3.10.06

Risottoresepti arkistojen uumenista

Resepti on julkaistu lokakuussa 2004 vanhalla Kukkamaalla - siis sillä, jota enää tippa linssissä muistelemme. Olivat ne aikoja, kun edes silloin tällöin ehti päivittämään ja jutuissa oli henkilökohtaista sisältöä (joskus jopa piinaavan paljon). Nyt on nyt, taas lokakuu. Aika syödä jotain tuhtia!

Aika hyvä risotto noin neljälle

Jos ette keksi, mitä laittaisitte iltaruoaksi, kokeilkaapa tätä. Aineksetkin ehkä löytyvät kaapista.

Kuori ja pilko 1 porkkana, 1 sipuli ja 1-2 valkosipulinkynttä. Freesaa runsaassa oliiviöljyssä kuivatun timjamin ja valkopippurin kanssa (pippurin voi lisätä myöhemminkin, jos muistaa). Lisää n. 3,5 dl risottoriisiä ja kuullota. Lisää puolikkaan sitruunan tai limetin mehu, loraus valkoviiniä ja hitaasti, pienissä erissä n. litra hyvää kasvislientä (miksei kanaliemikin käy). Tomaatti-yrttiliemi sopii tähän niin hyvin, että jos käyttää jotain muuta, kehottaisin sotkemaan joukkoon ruokalusikallisen tai pari tomaattipyrettä. Osan liemestä voi korvata valkoviinillä. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 20 minuutin ajan ja lisäile lientä joukkoon vähitellen. Litran saa uppoamaan helposti, jos riisi on kunnollista pyöreäjyväistä laatua. Älä keitä risottoa liian kuivaksi. Viime hetkillä lisää joukkoon vuolaisu voita ja pussillinen isoja katkaravunpyrstöjä. Käännä vaikka lämpö pois ja anna seistä levyllä 1-2 minuuttia - ei kauempaa, etteivät ravut sitkisty. Pöytään kannattaa kattaa parmesania tai muuta hyvää kovaa juustoa (mieluiten tietysti juustopala ja raastin mutta kyllä valmis raastekin menettelee). Arkinen mutta herkullinen ruoka, jossa lähes kaikki muut aineet paitsi sipulin, riisin ja nesteen voi korvata jollakin toisella kaapista löytyvällä tuotteella. Maistuu hyvältä lämmitettynäkin.

Ei kommentteja: