Ylimalan -t kysyi: Miten suhtaudut siihen, että joku loukkaa sinua? Entä kiitoksiin?
Kummallista kyllä pystyn ihan lonkalta kertomaan, miten suhtaudun kiitoksiin: vähättelevästi. Tykkään kehuista - kukapa ei - mutta en oikein jaksa kuunnella niitä. Sen sijaan vaatii miettimistä, ennen kuin miellän, miten suhtaudun loukkauksiin.
En loukkaannu kovin helposti, tai ainakin kuvittelen niin. Erityisesti sanallisia loukkauksia minulle on vaikea saada menemään perille asti, missä ne satuttaisivat. Sanojen ainoa ikävä puoli on se, että ne jäävät muistiini pyörimään. Voin kertailla niitä mielessäni loputtomiin, jos haluan ja vaikka en haluaisikaan. Noin muuten sanat ovat kevyitä ja ulkokohtaisia. Niihin voi tarttua, ne voi analysoida puhki, ja niistä voi jopa ottaa opikseen.
Teot ovat epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia, mutta siitä huolimatta luotan niihin enemmän kuin sanoihin. Jos minua haluaa loukata oikein verisesti, loukkaus kannattaa suorittaa teoin.
Tavalliset arkipäivän epäreiluudet saavat minut tulistumaan nopeasti ja leppymään yhtä nopeasti. Mutta kun todella tunnen itseni maksaa, pernaa ja munuaisia myöten loukatuksi, reagoin aivan toisella tavalla: Menen kokonaan lukkoon. Käperryn haavoittuneiden sisäelinteni ympärille, enkä pysty aluksi tekemään mitään. Hetken päästä pystyn kävelemään, ja sitten kävelenkin vaikka maratonin, jos aikaa ja tietä vain riittää. Todennäköisesti samalla itken hieman - en ole ihan varma, koska itsetutkiskelu jää noina hetkinä taka-alalle.
Tämän valossa on varmaan hyväkin, että en loukkaannu kovin usein enkä kovin helposti.
Loppujen lopuksi olen sitten kuitenkin niin pirullisen tasapuolinen ja ärsyttävän lahjomaton, että alan pohtia, mitä loukkauksen takana on. Jos tuntuu, että asia on selvitettävissä, pyrin sen selvittämään. Jos taas päädyn siihen, että asiaa on turha vatvoa, käännän sille selkäni ja jatkan eteenpäin. En unohda, mutta en myöskään muistele pahalla. Toistaiseksi homma on toiminut, mutta ehkä vielä joskus terapeutin sohvalla kaikki kärsityt vääryydet hyppivät silmille. Mene tiedä.
-t:lle kiitokset visaisesta kysymyksestä, joka herätti henkiin kaikki vanhat viisaudet. Päällimmäisinä mieleeni tulevat "tunne itsesi" ja "tieto lisää tuskaa". Välillä tämmöisiä on hyödyllistä pohtia. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti