Kummitus kysyi minulta ajat sitten, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Yritin kaivaa vastauksia loman pehmittämästä päästäni, mutta aika tahmeaahan tuo oli.
Tahtoisin osata pomputella jalkapallolla ainakin kymmenen kertaa, uida teknisesti puhtaasti, laulaa Musettan aarian ja puhua sujuvaa italiaa. Muun muassa. Ihan toinen juttu on, haluanko opetella mitään noista.
Vielä palavammin tahtoisin, että osaisin olla kärsivällinen tai edes vähän pitkäpinnaisempi kuin olen. Varsinkin kun ei näytä siltä, että elämä ja maailmankaikkeus ihan heti lakkaisivat koettelemasta mun pinnaa.
Tahtoisin matkustella hitaasti ja ajan kanssa, mieluiten raiteita pitkin. Toisaalta tahtoisin käydä aina uudestaan samoissa paikoissa, esimerkiksi Balilla. Tiedostan, että tässä on tietty ristiriita. Panostan lottovoittoon ja siihen, että lapset haluavat lähteä mukaan sitten kun aika koittaa.
Toteuttamiskelpoisia haaveita mulla ei taida ollakaan - tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niitä edes haaveiksi hahmota. Sitten joskus, kun lapset ovat isompia, aion lukea enemmän, harrastaa liikuntaa useammin ja ehkä laulaa kuorossa, jos löydän kivan porukan.
Näillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti