Voiko elämässä ikinä olla täydellisen tyytyväinen pidempiä aikoja kerrallaan? Miksi vanhempien pitää vanheta ja muuttua heiveröisiksi ja vähän hassuiksi?
Päivänä muutamana yhtäkkiä tajusin, että ei minusta sitten tullutkaan elokuvaohjaajaa, laulajaa, kirjailijaa tai edes juontajaa. Jollekin toiselle voi olla maailma loppua siihen, kun nelikymppisenä huomaa, että murrosiän suurista haaveista yksikään ei toteutunut. Minua se onneksi vain hihityttää. Ei niin että olisin oikeasti halunnutkaan olla mitään muuta kuin tavis.
Haluaisin tasaisen olotilan, mutta ei mua kai ole sellaiseen luotu. Koko ajan sisällä kuohuu ja pirskahtelee. Osaan rauhoittaa elämää mutta vähän väärällä tavalla: jättämällä projekteja kesken. Sitten ne vainoavat mua. Mielenrauhan kannalta olisi ehkä parempi heittää Viltsun rikkinäiset housut pois kuin hautoa niitä nurkassa odottamassa, että tartun ompelukoneeseen. Toisaalta se olisi epäekologista tuhlausta. Hmmm. Koskaan ei voi voittaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikä. Näytä kaikki tekstit
19.12.08
21.11.08
Kaikkea sitä pitääkin miettiä
Koululaisen äidin on pakko keksiä jokin korvaava liikuntamuoto päiväkotimatkojen tilalle. Laskin, että keskimäärin kävelin viime talvena joka päivä ainakin kolme kilometriä pelkkiä päiväkotireissuja. Nykyisinkin aina joskus kävelemme Viltsun kanssa yhdessä, mutta vähennystä on silti kymmenisen kilometriä viikossa.
Olen sen verran tottunut tähän olomuotooni, etten millään haluaisi lihoa, ja se on vähän vaikeaa, kun talvea vasten aina maistuu punaviini ja makea. Anteeksi, että olen pinnallinen, mutta en toivoisi itselleni mahamakkaroita, jenkkakahvoja ja kaulahelttaa.
Ruokaa nyt vaan on pakko syödä, useampina päivinä pari kertaa. Aiemmin on kaikki muu ollut minimissä, mutta nyt olen tottunut aamujugurttiin sun muuhun. ”Sun muu” on onneksi enimmäkseen hedelmiä ja kasviksia, mutta porttiteorian mukaan niistä on lyhyt matka sipseihin ja suklaalevyihin. Eikö muka?
Töissä täytyy pienentää annoksia entisestään, ettei iske ähky ja makeanhimo. Alkoholin ja kahvin juomista täytyy vähentää.
Tämän uljaan päätöksen päälle vetäisen kohta omenapiirakkaa ja jugurttia. Because I’m worth it.
Olen sen verran tottunut tähän olomuotooni, etten millään haluaisi lihoa, ja se on vähän vaikeaa, kun talvea vasten aina maistuu punaviini ja makea. Anteeksi, että olen pinnallinen, mutta en toivoisi itselleni mahamakkaroita, jenkkakahvoja ja kaulahelttaa.
Ruokaa nyt vaan on pakko syödä, useampina päivinä pari kertaa. Aiemmin on kaikki muu ollut minimissä, mutta nyt olen tottunut aamujugurttiin sun muuhun. ”Sun muu” on onneksi enimmäkseen hedelmiä ja kasviksia, mutta porttiteorian mukaan niistä on lyhyt matka sipseihin ja suklaalevyihin. Eikö muka?
Töissä täytyy pienentää annoksia entisestään, ettei iske ähky ja makeanhimo. Alkoholin ja kahvin juomista täytyy vähentää.
Tämän uljaan päätöksen päälle vetäisen kohta omenapiirakkaa ja jugurttia. Because I’m worth it.
5.9.08
Nörtteily onnistuu nakunakin
Viltsu on ollut tällä viikolla monta iltaa isällään. Nykyisen elämäni miehen kanssa olemme käyttäneet tilaisuuden hyväksemme ja harrastaneet aikuisten asioita: estotonta nörtteilyä.
Ensimmäinen riitamme ei suinkaan syntynyt kotitöistä, vaikka niissä olisikin riitelemistä. Ehei, se syntyi siitä, että minun mielestäni elämäni mies käytti liikaa aikaa Eikan hiplaamiseen. Eikka on läppärini, jos ken ei sattunut tietämään. Enkä edes ollut mustasukkainen hiplaamisesta vaan Eikasta itsestään. En ehtinyt ikinä lukemaan blogeja tai naamakirjailemaan, kun huushollin ainut tietokone oli koko ajan miehen hallussa. Niinpä pakotin miehen ostamaan oman kannettavan.
Sellaista se on näiden eronneiden miesten kanssa. Vaikka niillä olisi pelit ja vehkeet tallella, joskus niiden koneet ovat jääneet sille tielleen.
Kahden kannettavan myötä meillä on oikein sopuisaa.
Tässä iltana muutamana olin ollut myöhään töissä, ja kun tulin kotiin, mun oli pakko nopeasti tarkistaa yksi juttu naamakirjasta. Ryntäsin takki päällä suoraan olkkariin Eikan luo, en edes "moi" sanonut kenellekään muulle. Sen yhden jutun tarkistamiseen ei kauaa mennyt, ja jostain syystä kerrankin heti sen jälkeen kirjauduin ulos. Minkä jälkeen välittömästi keittiöstä kuului vähän äkäinen: "Mitä sä nyt lähdit kun mä olisin just laittanut sulle viestin!"
Tässä ei olisi mitään hupaisaa, ellei residenssimme olisi niin pieni. Keittiön ja olkkarin välillä ei ole edes kunnon seinää. Vaikka olimme miehen kanssa eri huoneissa, istuimme jotakuinkin vierekkäin. Olen ollut kokoustiloissa keskustelemassa ihmisten kanssa, jotka ovat istuneet kauempana minusta.
Eilen sitten päätimme viettää oikein romanttista kahdenkeskistä laatuaikaa. Kaadoimme punkkua laseihin, sytytimme kynttilän, istahdimme keittiön pöydän ääreen nenät vastakkain - ja onnellisesti hymyillen avasimme kumpikin koneemme. Mies räiski menemään jotain nettipeliä, minä taas jutskailin kavereille maailman toiselle puolelle.
Tällä viikolla naamakirja on tarjonnut erityisen kivoja ylläreitä. Kaverini merten ja vuosien takaa löysi minut sieltä ja otti yhteyttä. Olen myös useampana iltana sattunut yhtä aikaa linjoille eteläisessä ja pohjoisessa Amerikassa majailevien ystävien kanssa. Kyllä kai sitä voisi chattailla muuallakin kuin naamakirjassa, mutta minä nyt satun tykkäämään siitä.
Ei minun tarvitse välttämättä lähteä minnekään, jos voin keittiön pöydän äärestä katsella kuvia ja jutella ihmisten kanssa. Ekologisesti kestävä vaihtoehto. Ja sikälikin hyvä, ettei mulla ole mitään päällepantavaa.
Siitä tulikin mieleeni, että vielä on muutama päivä aikaa vastata sivupalkin kyselyyn. Kaikki toiveet täytetään tai ainakin yritetään. Onneksi kovin moni ei ole toivonut päivän asuja, koska ... (kaikki yhteen äneen:) mulla ei ole mitään päällepantavaa.
Seuraava kysymys suuntautuu naispuolisille lukijoille (eipä täällä ole miehiä näkynytkään), jotka ovat lähestyneet neljänkympin rajapyykkiä minua ennen. Omalla kohdallani se tietysti häämöttää niin kaukana tulevaisuudessa, ettei siitä tarvitsisi huolta kantaa, ellen jo nyt joutuisi kärsimään siihen liittyvästä ilmiöstä. Kertokaapa, arvon naiset, kävikö teillekin niin, että painovoiman vaikutuksesta fyllit putosivat - jopa siinä määrin, että vaatteet kävivät liian isoiksi? Omasta mielestäni en ole kokonaisuutena laihtunut yhtään, täytteet vain ovat valuneet eri paikkoihin, ja nyt farkut kirjaimellisesti putoavat päältä. Numeroa pienempiin housuihin en kuitenkaan mahdu, luulisin, eikä mulla ole varaakaan uusia koko garderoobia. Mikä neuvoksi?
Ensimmäinen riitamme ei suinkaan syntynyt kotitöistä, vaikka niissä olisikin riitelemistä. Ehei, se syntyi siitä, että minun mielestäni elämäni mies käytti liikaa aikaa Eikan hiplaamiseen. Eikka on läppärini, jos ken ei sattunut tietämään. Enkä edes ollut mustasukkainen hiplaamisesta vaan Eikasta itsestään. En ehtinyt ikinä lukemaan blogeja tai naamakirjailemaan, kun huushollin ainut tietokone oli koko ajan miehen hallussa. Niinpä pakotin miehen ostamaan oman kannettavan.
Sellaista se on näiden eronneiden miesten kanssa. Vaikka niillä olisi pelit ja vehkeet tallella, joskus niiden koneet ovat jääneet sille tielleen.
