Poika toivoi synttärilahjaksi, että minä ja isänsä veisimme hänet syömään. Sisältyi lahjaan vähän muutakin, mutta pääasia oli se, että teemme jotain kolmistaan. Sydän pakahtui pikkuisen.
Erostamme tulee syksyllä neljä vuotta. Poika tykkää kahden kodin elostaan ja uusista perheenjäsenistä eikä omien sanojensa mukaan haikaile, että minä ja isänsä palaisimme yhteen. Siksipä onkin niin suloista, että hän kuitenkin haluaa viettää aikaa ensimmäisen perheensä kanssa.
Minä ja eksä tullaan hyvin toimeen, mutta emme näe toisiamme kovin usein. Minustakin oli mukava idea mennä yhdessä syömään. Vähän kaipaan eksää, ihan sillä lailla ystävänä. Pojan isä on kiva mies, varsinkin kun sen kanssa ei tarvitse olla naimisissa. Saa keskittyä hänen hyviin puoliinsa: hauskoihin juttuihin, teräviin näkemyksiin, huomaavaiseen luonteenlaatuun.
31.5.11
28.5.11
Se johtuu geeneistä
Kun vähän yllytin, Kummitus lähetti minulle kysymyksiä, jotta saisin jutunjuurta blogiini: Missä rentodut? Miten? Mitä silloin vältellään?
Parhaiten rentoudun röhnöttämällä lasteni kanssa sylikkäin lähes missä tahansa mukavassa paikassa. Useimmiten paikaksi valikoituu kotisohva. Silloin vältellään velvollisuuksia: ruoanlaittoa, tiskejä, pyykkiä, läksyjä, siivoamista ja muuta sellaista. Lasten läheisyys rentouttaa tuplasti: Ensinnäkään ei tarvitse kantaa heistä huolta eikä miettiä, missä he sillä hetkellä vipeltävät. Toiseksikin haliminen vaan on niin kivaa.
Toiseksi parhaiten - tai jopa vielä paremmin, miten sen nyt ottaa - rentoudun sileällä rantakalliolla katselemalla merta ihan yksinäni tai ainakin kaikessa hiljaisuudessa. Silloin en välttele yhtään mitään, vaan pelkästään olen. Joku voisi sanoa, että välttelen koko elämää, mutta oikeastaan en. Pikemminkin annan elämän löytää minut.
Ylipäätään ulkoilma useimmiten auttaa minua rentoutumaan ja selvittämään päätäni. Silloin tällöin käytän rentoutumiseen myös suomalaisten suosikkilääkettä alkoholia. Sen kanssa pitää vain olla tarkkana. Pari lasia viiniä rentouttaa, mutta jos juo yhtään liikaa, rentoutumisen vaikutus kumoutuu muun muassa siksi, että juomisen jälkeen ei nuku kunnolla.
Joskus harvoin rentoudun uimahallin saunassa. Silloin yleensä välttelen kotiin menemistä. Ei niin että siihen olisi mitään syytä. Kunhan hetken huoahdan.
Kummitus kysyi minulta myös, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Näihin vastaan toiste. Lisääkin kysymyksiä saa esittää! Jos joku nyt enää tätä lukee, en ihmettelisi, vaikka huutelisin tuuleen. Oma vikani, kun olen viime aikoina ollut niin tylsä.
Parhaiten rentoudun röhnöttämällä lasteni kanssa sylikkäin lähes missä tahansa mukavassa paikassa. Useimmiten paikaksi valikoituu kotisohva. Silloin vältellään velvollisuuksia: ruoanlaittoa, tiskejä, pyykkiä, läksyjä, siivoamista ja muuta sellaista. Lasten läheisyys rentouttaa tuplasti: Ensinnäkään ei tarvitse kantaa heistä huolta eikä miettiä, missä he sillä hetkellä vipeltävät. Toiseksikin haliminen vaan on niin kivaa.
Toiseksi parhaiten - tai jopa vielä paremmin, miten sen nyt ottaa - rentoudun sileällä rantakalliolla katselemalla merta ihan yksinäni tai ainakin kaikessa hiljaisuudessa. Silloin en välttele yhtään mitään, vaan pelkästään olen. Joku voisi sanoa, että välttelen koko elämää, mutta oikeastaan en. Pikemminkin annan elämän löytää minut.
Ylipäätään ulkoilma useimmiten auttaa minua rentoutumaan ja selvittämään päätäni. Silloin tällöin käytän rentoutumiseen myös suomalaisten suosikkilääkettä alkoholia. Sen kanssa pitää vain olla tarkkana. Pari lasia viiniä rentouttaa, mutta jos juo yhtään liikaa, rentoutumisen vaikutus kumoutuu muun muassa siksi, että juomisen jälkeen ei nuku kunnolla.
Joskus harvoin rentoudun uimahallin saunassa. Silloin yleensä välttelen kotiin menemistä. Ei niin että siihen olisi mitään syytä. Kunhan hetken huoahdan.
Kummitus kysyi minulta myös, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Näihin vastaan toiste. Lisääkin kysymyksiä saa esittää! Jos joku nyt enää tätä lukee, en ihmettelisi, vaikka huutelisin tuuleen. Oma vikani, kun olen viime aikoina ollut niin tylsä.
20.5.11
Ulkona
Haluatteko tietää, mitä näen, kun katson ikkunasta ulos? Jos ette halua, niin minkäs minä sille voin. Katselkaa sitten vaikka Zermattin maisemia, onhan siellä lievästi hienompaa kuin Helsingissä. Kerron kuitenkin.
Kun katson ikkunasta ulos juuri nyt, täällä töissä, näen sellaista mitä voi kuvitellakin näkevänsä ison toimistotalon ikkunasta keväisenä perjantai-iltapäivänä. Näen Simpsons-taivaan, talojen kattoja, muutaman lipun liehumassa ja kauempana siintäviä puiden latvoja. Jos vähän kurkottelen, näen myös Pasilan tv-tornin, ja jos siristän, näen vesitornin, joka sijaitsee jossain pohjoisemmassa. Ehkä peräti Vantaalla asti. On mulla näköalat.
Kuulen myös kaikenlaista, joka houkuttelisi minua jo pois täältä neljän seinän sisältä. Ratikan kolinaa, lokkien kirkumista, liikenteen huminaa. Vaikka enpä mä pitkälle pääse, kun kohta täältä lähden. Saan mennä omaan keittiööni kokkaamaan ruokaa perheelle ja tihrustamaan ulos ikkunoista, joiden läpi talven jäljiltä tuskin näkee. Sen verran kuitenkin, että voi seurata kevään etenemistä. Puissa on jo isot lehdet! Uutinen! Kevään vaalea vehreys alkaa olla takanapäin ja kesä täällä! Lisää uutisia! Tuomi kukkii jo, ja kohta kukkii kielo!
Tämän ihanuuden jaoin kanssanne ihan vain siksi, että blogia täytyy päivittää, muuten se näivettyy. Valitukset ja parannusehdotukset otetaan vastaan kommenttilootassa. Perjantain kunniaksi voin vaikka tarjota virtuaalikahvit. Pullaa kans.
Kun katson ikkunasta ulos juuri nyt, täällä töissä, näen sellaista mitä voi kuvitellakin näkevänsä ison toimistotalon ikkunasta keväisenä perjantai-iltapäivänä. Näen Simpsons-taivaan, talojen kattoja, muutaman lipun liehumassa ja kauempana siintäviä puiden latvoja. Jos vähän kurkottelen, näen myös Pasilan tv-tornin, ja jos siristän, näen vesitornin, joka sijaitsee jossain pohjoisemmassa. Ehkä peräti Vantaalla asti. On mulla näköalat.
Kuulen myös kaikenlaista, joka houkuttelisi minua jo pois täältä neljän seinän sisältä. Ratikan kolinaa, lokkien kirkumista, liikenteen huminaa. Vaikka enpä mä pitkälle pääse, kun kohta täältä lähden. Saan mennä omaan keittiööni kokkaamaan ruokaa perheelle ja tihrustamaan ulos ikkunoista, joiden läpi talven jäljiltä tuskin näkee. Sen verran kuitenkin, että voi seurata kevään etenemistä. Puissa on jo isot lehdet! Uutinen! Kevään vaalea vehreys alkaa olla takanapäin ja kesä täällä! Lisää uutisia! Tuomi kukkii jo, ja kohta kukkii kielo!
Tämän ihanuuden jaoin kanssanne ihan vain siksi, että blogia täytyy päivittää, muuten se näivettyy. Valitukset ja parannusehdotukset otetaan vastaan kommenttilootassa. Perjantain kunniaksi voin vaikka tarjota virtuaalikahvit. Pullaa kans.
