Meri on mantereita ympäröivä laaja ja yhtenäinen suolavesikerros

Vene nostettiin viime viikonloppuna.

Olemme käyneet veneilemässä vielä aika myöhäänkin syksyllä. Iltaisin meri on siniharmaa ja aallot liukaspintaisia, mieleen tulee sula lyijy, vaikka en tiedäkään, miltä se näyttää. Veneen peräaalloissa ratsastaa vaahtohevosia.

Kallio ja meri karistavat painot sydämestä ja suoristavat ryhdin. Niissä on jotain vakaata, rauhoittavaa ja riemukasta. Pääsee palaamaan perusasioiden äärelle. Sitä paitsi savusilakka on jumalten ruokaa.

Yhtenä lauantaina kävimme Pihlajasaaressa. Ulkoreunan kalliolla taas oikein tunsin, kuinka hartiat putosivat paikoilleen, järki selkeentyi ja mieli tervehtyi. Sellaiseen paikkaan pitäisi päästä vähintään kerran viikossa. Muun hyvän lisäksi saimme nähdä mahtavan auringonlaskun. Meri loisti kultaisena ja kaupunki melkein paloi. Häikäisevän hienoa.

Tässä täytyisi tietysti olla kuva, mutta uskokaa pois: ei se kumminkaan tekisi oikeutta maisemalle. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa. Joko tuntuu merituuli?

"Syyttömänä syntymään sattui hän, ihminen joka on rakkauden ammattilainen ..."

Kiitos kaikille Plevnaan kokoontuneille bloggaajille ja ehdottomasti-ei-bloggaajille! Oli kiva tavata uusia ihmisiä ja jutella kunnolla vanhojen tuttujen kanssa. Jos ette vielä tiedä, mistä oli kyse, lukekaa Sun äitis kattava raportti ja vihertykää kateudesta. Meillä oli lystiä!

Ihana Ohari, joka oli kutsunut meidät koolle, taas tavoittaa raportissaan loppuillan tunnelmat. Edelleenkin meillä oli lystiä! Valitettavasti varoitustarrojen puuttumisen takia tuli juotua sen verran, että eilen oli melko vetelää. En jaksanut edes hipelöidä auki Eikan kantta. (Ajattelin ruveta kutsumaan läppäriä Eikaksi. "Läppäri" on niin kovin tunteettomasti sanottu kaverista, joka sentään oli Tampereella kanssani. Yöllinen rapo jäi silti kirjoittamatta, arvatenkin kaikkien onneksi.)

Erityiskiitokset vertaistuesta, terassiterapiasta ja lauluseurasta. En linkitä, tiedätte kyllä, te kullan muruset.

Kiitos vielä toisellekin jalalle ja otetaas taas, viimeistään seuraavalla kerralla!

Torstai ei sitäkään mittää

Maanantai on tympeä päivä, tiistai ja keskiviikko samoin. Mikäpä tähän tunnelmaan sopisi paremmin kuin 5 asiaa, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa:

Big Brother. Jos telkkarista on pakko katsella taviksia, katselen mieluummin itseäni fiksumpia tai lahjakkaampia. Idolsistakin tykkään vasta kun alkukarsintojen hyypiöistä on päästy eroon.

Suurin osa urheilulajeista ja erityisesti niitä käsittelevät tv- ja radiolähetykset. Pahinta ovat lätkä ja formulat.

Valehtelu ja salailu. Ymmärrän hienotunteisuuden arvon, ja olen otettu, jos joku pitää minua niin luotettavana, että haluaa kertoa minulle salaisuuksiaan. Mutta jos joku pyytää minua hätävalehtelemaan jollekin kolmannelle osapuolelle, en jaksa yhtään. Minulla on tuttuja, muuten herttaisia ja kultaisia ihmisiä, jotka saattavat soittaa ja sanoa: "Hei, voitteko tulla meille sinä ja sinä päivänä, ja jos ette voi, voinko kuitenkin sanoa, että tulette, koska se ja se on pyytänyt mua sinne ja sinne enkä haluaisi mennä?" Siis daa.

Ilkeily ja kitinä. Ihan yhtä turhaa kuin valehtelu ja salailu. Luettuna voi olla hauskaakin mutta kuunneltuna ei.

