Kokeile mua

Kummitus kysyi minulta ajat sitten, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Yritin kaivaa vastauksia loman pehmittämästä päästäni, mutta aika tahmeaahan tuo oli.

Tahtoisin osata pomputella jalkapallolla ainakin kymmenen kertaa, uida teknisesti puhtaasti, laulaa Musettan aarian ja puhua sujuvaa italiaa. Muun muassa. Ihan toinen juttu on, haluanko opetella mitään noista.

Vielä palavammin tahtoisin, että osaisin olla kärsivällinen tai edes vähän pitkäpinnaisempi kuin olen. Varsinkin kun ei näytä siltä, että elämä ja maailmankaikkeus ihan heti lakkaisivat koettelemasta mun pinnaa.

Tahtoisin matkustella hitaasti ja ajan kanssa, mieluiten raiteita pitkin. Toisaalta tahtoisin käydä aina uudestaan samoissa paikoissa, esimerkiksi Balilla. Tiedostan, että tässä on tietty ristiriita. Panostan lottovoittoon ja siihen, että lapset haluavat lähteä mukaan sitten kun aika koittaa.

Toteuttamiskelpoisia haaveita mulla ei taida ollakaan - tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niitä edes haaveiksi hahmota. Sitten joskus, kun lapset ovat isompia, aion lukea enemmän, harrastaa liikuntaa useammin ja ehkä laulaa kuorossa, jos löydän kivan porukan.

Näillä mennään.

Se johtuu geeneistä

Kun vähän yllytin, Kummitus lähetti minulle kysymyksiä, jotta saisin jutunjuurta blogiini: Missä rentodut? Miten? Mitä silloin vältellään?

Parhaiten rentoudun röhnöttämällä lasteni kanssa sylikkäin lähes missä tahansa mukavassa paikassa. Useimmiten paikaksi valikoituu kotisohva. Silloin vältellään velvollisuuksia: ruoanlaittoa, tiskejä, pyykkiä, läksyjä, siivoamista ja muuta sellaista. Lasten läheisyys rentouttaa tuplasti: Ensinnäkään ei tarvitse kantaa heistä huolta eikä miettiä, missä he sillä hetkellä vipeltävät. Toiseksikin haliminen vaan on niin kivaa.

Toiseksi parhaiten - tai jopa vielä paremmin, miten sen nyt ottaa - rentoudun sileällä rantakalliolla katselemalla merta ihan yksinäni tai ainakin kaikessa hiljaisuudessa. Silloin en välttele yhtään mitään, vaan pelkästään olen. Joku voisi sanoa, että välttelen koko elämää, mutta oikeastaan en. Pikemminkin annan elämän löytää minut.

Ylipäätään ulkoilma useimmiten auttaa minua rentoutumaan ja selvittämään päätäni. Silloin tällöin käytän rentoutumiseen myös suomalaisten suosikkilääkettä alkoholia. Sen kanssa pitää vain olla tarkkana. Pari lasia viiniä rentouttaa, mutta jos juo yhtään liikaa, rentoutumisen vaikutus kumoutuu muun muassa siksi, että juomisen jälkeen ei nuku kunnolla.

Joskus harvoin rentoudun uimahallin saunassa. Silloin yleensä välttelen kotiin menemistä. Ei niin että siihen olisi mitään syytä. Kunhan hetken huoahdan.

Kummitus kysyi minulta myös, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Näihin vastaan toiste. Lisääkin kysymyksiä saa esittää! Jos joku nyt enää tätä lukee, en ihmettelisi, vaikka huutelisin tuuleen. Oma vikani, kun olen viime aikoina ollut niin tylsä.