2.4.11
Mun tähteni
Ei tästä kuulkaa tule mitään. Julkaisen naamakirjassa päivän aikana kevyesti noin 20 asiaa siinä missä täällä pakerran vaivoin yhden lyhyen jutun kuukaudessa. En väitä, että laatu olisi kovin hyvää siellä. Niin kuin ei toisaalta täälläkään. Huokaus. Miksiköhän ihmisen pitää ruveta tekemään lapsia, oikeita tai sähköisiä, kun niistä sitten kuitenkin on enemmän huolta kuin iloa.
Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.
Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.
Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.
Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.
4.3.11
Mä haluisin ampua ne kaikki
Tapanani ei ole puhua täällä politiikkaa, koska se häiritsee ikävästi tukanleikkuuta. Nyt teen kuitenkin poikkeuksen, ihan pienen vain.
Ajatelkaapa, jos perssuomalaisten nousu ja uho saisi enemmistössä aikaan saman reaktion kuin kaverini juuri äänestysikään tulevassa pojassa: hän ei koe politiikkaa mitenkään läheiseksi ja olisi muuten jättänyt äänestämättä mutta päätti lähteä uurnille, "ettei Soinista tule pääministeriä". Ajatelkaapa, jos kaverin pojan ja muidenkin päätös kantaisi vielä pidemmälle: jos lehmän hännän lailla laskeneet äänestysprosentit saataisiin uuteen nousuun, ihmiset kiinnostuisivat politiikasta, puolueisiin saataisiin uusia upeita tyyppejä ja maan asiat pantaisiin kuntoon.
Saahan sitä haaveilla.
Ajatelkaapa, jos perssuomalaisten nousu ja uho saisi enemmistössä aikaan saman reaktion kuin kaverini juuri äänestysikään tulevassa pojassa: hän ei koe politiikkaa mitenkään läheiseksi ja olisi muuten jättänyt äänestämättä mutta päätti lähteä uurnille, "ettei Soinista tule pääministeriä". Ajatelkaapa, jos kaverin pojan ja muidenkin päätös kantaisi vielä pidemmälle: jos lehmän hännän lailla laskeneet äänestysprosentit saataisiin uuteen nousuun, ihmiset kiinnostuisivat politiikasta, puolueisiin saataisiin uusia upeita tyyppejä ja maan asiat pantaisiin kuntoon.
Saahan sitä haaveilla.
16.2.11
Joku kuten minä
Ikkunasta näkyy … lumisia puita ja vähän kauempana taloja. Asun alimmassa kerroksessa, mutta talo on onneksi mäen päällä. Onni vähän karisee, kun joutuu työntämään lastenvaunuja tai raahaamaan kauppakasseja mäkeä ylös, mutta ei nyt mietitä sitä.
Tänään mietin … muskarilauluja, 1-vuotissynttäreitä, työasioita, unettomuuden syitä, ruokareseptejä, kesää ja 101 muuta jutskahommelia.
Olen iloinen siitä että … mulla on ihanat lapset.
Tänään meillä oli ruokana … lounaalla tofu-kasvishässäkkää ja päivällisellä todennäköisesti chili con carnea.
Päivän asu on … harvinaisen asiallinen: sininen pitkähihainen t-paita, musta Marimekon villatakki (ihanan lämmin), mustat sammarit, harmaat säärystimet (ihanan lämpimät) ja ruskeat saappaat. Korujakin mulla on, ihmeiden ihme, sillä yleensä en aamuisin ehdi enkä muista kaivella niitä esiin (puhumattakaan siitä että vauva repii ne irti joka tapauksessa): erivärisiä lasihelmiä ja hopeaa.
Tänään olen … haaveillut kesästä ja lomasta. Kuten joka päivä tähän vuodenaikaan. Olen niiiiin kyllästynyt talveen.
Aion … ööh … en nyt just mitään ihmeellistä.
Luen … Joel Haahtelan kirjoja. Mulle selvisi vasta viime vuoden loppupuolella, miten hieno kirjailija hän on. Olen lukenut Katoamispisteen, Elenan ja Kaksi kertaa kadonneen, juuri nyt mulla on kesken Lumipäiväkirja. On mulla yöpöydällä muutakin keskeneräistä lukemista, mutta ehdin lukea kovin harvoin, koska elämä tapahtuu.
Olen tekemässä … itseäni tarpeettomaksi. Sellaista on äitinä oleminen. (Niissä tapauksissa kun lapset ovat suht terveitä ja omatoimiseen elämään kykeneviä. Kop kop kop.)
Toivon … että lapset silti isoinakin haluavat viettää aikaa kanssani vaikka eivät minua tarvitsisikaan.
Talossa ja puutarhassa … ööh … on molemmissa hoitamista?
Kuulen … ratikan kolinaa, ilmastoinnin hurinaa ja muutamia muita ääniä, jotka normaalioloissa peittyvät meidän perheen meteliin.
Parasta juuri nyt … on laskiaispulla.
Viikonloppuna aion … juhlia synttäreitä (en omiani) ja käydä uimahallissa.
Meemi pöllitty Tiinalta. T. nimim. Kukkis Jones, blogiarkistojen sankari ja kadonneen meemin metsästäjä
Tänään mietin … muskarilauluja, 1-vuotissynttäreitä, työasioita, unettomuuden syitä, ruokareseptejä, kesää ja 101 muuta jutskahommelia.
Olen iloinen siitä että … mulla on ihanat lapset.
Tänään meillä oli ruokana … lounaalla tofu-kasvishässäkkää ja päivällisellä todennäköisesti chili con carnea.
Päivän asu on … harvinaisen asiallinen: sininen pitkähihainen t-paita, musta Marimekon villatakki (ihanan lämmin), mustat sammarit, harmaat säärystimet (ihanan lämpimät) ja ruskeat saappaat. Korujakin mulla on, ihmeiden ihme, sillä yleensä en aamuisin ehdi enkä muista kaivella niitä esiin (puhumattakaan siitä että vauva repii ne irti joka tapauksessa): erivärisiä lasihelmiä ja hopeaa.
Tänään olen … haaveillut kesästä ja lomasta. Kuten joka päivä tähän vuodenaikaan. Olen niiiiin kyllästynyt talveen.
Aion … ööh … en nyt just mitään ihmeellistä.
Luen … Joel Haahtelan kirjoja. Mulle selvisi vasta viime vuoden loppupuolella, miten hieno kirjailija hän on. Olen lukenut Katoamispisteen, Elenan ja Kaksi kertaa kadonneen, juuri nyt mulla on kesken Lumipäiväkirja. On mulla yöpöydällä muutakin keskeneräistä lukemista, mutta ehdin lukea kovin harvoin, koska elämä tapahtuu.
Olen tekemässä … itseäni tarpeettomaksi. Sellaista on äitinä oleminen. (Niissä tapauksissa kun lapset ovat suht terveitä ja omatoimiseen elämään kykeneviä. Kop kop kop.)
Toivon … että lapset silti isoinakin haluavat viettää aikaa kanssani vaikka eivät minua tarvitsisikaan.
Talossa ja puutarhassa … ööh … on molemmissa hoitamista?
Kuulen … ratikan kolinaa, ilmastoinnin hurinaa ja muutamia muita ääniä, jotka normaalioloissa peittyvät meidän perheen meteliin.
Parasta juuri nyt … on laskiaispulla.
Viikonloppuna aion … juhlia synttäreitä (en omiani) ja käydä uimahallissa.
Meemi pöllitty Tiinalta. T. nimim. Kukkis Jones, blogiarkistojen sankari ja kadonneen meemin metsästäjä
10.2.11
Tuu ja rakasta mua
Yleisradion uutisen mukaan Internetin käyttö alkaa jo vaippaiässä. "Jos vanhempi on Facebookissa ja lapsi on siinä sylissä, niin lapsikin on samalla siellä Facebookissa." Tällä logiikalla Lilli-vauva bloggaa just nyt.
Ehkä muistatte, ehkä ette, että yritin kannustaa itseäni ahkerampaan blogikirjoittamiseen valitsemalla otsikot valmiiksi Tehosekoittimen Golden Greats 2: n biisien nimien mukaan. Tämänkertainen biisi Tuu ja rakasta mua on ihan mahottoman söpö. "Katson sua niin usein. Etkö voi huomata, että oot mun suurin rakkaus." Ihkuu. Olen tosissani. Vähän kateellinen myös. Minusta nimittäin puuttuu se nappula, jota painamalla saa aikaiseksi tuollaisen tunteen.
Teininä tietysti lankesin loveen vähän väliä, parhaimmillaan monta kertaa päivässä ja useimmiten yksipuolisesti. Aikuistuttuani en muista olleeni rakastunut, korkeintaan vähän ihastunut. Olen himoinnut miehiä, pitänyt heistä ja rakastanutkin. Joihinkin harvoihin olen jopa kiintynyt. Mutta en sen kummempaa.
En usko, että olen mitenkään viallinen tai yksittäistapaus. Romeo ja Julia olivat niin rakastuneita vain, koska olivat murrosikäisiä kapinallisia - ja kaikkihan tietävät, mitä siitä tuli. Aikuisten kuuluu tykätä toisistaan sopivasti, että voivat lisääntyä, mutta sen verran haaleasti, että pysyvät hengissä, muuten ei ihmissuvulle hyvä heilu.
Sittenkin. Eikö olisi ihana joskus tuntea niin kuin Tehosekoittimen poijjaat laulavat? Olla palavasti ja kaikenvoittavasti lääpällään? Palvella toista ilomielin, rakastaa jopa hänen likaisia sukkiaan? Olla koskaan ajattelematta, että tässäkö elämä sitten on, tommosen tyypin kyljessä, ei hitto?
Ehkä muistatte, ehkä ette, että yritin kannustaa itseäni ahkerampaan blogikirjoittamiseen valitsemalla otsikot valmiiksi Tehosekoittimen Golden Greats 2: n biisien nimien mukaan. Tämänkertainen biisi Tuu ja rakasta mua on ihan mahottoman söpö. "Katson sua niin usein. Etkö voi huomata, että oot mun suurin rakkaus." Ihkuu. Olen tosissani. Vähän kateellinen myös. Minusta nimittäin puuttuu se nappula, jota painamalla saa aikaiseksi tuollaisen tunteen.
Teininä tietysti lankesin loveen vähän väliä, parhaimmillaan monta kertaa päivässä ja useimmiten yksipuolisesti. Aikuistuttuani en muista olleeni rakastunut, korkeintaan vähän ihastunut. Olen himoinnut miehiä, pitänyt heistä ja rakastanutkin. Joihinkin harvoihin olen jopa kiintynyt. Mutta en sen kummempaa.
En usko, että olen mitenkään viallinen tai yksittäistapaus. Romeo ja Julia olivat niin rakastuneita vain, koska olivat murrosikäisiä kapinallisia - ja kaikkihan tietävät, mitä siitä tuli. Aikuisten kuuluu tykätä toisistaan sopivasti, että voivat lisääntyä, mutta sen verran haaleasti, että pysyvät hengissä, muuten ei ihmissuvulle hyvä heilu.
Sittenkin. Eikö olisi ihana joskus tuntea niin kuin Tehosekoittimen poijjaat laulavat? Olla palavasti ja kaikenvoittavasti lääpällään? Palvella toista ilomielin, rakastaa jopa hänen likaisia sukkiaan? Olla koskaan ajattelematta, että tässäkö elämä sitten on, tommosen tyypin kyljessä, ei hitto?
24.1.11
Kaukaisimmalle rannalle
Ulko-oven mainoskielto pitää aika tehokkaasti paperiskeidan loitolla. Paitsi pizzerioiden ruokalistoja, mutta se on kokonaan toinen juttu.
Lelukuvastoita sen sijaan ei näköjään voi välttyä. Niitä tulvi postiluukusta varsinkin juuri ennen joulua.
Vanhemmilla näkyy olevan erilaisia tapoja toimia näiden lapsia houkuttelevien julkaisujen kanssa. Jotkut pistävät ne saman tien piiloon ja paperinkeräykseen, toiset taas käyttävät niitä joulupukin toivelistoina, joista lapset saavat ruksia haluamansa kamat.
Minä annan lasten selailla ja haaveilla. Samalla voidaan keskustella siitä, miksi ei ole kivaa eikä järkevää täyttää nurkkia muovinpalasilla, jotka menevät heti rikki. Itsekin tykkään katsella minun mielestäni kauniita asioita, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Yllättävän hyvin on mennyt oppi perille ainakin Viltsulle.
Hyvä täky meidän perheessä on ”Itämeren suojelu”. Itämeri on ihanan eksoottinen nimi isolle vedelle, joka lainehtii niin kotiseudulla kuin mökkirannassakin. Lapset ymmärtävät, että luontoa pitää suojella, ja voivat luopua uusien lelujen ostamisesta, jos se auttaa Itämerta. Tuntuu, että aikuisilla olisi opittavaa heistä.
9-vuotias tajuaa myös, miksi lastenohjelmissa on mainoksia ja mikä tv-mainosten tehtävä on: ”Noi yrittää vaan saada kaikki ihmiset ostamaan noita leluja vaikka ne on ihan huonoja.” Hah, enpäs mennyt lankaan.
Lelukuvastoita sen sijaan ei näköjään voi välttyä. Niitä tulvi postiluukusta varsinkin juuri ennen joulua.
Vanhemmilla näkyy olevan erilaisia tapoja toimia näiden lapsia houkuttelevien julkaisujen kanssa. Jotkut pistävät ne saman tien piiloon ja paperinkeräykseen, toiset taas käyttävät niitä joulupukin toivelistoina, joista lapset saavat ruksia haluamansa kamat.
Minä annan lasten selailla ja haaveilla. Samalla voidaan keskustella siitä, miksi ei ole kivaa eikä järkevää täyttää nurkkia muovinpalasilla, jotka menevät heti rikki. Itsekin tykkään katsella minun mielestäni kauniita asioita, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Yllättävän hyvin on mennyt oppi perille ainakin Viltsulle.
Hyvä täky meidän perheessä on ”Itämeren suojelu”. Itämeri on ihanan eksoottinen nimi isolle vedelle, joka lainehtii niin kotiseudulla kuin mökkirannassakin. Lapset ymmärtävät, että luontoa pitää suojella, ja voivat luopua uusien lelujen ostamisesta, jos se auttaa Itämerta. Tuntuu, että aikuisilla olisi opittavaa heistä.
9-vuotias tajuaa myös, miksi lastenohjelmissa on mainoksia ja mikä tv-mainosten tehtävä on: ”Noi yrittää vaan saada kaikki ihmiset ostamaan noita leluja vaikka ne on ihan huonoja.” Hah, enpäs mennyt lankaan.
20.1.11
Kadotettu paratiisi
Heippa blogi. On taas vettä virrannut Vantaassa, lumia pudoteltu katoilta ja kalenterista revitty sivu jos toinenkin siitä kun viimeksi nähtiin.
Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.
Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.
Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.
Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.
Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.
Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.
Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.
Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.
15.11.10
Mä haluun rauhoittua
Viime vuosina elämäni on ollut melko vaiherikasta. On ollut aviokriisiä, eroa, uusia miehiä ja vauvoja, hulluja sukulaisia jne. Tollompi voisi luulla, että olisin karaistunut enkä ihan pienestä hätkähtäisi.
Näköjään olen kuitenkin onnistunut tähän asti olemaan lunki ja stressitön. Viime viikko nosti stressilukemat pilviin, ja se tuntuu edelleen, vaikka tilanne on ohi ja kaikki hyvin.
En muistanutkaan, että jokainen uusi kriisi nostaa vanhat ahdistukset pintaan. En myöskään muistanut, miten väsyneeksi ihminen tulee kovan henkisen rääkin jälkeen. Mieli tekisi vain nukkua ja ehkä tehdä hitaita kävelylenkkejä. Aloitekyky on nollassa, koti saa repsottaa, ja helponkin asian hoitaminen tuntuu mahdottoman työläältä. Katselen tänään erääntyviä laskuja ja toivon, että pankki ymmärtäisi lähettää rahat oikeaan paikkaan ilman että mun tarvii tehdä mitään. Siirrän vähemmän kiireisiä asioita kahden päivän päähän, koska sitä pidemmälle sisäinen kalenterini ei yksinkertaisesti ylety. Keskiviikkona voin taas siirtää niitä eteenpäin perjantaille. Olen nääs kuullut, että senniminenkin päivä on allakassa.
Vaikka sisäinen ajanlasku olisikin rikki, aika osaa laskea ihan itse itsensä. Se kuluu ja etenee vääjäämättä. Onneksi. Jonain aamuna herään ja huomaan, että tämäkin väsy on historiaa.
Näköjään olen kuitenkin onnistunut tähän asti olemaan lunki ja stressitön. Viime viikko nosti stressilukemat pilviin, ja se tuntuu edelleen, vaikka tilanne on ohi ja kaikki hyvin.
En muistanutkaan, että jokainen uusi kriisi nostaa vanhat ahdistukset pintaan. En myöskään muistanut, miten väsyneeksi ihminen tulee kovan henkisen rääkin jälkeen. Mieli tekisi vain nukkua ja ehkä tehdä hitaita kävelylenkkejä. Aloitekyky on nollassa, koti saa repsottaa, ja helponkin asian hoitaminen tuntuu mahdottoman työläältä. Katselen tänään erääntyviä laskuja ja toivon, että pankki ymmärtäisi lähettää rahat oikeaan paikkaan ilman että mun tarvii tehdä mitään. Siirrän vähemmän kiireisiä asioita kahden päivän päähän, koska sitä pidemmälle sisäinen kalenterini ei yksinkertaisesti ylety. Keskiviikkona voin taas siirtää niitä eteenpäin perjantaille. Olen nääs kuullut, että senniminenkin päivä on allakassa.
Vaikka sisäinen ajanlasku olisikin rikki, aika osaa laskea ihan itse itsensä. Se kuluu ja etenee vääjäämättä. Onneksi. Jonain aamuna herään ja huomaan, että tämäkin väsy on historiaa.
11.11.10
Pillitä, Elli, pillitä
Otsikko ei liity juttuun mitenkään, paitsi ehkä sillä tavalla, että haluaisin päästä sanomaan niin yhdelle mainituksi tulevalle tyypille.
Ihmisen voimavarat saavat minut mykistymään.
Nostan hattua evakoille, pakolaisille ja maahanmuuttajille. En tajua, miten on mahdollista palata normaaliin elämään, jos edes kotonaan ei ole voinut olla turvassa, jos jokainen ovenkolkutus on ollut uhka.
Minun ovellani on käynyt kerran riehumassa EM:n eksä, Piitun mutsi - sanotaan häntä vaikka Rouvaksi. Tilanne ei ollut erityisen uhkaava, eikä se liittynyt mitenkään minuun tai minun lapsiini. Silti siitä näköjään jäi jokin aukko perusturvallisuuteen.
Tällä viikolla Rouva on taas järjestänyt perheellemme pientä ylimääräistä kriisintynkää. Tänä aamuna kotoa lähtiessäni huomasin, että osin tiedostamattani olin valmistautumassa siihen, että en voisi enää palata. Vauva oli valmiiksi mukana vaunuissa ja muu perhe poistunut jo aiemmin. Sujautin vielä käsilaukkuun päiväkirjan ja pari valokuvaa, ranteeseeni pojan tekemän korun. Evakkoreki, täältä tullaan.
Mainittakoon, että minulle lähteminen ei ole erityisen vaikeaa. Vaikka olenkin jämähtänyt tähän kaupunkiin ja tähän elämään, sisimmässäni asuu pieni nomadi. Olisiko siirtolaisten ja evakkojen verenperintöä. Siitä huolimatta olen hyvin huojentunut nyt, kun tilanne näyttää olevan ohi ja voin istua omassa olohuoneessani kirjoittamassa tätä. Koti on kumminkin aina koti.
Olihan tässä se hyvä puoli, että näki, mitkä asiat ovat todella tärkeitä. Valokuvat, päiväkirjat, lasten tekemät korut. Rakkaus ja ystävyys.
Ihmisen voimavarat saavat minut mykistymään.
Nostan hattua evakoille, pakolaisille ja maahanmuuttajille. En tajua, miten on mahdollista palata normaaliin elämään, jos edes kotonaan ei ole voinut olla turvassa, jos jokainen ovenkolkutus on ollut uhka.
Minun ovellani on käynyt kerran riehumassa EM:n eksä, Piitun mutsi - sanotaan häntä vaikka Rouvaksi. Tilanne ei ollut erityisen uhkaava, eikä se liittynyt mitenkään minuun tai minun lapsiini. Silti siitä näköjään jäi jokin aukko perusturvallisuuteen.
Tällä viikolla Rouva on taas järjestänyt perheellemme pientä ylimääräistä kriisintynkää. Tänä aamuna kotoa lähtiessäni huomasin, että osin tiedostamattani olin valmistautumassa siihen, että en voisi enää palata. Vauva oli valmiiksi mukana vaunuissa ja muu perhe poistunut jo aiemmin. Sujautin vielä käsilaukkuun päiväkirjan ja pari valokuvaa, ranteeseeni pojan tekemän korun. Evakkoreki, täältä tullaan.
Mainittakoon, että minulle lähteminen ei ole erityisen vaikeaa. Vaikka olenkin jämähtänyt tähän kaupunkiin ja tähän elämään, sisimmässäni asuu pieni nomadi. Olisiko siirtolaisten ja evakkojen verenperintöä. Siitä huolimatta olen hyvin huojentunut nyt, kun tilanne näyttää olevan ohi ja voin istua omassa olohuoneessani kirjoittamassa tätä. Koti on kumminkin aina koti.
Olihan tässä se hyvä puoli, että näki, mitkä asiat ovat todella tärkeitä. Valokuvat, päiväkirjat, lasten tekemät korut. Rakkaus ja ystävyys.
4.11.10
Ote irtoaa
Herään, pesen hampaat, käynnistän pesukoneen, keitän puuroa, vaihdan vaipan, ruokin lapsia, pakkaan eväät, annan lähtösuukon, juon kahvia, levitän pyykit, vaihdan lisää vaippoja, annan lisää ruokaa, rasvaan, puen, pidän sylissä, lallattelen, nukutan, syön jugurttia, ajattelen että lattiat pitäisi pestä, tarkistan sähköpostin ja facebookin, puhun puhelimessa, laitan välipalaa, kyselen läksyjä, laitan ruokaa, istun pöytään, nousen ylös, istun takaisin, syön, pesen lisää pyykkiä, laitan lisää ruokaa, käyn joogassa muskarissa vesijumpassa futismatsissa suihkussa, luen yhden runon, laitan iltapalaa, täytän pesukoneen, luen lastenkirjaa, pidän lisää sylissä, pesen hampaat, nukun. Ote ei saa irrota. Varsinkaan syliote.
13.10.10
C’mon baby yeah
Tekee mieli aloittaa tämä postaus naamakirjan statuspäivityksen tapaan: Kukkis viettää syysloman ensimmäistä iltaa parvekkeella seuranaan kynttilöitä, lasillinen viiniä ja uskollinen läppärinsä Eikka. Hah! Revi siitä, lokakuu, lasitetulla parvekkeella tarkenee vielä!
Viimeksi uhosin, että olen keksinyt ihmekonstin, jolla poistan kaikki esteet bloggaamisen tieltä ja alan kirjoitella tänne juttuja kuin vettä vaan. Ongelmanahan on, että puhun, kirjoitan tai vaikka tanssin mistä aiheesta tahansa ja pitkään - mutta mieluiten ensin odotan, että joku muu keksii mulle sen aiheen. Virikkeeksi itselleni päätin, että valitsen seuraavat otsikot jonkin levyn biisien mukaan. Ihan vaan pirruuttani ja siksi, että se sattui lojumaan pöydällä Eikan vieressä, valitsenkin kokoelman, Tehosekoittimen Golden Greatsin kakkoslevyn. Jos joku muukin kaipaa aiheita tai otsikoita, tämän idean saa vapaasti varastaa.
Teretulemast takaisin Kukkamaalle, seuraavaksi saatte lukea siitä, mitä tapahtuu, kun ote irtoaa.
Viimeksi uhosin, että olen keksinyt ihmekonstin, jolla poistan kaikki esteet bloggaamisen tieltä ja alan kirjoitella tänne juttuja kuin vettä vaan. Ongelmanahan on, että puhun, kirjoitan tai vaikka tanssin mistä aiheesta tahansa ja pitkään - mutta mieluiten ensin odotan, että joku muu keksii mulle sen aiheen. Virikkeeksi itselleni päätin, että valitsen seuraavat otsikot jonkin levyn biisien mukaan. Ihan vaan pirruuttani ja siksi, että se sattui lojumaan pöydällä Eikan vieressä, valitsenkin kokoelman, Tehosekoittimen Golden Greatsin kakkoslevyn. Jos joku muukin kaipaa aiheita tai otsikoita, tämän idean saa vapaasti varastaa.
Teretulemast takaisin Kukkamaalle, seuraavaksi saatte lukea siitä, mitä tapahtuu, kun ote irtoaa.
24.9.10
Joskus tulee mietittyä
Jenni pohti, alkaako tekstipainotteisten yleisblogien aika olla ohi. Pärjääkö blogi, jos se ei ole päältä kaunis? Hienoimmat blogit ovat upeampia kuin aikakauslehdet, eikä niissä ole yhtä paljon mainoksia. Minäkin seuraan joitakin sellaisia (hei vaan Violet ja Liivia!). Toivoisin silti, että tekstiblogeilla olisi edelleen kirjoittajansa (lukijoistahan ei ikinä tiedä). Mä, minä ja meikäläinen tykätään tekstiblogeista muun muassa siksi, että niissä ei tarvitse kangistua mihinkään kaavaan. Mukaan mahtuu monenlaista hauskasta koskettavaan, nopeasti sutaistusta pitkälle viimeisteltyyn - joskus jopa yksi ja sama blogi voi olla kaikkia näitä ja vähän päälle. Kaunista!
