Tässä luvussa toimitussihteeri näyttää, miten kaukaa voi aloittaa ja miten kauan kestää, ennen kuin pääsee aiheeseen. Tai pääseekö siihen edes? Jo muinaiset roomalaiset ...
Eilen illalla mietin, että blogi kaipaisi uudistamista. Ulkoasun viilaaminen tuntui työläältä, eikä minulla ollut siihen mitään ideoita. Aloinpa sitten pohtia sivupalkkia ja muita vakiotekstejä.
Aloitin sivun ylälaidasta. Vaikka kuinka tuijotin, uutta "mottoa" tai alaotsikkoa en keksinyt vieläkään, en ainakaan mitään kunnollista ja otsikkoon sopivaa. Keksiikö joku? Otan mielelläni vastaan ehdotuksia! Voisin vaihtaa blogin nimenkin, koska Kukkamaa on syvältä.
Seuraavaksi siirryin blogger-profiiliin, jota karsastan ja jota minulla ei ole. Onpahan vain tekstiä palkissa. Mietin, pitäisikö sitä muuttaa. Pohdiskelin laiskasti, kuka minä olen suhteessa toisiin. Mikä kaikista rooleistani kuvaa minua parhaiten? Mikä rooli on itselleni tärkein? Entä mikä on toiseksi tärkein?
Ensisijaisesti olen äiti. Tämä ei ole järin yllättävää tai omaperäistä. Äitiys on hienointa ja opettavaisinta mitä tiedän, vaikka en (enää) kirjoitakaan siitä blogissani kovin usein. Raskaus ja synnyttäminen oli omanlaisensa kokemus, mutta silti olen sitä mieltä, että ihmeellistä ei ole äidiksi tuleminen vaan äitinä oleminen. En osaa sanoa, kuinka paljon äitiys sinänsä on kasvattanut minua, koska viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana olen koonnut muutakin elämänkokemusta (välistä tuntuu että liikaa). Sen tiedän, että suurempaa onnea ei ole kuin arkinen yhdessäolo poikani kanssa. Parhaat kiksit saan olemalla läsnä, vastaamalla kysymyksiin, juttelemalla, nauramalla, itkemällä ja hellimällä.
Sen sijaan hätkähdin hieman, kun päädyin siihen, että seuraavaksi eniten olen täti. En mikään kukkahattuinen, vaan siskoni lasten sukulainen. Onko tavallista, että sisarustensa lapsia rakastaa melkein yhtä paljon kuin omiaan? Lisäsin tuonne tuon melkein-sanan, etten kuulostaisi tekopyhältä. Sillä kyllä kai omiaan rakastaa kaikkein eniten? Kysymys on retorinen ja sellaiseksi toivottavasti jääkin. En haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa rakkaus punnitaan ja laitetaan järjestykseen.
Vasta näiden jälkeen olen ystävä, vaimo, tytär ja sisko. Ystävyyttä ei voi erottaa muista rooleista, vaan se kietoutuu avioliittooni ja perhesuhteisiini. Olen myös kummityttö, miniä, harrastelijamuusikko, toimitussihteeri, bloggaaja ja ties mitä kaikkea. Lista on loputon, enkä aio kiusata teitä sillä tämän enempää. Kysynpähän vain: jos avioliittoni ei ole kaikista auvoisin, johtuuko se siitä, että olen ennemmin täti kuin vaimo?
Muuten olen sitä mieltä, että Vallilanlaakso on suojeltava ja tiehanke haudattava heti! Lähettäkää postia kaupunkisuunnitteluvirastolle: kaupunkisuunnittelu ättä hel piste fi.
3.4.07
2.4.07
Piinaviikot
Kukkamaalle on kasvanut vaiteliaisuuden muuri. Pyydän anteeksi, mutta päässäni ei liiku yhtään asiaa, josta voisi blogata. Eipä niille olisi tilaakaan. Ajatuksissa pörräävät Viisivuotiaan nimpparijuhlat (millaisen kakun tekisi? olenko muistanut kutsua kaikki sukulaiset? ehtisikö vielä parturiin?), miehen mummon hautajaiset (miten mies selviää niistä? miten minä selviän, jos mies masentuu? pitäisikö Viisivuotias ottaa mukaan vai ei?) ja omat työt (mitkä hommat on pakko tehdä ennen pääsiäislomaa? onko vielä jotain mitä olen unohtanut? miksi kaiken maailman pösilöt lähettelevät minulle sähköpostia?).
Uimahallin sarjalippu erääntyy huomenna. Säätieteilijä lupaa lunta tupaan. En sitten muistanut lähettää korttia sairaalle ystävälle.
Jos minulla olisi tapana stressata, nyt stressaisin. Sen sijaan ajattelen lyhyttä työviikkoa, lampaanlihaa, suklaamunia ja punaviiniä.
Kerronpa teille tarinan, joka on lyhyt ja tylsä ja vailla mielenkiintoisia juonenkäänteitä mutta joka kuvaa lähes täydellisesti minua, luonnettani ja elämänasennettani: Viime viikonlopulle minulla oli suuria, siivoamiseen liittyviä suunnitelmia. Siivous piti aloittaa kirjahyllyn pölyttämisellä ja kirjojen tuulettamisella. Kävikin niin, että siivosin ensimmäisenä parvekkeen. Lopputulos oli niin keväisen kutsuva, että loppuajan istuskelin partsilla, luin dekkaria ja join herkkuolutta.
Tämän blogikirjoituksen pointti on se, että kaikella ei ole pointtia. Joskus täytyy vain käydä huhuilemassa avaruuteen, että tietää olevansa olemassa. Blogia on pakko päivittää, muuten se näivettyy.
Uimahallin sarjalippu erääntyy huomenna. Säätieteilijä lupaa lunta tupaan. En sitten muistanut lähettää korttia sairaalle ystävälle.
Jos minulla olisi tapana stressata, nyt stressaisin. Sen sijaan ajattelen lyhyttä työviikkoa, lampaanlihaa, suklaamunia ja punaviiniä.
Kerronpa teille tarinan, joka on lyhyt ja tylsä ja vailla mielenkiintoisia juonenkäänteitä mutta joka kuvaa lähes täydellisesti minua, luonnettani ja elämänasennettani: Viime viikonlopulle minulla oli suuria, siivoamiseen liittyviä suunnitelmia. Siivous piti aloittaa kirjahyllyn pölyttämisellä ja kirjojen tuulettamisella. Kävikin niin, että siivosin ensimmäisenä parvekkeen. Lopputulos oli niin keväisen kutsuva, että loppuajan istuskelin partsilla, luin dekkaria ja join herkkuolutta.
Tämän blogikirjoituksen pointti on se, että kaikella ei ole pointtia. Joskus täytyy vain käydä huhuilemassa avaruuteen, että tietää olevansa olemassa. Blogia on pakko päivittää, muuten se näivettyy.
29.3.07
Sinun lapsesi eivät ole sinun
Viisivuotias oli mummin luona yökylässä. Ei ikävöinyt vanhempia vähääkään. Sen sijaan kotiin päästyään ikävöi mummia alahuuli mutrussa.
Tästä se alkaa. Kohta olen karmea kalkkis, jonka seurassa ei voi näyttäytyä. Hetki vielä, ja poika muuttaa kotoa pois, soittaa joskus jos muistaa ja käy kylässä kaksi kertaa vuodessa.
Lapsi on minun elämäni keskipiste hamaan loppuun asti. Itse en ole kovin tärkeä kenellekään. Asia on yleisessä tiedossa ja päivänselvä. Silti sen tajuaminen riipaisee.
Tästä se alkaa. Kohta olen karmea kalkkis, jonka seurassa ei voi näyttäytyä. Hetki vielä, ja poika muuttaa kotoa pois, soittaa joskus jos muistaa ja käy kylässä kaksi kertaa vuodessa.
Lapsi on minun elämäni keskipiste hamaan loppuun asti. Itse en ole kovin tärkeä kenellekään. Asia on yleisessä tiedossa ja päivänselvä. Silti sen tajuaminen riipaisee.
28.3.07
Sukkavihaajan vapaapäivä
Eilen olin iltamenoissa pikkukengissä ilman sukkia. Oli mulla tosin pitkä hame ja pitkä takki, mutta silti. Repikää siitä!
Inhoan sukkia, ja käytän niitä vain silloin, kun on ehdottoman pakko. Näillä leveysasteilla se tarkoittaa surkean suurta osaa vuodesta.
Kun ensimmäisen kerran keväällä jätän sukat pois, yleensä en pue niitä takaisin ennen syys-lokakuuta. Tänään kuitenkin mamoilin ja palasin garderoobiin, jota olen käyttänyt viikonlopusta lähtien: varrettomat sukat ja umpikengät mutta sentään vajaamittaiset, lyhytlahkeiset housut. Viipotan täällä paljain säärin. Repikää siitäkin!
Ihana maaliskuu!
Inhoan sukkia, ja käytän niitä vain silloin, kun on ehdottoman pakko. Näillä leveysasteilla se tarkoittaa surkean suurta osaa vuodesta.
Kun ensimmäisen kerran keväällä jätän sukat pois, yleensä en pue niitä takaisin ennen syys-lokakuuta. Tänään kuitenkin mamoilin ja palasin garderoobiin, jota olen käyttänyt viikonlopusta lähtien: varrettomat sukat ja umpikengät mutta sentään vajaamittaiset, lyhytlahkeiset housut. Viipotan täällä paljain säärin. Repikää siitäkin!
Ihana maaliskuu!
23.3.07
22.3.07
Rooseenleeeew
Se tuli meille eilen. Se on ihana!
Onneksi vanha pesukone älysi hajota kerralla. Muuten meillä varmaan tehtäisiin jotain omituisia kommervenkkejä juuri nyt. Miehen mielestä mitään uutta ei saa ostaa ennen kuin on todellinen tarve. Todellisen tarpeen kriteerit ovat äärimmäisen tiukat. Esimerkiksi uutta imuria ei voi ostaa, vaikka nykyisen letku on taittunut sillä tavalla, että alle 180-senttisten (suomeksi: minun) pitää imuroidessaan vääntää itseään ihme asentoon, jotta letku pysyy suorassa ja p*ska kulkee letkussa. Imuri on seitsemän vuotta vanha ja imee muutenkin niin huonosti, että mikä tahansa lätkäjengi ottaisi sen mielellään maaliinsa. Kuten huomaatte, selvästikään mitään todellista tarvetta uudelle imurille ei ole.
Olen harkinnut sitä, että lopettaisin imuroinnin kokonaan, kunnes imurointiolosuhteet paranevat, mutta valitettavasti se kalikka kapsahtaisi omaan nilkkaan. Mies ei edes huomaisi mitään. Todennäköisempää on, että joku päivä vain marssin kauppaan ja ostan uuden imurin. Eiköhän sen saa tuotua kotiin ratikassa.
Niin, mutta pesukoneestahan minun piti puhua. Se on kaunis! Niin puhdas ja tahraton! Edellinen kone oli sukuperintöä, ja siinä oli fläkkejä, joihin ei edes kaikkien paikkojen ihmepuhdistaja Universal stone auttanut. En ole siisteysintoilija, kuten alla olevasta näkee, mutta tykkään ennemmin, että sotkut ovat omiani tai perheenjäsenteni jättämiä.
Jos ei töissä olisi niin mieletön kiire, mieluiten olisin jäänyt tänään kotiin parantelemaan kevätflunssaani ja pesemään pyykkiä.
Ainut vaan, että viimeistään nyt pitäisi ostaa uusi pyykkikori ja kylppärin matto, ehkä myös suihkuverho. Minun mielestäni näitä voisi joskus vaihdella ihan vain mielensä piristykseksi, mutta arvaatte varmaan mieheni näkemyksen aiheesta. Hänen mielestään uusia ei tarvitse ostaa, vaikka pyykkikorista puuttuu kansi ja matto alkaa olla muovitetulta alapuoleltaan aika riekaleina. Täytynee tehdä itse asialle jotain. On kaksi syytä, miksi en ole jo tehnytkin. Se, että en aja autoa, on pelkkä tekosyy, koska esimerkiksi Ikeaan menee bussi ihan meidän kulmilta. Varsinainen syy on se, että en mitenkään nauti ostohelveteissä käymisestä. Vaan mitäpä sitä ei tekisi kylppärinsä hyväksi? Ei mitään.
Saisikohan junailluksi itsensä mukaan seuraavaan bloggareiden Ikea-kimppaan?
Onneksi vanha pesukone älysi hajota kerralla. Muuten meillä varmaan tehtäisiin jotain omituisia kommervenkkejä juuri nyt. Miehen mielestä mitään uutta ei saa ostaa ennen kuin on todellinen tarve. Todellisen tarpeen kriteerit ovat äärimmäisen tiukat. Esimerkiksi uutta imuria ei voi ostaa, vaikka nykyisen letku on taittunut sillä tavalla, että alle 180-senttisten (suomeksi: minun) pitää imuroidessaan vääntää itseään ihme asentoon, jotta letku pysyy suorassa ja p*ska kulkee letkussa. Imuri on seitsemän vuotta vanha ja imee muutenkin niin huonosti, että mikä tahansa lätkäjengi ottaisi sen mielellään maaliinsa. Kuten huomaatte, selvästikään mitään todellista tarvetta uudelle imurille ei ole.
Olen harkinnut sitä, että lopettaisin imuroinnin kokonaan, kunnes imurointiolosuhteet paranevat, mutta valitettavasti se kalikka kapsahtaisi omaan nilkkaan. Mies ei edes huomaisi mitään. Todennäköisempää on, että joku päivä vain marssin kauppaan ja ostan uuden imurin. Eiköhän sen saa tuotua kotiin ratikassa.
Niin, mutta pesukoneestahan minun piti puhua. Se on kaunis! Niin puhdas ja tahraton! Edellinen kone oli sukuperintöä, ja siinä oli fläkkejä, joihin ei edes kaikkien paikkojen ihmepuhdistaja Universal stone auttanut. En ole siisteysintoilija, kuten alla olevasta näkee, mutta tykkään ennemmin, että sotkut ovat omiani tai perheenjäsenteni jättämiä.
Jos ei töissä olisi niin mieletön kiire, mieluiten olisin jäänyt tänään kotiin parantelemaan kevätflunssaani ja pesemään pyykkiä.
Ainut vaan, että viimeistään nyt pitäisi ostaa uusi pyykkikori ja kylppärin matto, ehkä myös suihkuverho. Minun mielestäni näitä voisi joskus vaihdella ihan vain mielensä piristykseksi, mutta arvaatte varmaan mieheni näkemyksen aiheesta. Hänen mielestään uusia ei tarvitse ostaa, vaikka pyykkikorista puuttuu kansi ja matto alkaa olla muovitetulta alapuoleltaan aika riekaleina. Täytynee tehdä itse asialle jotain. On kaksi syytä, miksi en ole jo tehnytkin. Se, että en aja autoa, on pelkkä tekosyy, koska esimerkiksi Ikeaan menee bussi ihan meidän kulmilta. Varsinainen syy on se, että en mitenkään nauti ostohelveteissä käymisestä. Vaan mitäpä sitä ei tekisi kylppärinsä hyväksi? Ei mitään.
Saisikohan junailluksi itsensä mukaan seuraavaan bloggareiden Ikea-kimppaan?
15.3.07
Opi perusasiat
Vuosi sitten matkin ystävääni Justrosea ja kerroin, mitä muun muassa olen oppinut elämässäni. Asioita on yksi jokaista ikävuotta kohden, mutta ne eivät ole kronologisessa tai missään muussakaan järjestyksessä.
Taas olen vanhentunut vuodella, ja listaan pitää lisätä yksi kohta. Koska alkuperäiseen listaani ei voi linkittää, julkaisen sen tässä uudestaan. Koettakaa kestää. Näyttäisi siltä, että lista pitää edelleen paikkansa.
37. "Rakastakaa. Muuten kasvaa Turpa." (Lainaus Kari Hotakaisen Lastenkirjasta.)
36. Suurin osa uskomuksistasi osoittautuu vääräksi ennemmin tai myöhemmin.
35. Täytyy nauraa paljon. Muuten kaikki rypyt ja juonteet osoittavat alaspäin.
34. Liittyy edelliseen: maan vetovoima todellakin on luonnonlaki, joka ei ole kumottavissa.
33. Hihattomat paidat eivät sovi kenellekään yli 25-vuotiaalle.
32. Edellisestä huolimatta yli 25-vuotiaiden kannattaa käyttää hihattomia paitoja erityisesti kesäkuumalla, koska ne ovat mukavan vilpoisia eikä niihin tule hikiläikkiä.
31. Veri, hiki ja kyyneleet eivät maailmasta lopu. Siksi kannattaa tutustua ajoissa pesuohjeisiin. Tämä ei ole vertauskuva vaan totisinta totta.
30. South Parkin kokin sanonta pätee kaikkiin sukupuoliin:
Sometimes a man doesn't really love a woman.
He just says so to get some action.
29. Avioseksistä kieltäytymiseen on oltava todella hyvä syy.
28. Omat lapset* ovat ihmisen suurin aarre.
*) biologiset tai adoptoidut
27. Ystävät ovat ihmisen toiseksi suurin aarre.
26. Ystävyys on puutarha, jota pitää hoitaa ja vaalia.
25. Hyväkuntoinen puutarha kestää lyhytaikaisen laiminlyönnin, ja kuivuneen ja kuolleenkin puutarhan voi saada uudestaan kukoistamaan.
24. Arki-iltoina ei voi juoda väkeviä eikä kokonaista pulloa punaviiniä. Tai voi, mutta pitää olla valmis kestämään seuraukset.
23. On parempi taipua kuin taittua.
22. Muissakin vanhoissa viisauksissa on usein totuuden siemen, mutta niiden luetteleminen on tylsää ja puuduttavaa.
21. Joidenkin asioiden oppiminen on joillekin vaikeaa. Jos yhdellä tavalla ei onnistu, kannattaa kokeilla toisella tavalla.
20. Lähteminen on kamalaa, ja lenkille lähteminen on erityisen kamalaa. Useimmiten se kuitenkin kannattaa.
19. Sen sijaan matkalle lähteminen on ihanaa, kutkuttavaa, riemukasta ja toisinaan välttämätöntä.
18. Valinnat on tehtävä tietoisesti. Jos joutuu katumaan, on jo liian myöhäistä.
17. Jos en kuuntele itseäni, miksi muutkaan kuuntelisivat minua?
16. Jotta mahtuu hengittämään, on otettava oma tilansa. Sen voi löytää keittiön pöydän nurkalta, kallion laelta, uimahallin altaasta tai meren rannalta, mistä vain.
15. Ei kannata tapella tunteitaan vastaan, mutta ei myöskään kannata alkaa niiden orjaksi. Vuorokauden tai varttitunnin päästä maailma näyttää toisenlaiselta.
14. Ei ole juuri mitään, mitä hyvin nukuttu yö ei parantaisi.
13. Lasten suusta kuulee totuuden. Esimerkiksi tämän: "Mä haluun olla yövaatteilla koko päivän, niin mä oon sit valmis, kun tulee ilta." (Nelivuotias)
12. Kaikki, mitä minulle tapahtuu, on jo tapahtunut jollekulle muullekin. En ole yksin. Kohtalotovereita on mahdollista löytää.
11. Perunamuusi on hyvä lohturuoka.
10. Suru kuluu pienemmäksi suremalla.
9. Rakkaus lisääntyy rakastamalla.
8. Joka päivä on aihetta juhlaan.
7. Silti voi olla päiviä, joina ei ole aihetta nousta ylös sängystä.
6. Joka päivä oppii jotain uutta. Halusi tai ei.
5. Kaikenlainen eläminen kerryttää kokemuksia. Kaverillani on kokemusta monista miehistä, useista paikoista, lähtemisistä ja saapumisista. Minulla on kokemusta siitä, miten eletään yhden miehen kanssa puoli elämää ja miten pysytään itsepintaisesti samassa paikassa.
4. Jos löytää hyvät farkut, kannattaa ostaa saman tien kahdet samanlaiset.
3. Toimi näin, jos haluat, että asiat sujuvat: Kehu ja kiitä aina kun on aihetta. Korjaa toisten tekemät virheet niin, että he eivät huomaa. Perustele kritiikki hyvin ja valitse sanasi huolellisesti. Ole ystävällinen. Älä toimi näin, jos haluat pönkittää egoasi ja nousta muiden yläpuolelle.
