Vettä on virrannut Mynäjoessa

Välitilinpäätös, kert Ohari, Tiina ja Zepakin sen tekivät. Jospa bloggaamiseni lähtisi tästä uuteen nousuun. Olenhan jo ilmoittautunut blogitapaamiseenkin!

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002:
1. Poikani täytti vuoden, ja palasin äitiyslomalta töihin.
2. Kipuilin, koska tiesin, että joutuisimme muuttamaan pois Kalliosta.
3. Kuvittelin, että minun ja silloisen mieheni välit palautuisivat yhtä auvoisiksi kuin ne olivat olleet.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2007:
1. Poikani oli vahva, villi ja tunteikas eskarilainen.
2. Olin kotiutunut uuteen kaupunginosaan.
3. Vuosien väännön jälkeen erosin. Tai mieheni erosi minusta. Tai erosimme kumpikin. Mies muutti lähelle, ja minä ja Viltsu jäimme vanhaan kotiimme asumaan.  

Kolme vuotta sitten, vuonna 2009:
1. Minulla oli uusioperhe ja odotin vauvaa. Hups! Niin ne vuuet männöö kun ovat männäkseen.
2. Aloin vähitellen sopeutua siihen, että poikani asui luonani vain puolet ajasta.
3. Osasin nauttia siitä, että pääsin pari-kolme kertaa viikossa joogaan tai vesijumppaan.  

Vuosi sitten, vuonna 2011:
1. Lilliputti-vauva täytti vuoden ja meni päiväkotiin.
2. Piitu alkoi asua sataprosenttisesti meillä. Aloin myöntyä siihen ajatukseen, että olen äiti kolmelle lapselle. Ei niin että minulla olisi ollut mitään Piitun äitinä olemista vastaan, en vain halunnut tallata kenenkään varpaille.
3. Olisin tahtonut olla äiti neljännellekin lapselle, mutta en saanut.  

Tähän asti tänä vuonna:
1. Alkuvuodesta sinnittelimme liian pienessä asunnossa, koska mulla oli epärealistisia kriteereitä uudelle kodille. Sen piti mm. olla iso ja halpa ja sijaita tietyssä korttelissa n. sadan metrin päässä ratikkapysäkistä. Itsestään täyttyvä jääkaappi ois ollut plussaa.
2. Keväällä muutimme isompaan kämppään kilometrin päähän vanhasta. Se on kohtuuhintainen, eikä ratikallekaan ole liian pitkä matka. Viihdymme, vaikka jääkaappi pitää täyttää itse.
3. Olen tehnyt vaikka mitä muutakin, mutta ne eivät kaikki mahdu tähän.  

Eilen:
1. Kävin työterveyslääkärillä, joka tarjosi sairauslomaa kipeän koipeni takia. En ottanut vastaan.
2. Söin hyvää pinaattipastaa.
3. Vastaanotin mieluisan vieraan.  

Tänään:
1. Klenkkaan kotiin.
2. Laitan lohilaatikon uuniin.
3. Järjestelen harrastusrumbaa.  

Huomenna:
1. Laitan luultavasti chili con carnea.
2. Ai eikö tää ollutkaan ruokakysely?
3. Herra tietää.  

Ensi vuonna:
1. Täytän 43. Olen siis mieleltäni ja käytökseltäni tyyni ja aikuismainen.
2. Pystymme toivottavasti viettämään koko perheen yhteistä kesälomaa ja tekemään vaikka jonkun pikku matkan jonnekin.
3. Pidän lapsille kunnolliset synttärijuhlat ja kutsun muutenkin useammin ihmisiä meille. Jos sanoo vain yleisesti "tule joskus käymään", niin ei ne perhanat tule!

On tässä kaupungissa vaikeaa, tai sitten ei

Odotusten vastaisesti pääsin piipahtamaan blogimiitissä. Kiitokset HKL:lle ja ysiratikalle, jonka reitin ansiosta kävelymatkani Weeruskaan on kutistunut entisestä 20 minuutista kymmeneen. Aleksis Kiven kadulta pääsee nykyisin suoraan Teollisuuskadulle, miettikää sitä.

Miitissä Sun äitis kirjasi osallistujia siihen malliin, että kohta varmaan on odotettavissa hieno rapo. Kiitokset Sun äidilles! Äitejä aina tarvitaan. Muuten kukaan ei pysyisi perillä mistään.

