Näytetään tekstit, joissa on tunniste miehet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste miehet. Näytä kaikki tekstit

11.2.12

Kirja jonka päähenkilön kanssa haluaisin mennä naimisiin

Kirjahaasteen 14. kysymys on varsinainen syy siihen, että ylipäänsä tartuin koko haasteeseen, ja vastaukseni siihen on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Minun kuten kaikkien muidenkin Austeninsa lukeneiden naisten elämän suurin rakkaus on Mr. Darcy.

Pidän Jane Austenin kirjoista ja olen lukenut niitä useaan kertaan. Ne on kirjoitettu hauskasti ja terävästi. Ne tarjoavat näkökulman aikaan ja tapoihin, joista ei ole kuin parisataa vuotta mutta jotka ovat aivan eri maailmasta kuin tämä nykyisemme. Kaikki tietävät, että Austen on paitsi romanttinen myös yhteiskuntakriittinen. Mikäpä olisi houkuttelevampi yhdistelmä? Lukija voi elää omia päiväuniaan todeksi ja saa samalla tyydytystä älylleen, omalletunnolleen ja oikeudenmukaisuuden pyrkimyksilleen. Kaikkiin kirjailijan ratkaisuihin en ole tyytyväinen. Esimerkiksi Willoughbyn katumuspuhe Järki ja tunteet -kirjan loppupuolella on minun mielestäni turha – mutta ehkä on ollut tärkeää osoittaa, että konnat eivät ole aina konnia ja että miehetkin voivat joutua kärsimään aikakauden typeristä laeista ja sovinnaistavoista eivätkä ainoastaan naiset.

Ensimmäistä kertaa luin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Järjen ja tunteet esiteini-ikäisenä. Siitä huolimatta juuri näitä kahta kirjaa en voi ajatella ajattelematta niistä tehtyä tv-sarjaa (Pride and Prejudice, BBC 1995) ja elokuvaa (Sense and Sensibility, ohjaaja Ang Lee, vuosiluku sama 1995). Filmatisoinnit värittävät omia muistojani kirjoista jopa niin, että ajattelen, että joissakin tulkinnoissa tv-sarja tai leffa ovat parempia kuin alkuperäisteokset. Esimerkiksi mainitsemani Willoughbyn sorijorina on jätetty leffasta pois – Willoughby jää samanlaiseksi lurjukseksi kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon Wickham.

Minulla on sekä leffa että tv-sarja DVD:llä ja katselen niitä säännöllisin väliajoin, etenkin, jos tunnen itseni yksinäiseksi, väärinymmärretyksi, flunssaiseksi tai muuten vain surkeaksi. Tai jos mulla on ikävä Edward Ferrarsia, eversti Brandonia tai Mr. Darcya.

Miehet, miehet. Noista kolmesta voisin mennä naimisiin kenen tahansa kanssa. En kai vain pysty vastustamaan suoraselkäisyyttä ja luotettavuutta ja säädyllisen pinnan alla kuohuvaa intohimoa. Enkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan suoritettuja kosintoja.

Edward Ferrarsilla on Hugh Grantin otsatukka ja spanielinkatse, mutta ei anneta niiden häiritä vaan katsotaan pintaa syvemmälle: Ferrars on vastuunsa kantava heppu, ja leffan viimeisestä näytöksestä näkyy, että hänellä ja Elinorilla ei taatusti ole tylsää makuukammarissakaan. Eversti Brandon on ehkä hieman jäykkis ja nykyajan näkökulmasta kehdonryöstäjä, kun ihastuu vain 19-vuotiaaseen Marianneen – mutta tuolloin ikäeroa ei pidetty minään. Sitä paitsi hän kohtelee tyttöä aidon kunnioittavasti, vertaisenaan. Sitä paitsi hän ihailee Mariannea siinä määrin, että siihen jos johonkin sopii sanonta "pitää kuin kukkaa kämmenellä". Sitä paitsi Alan Rickman esittää Brandonia niin syötävän ihanasti, että jos mut herätettäisiin yöllä ja kysyttäisiin henkilöhahmon nimeä, sanoisin ”eversti Rickman”. Darcy on aluksi ylpeä ja ennakkoluuloinen paskiainen mutta kypsyy loppua kohti sanansa mittaiseksi mieheksi ja koko Bennetin perheen nöyräksi pelastajaksi.

Miksi sitten valitsen juuri Darcyn? Onhan hänellä hienoin talo ja paras ulosanti, mutta todellinen syy on siinä, että hän näyttää Colin Firthiltä.

Viime vuonna muuten ilmestyi kirja, jonka haluan ehdottomasti lukea: P. D. Jamesin Death comes to Pemberley. Kansitekstin mukaan siinä Darcy ja Elizabeth ovat olleet naimisissa kuusi vuotta, heillä on kaksi poikaa ja elämä mallillaan.
… But their peace is threatened and old sins and misunderstandings are rekindled on the eve of the annual Autumn Ball. The Darcys and their guests are preparing to retire for the night when a chaise appears, rocking down the path from Pemberley’s wild woodland, and as it pulls up, Lydia Wickham, an uninvited guest, tumbles out, screaming that her husband has been murdered …


Kuva on lainattu Bright Lights -blogista.

31.5.11

Fiksu ja kypsä

Poika toivoi synttärilahjaksi, että minä ja isänsä veisimme hänet syömään. Sisältyi lahjaan vähän muutakin, mutta pääasia oli se, että teemme jotain kolmistaan. Sydän pakahtui pikkuisen.

Erostamme tulee syksyllä neljä vuotta. Poika tykkää kahden kodin elostaan ja uusista perheenjäsenistä eikä omien sanojensa mukaan haikaile, että minä ja isänsä palaisimme yhteen. Siksipä onkin niin suloista, että hän kuitenkin haluaa viettää aikaa ensimmäisen perheensä kanssa.

Minä ja eksä tullaan hyvin toimeen, mutta emme näe toisiamme kovin usein. Minustakin oli mukava idea mennä yhdessä syömään. Vähän kaipaan eksää, ihan sillä lailla ystävänä. Pojan isä on kiva mies, varsinkin kun sen kanssa ei tarvitse olla naimisissa. Saa keskittyä hänen hyviin puoliinsa: hauskoihin juttuihin, teräviin näkemyksiin, huomaavaiseen luonteenlaatuun.

10.1.09

Temppu ja kuinka se tehdään

Röhnötän sohvalla suhteellisen siistissä asunnossa, joka näyttää kodilta. Katselen tammikuun auringon valoa, joka liikkuu lattioilla. Nautin olostani, juon kahvia ja luen hyvää kirjaa. Kesken on Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Ei voi mitään, mutta minusta se on mahtava. Pakotan itseni välillä laskemaan sen käsistäni, ettei se loppuisi liian aikaisin.

Täytyy osata nauttia lapsettomien viikonloppujen hyvistä puolista, niin kuin vaikka seksistä ja lukemisesta.

Piitu asuu nykyään enimmäkseen meillä. Hassua ajatella, että reilu puoli vuotta sitten asuimme Viltsun kanssa kahdestaan ja yhtäkkiä meitä on tuplasti.

Parisuhteen kannalta tilanne on aika ihanteellinen. Useimmiten kotona on lapsia ja kaikenlaista touhua ja pyöritystä, mutta välillä on aikaa meille kahdelle. Pakko myöntää: itsekin varmaan olen parempi äiti, kun välillä saan olla ihan vain ihminen, nainen ja jonkun rakastettu.

21.12.08

Etsin kumppania, sain samalla kuskin

”Tämähän se on sitä perhe-elämää. Lasten harrastuksiin kuskaaminen menee kaiken muun edelle”, tokaisi EM hymysuin, kun jo toista kertaa peräkkäin tarjoutui viemään Viltsun muskariin. Yhtenä lauantaina kuljetimme EM:n kanssa kahdestaan sukulaistyttöäni balettiin, tytön 1-vuotias velipoikakin oli mukana. Mikäs siinä jos tykkää lapsista ja autolla ajosta. Onhan se minunkin mielestäni kivaa. Saa leikkiä ydinperhettä.

Myös ostosreissuille EM lähtee mielellään kuskiksi, vaikkei olekaan mikään kova shoppailija. Asiassa on se ikävä puoli, että hänen mielestään kaupoissa kierrellään yhtä matkaa. Tyyppi tunkee minun kanssani naistenvaateliikkeisiin, niin etten saa rauhassa katsella, ja sitten vielä olettaa, että minä tuhlaan aikaani miestenosastoilla. Boooring! Minäkään en jaksa olla ostoshelveteissä kuin äärimmäisen rajallisen ajan – se pitäisi käyttää tehokkaasti.

Asiasta yhdeksänteen, kesäkuussa häitään viettänyt pariskunta lähetti hääkuvansa. Ovat niin kauniita! Näyttävät kuuluvan yhteen, katsovat samaan suuntaan. En ole koskaan tajunnut sellaisia hääkuvia, joissa toinen tuijottaa rakastuneesti toista ja toinen tähyää kaukaisuuteen. Paremmille markkinoille?

7.11.08

Metsä vastaa kun kissalla pöytää pyyhkii

Sanotaan, että jos parisuhteessa tai perheen luutuneissa tavoissa jokin ärsyttää, pitää muuttaa omaa käytöstään, niin muidenkin on pakko muuttua. Eilen lähdin suoraan ruokapöydästä koneelle ja jätin EM:n siivoamaan pöydän. Olin kyllä kokannut ja sitten vielä tiskasin, mutta immerhin niin kuin sveitsiläiset sanovat. Kaikki kotiin päin. EM on muutaman kerran jo tiskannut ja imuroinut, kun olen antanut ne tehtäviksi. Pitäisi vielä opettaa vessan pesu.

Luitte oikein: opettaa. En tajua, mistä se mies on aiemmin niin passaavia naisia löytänyt. On jo aikakin hänen saapua nykypäivään.

Ehkä mies voi vähitellen itsekin oppia huomaamaan rästitöitä, jos minä en aina tee kaikkea valmiiksi. En missään tapauksessa halua opettaa Viltsulle sellaista elämäntapaa, että joku ja vieläpä äiti tekee kaiken. Lapsiakin pitäisi ottaa enemmän mukaan kodin töihin, mutta kun olen laiska ja teen mieluummin itse nopeasti alta pois …

Perheen yhteisiä ruokahetkiä ei saa ellei niitä hanki. Ne ovat minulle tärkeitä, ja kyllä niistä vielä uudestaan päivittäinen tapa tulee. Viltsun kanssa aina syömmekin yhdessä, mutta EM:n saa mukaan oikeastaan vain lämpimälle aterialle tai joskus myöhäiselle iltapalalle.

Mistä tulikin mieleeni, haaveilen tomaattipohjaisesta siskonmakkarakeitosta, feta-pinaattipastasta, purjokiusauksesta – syysruoista. Himoitsen punaviiniä, suklaata, toskakakkua – talvivarastoja nahan alle.

Loppuun vielä pieni, kotitöihin liittyvä kevennys: Yhtenä yönä näin unta, että EM oli leiponut herrasväenleipiä - tiedättehän sellaisia pyöreitä vaaleita kakkusia, jotka on liimattu yhteen vadelmahillolla. Perhejuhlien suosikkievästä. EM oli säilönyt ne tiiviisiin muovirasioihin kannen alle, ja niistä oli tietenkin tullut ihan muhjuisia. Sanoin ettei pikkuleipiä kannata säilyttää muovirasioissa ja aloin vimmatusti etsiä peltisiä. Mitähän uni yritti minulle viestittää? Että olen liikaa saarnannut kotitöistä? Vai onkohan perhejuhlia tiedossa?