Sukat ja umpinaiset kengät. Paitsi jotkut törkeen hienot nahkasaappaat, jollaisia minulla ei ole. Pidän sandaaleja niin kauan kuin voin. Jos on hyvä vuosi, vielä syyskuussakaan ei tarvitse käyttää sukkia.

Vastapainoksi tässä asioita, joita monet pitävät epäkiinnostavuuden huippuina mutta jotka minua jaksavat aina vaan kiehtoa: Vanhas-Matin uusin tyttöystävä, Hjalliksen uusin tyttöystävä, muiden julkkisten kuulumiset, politiikka, ilmastonmuutos, Plevnan olutlista ja Helsinki - Tampere -juna-aikataulut.

Lauantaikin voi kai joskus olla tympeä päivä. Ainakin se on teoriassa mahdollista. Mutta en usko, että tällä viikolla käy niin.

Jatkoa edelliseen

Jos haluatte halvalla ekstreme-elämyksiä, tehkääpä niin, että olette vähän aikaa ilman Internet-yhteyttä. Kolme vuotta ilman on sulaa hulluutta, lyhyempikin aika riittää. Kun avaa yhteyden uudestaan, mahtavat sävärit saa vaikkapa siitä, että huushollin siivoamisen jälkeen palkitsee itsensä oluella ja - tadaa! - blogien lukemisella. 95 prosenttia väestöstä ei pidä tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta antakaa mun silti hetki vielä hehkuttaa. Päivän-parin päästä lienen viilennyt.

Meillä eletään muutenkin jännittyneissä tunnelmissa. Kuusivuotiaan kesäloma loppuu ja eskari alkaa huomenna. Kavereita on ikävä, mutta mutta ... Kuusivuotias ymmärtää, että kyse on isommista asioista kuin aiempina syksyinä - ettei peräti pikkulapsiajan päättymisestä. Muutamana viime päivänä ulinan aihe on ollut "mä en haluu mennä eskariin".

Katselemme juuri Heinähattua ja Vilttitossua. Leffa on tuttu vuosien takaa, mutta en tiedä, kuinka järkevää sen katsominen on juuri nyt, sillä juoni seuraa Heinähatun viimeistä kesää ennen kouluun menoa. No, kohtahan se nähdään. "Lasten täytyy myös joskus olla tuhmia" ja muut tarttuvat vuorosanat ovat onneksi meillä jo vähän käytössä kuluneita.

Tänään piti katsoa Henkien kätkemä, mutta tallentava digiboksi päätti toisin. Ihme laite elää omaa elämäänsä. Sen pirulaisen takia minulta on ensimmäistä kertaa 13 vuoteen jäänyt näkemättä jaksoja Teho-osastosta. Däämn.

Näillä kulmilla on ollut hikinen viikonloppu. En valita. Olen nimittäin sitä mieltä, että ihmisen ei ole tarkoitus olla alle 28 asteen lämpötilassa (paitsi ehkä öisin). Ainut ongelma, jos sitä nyt ongelmana haluaa pitää, on se, että kylmä olut maistuu turhan hyvältä. Näinköhän taivun tänään vielä pitkästä aikaa ensimmäiseen kännipolkkaan, kunhan ilta tästä etenee. Kohta sekin nähdään.

Kuka missäkin haluaa viettää kesäisen päivän

Eilen oli koko perheen Puuhamaa-päivä. Isä ja poika riehuivat Tervakoskella, ja äidillä oli töiden jälkeen oma Puuhamaa: kävelin keskustaan ja hengailin siellä.

Istuin vähän aikaa Belgen terassilla ja katselin Kluuvikadulla kulkevia kesäisiä ihmisiä. Kaikki olivat kauniita! Jopa tennissukissa ja kulahtaneissa sandaaleissa askeltavien mahakkaiden miesten käynnissä oli kepeyttä ja keinuntaa, jonka saa aikaan ainoastaan elokuinen hellepäivä. Toim. huom. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Join vain yhden oluen.

Jos pitäisi määritellä yksi tilanne, jossa tunnen olevani täydellisen vapaa, se olisi tämä: istun baarissa tai terassilla yksinäni, kaljatuopin ja kirjan kanssa. En rupeaisi siinä yksikseni kännäämään, mutta yhden tai kahden kaljan juominen ihan itsekseen kaupungilla on parhautta, varsinkin jos mukana on hyvää lukemista. Eilen oli.

Piipahdin kahdessa kaupassa, silmäilin laiskasti paria alerekkiä ja löysin t-paidan, jota olin himoinnut jo kesällä. En osannut valita sinisen ja ruskean välillä, joten ostin molemmat. Myyjä totesi: "Kannattaa ottaa kaksi kun saa näin edullisesti. Näitä voi käyttää vielä jonkin aikaa, kun ne oli kuitenkin loppukesän mallistoa." Siis täh? En ollut tiennytkään, että t-paita on yhtä paljon muodin vaihtelujen armoilla kuin farkkujen lahkeet. Taidan ottaa riskin ja käyttää samaa paitaa vielä ensi sesongillakin. Ellei mene sitä ennen puhki ja matonkuteiksi.

Aleksin katusoittajien laatu ja määrä on tänä kesänä ollut korviahuumaava. En tiedä, mistä niitä ammattimaisia jousikvartetteja sikiää - ehkä itärajan takaa? - mutta mielikseni heitä kuuntelen. Mielelläni myös kannan roposeni soittajien kassaan. Eilen kadun oli vallannut kolmen vibrafonistin (?) bändi. Entiseen elämääni liittyvien outojen syiden takia tiedän melko paljon soittimista, mutta siitä huolimatta en erota toisistaan vibrafonia, ksylofonia, marimbaa ja mitä niitä nyt onkaan. Joka tapauksessa pojat pistivät malletteihin vipinää.

Seikkailuistani virkistyneenä palasin kotiin, jossa minulle tarjoiltiin tarinoita hurjista sattumuksista vesiliukumäessä.

Hyvä päivä. Suosittelen.

Paikkoja ja kolmostuoppeja

Olisi hienoa kirjoittaa päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta ja muista puistattavista, päivänpolttavista asioista. Vaan minkäs teet. Olen meemiö = tylsä tyyppi, joka vain vastaa meemeihin eikä ikinä postaa mitään omaa. Onneksi on Viikkovitonen, jonka haaste tällä kerralla kuuluu näin:

Olet saanut tehtävän. Kaksi ikäistäsi pariskuntaa, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin käyneet Suomessa, saapuvat vieraiksesi heinäkuussa. Et tiedä, mistä maasta vieraasi ovat kotoisin. Kaikki kustannukset maksetaan, aikaa viikko: Mitkä viisi kohdetta/tapahtumaa/asiaa näytät vieraillesi. Kerro myös, miksi valitsit juuri ne.

Mieleeni tulee vain samoja kohteita kuin Zepanderille, mutta siitä huolimatta, yritetään. Samalla voi itsekin haaveilla kesästä ja lomamatkoista.

1. Savonlinnan oopperajuhlat, linnakierros, muikkuja tai muuta kalaa jossain lähiravintolassa, kaljaa Huvilan terassilla järven rannalla. Ei kaipaa selityksiä. Jokainen, joka on joskus käynyt, tietää kyllä, miksi. (Jos joku ei ole käynyt, hopi hopi sinne vaan. Oopperan peruutuslippuja sai ainakin ennen halvalla Savonlinnan matkailutoimistosta, ja yöpyä voi vaikka leirintäalueella.)

2. Ettei aikaa mene hukkaan, hurautetaan yksityiskoneella Savonlinnasta Inariin ja saamelaismuseo Siidaan. En ole käynyt siellä pitkään aikaan, mutta ainakin kymmenisen vuotta sitten se oli upea, elämyksellinen paikka. Näkevätpä sitä paitsi turistit, miten iso ja autio maa Suomi on. Offia täytyy kyllä muistaa pakata mukaan.

3. Takaisin tullessa voitaisiin poiketa kliseemäisesti Kolilla ihailemassa kansallismaisemaa. Minkä sille voi, että se on hieno.

4. Sitten onkin jo aika tulla Helsinkiin, jossa turisteille voisi tarjota vaihtoehtoista ohjelmaa. Suosittelen ainakin Suomenlinnaa ja illallista Bellevuessa. Ravintolan valitsin, koska se on oma suosikkini ja mielihyvin söisin siellä vaikka joka päivä, jos joku muu maksaisi. Toisena iltana voitaisiin syödä Savoyn terassilla, selitys sama kuin yllä. Helsingissä vierähtää helposti kaksi päivää, koska näkemistä riittää. Monet tykkäävät kirkoista (Uspenski, Kallio, Temppeliaukio, Suurkirkko ...) ja yllättävän monet aikuisetkin myös Korkeasaaresta ja Linnanmäestä. Sadepäivinä museoissa on paljon nähtävää: Tennispalatsissa on kivoja näyttelyitä, Sinebrychoffin museo on kuulemma remontoitu hienoksi, ja vakiokohteita ovat Kansallismuseo, Kiasma ja miksei Ateneumkin. Kauniina päivänä voi mennä vaikka rannoille tai Seurasaareen kävelemään, Stadikalle uimaan tai Kumpulan maauimalaan hengailemaan. Yöelämään otetaan joku muu oppaaksi, jotta keskiäkäinen perheenäitikin oppii jotain uutta.

5. Nyt kuulkaa yllätän itsenikin, sillä viitoskohteeksi valitsen länsirannikon. Voitaisiin tutustua vanhaan Raumaan. En ole käynyt siellä kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta eiköhän tuo ole paikoillaan. Uudenkaupungin satamasta otettaisiin paatti ja ajeltaisiin Katanpäähän ja Isokarin majakalle. Niissä en ole käynyt koskaan, mutta hienolta näyttää. Voisin pistää vähän omaakin rahaa likoon ja piffata kaikille halukkaille Postafenit. Kustavin lauttarannassa voitaisiin käydä syömässä Boriksen ja Mariksen laittamaa tuoretta kalaa ja muita herkkuja kilohintaan. Lurps.

Joko se viikko meni? Jos aikaa ja budjettia tulisi yhtäkkiä lisää, veisin vieraat vielä ainakin Pyynikin näköalatornin kahvilaan Tampereelle, Petäjäveden kirkkoon, metsämuseo Lustoon Punkaharjulle ja sukulaisten kesämökeille (yksi on meren saaressa, toinen merenrannalla, kolmas järvenrannalla ja neljäs tunturi-Lapissa). Tai sitten käskisin tulla uudestaan.

There's no such thing as vanhakin jaksaa

Perjantai-iltana olimme oikein hienosti syömässä. Ruokalajeja oli seitsemän ja viinitkin valittiin sommelierin suosituksesta (vaikka vähintään yksi ihminen seurueessamme oli sitä mieltä, että siinä on maailmankaikkeuden turhin duuni). Lasku oli sen mukainen, mutta minun ja yhden toisen seurueemme jäsenen ei tarvinnut siitä piitata. Meille tarjottiin, koska juhlittiin meidän syntymäpäiviämme (vaikka 1-2 meistä oli sitä mieltä, että mitä juhlimista siinä on, että vanhenee). Tokihan juhlia piti jatkaa baarissa. Onneksi kenellekään ei tullut mieleen järjestää jatkojen jatkoja.

Lauantaiaamuna yhdeltätoista minä ja mieheni lähdimme ajamaan Viisivuotiaan uusimman serkun ristiäisiin. Viisivuotias oli mestoilla valmiiksi, sillä hän oli ollut serkkujen luona yökylässä. Elämän suurissa arpajaisissa minulle oli arvottu virsien säestäjän ja miehelleni videokuvaajan tehtävät. Onneksi kummankaan kädet eivät tärisseet kovin pahasti.

Ristiäisten jälkeen meidät ja uudet kummit oli kutsuttu jatkamaan juhlimista ja jäämään yöksi. Oli oikein hauska ilta ja useimmilla meistä seuraava aamukin. Kummisetä tarjosi konjakkia ja sikareita mutta ONNEKSI älysin kieltäytyä niistä ja nauttia vain kaljaa ja kuohuviiniä. Kuka nyt edes haluaisi nuuhkia sikarinsavua, jos vaihtoehtona on nuuhkia parikuista vauvaa? No, ehkä monikin, mutta en minä.

Sunnuntaiaamuna olin suorastaan ällöttävän reipas, mutta niin muutkin naiset olivat. Keitimme kahvia, vaihdoimme kakkavaippoja, etsimme kurahaalareita, teimme happihyppelyn ja haimme noutokebabbia, jota vapisevat miehemme raahautuivat haistelemaan.