2. Lapselle täytyy antaa aikaa ja hellyyttä. Eivätkä ne ole pahitteeksi aikuisellekaan.
1. Jos aamulla ehtii sylitellä, päivästä tulee parempi.
Taas olen vanhentunut vuodella, ja listaan pitää lisätä yksi kohta. Koska alkuperäiseen listaani ei voi linkittää, julkaisen sen tässä uudestaan. Koettakaa kestää. Näyttäisi siltä, että lista pitää edelleen paikkansa.
37. "Rakastakaa. Muuten kasvaa Turpa." (Lainaus Kari Hotakaisen Lastenkirjasta.)
36. Suurin osa uskomuksistasi osoittautuu vääräksi ennemmin tai myöhemmin.
35. Täytyy nauraa paljon. Muuten kaikki rypyt ja juonteet osoittavat alaspäin.
34. Liittyy edelliseen: maan vetovoima todellakin on luonnonlaki, joka ei ole kumottavissa.
33. Hihattomat paidat eivät sovi kenellekään yli 25-vuotiaalle.
32. Edellisestä huolimatta yli 25-vuotiaiden kannattaa käyttää hihattomia paitoja erityisesti kesäkuumalla, koska ne ovat mukavan vilpoisia eikä niihin tule hikiläikkiä.
31. Veri, hiki ja kyyneleet eivät maailmasta lopu. Siksi kannattaa tutustua ajoissa pesuohjeisiin. Tämä ei ole vertauskuva vaan totisinta totta.
30. South Parkin kokin sanonta pätee kaikkiin sukupuoliin:
Sometimes a man doesn't really love a woman.
He just says so to get some action.
29. Avioseksistä kieltäytymiseen on oltava todella hyvä syy.
28. Omat lapset* ovat ihmisen suurin aarre.
*) biologiset tai adoptoidut
27. Ystävät ovat ihmisen toiseksi suurin aarre.
26. Ystävyys on puutarha, jota pitää hoitaa ja vaalia.
25. Hyväkuntoinen puutarha kestää lyhytaikaisen laiminlyönnin, ja kuivuneen ja kuolleenkin puutarhan voi saada uudestaan kukoistamaan.
24. Arki-iltoina ei voi juoda väkeviä eikä kokonaista pulloa punaviiniä. Tai voi, mutta pitää olla valmis kestämään seuraukset.
23. On parempi taipua kuin taittua.
22. Muissakin vanhoissa viisauksissa on usein totuuden siemen, mutta niiden luetteleminen on tylsää ja puuduttavaa.
21. Joidenkin asioiden oppiminen on joillekin vaikeaa. Jos yhdellä tavalla ei onnistu, kannattaa kokeilla toisella tavalla.
20. Lähteminen on kamalaa, ja lenkille lähteminen on erityisen kamalaa. Useimmiten se kuitenkin kannattaa.
19. Sen sijaan matkalle lähteminen on ihanaa, kutkuttavaa, riemukasta ja toisinaan välttämätöntä.
18. Valinnat on tehtävä tietoisesti. Jos joutuu katumaan, on jo liian myöhäistä.
17. Jos en kuuntele itseäni, miksi muutkaan kuuntelisivat minua?
16. Jotta mahtuu hengittämään, on otettava oma tilansa. Sen voi löytää keittiön pöydän nurkalta, kallion laelta, uimahallin altaasta tai meren rannalta, mistä vain.
15. Ei kannata tapella tunteitaan vastaan, mutta ei myöskään kannata alkaa niiden orjaksi. Vuorokauden tai varttitunnin päästä maailma näyttää toisenlaiselta.
14. Ei ole juuri mitään, mitä hyvin nukuttu yö ei parantaisi.
13. Lasten suusta kuulee totuuden. Esimerkiksi tämän: "Mä haluun olla yövaatteilla koko päivän, niin mä oon sit valmis, kun tulee ilta." (Nelivuotias)
12. Kaikki, mitä minulle tapahtuu, on jo tapahtunut jollekulle muullekin. En ole yksin. Kohtalotovereita on mahdollista löytää.
11. Perunamuusi on hyvä lohturuoka.
10. Suru kuluu pienemmäksi suremalla.
9. Rakkaus lisääntyy rakastamalla.
8. Joka päivä on aihetta juhlaan.
7. Silti voi olla päiviä, joina ei ole aihetta nousta ylös sängystä.
6. Joka päivä oppii jotain uutta. Halusi tai ei.
5. Kaikenlainen eläminen kerryttää kokemuksia. Kaverillani on kokemusta monista miehistä, useista paikoista, lähtemisistä ja saapumisista. Minulla on kokemusta siitä, miten eletään yhden miehen kanssa puoli elämää ja miten pysytään itsepintaisesti samassa paikassa.
4. Jos löytää hyvät farkut, kannattaa ostaa saman tien kahdet samanlaiset.
3. Toimi näin, jos haluat, että asiat sujuvat: Kehu ja kiitä aina kun on aihetta. Korjaa toisten tekemät virheet niin, että he eivät huomaa. Perustele kritiikki hyvin ja valitse sanasi huolellisesti. Ole ystävällinen. Älä toimi näin, jos haluat pönkittää egoasi ja nousta muiden yläpuolelle.
2. Lapselle täytyy antaa aikaa ja hellyyttä. Eivätkä ne ole pahitteeksi aikuisellekaan.
1. Jos aamulla ehtii sylitellä, päivästä tulee parempi.
Tintti parvekkeella
Viikkovitosessa pyydetään luettelemaan "viisi mielestäsi tylsintä tai inhottavinta kotiaskaretta (kerro myös miksi et niistä pidä)".
1. Lintujen hätisteleminen parvekkeelta
Tämä ei ole edes tylsää vaan kamalinta ja inhottavinta mitä tiedän. Varsinkin, koska meillä on lasitettu parveke ja lasit yleensä kesälläkin kiinni yhtä ruutua lukuun ottamatta. Parvekkeen edessä kasvaa isoja puita, joissa pikkulintuja parveilee, ja ilmeisesti pösilöimmät yksilöt luulevat parvekkeen alalaidasta esiin pistävää sadevesiputkea puun oksaksi. Muuta selitystä en keksi sille, että joskus talvella, kun lasit ovat kokonaan kiinni, partsille silti pääsee talitinttejä. Siinä me kaksi säikkyä, lintu ja minä, yritämme päästä eroon toisistamme ilman että kumpikaan saa sydäriä. Se on karmeaa. Kaikkein karmeinta oli jouluaatonaattona, kun yksi tintti oli heittänyt veivinsä meidän parvekkeella. Yäk, en halua muistella sitä.
2. Tavaroiden järjesteleminen
Ei ole mun juttu. En pysty keksimään tavaroille loogisia paikkoja, eikä meillä sellaisia olisikaan, koska joka paikka on jo täysi. Sen sijaan tavaroista luopuminen ja niiden vieminen kierrätykseen on minun mielestäni ihanaa, mutta en saa harrastaa sitä tarpeeksi, koska elän kahden hamsterin kanssa.
Tähän kohtaan on kaksi poikkeusta. 1. Periaatteessa olen sitä mieltä, että kirjahylly pitäisi kerran vuodessa tyhjentää, pestä ja täyttää uudestaan. Se olisi vielä kykyjeni rajoissa, koska kuinka vaikeaa nyt on ottaa kirjat pois ja laittaa ne takaisin paikoilleen? En vaan viitsi. Laiskottaa. 2. Vaatekaapin järjestämisessä on jotain terapeuttista. Kaikista parasta on, kun saa laittaa talvivaatteet säilöön ja ottaa kesävaatteet käyttöön.
3. Silittäminen
Itse silittäminen ei ole niin tylsää kuin silityslaudan ja -raudan virittäminen käyttökuntoon. En vaan saa aikaiseksi. Yleensä en silitäkään mitään, mitä nyt joskus hetkellisessä mielenhäiriössä pöytäliinoja tai Viisivuotiaan harvoja kauluspaitoja.
4. Kylpyhuoneen (tai minkä tahansa muun tilan) perinpohjainen siivoaminen
Olen enemmän sellainen "pikkuisen sieltä täältä" -tyyppi. Tosin joku raja siinäkin: kyllä minun mielestäni esimerkiksi tiskaamiseen kuuluu myös tiskipöydän ja muiden keittiön tasojen pyyhkiminen. Mies taas siivoaa raivokkaasti ja perinpohjaisesti sen minkä siivoaa, mutta pöytiä hän ei pyyhi koskaan. Hmmm. Tässä on selvä koulukuntaero.
5. Imuroiminen
Järkyttävän tylsää, pahanhajuista ja hikistä hommaa. Lisäksi ihan turhaa, sillä heti kun imuri on laitettu takaisin kaappiin, jostain putkahtaa lisää villakoiria ja hiekkakasoja.
1. Lintujen hätisteleminen parvekkeelta
Tämä ei ole edes tylsää vaan kamalinta ja inhottavinta mitä tiedän. Varsinkin, koska meillä on lasitettu parveke ja lasit yleensä kesälläkin kiinni yhtä ruutua lukuun ottamatta. Parvekkeen edessä kasvaa isoja puita, joissa pikkulintuja parveilee, ja ilmeisesti pösilöimmät yksilöt luulevat parvekkeen alalaidasta esiin pistävää sadevesiputkea puun oksaksi. Muuta selitystä en keksi sille, että joskus talvella, kun lasit ovat kokonaan kiinni, partsille silti pääsee talitinttejä. Siinä me kaksi säikkyä, lintu ja minä, yritämme päästä eroon toisistamme ilman että kumpikaan saa sydäriä. Se on karmeaa. Kaikkein karmeinta oli jouluaatonaattona, kun yksi tintti oli heittänyt veivinsä meidän parvekkeella. Yäk, en halua muistella sitä.
2. Tavaroiden järjesteleminen
Ei ole mun juttu. En pysty keksimään tavaroille loogisia paikkoja, eikä meillä sellaisia olisikaan, koska joka paikka on jo täysi. Sen sijaan tavaroista luopuminen ja niiden vieminen kierrätykseen on minun mielestäni ihanaa, mutta en saa harrastaa sitä tarpeeksi, koska elän kahden hamsterin kanssa.
Tähän kohtaan on kaksi poikkeusta. 1. Periaatteessa olen sitä mieltä, että kirjahylly pitäisi kerran vuodessa tyhjentää, pestä ja täyttää uudestaan. Se olisi vielä kykyjeni rajoissa, koska kuinka vaikeaa nyt on ottaa kirjat pois ja laittaa ne takaisin paikoilleen? En vaan viitsi. Laiskottaa. 2. Vaatekaapin järjestämisessä on jotain terapeuttista. Kaikista parasta on, kun saa laittaa talvivaatteet säilöön ja ottaa kesävaatteet käyttöön.
3. Silittäminen
Itse silittäminen ei ole niin tylsää kuin silityslaudan ja -raudan virittäminen käyttökuntoon. En vaan saa aikaiseksi. Yleensä en silitäkään mitään, mitä nyt joskus hetkellisessä mielenhäiriössä pöytäliinoja tai Viisivuotiaan harvoja kauluspaitoja.
4. Kylpyhuoneen (tai minkä tahansa muun tilan) perinpohjainen siivoaminen
Olen enemmän sellainen "pikkuisen sieltä täältä" -tyyppi. Tosin joku raja siinäkin: kyllä minun mielestäni esimerkiksi tiskaamiseen kuuluu myös tiskipöydän ja muiden keittiön tasojen pyyhkiminen. Mies taas siivoaa raivokkaasti ja perinpohjaisesti sen minkä siivoaa, mutta pöytiä hän ei pyyhi koskaan. Hmmm. Tässä on selvä koulukuntaero.
5. Imuroiminen
Järkyttävän tylsää, pahanhajuista ja hikistä hommaa. Lisäksi ihan turhaa, sillä heti kun imuri on laitettu takaisin kaappiin, jostain putkahtaa lisää villakoiria ja hiekkakasoja.
13.3.07
Tähdet, tähdet, luoksenne tahtoisin pois
Pitääkö joka ****n vuosi syntymäpäivän lähestyessä kärsiä jonkinlainen ****n ikäkriisi? En jaksaisi enää. Pääseekö niistä eroon edes sitten, kun täyttää 40 ja elämä on ohi? Anteeksi kaikille, joille nelikymppisyys on todellisuutta, riisipotilas nyt ei vaan voi nostaa katsettaan omasta navastaan ja olla hienotunteinen.
Viime päivinä olen harrastanut lapsiterapiaa. Vauvojen nuuhkimisen lisäksi siihen kuuluu isompien lasten kanssa leikkimistä ja lapsellisille asioille nauramista.
Eilen illalla istuimme Viisivuotiaan kanssa vessan ja makuuhuoneen välisen käytävän lattialla kirjahyllyn edessä ja nauroimme itsemme tärviölle. Naurun aiheena olivat Risto Räppääjän nimen (omasta mielestämme) hauskat väännökset. Suosikeiksi ylsivät merten kauhu Rrrssto Rrrppaaja ja teräväkielisyydestään tunnettu Pisto Läppääjä. Hajaääniä saivat myös Listo Päppääjä, Risto Risteilijä, Lisko Pämppääjä ja mitä niitä muita nyt olikaan. Ei se tällä tavalla kuulosta juuri miltään, mutta hyvää se teki.
Seuraavaksi pitäisi selvitä tästä päivästä.
Viime päivinä olen harrastanut lapsiterapiaa. Vauvojen nuuhkimisen lisäksi siihen kuuluu isompien lasten kanssa leikkimistä ja lapsellisille asioille nauramista.
Eilen illalla istuimme Viisivuotiaan kanssa vessan ja makuuhuoneen välisen käytävän lattialla kirjahyllyn edessä ja nauroimme itsemme tärviölle. Naurun aiheena olivat Risto Räppääjän nimen (omasta mielestämme) hauskat väännökset. Suosikeiksi ylsivät merten kauhu Rrrssto Rrrppaaja ja teräväkielisyydestään tunnettu Pisto Läppääjä. Hajaääniä saivat myös Listo Päppääjä, Risto Risteilijä, Lisko Pämppääjä ja mitä niitä muita nyt olikaan. Ei se tällä tavalla kuulosta juuri miltään, mutta hyvää se teki.
Seuraavaksi pitäisi selvitä tästä päivästä.
12.3.07
There's no such thing as vanhakin jaksaa
Perjantai-iltana olimme oikein hienosti syömässä. Ruokalajeja oli seitsemän ja viinitkin valittiin sommelierin suosituksesta (vaikka vähintään yksi ihminen seurueessamme oli sitä mieltä, että siinä on maailmankaikkeuden turhin duuni). Lasku oli sen mukainen, mutta minun ja yhden toisen seurueemme jäsenen ei tarvinnut siitä piitata. Meille tarjottiin, koska juhlittiin meidän syntymäpäiviämme (vaikka 1-2 meistä oli sitä mieltä, että mitä juhlimista siinä on, että vanhenee). Tokihan juhlia piti jatkaa baarissa. Onneksi kenellekään ei tullut mieleen järjestää jatkojen jatkoja.
Lauantaiaamuna yhdeltätoista minä ja mieheni lähdimme ajamaan Viisivuotiaan uusimman serkun ristiäisiin. Viisivuotias oli mestoilla valmiiksi, sillä hän oli ollut serkkujen luona yökylässä. Elämän suurissa arpajaisissa minulle oli arvottu virsien säestäjän ja miehelleni videokuvaajan tehtävät. Onneksi kummankaan kädet eivät tärisseet kovin pahasti.
Ristiäisten jälkeen meidät ja uudet kummit oli kutsuttu jatkamaan juhlimista ja jäämään yöksi. Oli oikein hauska ilta ja useimmilla meistä seuraava aamukin. Kummisetä tarjosi konjakkia ja sikareita mutta ONNEKSI älysin kieltäytyä niistä ja nauttia vain kaljaa ja kuohuviiniä. Kuka nyt edes haluaisi nuuhkia sikarinsavua, jos vaihtoehtona on nuuhkia parikuista vauvaa? No, ehkä monikin, mutta en minä.
Sunnuntaiaamuna olin suorastaan ällöttävän reipas, mutta niin muutkin naiset olivat. Keitimme kahvia, vaihdoimme kakkavaippoja, etsimme kurahaalareita, teimme happihyppelyn ja haimme noutokebabbia, jota vapisevat miehemme raahautuivat haistelemaan.
Onneksi minun mieheni oli kuitenkin ajokuntoinen. Viikonlopun ohjelma ei nimittäin loppunut siihen, vaan sunnuntai-iltapäivänä kiisimme vielä kaveriperheen esikoisen 5-vuotissynttäreille. Sisäinen freesiyteni ei näköjään loistanut riittävästi ulospäin, koska joku kysyi minulta, olinko väsynyt. Mies taas veti pienet päiväunet istuma-asennossa. Lapsilla oli kuitenkin hauskaa, ja pääsinhän minäkin syömään sipsejä ja leikkimään piilosta.
Sunnuntai-iltana en enää pystynytkään minkäänlaisiin henkisiin tai ruumiillisiin suorituksiin, ellei lasketa mukaan American idolin katsomista ja paahtoleivän laittamista Viisivuotiaalle. Yöllä nukuin niin sikeästi etten ikinä.
Mahtava viikonloppu, mutta onneksi näitä ei ole useammin. Muuten tuntisin itseni vielä vanhemmaksi kuin nyt.
Lauantaiaamuna yhdeltätoista minä ja mieheni lähdimme ajamaan Viisivuotiaan uusimman serkun ristiäisiin. Viisivuotias oli mestoilla valmiiksi, sillä hän oli ollut serkkujen luona yökylässä. Elämän suurissa arpajaisissa minulle oli arvottu virsien säestäjän ja miehelleni videokuvaajan tehtävät. Onneksi kummankaan kädet eivät tärisseet kovin pahasti.
Ristiäisten jälkeen meidät ja uudet kummit oli kutsuttu jatkamaan juhlimista ja jäämään yöksi. Oli oikein hauska ilta ja useimmilla meistä seuraava aamukin. Kummisetä tarjosi konjakkia ja sikareita mutta ONNEKSI älysin kieltäytyä niistä ja nauttia vain kaljaa ja kuohuviiniä. Kuka nyt edes haluaisi nuuhkia sikarinsavua, jos vaihtoehtona on nuuhkia parikuista vauvaa? No, ehkä monikin, mutta en minä.
Sunnuntaiaamuna olin suorastaan ällöttävän reipas, mutta niin muutkin naiset olivat. Keitimme kahvia, vaihdoimme kakkavaippoja, etsimme kurahaalareita, teimme happihyppelyn ja haimme noutokebabbia, jota vapisevat miehemme raahautuivat haistelemaan.
Onneksi minun mieheni oli kuitenkin ajokuntoinen. Viikonlopun ohjelma ei nimittäin loppunut siihen, vaan sunnuntai-iltapäivänä kiisimme vielä kaveriperheen esikoisen 5-vuotissynttäreille. Sisäinen freesiyteni ei näköjään loistanut riittävästi ulospäin, koska joku kysyi minulta, olinko väsynyt. Mies taas veti pienet päiväunet istuma-asennossa. Lapsilla oli kuitenkin hauskaa, ja pääsinhän minäkin syömään sipsejä ja leikkimään piilosta.
Sunnuntai-iltana en enää pystynytkään minkäänlaisiin henkisiin tai ruumiillisiin suorituksiin, ellei lasketa mukaan American idolin katsomista ja paahtoleivän laittamista Viisivuotiaalle. Yöllä nukuin niin sikeästi etten ikinä.
Mahtava viikonloppu, mutta onneksi näitä ei ole useammin. Muuten tuntisin itseni vielä vanhemmaksi kuin nyt.
9.3.07
Rima
Joskus sokea kana löytää jyvän ja keskivertobloggaaja tulee osallistuneeksi klassikkomeemiin, joka kirvoittaa liudan hyviä kommentteja ja synnyttää ainakin yhden lukupiirin. Tämmöisen suorituksen jälkeen minulle käy niin, että bloggaamisen rima nousee huomattavasti, ihan siihen maanpinnan tasolle. Mistä nyt enää voi kirjoittaa?
