Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
5.10.12
Siltä jää kaikki kesken
... niin kuin nyt tuo kirjahaastekin. Pahus. Ja mä olin sentään ihan varma, että sen saisin valmiiksi. Edes sen. Mutta ehei. Sinne painui, unholaan kaulaliinantekeleen, tyhjien hillopurkkien, liimaamattomien valokuvien, romanttisten matkasuunnitelmien ja muiden keskeneräisten haaveiden kanssa.
Pitäisikö ottaa Pastanajauhajien kommenttilaatikon haaste vastaan ja ryhtyä ruokabloggaajaksi? Facebookissakin jos en jaa opettavaisia linkkejä, kommentoin kahta asiaa: lasten tekemisiä ja syötyjä ruokia. Siinä mun elämäni sisältö. Itselleni erinomaisen tärkeää, kaikille muille suloisen yhdentekevää. Tarkemmin ajateltuna ei ole mikään ihme, että blogi kumisee tyhjyyttään.
2.4.11
Mun tähteni
Ei tästä kuulkaa tule mitään. Julkaisen naamakirjassa päivän aikana kevyesti noin 20 asiaa siinä missä täällä pakerran vaivoin yhden lyhyen jutun kuukaudessa. En väitä, että laatu olisi kovin hyvää siellä. Niin kuin ei toisaalta täälläkään. Huokaus. Miksiköhän ihmisen pitää ruveta tekemään lapsia, oikeita tai sähköisiä, kun niistä sitten kuitenkin on enemmän huolta kuin iloa.
Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.
Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.
Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.
Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.
20.1.11
Kadotettu paratiisi
Heippa blogi. On taas vettä virrannut Vantaassa, lumia pudoteltu katoilta ja kalenterista revitty sivu jos toinenkin siitä kun viimeksi nähtiin.
Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.
Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.
Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.
Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.
Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.
Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.
Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.
Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.
13.10.10
C’mon baby yeah
Tekee mieli aloittaa tämä postaus naamakirjan statuspäivityksen tapaan: Kukkis viettää syysloman ensimmäistä iltaa parvekkeella seuranaan kynttilöitä, lasillinen viiniä ja uskollinen läppärinsä Eikka. Hah! Revi siitä, lokakuu, lasitetulla parvekkeella tarkenee vielä!
Viimeksi uhosin, että olen keksinyt ihmekonstin, jolla poistan kaikki esteet bloggaamisen tieltä ja alan kirjoitella tänne juttuja kuin vettä vaan. Ongelmanahan on, että puhun, kirjoitan tai vaikka tanssin mistä aiheesta tahansa ja pitkään - mutta mieluiten ensin odotan, että joku muu keksii mulle sen aiheen. Virikkeeksi itselleni päätin, että valitsen seuraavat otsikot jonkin levyn biisien mukaan. Ihan vaan pirruuttani ja siksi, että se sattui lojumaan pöydällä Eikan vieressä, valitsenkin kokoelman, Tehosekoittimen Golden Greatsin kakkoslevyn. Jos joku muukin kaipaa aiheita tai otsikoita, tämän idean saa vapaasti varastaa.
Teretulemast takaisin Kukkamaalle, seuraavaksi saatte lukea siitä, mitä tapahtuu, kun ote irtoaa.
Viimeksi uhosin, että olen keksinyt ihmekonstin, jolla poistan kaikki esteet bloggaamisen tieltä ja alan kirjoitella tänne juttuja kuin vettä vaan. Ongelmanahan on, että puhun, kirjoitan tai vaikka tanssin mistä aiheesta tahansa ja pitkään - mutta mieluiten ensin odotan, että joku muu keksii mulle sen aiheen. Virikkeeksi itselleni päätin, että valitsen seuraavat otsikot jonkin levyn biisien mukaan. Ihan vaan pirruuttani ja siksi, että se sattui lojumaan pöydällä Eikan vieressä, valitsenkin kokoelman, Tehosekoittimen Golden Greatsin kakkoslevyn. Jos joku muukin kaipaa aiheita tai otsikoita, tämän idean saa vapaasti varastaa.
Teretulemast takaisin Kukkamaalle, seuraavaksi saatte lukea siitä, mitä tapahtuu, kun ote irtoaa.
24.9.10
Joskus tulee mietittyä
Jenni pohti, alkaako tekstipainotteisten yleisblogien aika olla ohi. Pärjääkö blogi, jos se ei ole päältä kaunis? Hienoimmat blogit ovat upeampia kuin aikakauslehdet, eikä niissä ole yhtä paljon mainoksia. Minäkin seuraan joitakin sellaisia (hei vaan Violet ja Liivia!). Toivoisin silti, että tekstiblogeilla olisi edelleen kirjoittajansa (lukijoistahan ei ikinä tiedä). Mä, minä ja meikäläinen tykätään tekstiblogeista muun muassa siksi, että niissä ei tarvitse kangistua mihinkään kaavaan. Mukaan mahtuu monenlaista hauskasta koskettavaan, nopeasti sutaistusta pitkälle viimeisteltyyn - joskus jopa yksi ja sama blogi voi olla kaikkia näitä ja vähän päälle. Kaunista!
Minäkin sain Kummitukselta prenikan, mistä kiitän ja kumarran. Kaikilla on se jo, joten en jaa sitä eteenpäin. Enkä edes listaa seitsemää asiaa itsestäni, koska juuri keksin sata ja uusi lista tuntuisi kohtuuttomalta rasitukselta kaikille osapuolille. Sen sijaan tarjoan seitsemän muuta randomia:
1. Cover-biiseillä olisi rajattomat markkinat 9-vuotiaiden keskuudessa, ellei niillä kaikilla olisi kännykässään bluetoothia, jonka avulla biisit jaetaan kavereille ilmaisiksi.
2. Helsingin pinta-alasta on yli 70 % vettä.
3. Kansallisooppera työllistää vakituisesti 544 taiteiljaa, käsityöläistä, duunaria ja toimihenkilöä.
4. Jupulla on ihania sukulaisia. Erityisesti tämä sarjis vetoaa meitsiin.
5. Vauvakino järjestetään kuukausittain monella paikkakunnalla. Tilaisuudessa näytetään leffa isolta kankaalta, mutta salissa ei ole pilkkopimeää eikä kukaan katso pahasti, jos välillä antaa ruokaa tai vaihtaa vaippaa. Arvatenkin salissa saattaa myös olla melkoinen meteli.
6. Jääkaapissani on tällä hetkellä 8 erilaista juustoa ja 16 erilaista kasvissäilykettä tai hilloa. Aika normitilanne.
7. Olen keksinyt uuden jutskahommelin avuksi itselleni blogiblokin purkamiseen. En kuitenkaan vielä paljasta, mikä se on. Melkein yhtä jänskää kuin siinä yhdessä Renny Harlinin leffassa, eikö vaan!
Minäkin sain Kummitukselta prenikan, mistä kiitän ja kumarran. Kaikilla on se jo, joten en jaa sitä eteenpäin. Enkä edes listaa seitsemää asiaa itsestäni, koska juuri keksin sata ja uusi lista tuntuisi kohtuuttomalta rasitukselta kaikille osapuolille. Sen sijaan tarjoan seitsemän muuta randomia:
1. Cover-biiseillä olisi rajattomat markkinat 9-vuotiaiden keskuudessa, ellei niillä kaikilla olisi kännykässään bluetoothia, jonka avulla biisit jaetaan kavereille ilmaisiksi.
2. Helsingin pinta-alasta on yli 70 % vettä.
3. Kansallisooppera työllistää vakituisesti 544 taiteiljaa, käsityöläistä, duunaria ja toimihenkilöä.
4. Jupulla on ihania sukulaisia. Erityisesti tämä sarjis vetoaa meitsiin.
5. Vauvakino järjestetään kuukausittain monella paikkakunnalla. Tilaisuudessa näytetään leffa isolta kankaalta, mutta salissa ei ole pilkkopimeää eikä kukaan katso pahasti, jos välillä antaa ruokaa tai vaihtaa vaippaa. Arvatenkin salissa saattaa myös olla melkoinen meteli.
6. Jääkaapissani on tällä hetkellä 8 erilaista juustoa ja 16 erilaista kasvissäilykettä tai hilloa. Aika normitilanne.
7. Olen keksinyt uuden jutskahommelin avuksi itselleni blogiblokin purkamiseen. En kuitenkaan vielä paljasta, mikä se on. Melkein yhtä jänskää kuin siinä yhdessä Renny Harlinin leffassa, eikö vaan!
24.3.10
Tällä viikolla olen enimmäkseen syöttänyt vauvaa
Olen aina ihmetellyt ja usein myös ääneen päivitellyt eläkeläisiä. Sillä sekunnilla kun he saavat käyttöönsä kaiken maailman ajan, he eivät yhtäkkiä enää ehdikään tehdä mitään.
Hyvä esimerkki on kummitätini, joka on edelleen yhtä reipas ja toimelias nainen kuin on aina ennenkin ollut – mutta jonka kalenterin yksi kampaajakäynti tai pihasiivous saa ratkeamaan liitoksistaan. Samalle päivälle tai joskus edes viikolle ei voi sopia mitään muuta. Tästä syystä treffien järjestämiseen hänen kanssaan menee aina vähintään kuukausi.
Taas kerran, kuten aina, pilkka osui omaan nilkkaan. Tätä nykyä en tee juuri muuta kuin syötän vauvaa, vaihdan vaippoja ja pesen pyykkiä. Jos päivässä on yksikin tästä kaavasta poikkeava, ennalta sovittu meno, olen sen jälkeen ihan naatti.
Yksitoikkoisuudesta tulee elämäntapa. Päivät kulkevat samaa pientä rataansa, jonka ulkopuoliset asiat lakkaavat kiinnostamasta. Uutisia ei jaksa seurata. Naamakirjakin on vähän siinä ja siinä.
Älkää käsittäkö väärin, arvostan valtavasti meikäläistä pitkää äitiys- ja vanhempainvapaata. On ihanaa vain olla, varsinkin kun oleminen ei ole mitenkään "vain" vaan keskittynyttä läsnäoloa: vauvan vieressä köllöttelemistä ja seurustelemista, koululaisen kanssa keskustelemista ja pienten pulmien ratkaisemista. Jos en olisi jäänyt vauvavapaalle, olisi varmaan ollut pakko yrittää saada vuorotteluvapaata tai jotain. Juuri tällaista aikaa olen kaivannut.
Tylsä elämä on vaihteeksi aivan käsittämättömän mukavaa. Siinä on kuitenkin yksi huono puoli: siitä on vaikea keksiä mitään kerrottavaa. Aion silti yrittää.
2.3.09
Pötköä syötteenlukijassa
Peesaan Kauraa ja Kataa ja monia muita, joiden mielestä blogimaailmasta on kadonnut hohto, kivat keskustelut ja hmmm, miten sitä nyt kuvailisi, yhteisöllisyys.
meinaa Kaura, ja näinhän se justiinsa on. Syötteenlukija on näppärä keksintö, mutta se tasapäistää tekstiä eikä kovasti houkuta keskustelemaan. Sitä paitsi kommentointi on käynyt vaivalloiseksi. Ennen kuin saa klikatuksi itsensä oikealle sivulle, on jo unohtanut, mitä aikoi sanoa. (Ehkäpä juuri siksi aikoinaan opetettiinkin, että joka paikkaan pitäisi päästä yhdellä klikkauksella.)
Kata sanoo:
Naamakirjassa minäkin vähäiseksi käynyttä nörtteilyaikaani kulutan, ja se on ihan kivaa, mutta ei se blogeja korvaa. Yksi iso ero on siinä, että feibussa suurin osa porukasta esiintyy omalla nimellään. Blogien puolittaisen anonymiteetin suojissa on vapaata ja turvallista. Facebookissa taas jokaista kommenttia ja muistiinpanoa koristaa oma pärstä. (Puhumattakaan siitä, että Iso Paha Facebook uhkaa anastaa kaikkien meidän hengentuotteet.)
Täällä minä silti roikun, harvakseltaan mutta kumminkin, jonkinlaisen ylösnousemuksen toivossa. Kiitos teille, ihanille blogisuosikeilleni, jotka kommenttien hyytymisestä ja muista vastoinkäymisistä huolimatta edelleen jaksatte päivittää! Elämä olisi köyhempää, jos teitä ei olisi.
Koska teksti on vain pötkönä syötteenlukijassa, ei tule yhtä henkilökohtaista oloa lukiessa - blogisivulla tuntuu kuin olisi jollakulla kylässä,
meinaa Kaura, ja näinhän se justiinsa on. Syötteenlukija on näppärä keksintö, mutta se tasapäistää tekstiä eikä kovasti houkuta keskustelemaan. Sitä paitsi kommentointi on käynyt vaivalloiseksi. Ennen kuin saa klikatuksi itsensä oikealle sivulle, on jo unohtanut, mitä aikoi sanoa. (Ehkäpä juuri siksi aikoinaan opetettiinkin, että joka paikkaan pitäisi päästä yhdellä klikkauksella.)
Kata sanoo:
tuntuu siltä, että kaikki kiva, se mikä ennen oli keskustelua kommenttilaatikoissa, on muuttanut facebookkiin.
Naamakirjassa minäkin vähäiseksi käynyttä nörtteilyaikaani kulutan, ja se on ihan kivaa, mutta ei se blogeja korvaa. Yksi iso ero on siinä, että feibussa suurin osa porukasta esiintyy omalla nimellään. Blogien puolittaisen anonymiteetin suojissa on vapaata ja turvallista. Facebookissa taas jokaista kommenttia ja muistiinpanoa koristaa oma pärstä. (Puhumattakaan siitä, että Iso Paha Facebook uhkaa anastaa kaikkien meidän hengentuotteet.)
Täällä minä silti roikun, harvakseltaan mutta kumminkin, jonkinlaisen ylösnousemuksen toivossa. Kiitos teille, ihanille blogisuosikeilleni, jotka kommenttien hyytymisestä ja muista vastoinkäymisistä huolimatta edelleen jaksatte päivittää! Elämä olisi köyhempää, jos teitä ei olisi.
15.9.08
Toiveet täyttyvät
Sain Auringonkukkametsältä tunnustuksen. Suuret kiitokset! En jaa sitä kenellekään, koska minusta näyttää, että kaikki ovat saaneet sen jo. Mä rakstan kaikkien teidän blogeja, vaikka en ikinä ehdikään kommentoida ja olen muutenkin lusmu. Iso hali!P. S. Kiitos blogikyselyyn osallistuneille. Oikea lottorivi tulee tässä: 7, 14, 22, 23, 26, 28 ja 37, lisänumerot 1, 12 ja 33. Loput toiveet täytetään myöhemmin asiallisessa järjestyksessä.
6.9.08
On tässä kaupungissa vaikeaa, tai sitten ei
Odotusten vastaisesti pääsin piipahtamaan blogimiitissä. Kiitokset HKL:lle ja ysiratikalle, jonka reitin ansiosta kävelymatkani Weeruskaan on kutistunut entisestä 20 minuutista kymmeneen. Aleksis Kiven kadulta pääsee nykyisin suoraan Teollisuuskadulle, miettikää sitä.
Miitissä Sun äitis kirjasi osallistujia siihen malliin, että kohta varmaan on odotettavissa hieno rapo. Kiitokset Sun äidilles! Äitejä aina tarvitaan. Muuten kukaan ei pysyisi perillä mistään.
Olin ihan tylsä ja juttelin vain ennestään tuttujen eli Sun äitis, Hestian ja Veeran kanssa. Rappiotätiin sentään tutustuin ja ihastuin. Lisäksi lauloin jonkun vaalean naisen kanssa, joka ei ollut edes paikalla. Kiitokset järjestäjille! Seuraavalla kerralla ehkä tulen jatkoillekin.
P. S. Alkakaa seurata Muistojen Helsinkiä. Siellä ei ole vielä tapahtunut kovinkaan paljon, mutta kohta tapahtuu. Kiitokset muille muistelijoille!
Miitissä Sun äitis kirjasi osallistujia siihen malliin, että kohta varmaan on odotettavissa hieno rapo. Kiitokset Sun äidilles! Äitejä aina tarvitaan. Muuten kukaan ei pysyisi perillä mistään.
Olin ihan tylsä ja juttelin vain ennestään tuttujen eli Sun äitis, Hestian ja Veeran kanssa. Rappiotätiin sentään tutustuin ja ihastuin. Lisäksi lauloin jonkun vaalean naisen kanssa, joka ei ollut edes paikalla. Kiitokset järjestäjille! Seuraavalla kerralla ehkä tulen jatkoillekin.
P. S. Alkakaa seurata Muistojen Helsinkiä. Siellä ei ole vielä tapahtunut kovinkaan paljon, mutta kohta tapahtuu. Kiitokset muille muistelijoille!
2.9.08
Aamu tulee, oletko valmis
Minh suositteli aamusivujen kirjoittamista. Kyse on siitä, että joka aamu ensi töikseen kirjoittaa käsin kolme A4-arkkia täyteen. Aamusivujen kirjoittamisen pitäisi avata lukkoja ja toimia meditaationa. Pointteja ovat kirjoittamisen säännöllisyys ja se, että sivuja ei näytä kenellekään.
Idea tuntui hyvältä, ja niinpä päätin tänä aamuna kokeilla. Olen ennenkin saanut paljon apua kirjoittamisesta: teininä ja parikymppisenä päiväkirjasta, myöhemmin runoista ja muistikirjasta. Ex-mieheni kanssa kävin kirjeenvaihtoa aviokriisin jälleen kerran velloessa kolmisen vuotta sitten - se taisi olla ainoa toimiva kommunikaatiomme tällä vuosituhannella.
Kirjoittaminen antaa samanlaista apua kuin puhuminen tai keskusteleminen: se auttaa jäsentämään ajatuksiaan. Kun sanat ovat pullahtaneet paperille, niitä voi pysähtyä katselemaan. Voi tulla uusi oivallus, voi ymmärtää syitä ja seurauksia, ja joskus voi hyväksyä sen, että syitä ja seurauksia ei ole. Joskus on vain huonoa tuuria, liian monta mokaa ketjussa, liian vähän yhteisymmärrystä ja hyvää tahtoa.
Blogia olen alusta asti kirjoittanut sillä mielellä, että sitä muutkin lukevat. En voi tietää, keitä he ovat, ja siksi olen halunnut säilyttää ulkokohtaisuuden ja anonymiteetin (vaikka annankin niin paljon vihjeitä, että kaverit varmasti tunnistavat). Blogikirjoittamisesta on ollut toisenlaista apua, koska sen kautta olen saanut vertaistukea. Elämä ja eroaminen olisi ollut monin verroin vaikeampaa ilman Oharia, Kauraa, Heleniä, Elmaa, Sun äitiäs, Hestiaa, Minaa, Allya, Jenniä, Satujatarta, Kataa ja sori jos unohdin jonkun tässä tunnekuohussani.
Aamulla herätessäni aamusivuille ei tuntunut olevan välitöntä tarvetta. En havainnut elämässäni ainuttakaan ratkaisematonta ongelmaa tai avaamatonta lukkoa. Aamukahvikin oli keitetty valmiiksi minua varten. Nyt on se viikko kuukaudesta, kun elämä tuntuu suorastaan seesteiseltä. (Voi kun ei tarvitsisi elää kuukautiskierron mukaan. Vaikka onhan toisaalta jännää olla hormoneittensa orja. Aina on jotain mitä syyttää tai kiittää.)
Kun aloitin aamusivujen kirjoittamisen, luulin, ettei minua mikään paina, mutta kas vaan: kun olin päästellyt kolmisen sivua tajunnanvirtaa, alkoi kiteytyä ongelma - keskeneräinen remppa - ja lukko - avioeron lopullinen läpikäyminen. Pahus kun kumpaakaan ei voi kukaan muu suorittaa, vaan itse on käärittävä hihat. Löytyisiköhän aamusivujen avulla keinoja, joilla kumpikin homma helpottuisi?
Ainut pulma on se, että tuskin pääsen huomenna ylös sängystä puolta tuntia ennen kuin pitää. Mikä taika siinä on, että aamusivuja pitää kirjoittaa joka aamu? "Vain otettu lääke auttaa", niinkö?