Onneksi minun mieheni oli kuitenkin ajokuntoinen. Viikonlopun ohjelma ei nimittäin loppunut siihen, vaan sunnuntai-iltapäivänä kiisimme vielä kaveriperheen esikoisen 5-vuotissynttäreille. Sisäinen freesiyteni ei näköjään loistanut riittävästi ulospäin, koska joku kysyi minulta, olinko väsynyt. Mies taas veti pienet päiväunet istuma-asennossa. Lapsilla oli kuitenkin hauskaa, ja pääsinhän minäkin syömään sipsejä ja leikkimään piilosta.

Sunnuntai-iltana en enää pystynytkään minkäänlaisiin henkisiin tai ruumiillisiin suorituksiin, ellei lasketa mukaan American idolin katsomista ja paahtoleivän laittamista Viisivuotiaalle. Yöllä nukuin niin sikeästi etten ikinä.

Mahtava viikonloppu, mutta onneksi näitä ei ole useammin. Muuten tuntisin itseni vielä vanhemmaksi kuin nyt.

Loman jälkeen

Milloin pääsiäinen taas olikaan? Huhtikuussa? Siihen asti pitää viimeviikkoisen virkistyksen riittää. Täällä byroossa olen vasta pikkuisen hiplaillut päällimmäisiä töitä. Kunnon hommiin en ole uskaltanut uppoutua, koska arvaan, että kun se souvi alkaa, lomasta ei ole kohta jäljellä muistoakaan kerrottavaksi.

Kuten aiemmin kerroin lomakohteemme oli tuhannen kilsan päässä. Kotiin tullessamme posotimme koko matkan yhtä soittoa. Kaksi viiden minuutin taukoa, matka-aika 11 tuntia - hyvä auto! hyvä kuski! hyvä pitkäpinnaiset matkustajat!

Menomatkalla sen sijaan yövyimme kaupungissa, jonka ilmasto on vilukissojen mielestä vielä pahempi kuin kotoisen Helsinkimme. Pakkanen on purevampi, meri jäisempi ja tuuli hyytävämpi. Onneksi paikallinen kirjeenvaihtaja suositteli hyvää ja lämmittävää ravintolaa. Kiitokset Pastanjauhajien Rosmariinille, Olimpoksen konstailemattomuus ja välimerellinen ruokalista ilahduttivat meitä kovin! Palvelu oli ystävällistä, joskin niin puheliasta, että perheemme jäsenistä se ainut hieman hiljaisempi ei meinannut saada tilaustaan tehdyksi. Valtavasta annoksesta jäi vähän ylikin siitä huolimatta, että lammas maistui taivaalliselta. Oululaista paikallisväriä toi naapuripöydän asukki, joka totesi, että Olimpoksessa on "hinta-laatu-suhe kohillaan".

Lomaan pitää kuulua ulkona liikkumista ja mahdollisimman hyvää ruokaa ja juomaa. Baareissa hengailusta ja hyvien dekkareiden lukemisesta tulee lisäpisteitä, ja kotimaan lomilla pitää lisäksi päästä saunaan. Tämä loma täytti kaikki kriteerit.

Tunturissa samoilu meni miehen sykemittarin mukaan urheilun puolelle. Minä en moista huomannut, kun keskityin nauttimaan avarista maisemista, kenkien narinasta ja pulkan suhinasta hangella. Pulkan kyydissä istui Viisivuotias, milloin ei viilettänyt suksilla tai rattikelkalla.

Ruokaa laitoimme mökin pikkuruisessa keittiössä riisistä, pastasta ja muista klassisista retkiruoka-aineista, mutta joka päivä kävimme pullakahveilla ja herkkujuomilla hiihtokeskuksen kuppiloissa. Apropoo kuppilat - muovikalusteisesta räkälä-lookista on näköjään kertarysäyksellä kaikkialla siirrytty tummaan puuhun ja alppimajoja jäljittelevään tyyliin. Sisustus on edelleenkin aika garmea mutta paljon kotoisampi kuin ennen vanhaan. Kelpaa siinä siemailla kaakaota, rommin kera tai ilman.

Matkaseuranamme miehellä ja minulla oli Ian Rankin -nimisen hepun seitsemästä suomennetusta dekkarista viisi. Niiden päähenkilö komisario Rebus oli tutun tuntuinen, yksinäisyyteen taipuvainen keski-ikäinen poliisimies, jonka seurassa oli rentouttavaa sukeltaa Skotlannin alamaailmaan. Viisivuotiaan kavereina olivat Liisa, Anna, Riitta, Saku, Naku ja Olli, jotka tunnetaan myös nimellä Melukylän lapset. Ainut haittapuoli oli se, että hyvien kirjojen parissa illat kuluivat liiankin nopeasti.

