Aina ja erityisesti syksyisin minulla on tapana tuijotella ikkunasta ulos. Vuodenajan ja kellonajan mukaan vaihtuva maisema tuo mieleen monenlaista.
Jostain syystä olen viime aikoina usein muistellut syyslomareissua, jonka tein parikymmentä vuotta sitten yhden silloisen kaverini kanssa. Melkeinpä ainut meitä yhdistävä tekijä oli se, että olimme nuoria suomalaistyttöjä, jotka asuimme Sveitsissä. Ei kai ole ihme, että Sveitsin-aikojen jälkeen yhteytemme katkesi melko nopeasti. Yhteinen Liechtensteinin-lomamme oli kuitenkin hauska. Matkalla kului huomattavasti enemmän Schwarzwaldtortea ja huomattavasti vähemmän paikallista valkoviiniä kuin nyt jos tekisin saman retken. Voi nuoruutta, sokerinkulutusta ja syntymähumalaa.
Ylipäätään matkoja on kiva muistella. Pitäisi taas käydä jossain, että saisi uusia muistoja. Viikonloppukaupunkilomia ei EM:n kanssa voi suunnitella, koska hän on töissä niin kummallisiin aikoihin. Viltsun kanssa voitaisiin lähteä jonnekin pitkästä aikaa. Wieniin? Brysseliin? Dubliniin? Jos nyt edes Tukholmaan.
2 kommenttia:
Voi, älä edes puhu! Minäkin haluaisin lähteä jonnekin niin kovasti.
Sitä paitsi matkailu on paras tapa säästää. Säästyväthän muistot elämän loppuun saakka. Ja muistot ovat sentään arvokkainta mitä meillä on.
... Haaveiden lisäksi.
Nimenomaan, sitä mieltä minäkin olen! Tavaran haalimisessa ei ole mitään järkeä, se vain särkyy ja häviää, mutta jos hyvin käy, muistot säilyvät elämän loppuun asti.
Lähetä kommentti