Toiset on liikkeellä luonnostaan

Kuusivuotias sai eskarista läksyksi miettiä, mikä olisi hänen syntymälahjansa. Niistä sitten keskustelimme illalla. Minä heti luettelemaan: kauniit siniset silmät, puhelias suu, lämmin ja tunteikas sydän, pitkät ja levottomat jalat, vahva varsi, rakkaus musiikkiin.

"Äiti, en mä noita voi sanoa. Mua ujostuttaa."

Seuraavaksi keskustelimme ujostelusta, itsestään puhumisen vaikeudesta ja 6-vuotiaana olemisesta. Kysyin Kuusivuotiaalta, mistä syntymälahjastaan hän itse haluaisi eskarissa kertoa.

"Emmä tiiä. Mulla pyörii päässä vaan sen variksenmerkki."

Siinähän se! Yhdessä totesimme, että oikein hieno ja esittelyyn sopiva syntymälahja on "haikarannokanjälki", punertava V:n muotoinen merkki Kuusivuotiaan otsatukan alla.

Entä jos olisin saanut itse saman läksyn? Mikä ihme voisi olla minun syntymälahjani? Yliherkkä kuulo- ja hajuaisti? Lyhytvihaisuus ja anteeksiantamisen kyky? Vaiko yksinkertaisesti alimittaiset pikkurillit?

Mononen, Mononen, tulkaa jo

Siltä varalta, että joku ei tiedä: Mononen on kuuluisa helsinkiläinen hautaustoimisto. 70-luvulla eläneet ehkä muistavat Liisankadulla-kappaleen ja Matti Makkosen ruumisarkkuliikkeen - älkää antako tekaistun nimen hämätä, kyseessä on Mikko Mononen. Ne Luumäet taas huusivat Monosta apuun, koska tytölleni kävi pieni vahinko, luuli lähtevänsä ja minut jättävänsä, ei anteeksi saanut vaan luodin päähänsä.

FAQ: Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?

Vastaus: Siitä, että kuuntelee sujuvasti vieressä, kun äiti ilmoittaa mummusta huolehtivalle hoitsulle puhelinnumeronsa, ja tajuaa vasta seuraavana päivänä, että numero oli ihan väärä.

Mummun vieminen onnistui yli odotusten. Kotoa lähteminen oli tietysti kamalaa ja kirvoitti monia lentäviä lauseita kuten:

"minähän en kotoani lähde, perkele" ja

"niin se on, että joskus kun apua tarvitsee, sitä ei saa, ja joskus saa vaikkei tarvitsekaan".

Perillä sen sijaan mummu luiskahti kuin kala veteen, kuten oli odotettavissakin. Mummu on ehkä maailman toiseksi seurallisin ihminen heti meidän Kuusivuotiaan jälkeen. Pöyristyttävintä tässä kaikessa on se, ettei hän ole lähtenyt ikätovereidensa pariin jo aiemmin.

Seuraava jännäyksen kohde on enon leikkaus, jonka takia mummu lepolomalle lähtikin. Eno on nimittäin toiminut jo monet vuodet mummun omaishoitajana.

Enon määrääviin luonteenpiirteisiin ei kuulu ylenpalttinen positiivisuus eikä optimismi. Niinpä ei olekaan ihme, ettei hän itse usko pääsevänsä elävänä pois sairaalasta. Keväällä hän realisoi säästöjensä korkoja ja osti meille sisarentyttärilleen kaikenlaista mitä arveli meidän tarvitsevan. Pari viikkoa sitten hän kertoi tunteikkaasti siitä, kuinka oli mökillä saunonut viimeisen kerran ja avannut viimeisen saunakaljan - ei suinkaan tämän kesän vaan koko elämän viimeisen, saattoi kuulla rivien välistä.

Luulimme jo, että pessimismi oli hieman hellittänyt, kun kuulimme, että eno oli osallistunut veikkaukseen, jonka tulos ratkeaa vasta ensi lauantaina, siis kaksi päivää post operat. Vaan ehkä ei sittenkään. Nimittäin kun äitini kysyi puhelinnumeroa, josta enon vointia voi leikkauksen jälkeen tiedustella, tämä vastasi:

"Mistä mä voin tietää mikä sen Monosen puhelinnumero on."

Kahdeksan kaunista

Ally vastasi haasteeseen. Siinä pyydettiin luettelemaan kahdeksan asiaa, joista omassa elämässä on ilon, tyytyväisyyden tai jopa onnen siemeniksi. Harvoinpa on haasteen jatkaminen tuntunut yhtä tärkeältä kuin tämän nyt. Jos löydän elämästäni kahdeksan hyvää asiaa (ja löydänhän minä!), paskanko väliä niillä huonoilla sitten enää.

1. Lapsi. Lupaan, että en luettele muita itsestään selviä asioita. Tämä on tärkein.

2. Rantakalliot. Mökillä on parhaat, mutta muutkin käyvät. Meri, järvi, kaikki kelpaa. Rantakallio on ainoa paikka, jossa pääsen eroon sanoista ja olen riittävä omana itsenäni. Kun oikein hyvin menee, maisema on minussa itsessäni, mutta välillä ei mene niin hyvin, ja silloin se on haettava muualta.

3. Macbook ja laajakaista. Siis miettikää, voin blogata aamulla ennen kuin lähden töihin! Älkää tulko mulle väittämään, että koko muu maailma on tehnyt niin jo vuosikausia.

4. Huumori. Täällä blogissa saatan välillä kuulostaa siltä kuin elämäni olisi synkkää alhoa, mutta se johtuu vain siitä, että olen kova tyttö liioittelemaan. Oikeasti en pysty olemaan masis kovin pitkään. Aina jostain putkahtaa jokin tajuttoman hassu juttu, joka saa suupielen nykimään. Itkusta iloon on lyhyt matka. Liekö sitten niin että siitäkin saan kiittää viipurlaisii juuriani.

5. Käveleminen. Rento ja reipas liikehdintä ulkoilmassa saa ajatukset liikkumaan tervehenkisiin suuntiin, pois oravanpyöristä ja noidankehistä. Olo kevenee useammallakin tavalla.

6. Radio. Oikeastaan musiikki kaikissa muodoissaan, mutta radio on kätevimmin käsillä juuri nyt. Olenko mainostanut Tivoliani riittävän monta kertaa?

7. Punaviini, tumma olut, rautayrttitee, maitokahvi. Kaikki muutkin lämmittävät juomat.

8. Ystävät. Anteeksi! Lupasin olla listaamatta selviöitä, mutta en pystynyt pidättelemään.

Huomaatteko, että en luetellut yhtään mitään syötävää. Taidan olla surkeammassa jamassa kuin luulin. Perunamuusi nyt ainakin kuuluisi listalle ehdottomasti.

Jos joku haluaa jatkaa haastetta, suosittelen!

Huhhahhei ja miten se nyt jatkuukaan

Kun ihmistä tarpeeksi mätkitään kartulla ja ympärillä tapahtuu kaikkea drastista, sanottavaa jää kovin vähän.

Sen verran kuitenkin, että rankka työpäivä ja vielä rankempi jumppa sentään vielä palauttavat maailman mittasuhteisiinsa - ei välttämättä oikeisiin mutta ainakin siedettäviin. Tähän päälle vielä punkkua ja ruisleipää, niin kohta alan muistuttaa omaa itseäni.

On aikakin. Eilen vedin henkilökohtaiset pohjat, kun radiosta tullut Viidestoista yö sai minut itkemään. Tottahan olen aikoinani itkeskellyt esimerkiksi aamun Hesarin tai Pikku kakkosen tunnarin takia, mutta että Viidennentoista yön? Se kuuluu varmaan jo jonkin tautiluokituksen piiriin.

Lisänä rikka rokassa, kuten vanha kansa niin hyvin tietää. Huomenna menen äidin kanssa viemään mummua vanhainkotiin. Enpä ole käynytkään sellaisessa sitten vuoden 1979, kun isotätini otti ja kuoli. Jotenkin toivoisin, että ne olisivat noista ajoista muuttuneet viihtyisemmiksi. Vaikka sama se millainen palatsi on vastassa, ei mummu sinne kuitenkaan mielellään jää.

Kyseessä on väliaikainen oleskelu. Seuraavan kahden viikon aikana kukaan lähiomaisista ei pysty olemaan mummun kanssa 24/7, ja sosiaalitoimen mielestä mummu ei voi olla yksin edes osaa vuorokaudesta. Vaan yrittäkääpä saada tämä mummulle jakeluun. Mummu elää missä vuodessa milloinkin, harvemmin kuitenkaan tässä tämänhetkisessä.

Odotettavissa on sellainen taistelu, että Puola, Lutz ja Leipzig kalpenevat. Tai sitten ei. Jos oikein hyvin käy, mummu kuvittelee menevänsä kylään jonkun (todennäköisesti ammoin kuolleen) ystävänsä luo. Dementikko on siitä höppänä tapaus, ettei siitä voi ikinä tietää.

Niin tai näin, omasta mielestäni olen ansainnut punkkulasilliseni. Valkaisen nenää sitten joskus kun saan sielupuolen kuntoon.

Mutsin rotsi on stadis duunis

Tänään tie vie sukumökille äidin rapujuhliin. En jaksaisi salailla asioita, mutta toisaalta ei keskeneräisistä oikein voi puhuakaan. Onneksi porukkaan kuuluu pikkulapsia, joiden taakse voi mennä piiloon. Kun oma-aloitteisesti tarjoutuu vaihtamaan vauvan vaipan, leikkimään pikkutytön kanssa ja vahtimaan poikien puuhia, muista aikuisista ei näy kuin selät. Joiden loittonemista säestävät voimakkaat helpotuksen huokaukset.

Sitä paitsi tykkään muutenkin lasten seurasta. Se on terapeuttista. Ainakin nämä lapset luovat ympärilleen rakkauden ilmapiirin, jossa asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen. Ei oo niinku mitään väliä sillä, onko laskut maksamatta tai ystävä pettänyt. Paljon tärkeämpiä ovat tikuttomat varpaat, seikkailuun sopiva metsä, nalle kainalossa ja karkki suupielessä.


Asiasta toiseen eli Blummis spiidaa klitsus

Kuten niin moni muukin asia elämässäni, blogi-identiteettini on tällä hetkellä hieman hakusessa. Ainakaan en halua alkaa jatkuvasti nillittäväksi ihmissuhdebloggaajaksi. Joku ihan uusi aluevaltaus voisi olla pähee ... Hmmm, kokeilisiko murrebloggausta?

Tämä murremeemi on kiertänyt vaikka missä. Kopioin sen Kriisiltä. Ideana on kirjoittaa esimerkkilauseet oman puhekielensä mukaisesti.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Mun siskon punane mekko mahtuu mullekki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviiksä apuu siin mantsanläkes?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Joo, tehään nii.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummu sano et se hakee meiät varttii vai kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
No mä tulin sit dösäl kaupunkii ku en ehtiny junaa.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ooksä nähny broidin kännyy?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostiksä se hamee mikä me nähtii sillo henkkikses? Viime viikol vai millo se oli.

Koska olen syntynyt Helsingissä ja asunut aina pääkaupunkiseudulla, omaan suuhuni istuu parhaiten täkäläinen lyhyt ja nariseva hämäläismurre. Yhtä lähellä sydäntäni ovat isovanhempieni kielet, Viipurin ja Tampereen seudun murteet. Sopivassa seurassa alan puolivahingossa jäljitellä niiden nuottia, mutta en kyllä osaisi kirjoittaa niillä yhtään mitään.

Postauksen otsikko on lainaus muualta kotoisin olevilta kavereiltani, jotka nauravat slangisanoille. Omaan puheenparteeni ne kuuluvat, mutta olen aika tarkka niiden käytöstä. Esimerkiksi "duuni"-sanaa käytän kaikkialla muualla paitsi töissä. Olisin otettu, jos poikani sanoisi minua "mutsiksi", vaikka sillä nimellä en kutsukaan omaa äitiäni. Kotikaupunkini ei ole "Stadi" vaan "Helsinki" - vaikka olenkin ihan mielelläni stadilainen.

Ehkä en sittenkään ala murrebloggajaksi. Liian työlästä. Kelaa ny vähä, siis ehä mä ehtis muuta duunaakaa.

Kukkis tienhaarassa

Vielä kerran kiitos kaikille jaksuhalaajille. Matka jatkuu tästä johonkin suuntaan. Olen aika utelias näkemään, minne. Toivottavasti pysytte kuulolla.

Ruskeat seinät

Minä olen parhaimmillani kriiseissä. Odottaminen on kaikkein kamalinta. Sitten kun kakka oikeasti osuu tuulettimeen, ei muuta kuin käärin hihat ja rupean siivoamaan. Mutta on mulla silti nyt paino mahassa.

Joku ehkä arvaa, mistä puhun. Se riittäköön.

Kerrankin on sellainen olo, että edes jaksuhalit eivät tekisi pahaa.

Jatkoa edelliseen

Jos haluatte halvalla ekstreme-elämyksiä, tehkääpä niin, että olette vähän aikaa ilman Internet-yhteyttä. Kolme vuotta ilman on sulaa hulluutta, lyhyempikin aika riittää. Kun avaa yhteyden uudestaan, mahtavat sävärit saa vaikkapa siitä, että huushollin siivoamisen jälkeen palkitsee itsensä oluella ja - tadaa! - blogien lukemisella. 95 prosenttia väestöstä ei pidä tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta antakaa mun silti hetki vielä hehkuttaa. Päivän-parin päästä lienen viilennyt.

Meillä eletään muutenkin jännittyneissä tunnelmissa. Kuusivuotiaan kesäloma loppuu ja eskari alkaa huomenna. Kavereita on ikävä, mutta mutta ... Kuusivuotias ymmärtää, että kyse on isommista asioista kuin aiempina syksyinä - ettei peräti pikkulapsiajan päättymisestä. Muutamana viime päivänä ulinan aihe on ollut "mä en haluu mennä eskariin".

Katselemme juuri Heinähattua ja Vilttitossua. Leffa on tuttu vuosien takaa, mutta en tiedä, kuinka järkevää sen katsominen on juuri nyt, sillä juoni seuraa Heinähatun viimeistä kesää ennen kouluun menoa. No, kohtahan se nähdään. "Lasten täytyy myös joskus olla tuhmia" ja muut tarttuvat vuorosanat ovat onneksi meillä jo vähän käytössä kuluneita.

Tänään piti katsoa Henkien kätkemä, mutta tallentava digiboksi päätti toisin. Ihme laite elää omaa elämäänsä. Sen pirulaisen takia minulta on ensimmäistä kertaa 13 vuoteen jäänyt näkemättä jaksoja Teho-osastosta. Däämn.

Näillä kulmilla on ollut hikinen viikonloppu. En valita. Olen nimittäin sitä mieltä, että ihmisen ei ole tarkoitus olla alle 28 asteen lämpötilassa (paitsi ehkä öisin). Ainut ongelma, jos sitä nyt ongelmana haluaa pitää, on se, että kylmä olut maistuu turhan hyvältä. Näinköhän taivun tänään vielä pitkästä aikaa ensimmäiseen kännipolkkaan, kunhan ilta tästä etenee. Kohta sekin nähdään.

Meitsi bloggaa kotoa!

Melkein kolmen vuoden elämä ilman kotinettiä päättyi tänään. Sain heti niskani kipeäksi.

Nettiyhteydestä luopuminen oli aikoinaan tietoinen ratkaisu. Istuimme töissä koneella kahdeksan tuntia päivässä, ja kotona halusimme tehdä jotain muuta. Näinä vuosina elämä on ollut vapaata, huoletonta ja monipuolista - mutta silti jotenkin tyhjää. Miten ihmeessä olen selvinnyt, kun en ole voinut kotoa käsin tarkistaa Post Secretin uusimpia postikortteja tai naureskella Norpatin sarjakuville? Puhumattakaan siitä, että en ole voinut sadepäivinä istuttaa Kuusivuotiasta Ylen lasten sivujen ääreen ...

Kaikki tuo on taakse jäänyttä elämää. Täältä tullaan, maailma.

Jälkijunassa

Väsynyt Kukkis jonottaa työpaikkaruokalassa ja odottaa, että tulisi iltapäivä ja pääsisi kotiin.

Sain tämän toimimaan vasta, kun lainasin työkaverin puuseetä. Saakuti. Toivottavasti ongelma on työkoneeni ohjelmissa eikä macissa sinänsä. Kohta nimittäin saan oman macbookin, ja sitten en muuta teekään kuin meezejä.

P.S. Minäkin olisin toivonut, että tässä saisi lisätä lihaa luiden päälle ja tehdä kasvonpiirteitä vähän skrodemmiksi. Vaan onhan se kiva katsella edes joskus itseään hoikkana ja kauniina.

Oma uni paras uni

Reilun viikon ajan olen nukkunut oman mittapuuni mukaan lyhyitä yöunia, seitsemää tuntia tai vähempääkin yössä. En ole ollut ihmeemmin väsyksissä, eikä ole ollut kovin vaikea edes herätä aamulla töihin. Jotenkin olen kuitenkin kaivannut pitkään nukkumisen tunnetta, tiedättehän, aamutuntien värikkäitä unia ja lämpimiä ja nuhruisia lakanoita, joista tekee jo mieli nousta.

Tänä aamuna heräsin ennen kuin herätyskello soi. Olin virkeyden rajamailla, mutta tein periaatepäätöksen: käänsin kylkeä, otin hyvän asennon ja nukahdin uudestaan. Nukuin sikeästi vielä tunnin ja havahduin vasta, kun Kuusivuotias tuli herättelemään. Onneksi on liukuva työaika ja lyhyt työmatka.

Viikkovitosessakin puhutaan nukkumisesta. Tällä kertaa bongasin kysymykset Virkanaiselta:

Sängyn olen saanut isältäni, joka oli 1990-luvun puolivälissä muutaman vuoden ulkomaankomennuksella ja halusi tuoda meille tyttärilleen tuliaisiksi paikallisten tekemiä huonekaluja. Minä tarvitsin silloin sänkyä, ja sain sen. Se on hieman liian krumeluurinen ja siirtomaatyylinen omaan makuuni, mutta onpahan käsityönä tehty. Tietääkseni sitä ei ole tehty mistään uhanalaisesta puulajista, mikä on myös ihan jees.

Sängyn pohjarimat eivät kestäneet kuivaa huoneilmaa ja satakiloista miestäni, vaan alkoivat katkeilla muutama vuosi sitten. Nyt sänky on pelkkä kehikko, jonka sisällä on runkopatja.

Petivaatteet ovat puuvillaisia ja värillisiä. Rrrakastan värikkäitä lakanoita. Minusta on ihana painaa pääni marimekon vihreän tai sinisen sävyiseen tyynyliinaan ja kietoutua siihen sointuvaan pussilakanaan. Toinen ehdoton juttu on leveä aluslakana, jonka kulmissa on kuminauhat. Muunlainen lakana ei meidän sängyssä pysy, kumma kyllä. Ilmeisesti meillä on vilkkaampi yöelämä kuin itsekään tiedämme.

Mitään kotitöitä ei voi ikinä tehdä niin usein kuin pitäisi. Minä en ainakaan voi. Tämä koskee myös petivaatteiden vaihtamista. Riittänee kun sanon, että vaihdan ne aina sopivassa saumassa.

Kun nukun, minulla on yleensä aina jotain päälläni. Tykkään söpöistä yöpaidoista, mutta joskus on sellainenkin hetki, että nukun vanhassa t-paidassa. Pyjamat ovat myös kivoja. En tosin tapaa käyttää saman pyjaman ylä- ja alaosaa samaan aikaan. Yleensä otan pyjamasta käyttöön pelkät housut ja pidän niiden kanssa hihatonta toppia. Yläosa ei saa olla liian iso, koska muuten se kasaantuu kainaloihin ikäväksi mytyksi.

Kylläpä jaksoin kirjoittaa pitkään näinkin kiehtovasta ja yleisesti kiinnostavasta aiheesta. Lopetan ennen kuin kaikki nukahdatte. Enkä muuten toivota kauniita unia.

Kuka missäkin haluaa viettää kesäisen päivän

Eilen oli koko perheen Puuhamaa-päivä. Isä ja poika riehuivat Tervakoskella, ja äidillä oli töiden jälkeen oma Puuhamaa: kävelin keskustaan ja hengailin siellä.

Istuin vähän aikaa Belgen terassilla ja katselin Kluuvikadulla kulkevia kesäisiä ihmisiä. Kaikki olivat kauniita! Jopa tennissukissa ja kulahtaneissa sandaaleissa askeltavien mahakkaiden miesten käynnissä oli kepeyttä ja keinuntaa, jonka saa aikaan ainoastaan elokuinen hellepäivä. Toim. huom. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Join vain yhden oluen.

Jos pitäisi määritellä yksi tilanne, jossa tunnen olevani täydellisen vapaa, se olisi tämä: istun baarissa tai terassilla yksinäni, kaljatuopin ja kirjan kanssa. En rupeaisi siinä yksikseni kännäämään, mutta yhden tai kahden kaljan juominen ihan itsekseen kaupungilla on parhautta, varsinkin jos mukana on hyvää lukemista. Eilen oli.

Piipahdin kahdessa kaupassa, silmäilin laiskasti paria alerekkiä ja löysin t-paidan, jota olin himoinnut jo kesällä. En osannut valita sinisen ja ruskean välillä, joten ostin molemmat. Myyjä totesi: "Kannattaa ottaa kaksi kun saa näin edullisesti. Näitä voi käyttää vielä jonkin aikaa, kun ne oli kuitenkin loppukesän mallistoa." Siis täh? En ollut tiennytkään, että t-paita on yhtä paljon muodin vaihtelujen armoilla kuin farkkujen lahkeet. Taidan ottaa riskin ja käyttää samaa paitaa vielä ensi sesongillakin. Ellei mene sitä ennen puhki ja matonkuteiksi.

Aleksin katusoittajien laatu ja määrä on tänä kesänä ollut korviahuumaava. En tiedä, mistä niitä ammattimaisia jousikvartetteja sikiää - ehkä itärajan takaa? - mutta mielikseni heitä kuuntelen. Mielelläni myös kannan roposeni soittajien kassaan. Eilen kadun oli vallannut kolmen vibrafonistin (?) bändi. Entiseen elämääni liittyvien outojen syiden takia tiedän melko paljon soittimista, mutta siitä huolimatta en erota toisistaan vibrafonia, ksylofonia, marimbaa ja mitä niitä nyt onkaan. Joka tapauksessa pojat pistivät malletteihin vipinää.

Seikkailuistani virkistyneenä palasin kotiin, jossa minulle tarjoiltiin tarinoita hurjista sattumuksista vesiliukumäessä.

Hyvä päivä. Suosittelen.

Me like

Haaste Allylta: Kerro 10 asiaa, joista pidät itsessäsi.

1. Pidän siitä että en stressaa.

2. Pidän siitä luonteenpiirteestäni, jota voi kuvata sanalla lojaalius, uskollisuus, jämähtäneisyys, mitä nyt kukakin haluaa käyttää. Kovin järkevä piirre se ei aina ole, mutta pidän siitä silti.