Saunaan sentään ehdimme joka ilta. Ah, sitä kiukaan sihinää. Rentoutus oli niin täydellinen, että unta ei juuri tarvinnut houkutella. Pikemminkin vaikutti siltä, että paikallisella nukkumatilla oli nuija aseenaan. Tunturin pimeässä ja hiljaisessa sylissä unta myös riitti pitkälle aamuun asti.

Ehkä tällä nyt sinne huhtikuun alkuun pärjää. Justjust.

Bassonjytkettä ja saippuakuplia

Töissä on huomattavasti tavanomaista kakkamaisempaa. Sitä ihteään lentää niskaan joka suunnalta. Pomomme, kuunteleva ja kommunikoiva tolkun nainen, on niin stressaantunut, että hänestä on tullut älyttömiä käskyjä jakeleva, känisevä ämmä. Hölmöintä on, että pomo ei edes ole paikalla toimistolla vaan sairaslomalla.

Arvatkaapas, onko nyt yksi vuoden kiireisimmistä ajoista? Oikein! Arvatkaapas vielä, voidaanko pomon projekteja aikatauluttaa uudestaan vai siirtyvätkö ne muiden hoidettaviksi? Taas oikein!

Ei siinä mitään, pomo on taitava delegoimaan - siinä mielessä, että hän täysin suvereenisti lisää alaistensa jo ennestään ylisuurta työkuormaa. (Jos yrittää varovasti sanoa, että omatkin työt pitäisi hoitaa, vastaukseksi tulee: "Tämä. On. Tärkeää.") Toisaalta hän on hyvin huono delegoimaan - siinä mielessä, että hän ei tule antaneeksi kaikkia taustatietoja, vaikka niitä yrittäisi nyhtää pinseteillä.

Anteeksi, korjaan. Totta kai vika on vastaanottavassa päässä. Olemme niin surkean huonoja lukemaan rivien välistä. Esimerkki: Jos paperilaadusta ei ole mitään puhetta, vain kurja ja mielikuvitukseton työntekijä kuvittelee, että käytetään 80-grammaista niin kuin aina ennenkin. Luovat ja muuten kelvolliset henkilöt tajuavat heti, että paperin pitää olla 130-grammaista. Vähintään.

Eilen lähdin töistä kotiin puolikuolleena ja korvat sauhuten. Kotona minua odotti yllätys: kämppä oli tyhjillään. Mitä luksusta! Arvatkaapas millä tavalla hemmottelin itseäni? Pistin radion täysille ja rupesin tiskaamaan.

Myönnän, että tämä kuulostaa säälittävältä. Puolustuksekseni todettakoon, että muita kotitöitä en tee ennen kuin pakotetaan mutta tiskaaminen on minusta terapeuttista (ja kokkaaminen myös, mutta se nyt ei kuulu tähän).

Radiossa soitettiin Sara ja Susiraja -yhtyeen uutta levyä. (Letkeää poppia! Ainakin ne pari biisiä, jotka ehdin kuulla.) Basso jytisi ja keinutti, fairy vaahtosi ja raivo katosi.

Kas siinäpä oiva lääke työperäiseen veetutukseen. Parempi kuin aiemmin paljon käyttämäni Allora primitivo. Maksakin säästyy.

Kulttuurin kukka kaunis kukka

Viikkovitonen on kulturelli.

Koska olet viimeksi, tai oletko koskaan, käynyt (ja jos olet, niin mitä kävit katsomassa ja miksi):

1. Oopperassa?
Syys-lokakuussa katsomassa Beethovenin Fideliota. Käyn oopperassa vähintään kerran vuodessa, koska tykkään siitä. Voisin kydä useamminkin, jos tulisi vain lähdettyä. Pakokeinona arjesta ooppera on meitsin top-kolmosessa juopottelun ja ulkona liikkumisen ohella. Toisin kuin juopottelu ooppera ei rasita maksaa, ja toisin kuin ulkona oopperassa voi käyttää korkokenkiä.