Olin ihan tylsä ja juttelin vain ennestään tuttujen eli Sun äitis, Hestian ja Veeran kanssa. Rappiotätiin sentään tutustuin ja ihastuin. Lisäksi lauloin jonkun vaalean naisen kanssa, joka ei ollut edes paikalla. Kiitokset järjestäjille! Seuraavalla kerralla ehkä tulen jatkoillekin.

P. S. Alkakaa seurata Muistojen Helsinkiä. Siellä ei ole vielä tapahtunut kovinkaan paljon, mutta kohta tapahtuu. Kiitokset muille muistelijoille!

Tänään on se päivä jolloin

Syksyn korvalla kuuluu aina miettiä, mihin tämä blogi on oikein menossa. Miksi kirjoitan tätä ja kuka tätä edes lukee?

En jaksa rasittaa teitä arkielämäni mitättömillä pikku sattumuksilla, niitä varten on naamakirjan statusupdatet. Ammatillisista tai yhteiskunnallisista aiheista minulla ei ole kerrassaan mitään sanottavaa, ja sen voin sanoa duunin kahvihuoneessa. Ruokabloggaajaksi minusta ei ole, koska koko kesänä olen kokkaillut niin vähän, etten enää edes muista, mistä kettiö pannaan päälle (ai ei vai? no siitä se sitten johtuu). Fäshönbloggaajaksi minusta ei myöskään ole, vaikka mieleni tekisikin esitellä teille Tallinnan kenkäalennusmyyntien saaliini. Alkaisinko neulebloggaajaksi? Onhan mulla se 12 vuotta sitten aloitettu villapaidan tekele, jos vaikka nappaisin kuvan siitä.

Meemeihin on hauska vastata, mutta epäilen, että niitä on vähemmän hauska lukea, ellei sitten satu olemaan yhtä hulvaton kirjoittaja kuin Tiina. Näitä vastauksia lukiessani nauroin itseni tärviölle. Suosikkikysymykseni ovat numerot 24 ja 30.

Auringonkukkametsän yllytyksestä vastasin verkkosivujen tekijöille tarkoitettuun kyselyyn. Olisin vinkannut siitä teillekin, mutta kappas vaan, vastausaika on jo umpeutunut. Kaikenlaiset tutkimukset ovat aina hyödyllisiä, ja erityisen tärkeää on, että vastaajien joukkoon valikoituu sellaisia huipputyyppejä kuin sinä, minä ja Hentun Liisa. Siksipä pistinkin pystyyn oman kyselyni, se on sivupalkissa, vastatkaa siihen (kaikki jotka lukevat tätä riiderin ikkunasta, hopi hopi, tervetuloa tänne blogin puolelle!).

Jostainhan se on aloitettava. Blogillisen on pakko yrittää.

Sekavan jorinan päätteeksi jotain ihan muuta siltä varalta, että joku ei ole tätä vielä mistään lukenut tai on sattunut unohtamaan: ensi viikon perjantaina 5.9. on Alppilan Weeruskassa blogimiitti, johon ovat tervetulleita blogeja kirjoittavat, lukevat, kommentoivat ja muuten vain kiinnostuneet. Se tarkoittaa juuri sinua! Siellä ehkäpä nähdään.

"Syyttömänä syntymään sattui hän, ihminen joka on rakkauden ammattilainen ..."

Kiitos kaikille Plevnaan kokoontuneille bloggaajille ja ehdottomasti-ei-bloggaajille! Oli kiva tavata uusia ihmisiä ja jutella kunnolla vanhojen tuttujen kanssa. Jos ette vielä tiedä, mistä oli kyse, lukekaa Sun äitis kattava raportti ja vihertykää kateudesta. Meillä oli lystiä!

Ihana Ohari, joka oli kutsunut meidät koolle, taas tavoittaa raportissaan loppuillan tunnelmat. Edelleenkin meillä oli lystiä! Valitettavasti varoitustarrojen puuttumisen takia tuli juotua sen verran, että eilen oli melko vetelää. En jaksanut edes hipelöidä auki Eikan kantta. (Ajattelin ruveta kutsumaan läppäriä Eikaksi. "Läppäri" on niin kovin tunteettomasti sanottu kaverista, joka sentään oli Tampereella kanssani. Yöllinen rapo jäi silti kirjoittamatta, arvatenkin kaikkien onneksi.)

Erityiskiitokset vertaistuesta, terassiterapiasta ja lauluseurasta. En linkitä, tiedätte kyllä, te kullan muruset.

Kiitos vielä toisellekin jalalle ja otetaas taas, viimeistään seuraavalla kerralla!