3. Pidän siitä, että tykkään olla sekä yksinäni että seurassa. Olisi kamalaa, jos en kestäisi jompaakumpaa.

4. Pidän silmistäni, minun mielestäni ne ovat kauniit, ja ovat niitä muutkin kehuneet. Harmi vaan kun ne pitää piilottaa rillien taakse. Mainitsinko jo, että minulle ikänäkö tarkoittaa likinäköisyyden tasoittumista, ehkä jopa rillittömyyttä, ja odotan sitä huomattavasti enemmän kuin kuuta nousevaa.

5. Pidän siitä, että minulla oli pokkaa kirjoittaa tuo äskeinen. Ei ole helppo kehua omaa ulkonäköään, vaikka olisi yhtä kaunis kuin minä. Viimeinen lause oli huumoria, vitsi, tiedättehän.

6. Pidän siitä että olen äiti. Se ei ole tietenkään oma ominaisuuteni, ja kun sanoin noin, rikoin varmaan kamalalla tavalla tämän haasteen henkeä ja kirjainta. Ei voi mitään. Äitiys on hienointa mitä tiedän, ja ilman sitä olisin kokonaan toisenlainen ihminen. Pidän jopa siitä, millainen äiti olen - siitä huolimatta että joskus suutahdan, en aina jaksa leikkiä enkä ikinä leivo pullaa. Teenpähän muita kivoja juttuja sen sijaan.

7. Jatkoa edelliselle: pidän sektioarvestani, koska se on söpö ja koska siitä näkee, että olen saanut lapsen.

8. Pidän toffeesta. Ai miten se minuun liittyy? Ei mitenkään. Testasin vain, oletteko hereillä. Tosin toffeella ja minulla on ainakin yksi yhteinen ominaisuus: sitkeys. Sitä ei pidä sekoittaa kärsivällisyyteen. Olen kärsimätön mutta venyvä, ja pidän siitä.

9. Pidän myös siitä, että olen onnistunut pysyttelemään suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka olen syntymälaiska herkkupe*se.

10. Pidän siitä, että olen vihdoinkin 37-vuotiaana oppinut pukeutumaan säänmukaisesti. Bonuksena olen alkanut pitää lähes kaikista säätiloista maaliskuusta marraskuuhun. Keskitalvi on keskitalvi, ja siitä en opi tykkäämään, ellen muuta jonnekin huomattavasti etelämmäksi. Mikä ei sinänsä olisi ollenkaan huono vaihtoehto.

Apua, pitääkö mun haastaa joku? Haastan Minhin, koska haarakonttorissa on meemipäivät, ja Helenin muuten vaan.

Joskus liikennemerkki osuu naulan kantaan, joskus vähän ohi

Ajoimme aikaisin aamulla mökiltä kotiin. Koko Länsi-Suomi kylpi valkoisessa sumussa. Raision ja Suomusjärven välillä ei näkynyt mitään muuta kuin tietä muutama kymmenen metriä kerrallaan ja silloin tällöin vilahdus vihreää. Matkan varrella parissa paikassa oli hieno, digitaalinen varoituskyltti, jossa luki:

Paikoin sumua.

Älä.

Ja ranteessa mulla on meripihkainen koru

Loman jälkeen pitää hieman hieroskella bloginystyröitään, ennen kuin pääsee takaisin entiseen vauhtiin. Koska en kykene kirjoittamaan mitään muutakaan, vastaan äärest vanhaan meemiin, jonka nappasin Minhiltä. Uusille lukijoille se ehkä kertoo jotakin minusta, ja vanhat tutut eivät toivottavasti ota nokkiinsa. Kysymykset eivät minun mielestäni olleet ihan yhtä tylsiä kuin näin pitkissä meemeissä keskimäärin.

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
- 163,5 cm

Omistatko asetta?
- En.

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
- Ei ainakaan masennus. Olisin saanut sen jo.

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- Aviomieheni sukunimessä on viisi kirjainta. Riittääkö tämä vastaukseksi?

Pidätkö hotdogeista?
- Miten sen nyt ottaa.

Mikä on lempijoululaulusi?
- En etsi valtaa, loistoa

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- Vettä, verigreippi-tuoremehua ja maitokahvia. Ai niin ja tietenkin sampanjaa.

Teetkö punnerruksia?
- En.

Seurusteletko?
- En, koska olen naimisissa. Mutta jos kiinnostaa, jätä sähköpostiosoite kommenttilootaan haahhahhahhaa.

Pidätkö sateesta?
- Itse asiassa kyllä.

Onko sinulla ADHD?
- Ei.

Kolme asiaa, joita mietit juuri nyt:
- Kuinka paljon pitäisi voittaa lotossa, ettei tarvitsisi enää ikinä mennä töihin?
- Pitää muistaa ottaa kamera mukaan mökille.
- Ostaisko punkkua vai tyytyiskö roseviiniin.

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- Kolme lounasta (tarjosin kahdelle seuralaiselle). En ole ehtinyt vielä kauppaan.

Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
- Vesi, kahvi, tee, tuoremehu, viini.

Mihin aikaan heräsit tänään?
- Heräilen pitkin yötä. Nousin ylös puoli seitsemältä.

Osaatko tavuttaa?
- On muuten yllättävän vaikeaa muilla kielillä kuin suomeksi.

Tämänhetkinen huoli?
- Liittyy läheisen mielenterveyteen. Ei siitä sen enempää.

Tämänhetkinen vihastus?
- Elämässä on liikaa työtä ja liian vähän hellyyttä. Tosin ei se vihastuta vaan pikemminkin surettaa. Vihaksi pistää luonnon tuhoaminen ja muista ihmisistä piittaamaton käytös.

Lempipaikka?
- Rantakallio. Mökillä on paras, mutta muutkin käy.

Vähiten mieluisa paikka?
- Lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotto.

Minne haluaisit mennä?
- Mökille.

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
- Kysy vaan kuinka monet.

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
- Käyn katsomassa poikaa ja sammutan vessan valot.

Palatko vai rusketutko?
- Rusketun. En ole palanut ikinä.

Keltainen vai sininen?
- Häh?

Milloin puhelimesi soi viimeeksi?
-  Kännykkä soi vartin yli yksitoista.

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
- Vaikka mitä. Esimerkiksi murtovarasta, tulipaloa ja sitä, että tempaudun sänkyineni avaruuteen.

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
- Pinnejä ja hiuslenksuja.

Viimeisin asia jolle nauroit?
- Joku pojan kertoma juttu. Aamun Hesarin jollekin sarjakuvalle hymähdin (todennäköisesti kyseessä oli Fingerpori tai Viivi ja Wagner, mutta en muista, kumpi).

Montako TV:tä taloudessasi on?
- 1.

Kovaäänisin kaverisi?
- Siskontyttö 4 v.

Hiljaisin?
- Kaikista lähtee aika paljon ääntä.

Mitä teit keskiyöllä?
- Nukuin.

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- Paljonko kello on?

Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
- Ei.

Onko kädessäsi sormusta?
- Ei juuri nyt.

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
- Noin viidet farkut ja pari farkkuhametta. Enempää ei mahdu.

Oletko mielestäsi notkea?
- Kuin aidanseiväs.

Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
- Työhuoneen kirjahyllyn.

Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
- Onko tämä joku salaliitto vai?

Minkä eläimen näit viimeksi?
- Todennäköisesti kingcharlesinspanielin, koska naapureilla on niitä.

Milloin viimeksi suutuit?
- Kunnolla en ole suuttunut pitkään aikaan. En jaksa, kun ei se kuitenkaan johda mihinkään. Viimeksi suutahdin pari tuntia sitten ukolle, kun ei se vastannut puhelimeen.

Käytätkö hymiöitä?
- Käytän toisinaan, kun laiskottaa, vaikka silloin tuleekin aina ihkudaa olo.

Etunimesi toinen kirjain?
- N

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
- No voi herttinen. Olen töissä, joten olen koko ajan koneella, paitsi jos olen juomassa kahvia, lukemassa lehtiä, palaverissa tai vessassa.

Omistatko laskimen?
- En. Käytän kyllä joskus kännykän laskinta.

Mersu vai Volvo?
- Saako kuskin kanssa? Ehkä kuitenkin Volvo, kun se on niin turvallinen.

Monestiko päivässä peset hampaat?
- Yleensä kaksi.

Kuusi vai mänty?
- Mänty. Paitsi jouluna.

Juna vai laiva?
- Juna.

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
- Nukahdin pojan viereen, kun olin lukenut hänelle iltasadun. Heräsin parin tunnin päästä ja siirryin omaan sänkyyni miehen viereen. Jossain vaiheessa poika kömpi meidän väliimme.

Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? Miksi?
- Enpä ole miettinyt asiaa tältä kannalta. Omasta mielestäni olen tietenkin kesä, koska se on ihana, mutta muut lienevät toista mieltä.

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
- On.

Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
- Olen.

Kenen kanssa puhuit viimeksi?
- Pomon.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Mieheni.

Lempivärisi?
- Sininen.

Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
- Jos perheenjäseniä ei lasketa, en ole pariin-kolmeen viikkoon eli tosi pitkään aikaan tavannut ketään kavereitani. Saattaa peräti olla, että viimeksi tapasin Elman ja Kauran!

Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kanssa?
- Jaa baarissa vai? Viime viikonloppuna tein siskon kanssa pyöräretken mökiltä lähikylän terassille. Lasketaanko se?

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- Juuri nyt taitaa olla tummanvihreä aluslakana, kelta-viher-sinisävyinen pussilakana ja vaaleanvihreät tyynyliinat.

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- Nousen tästä kohta ja siirryn omaan sänkyyni (selitykseksi ks. kysymys "Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?").

Millä tuulella olet nyt?
- Lievästi ahdistunut mutta toiveikas.

Paras kesämuistosi?
- Tältä kesältä vai kautta aikojen? En millään pysty valitsemaan yhtä. Sentimentaalisesti voisin tietysti sanoa poikani syntymä kesällä 2001.

Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
- Katse on tärkein. Melkein yhtä tärkeitä ovat kädet, hartiat, hiukset ja peppu. Olen ällöttävän pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen tyyppi, mutta vain, kun vieraista miehistä puhutaan.

Montako kertaa olet ollut ihastunut?
- Seitsemän kertaa seitsemän. Ainakin.

Hali vai suukko?
- Sekä että.

Nukutko valot päällä?
- En, mutta yleensä pystyn nukahtamaan, vaikka miehen lukuvalo olisi vielä päällä.

Suututko helposti?
- Kyllä, mutta olen opetellut olemaan välittämättä siitä. Yleensä lepyn viimeistään kahden minuutin päästä.

Oletko mustasukkainen ihminen?
- Ihme kyllä en. Ennen luulin olevani.

Montako sisarusta sinulla on?
- Kaksi.

Oletko hiljainen/ujo?
- En ole kumpaakaan, mutta seurassa pystyn kyllä olemaan hiljaa, jos haluan.

Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?
- On, mutta ei surullisen pitkään aikaan.

Pidätkö suklaasta?
- Tummasta suklaasta pidän, mutta en tykkää syödä sitä kovin usein enkä isoja määriä kerralla.

Kyllästytkö helposti?
- Kyllä.

Uskotko rakkauteen?
- What the fuck?

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
- En tod.

Kuinka usein kiroilet?
- Liian usein.

Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
- Kävelin töihin.

Hei! Mä täällä!

Loma loppui. Nyyh. En tajua, miten opettajat pystyvät palaamaan töihin kymmenen viikon loman jälkeen. Minä lomailin kuusi viikkoa, ja jos olisin ollut poissa töistä päivänkään pidempään, en olisi enää ikinä mennyt takaisin.

Pari viimeistä viikkoa lomailimme koko perhe yhdessä, mutta suurimman osan lomasta vietin kahdestaan Kuusivuotiaan kanssa. Niin, tätähän ette ehkä vielä tienneetkään: Viisivuotiaasta tuli loman aikana Kuusivuotias. Kahden viikon päästä alkaa eskari, onneksi tutussa päiväkodissa. Äitiä jännittää silti. Iiks, mun vauva menee kohta kouluun!

Loma oli fantastinen, vaikka emme tehneet juuri mitään. Tai ehkä juuri siksi. Huomasin, etten kovin paljon piittaa edes ilmoista. Helle on oma suosikkini, mutta on sadesäässäkin puolensa. Aamulla katsoimme ulos ikkunasta ja sen jälkeen teimme sitä, mikä sattui hotsittamaan.

Kotiseutumatkailua harrastimme paljon. Kävimme esimerkiksi isossa eläintarhassa ja pienessä eläintarhassa. Iso eläintarha oli ennenkin nähty ja käyty, mutta pieni oli uusi tuttavuus. Kuusivuotias totesi, että "siellä oli kivoja eläimiä ja ihmisiä", ja olen täsmälleen samaa mieltä. Miljoona miljoona miljoona kiitosta Elmalle kutsusta ja Kauralle & Tosikoiselle mukanaolosta!

Lomalukemisenamme oli muun muassa Roald Dahlin Matilda, josta sivupalkin uusin sitaatti. Risto Räppääjiä luettiin myös ja kaikenlaista muutakin. Kuusivuotias osaisi lukea itsekin, jos vain viitsisi, mutta mitä sitä suotta, kun kumpikin vanhemmista tykkää lukea ääneen. Poika on lellitty piloille, sano mun sanoneen.

Lomasta jäi jäljelle muutama mukava valokuva, joita en jaa teidän kanssanne, koska jokaisessa komeilee joku koko pärställään. Jostain mystisestä syystä minulle, rahattomalle shoppailun inhoajalle, on loman aikana siunaantunut myös kolme uutta paria puukenkiä. Joku logiikka tässä varmaan on. Ehkä kesäkenkien ostelu on minun tapani siirtää talvea kauemmaksi.

Syksy on kiva vuodenaika, mutta miksi se koittaa aina niin pian? Osaako kukaan selittää? Olisin vielä mielelläni jatkanut hitaita aamuheräilyjä, dekkarin vieressä makoilua ja paljain jaloin kävelemistä. Joo joo, tiedän kyllä, että elokuu on kesäkuukausi ja päläpälä, mutta antakaa minun hetki velloa toisen työpäivän angstissani, pliis. Kohta kerään itseni ja astun oravanpyörään.

Viimeistään ensi tiistaina tuntuu siltä, kuin lomaa ei olisi koskaan ollutkaan.