Temppu ja kuinka se tehdään

Röhnötän sohvalla suhteellisen siistissä asunnossa, joka näyttää kodilta. Katselen tammikuun auringon valoa, joka liikkuu lattioilla. Nautin olostani, juon kahvia ja luen hyvää kirjaa. Kesken on Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Ei voi mitään, mutta minusta se on mahtava. Pakotan itseni välillä laskemaan sen käsistäni, ettei se loppuisi liian aikaisin.

Täytyy osata nauttia lapsettomien viikonloppujen hyvistä puolista, niin kuin vaikka seksistä ja lukemisesta.

Piitu asuu nykyään enimmäkseen meillä. Hassua ajatella, että reilu puoli vuotta sitten asuimme Viltsun kanssa kahdestaan ja yhtäkkiä meitä on tuplasti.

Parisuhteen kannalta tilanne on aika ihanteellinen. Useimmiten kotona on lapsia ja kaikenlaista touhua ja pyöritystä, mutta välillä on aikaa meille kahdelle. Pakko myöntää: itsekin varmaan olen parempi äiti, kun välillä saan olla ihan vain ihminen, nainen ja jonkun rakastettu.

Kaikki paitsi kahvinkeitto ja lastenhoito on turhaa

Tyyppasin vihdoin espressopannua, jonka ostin loppukesästä kirpparilta 2,5 eurolla, ja ainakin se toimi! Siis keitti kahvia eikä esimerkiksi höyrystänyt vettä pois ja jättänyt jäljelle pelkkiä kuivia puruja, kuten edellinen pannuni tuppasi saattovaiheessaan tekemään. Maku oli aika tuju, mutta kahvikin oli seissyt jääkaapissa jonkin aikaa. Sitä paitsi kahvisnobin ystävättäreni mukaan pannu tulee sitä paremmaksi mitä enemmän sillä keittää. Tämä on sentään ruostumatonta terästä! Olen astunut yhden askeleen eteenpäin tielläni kohti täydellistä kahvinautintoa.

Alessiin, kahvimyllyyn ja luomupapuihin on sentään vielä matkaa. Ystäväpariskunnan alusta loppuun snobbailtu kahvi on kyllä täydellisen makuista, mutta itse en jaksa nähdä ihan niin paljon vaivaa. Ehkä jaksaisinkin, jos ei olisi pyykki-, tiski- ja viihdytysvuoroja – mutta kumpi on tärkeämpää? Mieluummin hoidan useamman ihmisen huushollia kuin keitän rauhassa itselleni kahvia. Tarvinneeko mainita, että ystäväpariskunta on lapseton.