Pinaattipasta mainittu

Kerroin tuossa että olin syönyt hyvää pinaattipastaa. Näin se tehdään:

Laita pastan keitinvesi kiehumaan.

Lorauta pannulle öljyä, itse suosin rypsiä. Kuumenna öljyä ja heitä sekaan runsaasti kuivattuja Provencen yrttejä, ripaus chiliä ja makusi mukaan pippuria. Itse pidän pippurisekoituksesta, jossa on ainakin mustaa, valkoista ja roseeta. Huuhtele iso kasa tuoreita pinaatinlehtiä ja anna mennä pannuun öljyn ja mausteiden sekaan. Sekoittele pinaattia miedolla lämmöllä kunnes lehdet ovat vähän painuneet kasaan. Heitä joukkoon murskattua valkosipulia ja pieneksi pilkottua salottisipulia ja kuullottele niitä. Jos haluat, voit lorauttaa sekaan tilkan viiniä.

Viimeistään tässä vaiheessa keitä pasta. Toivottavasti se on jotain yhtä maukasta ja terveellistä kuin meidän lähikaupan luomu-kokojyvä-farfallet.

Jos näyttää, että pinaattimössöä on liian vähän, voit jatkaa sitä kermalla sillä aikaa kun odottelet, että pasta valmistuu. Ihan lopuksi heitä pinaatin joukkoon runsain määrin suolattuja cashew-pähkinöitä. Raasta lautaselle pastan ja soosin päälle parmesania, itkevää emmentalia tai vaikka ah, niin trendikästä pecorinoa. Hyvää on.

Ootte idioottei

No ette kyllä oo! Mutta mitä siitäkin tulisi, jos mä päättäisin ottaa otsikot Hunningolla-levyn biiseistä ja sitten en ottaisikaan. Kaaosta ja anarkiaa. Eihän me niitä haluta, eihän?

Niiden sijaan me halutaan omenapiirakkaa, koska se auttaa lähes kaikkeen. Tein vahingossa viikonloppuna sikahyvää piirakkaa, joka oli vielä terveellistäkin, koska huushollissa ei ollut ollenkaan vehnäjauhoja ja jouduin tyytymään luomugrahamjauhoihin. Viimeistelin tervellisyyden demerara-sokerilla. Lasten mielestä piiras oli "karkkia", ja sehän on korkein kiitos, minkä heiltä voi saada.

Koska ette oo idioottei vaan ihania ihmisiä, jotka ansaitsevat elämäänsä kaikkea hyvää, jaan vahingossa syntyneen reseptin teidän kanssanne. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, oikeastaan kyseessä on mamman marjapiiras, jossa marjat on korvattu omenoilla ja kaikki valkoinen paitsi kermaviili jollain muulla.

Kukkiksen piirakka

Pohja:
100 g voita
1 dl demerara-sokeria
1 muna
2,5 dl grahamjauhoja
1 tl (tai vähän reilu) leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Levitä taikina vuokaan.

Täyte:
muutama kotimainen omppu viipaleina tai kuutioina
1 tlk kermaviiliä
1 muna
vajaa 0,5 dl demerara-sokeria
reilu 1 tl vaniljasokeria

Heittele omput taikinapohjan päälle. Yhdistä muut täyteaineet ja kaada omppujen päälle vuokaan. Paista parissasadassa asteessa puolisen tuntia.

Älkää tehkö niin kuin minä tein -sarjastamme vielä ylimääräinen vinkki: kananmunan kuori menee kompostiin ja sisältö leivontakulhoon. Ei toisin päin.

Madon torjuu kokki

Aloitan tarinani kaukaa historian aamuhämäristä. Viime perjantaina klo 15 lähdin lähikauppaan ostamaan jotain lihaa lisättäväksi wokkiin, jota olin aikonut valmistaa. Ajattelin, että voisin kokeilla vaikka luomunaudanpaistia, joka kuuluu kaupan perusvalikoimaan. Enpä ollut taas muistanut, että tuohon kellonaikaan meidän kaupan lihatiskit jo ammottavat tyhjyyttään. Jäljellä ei ollut mitään muuta wokkiin sopivaa kuin valmiiksi marinoitua broileria. Katselin vähän epäillen thai-maustettuja broiskusuikaleita, mutta nappasin ne kuitenkin mukaani, lihansyöjien iloksi ja perjantain kunniaksi.

Kotona laitoin ruokaa, ja siitä tuli törkeän herkullista. Jopa suikaleet olivat yllättävän hyviä, niissä maistui tunnistettavasti ainakin sitruunaruoho. Haluatteko tietää, mitä muuta laitoin joukkoon? Ei se mitään, kerron silti:

Sadonkorjuuwokki

oliiviöljyä
kanasuikaleita (mausta chilitahnalla tms.)
pieni sipuli
herkkusieniä
kaalia
valkosipulia
kokojyvänuudelia
sambalia
soijakastiketta
tuoretta basilikaa

Pilko kasvikset. Keitä nuudelit viittä vaille valmiiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Lisää wokkipannuun tässä järjestyksessä. Olin aikonut käyttää myös äidin kasvimaan kesäkurpitsaa, mutta se ei mahtunut mukaan, koska innostuin pilkkomaan niin paljon kaalia (sillä tavalla mulle joskus käy - voisin elää pelkällä kaalilla ainakin kaksi viikkoa, ennen kuin kyllästyisin). Eipä haitannut, koska juuri näistä aineksista syntyi tällä kertaa aivan jumalainen makujen runoelma. Salaisuus oli kova nälkä: kanan ja sipulin paistoin kypsiksi ja pehmeiksi, mutta muut ainekset eivät ehtineet lilliä pannussa turhaan, vaan ne olivat juuri sopivan rapsakoita.

