Taidan olla tulossa vanhaksi. Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että maailma muuttuu pelottavaan suuntaan. Tämä on erilaista kuin ydinsodan tai ilmastonmuutoksen pelko. Syitä on kaksi: posti ja radio. Molemmat ovat ilmiöitä, jotka eivät näköjään oikein sovi nykymaailmaan mutta joihin pers.koht. suhtaudun hyvin lämpimästi.
Postiin minulla on ollut lämmin suhde lapsesta asti. Sinne kannoin kultaisen säästöpossuni, ja vastineeksi sain postimerkkejä, noita ihmelappusia, joilla pysyin yhteydessä maailman joka kolkkaan. Pienenä tyttönä olin nimittäin kova haalimaan kirjekavereita ja kirjoittamaan kirjeitä. Vieläkin tulee 1970-luvun postimerkin liiman maku suuhun, kun noita aikoja muistelen.
Myöhemmin posti kuljetti salmiakkia ja ruisleipää niille perheenjäsenille, jotka vuorollaan opiskelivat tai työskentelivät ulkomailla. Vielä myöhemmin postissa sai äänestää! Tämä oli tärkeää liikkuvaiselle ihmiselle, koska ikinä ei voinut tietää, missä heräsi varsinaisen vaalipäivän aamuna. Äänioikeuden käyttämättä jättäminen ei ollut mikään vaihtoehto.
Nyt ei posteja enää ole. Enimmäkseen on vain asiamiesposteja, joissa varsinainen bisnes on jotakin muuta ja postiasiat hoidetaan vasemmalla kädellä*. Postin asiakkaille ei ole tilaa eikä oikein postillekaan. Pakkauslaatikoita ei myydä, korteista ja paperitavarasta puhumattakaan. Vanhana postimyyntiasiakkaana olen elämänmuutoksen edessä: on pakko alkaa taas käydä kaupoissa, koska ei niissä sentään ole yhtä masentava tunnelma kuin asiamiespostissa.
Kohta ei ole radiotakaan. Ainakaan mitään sellaista kanavaa, jota viitsisi kuunnella. Olen ilmeisesti vanhanaikainen, koska minusta on kivaa, kun joku vieras ihminen valitsee levyt ja soittaa minulle mieleistäni musiikkia. Siis jotain muuta kuin listapoppia tai iskelmää. YleQ:n lakkauttaminen oli niin järkyttävä tempaus, että melkein lopetin tv-luvan maksamisen siihen. Tällä viikolla haudataan Radio City, joka ei tietenkään ole enää pitkään aikaan ollut sitä mitä 1980-luvulla - mutta on tämä siitä huolimatta erään aikakauden loppu. Nuoruus on ohi. Nyyh.
Onhan noita nettiradioita, kai, mutta kun ne eivät kuulu meidän keittiön Tivolista.
*) Minulla ei ole mitään vasenkätisiä vastaan, monet parhaista ystävistänikin ovat vasenkätisiä. Sen sijaan kiskan poitsuilla on selvästikin vain yksi toimiva käsi, ja se on oikea. Kun sellaiset sällit laitetaan hoitamaan asioita myös vasurilla, siitä ei tule muuta kuin sotkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti