Näytetään tekstit, joissa on tunniste naamakirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naamakirja. Näytä kaikki tekstit

2.4.11

Mun tähteni

Ei tästä kuulkaa tule mitään. Julkaisen naamakirjassa päivän aikana kevyesti noin 20 asiaa siinä missä täällä pakerran vaivoin yhden lyhyen jutun kuukaudessa. En väitä, että laatu olisi kovin hyvää siellä. Niin kuin ei toisaalta täälläkään. Huokaus. Miksiköhän ihmisen pitää ruveta tekemään lapsia, oikeita tai sähköisiä, kun niistä sitten kuitenkin on enemmän huolta kuin iloa.

Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.

Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.

20.1.11

Kadotettu paratiisi

Heippa blogi. On taas vettä virrannut Vantaassa, lumia pudoteltu katoilta ja kalenterista revitty sivu jos toinenkin siitä kun viimeksi nähtiin.

Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.

Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.

Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.

Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.

2.3.09

Pötköä syötteenlukijassa

Peesaan Kauraa ja Kataa ja monia muita, joiden mielestä blogimaailmasta on kadonnut hohto, kivat keskustelut ja hmmm, miten sitä nyt kuvailisi, yhteisöllisyys.
Koska teksti on vain pötkönä syötteenlukijassa, ei tule yhtä henkilökohtaista oloa lukiessa - blogisivulla tuntuu kuin olisi jollakulla kylässä,

meinaa Kaura, ja näinhän se justiinsa on. Syötteenlukija on näppärä keksintö, mutta se tasapäistää tekstiä eikä kovasti houkuta keskustelemaan. Sitä paitsi kommentointi on käynyt vaivalloiseksi. Ennen kuin saa klikatuksi itsensä oikealle sivulle, on jo unohtanut, mitä aikoi sanoa. (Ehkäpä juuri siksi aikoinaan opetettiinkin, että joka paikkaan pitäisi päästä yhdellä klikkauksella.)

Kata sanoo:
tuntuu siltä, että kaikki kiva, se mikä ennen oli keskustelua kommenttilaatikoissa, on muuttanut facebookkiin.

Naamakirjassa minäkin vähäiseksi käynyttä nörtteilyaikaani kulutan, ja se on ihan kivaa, mutta ei se blogeja korvaa. Yksi iso ero on siinä, että feibussa suurin osa porukasta esiintyy omalla nimellään. Blogien puolittaisen anonymiteetin suojissa on vapaata ja turvallista. Facebookissa taas jokaista kommenttia ja muistiinpanoa koristaa oma pärstä. (Puhumattakaan siitä, että Iso Paha Facebook uhkaa anastaa kaikkien meidän hengentuotteet.)

Täällä minä silti roikun, harvakseltaan mutta kumminkin, jonkinlaisen ylösnousemuksen toivossa. Kiitos teille, ihanille blogisuosikeilleni, jotka kommenttien hyytymisestä ja muista vastoinkäymisistä huolimatta edelleen jaksatte päivittää! Elämä olisi köyhempää, jos teitä ei olisi.

27.8.08

Tänään on se päivä jolloin

Syksyn korvalla kuuluu aina miettiä, mihin tämä blogi on oikein menossa. Miksi kirjoitan tätä ja kuka tätä edes lukee?

En jaksa rasittaa teitä arkielämäni mitättömillä pikku sattumuksilla, niitä varten on naamakirjan statusupdatet. Ammatillisista tai yhteiskunnallisista aiheista minulla ei ole kerrassaan mitään sanottavaa, ja sen voin sanoa duunin kahvihuoneessa. Ruokabloggaajaksi minusta ei ole, koska koko kesänä olen kokkaillut niin vähän, etten enää edes muista, mistä kettiö pannaan päälle (ai ei vai? no siitä se sitten johtuu). Fäshönbloggaajaksi minusta ei myöskään ole, vaikka mieleni tekisikin esitellä teille Tallinnan kenkäalennusmyyntien saaliini. Alkaisinko neulebloggaajaksi? Onhan mulla se 12 vuotta sitten aloitettu villapaidan tekele, jos vaikka nappaisin kuvan siitä.

Meemeihin on hauska vastata, mutta epäilen, että niitä on vähemmän hauska lukea, ellei sitten satu olemaan yhtä hulvaton kirjoittaja kuin Tiina. Näitä vastauksia lukiessani nauroin itseni tärviölle. Suosikkikysymykseni ovat numerot 24 ja 30.

Auringonkukkametsän yllytyksestä vastasin verkkosivujen tekijöille tarkoitettuun kyselyyn. Olisin vinkannut siitä teillekin, mutta kappas vaan, vastausaika on jo umpeutunut. Kaikenlaiset tutkimukset ovat aina hyödyllisiä, ja erityisen tärkeää on, että vastaajien joukkoon valikoituu sellaisia huipputyyppejä kuin sinä, minä ja Hentun Liisa. Siksipä pistinkin pystyyn oman kyselyni, se on sivupalkissa, vastatkaa siihen (kaikki jotka lukevat tätä riiderin ikkunasta, hopi hopi, tervetuloa tänne blogin puolelle!).

Jostainhan se on aloitettava. Blogillisen on pakko yrittää.

Sekavan jorinan päätteeksi jotain ihan muuta siltä varalta, että joku ei ole tätä vielä mistään lukenut tai on sattunut unohtamaan: ensi viikon perjantaina 5.9. on Alppilan Weeruskassa blogimiitti, johon ovat tervetulleita blogeja kirjoittavat, lukevat, kommentoivat ja muuten vain kiinnostuneet. Se tarkoittaa juuri sinua! Siellä ehkäpä nähdään.

14.9.07

Anna anteeksi, eno, että katosin

Ehtiikö kukaan enää blogata? Minä en ainakaan ehdi, kun kaikki aikani kuluu Naamakirjan parissa. Siellähän ne on kaikki! Tule sinäkin!