P. S. Otsikosta saamme kiittää kolmannen luokan äidinkieltä, jonka ensimmäinen aihe on riimi.

Nainen löysi pakastimestaan lohen

Kun lapset ovat poissa, elämme pellossa, tämähän on jo moneen kertaan todettu. Keskitymme tärkeisiin asioihin, kuten toisiimme, ja jätämme väliin epäoleellisuudet kuten kaupassa käymisen. Ruokaa laitetaan reseptillä "mitä kaapista löytyy", ja toisinaan siitä tulee silti jumalaisen hyvää. Esimerkiksi eilinen sapuska oli sen verran maukasta, että siitä pitää kirjoittaa muistoksi jälkipolville.

Kävi sellainen tuuri, että pakastimesta löytyi paketti lohta annospaloina. Pakastekala on pakastekalaa, mutta on se parempaa kuin ei kalaa ollenkaan. Lätkäisin kohmeiset fisut rasvattuun uunivuokaan ja rouhin niiden päälle rutkasti pippuria. Ladoin vuokaan pilkotun salottisipulin, tuoretta timjamia ja muutaman oliivin. Peittelin lohipalat tomaattiviipaleilla ja aurajuustoklönteillä, ja pirskottelin koko komeuden päälle puolikkaan sitruunan mehun. Paistoin uunissa puolisen tuntia. Meidän uunimme on sökö, ja siksi jouduin vääntämään lämmön 225 asteeseen (sori vaan, Itämeri), mutta parisataa tai vähemmänkin riittäisi varmasti mainiosti.

Teki hirveästi mieli perunaa lisukkeeksi, mutta meillä ei ollut potun pottua. Onneksi oli jotain vähän paremman sorttisia ranskalaisia, joita laitoin samoilla lämmöillä kalan kanssa. Tammenlehväsalaatista, tomaatista ja tuoreesta basilikasta syntyi salaatti, ja ruokajuomaksi löytyi jääkylmä olut.

Aah. Taas jaksoi.

Ruoan jälkeen ajelimme ratikalla Kolmikulmaan ja kävelimme meren rantaan. Vähän sataa tihuutti, mutta ei me oltu sokerista. Jälkkäriksi nautimme Ursulassa rommikaakaot - herkullista! suosittelen! - ja niiden voimin kävelimme rantoja pitkin melkein kotiin asti. 

Meri on hurja ja hieno, hurjan hieno. Muistutus itselle: korjauta se uuni.

Kaikkea sitä pitääkin miettiä

Koululaisen äidin on pakko keksiä jokin korvaava liikuntamuoto päiväkotimatkojen tilalle. Laskin, että keskimäärin kävelin viime talvena joka päivä ainakin kolme kilometriä pelkkiä päiväkotireissuja. Nykyisinkin aina joskus kävelemme Viltsun kanssa yhdessä, mutta vähennystä on silti kymmenisen kilometriä viikossa.

Olen sen verran tottunut tähän olomuotooni, etten millään haluaisi lihoa, ja se on vähän vaikeaa, kun talvea vasten aina maistuu punaviini ja makea. Anteeksi, että olen pinnallinen, mutta en toivoisi itselleni mahamakkaroita, jenkkakahvoja ja kaulahelttaa.

Ruokaa nyt vaan on pakko syödä, useampina päivinä pari kertaa. Aiemmin on kaikki muu ollut minimissä, mutta nyt olen tottunut aamujugurttiin sun muuhun. ”Sun muu” on onneksi enimmäkseen hedelmiä ja kasviksia, mutta porttiteorian mukaan niistä on lyhyt matka sipseihin ja suklaalevyihin. Eikö muka?

Töissä täytyy pienentää annoksia entisestään, ettei iske ähky ja makeanhimo. Alkoholin ja kahvin juomista täytyy vähentää.

Tämän uljaan päätöksen päälle vetäisen kohta omenapiirakkaa ja jugurttia. Because I’m worth it.

Eroon sienisaaliista osa 2

Sieniä jäi vielä, joten kokkasin niistä toistakin ruokaa:

Juustoinen sienilasagne ainakin neljälle syöjälle
oliiviöljyä
kuivattuja yrttejä
pippuria
400 g (lampaan)jauhelihaa
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
suppilovahveroita tai muita sieniä sen verran kuin on
puoli litraa luomutomaattimurskaa + vettä purkin huuhtelemiseen
lasagnelevyjä
(vajaa) paketillinen Auraa tai jotain muuta juustoa, esimerkiksi feta käy hyvin
2-2,5 dl kermaa tai vastaavaa
kourallinen juustoraastetta

Kuumenna öljyä pannulla ja lisää mausteet. Ruskista jauheliha öljyssä. Jauhelihan voi korvata vaikka soijarouheella. Jos sen jättää kokonaan pois, muita aineita pitää lisätä.

Sippua sipulit ja lisää lihan joukkoon kuullottumaan. Paloittele sienet ja lisää nekin pannuun. Kaada päälle tomaattimurska ja sopiva määrä vettä (desi? kaksi desiä?). Jos haluaa, tässä vaiheessa kastiketta voi maustaa. Itse en lisännyt suolaa ollenkaan, koska juusto on sen verran suolaista. Jätä soossi muhimaan sopivaksi ajaksi. Jos on kova nälkä, sen voi käyttää saman tien, mutta välissä ehtii myös viedä lapsen fudistreeneihin, pestä pyykkiä tai lukea blogeja.