Edit 3.9.: Iltamyöhään kirjoitetusta tekstistä jäi pois pari yksityiskohtaa, jotka kävin lisäämässä sinne. Niin, ja tästä aamusta - en tietenkään jaksanut nousta tarpeeksi ajoissa. Uusi yritys huomenna.
Idea tuntui hyvältä, ja niinpä päätin tänä aamuna kokeilla. Olen ennenkin saanut paljon apua kirjoittamisesta: teininä ja parikymppisenä päiväkirjasta, myöhemmin runoista ja muistikirjasta. Ex-mieheni kanssa kävin kirjeenvaihtoa aviokriisin jälleen kerran velloessa kolmisen vuotta sitten - se taisi olla ainoa toimiva kommunikaatiomme tällä vuosituhannella.
Kirjoittaminen antaa samanlaista apua kuin puhuminen tai keskusteleminen: se auttaa jäsentämään ajatuksiaan. Kun sanat ovat pullahtaneet paperille, niitä voi pysähtyä katselemaan. Voi tulla uusi oivallus, voi ymmärtää syitä ja seurauksia, ja joskus voi hyväksyä sen, että syitä ja seurauksia ei ole. Joskus on vain huonoa tuuria, liian monta mokaa ketjussa, liian vähän yhteisymmärrystä ja hyvää tahtoa.
Blogia olen alusta asti kirjoittanut sillä mielellä, että sitä muutkin lukevat. En voi tietää, keitä he ovat, ja siksi olen halunnut säilyttää ulkokohtaisuuden ja anonymiteetin (vaikka annankin niin paljon vihjeitä, että kaverit varmasti tunnistavat). Blogikirjoittamisesta on ollut toisenlaista apua, koska sen kautta olen saanut vertaistukea. Elämä ja eroaminen olisi ollut monin verroin vaikeampaa ilman Oharia, Kauraa, Heleniä, Elmaa, Sun äitiäs, Hestiaa, Minaa, Allya, Jenniä, Satujatarta, Kataa ja sori jos unohdin jonkun tässä tunnekuohussani.
Aamulla herätessäni aamusivuille ei tuntunut olevan välitöntä tarvetta. En havainnut elämässäni ainuttakaan ratkaisematonta ongelmaa tai avaamatonta lukkoa. Aamukahvikin oli keitetty valmiiksi minua varten. Nyt on se viikko kuukaudesta, kun elämä tuntuu suorastaan seesteiseltä. (Voi kun ei tarvitsisi elää kuukautiskierron mukaan. Vaikka onhan toisaalta jännää olla hormoneittensa orja. Aina on jotain mitä syyttää tai kiittää.)
Kun aloitin aamusivujen kirjoittamisen, luulin, ettei minua mikään paina, mutta kas vaan: kun olin päästellyt kolmisen sivua tajunnanvirtaa, alkoi kiteytyä ongelma - keskeneräinen remppa - ja lukko - avioeron lopullinen läpikäyminen. Pahus kun kumpaakaan ei voi kukaan muu suorittaa, vaan itse on käärittävä hihat. Löytyisiköhän aamusivujen avulla keinoja, joilla kumpikin homma helpottuisi?
Ainut pulma on se, että tuskin pääsen huomenna ylös sängystä puolta tuntia ennen kuin pitää. Mikä taika siinä on, että aamusivuja pitää kirjoittaa joka aamu? "Vain otettu lääke auttaa", niinkö?
Edit 3.9.: Iltamyöhään kirjoitetusta tekstistä jäi pois pari yksityiskohtaa, jotka kävin lisäämässä sinne. Niin, ja tästä aamusta - en tietenkään jaksanut nousta tarpeeksi ajoissa. Uusi yritys huomenna.
27.8.08
Tänään on se päivä jolloin
Syksyn korvalla kuuluu aina miettiä, mihin tämä blogi on oikein menossa. Miksi kirjoitan tätä ja kuka tätä edes lukee?
En jaksa rasittaa teitä arkielämäni mitättömillä pikku sattumuksilla, niitä varten on naamakirjan statusupdatet. Ammatillisista tai yhteiskunnallisista aiheista minulla ei ole kerrassaan mitään sanottavaa, ja sen voin sanoa duunin kahvihuoneessa. Ruokabloggaajaksi minusta ei ole, koska koko kesänä olen kokkaillut niin vähän, etten enää edes muista, mistä kettiö pannaan päälle (ai ei vai? no siitä se sitten johtuu). Fäshönbloggaajaksi minusta ei myöskään ole, vaikka mieleni tekisikin esitellä teille Tallinnan kenkäalennusmyyntien saaliini. Alkaisinko neulebloggaajaksi? Onhan mulla se 12 vuotta sitten aloitettu villapaidan tekele, jos vaikka nappaisin kuvan siitä.
Meemeihin on hauska vastata, mutta epäilen, että niitä on vähemmän hauska lukea, ellei sitten satu olemaan yhtä hulvaton kirjoittaja kuin Tiina. Näitä vastauksia lukiessani nauroin itseni tärviölle. Suosikkikysymykseni ovat numerot 24 ja 30.
Auringonkukkametsän yllytyksestä vastasin verkkosivujen tekijöille tarkoitettuun kyselyyn. Olisin vinkannut siitä teillekin, mutta kappas vaan, vastausaika on jo umpeutunut. Kaikenlaiset tutkimukset ovat aina hyödyllisiä, ja erityisen tärkeää on, että vastaajien joukkoon valikoituu sellaisia huipputyyppejä kuin sinä, minä ja Hentun Liisa. Siksipä pistinkin pystyyn oman kyselyni, se on sivupalkissa, vastatkaa siihen (kaikki jotka lukevat tätä riiderin ikkunasta, hopi hopi, tervetuloa tänne blogin puolelle!).
Jostainhan se on aloitettava. Blogillisen on pakko yrittää.
Sekavan jorinan päätteeksi jotain ihan muuta siltä varalta, että joku ei ole tätä vielä mistään lukenut tai on sattunut unohtamaan: ensi viikon perjantaina 5.9. on Alppilan Weeruskassa blogimiitti, johon ovat tervetulleita blogeja kirjoittavat, lukevat, kommentoivat ja muuten vain kiinnostuneet. Se tarkoittaa juuri sinua! Siellä ehkäpä nähdään.
En jaksa rasittaa teitä arkielämäni mitättömillä pikku sattumuksilla, niitä varten on naamakirjan statusupdatet. Ammatillisista tai yhteiskunnallisista aiheista minulla ei ole kerrassaan mitään sanottavaa, ja sen voin sanoa duunin kahvihuoneessa. Ruokabloggaajaksi minusta ei ole, koska koko kesänä olen kokkaillut niin vähän, etten enää edes muista, mistä kettiö pannaan päälle (ai ei vai? no siitä se sitten johtuu). Fäshönbloggaajaksi minusta ei myöskään ole, vaikka mieleni tekisikin esitellä teille Tallinnan kenkäalennusmyyntien saaliini. Alkaisinko neulebloggaajaksi? Onhan mulla se 12 vuotta sitten aloitettu villapaidan tekele, jos vaikka nappaisin kuvan siitä.
Meemeihin on hauska vastata, mutta epäilen, että niitä on vähemmän hauska lukea, ellei sitten satu olemaan yhtä hulvaton kirjoittaja kuin Tiina. Näitä vastauksia lukiessani nauroin itseni tärviölle. Suosikkikysymykseni ovat numerot 24 ja 30.
Auringonkukkametsän yllytyksestä vastasin verkkosivujen tekijöille tarkoitettuun kyselyyn. Olisin vinkannut siitä teillekin, mutta kappas vaan, vastausaika on jo umpeutunut. Kaikenlaiset tutkimukset ovat aina hyödyllisiä, ja erityisen tärkeää on, että vastaajien joukkoon valikoituu sellaisia huipputyyppejä kuin sinä, minä ja Hentun Liisa. Siksipä pistinkin pystyyn oman kyselyni, se on sivupalkissa, vastatkaa siihen (kaikki jotka lukevat tätä riiderin ikkunasta, hopi hopi, tervetuloa tänne blogin puolelle!).
Jostainhan se on aloitettava. Blogillisen on pakko yrittää.
Sekavan jorinan päätteeksi jotain ihan muuta siltä varalta, että joku ei ole tätä vielä mistään lukenut tai on sattunut unohtamaan: ensi viikon perjantaina 5.9. on Alppilan Weeruskassa blogimiitti, johon ovat tervetulleita blogeja kirjoittavat, lukevat, kommentoivat ja muuten vain kiinnostuneet. Se tarkoittaa juuri sinua! Siellä ehkäpä nähdään.
23.5.08
Kysymys!
Melkein jo ryömin sängyn alle tukehduttamaan itseni pölypalloihin - ai paitsi hetkinen! eihän mulla ole sänkyä, koska makkari on seuraavana remontointivuorossa - mutta onneksi B-listan nillitysguruni Tiina selitti tyhjentäväsi, miksi tilaajamääräni listalla on laskenut drastisesti. Se johtuu siitä, että kukaan ei käytä enää Blogilistaa, josta on tullut imperialistisikojen ahneuden toteuttamisen väylä.
Ei niin, että Tiinan juttuja tarvitsisi epäillä, mutta siltä se nyt tosiaan näyttää: Sitemeterinkin mukaan juuri kukaan lukija ei tule Pirunlistalta vaan paikasta nimeltä unknown.
Käyttöehtolomakkeen ilmaantumisen jälkeen en ole vielä kertaakaan uskaltanut kirjautua listalle. Joo joo, olen arkajalka, talviturkkiakaan en heittänyt vappuna, vaikka merivesi oli 17-asteista. Nyt huomasin, että lomakkeen alalaitaan on tullut linkki, joka sanoo "Haluan poistaa käyttäjätunnukseni Blogilistalta". Kertokaa, viisaat, mitä tapahtuu, kun tuosta portista kulkee! Häviävätkö omat blogit listalta samalla? Joutuuko Eetos Arkon mustaan kirjaan eikä enää koskaan saa tehdä mitään kivaa?
Ei niin, että Tiinan juttuja tarvitsisi epäillä, mutta siltä se nyt tosiaan näyttää: Sitemeterinkin mukaan juuri kukaan lukija ei tule Pirunlistalta vaan paikasta nimeltä unknown.
Käyttöehtolomakkeen ilmaantumisen jälkeen en ole vielä kertaakaan uskaltanut kirjautua listalle. Joo joo, olen arkajalka, talviturkkiakaan en heittänyt vappuna, vaikka merivesi oli 17-asteista. Nyt huomasin, että lomakkeen alalaitaan on tullut linkki, joka sanoo "Haluan poistaa käyttäjätunnukseni Blogilistalta". Kertokaa, viisaat, mitä tapahtuu, kun tuosta portista kulkee! Häviävätkö omat blogit listalta samalla? Joutuuko Eetos Arkon mustaan kirjaan eikä enää koskaan saa tehdä mitään kivaa?
8.5.08
Musta on uusi musta
Fäshönbloggaajan urani on vähän takkuinen, ainakin kommenttien määrästä päätellen, mutta jatkan sitä urheasti. Täytyyhän minun päästä esittelemään uudet mekkoni:
Eikö ole ihkuja? Nyt kun vielä tulisi niin lämmin, että niitä voisi käyttää. Älkää pakottako minua sanomaan sitä s:llä alkavaa sanaa, joka ei ole mikään vaihtoehto (sukkahousut, ääh ja iik).
Etualan vaate ei tietenkään ole mekko vaan t-paita, jonka tälläsin kuvaan, koska se sopi väreihin. Se on Nanson uudesta Kannan sola -mallistosta, jossa on käytetty reilun kaupan puuvillaa. Nätti paita, jonka käyttäminen pelastaa palan maailmaa.
Jotta en olisi liian hyvä ihminen, menen seuraavaksi juomaan epäreilua kahvia ja laatimaan suunnitelma B:n: siltä varalta, että fäshön ei sittenkään oo mun juttu, voisin alkaa remonttibloggaajaksi. Kukkamaan huushollissa on tällä hetkellä pakastin olohuoneessa ja iso kirjahylly kirjoineen parvekkeella, eivätkä nämä ole mitään veikeitä sisustuksellisia yksityiskohtia vaan pakon sanelemia logistiikkaratkaisuja. Saan uudet lattiat! Ja seinät! Ihan kuin uuden kämpän, eikä edes tarvitse muuttaa.
Aika reilu kauppa.
Eikö ole ihkuja? Nyt kun vielä tulisi niin lämmin, että niitä voisi käyttää. Älkää pakottako minua sanomaan sitä s:llä alkavaa sanaa, joka ei ole mikään vaihtoehto (
Etualan vaate ei tietenkään ole mekko vaan t-paita, jonka tälläsin kuvaan, koska se sopi väreihin. Se on Nanson uudesta Kannan sola -mallistosta, jossa on käytetty reilun kaupan puuvillaa. Nätti paita, jonka käyttäminen pelastaa palan maailmaa.
Jotta en olisi liian hyvä ihminen, menen seuraavaksi juomaan epäreilua kahvia ja laatimaan suunnitelma B:n: siltä varalta, että fäshön ei sittenkään oo mun juttu, voisin alkaa remonttibloggaajaksi. Kukkamaan huushollissa on tällä hetkellä pakastin olohuoneessa ja iso kirjahylly kirjoineen parvekkeella, eivätkä nämä ole mitään veikeitä sisustuksellisia yksityiskohtia vaan pakon sanelemia logistiikkaratkaisuja. Saan uudet lattiat! Ja seinät! Ihan kuin uuden kämpän, eikä edes tarvitse muuttaa.
Aika reilu kauppa.
4.4.08
Ota haaste vastaan, se tulee kaukaa
Ohari haastoi, vastattavahan se on:
1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
Näköjään 160. Oho. Siis sehän on sama määrä kuin yhteen tekstiviestiin mahtuu merkkejä! Iik. Olettehan muistaneet hoitaa puutarh...äh.
2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia nettiin?
Päästäkseni Suomen ulkoministeriksi.
3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
Kotona: Google ja sen kanssa naimisissa olevat tahot kuten gmail, Naamakirja, blogisuosikit, Ilmatieteen laitos (what? olen keski-ikäinen!), YTV jne. Töissä: kaikki edellä mainitut ja muutama er...oottisen kirjallisuuden sivusto. Eiku siis ERilaiset tiedonhaun kanavat. Ja Teho-osasto.
4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
Ei.
5. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
Puhun vaikka algebraa, jos tarve vaatii. Ihan oikeasti osaan suomea, saksaa ja englantia, leikisti ruotsia ja muutamaa muuta.
6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
Neppajymykerhon ja Teho-osaston.
7. Hissi vai portaat?
Portaat, paitsi jos hissiin on menossa söpöjä miehiä.
8. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
Näitä ei voi perustella, mutta uskon näihin 100-trosenttisesti: onnennumeroita ovat 3 ja 7 ja epäonnen numero on 14.
9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa.
Haastan Allyn, Kriisin ja Sun äitis. Hähhäh. Ei millään pahalla!
1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
Näköjään 160. Oho. Siis sehän on sama määrä kuin yhteen tekstiviestiin mahtuu merkkejä! Iik. Olettehan muistaneet hoitaa puutarh...äh.
2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia nettiin?
Päästäkseni Suomen ulkoministeriksi.
3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
Kotona: Google ja sen kanssa naimisissa olevat tahot kuten gmail, Naamakirja, blogisuosikit, Ilmatieteen laitos (what? olen keski-ikäinen!), YTV jne. Töissä: kaikki edellä mainitut ja muutama er...oottisen kirjallisuuden sivusto. Eiku siis ERilaiset tiedonhaun kanavat. Ja Teho-osasto.
4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
Ei.
5. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
Puhun vaikka algebraa, jos tarve vaatii. Ihan oikeasti osaan suomea, saksaa ja englantia, leikisti ruotsia ja muutamaa muuta.
6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
Neppajymykerhon ja Teho-osaston.
7. Hissi vai portaat?
Portaat, paitsi jos hissiin on menossa söpöjä miehiä.
8. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
Näitä ei voi perustella, mutta uskon näihin 100-trosenttisesti: onnennumeroita ovat 3 ja 7 ja epäonnen numero on 14.
9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa.
Haastan Allyn, Kriisin ja Sun äitis. Hähhäh. Ei millään pahalla!
2.4.08
To whomever it may concern
Olen viime päivinä joutunut miettimään netti- ja erityisesti blogi-identiteettejä. Tein nimittäin semmoisen virheen, että käytin samaa nimimerkkiä kahdessa eri paikassa. Jokuhan voisi erehtyä luulemaan, että samannimisillä tyypeillä on muutakin yhteistä kuin nimi.
Vaikka julkaisisi blogia rehdisti omalla nimellään, kuten monet tekevät, ihmisellä on jonkinlainen blogipersoona. Monilla on jokin agenda tai erityisaiheita, joista he kirjoittavat. Vaikka kertoisi oman elämänsä arkisista sattumuksista, kaikkea ei mitenkään voi raportoida. Mielenkiintoista onkin usein se, mikä on jätetty pois. Jos Jamppa Tuominen eläisi ja pitäisi blogia, hän voisi muistella Aamu toi, ilta vei -biisin levyttämistä ja deekisvuosiaan. Jamppa varmaan kuulostaisi aidolta ja vilpittömältä ja muistaisi faktatkin suunnilleen oikein - mutta silti hänellä todennäköisesti olisi tiedostettu tai tiedostamaton tarve salailla jotain sekä värittää ja liioitella sanomisiaan.
Jos on valinnut itselleen nimimerkin, minun nähdäkseni väistämättä vieläkin enemmän etäännyttää itseään siitä, mitä kirjoittaa. Tiedän, että monet ajattelevat minua Kukkiksena - kai se sitten vaan on niin osuva nimimerkki, tai sitten oikea nimeni on niin surkean yleinen, että siihen liittyy liikaa valmiita mielikuvia. Joka tapauksessa omissa ajatuksissani rakkaat ystäväni Kaura, Ohari, Helen ja Sun äitis (listaa voisi jatkaa) esiintyvät ihan toisen nimisinä. "Kukkis" on loppujen lopuksi melko fiktiivinen ja yksiulotteinen hahmo. Hänellä ei esimerkiksi ole yhtään niin paljon mielipiteitä kuin sillä tyypillä, joka hänen narujaan vetelee. Poskipäistä nyt puhumattakaan.
Jos vielä kaiken huipuksi pyrkii blogissaan jonkinlaiseen kirjalliseen ilmaisuun, joutuu entistäkin useammin oikomaan totuutta ja keksimään puolet päästään. Todellinen elämä harvoin asettuu nätisti draaman kaarelle. Joskus haluaa käyttää paremmin tai huonommin osuvia vertauksia. Joskus haluaa jopa keksiä tuokion tai tunnelman, jota ei ole ollutkaan, ja sitten kuvata sen.
Mistä sitä tietää. Minäkin voin olla oikeasti pääministeri, joka iskee naisia IKEAsta. Vaikka esitänkin olevani toimitussihteeri, joka löytää miehiä netistä ;P
Vaikka julkaisisi blogia rehdisti omalla nimellään, kuten monet tekevät, ihmisellä on jonkinlainen blogipersoona. Monilla on jokin agenda tai erityisaiheita, joista he kirjoittavat. Vaikka kertoisi oman elämänsä arkisista sattumuksista, kaikkea ei mitenkään voi raportoida. Mielenkiintoista onkin usein se, mikä on jätetty pois. Jos Jamppa Tuominen eläisi ja pitäisi blogia, hän voisi muistella Aamu toi, ilta vei -biisin levyttämistä ja deekisvuosiaan. Jamppa varmaan kuulostaisi aidolta ja vilpittömältä ja muistaisi faktatkin suunnilleen oikein - mutta silti hänellä todennäköisesti olisi tiedostettu tai tiedostamaton tarve salailla jotain sekä värittää ja liioitella sanomisiaan.
Jos on valinnut itselleen nimimerkin, minun nähdäkseni väistämättä vieläkin enemmän etäännyttää itseään siitä, mitä kirjoittaa. Tiedän, että monet ajattelevat minua Kukkiksena - kai se sitten vaan on niin osuva nimimerkki, tai sitten oikea nimeni on niin surkean yleinen, että siihen liittyy liikaa valmiita mielikuvia. Joka tapauksessa omissa ajatuksissani rakkaat ystäväni Kaura, Ohari, Helen ja Sun äitis (listaa voisi jatkaa) esiintyvät ihan toisen nimisinä. "Kukkis" on loppujen lopuksi melko fiktiivinen ja yksiulotteinen hahmo. Hänellä ei esimerkiksi ole yhtään niin paljon mielipiteitä kuin sillä tyypillä, joka hänen narujaan vetelee. Poskipäistä nyt puhumattakaan.
Jos vielä kaiken huipuksi pyrkii blogissaan jonkinlaiseen kirjalliseen ilmaisuun, joutuu entistäkin useammin oikomaan totuutta ja keksimään puolet päästään. Todellinen elämä harvoin asettuu nätisti draaman kaarelle. Joskus haluaa käyttää paremmin tai huonommin osuvia vertauksia. Joskus haluaa jopa keksiä tuokion tai tunnelman, jota ei ole ollutkaan, ja sitten kuvata sen.
Mistä sitä tietää. Minäkin voin olla oikeasti pääministeri, joka iskee naisia IKEAsta. Vaikka esitänkin olevani toimitussihteeri, joka löytää miehiä netistä ;P
18.3.08
Otsikkokin meinasi unohtua
Tänään on taas sellainen päivä, että en osaa yhtään nauttia pelkän oman ihanan itseni seurasta. Flunssa ei ainakaan auta asiaa. Puolet ajasta olen elävä kuollut ja joka paikkaa sattuu niin että itkettää, ja sitten kun olen vähän pirteämpi, en kuitenkaan jaksa kunnolla tehdä mitään mutta tylsistyn niin että henki menee.
Rinnassa on joku paino, josta en oikein tiedä, mikä se on. Infarkti? Ikävä? Särkynyt sydän?
Jospa helpottaisi, kun sain tuon sanotuksi.
Onneksi blogistaniassa leijailee epäitsekkään tosiystävyyden henki: vaikka olen laiminlyönyt koko paikkaa surkealla tavalla, saan silti ihania yllätyksiä, kun vain älyän katsella ympärilleni. Ally pisti kiertoon fantastisen tarjouksen:
Kirjaa nimesi kommentointiin niin kerron sinusta
1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.
Nyt ei muuta kuin naksuttelen rystysiäni ja odotan, että joku haluaa minun kertovan itsestään. Kekään?
Allyn vastaukset olivat lähestulkoon paras synttärilahjani. Ja huom! sain sentään äidiltä kengät, eksältä muistorikkaan Oasis-cd:n ja Kauralta ja Oharilta elämäni miehen.
Sokeriksi pohjalle ripotan Allyn vastaukset. Nämä luen tästä lähin aina kun alakulo vaivaa. Noitalinna huraa! Hauskasti ytimeen! Mangusti!
- Bändinä olet Noitalinna huraa! ja leffana Tissi ja kuu.
- Meitä yhdistää jotkin elämänkokemukset ja lapsellisuus (siis että niitä on...)
- Kadehdin "luontoasi" ja kirjoitustyyliäsi (hauskasti ytimeen)
- Muistan sen, kun kävin blogissasi ekaa kertaa. Nauroin jollekin jutullesi ja kävin heti klikkaamassa sut suokkariksein.
- Jos olisit eläin, olisit mangusti
- Kysynpäs vaikka mielipidettäsi Mannerheimin homoudesta :)
Rinnassa on joku paino, josta en oikein tiedä, mikä se on. Infarkti? Ikävä? Särkynyt sydän?
Jospa helpottaisi, kun sain tuon sanotuksi.
Onneksi blogistaniassa leijailee epäitsekkään tosiystävyyden henki: vaikka olen laiminlyönyt koko paikkaa surkealla tavalla, saan silti ihania yllätyksiä, kun vain älyän katsella ympärilleni. Ally pisti kiertoon fantastisen tarjouksen:
Kirjaa nimesi kommentointiin niin kerron sinusta
1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.
Nyt ei muuta kuin naksuttelen rystysiäni ja odotan, että joku haluaa minun kertovan itsestään. Kekään?
Allyn vastaukset olivat lähestulkoon paras synttärilahjani. Ja huom! sain sentään äidiltä kengät, eksältä muistorikkaan Oasis-cd:n ja Kauralta ja Oharilta elämäni miehen.
Sokeriksi pohjalle ripotan Allyn vastaukset. Nämä luen tästä lähin aina kun alakulo vaivaa. Noitalinna huraa! Hauskasti ytimeen! Mangusti!
- Bändinä olet Noitalinna huraa! ja leffana Tissi ja kuu.
- Meitä yhdistää jotkin elämänkokemukset ja lapsellisuus (siis että niitä on...)
- Kadehdin "luontoasi" ja kirjoitustyyliäsi (hauskasti ytimeen)
- Muistan sen, kun kävin blogissasi ekaa kertaa. Nauroin jollekin jutullesi ja kävin heti klikkaamassa sut suokkariksein.
- Jos olisit eläin, olisit mangusti
- Kysynpäs vaikka mielipidettäsi Mannerheimin homoudesta :)
3.2.08
Sivistystä pitkään ja pimeään talveen
Tämä blogi uhkaa mennä meemelöinniksi, mutta menköön, kun niin kivoja on liikkeellä. Saara haastoi minut tähän:
Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.
Oma kurssiohjelmani alkaa Saaran opiston kurssilla:
1. Kiipeä ylös Blogilistalla ja tienaa rahaa - eli kuinka pääset eroon humaanista ajattelusta markkinatalouden pyörteissä
Muita ehdottoman tarpeellisia kursseja tähän vuodenaikaan:
2. Opi nauttimaan Helsingin talvesta (duh)
3. Eroon itsekritiikistä
4. Näin nukut yösi hyvin -jatkokurssi
5. Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen keski-ikä -viikonloppu
6. Neuvottele itsellesi mojova palkankorotus ja saa pomosi uskomaan, että idea oli hänen -kurssi
Haastan Helenin, Jennin, Violetin, Elman ja Touhiksen.
Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.
Oma kurssiohjelmani alkaa Saaran opiston kurssilla:
1. Kiipeä ylös Blogilistalla ja tienaa rahaa - eli kuinka pääset eroon humaanista ajattelusta markkinatalouden pyörteissä
Muita ehdottoman tarpeellisia kursseja tähän vuodenaikaan:
2. Opi nauttimaan Helsingin talvesta (duh)
3. Eroon itsekritiikistä
4. Näin nukut yösi hyvin -jatkokurssi
5. Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen keski-ikä -viikonloppu
6. Neuvottele itsellesi mojova palkankorotus ja saa pomosi uskomaan, että idea oli hänen -kurssi
Haastan Helenin, Jennin, Violetin, Elman ja Touhiksen.
1.2.08
Treffi, senssi, deitti
3xikuisuus löysi heti eronsa jälkeen uuden miehen.
Satujatar vaikuttaa siltä, että ei ihan heti haluakaan löytää.
Minä kyllä haluaisin, mutta en pääse miehenmetsästyksen vaatimaan mielialaan. Baarien lihatiskeille ei huvita lähteä, ja nettideittailun saloihin en jaksa perehtyä. Parasta olisi, kun joku soittaisi ovikelloa kukkapuskan kanssa. Ihan omia aikojaan.
Vieläköhän niin voisi käydä?
Kun viimeksi olin sinkku, oli kultainen 80-luku. Oli bileitä ja ihmisiä ja paljon mahdollisuuksia solmia uusia tuttavuuksia. Minun ei ikinä tarvinnut sen kummemmin etsiä itselleni poikaystäviä. Pidin itseäni onnekkaana. Toisaalta nyt toisenlaisesta kokemuksesta voisi olla hyötyä.
Harjoituksen vuoksi tälläsin sivupalkkiin tuommoisen ilmoituksen. Se alkaa maailman toiseksi kuluneimmalla vitsillä. Minusta on noloa kuvailla itseäni, enkä tähän hätään parempaakaan keksinyt. Sanoinhan, että tarvitsen harjoitusta.
Tätä tekstilajia en ole koskaan harrastanut. 80-luvulla tosin luin joskus huvikseni City-lehden deittipalstaa. Siellä ihmiset hakivat toisiaan. Kai. Mistä minä sen tietäisin.
Te fiksummat ja kokeneemmat, apuanne tarvitaan nyt. Antakaa vinkki. Ihan mikä vaan.
Satujatar vaikuttaa siltä, että ei ihan heti haluakaan löytää.
Minä kyllä haluaisin, mutta en pääse miehenmetsästyksen vaatimaan mielialaan. Baarien lihatiskeille ei huvita lähteä, ja nettideittailun saloihin en jaksa perehtyä. Parasta olisi, kun joku soittaisi ovikelloa kukkapuskan kanssa. Ihan omia aikojaan.
Vieläköhän niin voisi käydä?
Kun viimeksi olin sinkku, oli kultainen 80-luku. Oli bileitä ja ihmisiä ja paljon mahdollisuuksia solmia uusia tuttavuuksia. Minun ei ikinä tarvinnut sen kummemmin etsiä itselleni poikaystäviä. Pidin itseäni onnekkaana. Toisaalta nyt toisenlaisesta kokemuksesta voisi olla hyötyä.
Harjoituksen vuoksi tälläsin sivupalkkiin tuommoisen ilmoituksen. Se alkaa maailman toiseksi kuluneimmalla vitsillä. Minusta on noloa kuvailla itseäni, enkä tähän hätään parempaakaan keksinyt. Sanoinhan, että tarvitsen harjoitusta.
Tätä tekstilajia en ole koskaan harrastanut. 80-luvulla tosin luin joskus huvikseni City-lehden deittipalstaa. Siellä ihmiset hakivat toisiaan. Kai. Mistä minä sen tietäisin.
Te fiksummat ja kokeneemmat, apuanne tarvitaan nyt. Antakaa vinkki. Ihan mikä vaan.
24.1.08
Kukahan maksaisi viulut
Olen laulanut erilaisissa kuoroissa tai lauluryhmissä kolme neljäsosaa elämästäni, mutta 2002 jouduin lopettamaan tämän harrastukseni, koska lapsi oli pieni enkä kerta kaikkiaan vain ehtinyt. Sen jälkeen olen valittanut kaikissa tilanteissa sitä, miten tyhjää elämä on ilman lauluprojektia.
Ihan viime vuosina aloin uudestaan etsiä itselleni sopivaa lauluryhmää, ja kyselin vinkkejä sopivista porukoista suunnilleen kaikilta vastaantulijoilta.
Enpä silti olisi uskonut, että minä vanha pakana päädyn gospel-kuoroon, ja vieläpä sellaiseen, jolla on levytyssopimus. Tässä se nyt on, suuren työn tulos, ekalevy, joka tulee kauppoihin ihan näinä päivinä:
Kiitokset Sun äidilles ja alkuperäiskuvan ottajalle. Tämä oli hauskaa, tehkää tekin!
Tee oma meemisi näin:
1. http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. http://quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. http://flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi
Ihan viime vuosina aloin uudestaan etsiä itselleni sopivaa lauluryhmää, ja kyselin vinkkejä sopivista porukoista suunnilleen kaikilta vastaantulijoilta.
Enpä silti olisi uskonut, että minä vanha pakana päädyn gospel-kuoroon, ja vieläpä sellaiseen, jolla on levytyssopimus. Tässä se nyt on, suuren työn tulos, ekalevy, joka tulee kauppoihin ihan näinä päivinä:
Kiitokset Sun äidilles ja alkuperäiskuvan ottajalle. Tämä oli hauskaa, tehkää tekin!
Tee oma meemisi näin:
1. http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. http://quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. http://flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi
17.1.08
Merkkisokeus iski, director's cut
Anteeksi että kävin taas täällä sörkkimässä. Nyt en enää, sen lupaan. Tämä on lopullinen versio
Vau! Nyt mäkin sain tällaisen! Sen antoi Jenni. Olen ymmyrkäinen ilosta. Kunhan tästä tokenen, listaan ne, joille jaan merkin eteenpäin. Säännöt kuuluvat: Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.
Ottakaa merkki: Helen, Hestia, Hilleri, Vihreiden omenoiden Mina, Rose ja Touhis. Siinä ei tainnut olla ihan kymmentä. Olisin hyvin voinut jakaa merkin kaikille suosikkilistalaisilleni, mutta osa on saanut sen jo sataan kertaan, joten en viitsi. Koko sivupalkin porukka ja muutamat muut: vaikka kirjoittaisitte raskaistakin asioista, te teette mun päivän.
Jos tänne asti luitte, älkää pysähtykö vaan lukekaa seuraava postaus! Se sisältää myös asiaa eikä vain merkkihehkutusta.
Vau! Nyt mäkin sain tällaisen! Sen antoi Jenni. Olen ymmyrkäinen ilosta. Kunhan tästä tokenen, listaan ne, joille jaan merkin eteenpäin. Säännöt kuuluvat: Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.
Ottakaa merkki: Helen, Hestia, Hilleri, Vihreiden omenoiden Mina, Rose ja Touhis. Siinä ei tainnut olla ihan kymmentä. Olisin hyvin voinut jakaa merkin kaikille suosikkilistalaisilleni, mutta osa on saanut sen jo sataan kertaan, joten en viitsi. Koko sivupalkin porukka ja muutamat muut: vaikka kirjoittaisitte raskaistakin asioista, te teette mun päivän.
Jos tänne asti luitte, älkää pysähtykö vaan lukekaa seuraava postaus! Se sisältää myös asiaa eikä vain merkkihehkutusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)