29.9.08

Elämäni Mies ja muita yksityiskohtia

Tiinan toiveista jäi täyttämättä vain yksi: kuva jääkaapin ovesta ulkopuolelta. Jääkaapin ovessa on liikaa valokuvia, laskuja ja muuta privaattia, mutta sen sijaan, saanko esitellä, pakastekaapin ovi (siivottu versio). Fair play -kortti on ansaittu junnufutiksessa, ja elämäni mies -kortin sain Kauralta ja Oharilta ihan ilman omaa ansiotani. Jos joku nyt luuli, että aion oikeasti esitellä täällä Elämäni Miehen, olen pahoillani aiheuttamastani pettymyksestä. Ei tapahdu ihan heti. Sen voin paljastaa, että ainut yhtäläisyys kortin komistuksen ja tämänhetkisen EM:n välillä on se, että myös EM tykkää kuljeskella pelkissä kalsareissa.



Rappiotäti pyysi kuvaa lempimukistani. Tällä hetkellä se on tämä muumimuki, olisikohan nimeltään uimahyppy? Tykkään mukin väreistä ja muumin rohkeasta sukelluksesta - eteenpäin mennään vaikka mahaplätsillä. Samassa kuvassa näkyy lempilaitteeni läppäri-Eikka, jonka Jenni toivoi näkevänsä. Keittiönpöytä ja pöytäliina ovat vastaus Katalle, joka halusi nähdä jotain kodistani. Pöytä on peräisin 60-luvulta vanhempieni ensimmäisestä yhteisestä kodista, sieltä, missä minäkin vauvana asuin. Jospalle tiedoksi: juuri tämä pöytä on esine, jolla kodissani on minulle eniten tunnearvoa (jos jätetään pois laskuista ilmiselvät jutut kuten valokuvat ja jotkut korut).


Lopuksi vielä Minhin toinen toive: kuva kodin ikkunasta. Näin kauniin syksyistä meillä on tänään täällä betonilähiössä.

Lisää kuvia tulee, kunhan ehdin niitä ottaa. Tiedän jo tasan tarkkaan, mitä kuvaan esimerkiksi Katalle, joka halusi nähdä jotain, mitä minä näen päivittäin ...

19.4.08

Ylösnoussut vompatti

Olen jakanut aikani kahden miehen välille. Yksi, isompi, lähti aamuyöstä töihin, toinen, pienempi, tulee kotiin jossain vaiheessa aamupäivää. Tätä voi lukea monellakin tavalla, mutta etteköhän te jo arvanneet, että jälkimmäinen miekkonen on poikani Viltsu. Ensimmäinen taas on ... en tiedä, miksi häntä kutsuisin. Sanotaanko vaikka niin, että tuli taas yksi syy lisää siihen, miksi en hae Sinkkuäidille sulhanen -ohjelmaan.

On mukavaa olla yksin kotona. Haahuilla ympäri kämppää, puuhastella asioita sitä mukaa kuin ne tulevat mieleen, keskeyttää ja tehdä välillä jotain muuta, jatkaa taas. Katsella auringonpaistetta kirkkaiden ikkunoiden läpi, juoda monta mukillista maitokahvia. Lukea blogeja.

Tiesittekö, että tähtikarttansa voi tehdä ilmaiseksi? Minä en tiennyt, ennen kuin luin Tiinan blogista. Entä oletteko tavanneet sellaisia ihmisiä, jotka ottavat kädestä kiinni, katsovat silmiin ja kysyvät: "Mutta mikä sun nouseva merkki on?" Minä olen, ja nyt seuraa tunnustus: vaikka itse asia ei voisi itse asiassa vähempää kiinnostaa, en kestä sitä, että minulta kysytään jotain, mihin en tiedä vastausta. Oli pakko ottaa selvää. En pysty pitämään teitä jännityksessä enää kauempaa, vaan kerron heti: se on rapu!

Nyt sitten tiedätte, millainen ihminen minä olen.

5.4.08

Heitän tässä nyt ihan tajunnanvirtaa kehiin parin viinilasillisen voimin, katsotaan mitä tästäkin tulee

Jos viettää tyypin kanssa kolme yötä viidessä vuorokaudessa, voiko olettaa, että se lähettäisi seuraavina päivinä sähköpostia tai edes jotain viestiä itsestään päivittäin? Onko itse säälittävä luuseri, jos tekee mieli lähettää monta viestiä päivässä?

Jos eronsa jälkeen ajattelee pelkästään lapsensa hyvinvointia ja järjestää koko elämänsä yhteishuoltajuuden aikataulujen mukaan mutta puolen vuoden kuluttua alkaa kaivata aikuisseuraa silloinkin, kun lapsi on kotona, onko huono vanhempi?

Asiasta kahdeksanteen, olen aivan rakastunut yhteen American Idol -finalistiin nimeltään David Cook. Jos ette ole ikinä katsoneet ohjelmaa, nyt on se hetki kun kannattaa. Ikuna ei ole missään ollut noin hyviä laulajia kimpassa. On siellä jotain blondejakin joukossa, mutta enimmäkseen tyypit ovat rautaa. David Cook on ihme jätkä. Se on pelkäämättä tarttunut sellaisiin biiseihin kuin Eleanor Rigby ja Billie Jean ja tehnyt niistä ihan omiaan. Beatlekset ja Michael Jackson pyörivät haudoissaan ja kartanoissaan. En osaa kuvailla Davidin tyyliä, koska minulta puuttuvat sanat, mutta on se sen verran rock että munaskuissa tuntuu. Siihen vielä päälle söpön ylimielinen hymy ja meikätyttö on myyty.

Minh juuri kirjoitti ihastumisesta, ja kommenttiketjussa joku toi esiin sen, miten ih-q on ihastua fiktiivisiin hahmoihin (hetkinen! sehän oli Ohari). Vähänkö tekee hyvää ihastua johonkin jenkkiheeboon joka ei tee muuta kuin heiluu mikrofonin kanssa lavalla. En ole tuntenutkaan mitään tällaista sen jälkeen kun Aragorn pesi tukkansa Kuninkaan paluu -leffassa. Ihminen tarvitsee haavemaailmaa ja pakoa todellisuudesta.

Ei tosin tekisi yhtään pahaa, vaikka voisi ihastua johonkuhun todellisessakin maailmassa. Ajatelkaa, jos joka ikinen vapaailta tulisi ihana ritari vihreällä toyotallaan ja veisi jalat alta. Vielä kun se ymmärtäisi sillä välillä lähettää imeliä sähköpostiviestejä.

Joillakin sitä käy tuuri.

31.3.08

Sexi on in

Kuunteliko kukaan muu 80-luvulla Cliftersiä? Poikaystäväni kanssa hoilasimme automatkoilla otsikossa mainitun levyn käännöspoppibiisejä. Suomennokset olivat Jaana Rinteen, jonka pikkutuhmista teksteistä muistaakseni kohistiin siihen aikaan muutenkin.

En enää muista varsinaisia minun ja poikaystävän yhteisiä suosikkeja, mutta sen muistan, että salaa tykkäsin esimerkiksi It's my party -biisistä tehdystä Oon sun autosta:

Oon sun auto ja mä kehrään kun katsot,
kiihdyn jos tahdot, kutsut mua machoks.
Oon punainen Alfa Romeo sun.


Minunkin luonani on käynyt yksi sellainen roomeo. Etuvalojen sijaan sillä on silmälasit, ja väri ei ole punainen vaan vaalea. Mutta ihan hyvät on kyydit.

P.S. Olen pahoillani tämän tekstin esineellistävästä luonteesta. Olen pahoillani myös siitä, että tuhlasin parhaat vuoteni kuuntelemalla käännöspurkkaa. Eikä siinä vielä kaikki: pidin myös sukkahousuhevistä ja Duran Duranista. Siitä näkee, että nuoren ihmisen ei ole terveellistä varttua neonvärien ja olkatoppausten keskellä.

12.3.08

Niin se lista ...

Parina viime vuonna minulla on syntymäpäiväni lähestyessä ollut tapana julkaista lista asioista, joita muun muassa olen oppinut elämässäni. Olen valinnut listalle yhden asian jokaista ikävuottani kohden. Sanon valinnut, koska tottakai olen oppinut tähänastisessani elämässäni enemmän kuin 37 asiaa. Siis on niitä ainakin pari-kolme enemmän. Luulisin.

En ole varma, pitääkö joka ikinen tämän listan kohdista enää paikkaansa, mutta kiveen hakattujen totuuksien kanssa on aina sama ongelma: niitä on hankala pyyhkiä pois rikkomatta koko kiveä. Antaa niiden tököttää paikoillaan. Tyydyn lisäämään listalle yhden asian, joka on numero

38. Joskus joutuu oppimaan sellaista mitä ei haluaisi: kaikesta voi luopua mutta omasta itsestään ei kannata.

---

Kun mietin tätä kulunutta vuotta, tulee mieleen sekin, että jos olisi olemassa hypoteettinen hahmo X, olisin saattanut oppia hänestä seuraavaa: X on itsekeskeinen ja kyvytön käsittelemään negatiivisia tunteitaan. Alusta loppuun asti X sulki minut pois, ei halunnut kertoa ongelmistaan eikä hakea niihin apua yhdessä minun kanssani. Jos tämmöinen hahmo olisi olemassa, niin kai tästäkin kokemuksesta olisi opiksi elämässä. Vai?

1.2.08

Treffi, senssi, deitti

3xikuisuus löysi heti eronsa jälkeen uuden miehen.

Satujatar vaikuttaa siltä, että ei ihan heti haluakaan löytää.

Minä kyllä haluaisin, mutta en pääse miehenmetsästyksen vaatimaan mielialaan. Baarien lihatiskeille ei huvita lähteä, ja nettideittailun saloihin en jaksa perehtyä. Parasta olisi, kun joku soittaisi ovikelloa kukkapuskan kanssa. Ihan omia aikojaan.

Vieläköhän niin voisi käydä?

Kun viimeksi olin sinkku, oli kultainen 80-luku. Oli bileitä ja ihmisiä ja paljon mahdollisuuksia solmia uusia tuttavuuksia. Minun ei ikinä tarvinnut sen kummemmin etsiä itselleni poikaystäviä. Pidin itseäni onnekkaana. Toisaalta nyt toisenlaisesta kokemuksesta voisi olla hyötyä.

Harjoituksen vuoksi tälläsin sivupalkkiin tuommoisen ilmoituksen. Se alkaa maailman toiseksi kuluneimmalla vitsillä. Minusta on noloa kuvailla itseäni, enkä tähän hätään parempaakaan keksinyt. Sanoinhan, että tarvitsen harjoitusta.

Tätä tekstilajia en ole koskaan harrastanut. 80-luvulla tosin luin joskus huvikseni City-lehden deittipalstaa. Siellä ihmiset hakivat toisiaan. Kai. Mistä minä sen tietäisin.

Te fiksummat ja kokeneemmat, apuanne tarvitaan nyt. Antakaa vinkki. Ihan mikä vaan.

1.9.07

Revi siitä, Felicity

Tänä aamuna huomasin yhtäkkiä leikkiväni epätoivoisen täydellistä naiskotirouvaa.

Kävin suihkussa. Sudin silmieni ympärille ainakin tunnin palkan arvosta töhnää, jonka olisi tarkoitus poistaa turvotus hups vain. Jätin töhnän vaikuttamaan kymmeneksi minuutiksi, niin kuin käskettiin.

Menin keittiöön. Näin ilman silmälasejakin, että kaikki tasot olivat törkeän likaiset. Otin rätin ja hinkkasin ne puhtaiksi.

Menin kylppäriin ja pyyhin töhnän.

Jotkut miehet eivät tiedä mitä menettävät.