Kirjahaasteessa pitäisi seuraavaksi esitellä kirja, jota pystyn siteeraamaan. Ette tiedä, kuinka kauan olen tätä haastetta pyöritellyt esidementtisissä aivoissani. Ennen vanhaan muistin ulkoa kokonaisia näytelmiä ja melkein romaanejakin. ”Sie haben ein phenomenales Gedächtnis”, sanoi saksan lehtori kerran yliopistossa, kun posottelin menemään osia tenttikirjasta sanasta sanaan. Tapahtumasta on niin kauan ja koko muistamisen taito on niin haalistunut, että nyt voin tämän kertoa brassailematta. Hukkaan meni sekin taito humanistisessa tiedekunnassa. Olisi kannattanut opiskella oikeustiedettä.Se oli silloin, nyt on nyt. Tätä nykyä muistan ulkoa suhteellisen lyhyitä tekstipätkiä, joissa on selkeä, puhekielestä erottuva rytmi. Kun saksan lehtori kerran jo tuli mainituksi, voin jatkaa paljastuksia ja kertoa, että yksi kirja, jota pystyn siteeraamaan, on Der Himmel über Berlin: Ein Filmbuch von Wim Wenders und Peter Handke.
Berliinin taivaan alla -leffa teki minuun ison vaikutuksen. Se ilmestyi vuonna 1987, jolloin olin herkässä 17 vuoden iässä. Vielä paremmin se kolahti muutama vuosi ilmestymisensä jälkeen, kun sen kuvaamasta Berliinistä oli yhtäkkiä tullut historiaa. Tai eihän se mistään todellisesta kaupungista kerro, mutta muurin jakamaa Berliiniä se nimenomaan kuvaa, filmikameralla, huikaisevan kauniisti. Nuoresta iästäni huolimatta olin myös aivan lemmessä Bruno Ganziin ja Columboon, anteeksi siis Peter Falkiin.
Parasta leffassa kuitenkin oli käsikirjoitus. Kaikilla tasoilla. Tarina ja juoni imaisivat minut mukaansa. Dramaturgia kulki kuin juna. Monologit ja dialogit olivat niin kaunista kieltä, että melkein alkoi itkettää. Leffan katsomisen jälkeen sen vuorosanat kaikuivat mielessäni monen päivän ajan, eivät jättäneet rauhaan. Etenkin Handken runo Lied vom Kindsein on vieläkin minun mielestäni maaginen:
… Als das Kind Kind war, war es die Zeit der folgenden Fragen:
Warum bin ich ich und warum nicht du?
Warum bin ich hier und warum nicht dort?
Wann begann die Zeit und wo endet der Raum?
Ist das Leben unter der Sonne nicht bloss ein Traum? …
Kirjavalinta on vähän huijausta, sillä oikeastaan muistan tekstit leffasta enkä kirjasta. Toisaalta muut vaihtoehtoni olisivat rajoittuneet kolmeen teokseen: Raamattu, Suuri toivelaulukirja ja Tämän runon haluaisin kuulla. Melko noloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti