29.11.11

Kirja joka muutti elämäni

Kirjahaaste jatkuu. Seuraavaksi tehtävänä on esitellä kirja, joka muutti elämäni. Lapsuusvuosina joka ikinen kirja oli potentiaalinen maailman mullistaja. Omalla tavallaan elämääni muutti ensimmäinen lukemani vanhanajan tyttökirja, ensimmäinen Neiti Etsivä, ensimmäinen dekkari, historiallinen romaani, klassikko ja niin edelleen. Halusin uskoa, että jokainen kirja tarjoaa syvällistä viisautta, kunhan sen sanoman vain ottaa auliisti vastaan. Ja minähän otin. Pollyanna sai minutkin kokeilemaan optimismia. Ursula-kirjojen takia harkitsin sairaanhoitajan uraa. Mustan myllyn mestarista tajusin, että taikuus se vasta kannattaa.

Hurjassa nuoruudessani kirjoilla oli konkreettisempaakin merkitystä elämässäni. Ensimmäinen lukemani ruotsin-, englannin- tai saksankielinen kirja antoi minulle luottamusta kielitaitooni ja maailmalla pärjäämiseen. Voisipa olla, että jos nyt näin vanhana saisin luetuksi ensimmäistä kertaa kokonaisen romaanin vaikkapa ranskaksi, ajatukset pyörisivät melkoista kuperkeikkaa. Jokainen kieli on oma maailmansa.

Tuntuu kuitenkin siltä, että vaatii vähän enemmän, ennen kuin kirjan voi sanoa muuttaneen elämän. Siksi tämän kisan loppusuoralle pääseekin kaksi kirjaa: Elisa Ikävalkon Käytännön tiedottaminen ja Kari Kiianmaan Hyvä ero – uusi elämä. Ikävalkon teos on luultavasti ensimmäinen tiedottamiseen liittyvä kirja, jonka luin. Siitä viimeistään ymmärsin, että voisin suuntautua viestintäalalle. En tiedä, kuinka hyvä se muuten oli, mutta ainakin se oli riittävän yksinkertainen. Sama pätee Kiianmaan kirjaan – sekin oli riittävän yksinkertainen, ja siitä viimeistään tajusin, että voin selvitä avioerosta entistä ehompana. Käytännön tiedottaminen on edelleen työhuoneeni hyllyssä, mutta Hyvä ero on päässyt vielä keskeisemmälle paikalle, yöpöydälleni asti. Siksi julistan Hyvän eron voittajaksi.

En osaa yhtään arvioida, miten Hyvä ero pärjää omassa lajissaan. En harrasta self help -kirjoja, enkä ole lukenut yhtään toista erokirjaa, paitsi jos sellaiseksi lasketaan Kataja ry:n Solmu parisuhteessa -vihkonen. Pääasia ainakin itselleni oli, että kirja antaa tunteen jaetusta kokemuksesta ja rohkaisevan esimerkin: muutkin ovat olleet samassa tilanteessa ja selvinneet siitä. Lisäksi kirjassa kiinnitettiin huomiota lasten asemaan erossa, mikä oli itselleni tärkeää. Tältä pohjalta voin suositella Kiianmaan kirjaa niille, jotka joutuvat eroasioita miettimään.

Kuva on askarreltupaskarreltu Hyvä ero -kirjan kannesta.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Tekisi mieleni kyllä osallistua tähän haasteeseen, mutta en usko, että tähänkään kohtaan keksisin mitään vastausta.

Kukkis kirjoitti...

Joo tää(kin) oli vaikea. Odotan tuota kohtaa "kirja jonka päähenkilön kanssa haluaisit mennä naimisiin", se on helppo :)