Minäkin sain Kummitukselta prenikan, mistä kiitän ja kumarran. Kaikilla on se jo, joten en jaa sitä eteenpäin. Enkä edes listaa seitsemää asiaa itsestäni, koska juuri keksin sata ja uusi lista tuntuisi kohtuuttomalta rasitukselta kaikille osapuolille. Sen sijaan tarjoan seitsemän muuta randomia:
1. Cover-biiseillä olisi rajattomat markkinat 9-vuotiaiden keskuudessa, ellei niillä kaikilla olisi kännykässään bluetoothia, jonka avulla biisit jaetaan kavereille ilmaisiksi.
2. Helsingin pinta-alasta on yli 70 % vettä.
3. Kansallisooppera työllistää vakituisesti 544 taiteiljaa, käsityöläistä, duunaria ja toimihenkilöä.
4. Jupulla on ihania sukulaisia. Erityisesti tämä sarjis vetoaa meitsiin.
5. Vauvakino järjestetään kuukausittain monella paikkakunnalla. Tilaisuudessa näytetään leffa isolta kankaalta, mutta salissa ei ole pilkkopimeää eikä kukaan katso pahasti, jos välillä antaa ruokaa tai vaihtaa vaippaa. Arvatenkin salissa saattaa myös olla melkoinen meteli.
6. Jääkaapissani on tällä hetkellä 8 erilaista juustoa ja 16 erilaista kasvissäilykettä tai hilloa. Aika normitilanne.
7. Olen keksinyt uuden jutskahommelin avuksi itselleni blogiblokin purkamiseen. En kuitenkaan vielä paljasta, mikä se on. Melkein yhtä jänskää kuin siinä yhdessä Renny Harlinin leffassa, eikö vaan!
Minäkin sain Kummitukselta prenikan, mistä kiitän ja kumarran. Kaikilla on se jo, joten en jaa sitä eteenpäin. Enkä edes listaa seitsemää asiaa itsestäni, koska juuri keksin sata ja uusi lista tuntuisi kohtuuttomalta rasitukselta kaikille osapuolille. Sen sijaan tarjoan seitsemän muuta randomia:
1. Cover-biiseillä olisi rajattomat markkinat 9-vuotiaiden keskuudessa, ellei niillä kaikilla olisi kännykässään bluetoothia, jonka avulla biisit jaetaan kavereille ilmaisiksi.
2. Helsingin pinta-alasta on yli 70 % vettä.
3. Kansallisooppera työllistää vakituisesti 544 taiteiljaa, käsityöläistä, duunaria ja toimihenkilöä.
4. Jupulla on ihania sukulaisia. Erityisesti tämä sarjis vetoaa meitsiin.
5. Vauvakino järjestetään kuukausittain monella paikkakunnalla. Tilaisuudessa näytetään leffa isolta kankaalta, mutta salissa ei ole pilkkopimeää eikä kukaan katso pahasti, jos välillä antaa ruokaa tai vaihtaa vaippaa. Arvatenkin salissa saattaa myös olla melkoinen meteli.
6. Jääkaapissani on tällä hetkellä 8 erilaista juustoa ja 16 erilaista kasvissäilykettä tai hilloa. Aika normitilanne.
7. Olen keksinyt uuden jutskahommelin avuksi itselleni blogiblokin purkamiseen. En kuitenkaan vielä paljasta, mikä se on. Melkein yhtä jänskää kuin siinä yhdessä Renny Harlinin leffassa, eikö vaan!
13.9.10
Red hot mama
On ihan erilaista olla äitiyslomalla nelikymppisenä kuin kolmekymppisenä.
Olen muistellut edellistä äitiyslomaani sekavin tuntein. Rakastin vauvaa pakahduttavan paljon, mutta kaipasin jotain muutakin - omaa aikaa, ystäviä, purkautumiskanavaa. Minussa asui levottomuus, josta nyt ei ole tietoakaan.
On myönnettävä, että edellisen äitiyslomani aikaan moni asia oli toisin: vietin paljon aikaa vauvan kanssa kahdestaan, oli enimmäkseen talvi ja ankeaa, rahaa oli käytössä vähemmän kuin nyt, vaikka mies teki pitkiä työpäiviä, ja parisuhdekriisi ei kolkutellut ovella vaan oli jo eteisessä. Näistä olosuhteista kuitenkin ainoastaan parisuhdekriisi ahdisti ja masensi minua, muita en pitänyt erityisen ongelmallisina. Rahapula ei tullut yllätyksenä, eikä muuten vuodenaikakaan. Miehen, sen rontin, poissaolo teki pelkästään hyvää. Vauva oli rakas ja hauska vesseli, jonka kanssa olin mielelläni. Suurin ero nykyiseen oli siinä, miltä minusta sisimmässäni tuntui.
Nyt ei tee yhtään tiukkaa olla vauvan kanssa kaiket päivät. En edes haaveile menoista, jotka vaatisivat muutamaa tuntia pidemmän poissaolon vauvan luota. En haluaisi olla takertuva äiti, ja siksi mietin, onko minussa jotain vikaa. Vai onko tämä se ikä, jossa minun on tarkoituskin tulla äidiksi?
Nyt tajuan ajan paremmin kuin kymmenen vuotta sitten. Sori vaan, mutta näin isojen asioiden kanssa ei auta muu kuin tarttua kliseisiin: nyt näen selvemmin, miten rajallinen ihmiselämä on, miten nopeasti se kuluu, ja miten vähän aikaa lapset ovat pieniä. Jokaisen päivän tärkein homma ja suurin anti on lapsen kanssa vietetty aika.
Tämä ehkä on se lahja, jonka lapsi tavallisesti antaa isovanhemmilleen.
Äidille tämä autuus ei tietenkään tule ilmaiseksi, vaan siitä joutuu maksamaan kovan hinnan. Joskus sitä täytyy kai töihinkin palata. Just nyt ei hotsittaisi yhtään.
Olen muistellut edellistä äitiyslomaani sekavin tuntein. Rakastin vauvaa pakahduttavan paljon, mutta kaipasin jotain muutakin - omaa aikaa, ystäviä, purkautumiskanavaa. Minussa asui levottomuus, josta nyt ei ole tietoakaan.
On myönnettävä, että edellisen äitiyslomani aikaan moni asia oli toisin: vietin paljon aikaa vauvan kanssa kahdestaan, oli enimmäkseen talvi ja ankeaa, rahaa oli käytössä vähemmän kuin nyt, vaikka mies teki pitkiä työpäiviä, ja parisuhdekriisi ei kolkutellut ovella vaan oli jo eteisessä. Näistä olosuhteista kuitenkin ainoastaan parisuhdekriisi ahdisti ja masensi minua, muita en pitänyt erityisen ongelmallisina. Rahapula ei tullut yllätyksenä, eikä muuten vuodenaikakaan. Miehen, sen rontin, poissaolo teki pelkästään hyvää. Vauva oli rakas ja hauska vesseli, jonka kanssa olin mielelläni. Suurin ero nykyiseen oli siinä, miltä minusta sisimmässäni tuntui.
Nyt ei tee yhtään tiukkaa olla vauvan kanssa kaiket päivät. En edes haaveile menoista, jotka vaatisivat muutamaa tuntia pidemmän poissaolon vauvan luota. En haluaisi olla takertuva äiti, ja siksi mietin, onko minussa jotain vikaa. Vai onko tämä se ikä, jossa minun on tarkoituskin tulla äidiksi?
Nyt tajuan ajan paremmin kuin kymmenen vuotta sitten. Sori vaan, mutta näin isojen asioiden kanssa ei auta muu kuin tarttua kliseisiin: nyt näen selvemmin, miten rajallinen ihmiselämä on, miten nopeasti se kuluu, ja miten vähän aikaa lapset ovat pieniä. Jokaisen päivän tärkein homma ja suurin anti on lapsen kanssa vietetty aika.
Tämä ehkä on se lahja, jonka lapsi tavallisesti antaa isovanhemmilleen.
Äidille tämä autuus ei tietenkään tule ilmaiseksi, vaan siitä joutuu maksamaan kovan hinnan. Joskus sitä täytyy kai töihinkin palata. Just nyt ei hotsittaisi yhtään.
31.8.10
Madon torjuu kokki
Aloitan tarinani kaukaa historian aamuhämäristä. Viime perjantaina klo 15 lähdin lähikauppaan ostamaan jotain lihaa lisättäväksi wokkiin, jota olin aikonut valmistaa. Ajattelin, että voisin kokeilla vaikka luomunaudanpaistia, joka kuuluu kaupan perusvalikoimaan. Enpä ollut taas muistanut, että tuohon kellonaikaan meidän kaupan lihatiskit jo ammottavat tyhjyyttään. Jäljellä ei ollut mitään muuta wokkiin sopivaa kuin valmiiksi marinoitua broileria. Katselin vähän epäillen thai-maustettuja broiskusuikaleita, mutta nappasin ne kuitenkin mukaani, lihansyöjien iloksi ja perjantain kunniaksi.
Kotona laitoin ruokaa, ja siitä tuli törkeän herkullista. Jopa suikaleet olivat yllättävän hyviä, niissä maistui tunnistettavasti ainakin sitruunaruoho. Haluatteko tietää, mitä muuta laitoin joukkoon? Ei se mitään, kerron silti:
Sadonkorjuuwokki
oliiviöljyä
kanasuikaleita (mausta chilitahnalla tms.)
pieni sipuli
herkkusieniä
kaalia
valkosipulia
kokojyvänuudelia
sambalia
soijakastiketta
tuoretta basilikaa
Pilko kasvikset. Keitä nuudelit viittä vaille valmiiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Lisää wokkipannuun tässä järjestyksessä. Olin aikonut käyttää myös äidin kasvimaan kesäkurpitsaa, mutta se ei mahtunut mukaan, koska innostuin pilkkomaan niin paljon kaalia (sillä tavalla mulle joskus käy - voisin elää pelkällä kaalilla ainakin kaksi viikkoa, ennen kuin kyllästyisin). Eipä haitannut, koska juuri näistä aineksista syntyi tällä kertaa aivan jumalainen makujen runoelma. Salaisuus oli kova nälkä: kanan ja sipulin paistoin kypsiksi ja pehmeiksi, mutta muut ainekset eivät ehtineet lilliä pannussa turhaan, vaan ne olivat juuri sopivan rapsakoita.
P. S. Otsikosta saamme kiittää kolmannen luokan äidinkieltä, jonka ensimmäinen aihe on riimi.
Kotona laitoin ruokaa, ja siitä tuli törkeän herkullista. Jopa suikaleet olivat yllättävän hyviä, niissä maistui tunnistettavasti ainakin sitruunaruoho. Haluatteko tietää, mitä muuta laitoin joukkoon? Ei se mitään, kerron silti:
Sadonkorjuuwokki
oliiviöljyä
kanasuikaleita (mausta chilitahnalla tms.)
pieni sipuli
herkkusieniä
kaalia
valkosipulia
kokojyvänuudelia
sambalia
soijakastiketta
tuoretta basilikaa
Pilko kasvikset. Keitä nuudelit viittä vaille valmiiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Lisää wokkipannuun tässä järjestyksessä. Olin aikonut käyttää myös äidin kasvimaan kesäkurpitsaa, mutta se ei mahtunut mukaan, koska innostuin pilkkomaan niin paljon kaalia (sillä tavalla mulle joskus käy - voisin elää pelkällä kaalilla ainakin kaksi viikkoa, ennen kuin kyllästyisin). Eipä haitannut, koska juuri näistä aineksista syntyi tällä kertaa aivan jumalainen makujen runoelma. Salaisuus oli kova nälkä: kanan ja sipulin paistoin kypsiksi ja pehmeiksi, mutta muut ainekset eivät ehtineet lilliä pannussa turhaan, vaan ne olivat juuri sopivan rapsakoita.
P. S. Otsikosta saamme kiittää kolmannen luokan äidinkieltä, jonka ensimmäinen aihe on riimi.
26.8.10
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Saman listan on varmaan julkaissut sata muutakin tyyppiä, mutta minua inspiroivat Ally ja Tiina (ykkönen ja kakkonen). Näitä sataa asiaa ette luultavasti halua tietää minusta:
1. Juon paljon kahvia.
2. Saan joskus kahvista mahani kipeäksi.
3. Juon sitä silti, koska olen pahasti koukussa kofeiiniin.
4. Siitä hyvästä en näköjään kovin helposti koukutu mihinkään muihin päihteisiin.
5. Paitsi Teho-osastoon.
6. Vietän liikaa aikaa naamakirjassa.
7. Yritän käydä uimahallissa vähintään kahdesti viikossa. Aika usein onnistunkin.
8. Lapseni ovat perineet äitinsä levottoman luonteenlaadun.
9. Ja kasvonpiirteet. Paitsi että mukulat ovat paljon söpömpiä kuin minä.
10. Olin kyllä itekin pienenä aika söpö.
11. Osaan kaikkien maakuntalaulujen sanat.
12. En ole mistään kotoisin.
13. Asun mieluiten kerrostalossa.
14. En ole ikinä asunut rivitalossa, enkä haluaisi edes kokeilla.
15. Omakotitalossa olen asunut osapuilleen puolet elämästäni. Ei oo mun juttu.
16. Rakastan merenrantoja.
17. Kerron edellisessä kohdassa mainitsemani asian aina, kun osallistun tällaisiin kyselyihin.
18. Elämässäni on ollut etupäässä yksipuolisia ihastuksia. Joko minä olen ollut ihastunut johonkuhun, jota ei ole kiinnostanut pätkääkään, tai sitten minussa on roikkunut kiinni joku takiainen.
19. Siivoan ihan liian harvoin.
20. Tykkään pyykinpesusta.
21. Minusta on ihanaa nukkua puhtaissa lakanoissa.
22. Aamuisin minulle ei maistu ruoka.
23. Syön silti, jos joku laittaa tai tarjoaa minulle aamiaista. Paitsi puuroon en koske, yäk.
24. Tykkään riisipuurosta. Syön sitä kahdesti vuodessa sokerin ja kanelin kera.
25. Olen usein kärsimätön ja kovasanainen.
26. Minun on vaikea hyväksyä sitä, että koulussa annetaan vieläkin numeroarvosana käytöksestä. Haloo, pahvit!
27. Tykkään Tampereesta.
28. Yritän vastata rehellisesti kaikkiin lasten kysymyksiin.
29. Se on yllättävän helppoa. Tai ainakin minä luulin, että se olisi vaikeampaa, ennen kuin sain omia lapsia.
30. Toistaiseksi äitiydessä vaikeinta on ollut lapsen kipu, suru tai pelko. Ne ottaisi mielellään kantaakseen, mutta kun ei voi.
31. Olen tosi tylsä tyyppi.
32. Minulla on ihania ystäviä, joiden mielestä en ole ollenkaan tylsä tyyppi.
33. Aloitin pianonsoiton 33 vuotta sitten, ja soitan edelleen, vaikka nykyisin ihan liian harvoin.
34. Jossain vaiheessa jopa kuvittelin hankkivani ammatin musiikin parista.
35. Sitten minulle valkeni, että en halua opettajaksi enkä muusikoksi.
36. Olen aina tiennyt paremmin, mitä en halua tehdä kuin mitä haluan. Siis ammatillisesti.
37. Pidän esiintymisestä.
38. Pelkään metsää.
39. Kirkas, pimeä tähtitaivas on minusta hieno mutta myös pelottava.
40. Olen nähnyt Etelän ristin.
41. Lapsena luin joka ilta itselleni iltarukouksen.
42. En muista, kuka minulle opetti rukouksen. Epäilen seurakunnan kerhon tätejä.
43. Haluaisin osata piirtää muotokuvan, niin että se olisi näköinen.
44. Teen omasta mielestäni hyvää ruokaa.
45. Suosikkivaatteeni on farkut.
46. Mulla on yhdet aidot crocsit, mallia off-road, ja valitettavasti on pakko sanoa, että ne ovat tosi hyvät kengät. Ei nyt ihan huipputasoa mutta jalkineiden top-kympissä kuitenkin. Susirumathan ne on mutta käyttöominaisuuksiltaan mainiot.
47. Olen kenkäfriikki ja tiedän sen mutta ylpeä sellainen.
48. Teen usein asioita hetken mielijohteesta.
49. Huijasin edellisessä kohdassa. Lähempänä totuutta olisi, jos "usein"-sanan tilalle sijoittaisi sanan "aina".
50. Olen huono suunnittelemaan mitään.
51. Paitsi että aterioita ja ruokalajeja saatan suunnitella vaikka monta päivää etukäteen.
52. Edellinen kohta saattaa johtua siitä, että en tykkää kaupassa käymisestä.
53. Inhoan telkkarimainoksia.
54. Kuuntelen radiota äärimmäisen harvoin. Se on harmi.
55. Tykkään letuista ja pannukakusta.
56. En ikinä paista lettuja enkä pannukakkua.
57. Jos tarvitsen taustamelua kotona, pidän telkkaria auki. Kanavista valitsen aamulla tv-kakkosen ja illalla fst-femman. Ne on jotenkin vähiten ärsyttäviä. (Ks. myös kohta 53.)
58. En osaa päättää, kirjoittaisinko kirjakielisesti vai en.
59. Kuvittelen, että minulla on telepaattinen yhteys joihinkin minulle erityisen läheisiin ihmisiin.
60. Olen ihmeissäni ja oudosti kiitollinen, jos joku on jaksanut lukea tänne asti.
61. Olen asunut kahdessa maassa.
62. Minulla on ollut 17 työpaikkaa ja 12 työnantajaa.
63. Nykyisessä työssäni olen ollut yli kymmenen vuotta.
64. Pelkään lääkäreitä ja terveydenhoitajia.
65. Haluan, että kotityöt tehdään minun tavallani.
66. En ole koskaan vienyt lapsiani Ruotsin-laivalle enkä Muumimaailmaan.
67. Sen sijaan olen vienyt lapsia muun muassa oopperaan, museoon, ravintolaan ja metsään. Ovat tykänneet.
68. Edelliset kaksi kohtaa johtuvat ihan silkasta itsekkyydestäni.
69. Kohdista 38 ja 67 voi päätellä, että toisinaan yritän voittaa pelkoni.
70. Olen aikuisena opetellut pitämään oluesta ja paistetusta maksasta.
71. Pidän oluesta tosi paljon. Maksasta en niinkään.
72. Olen vähän keskimittaista lyhyempi ja normaalipainoinen.
73. En ole ikinä ollut luokkakokouksessa.
74. En mielelläni nuku yksin.
75. Haluaisin, että Gabriel Byrne istuisi minun sohvallani. Ei mulla sille mitään sanottavaa olisi, mutta olisihan se koristeellinen.
76. Laulan poikani kanssa Teräsbetonin Metallisydäntä, niin että kaikaa.
77. No hei, lauletaan me muutakin.
78. Haluaisin jo mennä nukkumaan, mutta näköjään olen päättänyt tehdä tämän loppuun.
79. Jos kuulen vielä kerran sanan "narkolepsia", nukahdan.
80. Näen asioiden kaikki puolet.
81. En kestä ihmisiä, jotka eivät ota toisia huomioon.
82. Suuttuessani olen tosi hurja.
83. 11-vuotiaana katsoin telkkarista Dianan häät. Koko kuuden tunnin shoun.
84. Olin luultavasti meidän luokan viimeinen, jonka kotiin tuli väritelkkari.
85. Luin tämän listan äsken läpi ja yllätyin siitä, että niin moni kohta alkoi sanalla "en". Mitä, olenko niin negatiivinen ihminen?!
86. Yritän nähdä synkimmässäkin pilvessä kultareunuksen. Tai edes hopea. Okei, pronssikin käy.
87. Pidän lentävistä lauseista. Joskus ennen vanhaan kirjoittelin niitä muistiinkin.
88. Ikkunoissani on likaviiruja.
89. Minusta on kiva katsella uimahyppyjä.
90. Tykkään villasukista.
91. Suojatiellä astun valkoisille viiruille ja laatoituksella hypin saumojen yli.
92. Vilkuilen peilikuvaani näyteikkunoista.
93. Puhun pupuille ja oraville.
94. Haluaisin kilpikonnan.
95. Pidän kartoista.
96. Kuljeskelen aina välillä kasvitieteellisessä puutarhassa ja luen kasvien nimiä.
97. Nautin äitiyslomalla olemisesta.
98. Olen synnyttänyt keisarileikkauksella ja alateitse.
99. Aion syödä jäätelöä, vaikka se maksaisi mitä.
100. Kuvittelen, että jotkut runot ja laulut kertovat minusta.
1. Juon paljon kahvia.
2. Saan joskus kahvista mahani kipeäksi.
3. Juon sitä silti, koska olen pahasti koukussa kofeiiniin.
4. Siitä hyvästä en näköjään kovin helposti koukutu mihinkään muihin päihteisiin.
5. Paitsi Teho-osastoon.
6. Vietän liikaa aikaa naamakirjassa.
7. Yritän käydä uimahallissa vähintään kahdesti viikossa. Aika usein onnistunkin.
8. Lapseni ovat perineet äitinsä levottoman luonteenlaadun.
9. Ja kasvonpiirteet. Paitsi että mukulat ovat paljon söpömpiä kuin minä.
10. Olin kyllä itekin pienenä aika söpö.
11. Osaan kaikkien maakuntalaulujen sanat.
12. En ole mistään kotoisin.
13. Asun mieluiten kerrostalossa.
14. En ole ikinä asunut rivitalossa, enkä haluaisi edes kokeilla.
15. Omakotitalossa olen asunut osapuilleen puolet elämästäni. Ei oo mun juttu.
16. Rakastan merenrantoja.
17. Kerron edellisessä kohdassa mainitsemani asian aina, kun osallistun tällaisiin kyselyihin.
18. Elämässäni on ollut etupäässä yksipuolisia ihastuksia. Joko minä olen ollut ihastunut johonkuhun, jota ei ole kiinnostanut pätkääkään, tai sitten minussa on roikkunut kiinni joku takiainen.
19. Siivoan ihan liian harvoin.
20. Tykkään pyykinpesusta.
21. Minusta on ihanaa nukkua puhtaissa lakanoissa.
22. Aamuisin minulle ei maistu ruoka.
23. Syön silti, jos joku laittaa tai tarjoaa minulle aamiaista. Paitsi puuroon en koske, yäk.
24. Tykkään riisipuurosta. Syön sitä kahdesti vuodessa sokerin ja kanelin kera.
25. Olen usein kärsimätön ja kovasanainen.
26. Minun on vaikea hyväksyä sitä, että koulussa annetaan vieläkin numeroarvosana käytöksestä. Haloo, pahvit!
27. Tykkään Tampereesta.
28. Yritän vastata rehellisesti kaikkiin lasten kysymyksiin.
29. Se on yllättävän helppoa. Tai ainakin minä luulin, että se olisi vaikeampaa, ennen kuin sain omia lapsia.
30. Toistaiseksi äitiydessä vaikeinta on ollut lapsen kipu, suru tai pelko. Ne ottaisi mielellään kantaakseen, mutta kun ei voi.
31. Olen tosi tylsä tyyppi.
32. Minulla on ihania ystäviä, joiden mielestä en ole ollenkaan tylsä tyyppi.
33. Aloitin pianonsoiton 33 vuotta sitten, ja soitan edelleen, vaikka nykyisin ihan liian harvoin.
34. Jossain vaiheessa jopa kuvittelin hankkivani ammatin musiikin parista.
35. Sitten minulle valkeni, että en halua opettajaksi enkä muusikoksi.
36. Olen aina tiennyt paremmin, mitä en halua tehdä kuin mitä haluan. Siis ammatillisesti.
37. Pidän esiintymisestä.
38. Pelkään metsää.
39. Kirkas, pimeä tähtitaivas on minusta hieno mutta myös pelottava.
40. Olen nähnyt Etelän ristin.
41. Lapsena luin joka ilta itselleni iltarukouksen.
42. En muista, kuka minulle opetti rukouksen. Epäilen seurakunnan kerhon tätejä.
43. Haluaisin osata piirtää muotokuvan, niin että se olisi näköinen.
44. Teen omasta mielestäni hyvää ruokaa.
45. Suosikkivaatteeni on farkut.
46. Mulla on yhdet aidot crocsit, mallia off-road, ja valitettavasti on pakko sanoa, että ne ovat tosi hyvät kengät. Ei nyt ihan huipputasoa mutta jalkineiden top-kympissä kuitenkin. Susirumathan ne on mutta käyttöominaisuuksiltaan mainiot.
47. Olen kenkäfriikki ja tiedän sen mutta ylpeä sellainen.
48. Teen usein asioita hetken mielijohteesta.
49. Huijasin edellisessä kohdassa. Lähempänä totuutta olisi, jos "usein"-sanan tilalle sijoittaisi sanan "aina".
50. Olen huono suunnittelemaan mitään.
51. Paitsi että aterioita ja ruokalajeja saatan suunnitella vaikka monta päivää etukäteen.
52. Edellinen kohta saattaa johtua siitä, että en tykkää kaupassa käymisestä.
53. Inhoan telkkarimainoksia.
54. Kuuntelen radiota äärimmäisen harvoin. Se on harmi.
55. Tykkään letuista ja pannukakusta.
56. En ikinä paista lettuja enkä pannukakkua.
57. Jos tarvitsen taustamelua kotona, pidän telkkaria auki. Kanavista valitsen aamulla tv-kakkosen ja illalla fst-femman. Ne on jotenkin vähiten ärsyttäviä. (Ks. myös kohta 53.)
58. En osaa päättää, kirjoittaisinko kirjakielisesti vai en.
59. Kuvittelen, että minulla on telepaattinen yhteys joihinkin minulle erityisen läheisiin ihmisiin.
60. Olen ihmeissäni ja oudosti kiitollinen, jos joku on jaksanut lukea tänne asti.
61. Olen asunut kahdessa maassa.
62. Minulla on ollut 17 työpaikkaa ja 12 työnantajaa.
63. Nykyisessä työssäni olen ollut yli kymmenen vuotta.
64. Pelkään lääkäreitä ja terveydenhoitajia.
65. Haluan, että kotityöt tehdään minun tavallani.
66. En ole koskaan vienyt lapsiani Ruotsin-laivalle enkä Muumimaailmaan.
67. Sen sijaan olen vienyt lapsia muun muassa oopperaan, museoon, ravintolaan ja metsään. Ovat tykänneet.
68. Edelliset kaksi kohtaa johtuvat ihan silkasta itsekkyydestäni.
69. Kohdista 38 ja 67 voi päätellä, että toisinaan yritän voittaa pelkoni.
70. Olen aikuisena opetellut pitämään oluesta ja paistetusta maksasta.
71. Pidän oluesta tosi paljon. Maksasta en niinkään.
72. Olen vähän keskimittaista lyhyempi ja normaalipainoinen.
73. En ole ikinä ollut luokkakokouksessa.
74. En mielelläni nuku yksin.
75. Haluaisin, että Gabriel Byrne istuisi minun sohvallani. Ei mulla sille mitään sanottavaa olisi, mutta olisihan se koristeellinen.
76. Laulan poikani kanssa Teräsbetonin Metallisydäntä, niin että kaikaa.
77. No hei, lauletaan me muutakin.
78. Haluaisin jo mennä nukkumaan, mutta näköjään olen päättänyt tehdä tämän loppuun.
79. Jos kuulen vielä kerran sanan "narkolepsia", nukahdan.
80. Näen asioiden kaikki puolet.
81. En kestä ihmisiä, jotka eivät ota toisia huomioon.
82. Suuttuessani olen tosi hurja.
83. 11-vuotiaana katsoin telkkarista Dianan häät. Koko kuuden tunnin shoun.
84. Olin luultavasti meidän luokan viimeinen, jonka kotiin tuli väritelkkari.
85. Luin tämän listan äsken läpi ja yllätyin siitä, että niin moni kohta alkoi sanalla "en". Mitä, olenko niin negatiivinen ihminen?!
86. Yritän nähdä synkimmässäkin pilvessä kultareunuksen. Tai edes hopea. Okei, pronssikin käy.
87. Pidän lentävistä lauseista. Joskus ennen vanhaan kirjoittelin niitä muistiinkin.
88. Ikkunoissani on likaviiruja.
89. Minusta on kiva katsella uimahyppyjä.
90. Tykkään villasukista.
91. Suojatiellä astun valkoisille viiruille ja laatoituksella hypin saumojen yli.
92. Vilkuilen peilikuvaani näyteikkunoista.
93. Puhun pupuille ja oraville.
94. Haluaisin kilpikonnan.
95. Pidän kartoista.
96. Kuljeskelen aina välillä kasvitieteellisessä puutarhassa ja luen kasvien nimiä.
97. Nautin äitiyslomalla olemisesta.
98. Olen synnyttänyt keisarileikkauksella ja alateitse.
99. Aion syödä jäätelöä, vaikka se maksaisi mitä.
100. Kuvittelen, että jotkut runot ja laulut kertovat minusta.
25.8.10
Täällä ei ole mitään nähtävää
Huh huh. Tää mun bloggaustahti on kyllä sen verran kova, että jos en kohta vähennä bloggaamista, saan bloggauskyynärpään ja bloggaustupintulehduksen. Kaiken uhalla kuitenkin taas ilahdutan teitä syvällisillä mietteilläni!
Joo. Tota noin. Eipä tässä muuta.
Joo. Tota noin. Eipä tässä muuta.
11.6.10
Mitä teen tänä kesänä
Kouluaine, kirjoittanut Kukkis 40 v.
Aion viettää hyvin toimeliaan kesän. Ostan oman vesijuoksuvyön, käyn lenkillä ainakin joka toinen päivä, ja osallistun vähintään yhdelle joogakurssille.
Vaikka mökkeilisinkin kesällä, pidän kodin tiptop-kunnossa. Käyn joka viikko mökiltä kotona imuroimassa ja pesemässä ikkunat.
Viltsu on horoskoopissa krapu, joten hän viettää kesällä synttäreitään. Muistoksi synttärijuhlista aion virkata jokaiselle neljällekymmenelle vieraalle pipon. Siksi kysyn kutsukortissa ruoka-aineallergioiden lisäksi myös osallistujien lempivärejä.
Aion elää tosi terveellisesti. Jätskiä en syö ollenkaan, ja alkoholia käytän vain hyvin maltillisesti. Kuinka monta huurteista ihminen oikeastaan tarvitsee kesän aikana? Ei kovin monta.
Sitten heräsin, ja kaikki olikin vain unta.
*****
Kiitokset hyvistä ideoista: Kriisille aiheesta ja Allylle kirjoituksen muodosta.
Aion viettää hyvin toimeliaan kesän. Ostan oman vesijuoksuvyön, käyn lenkillä ainakin joka toinen päivä, ja osallistun vähintään yhdelle joogakurssille.
Vaikka mökkeilisinkin kesällä, pidän kodin tiptop-kunnossa. Käyn joka viikko mökiltä kotona imuroimassa ja pesemässä ikkunat.
Viltsu on horoskoopissa krapu, joten hän viettää kesällä synttäreitään. Muistoksi synttärijuhlista aion virkata jokaiselle neljällekymmenelle vieraalle pipon. Siksi kysyn kutsukortissa ruoka-aineallergioiden lisäksi myös osallistujien lempivärejä.
Aion elää tosi terveellisesti. Jätskiä en syö ollenkaan, ja alkoholia käytän vain hyvin maltillisesti. Kuinka monta huurteista ihminen oikeastaan tarvitsee kesän aikana? Ei kovin monta.
Sitten heräsin, ja kaikki olikin vain unta.
*****
Kiitokset hyvistä ideoista: Kriisille aiheesta ja Allylle kirjoituksen muodosta.
9.6.10
Opetus numero 40:
Virheitään ei kannata katua. Niistä pitää ottaa opiksi.
Yksi entisessä elämässäni tekemistäni virheistä on tänään potkinut minua persuksille oikein urakalla. Olisiko kannattanut edes joskus kuunnella toista ja tehdä kompromissi, olisiko, mitä häh?
Toisaalta, missä minä olisin, jos olisin elänyt toisin? Ainakaan ei olisi Lilli-vauvaa.
Juuri tänään on sellainen päivä, että olisi ollut kiva lähteä baariin yksille, mutta en ole löytänyt kaveria, ainakaan vielä. Onneksi aamulla sattui olemaan uimahallitreffit kauan kadoksissa olleen ystävän kanssa. Joidenkin ihmisten kanssa ei haittaa, vaikka heitä ei tapaisi vuosikausiin - juttu on silti yhtä helppo aloittaa kuin olisi viimeksi nähty eilen. Kiitos heistä korkeammalle voimalle, evoluutiolle tai mille tahansa muulle instanssille.
Virheitään ei kannata katua. Niistä pitää ottaa opiksi.
Yksi entisessä elämässäni tekemistäni virheistä on tänään potkinut minua persuksille oikein urakalla. Olisiko kannattanut edes joskus kuunnella toista ja tehdä kompromissi, olisiko, mitä häh?
Toisaalta, missä minä olisin, jos olisin elänyt toisin? Ainakaan ei olisi Lilli-vauvaa.
Juuri tänään on sellainen päivä, että olisi ollut kiva lähteä baariin yksille, mutta en ole löytänyt kaveria, ainakaan vielä. Onneksi aamulla sattui olemaan uimahallitreffit kauan kadoksissa olleen ystävän kanssa. Joidenkin ihmisten kanssa ei haittaa, vaikka heitä ei tapaisi vuosikausiin - juttu on silti yhtä helppo aloittaa kuin olisi viimeksi nähty eilen. Kiitos heistä korkeammalle voimalle, evoluutiolle tai mille tahansa muulle instanssille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)