Päivänä muutamana tein silakkaruokaa uunissa. Samantyyppistä ruokaa olen tehnyt monesti ennenkin eri kaloista, mutta tällä kertaa ruoka onnistui yli odotusten. Virikkeen sain jonkun kauppaketjun lehdestä.
Kun on laittanut ruokaa kohta kolmekymmentä vuotta* silloin tällöin ja parikymmentä vuotta lähes päivittäin, reseptejä on edelleen kiva selailla, mutta niihin alkaa suhtautua näsäviisaasti. Tiedättehän, "kyllä minäkin tuollaista osaan säveltää". Pitkästä kokemuksesta huolimatta ruokien säveltäminen onnistuu joskus paremmin, joskus huonommin. Jos olisi fiksu, kirjoittaisi ylös, mitä teki niinä kertoina, kun tulos oli paremmasta päästä. Ja niinpä ajattelin nyt kerrankin tehdä.
Silakat tulivat pakkasesta ja olivat vielä vähän kohmeessa, mutta eipä tuo haitannut. Levitin ne voideltuun matalaan uunivuokaan ja ripottelin päälle maldon-suolaa, mustapippuria ja puolen sitruunan mehun. Seuraavaksi ladoin vuokaan makean sipulin (punasipuli olisi myös sopinut makuihin) ja muutaman pienen kotimaisen valkosipulinkynnen siivutettuina. Sipulien päälle heittelin kolme isoa kypsää tomaattia niin ikään siivuina, pari kourallista kalamata-oliiveja, kunnon ropsauksen Provençen yrttejä ja yhden spelttipaahtoleipäviipaleen, jonka olin paahtanut ja leikellyt pienenpieniksi kuutioiksi. Silppusin joukkoon muutaman aurinkokuivatun tomaatin viipaleen, ja komeuden kruunuksi murustin 200 grammaa kunnon fetajuustoa. Paistoin 225 asteessa 20 minuuttia.
300 grammasta silakkafileitä tulee sopiva annos kahdelle-kolmelle tai vaikka neljällekin - riippuu lisukkeiden määrästä. Meillä sattui olemaan aivan ihania suoraan viljelijältä ostettuja luomuperunoita, joten tarjosin niitä ruoan kylkiäiseksi. Ruoassa leijaili kuitenkin niin lämmin välimerellinen henki, että sen seuraksi riittäisi myös hyvä leipä ja salaatti.
Ja sitten me ryypättiin - pikkuisen chardonnayta ruokajuomaksi nääs.
*) Olin vuorotyöläisen kotitöistä kiinnostunut esikoistytär, niin että miksi en olisi aloittanut aikaisin? 5-vuotiaana kävin ensimmäisen kerran yksin kaupassa, 8-vuotiaana leivoin ensimmäisen kakkuni alusta loppuun itse, ja sitä rataa.
8 kommenttia:
Nam, kuulostaa hyvältä (ruokajuomia myöten ;), tuota täytyy kokeilla!
Tääkin osasi jo kymmenvuotiaana keittää potut, tehdä makkarakeiton ja makaraonilaatikon sekä paistaa lettuja. Ainoa lapsi-kiireiset vanhemmat-yhdistelmä tuottaa myös aikaisin ruuanlaittoon perehtyneitä henkilöitä :)
Jaa, minä taas en lapsena (enkä oikein vieläkään) osaa laittaa ruokaa. Enkä jaksa sitä ainaista miettimistä! Pitäis-pitäis -listalla onkin jo monta viikkoa ollut kiertävän ruokalistan laatiminen, pääsisi tästä ainaisesta pähkäilystä johonkin järjestykseen.
Kauheeta tollainen ryyppääminen ;-)
Minun mielestäni taas kokkaaminen on ehdottomasti kivoin kotityö. Pidän myös syömisestä ja juomisesta :)
Kokkaaminen, syöminen ja juominen on kivaa. Mutta silakoihin en koske.
Silakat on hyviä. Kunhan joku muu perkaa ne.
Mutta mää oon tämmönen onneton kala-allergikko...kyllä määsiis KOSKEA voin niihin mutten syödä;-)
mitä on maldon-suola?
Se on semmoista isorakeista sormisuolaa. Suola kuin suola - kirjoitin sen tuohon vain muistutukseksi itselleni. Seuraavalla kerralla on helpompi tehdä samanlaista tai ainakin yhtä hyvää, kun on laittanut kaiken tarkasti muistiin.
Lähetä kommentti