Vastaus kuuluu: ei mistään. Päässä ei liiku yhden yhtä ilmaisukelpoista ajatusta. Ainakaan juuri nyt. Tällä viikolla seuranani ovat olleet yölliset ilmestykset, joita voi nähdä vain silloin, kun on kamala kiire ja unettomuutta ja 37-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Minh on kuvannut omiaan raadollisesti ja minun nähdäkseni realistisesti. Hänen syynsä ovat erilaisia kuin minun, mutta pelko kuulostaa siitä huolimatta tutulta.
Silloin ei auta muu kuin kirjoittaa välipostaus, jossa ei sanota mitään mutta suositellaan muutamaa hyvää blogia.
Onneksi voi rentoutua lukemalla talvilomalta palannutta Runotorstaita. Suosittelen erityisesti Suojakännin kevätrunoa ja Allyn sinistä tilitystä.
Ai niin! Jos joku ei ole vielä huomannut, että Ohari on tullut takaisin, niin kerrottakoon, että Ohari on todellakin tullut takaisin! Maailma alkaa olla valmis.
Vastaus kuuluu: ei mistään. Päässä ei liiku yhden yhtä ilmaisukelpoista ajatusta. Ainakaan juuri nyt. Tällä viikolla seuranani ovat olleet yölliset ilmestykset, joita voi nähdä vain silloin, kun on kamala kiire ja unettomuutta ja 37-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Minh on kuvannut omiaan raadollisesti ja minun nähdäkseni realistisesti. Hänen syynsä ovat erilaisia kuin minun, mutta pelko kuulostaa siitä huolimatta tutulta.
Silloin ei auta muu kuin kirjoittaa välipostaus, jossa ei sanota mitään mutta suositellaan muutamaa hyvää blogia.
Onneksi voi rentoutua lukemalla talvilomalta palannutta Runotorstaita. Suosittelen erityisesti Suojakännin kevätrunoa ja Allyn sinistä tilitystä.
Ai niin! Jos joku ei ole vielä huomannut, että Ohari on tullut takaisin, niin kerrottakoon, että Ohari on todellakin tullut takaisin! Maailma alkaa olla valmis.
MacPirkka
Kaipaatko joskus sunnuntaisin krapularuokaa? Noutopizzaan ei tarvitse turvautua, kun varaat jo etukäteen kotiisi seuraavat tarvikkeet: Pirkka-kebablihasuikaleita (pakastealtaasta), Pirkka- chilimaustettua tomaattimurskaa, valkosipulia, valmista valkoista salaatinkastiketta (esim. Felixin valkosipulikastike) tai kermaviiliä ja mieleisiäsi lisukkeita.
Tee näin:
Kippaa pannuun oliiviöljyä ja kebabsuikaleet. Paista, kunnes liha vähän ruskistuu. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella, pilko ne, ja lisää lihan joukkoon kuullottumaan. Kaada päälle chilimaustettu tomaattimurska ja tilkka vettä. Peitä kannella ja anna porista jonkin aikaa. Jos kastike uhkaa kuivua liikaa, lisää hieman vettä. Kastike toimii näinkin, mutta sitä voi maustaa lisää oman makunsa mukaan.
Tarjoa kebabkastikkeen kanssa mieleisiäsi lisukkeita, esimerkiksi riisiä, ranskalaisia tai pitaleipää. Kebab-paikan tunnelmaa lisää lautaselle kasattu keko salaattia, tomaattia, pepperoneja ja valkoista kastiketta. Juomaksi sopii limu tai vesi.
Tee näin:
Kippaa pannuun oliiviöljyä ja kebabsuikaleet. Paista, kunnes liha vähän ruskistuu. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella, pilko ne, ja lisää lihan joukkoon kuullottumaan. Kaada päälle chilimaustettu tomaattimurska ja tilkka vettä. Peitä kannella ja anna porista jonkin aikaa. Jos kastike uhkaa kuivua liikaa, lisää hieman vettä. Kastike toimii näinkin, mutta sitä voi maustaa lisää oman makunsa mukaan.
Tarjoa kebabkastikkeen kanssa mieleisiäsi lisukkeita, esimerkiksi riisiä, ranskalaisia tai pitaleipää. Kebab-paikan tunnelmaa lisää lautaselle kasattu keko salaattia, tomaattia, pepperoneja ja valkoista kastiketta. Juomaksi sopii limu tai vesi.
1.3.07
Kootut paljastukset
Kata kehottaa listaamaan kymmenen klassikkoa, joita ei ole yrityksistä huolimatta pystynyt lukemaan alkua pitemmälle.
Minä en yleensä kovin kauaa yritä. Jos joku kirja ei heti nappaa, se on sen menoa. Listani voisi olla loputon, mutta saan sen helposti typistetyksi kymmeneen, koska suurimpaan osaan esimerkiksi näistä klassikoista en ole koskaan edes tarttunut.
1. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Siitä poikkeuksellinen kirja, että sen olen yrittänyt aloittaa useampaankin kertaan. Pidän Sormusten herran tarinasta ja maailmasta. Hurahdin siihen, kun näin Ryhmiksen hienon kesäteatteriesityksen Suomenlinnassa joskus 20 vuotta sitten, ja fanitan myös Jacksonin leffoja kybällä (enkä ainoastaan Viggo Mortensenin pesemättömän tukan takia). Alkuperäinen kirja ei vaan iske yhtään. Se on hiton tylsä, huonosti kirjoitettu ja paperin makuinen.
2. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Tätä en ole edes yrittänyt lukea sen jälkeen kun täytin 13. Ellen ihan väärin muista, Sinuhen ensimmäinen sivu on listalla "pitkäveteisimmät kirjan aloitustavat ikinä". Ja Waltari on sentään kirjoittanut hienon "näin tulet kirjailijaksi" -oppaan!
3. Franz Kafka: Oikeusjuttu
Ks. ed. Alku ei vaan napannut. Tästä tulikin mieleeni, että en ole lukenut myöskään Linnaa, koska suunnittelin lukevani sen saksaksi ja olen unohtanut koko jutun. Ei muuta kuin hankintalistalle. Saksaksi pystyn lukemaan tylsiäkin kirjoja. Olen lukenut mm. Effi Briestin, joka oli kertakaikkisen puuduttava. Jos harkitsette sen lukemista, etsikää sen sijaan jostain rikkinäinen loisteputki ja kuunnelkaa sen surinaa. Taatusti mielenkiintoisempaa.
4. Paul Auster: New York -trilogia
Teksti oli ok, mutta yritin lukea kirjaa pokkariversiona, jonka paperi sai ihoni kananlihalle. Joskus vielä luen tämän, ehdottomasti kovakantisena.
5. Patrick Süskind: Parfyymi
Onko tämä klassikko? Ainakin se oli myös Katan listalla. Pidin sitä yöpöydälläni kirjapinon alimmaisena kymmenen vuotta, kunnes päätin, että elämä on liian lyhyt.
6. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Jossain vaiheessa halusin samastua siihen porukkaan, joka luki Kunderaa ja Kristevaa, joi teetä ja poltti tupakkaa ja kävi henkevän ironisia keskusteluja. Ei minusta ollut siihen.
7. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
Nyttemmin en enää välitä esittää hienompaa kuin olen, vaan tyydyn osaani kahvia juovana dekkarinlukijana. Tämä on dekkarikirjallisuuden klassikko, jonka haluaisin lukea mutta en vaan pysty.
8. Raamattu
Meinasin kirjoittaa tähän Kalevala, mutta sitä aitoa ja alkuperäistä en ole tainnut koskaan edes aloittaa. Sen sijaan olen ainakin kaksi kertaa alkanut lukea Raamattua alusta. En ole päässyt edes Mooseksen kirjojen loppuun, vaan kummallakin kerralla israelilaiset ovat jääneet erämaahan. Jos Raamattu oikeasti loppuisi siihen, maailma saattaisi olla erilainen paikka.
9. Dostojevskin koko tuotanto
Nuorena, kun yritin kahlata läpi venäläisiä klassikkoja, olin enemmän Tolstoihin kallellani. Ainakin Rikosta ja rangaistusta yritin lukea useampaan kertaan, mutta ei siitä tullut mitään. En siis edelleenkään ole lukenut yhtään Dostojevskin teosta kokonaan. Menen nurkkaan häpeämään, kunhan ensin olen paljastanut vieläkin pahemman syntini (ks. kohta 10).
10. Väinö Linnan koko tuotanto
Olen huono suomalainen ja erittäin pahoillani kaikesta.
Minä en yleensä kovin kauaa yritä. Jos joku kirja ei heti nappaa, se on sen menoa. Listani voisi olla loputon, mutta saan sen helposti typistetyksi kymmeneen, koska suurimpaan osaan esimerkiksi näistä klassikoista en ole koskaan edes tarttunut.
1. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Siitä poikkeuksellinen kirja, että sen olen yrittänyt aloittaa useampaankin kertaan. Pidän Sormusten herran tarinasta ja maailmasta. Hurahdin siihen, kun näin Ryhmiksen hienon kesäteatteriesityksen Suomenlinnassa joskus 20 vuotta sitten, ja fanitan myös Jacksonin leffoja kybällä (enkä ainoastaan Viggo Mortensenin pesemättömän tukan takia). Alkuperäinen kirja ei vaan iske yhtään. Se on hiton tylsä, huonosti kirjoitettu ja paperin makuinen.
2. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Tätä en ole edes yrittänyt lukea sen jälkeen kun täytin 13. Ellen ihan väärin muista, Sinuhen ensimmäinen sivu on listalla "pitkäveteisimmät kirjan aloitustavat ikinä". Ja Waltari on sentään kirjoittanut hienon "näin tulet kirjailijaksi" -oppaan!
3. Franz Kafka: Oikeusjuttu
Ks. ed. Alku ei vaan napannut. Tästä tulikin mieleeni, että en ole lukenut myöskään Linnaa, koska suunnittelin lukevani sen saksaksi ja olen unohtanut koko jutun. Ei muuta kuin hankintalistalle. Saksaksi pystyn lukemaan tylsiäkin kirjoja. Olen lukenut mm. Effi Briestin, joka oli kertakaikkisen puuduttava. Jos harkitsette sen lukemista, etsikää sen sijaan jostain rikkinäinen loisteputki ja kuunnelkaa sen surinaa. Taatusti mielenkiintoisempaa.
4. Paul Auster: New York -trilogia
Teksti oli ok, mutta yritin lukea kirjaa pokkariversiona, jonka paperi sai ihoni kananlihalle. Joskus vielä luen tämän, ehdottomasti kovakantisena.
5. Patrick Süskind: Parfyymi
Onko tämä klassikko? Ainakin se oli myös Katan listalla. Pidin sitä yöpöydälläni kirjapinon alimmaisena kymmenen vuotta, kunnes päätin, että elämä on liian lyhyt.
6. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Jossain vaiheessa halusin samastua siihen porukkaan, joka luki Kunderaa ja Kristevaa, joi teetä ja poltti tupakkaa ja kävi henkevän ironisia keskusteluja. Ei minusta ollut siihen.
7. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
Nyttemmin en enää välitä esittää hienompaa kuin olen, vaan tyydyn osaani kahvia juovana dekkarinlukijana. Tämä on dekkarikirjallisuuden klassikko, jonka haluaisin lukea mutta en vaan pysty.
8. Raamattu
Meinasin kirjoittaa tähän Kalevala, mutta sitä aitoa ja alkuperäistä en ole tainnut koskaan edes aloittaa. Sen sijaan olen ainakin kaksi kertaa alkanut lukea Raamattua alusta. En ole päässyt edes Mooseksen kirjojen loppuun, vaan kummallakin kerralla israelilaiset ovat jääneet erämaahan. Jos Raamattu oikeasti loppuisi siihen, maailma saattaisi olla erilainen paikka.
9. Dostojevskin koko tuotanto
Nuorena, kun yritin kahlata läpi venäläisiä klassikkoja, olin enemmän Tolstoihin kallellani. Ainakin Rikosta ja rangaistusta yritin lukea useampaan kertaan, mutta ei siitä tullut mitään. En siis edelleenkään ole lukenut yhtään Dostojevskin teosta kokonaan. Menen nurkkaan häpeämään, kunhan ensin olen paljastanut vieläkin pahemman syntini (ks. kohta 10).
10. Väinö Linnan koko tuotanto
Olen huono suomalainen ja erittäin pahoillani kaikesta.
20.2.07
Olen löytänyt Porvoonkadun
Melkein hävettää tunnustaa. Olen semmoiset kahdeksan vuotta kävellyt Pasilan ja Kallion väliä lähes päivittäin. Vasta tänä talvena tajusin, että kiireettömän maleksijan ei kannata Porvoonkadun mitalla paljon muille kaduille poiketa.
Porvoonkatu on yksi suosikkikaduistani Helsingissä. Tykkään ylämäistä ja alamäistä, matalista duunareiden kerrostaloista ja luonnon ja rautatien läheisyydestä. Olen kade kaikille, jotka asuvat Porvoonkadun varrella. Terkut teille onnellisille, luulen, että teistä ainakin yksi tätä lukee.
Kaupungissa asumisessa on puolensa. Yksi hyvä puoli on se, että paikasta paikkaan ei aina tarvitse kulkea samaa (kylän ainoaa) tietä. Erityisen hienolta tuntuu, kun uuden reitin löytää omilta kotikulmiltaan.
Pääradan itäpuoliset kaupunginosat Siltasaaresta Käpylään ovat minulle läheisimpiä. Kyllä, rakastan jopa Itä-Pasilaa. Sydämeni sykkii Vallilalle ja Kumpulalle, ja lämpimiä tunteita riittää Vanhankaupungin koskelle asti. Olen asunut näillä seuduilla vasta vuodesta 1990, mutta kulmilla olen pyörinyt paljon kauemmin - lapsena torilla ja maauimalassa, vähän vanhempana lukiossa. Äiti on syntynyt ja kasvanut Kalliossa ja Arabiassa, ja kotiseuturakkauden hän lienee juottanut minulle jo rintamaidossa.
Näitä katuja on hyvä kävellä. Välillä pusken eteenpäin kuin muurahainen, etsin nopeinta reittiä enkä piittaa mistään. Taas toisinaan jään kadunkulmiin lonnimaan - menisinkö tästä? vai kävisinkö pitkästä aikaa katsomassa Flemaria? Joku voisi luulla, että kadut ovat ystäviäni, eikä hän vallan väärässä olisikaan.
Porvoonkatu on yksi suosikkikaduistani Helsingissä. Tykkään ylämäistä ja alamäistä, matalista duunareiden kerrostaloista ja luonnon ja rautatien läheisyydestä. Olen kade kaikille, jotka asuvat Porvoonkadun varrella. Terkut teille onnellisille, luulen, että teistä ainakin yksi tätä lukee.
Kaupungissa asumisessa on puolensa. Yksi hyvä puoli on se, että paikasta paikkaan ei aina tarvitse kulkea samaa (kylän ainoaa) tietä. Erityisen hienolta tuntuu, kun uuden reitin löytää omilta kotikulmiltaan.
Pääradan itäpuoliset kaupunginosat Siltasaaresta Käpylään ovat minulle läheisimpiä. Kyllä, rakastan jopa Itä-Pasilaa. Sydämeni sykkii Vallilalle ja Kumpulalle, ja lämpimiä tunteita riittää Vanhankaupungin koskelle asti. Olen asunut näillä seuduilla vasta vuodesta 1990, mutta kulmilla olen pyörinyt paljon kauemmin - lapsena torilla ja maauimalassa, vähän vanhempana lukiossa. Äiti on syntynyt ja kasvanut Kalliossa ja Arabiassa, ja kotiseuturakkauden hän lienee juottanut minulle jo rintamaidossa.
Näitä katuja on hyvä kävellä. Välillä pusken eteenpäin kuin muurahainen, etsin nopeinta reittiä enkä piittaa mistään. Taas toisinaan jään kadunkulmiin lonnimaan - menisinkö tästä? vai kävisinkö pitkästä aikaa katsomassa Flemaria? Joku voisi luulla, että kadut ovat ystäviäni, eikä hän vallan väärässä olisikaan.
Mummon suusta kuulee totuuden, johon sisältyy ruma sana
Uimahallissa käy yksi kahdeksankymppinen mummo, jolla on niin kiihkeä ja intensiivinen suhde suihkuun, että tekisi mieli pyytää heitä varaamaan huone. Intiimihygieniasta huolehtiminen on tärkeää, ja se toki mummoille suodaan, mutta on vähän kiusallista joutua todistamaan tapahtumia naapurisuihkusta. En mene yksityiskohtiin, etteivät viattomat lukijat saa laskiaispullaa väärään kurkkuun. Sen verran paljastan, että tämä mummo edustanee samaa koulukuntaa kuin minun mummoni. Hänen kerrottiin kerran mökkisaunassa ojentaneen sukulaistyttöä, joka luuli, että vastalla vain vähän selkää läpytellään: "Pillu kans!"
19.2.07
Minne saa valittaa?
Uusi Blogger ei toimi järin hyvin macin Safarilla. Sivuelementtien luominen ei onnistu mitenkään. Olen käynyt laina-pc:llä luomassa nuo sivupalkin otsikot, minkä jälkeen olen voinut omalla macillani editoida niiden sisältöä. Yllättävästi tekstielementti, jonka otsikoin sanalla "Sitaatti", ei toimikaan samalla tavalla kuin muut. Tähän hätään en pysty tekemään sille yhtään mitään, en edes poistamaan sitä. Olen pahoillani, mutta siinähän roikkuu.
Kaiken lisäksi olen käynyt painamassa Blogilistan päivitysnappia varmaan sata kertaa tämän päivän aikana. Pääsen aina päivitysjonoon, mutta siihen se sitten tyssää. Kukaan ei tiedä, että olen päivittänyt, ja niinpä kukaan ei lue eikä kommentoi. Byääh.
Pitäkää intternettinne. Minä lähden nyt uimaan.
Edit: Sain sittenkin sitaatin toimimaan, kun rukkasin suoraan HTML:ää. En ole sittenkään täysi tumpelo, vaikka niin luulinkin. Hyvä minä!
Kaiken lisäksi olen käynyt painamassa Blogilistan päivitysnappia varmaan sata kertaa tämän päivän aikana. Pääsen aina päivitysjonoon, mutta siihen se sitten tyssää. Kukaan ei tiedä, että olen päivittänyt, ja niinpä kukaan ei lue eikä kommentoi. Byääh.
Pitäkää intternettinne. Minä lähden nyt uimaan.
Edit: Sain sittenkin sitaatin toimimaan, kun rukkasin suoraan HTML:ää. En ole sittenkään täysi tumpelo, vaikka niin luulinkin. Hyvä minä!
Pehmeä postaus sisältää vauvoja ja pullia
Tuttavapiirissäni on intouduttu sikiämään. Vauvoja pukkaa sieltä ja täältä. Ilmeisesti nelikymppisyys lähestyy sen verran kovaa vauhtia, että kaikki ajattelevat "nyt tai ei koskaan" - olipa kyse ekasta tai neljännestä lapsesta.
Moniaisista syistä minulle ei noita taida lisää tulla, vaikka haluttaisikin. Siksipä onkin hyvä, että muille tulee. Saa nuuhkia, kanniskella, leikkiä ja tutustua. Ilman vastuuta, kitinää, pyllyn pyyhkimistä ja harrastuksiin kuskaamista. Asian valoisia puolia listatakseni.
Sitä paitsi äiti on ehdoton ykkössuosikki vain rajallisen ajan. Kolmivuotias siskontyttöni, entinen äidin kylkimyyry, valitsee jo nykyään leikkikamukseen tai vieruskaverikseen ruokapöytään mieluummin tädin kuin äidin. Tästä egobuustista huolimatta en tietenkään kuvittele syrjäyttäväni kenenkään oikeita vanhempia. Olen iloinen, jos saan olla kiva täti ja hyvä kaveri.
***
Eilisen laskiaissunnuntain kunniaksi laskin kaksi kertaa pulkalla ja söin kaksi laskiaispullaa. Urheilun ja herkuttelun suhde meni kerrankin kohdilleen. Kyllä nyt tulee pitkät pellavat.
Moniaisista syistä minulle ei noita taida lisää tulla, vaikka haluttaisikin. Siksipä onkin hyvä, että muille tulee. Saa nuuhkia, kanniskella, leikkiä ja tutustua. Ilman vastuuta, kitinää, pyllyn pyyhkimistä ja harrastuksiin kuskaamista. Asian valoisia puolia listatakseni.
Sitä paitsi äiti on ehdoton ykkössuosikki vain rajallisen ajan. Kolmivuotias siskontyttöni, entinen äidin kylkimyyry, valitsee jo nykyään leikkikamukseen tai vieruskaverikseen ruokapöytään mieluummin tädin kuin äidin. Tästä egobuustista huolimatta en tietenkään kuvittele syrjäyttäväni kenenkään oikeita vanhempia. Olen iloinen, jos saan olla kiva täti ja hyvä kaveri.
***
Eilisen laskiaissunnuntain kunniaksi laskin kaksi kertaa pulkalla ja söin kaksi laskiaispullaa. Urheilun ja herkuttelun suhde meni kerrankin kohdilleen. Kyllä nyt tulee pitkät pellavat.
16.2.07
Oivalluksia onnellisuudesta
Eilen ehdin pitkästä aikaa syventyä useampaankin suosikkiblogiini, joiden lukemista olen viime aikoina surkealla tavalla lyönyt laimin.
Jospa kertoo lukeneensa jostain parisuhdeoppaasta seuraavaa:
Jospan tavoin minäkään en tykkää näistä mies-nais-yleistyksistä. Yleensä ne eivät pidä paikkaansa, ja koko niiden taustalla oleva ideologia on epäilyttävä ja luotaantyöntävä (onko luotaantyöntävä mikään kunnon sana? viime aikoina olen lomaillut niin paljon, että olen antanut sisäisen toimitussihteerini rapistua). Tämä kuitenkin, vanhaa sanontaa käyttääkseni, osui ja upposi. Juuri näin se meillä menee.
Minun on ihan turha yleisellä tasolla vienosti haikailla, että olisipa kiva kun joskus käytäisiin leffassa / telttailemassa / ostamassa uusi sohva / pyydystämässä sammakoita / missä nyt milloinkin. Salainen toiveeni on, että tästä jotenkin viehkosti ja spontaanisti äityisimme yhdessä selailemaan esitteitä ja suunnittelemaan yksityiskohtia, mutta näinhän ei ikinä käy, ja se minun olisi aika tunnustaa itselleni. Kun minä haaveilen ääneen, mies ahdistuu, koska hän ei ymmärrä, mikä on ongelmana ja mitä häneltä odotetaan. Ainut oikea menettelytapa on se, että itse hoidan asian ja sen jälkeen esitän sen miehelle kysymällä suoraan ja täsmällisesti esimerkiksi: "Lähtisimmekö ylihuomenna n. klo 14 syömään laskiaispullia?"*
Tämä lisäisi onnellisuuttani huomattavasti.
Mistä päästäänkin Matin mietteeseen, jonka löysin Pagisijan kautta:
Mielenkiintoinen miete! Pagisija oli lainannut sen ilman viimeistä lausetta, joka kuitenkin minun mielestäni selvensi ajatusta tavattomasti. Kaikkihan sen tietävät, että rakenneosat voivat olla vaikka miten ihanasti ja ihminen silti onneton, ja sama toisinpäin.
Mietteessä on paljon asioita, jotka voin ilman muuta allekirjoittaa. Olen esimerkiksi samaa mieltä siitä, että "onnellisuutta" ei voi tavoitella, koska se pakenee. Mitä se edes on? Sen sijaan olen kyllä pikkuisen sitä mieltä, että jossain määrin ihminen voi itse päättää, onko onnellinen (jämäkkää tekstiä, vai mitä?). Ainakin silloin, jos on terve ja saa riittävästi ruokaa, liikuntaa ja unta, voi opetella nauttimaan hetkestä, riittämään itselleen - olivatpa muut palikat missä asennossa tahansa.
Tässä vaiheessa tuntuu hieman siltä, että myös ideani (jos sitä alun perin olikaan) on paennut omille teilleen.
Huomautus Suomen nuorisolle: miettikää tarkkaan, ennen kuin aloitatte blogien lukemisen, sillä tällaista se sitten on. Heti lähtevät ajatukset säntäilemään erilaisiin suuntiin. Se voi olla vaarallista! Sivuvaikutuksena voi tulla tarve esitellä oivalluksiaan omassa blogissa!
*) Kaikkia tämä kuitenkin kiinnostaa, joten kerron: ehdottomasti mantelimassalla! Ja sitä pitää olla paljon!
Jospa kertoo lukeneensa jostain parisuhdeoppaasta seuraavaa:
"Miehellä on "miehinen" tarve ratkaista ongelmia kaikissa tilanteissa, kun taas nainen jakaa tunteita."
Jospan tavoin minäkään en tykkää näistä mies-nais-yleistyksistä. Yleensä ne eivät pidä paikkaansa, ja koko niiden taustalla oleva ideologia on epäilyttävä ja luotaantyöntävä (onko luotaantyöntävä mikään kunnon sana? viime aikoina olen lomaillut niin paljon, että olen antanut sisäisen toimitussihteerini rapistua). Tämä kuitenkin, vanhaa sanontaa käyttääkseni, osui ja upposi. Juuri näin se meillä menee.
Minun on ihan turha yleisellä tasolla vienosti haikailla, että olisipa kiva kun joskus käytäisiin leffassa / telttailemassa / ostamassa uusi sohva / pyydystämässä sammakoita / missä nyt milloinkin. Salainen toiveeni on, että tästä jotenkin viehkosti ja spontaanisti äityisimme yhdessä selailemaan esitteitä ja suunnittelemaan yksityiskohtia, mutta näinhän ei ikinä käy, ja se minun olisi aika tunnustaa itselleni. Kun minä haaveilen ääneen, mies ahdistuu, koska hän ei ymmärrä, mikä on ongelmana ja mitä häneltä odotetaan. Ainut oikea menettelytapa on se, että itse hoidan asian ja sen jälkeen esitän sen miehelle kysymällä suoraan ja täsmällisesti esimerkiksi: "Lähtisimmekö ylihuomenna n. klo 14 syömään laskiaispullia?"*
Tämä lisäisi onnellisuuttani huomattavasti.
Mistä päästäänkin Matin mietteeseen, jonka löysin Pagisijan kautta:
"Onnellisuus itse ei ole mikään valinnan objekti, eikä sitä ole olemassa erillään rakenneosistaan. Siksi inhimillisen toiminnan päämäärä ei ole onnellisuus, vaan päämääriä ovat osat joista onnellisuus koostuu. Kun osat saa jotenkin paikalleen, onnellisuus ei ole jokin erillinen asia joka tulisi niiden lisäksi, vaan ainoastaan sitä että palikat ovat kutakuinkin kohdallaan. Ihminen on tietysti niin perverssi olento, että mielisairauksien ja taikauskon vuoksi hän ei välttämättä aina osaa tunnistaa omaa onneaan oikein."
Mielenkiintoinen miete! Pagisija oli lainannut sen ilman viimeistä lausetta, joka kuitenkin minun mielestäni selvensi ajatusta tavattomasti. Kaikkihan sen tietävät, että rakenneosat voivat olla vaikka miten ihanasti ja ihminen silti onneton, ja sama toisinpäin.
Mietteessä on paljon asioita, jotka voin ilman muuta allekirjoittaa. Olen esimerkiksi samaa mieltä siitä, että "onnellisuutta" ei voi tavoitella, koska se pakenee. Mitä se edes on? Sen sijaan olen kyllä pikkuisen sitä mieltä, että jossain määrin ihminen voi itse päättää, onko onnellinen (jämäkkää tekstiä, vai mitä?). Ainakin silloin, jos on terve ja saa riittävästi ruokaa, liikuntaa ja unta, voi opetella nauttimaan hetkestä, riittämään itselleen - olivatpa muut palikat missä asennossa tahansa.
Tässä vaiheessa tuntuu hieman siltä, että myös ideani (jos sitä alun perin olikaan) on paennut omille teilleen.
Huomautus Suomen nuorisolle: miettikää tarkkaan, ennen kuin aloitatte blogien lukemisen, sillä tällaista se sitten on. Heti lähtevät ajatukset säntäilemään erilaisiin suuntiin. Se voi olla vaarallista! Sivuvaikutuksena voi tulla tarve esitellä oivalluksiaan omassa blogissa!
*) Kaikkia tämä kuitenkin kiinnostaa, joten kerron: ehdottomasti mantelimassalla! Ja sitä pitää olla paljon!
12.2.07
Loman jälkeen
Milloin pääsiäinen taas olikaan? Huhtikuussa? Siihen asti pitää viimeviikkoisen virkistyksen riittää. Täällä byroossa olen vasta pikkuisen hiplaillut päällimmäisiä töitä. Kunnon hommiin en ole uskaltanut uppoutua, koska arvaan, että kun se souvi alkaa, lomasta ei ole kohta jäljellä muistoakaan kerrottavaksi.
Kuten aiemmin kerroin lomakohteemme oli tuhannen kilsan päässä. Kotiin tullessamme posotimme koko matkan yhtä soittoa. Kaksi viiden minuutin taukoa, matka-aika 11 tuntia - hyvä auto! hyvä kuski! hyvä pitkäpinnaiset matkustajat!
Menomatkalla sen sijaan yövyimme kaupungissa, jonka ilmasto on vilukissojen mielestä vielä pahempi kuin kotoisen Helsinkimme. Pakkanen on purevampi, meri jäisempi ja tuuli hyytävämpi. Onneksi paikallinen kirjeenvaihtaja suositteli hyvää ja lämmittävää ravintolaa. Kiitokset Pastanjauhajien Rosmariinille, Olimpoksen konstailemattomuus ja välimerellinen ruokalista ilahduttivat meitä kovin! Palvelu oli ystävällistä, joskin niin puheliasta, että perheemme jäsenistä se ainut hieman hiljaisempi ei meinannut saada tilaustaan tehdyksi. Valtavasta annoksesta jäi vähän ylikin siitä huolimatta, että lammas maistui taivaalliselta. Oululaista paikallisväriä toi naapuripöydän asukki, joka totesi, että Olimpoksessa on "hinta-laatu-suhe kohillaan".
Lomaan pitää kuulua ulkona liikkumista ja mahdollisimman hyvää ruokaa ja juomaa. Baareissa hengailusta ja hyvien dekkareiden lukemisesta tulee lisäpisteitä, ja kotimaan lomilla pitää lisäksi päästä saunaan. Tämä loma täytti kaikki kriteerit.
Tunturissa samoilu meni miehen sykemittarin mukaan urheilun puolelle. Minä en moista huomannut, kun keskityin nauttimaan avarista maisemista, kenkien narinasta ja pulkan suhinasta hangella. Pulkan kyydissä istui Viisivuotias, milloin ei viilettänyt suksilla tai rattikelkalla.
Ruokaa laitoimme mökin pikkuruisessa keittiössä riisistä, pastasta ja muista klassisista retkiruoka-aineista, mutta joka päivä kävimme pullakahveilla ja herkkujuomilla hiihtokeskuksen kuppiloissa. Apropoo kuppilat - muovikalusteisesta räkälä-lookista on näköjään kertarysäyksellä kaikkialla siirrytty tummaan puuhun ja alppimajoja jäljittelevään tyyliin. Sisustus on edelleenkin aika garmea mutta paljon kotoisampi kuin ennen vanhaan. Kelpaa siinä siemailla kaakaota, rommin kera tai ilman.
Matkaseuranamme miehellä ja minulla oli Ian Rankin -nimisen hepun seitsemästä suomennetusta dekkarista viisi. Niiden päähenkilö komisario Rebus oli tutun tuntuinen, yksinäisyyteen taipuvainen keski-ikäinen poliisimies, jonka seurassa oli rentouttavaa sukeltaa Skotlannin alamaailmaan. Viisivuotiaan kavereina olivat Liisa, Anna, Riitta, Saku, Naku ja Olli, jotka tunnetaan myös nimellä Melukylän lapset. Ainut haittapuoli oli se, että hyvien kirjojen parissa illat kuluivat liiankin nopeasti.
Saunaan sentään ehdimme joka ilta. Ah, sitä kiukaan sihinää. Rentoutus oli niin täydellinen, että unta ei juuri tarvinnut houkutella. Pikemminkin vaikutti siltä, että paikallisella nukkumatilla oli nuija aseenaan. Tunturin pimeässä ja hiljaisessa sylissä unta myös riitti pitkälle aamuun asti.
Ehkä tällä nyt sinne huhtikuun alkuun pärjää. Justjust.
Kuten aiemmin kerroin lomakohteemme oli tuhannen kilsan päässä. Kotiin tullessamme posotimme koko matkan yhtä soittoa. Kaksi viiden minuutin taukoa, matka-aika 11 tuntia - hyvä auto! hyvä kuski! hyvä pitkäpinnaiset matkustajat!
Menomatkalla sen sijaan yövyimme kaupungissa, jonka ilmasto on vilukissojen mielestä vielä pahempi kuin kotoisen Helsinkimme. Pakkanen on purevampi, meri jäisempi ja tuuli hyytävämpi. Onneksi paikallinen kirjeenvaihtaja suositteli hyvää ja lämmittävää ravintolaa. Kiitokset Pastanjauhajien Rosmariinille, Olimpoksen konstailemattomuus ja välimerellinen ruokalista ilahduttivat meitä kovin! Palvelu oli ystävällistä, joskin niin puheliasta, että perheemme jäsenistä se ainut hieman hiljaisempi ei meinannut saada tilaustaan tehdyksi. Valtavasta annoksesta jäi vähän ylikin siitä huolimatta, että lammas maistui taivaalliselta. Oululaista paikallisväriä toi naapuripöydän asukki, joka totesi, että Olimpoksessa on "hinta-laatu-suhe kohillaan".
Lomaan pitää kuulua ulkona liikkumista ja mahdollisimman hyvää ruokaa ja juomaa. Baareissa hengailusta ja hyvien dekkareiden lukemisesta tulee lisäpisteitä, ja kotimaan lomilla pitää lisäksi päästä saunaan. Tämä loma täytti kaikki kriteerit.
Tunturissa samoilu meni miehen sykemittarin mukaan urheilun puolelle. Minä en moista huomannut, kun keskityin nauttimaan avarista maisemista, kenkien narinasta ja pulkan suhinasta hangella. Pulkan kyydissä istui Viisivuotias, milloin ei viilettänyt suksilla tai rattikelkalla.
Ruokaa laitoimme mökin pikkuruisessa keittiössä riisistä, pastasta ja muista klassisista retkiruoka-aineista, mutta joka päivä kävimme pullakahveilla ja herkkujuomilla hiihtokeskuksen kuppiloissa. Apropoo kuppilat - muovikalusteisesta räkälä-lookista on näköjään kertarysäyksellä kaikkialla siirrytty tummaan puuhun ja alppimajoja jäljittelevään tyyliin. Sisustus on edelleenkin aika garmea mutta paljon kotoisampi kuin ennen vanhaan. Kelpaa siinä siemailla kaakaota, rommin kera tai ilman.
Matkaseuranamme miehellä ja minulla oli Ian Rankin -nimisen hepun seitsemästä suomennetusta dekkarista viisi. Niiden päähenkilö komisario Rebus oli tutun tuntuinen, yksinäisyyteen taipuvainen keski-ikäinen poliisimies, jonka seurassa oli rentouttavaa sukeltaa Skotlannin alamaailmaan. Viisivuotiaan kavereina olivat Liisa, Anna, Riitta, Saku, Naku ja Olli, jotka tunnetaan myös nimellä Melukylän lapset. Ainut haittapuoli oli se, että hyvien kirjojen parissa illat kuluivat liiankin nopeasti.
Saunaan sentään ehdimme joka ilta. Ah, sitä kiukaan sihinää. Rentoutus oli niin täydellinen, että unta ei juuri tarvinnut houkutella. Pikemminkin vaikutti siltä, että paikallisella nukkumatilla oli nuija aseenaan. Tunturin pimeässä ja hiljaisessa sylissä unta myös riitti pitkälle aamuun asti.
Ehkä tällä nyt sinne huhtikuun alkuun pärjää. Justjust.
1.2.07
Kirkasta
Useammatkin tiedotusvälineet (linkit puuttuvat) kehottivat kansaa kertomaan muistojaan Kirkasta (1950-2007). Juicea en ehtinyt muistella, mutta tähän junaan kerkeän mukaan.
Oma ensimmäinen muistoni Kirkasta on noin vuodelta 1973, kun Kirka oli rock, hip, hop ja cool. Suosikkibiisini oli Oh mamy blue, jota lauloin rehvakkasti mukana: "Oo mami, oo mamimami luu ...". Jostain syystä biisi tuo elävästi mieleeni Pihlajanmäen-mummolan eteisen kolmivuotiaan perspektiivistä. Käytävämatto haisee kevyesti pölyltä ja tupakalta. Peilipöytä on nenäni tasolla, enkä ihan näe kuvaani, vaikka kuinka varvistan. Äiti vetää minulle saappaita jalkaan, ja hänen pitkät hiuksensa kutittavat kasvojani. Tällä kertaa radio ei ole päällä, mutta siitä huolimatta luukutan täysin palkein mamiluuta.
(Kaikki Kirka-aiheiset nettisivut ovat vieläkin aivan jumissa, joten en pääse tarkistamaan, milloin Mamy blue on levytetty. Saattaa olla, että muistini tekee minulle tepposet. Mutta onko sillä niin väliä?)
Parikymmentä vuotta sitten ryöväsimme poikaystävän äidin levy- ja kasettivarastot. Hartaina pyörittelimme Beatlesin albumeja levysoittimessa ja kuuntelimme rahisevilta C-kaseteilta 1960-luvun Kirkaa. Olimme ihan että voi vitsit, Kirka on tehnyt jotain näin siistii. Kun mies itse ensimmäisen kerran hölkkäsi vastaan Linnunlaulun sillalla, teki mieli ottaa hihasta kiinni ja sanoa, että hei Kirka, oikeesti, selitä nyt mulle, miksi menit laulamaan sen Surun pyyhit silmistäni pois!? Niin nuori ja idealistinen olin siihen aikaan.
1990-luvulla asuin Hakaniemessä, ulkoilin Töölönlahdella ja kävin yliopistoa Kruununhaassa. Kirka hölkkäsi usein vastaan. Terveet elämäntavat ovat ihan jees, mutta ei niillä näköjään mitenkään automaagisesti saa lisää vuosia elämäänsä.
Nuorena meni.
Oma ensimmäinen muistoni Kirkasta on noin vuodelta 1973, kun Kirka oli rock, hip, hop ja cool. Suosikkibiisini oli Oh mamy blue, jota lauloin rehvakkasti mukana: "Oo mami, oo mamimami luu ...". Jostain syystä biisi tuo elävästi mieleeni Pihlajanmäen-mummolan eteisen kolmivuotiaan perspektiivistä. Käytävämatto haisee kevyesti pölyltä ja tupakalta. Peilipöytä on nenäni tasolla, enkä ihan näe kuvaani, vaikka kuinka varvistan. Äiti vetää minulle saappaita jalkaan, ja hänen pitkät hiuksensa kutittavat kasvojani. Tällä kertaa radio ei ole päällä, mutta siitä huolimatta luukutan täysin palkein mamiluuta.
(Kaikki Kirka-aiheiset nettisivut ovat vieläkin aivan jumissa, joten en pääse tarkistamaan, milloin Mamy blue on levytetty. Saattaa olla, että muistini tekee minulle tepposet. Mutta onko sillä niin väliä?)
Parikymmentä vuotta sitten ryöväsimme poikaystävän äidin levy- ja kasettivarastot. Hartaina pyörittelimme Beatlesin albumeja levysoittimessa ja kuuntelimme rahisevilta C-kaseteilta 1960-luvun Kirkaa. Olimme ihan että voi vitsit, Kirka on tehnyt jotain näin siistii. Kun mies itse ensimmäisen kerran hölkkäsi vastaan Linnunlaulun sillalla, teki mieli ottaa hihasta kiinni ja sanoa, että hei Kirka, oikeesti, selitä nyt mulle, miksi menit laulamaan sen Surun pyyhit silmistäni pois!? Niin nuori ja idealistinen olin siihen aikaan.
1990-luvulla asuin Hakaniemessä, ulkoilin Töölönlahdella ja kävin yliopistoa Kruununhaassa. Kirka hölkkäsi usein vastaan. Terveet elämäntavat ovat ihan jees, mutta ei niillä näköjään mitenkään automaagisesti saa lisää vuosia elämäänsä.
Nuorena meni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)