Kahden kannettavan myötä meillä on oikein sopuisaa.
Tässä iltana muutamana olin ollut myöhään töissä, ja kun tulin kotiin, mun oli pakko nopeasti tarkistaa yksi juttu naamakirjasta. Ryntäsin takki päällä suoraan olkkariin Eikan luo, en edes "moi" sanonut kenellekään muulle. Sen yhden jutun tarkistamiseen ei kauaa mennyt, ja jostain syystä kerrankin heti sen jälkeen kirjauduin ulos. Minkä jälkeen välittömästi keittiöstä kuului vähän äkäinen: "Mitä sä nyt lähdit kun mä olisin just laittanut sulle viestin!"
Tässä ei olisi mitään hupaisaa, ellei residenssimme olisi niin pieni. Keittiön ja olkkarin välillä ei ole edes kunnon seinää. Vaikka olimme miehen kanssa eri huoneissa, istuimme jotakuinkin vierekkäin. Olen ollut kokoustiloissa keskustelemassa ihmisten kanssa, jotka ovat istuneet kauempana minusta.
Eilen sitten päätimme viettää oikein romanttista kahdenkeskistä laatuaikaa. Kaadoimme punkkua laseihin, sytytimme kynttilän, istahdimme keittiön pöydän ääreen nenät vastakkain - ja onnellisesti hymyillen avasimme kumpikin koneemme. Mies räiski menemään jotain nettipeliä, minä taas jutskailin kavereille maailman toiselle puolelle.
Tällä viikolla naamakirja on tarjonnut erityisen kivoja ylläreitä. Kaverini merten ja vuosien takaa löysi minut sieltä ja otti yhteyttä. Olen myös useampana iltana sattunut yhtä aikaa linjoille eteläisessä ja pohjoisessa Amerikassa majailevien ystävien kanssa. Kyllä kai sitä voisi chattailla muuallakin kuin naamakirjassa, mutta minä nyt satun tykkäämään siitä.
Ei minun tarvitse välttämättä lähteä minnekään, jos voin keittiön pöydän äärestä katsella kuvia ja jutella ihmisten kanssa. Ekologisesti kestävä vaihtoehto. Ja sikälikin hyvä, ettei mulla ole mitään päällepantavaa.
Siitä tulikin mieleeni, että vielä on muutama päivä aikaa vastata sivupalkin kyselyyn. Kaikki toiveet täytetään tai ainakin yritetään. Onneksi kovin moni ei ole toivonut päivän asuja, koska ... (kaikki yhteen äneen:) mulla ei ole mitään päällepantavaa.
Seuraava kysymys suuntautuu naispuolisille lukijoille (eipä täällä ole miehiä näkynytkään), jotka ovat lähestyneet neljänkympin rajapyykkiä minua ennen. Omalla kohdallani se tietysti häämöttää niin kaukana tulevaisuudessa, ettei siitä tarvitsisi huolta kantaa, ellen jo nyt joutuisi kärsimään siihen liittyvästä ilmiöstä. Kertokaapa, arvon naiset, kävikö teillekin niin, että painovoiman vaikutuksesta fyllit putosivat - jopa siinä määrin, että vaatteet kävivät liian isoiksi? Omasta mielestäni en ole kokonaisuutena laihtunut yhtään, täytteet vain ovat valuneet eri paikkoihin, ja nyt farkut kirjaimellisesti putoavat päältä. Numeroa pienempiin housuihin en kuitenkaan mahdu, luulisin, eikä mulla ole varaakaan uusia koko garderoobia. Mikä neuvoksi?
9.4.08
Outo oivallus
Kauran parin päivän takainen Mattiteppokatsaus sai minutkin mietteliääksi. Yhtenä aamuna töihin kävellessäni tajusin yhtäkkiä, että nyt 38-vuotiaana olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan aikuiselämäni aikana.
Nykyisin en polta enää ollenkaan, en edes niissä tilanteissa, joissa aiemmin tupakkaa kului: kun juhlin tai stressaan. Tupakkalaista voi olla monta mieltä, mutta sen ansiosta harvemmin hengitän savua passiivisestikaan.
En ole koskaan ollut varsinaisesti ali- enkä ylipainoinen, mutta nyt olen omasta ja painoindeksityyppien mielestä ihanteellisessa kunnossa. Tuo maaginen indeksi on 22. Tavallisesti iho ja aineenvaihdunta ovat tykänneet pari kiloa pyöreämmästä Kukkiksesta, mutta nykytilastani niillä ei tunnu olevan mitään huomauttamista.
Monen vuoden säännöllisen liikuntaharrastuksen ansiosta mulla on lihaksia niissä paikoissa, joissa pitääkin olla. En pääse niillä pullistelemaan, mutta erittäin hyvin ne toimivat kuitenkin.
Jalka ja selkä joskus reistaavat; vastaavasti allergiat vaivaavat vähemmän kuin ennen. Verenpaine saattaa olla vähän kohonnut, mutta ei ajatella sitä nyt.
Syön paljon kasviksia, juon toisinaan vähän liikaa, mutta lääkkeitä en käytä nimeksikään. Nukun useimmiten oikein hyvin ja sikeästi.
Tästä kai sitten mennään vain alaspäin? Ja rymisten.
Nykyisin en polta enää ollenkaan, en edes niissä tilanteissa, joissa aiemmin tupakkaa kului: kun juhlin tai stressaan. Tupakkalaista voi olla monta mieltä, mutta sen ansiosta harvemmin hengitän savua passiivisestikaan.
En ole koskaan ollut varsinaisesti ali- enkä ylipainoinen, mutta nyt olen omasta ja painoindeksityyppien mielestä ihanteellisessa kunnossa. Tuo maaginen indeksi on 22. Tavallisesti iho ja aineenvaihdunta ovat tykänneet pari kiloa pyöreämmästä Kukkiksesta, mutta nykytilastani niillä ei tunnu olevan mitään huomauttamista.
Monen vuoden säännöllisen liikuntaharrastuksen ansiosta mulla on lihaksia niissä paikoissa, joissa pitääkin olla. En pääse niillä pullistelemaan, mutta erittäin hyvin ne toimivat kuitenkin.
Jalka ja selkä joskus reistaavat; vastaavasti allergiat vaivaavat vähemmän kuin ennen. Verenpaine saattaa olla vähän kohonnut, mutta ei ajatella sitä nyt.
Syön paljon kasviksia, juon toisinaan vähän liikaa, mutta lääkkeitä en käytä nimeksikään. Nukun useimmiten oikein hyvin ja sikeästi.
Tästä kai sitten mennään vain alaspäin? Ja rymisten.
12.3.08
Niin se lista ...
Parina viime vuonna minulla on syntymäpäiväni lähestyessä ollut tapana julkaista lista asioista, joita muun muassa olen oppinut elämässäni. Olen valinnut listalle yhden asian jokaista ikävuottani kohden. Sanon valinnut, koska tottakai olen oppinut tähänastisessani elämässäni enemmän kuin 37 asiaa. Siis on niitä ainakin pari-kolme enemmän. Luulisin.
En ole varma, pitääkö joka ikinen tämän listan kohdista enää paikkaansa, mutta kiveen hakattujen totuuksien kanssa on aina sama ongelma: niitä on hankala pyyhkiä pois rikkomatta koko kiveä. Antaa niiden tököttää paikoillaan. Tyydyn lisäämään listalle yhden asian, joka on numero
38. Joskus joutuu oppimaan sellaista mitä ei haluaisi: kaikesta voi luopua mutta omasta itsestään ei kannata.
---
Kun mietin tätä kulunutta vuotta, tulee mieleen sekin, että jos olisi olemassa hypoteettinen hahmo X, olisin saattanut oppia hänestä seuraavaa: X on itsekeskeinen ja kyvytön käsittelemään negatiivisia tunteitaan. Alusta loppuun asti X sulki minut pois, ei halunnut kertoa ongelmistaan eikä hakea niihin apua yhdessä minun kanssani. Jos tämmöinen hahmo olisi olemassa, niin kai tästäkin kokemuksesta olisi opiksi elämässä. Vai?
En ole varma, pitääkö joka ikinen tämän listan kohdista enää paikkaansa, mutta kiveen hakattujen totuuksien kanssa on aina sama ongelma: niitä on hankala pyyhkiä pois rikkomatta koko kiveä. Antaa niiden tököttää paikoillaan. Tyydyn lisäämään listalle yhden asian, joka on numero
38. Joskus joutuu oppimaan sellaista mitä ei haluaisi: kaikesta voi luopua mutta omasta itsestään ei kannata.
---
Kun mietin tätä kulunutta vuotta, tulee mieleen sekin, että jos olisi olemassa hypoteettinen hahmo X, olisin saattanut oppia hänestä seuraavaa: X on itsekeskeinen ja kyvytön käsittelemään negatiivisia tunteitaan. Alusta loppuun asti X sulki minut pois, ei halunnut kertoa ongelmistaan eikä hakea niihin apua yhdessä minun kanssani. Jos tämmöinen hahmo olisi olemassa, niin kai tästäkin kokemuksesta olisi opiksi elämässä. Vai?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)