Voitele iso uunivuoka ja kasaa siihen kerroksittain lasagnelevyjä, jauhelihakastiketta ja juustomuruja. Kun vuoka on sopivan täysi, kaada päälle kerma ja juustoraaste. Jääkaapissa sattui olemaan Valion kolmen juuston kermaa, joka on kamalan tuotteistettua ja prosessoitua ja jota tämmöinen luomuruoan ystävä ei saisi käyttää ollenkaan, mutta käytinpä silti.

Tökkäise vuoka uuniin ja paistele sitä hellästi ja pitkään 180-200 asteen lämmössä. Meillä ruoka unohtui uuniin melkein puoleksitoista tunniksi, sillä piti hakea lapsi treeneistä, levittää pyykit ja lukea vähän lisää blogeja. Eipä tuo haitannut, koska olin jossain vaiheessa ymmärtänyt peitellä sapuskan foliolla.

Lisukkeeksi tarjoiltiin jokaiselle jotakin: ketsuppia, puolukkasurvosta, tomaattilohkoja ja oliiveja.

Tämän jälkeen ruokajutut loppuvat ainakin vähäksi aikaa. Lupaan.

Nam, pekonia

Nykyisin teen ruokaa paitsi itselleni myös yhdelle kasvavalle lapselle ja yhdelle intohimoiselle lihansyöjälle. (Toim. huom. Onneksi osa hänen intohimoistaan suuntautuu muuallekin kuin lihansyöntiin.) Ehkä siitä johtuu tämä omituinen ilmiö: suunnilleen kerran viikossa ruoanlaitto alkaa sillä, että avaan pekonipaketin.

Risotto on yksi Viltsun herkkuruoista. (Toim. huom. Niitä on monta. Niihin kuuluu muun muassa hampurilainen, chili con carne, kantarellikeitto, valkosipulietanat ja täytetyt kesäkurpitsat.) Risotto sattuu myös olemaan ruokaa, jota osaan laittaa vaikka silmät kiinni. Risottoriisiä minulla on aina, ja muita aineksia käytän sen mukaan mitä kaapeista milloinkin löytyy. Joskus käy niin kuin eilen: pöperö on sen verran hyvää, että ainekset ja niiden määrät kannattaa kirjoittaa muistiin.

Useampi viime aikojen postauksista on jotenkin liittynyt ruokaan, mutta ei meillä lasketa, eihän? Tässä vielä yksi resepti marraskuun arki-iltojen lämmikkeeksi:

Metsäsienirisotto 3-4 syöjälle

pieni paketillinen hyvää pekonia
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
suppilovahveroita tai muita sieniä puolisen litraa tai vähän enemmänkin (?)
3 dl risottoriisiä
8 dl luomukasvislientä
reilusti tuoretta rosmariinia ja persiljaa (muutkin yrtit käyvät, totta kai)
kourallinen mozzarellaraastetta
mustaapippuria tai muita mausteita, jos siltä tuntuu

Silppua pekoni kattilaan ja anna sen kiehua hiljaa omassa liemessään, kunnes rasva on sulanut. Älä kuitenkaan anna possun ruskistua. Jos näin uhkaa käydä, lisää tilkka vettä.

Jos haluat tehdä ruoan ilman pekonia, aloita lämmittämällä kattilassa tilkka oliiviöljyä ja nokare voita tai oivariinia. Kasvisten ja mausteiden määrää kannattaa tässä versiossa vähän lisätä.

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja leikkaa porkkana renkaiksi, tikuiksi tai kuutioksi – mistä nyt satutkaan tykkäämään. Minä tykkään renkaista, koska oman teoriani mukaan porkkananpalat pysyvät pikkuisen rouskuvina, kun niissä on mukana kovaa ydintä. Heitä kasvikset kattilaan ja sekoittele. Silppua myös sienet ja lisää kattilaan.

Kaada riisit kattilaan ja sekoita hyvin. Jos tuntuu, että pekonista ei irtoa tarpeeksi rasvaa, voit lisätä voita tai oliiviöljyä, mutta kumpaakaan ei välttämättä tarvita.

Nyt alkaa se vaihe, joka tekee risotosta risoton: nesteen lisääminen. Osan liemestä voi korvata viinillä, ja maun takia kannattaakin. Minä tyydyin tällä kertaa liemeen, jota maustin tuoreilla yrteillä. Viltsu on oppinut koulussa nirsoilemaan pikkuisen, ja siksi en hivauttanut yrttejä ruoan joukkoon vaan kaadoin liemen siivilän läpi.

Kaada aluksi kattilaan vain sen verran nestettä, että pystyt sekoittamaan riisit ja kasvikset yhteen puuromaiseksi seokseksi. Keittele risottoa pienellä lämmöllä ja lisää nestettä pikku hiljaa, ainakin kolmessa tai neljässä erässä. Sekoita välillä. Jos tuntuu, että kaikki neste on haihtunut ja riisit eivät vain kypsy, ei auta muu kuin keitellä lisää lientä tai jatkaa sitä vedellä. Tavoitteena on sopivan kostea ja pehmeä risotto, ei mikään epämääräinen mössö.

Lopuksi kruunaa risotto juustoraasteella, käännä lämpö kokonaan pois ja anna makujen tasaantua muutama minuutti. Minä pidän kattilan päällä kantta, mutta ilmankin pärjää.