2. Teatterissa?
Gulp, tästäpä onkin vierähtänyt pidempi aika. Viimeksi kävin Kom-teatterissa katsomassa Suomen hevosta. Onkohan siitä jo kaksi vuotta?

Kouluaikoina luuhasin paljon teatterissa mutta en enää nykyisin. Äiti-ihmisen vapaaillat ovat niin harvassa, että ne tuppaavat kulumaan erityisen lähellä sydäntä olevien asioiden parissa. Edellisestä kysymyksestä voi päätellä, että näitä ovat ooppera, ulkoilu ja juopottelu, mutta on niitä muitakin.

Isojen laitosteattereiden pönötys ei minua edes kiinnosta. Q-teatterin Pahaa tahtoa pikkuisen tekisi mieleni katsomaan, sitä kun on kovin kehuttu.

3. Galleriassa?
Kesälomalla kuuluu nuohota pikkupaikkakuntien kahvilat, keskiolutkuppilat ja näyttelyt. Onko Ruovedellä galleriaa? Jos on, kävin siellä heinäkuussa.

4. Museossa?
Ks. ed. Tänä syksynä en ole ehtinyt museoon, mutta pidän niistä kovin. Heti kun kalenterissa on tyhjää ja ulkona harmaata ja surkeaa, säntäämme Viisivuotiaan kanssa kansallismuseoon. Näin on sovittu. Sään puolesta voitaisiin mennä milloin tahansa tästä hamaan kesäkuuhun asti, mutta kalenteri on kinkkisempi juttu, koska aikaa pitäisi olla mieluiten koko päivä. Eihän minulla mitään tähdellisempiä menoja ole, mutta Viisivuotias on kysytty heppu esim. isovanhempiensa (6 kpl) keskuudessa.

5. Baletissa?
Huhtikuussa 2005 kävin Pietarin Mariinski-teatterissa katsomassa jotain todellista klassikkoa ... Olisiko ollut Joutsenlampi? Vaikka en nyt muista, mitä olin katsomassa, tilaisuus teki minuun kyllä vaikutuksen. Erityisesti ihailin perinteikästä teatterirakennusta, venäläistyylistä pukuloistoa ja orkesterin upeaa meininkiä. Myös lämpiöbaareille annan täydet pisteet.

En käy baletissa kovin usein. Elämässäni olen käynyt ehkä kolme kertaa, ja kertaakaan en ole maksanut lippua itse. Mariinskiin pääsin miehen työkeikan takia. Olen iloinen, että pääsin.

Elämä on lyhyt, nukkuakin pitää, ja tehdä töitä. Kaikelle hienolle ei ole aikaa vaikka tahtoisikin. Tanssitaide ei ole raivannut tietään lähimpänä sydäntäni olevien asioiden listalle.

Aamu altaalla

Herkku jossain vaiheessa harrasti omien vanhojen kirjoitustensa kertaamista. Idea tuntui ihan hauskalta, niin että miksen sitten minäkin. Vanhan Kukkamaan jutut eivät ole missään julkisesti luettavissa, joten en linkitä vaan lainaan. Olen nimittäin kaksi vuotta sitten kirjoittanut jotain, mikä vieläkin pitää paikkansa.

Uimahalli on kotoinen paikka, ainakin aamulla aikaisin. Seitsemältä aamuvirkuimmat uimarit, virttyneet mummot ja hehkeät uranaiset, ovat jo lähdössä poispäin. Pesuhuoneessa, rinta rinnan kaikki ovat samanarvoisia pulmusia.

Suosittelen aamu-urheilua kaikille laiskamadoille, jotka saavat itsensä kammetuksi sängystä riittävän ajoissa. Hyvässä lykyssä jää reipas olo koko päiväksi, ja vaikkei jäisikään, ainakin on sen päivän liikehdinnät suorittanut. Loppupäivän voi puhtain omintunnoin keskittyä herkutteluun ja vetelehtimiseen.

Haaveilen juoksulenkeistä aamu-usvassa ja viistossa auringonvalossa, mutta olen aamuisin jopa tavallista jäykempi ja muutenkin nivelrikko, niin että se siitä. Siksi harrastan aamu-urheilua vedessä.

Vesi on mahtava elementti. Ensin se voi tuntua kylmältä ja uhkaavalta, mutta kun siihen on tutustunut, se hellii, voitelee ja kannattelee. Jos ette usko, kokeilkaa.