Nainen löysi pakastimestaan lohen

Kun lapset ovat poissa, elämme pellossa, tämähän on jo moneen kertaan todettu. Keskitymme tärkeisiin asioihin, kuten toisiimme, ja jätämme väliin epäoleellisuudet kuten kaupassa käymisen. Ruokaa laitetaan reseptillä "mitä kaapista löytyy", ja toisinaan siitä tulee silti jumalaisen hyvää. Esimerkiksi eilinen sapuska oli sen verran maukasta, että siitä pitää kirjoittaa muistoksi jälkipolville.

Kävi sellainen tuuri, että pakastimesta löytyi paketti lohta annospaloina. Pakastekala on pakastekalaa, mutta on se parempaa kuin ei kalaa ollenkaan. Lätkäisin kohmeiset fisut rasvattuun uunivuokaan ja rouhin niiden päälle rutkasti pippuria. Ladoin vuokaan pilkotun salottisipulin, tuoretta timjamia ja muutaman oliivin. Peittelin lohipalat tomaattiviipaleilla ja aurajuustoklönteillä, ja pirskottelin koko komeuden päälle puolikkaan sitruunan mehun. Paistoin uunissa puolisen tuntia. Meidän uunimme on sökö, ja siksi jouduin vääntämään lämmön 225 asteeseen (sori vaan, Itämeri), mutta parisataa tai vähemmänkin riittäisi varmasti mainiosti.

Teki hirveästi mieli perunaa lisukkeeksi, mutta meillä ei ollut potun pottua. Onneksi oli jotain vähän paremman sorttisia ranskalaisia, joita laitoin samoilla lämmöillä kalan kanssa. Tammenlehväsalaatista, tomaatista ja tuoreesta basilikasta syntyi salaatti, ja ruokajuomaksi löytyi jääkylmä olut.

Aah. Taas jaksoi.

Ruoan jälkeen ajelimme ratikalla Kolmikulmaan ja kävelimme meren rantaan. Vähän sataa tihuutti, mutta ei me oltu sokerista. Jälkkäriksi nautimme Ursulassa rommikaakaot - herkullista! suosittelen! - ja niiden voimin kävelimme rantoja pitkin melkein kotiin asti. 

Meri on hurja ja hieno, hurjan hieno. Muistutus itselle: korjauta se uuni.