Kiitos ja kumarrus sentään, Tiina paiskasi haasteella:
”Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle.”
1. Lapset. Nuo perässävedettävät, murjottavat, patalaiskat sontiaiset. Nuo edellä pomppivat, hymynaamaiset, avuliaat intopiukkikset. Silloin tällöin (lue: monta kertaa päivässä) raivostun tai tylsistyn heihin, mutta enimmäkseen kuitenkin olen lemmessä ja lääpälläni. Mitä pienten silmien pilkahduksia! Mitä läpänheittoa! Millaisia persoonallisuuksia! Ei mahda mitään, tähän minut on luotu, lasten kanssa elämiseen.
2. Aurinko, valo ja lämpö. Pitäkää neljä vuodenaikaanne, talvi ei vaan oo mun juttu. Ettei puolet elämästä kuluisi säätilan takia mököttämiseen, yritän löytää talvestakin nautinnollisia hetkiä ja hyviä puolia. Niitä ovat esimerkiksi glögi, kynttilät, uuniruoat, isot kaulahuivit, lasten pipokiharat ja punaiset posket. Lämpimästä vuodenajasta plussapuolia ei tarvitse erikseen etsiä. Voi vain olla ja nauttia.
3. Ulkona liikkuminen, olipa vuodenaika mikä tahansa. Kun happi virtaa kehoon, tuntee elävänsä. Liike selkeyttää ajatuksia ja maisematerapia hivelee sielua.
4. Parisuhde. Se voi tosiaankin olla elämää rikastuttava asia. Jännä juttu. Eksän kanssa viimeisinä vuosina totuin siihen, että parisuhde on kiiltäviä kulisseja, laimeaa kiintymystä, kamalaa ahdistusta tai kaikkia näitä yhtä aikaa. Olin jo ehtinyt unohtaa, miltä tuntuu, kun samassa kodissa asuu toinen aikuinen, jolle minä olen tärkeä ja haluttava. Se on aika jees tunne.
5. Ystävät ja ystäviksi laskettavat perheenjäsenet. Pus.
6. Aistit. Koska ilman niitä emme kokisi maailmasta mitään. Näkö- ja kuuloaisti ovat ikisuosikkeja ja maailmassa pärjäämisen kannalta käteviä, mutta haluaisin kutsua estradille pari muutakin aistia, joita ilman arkeni olisi kuolettavan tylsää. Iso käsi tunto- ja makuaistille! Lapasten lämpö ja karheus, lapsen ihon pehmeys, armaan hyväilyt, tee, suklaa, pähkinät – siinä muutamia elämäni sulostuttajia, jotka ilman aisteja olisivat mulle herttaisen yhdentekeviä.
7. Oppiminen ja osaaminen. Nautin kummastakin. Muistan joka päivä olla kiitollinen siitä, että pää ja kroppa vielä toimivat ja jopa oppivat uuttakin. Rapistuminen on jo alkanut, huomaan sen kyllä, mutta vielä selkä venyy, jalka nousee, hengitys kulkee, jaksan urheilla, tajuan vitsit ja osaan laittaa ruokaa. Hyvä mä!
8. Kaunis ja tilanteeseen sopiva kielenkäyttö. Olipa sitten kirjoitettua tai puhuttua kieltä ja suomee, savvoo tai jotakin muuta.
9. Hyvät teot ja iloiset yllätykset. Muistakaa olla kilttejä toisillenne!
10. Vesi. Tykkään juoda sitä, katsella sitä ja polskia siinä. Yritän omalta osaltani hoitaa hommat sillä lailla, että lasteni lapsillakin olisi puhdasta juomavettä ja kauniita merimaisemia.
En jaa eteenpäin, mutta ottakkee, ottakkee, jos jonkun mieli tekee.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit
29.11.11
Kirja joka muutti elämäni
Kirjahaaste jatkuu. Seuraavaksi tehtävänä on esitellä kirja, joka muutti elämäni. Lapsuusvuosina joka ikinen kirja oli potentiaalinen maailman mullistaja. Omalla tavallaan elämääni muutti ensimmäinen lukemani vanhanajan tyttökirja, ensimmäinen Neiti Etsivä, ensimmäinen dekkari, historiallinen romaani, klassikko ja niin edelleen. Halusin uskoa, että jokainen kirja tarjoaa syvällistä viisautta, kunhan sen sanoman vain ottaa auliisti vastaan. Ja minähän otin. Pollyanna sai minutkin kokeilemaan optimismia. Ursula-kirjojen takia harkitsin sairaanhoitajan uraa. Mustan myllyn mestarista tajusin, että taikuus se vasta kannattaa.Hurjassa nuoruudessani kirjoilla oli konkreettisempaakin merkitystä elämässäni. Ensimmäinen lukemani ruotsin-, englannin- tai saksankielinen kirja antoi minulle luottamusta kielitaitooni ja maailmalla pärjäämiseen. Voisipa olla, että jos nyt näin vanhana saisin luetuksi ensimmäistä kertaa kokonaisen romaanin vaikkapa ranskaksi, ajatukset pyörisivät melkoista kuperkeikkaa. Jokainen kieli on oma maailmansa.
Tuntuu kuitenkin siltä, että vaatii vähän enemmän, ennen kuin kirjan voi sanoa muuttaneen elämän. Siksi tämän kisan loppusuoralle pääseekin kaksi kirjaa: Elisa Ikävalkon Käytännön tiedottaminen ja Kari Kiianmaan Hyvä ero – uusi elämä. Ikävalkon teos on luultavasti ensimmäinen tiedottamiseen liittyvä kirja, jonka luin. Siitä viimeistään ymmärsin, että voisin suuntautua viestintäalalle. En tiedä, kuinka hyvä se muuten oli, mutta ainakin se oli riittävän yksinkertainen. Sama pätee Kiianmaan kirjaan – sekin oli riittävän yksinkertainen, ja siitä viimeistään tajusin, että voin selvitä avioerosta entistä ehompana. Käytännön tiedottaminen on edelleen työhuoneeni hyllyssä, mutta Hyvä ero on päässyt vielä keskeisemmälle paikalle, yöpöydälleni asti. Siksi julistan Hyvän eron voittajaksi.
En osaa yhtään arvioida, miten Hyvä ero pärjää omassa lajissaan. En harrasta self help -kirjoja, enkä ole lukenut yhtään toista erokirjaa, paitsi jos sellaiseksi lasketaan Kataja ry:n Solmu parisuhteessa -vihkonen. Pääasia ainakin itselleni oli, että kirja antaa tunteen jaetusta kokemuksesta ja rohkaisevan esimerkin: muutkin ovat olleet samassa tilanteessa ja selvinneet siitä. Lisäksi kirjassa kiinnitettiin huomiota lasten asemaan erossa, mikä oli itselleni tärkeää. Tältä pohjalta voin suositella Kiianmaan kirjaa niille, jotka joutuvat eroasioita miettimään.
Kuva on askarreltupaskarreltu Hyvä ero -kirjan kannesta.
19.11.11
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa
Kirjahaasteen kolmantena päivänä aiheena on kirja, joka saa nauramaan ääneen. Niitähän löytyy, vaikka en olekaan mikään suuri ääneennauraja. Useimmiten vain hymähtelen vienosti.Viime aikoina olen eniten nauranut lastenkirjojen parissa. Ella-, Risto Räppääjä - ja Tatu ja Patu -sarjat ovat melko taattuja naurattajia. Luen niitä lapsille, mutta niille röhähtelee koko perhe.
Niinpä esittelenkin tässä Tatun ja Patun Suomi -kirjan, joka ensimmäisellä lukukerralla nauratti niin paljon, että piti vaihtaa pikkarit.
Tatu ja Patu -kirjojen huumori on oivaltavaa. Se sopii yhtä lailla pienille, isoille ja täysikasvuisille lapsille. Vitsit perustuvat tutun kyseenalaistamiseen ja kuvan ja tekstin liittoon. Tatu ja Patu ovat isopäiset veljekset, jotka nimikkokirjoissaan tutkivat maailman ilmiöitä, tällä kertaa Suomea. Tykkään erityisesti huippiksista yhden sivun sarjakuvista, Tatupatu-testeistä, joissa tutustutaan suomalaisiin erikoisuuksiin: saunaan, ruisleipään ja mökkijuhannukseen.
Tatun ja Patun Suomi-uutislähetyksessä ankkureina ovat Patu-Arto Newsberg ja Tatu-Pirjoeeva Nuotio-Polttila. Urheilua selostaa Patu-Antero Massakenttä:
”Täällä jäähalli! Sisukkaat Leijonat ovat koko illan luistelleet mustan muovinpalan perässä ja tökkineet sitä kepeillä ympäriinsä. Ja vielä paremmin kuin muut! Suomi on voittanut! Hiljennymme nyt kuuntelemaan Frederikin säveltämää Muumi-laulua. Takaisin studioon.”
Koska kyseessä on puhtoinen ja kirkaskatseinen lastenkirja, jonka tarkoitus on ehkä vähän jotain opettaakin, väärät tiedot halutaan kuitenkin oikaista. Edellinen kohta jatkuu näin:
”Kiitos, Patu-Antero. Runsaan katsojapalautteen vuoksi korjaus edelliseen. Jäähallissa ei soi Muumi-laulu, vaan Fredrik Paciuksen säveltämä ja J. L. Runebergin sanoittama Maamme-laulu.”
Opetuksista huolimatta kirja ei ole pätkääkään tylsä eikä ryppyotsainen. Älkää luulkokaan! Lukekaa vaikka!
Kuva on kustantajan sivuilta: http://www.otava.fi/kirjat/lasten_ja_nuorten/2007/fi_FI/tatun_ja_patun_suomi/.
2.11.11
On elämä laina
Lilliputti, 1 v. 8 kk, on vieroittanut itsensä mun kainalosta omaan sänkyynsä nukkumaan. Koen vähän eroahdistusta mutta yritän selvitä tilanteesta ilman pysyviä traumoja.
Vauva-aikanaan Lilliputilla oli kerrossänky, mutta hän ei nukkunut siinä koskaan. Tänä syksynä kerrossänky jatkoi matkaansa seuraavaan vauvaperheeseen. Samoihin aikoihin meille tarjottiin jatkettavaa lastensänkyä, jonka otimme vastaan ja sijoitimme kerrossängyn vanhalle paikalle. Siitä tuli Lilliputin sänky, mutta edelleenkään hän ei nukkunut siinä koskaan. Ei edes yritetty. Ei tullut mieleenkään. Olen aina tykännyt perhepedistä, enkä ole ajanut isompiakaan lapsia omaan sänkyynsä ennen kuin ovat itse halunneet. Toisilla siinä on kestänyt pidempään, Viltsu 10 v. esimerkiksi nukkuu vieläkin silloin tällöin mielellään äidin viekussa.
Tilanne tämän vuoden lokakuun alussa oli siis vanha tuttu ja perheeseemme vakiintunut: Lilliputti nukkui yönsä makuuhuoneen isossa sängyssä äidin kainalossa. Kunnes eräänä yönä Lillin masu tuli kipeäksi ja hän päätti, että muistolaatta olisi paikallaan. Sillä aikaa kun minä ja isänsä pyykkäsimme oksennusta tyynyistä, vuodevaatteista ja petauspatjasta, Lilliputti ehti nukahtaa rauhallisesti omaan sänkyynsä, johon olimme hänet väliaikaisesti peitelleet.
Tai niinhän minä luulin.
Väliaikaisesta näyttää nyt tulleen toistaiseksi voimassa oleva käytäntö. Lilliputti nukutetaan illalla omaan sänkyynsä, ja siinä hän tavallisimmin kuorsaa onnellisesti aamuun asti. Mieheni mielestä tyttö ei edes tarvitsisi nukuttamista vaan hänet voisi vain peitellä sänkyyn ja jättää sinne. Minä sanon, että ei nyt sentään mun vauvaa.
Vauva-aikanaan Lilliputilla oli kerrossänky, mutta hän ei nukkunut siinä koskaan. Tänä syksynä kerrossänky jatkoi matkaansa seuraavaan vauvaperheeseen. Samoihin aikoihin meille tarjottiin jatkettavaa lastensänkyä, jonka otimme vastaan ja sijoitimme kerrossängyn vanhalle paikalle. Siitä tuli Lilliputin sänky, mutta edelleenkään hän ei nukkunut siinä koskaan. Ei edes yritetty. Ei tullut mieleenkään. Olen aina tykännyt perhepedistä, enkä ole ajanut isompiakaan lapsia omaan sänkyynsä ennen kuin ovat itse halunneet. Toisilla siinä on kestänyt pidempään, Viltsu 10 v. esimerkiksi nukkuu vieläkin silloin tällöin mielellään äidin viekussa.
Tilanne tämän vuoden lokakuun alussa oli siis vanha tuttu ja perheeseemme vakiintunut: Lilliputti nukkui yönsä makuuhuoneen isossa sängyssä äidin kainalossa. Kunnes eräänä yönä Lillin masu tuli kipeäksi ja hän päätti, että muistolaatta olisi paikallaan. Sillä aikaa kun minä ja isänsä pyykkäsimme oksennusta tyynyistä, vuodevaatteista ja petauspatjasta, Lilliputti ehti nukahtaa rauhallisesti omaan sänkyynsä, johon olimme hänet väliaikaisesti peitelleet.
Tai niinhän minä luulin.
Väliaikaisesta näyttää nyt tulleen toistaiseksi voimassa oleva käytäntö. Lilliputti nukutetaan illalla omaan sänkyynsä, ja siinä hän tavallisimmin kuorsaa onnellisesti aamuun asti. Mieheni mielestä tyttö ei edes tarvitsisi nukuttamista vaan hänet voisi vain peitellä sänkyyn ja jättää sinne. Minä sanon, että ei nyt sentään mun vauvaa.
21.10.11
Vanha sydän
Kaikki on jo sanottu, kirjoitettu.
Minä vain sanon sen sinulle,
sinulle vielä kerran.
Minulla ehkä on vanha sydän. En jaksa enää argumentoida. Mieluummin lainaan muiden sanoja. Niin kuin vaikka taas ajankohtaisessa kotiäiti-uraäiti-keskustelussa - olisi mulla ajatuksia, mutta mitäpä niistä, kun joku muu, kuten Pagistaanin Kati, on jo osannut tiivistää pääasiat.
Vanhasta sydämestä on hyötyä. Se saa edes joskus minut hymähtämään leppoisasti sen sijaan että alkaisin raivota, kun eteinen on täynnä hiekkaa, märät pyykit lojuvat pesukoneessa, isosisko kurmoottaa pienempäänsä ja esimurkku raivoaa tekemättömille läksyilleen. Vai oliko se sittenkin joustavan mielen ansiota?
Kaikki on jo sanottu joka tapauksessa.
Alkuun lainaamani Pertti Niemisen runo on ollut minun mielestäni ihana siitä lähtien, kun 15-vuotiaana kirjoitin sen muistiin kukkakantiseen kirjaan, johon keräsin itselleni tärkeitä tekstejä, enimmäkseen lyhyitä runoja ja aforismeja. Minulle se on rakkausruno, vaikka voisihan se jotain muutakin tarkoittaa. Kulunut on kaunista. Rakkaalleen voi antaa ruusun äärettömän monta kertaa, eikä yksikään kerta ole liikaa. Pitää vain löytää se joku, jolle haluaa sanoa "rakastan sinua" joka päivä elämänsä loppuun asti. Se haave pitää hengissä.
Vaikka oikeastaan se joku voisi olla kuka tahansa. Ehkä minäkin olen jo löytänyt hänet. Hurja ajatus.
Minä vain sanon sen sinulle,
sinulle vielä kerran.
Minulla ehkä on vanha sydän. En jaksa enää argumentoida. Mieluummin lainaan muiden sanoja. Niin kuin vaikka taas ajankohtaisessa kotiäiti-uraäiti-keskustelussa - olisi mulla ajatuksia, mutta mitäpä niistä, kun joku muu, kuten Pagistaanin Kati, on jo osannut tiivistää pääasiat.
Vanhasta sydämestä on hyötyä. Se saa edes joskus minut hymähtämään leppoisasti sen sijaan että alkaisin raivota, kun eteinen on täynnä hiekkaa, märät pyykit lojuvat pesukoneessa, isosisko kurmoottaa pienempäänsä ja esimurkku raivoaa tekemättömille läksyilleen. Vai oliko se sittenkin joustavan mielen ansiota?
Kaikki on jo sanottu joka tapauksessa.
Alkuun lainaamani Pertti Niemisen runo on ollut minun mielestäni ihana siitä lähtien, kun 15-vuotiaana kirjoitin sen muistiin kukkakantiseen kirjaan, johon keräsin itselleni tärkeitä tekstejä, enimmäkseen lyhyitä runoja ja aforismeja. Minulle se on rakkausruno, vaikka voisihan se jotain muutakin tarkoittaa. Kulunut on kaunista. Rakkaalleen voi antaa ruusun äärettömän monta kertaa, eikä yksikään kerta ole liikaa. Pitää vain löytää se joku, jolle haluaa sanoa "rakastan sinua" joka päivä elämänsä loppuun asti. Se haave pitää hengissä.
Vaikka oikeastaan se joku voisi olla kuka tahansa. Ehkä minäkin olen jo löytänyt hänet. Hurja ajatus.
31.7.11
Sä et olisi aamulla siinä
Tänä kesänä olen enimmäkseen keskittynyt olemaan tekemättä mitään. Välillä olen lipsunut tästä periaatteesta ja käynyt Lintsillä tai uimassa. Enimmäkseen kuitenkin olen pysynyt kaidalla tiellä.
Minä ja Lilliputti olemme lököilleet nurmikolla, leikkineet hiekkalaatikolla, kävelleet, ajelleet ratikalla ja laittaneet ruokaa muille perheenjäsenille, kun he ovat palanneet kuka mistäkin riennosta. Olemme olleet niin paljon kaksin ja nauttineet siitä niin paljon, että päiväkotiin ja töihin paluu vähän pelottaa. Lilliputti varmaan selviää siitä liput liehuen, mutta mitä jos mulle tulee kauhea ikävä?
Siihen nähden, miten vähän nykyisin ehdin lukea, olen tänä kesänä myös lukenut kiitettävästi. Enimmäkseen uskomatonta hömppää, mutta pari ihan hyvääkin kirjaa. Luin vihdoin Vadelmavenepakolaisen ja heti perään Maaninkavaaran, josta tykkäsin enemmän kuin edeltäjästään. Haahtelan Perhoskerääjä oli tyrkyllä Akateemisessa, ostin ja ahmin sen. Åke Edwardssonilta löytyi ennen suomentamaton esikoisdekkari Sen kutsuu elohon, joka ei ollut Winter-dekkareiden veroinen mutta paikkasi vähän kroonista dekkaripulaani.
Tänäkin kesänä olemme enimmäkseen syöneet salaattia ja perunaa. Välillä on heitetty sekaan pari Vatajan nitriititöntä nakkia. Hyvin on pärjätty.
Vielä on täysi kesä, mutta syksyn aavistaa siellä täällä. Hevoskastanjan hedelmät pullistelevat. Kynttilöitä on jo poltettu. Tekisi mieli saada jotain aikaiseksi, vaikka siivota kellari, vaikka tuskinpa siitä mitään tulee tänäkään vuonna.
Otsikko ei liity tähän juttuun mitenkään, paitsi sillä tavalla, että siitä tulee mieleen Mika Häkkinen, ja siitä taas tulee mieleen se, että pahaa-aavistamattomina osuimme keskustaan ja Espalle juuri kun Kimi Räikkösen piti tulla sinne pörräämään jollain ralliautolla. Lähdettiin äkkiä pois. Täpärä pelastuminen.
Minä ja Lilliputti olemme lököilleet nurmikolla, leikkineet hiekkalaatikolla, kävelleet, ajelleet ratikalla ja laittaneet ruokaa muille perheenjäsenille, kun he ovat palanneet kuka mistäkin riennosta. Olemme olleet niin paljon kaksin ja nauttineet siitä niin paljon, että päiväkotiin ja töihin paluu vähän pelottaa. Lilliputti varmaan selviää siitä liput liehuen, mutta mitä jos mulle tulee kauhea ikävä?
Siihen nähden, miten vähän nykyisin ehdin lukea, olen tänä kesänä myös lukenut kiitettävästi. Enimmäkseen uskomatonta hömppää, mutta pari ihan hyvääkin kirjaa. Luin vihdoin Vadelmavenepakolaisen ja heti perään Maaninkavaaran, josta tykkäsin enemmän kuin edeltäjästään. Haahtelan Perhoskerääjä oli tyrkyllä Akateemisessa, ostin ja ahmin sen. Åke Edwardssonilta löytyi ennen suomentamaton esikoisdekkari Sen kutsuu elohon, joka ei ollut Winter-dekkareiden veroinen mutta paikkasi vähän kroonista dekkaripulaani.
Tänäkin kesänä olemme enimmäkseen syöneet salaattia ja perunaa. Välillä on heitetty sekaan pari Vatajan nitriititöntä nakkia. Hyvin on pärjätty.
Vielä on täysi kesä, mutta syksyn aavistaa siellä täällä. Hevoskastanjan hedelmät pullistelevat. Kynttilöitä on jo poltettu. Tekisi mieli saada jotain aikaiseksi, vaikka siivota kellari, vaikka tuskinpa siitä mitään tulee tänäkään vuonna.
Otsikko ei liity tähän juttuun mitenkään, paitsi sillä tavalla, että siitä tulee mieleen Mika Häkkinen, ja siitä taas tulee mieleen se, että pahaa-aavistamattomina osuimme keskustaan ja Espalle juuri kun Kimi Räikkösen piti tulla sinne pörräämään jollain ralliautolla. Lähdettiin äkkiä pois. Täpärä pelastuminen.
27.7.11
Kokeile mua
Kummitus kysyi minulta ajat sitten, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Yritin kaivaa vastauksia loman pehmittämästä päästäni, mutta aika tahmeaahan tuo oli.
Tahtoisin osata pomputella jalkapallolla ainakin kymmenen kertaa, uida teknisesti puhtaasti, laulaa Musettan aarian ja puhua sujuvaa italiaa. Muun muassa. Ihan toinen juttu on, haluanko opetella mitään noista.
Vielä palavammin tahtoisin, että osaisin olla kärsivällinen tai edes vähän pitkäpinnaisempi kuin olen. Varsinkin kun ei näytä siltä, että elämä ja maailmankaikkeus ihan heti lakkaisivat koettelemasta mun pinnaa.
Tahtoisin matkustella hitaasti ja ajan kanssa, mieluiten raiteita pitkin. Toisaalta tahtoisin käydä aina uudestaan samoissa paikoissa, esimerkiksi Balilla. Tiedostan, että tässä on tietty ristiriita. Panostan lottovoittoon ja siihen, että lapset haluavat lähteä mukaan sitten kun aika koittaa.
Toteuttamiskelpoisia haaveita mulla ei taida ollakaan - tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niitä edes haaveiksi hahmota. Sitten joskus, kun lapset ovat isompia, aion lukea enemmän, harrastaa liikuntaa useammin ja ehkä laulaa kuorossa, jos löydän kivan porukan.
Näillä mennään.
Tahtoisin osata pomputella jalkapallolla ainakin kymmenen kertaa, uida teknisesti puhtaasti, laulaa Musettan aarian ja puhua sujuvaa italiaa. Muun muassa. Ihan toinen juttu on, haluanko opetella mitään noista.
Vielä palavammin tahtoisin, että osaisin olla kärsivällinen tai edes vähän pitkäpinnaisempi kuin olen. Varsinkin kun ei näytä siltä, että elämä ja maailmankaikkeus ihan heti lakkaisivat koettelemasta mun pinnaa.
Tahtoisin matkustella hitaasti ja ajan kanssa, mieluiten raiteita pitkin. Toisaalta tahtoisin käydä aina uudestaan samoissa paikoissa, esimerkiksi Balilla. Tiedostan, että tässä on tietty ristiriita. Panostan lottovoittoon ja siihen, että lapset haluavat lähteä mukaan sitten kun aika koittaa.
Toteuttamiskelpoisia haaveita mulla ei taida ollakaan - tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niitä edes haaveiksi hahmota. Sitten joskus, kun lapset ovat isompia, aion lukea enemmän, harrastaa liikuntaa useammin ja ehkä laulaa kuorossa, jos löydän kivan porukan.
Näillä mennään.
31.5.11
Fiksu ja kypsä
Poika toivoi synttärilahjaksi, että minä ja isänsä veisimme hänet syömään. Sisältyi lahjaan vähän muutakin, mutta pääasia oli se, että teemme jotain kolmistaan. Sydän pakahtui pikkuisen.
Erostamme tulee syksyllä neljä vuotta. Poika tykkää kahden kodin elostaan ja uusista perheenjäsenistä eikä omien sanojensa mukaan haikaile, että minä ja isänsä palaisimme yhteen. Siksipä onkin niin suloista, että hän kuitenkin haluaa viettää aikaa ensimmäisen perheensä kanssa.
Minä ja eksä tullaan hyvin toimeen, mutta emme näe toisiamme kovin usein. Minustakin oli mukava idea mennä yhdessä syömään. Vähän kaipaan eksää, ihan sillä lailla ystävänä. Pojan isä on kiva mies, varsinkin kun sen kanssa ei tarvitse olla naimisissa. Saa keskittyä hänen hyviin puoliinsa: hauskoihin juttuihin, teräviin näkemyksiin, huomaavaiseen luonteenlaatuun.
Erostamme tulee syksyllä neljä vuotta. Poika tykkää kahden kodin elostaan ja uusista perheenjäsenistä eikä omien sanojensa mukaan haikaile, että minä ja isänsä palaisimme yhteen. Siksipä onkin niin suloista, että hän kuitenkin haluaa viettää aikaa ensimmäisen perheensä kanssa.
Minä ja eksä tullaan hyvin toimeen, mutta emme näe toisiamme kovin usein. Minustakin oli mukava idea mennä yhdessä syömään. Vähän kaipaan eksää, ihan sillä lailla ystävänä. Pojan isä on kiva mies, varsinkin kun sen kanssa ei tarvitse olla naimisissa. Saa keskittyä hänen hyviin puoliinsa: hauskoihin juttuihin, teräviin näkemyksiin, huomaavaiseen luonteenlaatuun.
2.4.11
Mun tähteni
Ei tästä kuulkaa tule mitään. Julkaisen naamakirjassa päivän aikana kevyesti noin 20 asiaa siinä missä täällä pakerran vaivoin yhden lyhyen jutun kuukaudessa. En väitä, että laatu olisi kovin hyvää siellä. Niin kuin ei toisaalta täälläkään. Huokaus. Miksiköhän ihmisen pitää ruveta tekemään lapsia, oikeita tai sähköisiä, kun niistä sitten kuitenkin on enemmän huolta kuin iloa.
Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.
Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.
Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.
Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.
24.1.11
Kaukaisimmalle rannalle
Ulko-oven mainoskielto pitää aika tehokkaasti paperiskeidan loitolla. Paitsi pizzerioiden ruokalistoja, mutta se on kokonaan toinen juttu.
Lelukuvastoita sen sijaan ei näköjään voi välttyä. Niitä tulvi postiluukusta varsinkin juuri ennen joulua.
Vanhemmilla näkyy olevan erilaisia tapoja toimia näiden lapsia houkuttelevien julkaisujen kanssa. Jotkut pistävät ne saman tien piiloon ja paperinkeräykseen, toiset taas käyttävät niitä joulupukin toivelistoina, joista lapset saavat ruksia haluamansa kamat.
Minä annan lasten selailla ja haaveilla. Samalla voidaan keskustella siitä, miksi ei ole kivaa eikä järkevää täyttää nurkkia muovinpalasilla, jotka menevät heti rikki. Itsekin tykkään katsella minun mielestäni kauniita asioita, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Yllättävän hyvin on mennyt oppi perille ainakin Viltsulle.
Hyvä täky meidän perheessä on ”Itämeren suojelu”. Itämeri on ihanan eksoottinen nimi isolle vedelle, joka lainehtii niin kotiseudulla kuin mökkirannassakin. Lapset ymmärtävät, että luontoa pitää suojella, ja voivat luopua uusien lelujen ostamisesta, jos se auttaa Itämerta. Tuntuu, että aikuisilla olisi opittavaa heistä.
9-vuotias tajuaa myös, miksi lastenohjelmissa on mainoksia ja mikä tv-mainosten tehtävä on: ”Noi yrittää vaan saada kaikki ihmiset ostamaan noita leluja vaikka ne on ihan huonoja.” Hah, enpäs mennyt lankaan.
Lelukuvastoita sen sijaan ei näköjään voi välttyä. Niitä tulvi postiluukusta varsinkin juuri ennen joulua.
Vanhemmilla näkyy olevan erilaisia tapoja toimia näiden lapsia houkuttelevien julkaisujen kanssa. Jotkut pistävät ne saman tien piiloon ja paperinkeräykseen, toiset taas käyttävät niitä joulupukin toivelistoina, joista lapset saavat ruksia haluamansa kamat.
Minä annan lasten selailla ja haaveilla. Samalla voidaan keskustella siitä, miksi ei ole kivaa eikä järkevää täyttää nurkkia muovinpalasilla, jotka menevät heti rikki. Itsekin tykkään katsella minun mielestäni kauniita asioita, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Yllättävän hyvin on mennyt oppi perille ainakin Viltsulle.
Hyvä täky meidän perheessä on ”Itämeren suojelu”. Itämeri on ihanan eksoottinen nimi isolle vedelle, joka lainehtii niin kotiseudulla kuin mökkirannassakin. Lapset ymmärtävät, että luontoa pitää suojella, ja voivat luopua uusien lelujen ostamisesta, jos se auttaa Itämerta. Tuntuu, että aikuisilla olisi opittavaa heistä.
9-vuotias tajuaa myös, miksi lastenohjelmissa on mainoksia ja mikä tv-mainosten tehtävä on: ”Noi yrittää vaan saada kaikki ihmiset ostamaan noita leluja vaikka ne on ihan huonoja.” Hah, enpäs mennyt lankaan.
8.4.10
Sappisaippua, rakkauteni
Joko meidän Viltsu oli tavallista siistimpi vauva, tai sitten muistini hänen vauva-ajoiltaan on hyvin valikoiva. Esimerkiksi tahranpoistosta minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia.
Tiedän tämän kuuluvan niihin aiheisiin, joista ette halua tietää mitään, mutta paljastan silti: vauvat kakkaavat paljon, ja vauvan kakka tahraa.
Onneksi on keksitty sappisaippua. Jos ette tiedä, mitä se on, googlatkaa – tai vielä parempaa, marssikaa ostamaan sitä. Sitä voi hinkata tahraan kuin tahraan, ja lika irtoaa pesukoneessa.
Ei mulla muuta. Poistun takaisin hinkkaamaan.
26.3.10
Sillä aikaa viidakossa
Melkein vuoden kestänyt blogitauko ehkä vaatisi pientä kuulumisten päivittämistä, vaikka monet teistä lukijoista tuntevatkin minut myös muuta kautta. Yks kaks perheeni on taas kasvanut yhdellä ja olen äitiyslomalainen – se tietysti antaa jonkinlaista osviittaa siitä, mitä olen tällä välillä puuhaillut, mutta silti. Miten tähän on tultu?
Lyhyesti voisi sanoa, että vihdoin otin elämäni omiin käsiini. Ihan hyvä saavutus nelikymppiseltä. Kun kerran satuin löytämään miehen, joka halusi lisää lapsia ja vieläpä minun kanssani, en analysoinut asiaa puhki vaan ryhdyin toimeen. Kyseinen ukko on tuo tämänhetkinen Elämäni Mies EM, joka pitää majaa meillä kohta kolmatta vuotta. Perheeseen kuuluu myös hänen vanhempi tyttärensä Piitu, nelivuotias käpy.
Nick Hornbyn Poika-kirjan päähenkilöllä on filosofia, joka kuuluu jotensakin näin: kaksi ihmistä ei riitä, vaan tarvitaan enemmän, kokonainen lauma. Olen ihan samaa mieltä. Parisuhde on aina ja joka tapauksessa epätäydellinen. Siinä on liikaa liikkuvia osia, joihin kaikkiin ei itse voi vaikuttaa, kun sillä toisellakin, samperi soikoon, on oma tahto ja omia käsityksiään. Omassa laumassani suurin ilo ja luotettavin tuki ovat vanhemmat ja sisarukset lapsineen. Samaa perinnettä haluan itsekin jatkaa seuraaviin polviin.
Reilu vuosi sitten päätin, että minun on turha tuhlata rajallista aikaani pähkäilemällä, onko tämä se mies, jonka kanssa haluan elää loppuelämäni. Eikö ole aika arvokasta, jos me nyt just satutaan haluamaan samoja asioita? Kiikkustuolissa on kivempi katua sitä, mitä on tehnyt, kuin sitä, mitä on jättänyt tekemättä.
Tämän päätöksen hedelmä tuhisee nyt tyytyväisenä sitterissä olohuoneen lattialla.
24.3.10
Tällä viikolla olen enimmäkseen syöttänyt vauvaa
Olen aina ihmetellyt ja usein myös ääneen päivitellyt eläkeläisiä. Sillä sekunnilla kun he saavat käyttöönsä kaiken maailman ajan, he eivät yhtäkkiä enää ehdikään tehdä mitään.
Hyvä esimerkki on kummitätini, joka on edelleen yhtä reipas ja toimelias nainen kuin on aina ennenkin ollut – mutta jonka kalenterin yksi kampaajakäynti tai pihasiivous saa ratkeamaan liitoksistaan. Samalle päivälle tai joskus edes viikolle ei voi sopia mitään muuta. Tästä syystä treffien järjestämiseen hänen kanssaan menee aina vähintään kuukausi.
Taas kerran, kuten aina, pilkka osui omaan nilkkaan. Tätä nykyä en tee juuri muuta kuin syötän vauvaa, vaihdan vaippoja ja pesen pyykkiä. Jos päivässä on yksikin tästä kaavasta poikkeava, ennalta sovittu meno, olen sen jälkeen ihan naatti.
Yksitoikkoisuudesta tulee elämäntapa. Päivät kulkevat samaa pientä rataansa, jonka ulkopuoliset asiat lakkaavat kiinnostamasta. Uutisia ei jaksa seurata. Naamakirjakin on vähän siinä ja siinä.
Älkää käsittäkö väärin, arvostan valtavasti meikäläistä pitkää äitiys- ja vanhempainvapaata. On ihanaa vain olla, varsinkin kun oleminen ei ole mitenkään "vain" vaan keskittynyttä läsnäoloa: vauvan vieressä köllöttelemistä ja seurustelemista, koululaisen kanssa keskustelemista ja pienten pulmien ratkaisemista. Jos en olisi jäänyt vauvavapaalle, olisi varmaan ollut pakko yrittää saada vuorotteluvapaata tai jotain. Juuri tällaista aikaa olen kaivannut.
Tylsä elämä on vaihteeksi aivan käsittämättömän mukavaa. Siinä on kuitenkin yksi huono puoli: siitä on vaikea keksiä mitään kerrottavaa. Aion silti yrittää.
31.3.09
Tuuli ei tuule mutta jalat vielä kantaa
Toim. huom. Otsikkoon sisältyy vitsi. En väitä että se olisi erityisen hyvä.
Tämän vuodenajan huonoimpia puolia: Jos olisi laittanut yhtään vähemmän vaatetta päälle, viimeistään illalla olisi palellut. Toisaalta sittenhän olisi voinut ottaa ratikan kotiin. Piilomajassa on keskusteltu kaupunkilaisuuden ja maalaisuuden hyvistä puolista, ja ratikka on yksi ensin mainituista. Toinen on se, että kun lähden huomenna kotoa klo 7:15, ehdin jumppaan ja silti vielä töihinkin yhdeksäksi.
Kesäaikaan siirtyminen ei ole taaskaan vaikuttanut meidän huushollin elämään juuri millään tavalla. Ainut näkyvä muutos on ollut se, että ekaluokkalainen on uskaltautunut iltaisinkin muutaman korttelin päähän kaverinsa pihalle pelaamaan sählyä.
Sama ekaluokkalainen totesi päivänä muutamana: "Äiti, miksei meilläkin voi olla ruokapöydässä balsamicoa, kun koulussakin on. Sitä on niin kiva pirskotella salaatin päälle." Ei ole kouluruoka niin kuin ennen.
10.1.09
Temppu ja kuinka se tehdään
Röhnötän sohvalla suhteellisen siistissä asunnossa, joka näyttää kodilta. Katselen tammikuun auringon valoa, joka liikkuu lattioilla. Nautin olostani, juon kahvia ja luen hyvää kirjaa. Kesken on Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Ei voi mitään, mutta minusta se on mahtava. Pakotan itseni välillä laskemaan sen käsistäni, ettei se loppuisi liian aikaisin.
Täytyy osata nauttia lapsettomien viikonloppujen hyvistä puolista, niin kuin vaikka seksistä ja lukemisesta.
Piitu asuu nykyään enimmäkseen meillä. Hassua ajatella, että reilu puoli vuotta sitten asuimme Viltsun kanssa kahdestaan ja yhtäkkiä meitä on tuplasti.
Parisuhteen kannalta tilanne on aika ihanteellinen. Useimmiten kotona on lapsia ja kaikenlaista touhua ja pyöritystä, mutta välillä on aikaa meille kahdelle. Pakko myöntää: itsekin varmaan olen parempi äiti, kun välillä saan olla ihan vain ihminen, nainen ja jonkun rakastettu.
Täytyy osata nauttia lapsettomien viikonloppujen hyvistä puolista, niin kuin vaikka seksistä ja lukemisesta.
Piitu asuu nykyään enimmäkseen meillä. Hassua ajatella, että reilu puoli vuotta sitten asuimme Viltsun kanssa kahdestaan ja yhtäkkiä meitä on tuplasti.
Parisuhteen kannalta tilanne on aika ihanteellinen. Useimmiten kotona on lapsia ja kaikenlaista touhua ja pyöritystä, mutta välillä on aikaa meille kahdelle. Pakko myöntää: itsekin varmaan olen parempi äiti, kun välillä saan olla ihan vain ihminen, nainen ja jonkun rakastettu.
19.12.08
Nuuhkuti, nuuhkuti
Kun Viltsu on lähdössä isälleen, olen jo edellisenä iltana vähän surullinen ja haikea. Joka kerta. Siitä huolimatta että tavallisimmin Viltsu on isillä vain 1-2 yötä kerrallaan. Illalla nukkumaan käydessäni rutistan poikaa ekstrapitkään, aamulla nuuhkaisen varastoon. Mun kultapoju.
Ollaan ruvettu ottamaan pientä matsia silloin tällöin. Kai lapsen pitääkin kapinoida. Toisaalta Viltsu on kuitenkin äidin ihana kylkimyyry, joka haluaa katsoa kainalossa Muumeja ja Simpsoneita ja kulkea kouluun minun kanssani.
Päiväsaikaan yksinolo on luksusta, mutta yöllä nukun mieluiten lähietäisyydellä jostakusta toisesta. On liikuttavaa maata lämpimien jalkojen, käsien ja selkien puristuksessa. Ja on suloista tuntea itsensä kunnolla levänneeksi. Harmi ettei kumpaakaan voi tallettaa pankkiin, josta niitä voisi nostaa yksinäisinä, unettomina öinä.
Älkää nyt kuitenkaan huolestuko uusioperheeni tilasta. Yksinäisiä öitä ei olisi ollenkaan, ellei EM:llä olisi niin outoja työvuoroja.
Älkää nyt kuitenkaan huolestuko uusioperheeni tilasta. Yksinäisiä öitä ei olisi ollenkaan, ellei EM:llä olisi niin outoja työvuoroja.
14.11.08
Onni täällä vaihtelee, aiheet eivät niinkään
Pakko avautua vielä kerran Aamusivuista. Niiden kirjoittaminen on ihanaa ja tarpeellista, mutta paljon aikaa se vie. Siksi en arkisin tahdo ehtiä kirjoittaa. Viikonloppuisin taas periaatteessa voisin käyttää aikaa muuhunkin, esimerkiksi kodin hoitamiseen ja blogien seuraamiseen. Lenkilläkin olisi kiva käydä. Kun lapset ovat heränneet ja aamun lastenohjelmat loppuneet, alkaa minun työni viihdytys- ja muonitusjoukkojen kapteenina. Se on tärkeintä hommaa, siitä en aio missään tapauksessa tinkiä, mutta mistä sitten tinkisin? Nukkumisestako? Hyvä idea, mahdoton toteuttaa.
Aamusivuja on tarkoitus kirjoittaa käsin. Niiden myötä olen taas muistanut tämän vanhan totuuden: kannattaisi aina vain kirjoittaa eteenpäin, tehdä juuri käsillä olevasta lauseesta ehjä kokonaisuus ja sen jälkeen vaikka palata johonkin edelliseen ajatukseen, jos se oli jäänyt kesken. Tämähän toimii koko elämän metaforana. Valitettavasti vain töhryt ja sulkumerkkien sisäiset selitykset ovat yhtä yleisiä tekstissä kuin elämässä. Ei me osata olla siististi.
Joskus kirjoitan aamusivuille niistä asioista, jotka huolettavat, mutta aika usein myös niistä, jotka ovat ihanasti. Ehkä se on aamusivujen viesti: katso ympärillesi ja näe, mikä kaikki on hyvin. Ihana iso unitukkainen poikani laittaa itselleen aamupalaleipää. Parveke on täynnä kukkia ja omenoita. Vessa on pesty. Kunhan eksä roudaa tavaransa kellarista, mikään ei estä remontin valmistumista.
Olkkarin kasoille pitäisi tehdä jotain ennen kuin silmä tottuu niihin lopullisesti. Ei niitä kovin kätevästi pääse siivoamaan, koska niiden edessä on aina täysi pyykkiteline. Jos ei ole kodinhoitohuonetta, pitää olla ylimaallisen ahkera, ja sitähän minä en ole. Mieluummin köllöttelen Viltsun tai EM:n tai molempien viekussa sohvalla tai istun pöydän ääressä kirjoittamassa.
Tavaran määrä ja sekasotku ahdistaa. Toisaalta ei täällä niin kamalalta näytä. Näyttää siltä, että täällä eletään. Lattiat ja seinät ovat edelleen jokapäiväinen ilonaihe. Seuraavaksi voisi porata loputkin taulut paikoilleen.
Ehkä tässä vielä joskus tulee tylsiä, pitkiä, pimeitä iltoja, joina ei kiinnosta mikään muu kuin kodinhoito. Tosin jos vanha pätee, silloin kiinnostaa vain glögin juominen. Kunhan nyt kaikki siivoaminen ei jäisi ensi vuoteen. Onko se niin paljon pyydetty? Ahkeruuden jumalat, hoi! Oletteko kuulolla? Vai pelaatteko räsypokkaa laiskuuden ja mässäilyn kanssa?
7.11.08
Metsä vastaa kun kissalla pöytää pyyhkii
Sanotaan, että jos parisuhteessa tai perheen luutuneissa tavoissa jokin ärsyttää, pitää muuttaa omaa käytöstään, niin muidenkin on pakko muuttua. Eilen lähdin suoraan ruokapöydästä koneelle ja jätin EM:n siivoamaan pöydän. Olin kyllä kokannut ja sitten vielä tiskasin, mutta immerhin niin kuin sveitsiläiset sanovat. Kaikki kotiin päin. EM on muutaman kerran jo tiskannut ja imuroinut, kun olen antanut ne tehtäviksi. Pitäisi vielä opettaa vessan pesu.
Luitte oikein: opettaa. En tajua, mistä se mies on aiemmin niin passaavia naisia löytänyt. On jo aikakin hänen saapua nykypäivään.
Ehkä mies voi vähitellen itsekin oppia huomaamaan rästitöitä, jos minä en aina tee kaikkea valmiiksi. En missään tapauksessa halua opettaa Viltsulle sellaista elämäntapaa, että joku ja vieläpä äiti tekee kaiken. Lapsiakin pitäisi ottaa enemmän mukaan kodin töihin, mutta kun olen laiska ja teen mieluummin itse nopeasti alta pois …
Perheen yhteisiä ruokahetkiä ei saa ellei niitä hanki. Ne ovat minulle tärkeitä, ja kyllä niistä vielä uudestaan päivittäinen tapa tulee. Viltsun kanssa aina syömmekin yhdessä, mutta EM:n saa mukaan oikeastaan vain lämpimälle aterialle tai joskus myöhäiselle iltapalalle.
Mistä tulikin mieleeni, haaveilen tomaattipohjaisesta siskonmakkarakeitosta, feta-pinaattipastasta, purjokiusauksesta – syysruoista. Himoitsen punaviiniä, suklaata, toskakakkua – talvivarastoja nahan alle.
Loppuun vielä pieni, kotitöihin liittyvä kevennys: Yhtenä yönä näin unta, että EM oli leiponut herrasväenleipiä - tiedättehän sellaisia pyöreitä vaaleita kakkusia, jotka on liimattu yhteen vadelmahillolla. Perhejuhlien suosikkievästä. EM oli säilönyt ne tiiviisiin muovirasioihin kannen alle, ja niistä oli tietenkin tullut ihan muhjuisia. Sanoin ettei pikkuleipiä kannata säilyttää muovirasioissa ja aloin vimmatusti etsiä peltisiä. Mitähän uni yritti minulle viestittää? Että olen liikaa saarnannut kotitöistä? Vai onkohan perhejuhlia tiedossa?
Luitte oikein: opettaa. En tajua, mistä se mies on aiemmin niin passaavia naisia löytänyt. On jo aikakin hänen saapua nykypäivään.
Ehkä mies voi vähitellen itsekin oppia huomaamaan rästitöitä, jos minä en aina tee kaikkea valmiiksi. En missään tapauksessa halua opettaa Viltsulle sellaista elämäntapaa, että joku ja vieläpä äiti tekee kaiken. Lapsiakin pitäisi ottaa enemmän mukaan kodin töihin, mutta kun olen laiska ja teen mieluummin itse nopeasti alta pois …
Perheen yhteisiä ruokahetkiä ei saa ellei niitä hanki. Ne ovat minulle tärkeitä, ja kyllä niistä vielä uudestaan päivittäinen tapa tulee. Viltsun kanssa aina syömmekin yhdessä, mutta EM:n saa mukaan oikeastaan vain lämpimälle aterialle tai joskus myöhäiselle iltapalalle.
Mistä tulikin mieleeni, haaveilen tomaattipohjaisesta siskonmakkarakeitosta, feta-pinaattipastasta, purjokiusauksesta – syysruoista. Himoitsen punaviiniä, suklaata, toskakakkua – talvivarastoja nahan alle.
Loppuun vielä pieni, kotitöihin liittyvä kevennys: Yhtenä yönä näin unta, että EM oli leiponut herrasväenleipiä - tiedättehän sellaisia pyöreitä vaaleita kakkusia, jotka on liimattu yhteen vadelmahillolla. Perhejuhlien suosikkievästä. EM oli säilönyt ne tiiviisiin muovirasioihin kannen alle, ja niistä oli tietenkin tullut ihan muhjuisia. Sanoin ettei pikkuleipiä kannata säilyttää muovirasioissa ja aloin vimmatusti etsiä peltisiä. Mitähän uni yritti minulle viestittää? Että olen liikaa saarnannut kotitöistä? Vai onkohan perhejuhlia tiedossa?
27.10.08
Perimä, kasvatus vai silkka sattuma?
Viltsun opettaja kertoi vanhempainvartissa yhdestä uskonnontunnista*, jolla oli keskusteltu erilaisista perheistä.
Joku oli viitannut ja kysynyt: ”Kenen vanhemmat onkaan eronnut? Miltä se niinku oikeen tuntuu?” Viltsu oli nostanut kätensä, saanut vastausvuoron ja sanonut: ”No mä olin silloin vähän pienempi ja aluksi mä itkin ihan hirveesti mutta nyt mä oon jo tottunut.” Keskustelu oli siitä vielä jatkunut. Opettajan mukaan Viltsu oli onnistunut antamaan esimerkin erosta selviämisestä niille lapsille, joilla juuri silloin oli kotona vaikeaa.
