Lokakuu. Ei yhtä levoton kuin syyskuu. Viimeinen mahdollisuus nauttia valosta ja kohtalaisesta lämmöstä ennen marrakuun pimeitä.
Tuntuu jo nyt, että tästä tulee hiljainen päivä. Tiedättehän ne päivät, kun ei saa juuri mitään aikaan, haahuilee ja tuijottelee vain. Ottaa lunkisti niin ehkä jotain tapahtuukin, saa pari työjuttua eteenpäin, pesee pyykkiä, tekee lasten kanssa pizzaa. Tämmöisiä varovasti suunnittelen. Kunhan nyt ensin kahvia ja Hesari.
Mulla on peräti kaksi kunnallisvaaliehdokasta eikä hajuakaan, millä perusteella teen lopullisen valinnan. Asuinpaikka? Pätevyys - mitä se sitten onkaan? Molemmat ovat ihan hyviä ehdokkaita, enkä usko, että kumpikaan pääsee läpi. Jommankumman numeron aion lappuseeni raapustaa.
Aurinko puskee pilviä tieltään. Pikkuisen harmittaa, etten ottanut kameraa mukaan töihin, sillä osaan kuvahaasteista on vielä vastaamatta. Olkaa kärsivällisiä ja ottakaa omppu kommenttilootasta. Ne ovat nyt niin hyviä, että kun niitä syö, voi rakastua maailmaan.
2 kommenttia:
Kukkis Kultaseni, meillä on tänään ihan samat olotilat. Täällähän Saksan yhdistymisen päivä ja vapaata. Mulla on lettutaikina seisomassa, pyykit pyörimässä ja odottelen että Bob tulee kohta Blondien kanssa tänne. Kuuntelen ranskalaista chansonia ja ihastelen valoa. Juon teetä ja haahuilen uudessa villatakissani. Myöhemmin teen lapsen kanssa täytettyjä canneloneja ja saas nähdä. Kävely uiston läpi voisi olla kiva. Sytytin kynttilän ja kaikki on oikeastaan aika ihanaa, rauhallista ja lempeää.
Otan ompun.
Cannellonit kuulostavat paljon paremmilta kuin pizza! Vaikka ihan hyvää siitäkin tuli. Viltsu toimi päällysmiehenä ja antoi pikkusiskoehdokkaan laittaa ehkä yhden herkkusieniviipaleen. Onneksi sisko on vähään tyytyväistä sorttia.
Hyvä että omppu kelpasi edes jollekin, niitä olisi vielä karmea pino ...
Välillä on kiva olla vaan! Ugh, olen puhunut.
Lähetä kommentti