni, minulla oli keltainen. Nyt voisin haluta ihan samanlaisen mutta aikuisten kokoisen.

10. Joulupukki. Ei mulle kukaan muukaan sitä Jopoa osta. Myönnän suoraan, että tykkään joulusta. Enää kuukausi ja saa alkaa laulaa joululauluja ilman että kenelläkään on oikeutta valittaa! Kun maass' on hanki, olen kuin varpunen jouluaamuna. En etsi valtaa, loistoa, tai no, ihan pikkuisen loistoa voisin ottaa.

Jos joku haluaa oman kirjaimen, kommenttilootassa voi ilmoittautua.

Metsä vastaa kun kissalla pöytää pyyhkii

Sanotaan, että jos parisuhteessa tai perheen luutuneissa tavoissa jokin ärsyttää, pitää muuttaa omaa käytöstään, niin muidenkin on pakko muuttua. Eilen lähdin suoraan ruokapöydästä koneelle ja jätin EM:n siivoamaan pöydän. Olin kyllä kokannut ja sitten vielä tiskasin, mutta immerhin niin kuin sveitsiläiset sanovat. Kaikki kotiin päin. EM on muutaman kerran jo tiskannut ja imuroinut, kun olen antanut ne tehtäviksi. Pitäisi vielä opettaa vessan pesu.

Luitte oikein: opettaa. En tajua, mistä se mies on aiemmin niin passaavia naisia löytänyt. On jo aikakin hänen saapua nykypäivään.

Ehkä mies voi vähitellen itsekin oppia huomaamaan rästitöitä, jos minä en aina tee kaikkea valmiiksi. En missään tapauksessa halua opettaa Viltsulle sellaista elämäntapaa, että joku ja vieläpä äiti tekee kaiken. Lapsiakin pitäisi ottaa enemmän mukaan kodin töihin, mutta kun olen laiska ja teen mieluummin itse nopeasti alta pois …

Perheen yhteisiä ruokahetkiä ei saa ellei niitä hanki. Ne ovat minulle tärkeitä, ja kyllä niistä vielä uudestaan päivittäinen tapa tulee. Viltsun kanssa aina syömmekin yhdessä, mutta EM:n saa mukaan oikeastaan vain lämpimälle aterialle tai joskus myöhäiselle iltapalalle.

Mistä tulikin mieleeni, haaveilen tomaattipohjaisesta siskonmakkarakeitosta, feta-pinaattipastasta, purjokiusauksesta – syysruoista. Himoitsen punaviiniä, suklaata, toskakakkua – talvivarastoja nahan alle.

Loppuun vielä pieni, kotitöihin liittyvä kevennys: Yhtenä yönä näin unta, että EM oli leiponut herrasväenleipiä - tiedättehän sellaisia pyöreitä vaaleita kakkusia, jotka on liimattu yhteen vadelmahillolla. Perhejuhlien suosikkievästä. EM oli säilönyt ne tiiviisiin muovirasioihin kannen alle, ja niistä oli tietenkin tullut ihan muhjuisia. Sanoin ettei pikkuleipiä kannata säilyttää muovirasioissa ja aloin vimmatusti etsiä peltisiä. Mitähän uni yritti minulle viestittää? Että olen liikaa saarnannut kotitöistä? Vai onkohan perhejuhlia tiedossa?

Kiitän myös äitiä, isää, äidinkielenopettajaa ja naapurin tätiä

Ensin haluan kiittää Satujatarta kunnianosoituksesta. Jos joku vielä luulee, että Blogistaniassa ei ole kaikki mahdollista, jos joku vielä epäilee ja kyselee, tässä on hänen vastauksensa.

Kuluneet vitsit sikseen, sain tämmöisen hienon pystin, jonka ehtoja en edes täytä. Nöyränä kiitän ja kumarran ja teen niin kuin säännöissä käsketään:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa.
4) Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.
Kamalan vaikeaa valita viisi, mutta tällä kertaa näin: Rose, Violet, Ally, Jenni ja Tiina, suuret kiitokset panoksestanne Blogistanian elävöittämiseksi ja meidän kaikkien virkistykseksi!

29.10.08

Aamusivut auttavat laiskaa kokkia

Aamusivut ovat loistava keksintö siitä huolimatta, että en ehdi kirjoittaa niitä joka aamu ja surutta rikon muitakin sääntöjä. Nyt menee viimeinenkin rikki. Aamusivuja ei saisi missään oloissa julkaista, mutta kova juttu, aion silti. Sovitaan, että tämä on kerran elämässä -tyyppinen ratkaisu.

Syyskuun alussa kirjoitin näin:
Siitä kärsin, etten kokkaa. Miten elämä onkin mennyt tämmöiseksi? En halua sellaista, että jokainen perheenjäsen haukkaa leipää silloin kun on nälkä. Haluan laittaa ruokaa, ripotella rakkautta mausteeksi ja nauttia aterian yhteisen pöydän ääressä perheen ja joskus ystävien kanssa.
En oikein muista, millaisia syksyt ovat. Onko joka vuosi yhtä vaikeaa solahtaa arjen aikatauluihin ja saada aika riittämään? Muistan syksyistä vain energisyyden. Ja omasta mielestäni olen kyllä syksyisin laittanut tosi paljon ruokaa.
No nyt sen keksin! Vaikka inhoan listoja ja suunnitelmia voisin kerrankin tehdä niin, että miettisin viikon ruokalistan etukäteen (realistisesti! sen mukaan, mitä ehdin tehdä) ja kävisin kaupassa jotenkin kootusti, kerralla isosti. Tämän kun tekisin pari kertaa, saisin varmaan taas juonesta kiinni.
Katsokaa ja ihmetelkää: suunnitelma onnistui. Viikkoa myöhemmin pohdiskelin aamusivujen perimmäistä tarkoitusta, ja jotenkin onnistuin kiertämään sen ruoanlaittoon:
Minkä sille voin, jos kaikkein eniten ajattelen pastaa, keittoja ja perunaruokia? Niistäkö minun pitäisi kirjoittaa?
Sen ruokalistahomman sain ainakin alkuun toimimaan, ja siihen olen tyytyväinen. Vielä kun muistaisi taas kaikki hyvät, edulliset ruokalajit, sopat ja kiusaukset.
Iiiihaa, sanoo sillalla kulkeva aasi. Enpä olekaan pitkään aikaan julkaissut yhtään reseptiä. Asia on korjattava heti. Muheva syksyinen ruoka on esimerkiksi tämä:

Linssiluteen keitto

  • paketillinen fileepekonia
  • 1 purjo
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • (pieni sipuli)
  • pari porkkanaa
  • 1 peruna
  • (tilkka oliiviöljyä)
  • 1,5 litraa hyvää kasvislientä
  • tomaattipyrettä
  • 2 laakerinlehteä
  • timjamia tai muita yrttejä
  • 3 dl punaisia linssejä
Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja ruskista ne kevyesti. Lisää joukkoon siivutettu purjo ja paloiteltu valkosipuli. Sekaan voi heittää myös silputun sipulin, jos maittaa. Pilko juurekset pieniksi kuutioiksi, ja lisää nekin kattilaan. Kiehauta kasviksia pekonin rasvassa. Voit lisätä tilkan öljyä, jos siltä tuntuu. Kaada päälle 1,5 litraa mielestäsi kasvislientä. Mausta muutamalla lusikallisella tomaattipyrettä, kahdella laakerinlehdellä ja oman makusi mukaisilla yrteillä. Timjami toimii aina. Hauduta kannen alla kymmenisen minuuttia. Lisää kolme desiä huuhdottuja, valutettuja punaisia linssejä ja hauduta vielä kymmenen minuuttia.

Tästä syö neljä ihmistä kerran tai kolme ihmistä kaksi kertaa, kunhan jämiä vähän jalostaa.

Kun soppaa keittää vähän pidempään, saa muhennoksen, jota voi seuraavana päivänä laittaa vaikka raejuuston kera tortillojen täytteeksi. Chilikastike tai salsa sopii mausteeksi oikein hyvin. Herkullisia ovat enchiladat: täytä tortillat linssimössöllä, kääri rullalle ja lado voideltuun uunivuokaan. Levitä muhennoksen loput tasaisesti rullien päälle ja ripottele huipuksi tyyliin sopivaa juustoraastetta (cheddar voisi olla aika jees). Paista uunissa, kunnes juusto on herkullisen sulanutta ja saanut vähän väriä.

Linssimössö sopii myös pakastettavaksi.

27.10.08

Perimä, kasvatus vai silkka sattuma?

Viltsun opettaja kertoi vanhempainvartissa yhdestä uskonnontunnista*, jolla oli keskusteltu erilaisista perheistä.

Joku oli viitannut ja kysynyt: ”Kenen vanhemmat onkaan eronnut? Miltä se niinku oikeen tuntuu?” Viltsu oli nostanut kätensä, saanut vastausvuoron ja sanonut: ”No mä olin silloin vähän pienempi ja aluksi mä itkin ihan hirveesti mutta nyt mä oon jo tottunut.” Keskustelu oli siitä vielä jatkunut. Opettajan mukaan Viltsu oli onnistunut antamaan esimerkin erosta selviämisestä niille lapsille, joilla juuri silloin oli kotona vaikeaa.

Opettajan mielestä vastaaminen oli rohkea teko. En tiedä rohkeudesta, mutta minusta se kuulostaa ihan meidän Viltsulta, avoimelta ja keskustelevalta.

Ainakin kahdesta asiasta olen erityisen onnellinen. Ensinnäkin siitä, että Viltsu on osannut käsitellä eron noin hyvin ja pukea sen verbaalisestikin ihan omaan pakettiinsa. Ei toistele äidiltä lainattuja sanoja, vaikka toki olemme aiheesta paljon jutelleet, vaan on pohdiskellut omia kokemuksiaan ja kiteyttänyt ne sanoiksi.

Toiseksi olen iloinen siitä, että meillä kasvaa poika, joka ainakin vielä 7-vuotiaana osaa ilmaista tunteensa ja kertoo niistä reippaasti, kun kysytään. Ei tarvitse nyhtää pinseteillä ja tyytyä pariin vaivaiseen sanaan, joiden koostumus ei aukea, vaikka mikroskoopilla tutkisi.

Kelpaisi esimerkiksi monille aikuisillekin.

*) Kyllä, pakanapoikamme istuu ev.lut.-tunneilla, koska emme halunneet erottaa häntä porukasta. Tunneilla keskustellaan paljon, ja ussapäivät eli maanantait ovat ihmetystä täynnä. Meidän Viltsulle moni uskontoon liittyvä asia on ihan uutta. Esimerkiksi Jeesus on hänelle se vauva, joka tulee partiolaisten joulukalenterin viimeisestä luukusta - mutta luokassa nähtävästi on sellaisiakin lapsia, joille Jesse on tutumpi jätkä. Maanantaisin Viltsulla on aina uutisia tyyliin ”äiti arvaa mitä, Jeesukselle pistettiin naulat käsistä läpi, aattele!”. Olisin vähän huolissani, ellen tietäisi, että uskonnon kirja painottuu etiikkaan ja että opettaja on tolkun nainen.

24.10.08

Seinät ja mitä niiden sisällä on

En olisi ikinä uskonut, että joudun tai pääsen tällaiseen uusperhekuvioon. Kotona on aina vähän mimmoinen kokoonpano milloinkin sattuu. Viltsulla on jopa kaksi kotia, minun ja isänsä luona. Voiko välitilaan juurtua? Tarvitseeko edes? Kantaako jokainen kotia sydämessään? Tai luoko oman kotinsa? On minullakin ainakin kaksi kotia, mökillä ja kaupungissa, ja maailma täynnä rakkaita ihmisiä, kuin perheenjäseniä.

Asumme entisillä sijoillamme, EM on muuttanut meille. Onneksi pärjäämme aika hyvin aika pienessä tilassa. En tiedä, miten Viltsun huoneen jakaminen onnistuisi, jos Piitu muuttaisi meille pysyvämmin – mutta syyt ovat ennemmin henkisiä kuin fyysisiä. Se on sitten sen ajan taisto. Voihan ajatella, että se on nukkumahuone ja Viltsun työhuone ja että leikkitila pidetään olkkarissa. EM pystyy luomaan itselleen oman kuplan läppärinsä ympärille, ja jos minulle käyvät seinät ahtaiksi, aina on parveke ja puisto.

Keväisen remonttihässäkän takia ajattelen, että tähän kämppään on mahduttava ainakin kaksi vuotta – sen verran että saan tavarat paikoilleen ja seinien maali ehtii vähän kulua. Toivottavasti tämä ei ole toiveajattelua. Jos on, ei auta muu kuin etsiä jotain muuta.

23.10.08

Elämän virtaan

Kiitos kommenteistanne. Vastaan tässä kaikille yhteisesti.

Tuntuu valtavan hyvältä, kun joku tykkää, ottaa kiinni. Monta vuotta kului niin, että vaikka nautin elämästäni, sen kokonaissaldo meni aika kivuliaan puolelle. Ei olisi niin paljon haitannut, vaikka olisin jäänyt ratikan alle – Viltsu tietysti olisi surrut ja muille olisi jäänyt kamalasti siivottavaa. Nyt en missään tapauksessa haluaisi että niin kävisi.

Onnittelen itseäni siitä, että itsetuntoni ei erosta kolhiintunut vaan vahvistui. Nyt olen pikkuisen hoikempi ja paljon rehellisempi, tiedän paremmin, mitä tahdon ja mitä en ainakaan tahdo, ja mulla on nätimpi tukka. Minä voin olla minä. Voin syödä hyvänolon ruokia ja tehdä itse omaan elämääni vaikuttavia päätöksiä. Voin ottaa aikaa siihen, että istun ja katselen ikkunasta, kuinka tuuli heiluttaa puiden oksia.

Kun näille sentimentaalisille linjoille lähdettiin, ei pysähdytä tähän vaan jatketaan vähän pidemmälle. Lauantaiaamuna mökillä heräsin ennen muita, kaivoin muistikirjani esiin ja kirjoitin mahtipontisen julistuksen, joka nyt jotenkin sopii tähän:

Aion elää jokaisen päivän täysillä (sic). Tuntea jokaisen tunteen, liikuttaa jäseniäni, halata ja suukotella, istua sylikkäin, nuuhkia tuulia, laulaa, kirjoittaa, kokata, pyykätä, keskustella ja joskus jopa inttää, haukata liian isoja paloja, rauhoittua, katsella merelle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin keitän kahvit.

22.10.08

Pelasta mut, jos se käy sun almanakkaan

Vuosi on kohta kulunut. On ollut hyvä vuosi. Siitä huolimatta annan itseni pikkuisen surra yhden haaveen sammumista. Jospa kohta saisin surun valmiiksi, voisin laskea seppeleen ja lähteä jatkamaan.

21.10.08

Saanko esitellä

Asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että minun on syytä esitellä teille nykyinen uusioperheviritelmäni. Siihen kuuluu minun lisäkseni tämänhetkinen Elämäni Mies eli EM. Poikani Viltsu on tietenkin aina ajatuksissani, ja fyysisestikin hän on läsnä perheessämme useimpina arkipäivinä ja joka toinen viikonloppu. Joka toinen viikonloppu taas elämäämme sulostuttaa EM:n 2-vuotias tytär Piitu (nimi vetäisty hatusta). Joskus pitää joka toinen ja joka toinen saada jotenkin sopimaan yhteen, jotta lapset pääsevät tappelemaan keskenään. Aikataulujen rukkaaminen on onnistunut Viltsun isän suosiollisella avustuksella.

Viime viikonlopuksi olimme onnistuneet järjestämään niin paljon yhteistä aikaa, että pääsimme nelistään mökille. Oli ihanaa. Kotona on kiva olla, mutta mökkiviikonloppu virkistää paremmin kuin mikään muu.

Viltsun kanssa samoilimme metsässä suppilovahveroiden perässä. Emme löytäneet yhtään sientä mutta kylläkin muutaman paleltuneen mustikan, kasan hirvenpapanoita ja suuren määrän ketunkoloja ja pupunpesiä.