Maista, mausta ja tarjoile. Lisukkeeksi sopii salaatti ja aikuisten ruokajuomaksi lasillinen punaviiniä.

Aamusivut auttavat laiskaa kokkia

Aamusivut ovat loistava keksintö siitä huolimatta, että en ehdi kirjoittaa niitä joka aamu ja surutta rikon muitakin sääntöjä. Nyt menee viimeinenkin rikki. Aamusivuja ei saisi missään oloissa julkaista, mutta kova juttu, aion silti. Sovitaan, että tämä on kerran elämässä -tyyppinen ratkaisu.

Syyskuun alussa kirjoitin näin:

Siitä kärsin, etten kokkaa. Miten elämä onkin mennyt tämmöiseksi? En halua sellaista, että jokainen perheenjäsen haukkaa leipää silloin kun on nälkä. Haluan laittaa ruokaa, ripotella rakkautta mausteeksi ja nauttia aterian yhteisen pöydän ääressä perheen ja joskus ystävien kanssa.
En oikein muista, millaisia syksyt ovat. Onko joka vuosi yhtä vaikeaa solahtaa arjen aikatauluihin ja saada aika riittämään? Muistan syksyistä vain energisyyden. Ja omasta mielestäni olen kyllä syksyisin laittanut tosi paljon ruokaa.
No nyt sen keksin! Vaikka inhoan listoja ja suunnitelmia voisin kerrankin tehdä niin, että miettisin viikon ruokalistan etukäteen (realistisesti! sen mukaan, mitä ehdin tehdä) ja kävisin kaupassa jotenkin kootusti, kerralla isosti. Tämän kun tekisin pari kertaa, saisin varmaan taas juonesta kiinni.

Katsokaa ja ihmetelkää: suunnitelma onnistui. Viikkoa myöhemmin pohdiskelin aamusivujen perimmäistä tarkoitusta, ja jotenkin onnistuin kiertämään sen ruoanlaittoon:

Minkä sille voin, jos kaikkein eniten ajattelen pastaa, keittoja ja perunaruokia? Niistäkö minun pitäisi kirjoittaa?
Sen ruokalistahomman sain ainakin alkuun toimimaan, ja siihen olen tyytyväinen. Vielä kun muistaisi taas kaikki hyvät, edulliset ruokalajit, sopat ja kiusaukset.

Iiiihaa, sanoo sillalla kulkeva aasi. Enpä olekaan pitkään aikaan julkaissut yhtään reseptiä. Asia on korjattava heti. Muheva syksyinen ruoka on esimerkiksi tämä:

Linssiluteen keitto

• paketillinen fileepekonia
• 1 purjo
• 2-3 valkosipulinkynttä
• (pieni sipuli)
• pari porkkanaa
• 1 peruna
• (tilkka oliiviöljyä)
• 1,5 litraa hyvää kasvislientä
• tomaattipyrettä
• 2 laakerinlehteä
• timjamia tai muita yrttejä
• 3 dl punaisia linssejä

Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja ruskista ne kevyesti. Lisää joukkoon siivutettu purjo ja paloiteltu valkosipuli. Sekaan voi heittää myös silputun sipulin, jos maittaa. Pilko juurekset pieniksi kuutioiksi, ja lisää nekin kattilaan. Kiehauta kasviksia pekonin rasvassa. Voit lisätä tilkan öljyä, jos siltä tuntuu. Kaada päälle 1,5 litraa mielestäsi kasvislientä. Mausta muutamalla lusikallisella tomaattipyrettä, kahdella laakerinlehdellä ja oman makusi mukaisilla yrteillä. Timjami toimii aina. Hauduta kannen alla kymmenisen minuuttia. Lisää kolme desiä huuhdottuja, valutettuja punaisia linssejä ja hauduta vielä kymmenen minuuttia.

Tästä syö neljä ihmistä kerran tai kolme ihmistä kaksi kertaa, kunhan jämiä vähän jalostaa.

Kun soppaa keittää vähän pidempään, saa muhennoksen, jota voi seuraavana päivänä laittaa vaikka raejuuston kera tortillojen täytteeksi. Chilikastike tai salsa sopii mausteeksi oikein hyvin. Herkullisia ovat enchiladat: täytä tortillat linssimössöllä, kääri rullalle ja lado voideltuun uunivuokaan. Levitä muhennoksen loput tasaisesti rullien päälle ja ripottele huipuksi tyyliin sopivaa juustoraastetta (cheddar voisi olla aika jees). Paista uunissa, kunnes juusto on herkullisen sulanutta ja saanut vähän väriä.

Linssimössö sopii myös pakastettavaksi.

Paha äitipuoli kokkaa

Kun joskus harvoin laitan ruokaa pelkästään itselleni, herkuttelen oikein. Kuten esimerkiksi tänään.

Ostin Stockan herkun tiskiltä yrtti-valkosipulimarinoitua karitsan sisäfileetä. Paistoin sen seuraksi kesäkurpitsanviipaleita, jotka olin kieritellyt jauhoissa, kananmunassa, timjamisilpussa ja mustaleimaemmentalraasteessa. Häämöttävän ruokakriisin takia olen entistäkin enemmän sitä mieltä, että syötäväksi kelpaavaa ei sovi tuhlata, ja tässä hengessä paistoin kuorruteaineista yli jääneen kananmunan pieneksi munakkaaksi, joka sopi yllättävän hyvin muiden ruokien kaveriksi. Salaatiksi nappasin ihanan kesätomaatin ja reilusti tuoretta timjamia.