Opettajan mielestä vastaaminen oli rohkea teko. En tiedä rohkeudesta, mutta minusta se kuulostaa ihan meidän Viltsulta, avoimelta ja keskustelevalta.
Ainakin kahdesta asiasta olen erityisen onnellinen. Ensinnäkin siitä, että Viltsu on osannut käsitellä eron noin hyvin ja pukea sen verbaalisestikin ihan omaan pakettiinsa. Ei toistele äidiltä lainattuja sanoja, vaikka toki olemme aiheesta paljon jutelleet, vaan on pohdiskellut omia kokemuksiaan ja kiteyttänyt ne sanoiksi.
Toiseksi olen iloinen siitä, että meillä kasvaa poika, joka ainakin vielä 7-vuotiaana osaa ilmaista tunteensa ja kertoo niistä reippaasti, kun kysytään. Ei tarvitse nyhtää pinseteillä ja tyytyä pariin vaivaiseen sanaan, joiden koostumus ei aukea, vaikka mikroskoopilla tutkisi.
Kelpaisi esimerkiksi monille aikuisillekin.
*) Kyllä, pakanapoikamme istuu ev.lut.-tunneilla, koska emme halunneet erottaa häntä porukasta. Tunneilla keskustellaan paljon, ja ussapäivät eli maanantait ovat ihmetystä täynnä. Meidän Viltsulle moni uskontoon liittyvä asia on ihan uutta. Esimerkiksi Jeesus on hänelle se vauva, joka tulee partiolaisten joulukalenterin viimeisestä luukusta - mutta luokassa nähtävästi on sellaisiakin lapsia, joille Jesse on tutumpi jätkä. Maanantaisin Viltsulla on aina uutisia tyyliin ”äiti arvaa mitä, Jeesukselle pistettiin naulat käsistä läpi, aattele!”. Olisin vähän huolissani, ellen tietäisi, että uskonnon kirja painottuu etiikkaan ja että opettaja on tolkun nainen.
Joku oli viitannut ja kysynyt: ”Kenen vanhemmat onkaan eronnut? Miltä se niinku oikeen tuntuu?” Viltsu oli nostanut kätensä, saanut vastausvuoron ja sanonut: ”No mä olin silloin vähän pienempi ja aluksi mä itkin ihan hirveesti mutta nyt mä oon jo tottunut.” Keskustelu oli siitä vielä jatkunut. Opettajan mukaan Viltsu oli onnistunut antamaan esimerkin erosta selviämisestä niille lapsille, joilla juuri silloin oli kotona vaikeaa.
Opettajan mielestä vastaaminen oli rohkea teko. En tiedä rohkeudesta, mutta minusta se kuulostaa ihan meidän Viltsulta, avoimelta ja keskustelevalta.
Ainakin kahdesta asiasta olen erityisen onnellinen. Ensinnäkin siitä, että Viltsu on osannut käsitellä eron noin hyvin ja pukea sen verbaalisestikin ihan omaan pakettiinsa. Ei toistele äidiltä lainattuja sanoja, vaikka toki olemme aiheesta paljon jutelleet, vaan on pohdiskellut omia kokemuksiaan ja kiteyttänyt ne sanoiksi.
Toiseksi olen iloinen siitä, että meillä kasvaa poika, joka ainakin vielä 7-vuotiaana osaa ilmaista tunteensa ja kertoo niistä reippaasti, kun kysytään. Ei tarvitse nyhtää pinseteillä ja tyytyä pariin vaivaiseen sanaan, joiden koostumus ei aukea, vaikka mikroskoopilla tutkisi.
Kelpaisi esimerkiksi monille aikuisillekin.
*) Kyllä, pakanapoikamme istuu ev.lut.-tunneilla, koska emme halunneet erottaa häntä porukasta. Tunneilla keskustellaan paljon, ja ussapäivät eli maanantait ovat ihmetystä täynnä. Meidän Viltsulle moni uskontoon liittyvä asia on ihan uutta. Esimerkiksi Jeesus on hänelle se vauva, joka tulee partiolaisten joulukalenterin viimeisestä luukusta - mutta luokassa nähtävästi on sellaisiakin lapsia, joille Jesse on tutumpi jätkä. Maanantaisin Viltsulla on aina uutisia tyyliin ”äiti arvaa mitä, Jeesukselle pistettiin naulat käsistä läpi, aattele!”. Olisin vähän huolissani, ellen tietäisi, että uskonnon kirja painottuu etiikkaan ja että opettaja on tolkun nainen.
24.10.08
Seinät ja mitä niiden sisällä on
En olisi ikinä uskonut, että joudun tai pääsen tällaiseen uusperhekuvioon. Kotona on aina vähän mimmoinen kokoonpano milloinkin sattuu. Viltsulla on jopa kaksi kotia, minun ja isänsä luona. Voiko välitilaan juurtua? Tarvitseeko edes? Kantaako jokainen kotia sydämessään? Tai luoko oman kotinsa? On minullakin ainakin kaksi kotia, mökillä ja kaupungissa, ja maailma täynnä rakkaita ihmisiä, kuin perheenjäseniä.
Asumme entisillä sijoillamme, EM on muuttanut meille. Onneksi pärjäämme aika hyvin aika pienessä tilassa. En tiedä, miten Viltsun huoneen jakaminen onnistuisi, jos Piitu muuttaisi meille pysyvämmin – mutta syyt ovat ennemmin henkisiä kuin fyysisiä. Se on sitten sen ajan taisto. Voihan ajatella, että se on nukkumahuone ja Viltsun työhuone ja että leikkitila pidetään olkkarissa. EM pystyy luomaan itselleen oman kuplan läppärinsä ympärille, ja jos minulle käyvät seinät ahtaiksi, aina on parveke ja puisto.
Keväisen remonttihässäkän takia ajattelen, että tähän kämppään on mahduttava ainakin kaksi vuotta – sen verran että saan tavarat paikoilleen ja seinien maali ehtii vähän kulua. Toivottavasti tämä ei ole toiveajattelua. Jos on, ei auta muu kuin etsiä jotain muuta.
Asumme entisillä sijoillamme, EM on muuttanut meille. Onneksi pärjäämme aika hyvin aika pienessä tilassa. En tiedä, miten Viltsun huoneen jakaminen onnistuisi, jos Piitu muuttaisi meille pysyvämmin – mutta syyt ovat ennemmin henkisiä kuin fyysisiä. Se on sitten sen ajan taisto. Voihan ajatella, että se on nukkumahuone ja Viltsun työhuone ja että leikkitila pidetään olkkarissa. EM pystyy luomaan itselleen oman kuplan läppärinsä ympärille, ja jos minulle käyvät seinät ahtaiksi, aina on parveke ja puisto.
Keväisen remonttihässäkän takia ajattelen, että tähän kämppään on mahduttava ainakin kaksi vuotta – sen verran että saan tavarat paikoilleen ja seinien maali ehtii vähän kulua. Toivottavasti tämä ei ole toiveajattelua. Jos on, ei auta muu kuin etsiä jotain muuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)