Mökillä kävimme kaivuuhommiin. Viltsun lelu-ukkeleilla on rannassa hieno kivistä ja lankuista kasattu linnoitus, joka on kestänyt yllättävän hyvin säitä ja talvia. Sen ympärille tarvittiin vallihauta. Minä kaivoin, Piitu kantoi vettä ja Viltsu jakoi meille ohjeita: "Kaiva tosta! No kaiva nyt se syvemmäks!! Nyt tarvitaan lisää vettä ja äkkiä."

EM toteutti miehisyyttään sen verran laajan polttopuuprojektin parissa, että päätimme lasten kanssa saunoa kolmistaan. Viltsu pulahti hyiseen rantaveteen, minä tuskin tarkenin isoavarvasta kastella, ja Piitu fiksuna tyttönä katseli menoamme saunan terassilta.

Minun piti mennä vielä EM:n kanssa yösaunaan, mutta nukahdin iltasatukeikalla sen verran syvään uneen, että juuri ja juuri jaksoin herätä hammaspesulle. Hiukan sentään kahdestaan tirkistelimme kuutamoa. Keski-ikäisten lemmenliekki on yllättävän vahvaa tekoa, mutta ei sekään ihan kaikkea kestä. Koko päivän ulkoilun päälle kun syö tuhdin illallisen ja juo pari lasia viiniä, se sammuu kuin saunalyhty.

Sunnuntaina sateli, ja ajattelimme jo lähteä ajoissa kotiin, mutta sitten lössähdimmekin mökkiin juomaan mehuglögiä ja lueskelemaan. Ikkunasta näkyvä maisema oli kumminkin vähän hienompi kuin kotona. Tai ainakin erilainen.

Alkuillasta ajelimme nelisin kotiin sateessa ja hämärässä. Ajattelin, että tällä porukalla on hyvä tehdä matkaa.

5.10.08

"Mitä Aapolla muka on sellaista mitä mulla ei oo?"

Viltsu tapasi kirjastossa pitkästä aikaa entisen päiväkotikaverinsa, joka oli jonkin aikaa pois kuvioista, koska oli muuttanut isiensä maille (näin meillä täällä monikulttuurisissa kaupunginosissa). Nyt kaveri oli ilmeisestikin palannut takaisin kotiin. Pojat juttelivat keskenään kuin maailmanmiehet ikään.

Kaveri: "Tunnetsä Sofian*?"

Viltsu: "Joo. Se on meidän koulussa."

Kaveri: "Tiesitsä et se rakastaa poikia?"

Viltsu: "Ai."

Kaveri: "Se rakastaa mua. Ihan kauheeta kun se rakastaa mua koko ajan."

Viltsu: "Ei se sua enää muista. Nyt se rakastaa Aapoa*."

* Nimet ehkä muutettu.

Tähänkö sitä on tultu? Pitääkö alkaa jo valmistautua miniäehdokkaisiin?

3.10.08

Kauneus on pientä ja matalaa

Lokakuu. Ei yhtä levoton kuin syyskuu. Viimeinen mahdollisuus nauttia valosta ja kohtalaisesta lämmöstä ennen marrakuun pimeitä.

Tuntuu jo nyt, että tästä tulee hiljainen päivä. Tiedättehän ne päivät, kun ei saa juuri mitään aikaan, haahuilee ja tuijottelee vain. Ottaa lunkisti niin ehkä jotain tapahtuukin, saa pari työjuttua eteenpäin, pesee pyykkiä, tekee lasten kanssa pizzaa. Tämmöisiä varovasti suunnittelen. Kunhan nyt ensin kahvia ja Hesari.

Mulla on peräti kaksi kunnallisvaaliehdokasta eikä hajuakaan, millä perusteella teen lopullisen valinnan. Asuinpaikka? Pätevyys - mitä se sitten onkaan? Molemmat ovat ihan hyviä ehdokkaita, enkä usko, että kumpikaan pääsee läpi. Jommankumman numeron aion lappuseeni raapustaa.

Aurinko puskee pilviä tieltään. Pikkuisen harmittaa, etten ottanut kameraa mukaan töihin, sillä osaan kuvahaasteista on vielä vastaamatta. Olkaa kärsivällisiä ja ottakaa omppu kommenttilootasta. Ne ovat nyt niin hyviä, että kun niitä syö, voi rakastua maailmaan.