Punaviinipulloa en viitsinyt avata pelkästään itselleni (olisin vielä voinut vaikka juoda sen). Sen sijaan korkkasin ja kaadoin tuoppiin mustan tsekkioluen. Loistava ratkaisu.

Kun kaikki muu oli valmista ja lämpimät ruoat lautasella uunissa odottelemassa, esittelin karitsalle paistinpannuni. Sitten olikin aika ryhtyä herkuttelemaan. Seuranani oli Anna Järvisen levy Jag fick feeling, joka on muuten hyvä, kuunnelkaa.

Oli vähän aikaista syödä noin tuhtia ruokaa, mutta yhdistettynä aamiaisena ja lounaana se toimi mainiosti. Päivällisellä on taas koko uusioperhe koolla, ja silloin voi purra kaalia ja porkkanaa.

Ruokaa! Se on sitä mitä syödään!

Tein tänään hyvää sörsseliä. Olen tehnyt sitä monesti ennenkin, mutta en ole tainnut koskaan kertoa siitä teille. Sörsseliin tarvitaan
1 napakka munakoiso,
joka siivutetaan ja ruskistetaan oliiviöljyssä. Sen jälkeen joukkoon hurautetaan
kuivattuja yrttejä (Provençen yrtit ovat aina yhtä hyviä),
valkosipulia maun mukaan ja
mahdollisesti vähän lisää oliiviöljyä.

Hetken kiehauttamisen jälkeen lisätään vielä
purkillinen paseerattua tomaattia
(tai ei mikään estä käyttämästä tuoreitakaan tomaatteja, jos sattuu kypsiä saamaan)
ja annetaan porista pienellä lämmöllä niin kauan kuin sielu sietää. Jossain välissä keitokseen voi kaataa myös tilkan valkoviiniä tai kuivaa vermuttia. Kymmenisen minuuttia ennen ruokailuaikaa joukkoon heitetään
sopiva määrä oikeaa fetajuustoa
(ei mitään lehmänmaidosta tehtyä korviketta, paitsi tietty jos siitä sattuu tykkäämään) ja
muutama musta oliivi.

Tämä sopii lähes minkä kanssa vaan. Pelkkä leipäkin riittää, mutta lihan kanssa tämä on jo juhlaruokaa. Punaviini kruunaa koko judeemin. Esimerkiksi Brown brothersin vuoden 2004 Shiraz uppoaa oikein kivasti. Hesarikin sitä kehui.

Edit: Unohdin sanoa, että jos tätä ei hauduta vaan pelkästään kiehauttaa, niin että munakoisot eivät liikoja pehmene, saa maukkaan, kylmänä tarjottavan tapas-typpisen alkuruoan. Resepti on sama tomaattimössön (ja mahd valkoviinin) lisäämiseen asti. Sen jälkeen ruoan annetaan jäähtyä, ja se maustetaan suolalla, mustapippurilla ja ehkä myös sitruunamehun tilkalla. Päälle voi ripotella tuoretta basilikaa tai timjamia.

Paluu perusasioihin

Kata ruokabloggaa, ja niin teen pitkästä aikaa minäkin.

Laitan harvoin sosekeittoa, koska minusta se ei ole mitenkään helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Sitten kun vaivaudun sitä tekemään, yllätyn joka kerta siitä, miten herkullisen hyvää ja naminamin maukasta se on. Tämmöinen yhdistelmä osoittautui eilen erittäin toimivaksi:

Yhden parsakaalin varsi
Yksi iso porkkana
Kaksi perunaa
Kaksi punajuurta
Kaksi pientä salottisipulia
Pari-kolme valkosipulinkynttä
Loraus oliiviöljyä
8 dl kasvislientä

Raastoin kasvikset, pilkoin sipulit ja kuullotin hakkelusta hetken oliiviöljyssä. Lisäsin kasvisliemen ja annoin porista hiljalleen n. 40 minuutin ajan. Soseutin keiton ja tarjoilin. Kaapista sattui löytymään niin hyviä luomu-yrtti-kasvisliemikuutioita, etten edes maustanut keittoa sen kummemmin, mutta suoraan lautaselle lisätty tuoreyrttisilppu ei olisi varmaan tehnyt pahaa.

Jos teet tätä soppaa, muista tarjoilla sen kanssa smetanaa tai raejuustoa tai vaikka molempia. Ei meillä lasketa!

Jämistä syntyi vahingossa maukas salaatti

Tee näin:

Pese muutama varhaisperuna ja keitä ne tillillä maustetussa vedessä. Itse olen niin outo, että en laita perunoiden keitinveteen ollenkaan suolaa, mutta kukin tehköön makunsa mukaan.

Kuumenna pannulla mieleistäsi rasvaa ja lisää siihen kuivattuja yrttejä. Oliiviöljyä ei kuulemma pitäisi käyttää paistamiseen, mutta ei meillä muutakaan ollut, joten käytin sitä ja hyvää tuli. Pilko halloumijuusto siivuiksi ja paistele niitä pannulla rapeiksi ja kullankeltaisiksi.

Tee salaattipeti jää- tai muusta lehtisalaatista ja tuoreista yrteistä. Basilika ja timjami rehottavat parvekkeellani, niinpä käytin niitä. Lisää mielesi mukaan tomaattia, paprikaa, kurkkua ja muita kasviksia. Sekoittele salaatinkastike. Itse tein maailman yksinkertaisimman vinegretin Auran sinapista, valkoisesta balsamicosta ja oliiviöljystä. Luulisin, että jokin makealla chilikastikkeella maustettu itämainen tsydeemi toimisi myös hyvin.

Kippaa salaattipedille kastike, rapeat juustot ja höyryävät perunat. Nauti miedoista ja kuitenkin hivelevistä makuyhdistelmistä. Peruna, juusto, sinappi ja yrtit ovat kunnon tiimi, joka tuo toisistaan esille parhaat puolet. Aahh ... Kaveriksi sopii mikä tahansa kesäinen juoma, olut, roseeviini tai vaikka kuiva siideri.

MacPirkka

Kaipaatko joskus sunnuntaisin krapularuokaa? Noutopizzaan ei tarvitse turvautua, kun varaat jo etukäteen kotiisi seuraavat tarvikkeet: Pirkka-kebablihasuikaleita (pakastealtaasta), Pirkka- chilimaustettua tomaattimurskaa, valkosipulia, valmista valkoista salaatinkastiketta (esim. Felixin valkosipulikastike) tai kermaviiliä ja mieleisiäsi lisukkeita.

Tee näin:

Kippaa pannuun oliiviöljyä ja kebabsuikaleet. Paista, kunnes liha vähän ruskistuu. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella, pilko ne, ja lisää lihan joukkoon kuullottumaan. Kaada päälle chilimaustettu tomaattimurska ja tilkka vettä. Peitä kannella ja anna porista jonkin aikaa. Jos kastike uhkaa kuivua liikaa, lisää hieman vettä. Kastike toimii näinkin, mutta sitä voi maustaa lisää oman makunsa mukaan.

Tarjoa kebabkastikkeen kanssa mieleisiäsi lisukkeita, esimerkiksi riisiä, ranskalaisia tai pitaleipää. Kebab-paikan tunnelmaa lisää lautaselle kasattu keko salaattia, tomaattia, pepperoneja ja valkoista kastiketta. Juomaksi sopii limu tai vesi.

Karppigulassi isänpäiväksi tai muuten vain

Uudessa Hyvä fiilis-keittokirjassaan Jyrki Sukula hehkuttaa vähä-sitäsuntätäisen ruokavalion autuutta. Meillä syödään tavallista sekoruokaa, mutta siitä huolimatta teki mieleni kokeilla kirjan ohjeita. Ainut ruoka, johon siihen hätään löytyi aineksia, oli Sukulan gulassiksi kutsuma lihapata. (Sanon näin, koska olen joskus syönyt oikeaa unkarilaisten ystävien tekemää gulassia. Pieni brassailu piristää aina, eikö teidänkin mielestänne?)

Kirjan kuvassa gulassi näyttää kastikkeelta, mutta meillä siitä sukeutui maukkaan liemevä keitto, vaikka kerrankin noudatin ohjetta melko tarkkaan. Ruokaa tuli niin paljon, että meidän huushollissa ainut riittävän vetoisa astia oli wokkipannu. Kolme henkeä söi kaksi päivää tätä kirjassa neljälle tarkoitettua määrää.

Gulassi (s)karpeille syöjille:

Mausta 800 g suikaloitua naudan sisäpaistia karkealla suolalla, mustapippurilla ja yhdellä teelusikallisella chilijauhetta. Ruskista pannulla rypsiöljyssä. Lisää purkillinen tomaattipyrettä ja litra lihalientä (tai litra vettä ja sopiva määrä liemikuutioita). Anna hautua.

Suikaloi yksi punainen paprika ja kaksi salottisipulia. Ohjeessa käskettiin suikaloida myös isohko määrä (olisiko ollut 600 g) savoijinkaalia, mutta sitä ei meidän kaupasta löytynyt, joten käytin sen sijaan noin puolikkaan isosta kiinankaalista. Kuullota paprika-, sipuli- ja kaalisuikaleita rypsiöljyssä ja lisää lihan joukkoon - tai vaihtoehtoisesti lihat kastikkeineen kasvisten joukkoon, kummat nyt sattuvat olemaan isommassa astiassa. Wokkipannu toimi erinomaisesti.

Lisää kaksi murskattua ja pilkottua valkosipulinkynttä ja kaksi ruokalusikallista valutettuja kapriksia. Laita kansi päälle ja jätä hautumaan. Tällä välin ehtii hyvin paistaa muffinsseja, tiskata, leikkiä lapsen kanssa tai mitä sitten tekeekään. Kun liha on sopivan mureaa, lisää 12 halkaistua kirsikkatomaattia (tarkka pitää olla!). Liemestä tulee mieto mutta maukas. Jos haluat, voit terävöittää sitä tässä vaiheessa tabascolla.

Tarjoa ruoan kanssa smetanaa tai ranskankermaa. Me söimme lisäksi myös
Pastanjauhajien inspiroimia aurajuusto-punajuurimuffinsseja - ihan vain siksi, että mieleni teki tehdä niitä, ja yllättävän hyvin ne sopivat gulassin kavereiksi. Muutkin lisukkeet varmasti toimivat. Jos isi on kova poika syömään perunaa, ei muuta kuin pottukattila tulelle.

Risottoresepti arkistojen uumenista

Resepti on julkaistu lokakuussa 2004 vanhalla Kukkamaalla - siis sillä, jota enää tippa linssissä muistelemme. Olivat ne aikoja, kun edes silloin tällöin ehti päivittämään ja jutuissa oli henkilökohtaista sisältöä (joskus jopa piinaavan paljon). Nyt on nyt, taas lokakuu. Aika syödä jotain tuhtia!

Aika hyvä risotto noin neljälle

Jos ette keksi, mitä laittaisitte iltaruoaksi, kokeilkaapa tätä. Aineksetkin ehkä löytyvät kaapista.

Kuori ja pilko 1 porkkana, 1 sipuli ja 1-2 valkosipulinkynttä. Freesaa runsaassa oliiviöljyssä kuivatun timjamin ja valkopippurin kanssa (pippurin voi lisätä myöhemminkin, jos muistaa). Lisää n. 3,5 dl risottoriisiä ja kuullota. Lisää puolikkaan sitruunan tai limetin mehu, loraus valkoviiniä ja hitaasti, pienissä erissä n. litra hyvää kasvislientä (miksei kanaliemikin käy). Tomaatti-yrttiliemi sopii tähän niin hyvin, että jos käyttää jotain muuta, kehottaisin sotkemaan joukkoon ruokalusikallisen tai pari tomaattipyrettä. Osan liemestä voi korvata valkoviinillä. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 20 minuutin ajan ja lisäile lientä joukkoon vähitellen. Litran saa uppoamaan helposti, jos riisi on kunnollista pyöreäjyväistä laatua. Älä keitä risottoa liian kuivaksi. Viime hetkillä lisää joukkoon vuolaisu voita ja pussillinen isoja katkaravunpyrstöjä. Käännä vaikka lämpö pois ja anna seistä levyllä 1-2 minuuttia - ei kauempaa, etteivät ravut sitkisty. Pöytään kannattaa kattaa parmesania tai muuta hyvää kovaa juustoa (mieluiten tietysti juustopala ja raastin mutta kyllä valmis raastekin menettelee). Arkinen mutta herkullinen ruoka, jossa lähes kaikki muut aineet paitsi sipulin, riisin ja nesteen voi korvata jollakin toisella kaapista löytyvällä tuotteella. Maistuu hyvältä lämmitettynäkin.

Viisivuotiaan eineslista

En ehtinyt ajoissa kommentoida viime viikolla uutisoitua tutkimusta, jonka mukaan melkein kaikessa eurooppalaisessa ruoassa, mm. poronlihassa, on ylimääräisenä mausteena muoviyhdisteitä ja hyönteismyrkkyjä. Pikkuisen tuli sellainen olo, että hittojakos tässä näitä luomuporkkanoita raastelen. Miksi yrittäisin syödä ja syöttää lapseni terveellisesti, kun ei se kumminkaan onnistu?

Jatkoin kuitenkin raastamista. Meillä nimittäin, niin kuin varmasti teilläkin, syödään täysipainoista ja alusta asti itse tehtyä ruokaa ... No ei nyt ihan aina sentään. Viisivuotiaalle pitää järjestää lämmintä ruokaa joka arki-ilta, ja joskus ei vaan aika riitä tai äiti veny moiseen suoritukseen. Silloin turvaudutaan eineksiin.

Einesilta on ehkä kerran kuussa tai joka tapauksessa sen verran harvoin, että vaihteluun ei varsinaisesti ole tarvetta. Joku alla olevista tutuista ja turvallisista vaihtoehdoista yleensä hyppää ostoskärryyn.

Viisivuotiaan suosikkieinesten top 5 satunnaisessa järjestyksessä:
1. Saarioisten lasagne, se broilerin jauhelihasta tehty. Mehevä ja sopivan kokoinen annos.
2. Snellmanin uutuus, broileri ja riisi (höh, en löytänyt linkkiä). Helevatin ruma pakkaus, mutta ruoka on maittavaa ja sanoisinko jopa kotiruokamaista. (Se ei muistuta yhtään minun tekemääni ruokaa, erityisesti koska en ikinä käytä curryä kananlihan enkä minkään muunkaan mausteena. Mutta jos on olemassa jokin yleinen kotiruoan idea, sitä se vastaa.)
3. Dr. Oetkerin tonnikalapizza. Äiti tykkää saman doktorin tomaatilla ja mozzarellalla päällystetystä lätystä.
4. Pinaattikeitto pakasteesta tai pussista (ei siis jauheesta - tokko semmoista onkaan? - vaan pussista valmiina). Lisukkeeksi keitettyä kananmunaa. Nami.
5. Einesten grand old lady, purkkihernari, jota meillä syödään valitettavan harvoin (miksiköhän?).

Listalta jäi pois varsinainen bulkkiruoka, johon totta kai silloin tällöin sorrutaan: ranskalaiset, kananugetit ja valmiit lihapullat. Tosin niissäkin on laatueroja - Lidlin nugeteista ja Stockan pyöryköistä äitikin tykkää.

Viisivuotiaan isillä taas on yksi ylitse muiden, herkkueväs, jota hän syö aina kun muiden silmä välttää: Saarioisten perinteinen maksalaatikko. Rusinoilla. Ajatuskin puistattaa.

Syksy alkaa silakoilla

Päivänä muutamana tein silakkaruokaa uunissa. Samantyyppistä ruokaa olen tehnyt monesti ennenkin eri kaloista, mutta tällä kertaa ruoka onnistui yli odotusten. Virikkeen sain jonkun kauppaketjun lehdestä.

Kun on laittanut ruokaa kohta kolmekymmentä vuotta* silloin tällöin ja parikymmentä vuotta lähes päivittäin, reseptejä on edelleen kiva selailla, mutta niihin alkaa suhtautua näsäviisaasti. Tiedättehän, "kyllä minäkin tuollaista osaan säveltää". Pitkästä kokemuksesta huolimatta ruokien säveltäminen onnistuu joskus paremmin, joskus huonommin. Jos olisi fiksu, kirjoittaisi ylös, mitä teki niinä kertoina, kun tulos oli paremmasta päästä. Ja niinpä ajattelin nyt kerrankin tehdä.

Silakat tulivat pakkasesta ja olivat vielä vähän kohmeessa, mutta eipä tuo haitannut. Levitin ne voideltuun matalaan uunivuokaan ja ripottelin päälle maldon-suolaa, mustapippuria ja puolen sitruunan mehun. Seuraavaksi ladoin vuokaan makean sipulin (punasipuli olisi myös sopinut makuihin) ja muutaman pienen kotimaisen valkosipulinkynnen siivutettuina. Sipulien päälle heittelin kolme isoa kypsää tomaattia niin ikään siivuina, pari kourallista kalamata-oliiveja, kunnon ropsauksen Provençen yrttejä ja yhden spelttipaahtoleipäviipaleen, jonka olin paahtanut ja leikellyt pienenpieniksi kuutioiksi. Silppusin joukkoon muutaman aurinkokuivatun tomaatin viipaleen, ja komeuden kruunuksi murustin 200 grammaa kunnon fetajuustoa. Paistoin 225 asteessa 20 minuuttia.

300 grammasta silakkafileitä tulee sopiva annos kahdelle-kolmelle tai vaikka neljällekin - riippuu lisukkeiden määrästä. Meillä sattui olemaan aivan ihania suoraan viljelijältä ostettuja luomuperunoita, joten tarjosin niitä ruoan kylkiäiseksi. Ruoassa leijaili kuitenkin niin lämmin välimerellinen henki, että sen seuraksi riittäisi myös hyvä leipä ja salaatti.

Ja sitten me ryypättiin - pikkuisen chardonnayta ruokajuomaksi nääs.

*) Olin vuorotyöläisen kotitöistä kiinnostunut esikoistytär, niin että miksi en olisi aloittanut aikaisin? 5-vuotiaana kävin ensimmäisen kerran yksin kaupassa, 8-vuotiaana leivoin ensimmäisen kakkuni alusta loppuun itse, ja sitä rataa.

Lyhyt lomayhteenveto

Tällainen täytyy aina tehdä. Se ei ole mikään selitys, että lomasta on jo yli kolme viikkoa.

Elämää suurempia uutisia. Vakavat asiat on kerrottava, ennen kuin voi siirtyä kevyempiin. Tänä kesänä läheisille nimittäin sattui keskivertoa kovempia juttuja. Uutispuolella viimeisen lomaviikon saldo oli aika hurja: yksi syöpä ja yksi avoero. Masennus vaani jo nurkan takana, mutta onneksi kuulin samalla viikolla, että kolmeen tuttuun perheeseen on tulossa vauva. Sairastuneen ja eronneen tilanteet eivät siitä tietenkään miksikään muutu; heille yritän antaa niin paljon tukea kuin voin. Vauvauutiset kuitenkin osoittavat, että elämä jatkuu. Henk.koht. minusta on ihanaa päästä haistelemaan ja kanniskelemaan muiden vauvoja - oma vauvani kun on jo 115-senttinen, 20-kiloinen jössikkä.

Visiteerattuja paikkoja. Pitkästä aikaa reissasimme laajemmin kotimaassa ja kävimme ihan uusillakin paikkakunnilla. Suomi on hieno! Voin lämpimästi suositella muun muassa tutustumista Petäjäveden vanhaan kirkkoon, syömistä ja juomista Jyväskylän Old Brick's Innissä ja lomanviettoa Ruovedellä. Ekaa kertaa noin sataan vuoteen piipahdimme ohi ajaessamme myös festareilla - pakkohan se oli, kun siellä esiintyi Viisivuotiaan suosikki Teräsbetoni (en linkitä, koska sivuilla on jotain ihme härdelliä).

Ostettuja kenkiä. Tänä kesänä harvinaisen vähän - eikä kummissakaan ole korkoja! Ostin siis koko viisiviikkoisen loman aikana vain kahdet kengät, molemmat mallia tennari. Tämä vaatisi niin ison rastin, ettei seinä riitä mitenkään. Muuten en ole himoshoppaaja, mutta kenkiä en voi vastustaa, ja sitä paitsi tarvitsenkin aina uusia, koska kulutan vanhat puhki sellaista vauhtia. Omituiseen käytökseen saattaa olla syynä se, että ostin heti alkukesästä mainiot puukengät, jotka ovat sekä ihanan vihreät että tavattoman hyvät jalkaan. Niillä olen kopsutellut koko kesän.

Työasioiden muistelua. Ei yhtään. Toistan: ei yhtään. Och samma på svenska. Ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen minulla oli viiden viikon pituinen loma, ja se oli huomattavasti pitempi ja parempi kuin edelliskesien neljä viikkoa. Neljä viikkoa on selkeä ja konkreettinen ajanjakso, alle kuukausi - heti alkuun tietää, että se on ohi yhdessä hurahduksessa. Viisi viikkoa sen sijaan on määrättömän pitkä - ensimmäisenä lomapäivänä tuntuu, että loman loppua ei näy. Unohdin työn niin totaalisesti, että jos duunipaikka ei olisi ihan kodin naapurissa, olisin varmaan ensimmäisenä työpäivänä eksynyt.