Me like

Haaste Allylta: Kerro 10 asiaa, joista pidät itsessäsi.

1. Pidän siitä että en stressaa.

2. Pidän siitä luonteenpiirteestäni, jota voi kuvata sanalla lojaalius, uskollisuus, jämähtäneisyys, mitä nyt kukakin haluaa käyttää. Kovin järkevä piirre se ei aina ole, mutta pidän siitä silti.

3. Pidän siitä, että tykkään olla sekä yksinäni että seurassa. Olisi kamalaa, jos en kestäisi jompaakumpaa.

4. Pidän silmistäni, minun mielestäni ne ovat kauniit, ja ovat niitä muutkin kehuneet. Harmi vaan kun ne pitää piilottaa rillien taakse. Mainitsinko jo, että minulle ikänäkö tarkoittaa likinäköisyyden tasoittumista, ehkä jopa rillittömyyttä, ja odotan sitä huomattavasti enemmän kuin kuuta nousevaa.

5. Pidän siitä, että minulla oli pokkaa kirjoittaa tuo äskeinen. Ei ole helppo kehua omaa ulkonäköään, vaikka olisi yhtä kaunis kuin minä. Viimeinen lause oli huumoria, vitsi, tiedättehän.

6. Pidän siitä että olen äiti. Se ei ole tietenkään oma ominaisuuteni, ja kun sanoin noin, rikoin varmaan kamalalla tavalla tämän haasteen henkeä ja kirjainta. Ei voi mitään. Äitiys on hienointa mitä tiedän, ja ilman sitä olisin kokonaan toisenlainen ihminen. Pidän jopa siitä, millainen äiti olen - siitä huolimatta että joskus suutahdan, en aina jaksa leikkiä enkä ikinä leivo pullaa. Teenpähän muita kivoja juttuja sen sijaan.

7. Jatkoa edelliselle: pidän sektioarvestani, koska se on söpö ja koska siitä näkee, että olen saanut lapsen.

8. Pidän toffeesta. Ai miten se minuun liittyy? Ei mitenkään. Testasin vain, oletteko hereillä. Tosin toffeella ja minulla on ainakin yksi yhteinen ominaisuus: sitkeys. Sitä ei pidä sekoittaa kärsivällisyyteen. Olen kärsimätön mutta venyvä, ja pidän siitä.

9. Pidän myös siitä, että olen onnistunut pysyttelemään suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka olen syntymälaiska herkkupe*se.

10. Pidän siitä, että olen vihdoinkin 37-vuotiaana oppinut pukeutumaan säänmukaisesti. Bonuksena olen alkanut pitää lähes kaikista säätiloista maaliskuusta marraskuuhun. Keskitalvi on keskitalvi, ja siitä en opi tykkäämään, ellen muuta jonnekin huomattavasti etelämmäksi. Mikä ei sinänsä olisi ollenkaan huono vaihtoehto.

Apua, pitääkö mun haastaa joku? Haastan Minhin, koska haarakonttorissa on meemipäivät, ja Helenin muuten vaan.

Joskus liikennemerkki osuu naulan kantaan, joskus vähän ohi

Ajoimme aikaisin aamulla mökiltä kotiin. Koko Länsi-Suomi kylpi valkoisessa sumussa. Raision ja Suomusjärven välillä ei näkynyt mitään muuta kuin tietä muutama kymmenen metriä kerrallaan ja silloin tällöin vilahdus vihreää. Matkan varrella parissa paikassa oli hieno, digitaalinen varoituskyltti, jossa luki:

Paikoin sumua.

Älä.

Ja ranteessa mulla on meripihkainen koru

Loman jälkeen pitää hieman hieroskella bloginystyröitään, ennen kuin pääsee takaisin entiseen vauhtiin. Koska en kykene kirjoittamaan mitään muutakaan, vastaan äärest vanhaan meemiin, jonka nappasin Minhiltä. Uusille lukijoille se ehkä kertoo jotakin minusta, ja vanhat tutut eivät toivottavasti ota nokkiinsa. Kysymykset eivät minun mielestäni olleet ihan yhtä tylsiä kuin näin pitkissä meemeissä keskimäärin.

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
- 163,5 cm

Omistatko asetta?
- En.

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
- Ei ainakaan masennus. Olisin saanut sen jo.

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- Aviomieheni sukunimessä on viisi kirjainta. Riittääkö tämä vastaukseksi?

Pidätkö hotdogeista?
- Miten sen nyt ottaa.

Mikä on lempijoululaulusi?
- En etsi valtaa, loistoa

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- Vettä, verigreippi-tuoremehua ja maitokahvia. Ai niin ja tietenkin sampanjaa.

Teetkö punnerruksia?
- En.

Seurusteletko?
- En, koska olen naimisissa. Mutta jos kiinnostaa, jätä sähköpostiosoite kommenttilootaan haahhahhahhaa.

Pidätkö sateesta?
- Itse asiassa kyllä.

Onko sinulla ADHD?
- Ei.

Kolme asiaa, joita mietit juuri nyt:
- Kuinka paljon pitäisi voittaa lotossa, ettei tarvitsisi enää ikinä mennä töihin?
- Pitää muistaa ottaa kamera mukaan mökille.
- Ostaisko punkkua vai tyytyiskö roseviiniin.

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- Kolme lounasta (tarjosin kahdelle seuralaiselle). En ole ehtinyt vielä kauppaan.

Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
- Vesi, kahvi, tee, tuoremehu, viini.

Mihin aikaan heräsit tänään?
- Heräilen pitkin yötä. Nousin ylös puoli seitsemältä.

Osaatko tavuttaa?
- On muuten yllättävän vaikeaa muilla kielillä kuin suomeksi.

Tämänhetkinen huoli?
- Liittyy läheisen mielenterveyteen. Ei siitä sen enempää.

Tämänhetkinen vihastus?
- Elämässä on liikaa työtä ja liian vähän hellyyttä. Tosin ei se vihastuta vaan pikemminkin surettaa. Vihaksi pistää luonnon tuhoaminen ja muista ihmisistä piittaamaton käytös.

Lempipaikka?
- Rantakallio. Mökillä on paras, mutta muutkin käy.

Vähiten mieluisa paikka?
- Lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotto.

Minne haluaisit mennä?
- Mökille.

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
- Kysy vaan kuinka monet.

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
- Käyn katsomassa poikaa ja sammutan vessan valot.

Palatko vai rusketutko?
- Rusketun. En ole palanut ikinä.

Keltainen vai sininen?
- Häh?

Milloin puhelimesi soi viimeeksi?
-  Kännykkä soi vartin yli yksitoista.

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
- Vaikka mitä. Esimerkiksi murtovarasta, tulipaloa ja sitä, että tempaudun sänkyineni avaruuteen.

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
- Pinnejä ja hiuslenksuja.

Viimeisin asia jolle nauroit?
- Joku pojan kertoma juttu. Aamun Hesarin jollekin sarjakuvalle hymähdin (todennäköisesti kyseessä oli Fingerpori tai Viivi ja Wagner, mutta en muista, kumpi).

Montako TV:tä taloudessasi on?
- 1.

Kovaäänisin kaverisi?
- Siskontyttö 4 v.

Hiljaisin?
- Kaikista lähtee aika paljon ääntä.

Mitä teit keskiyöllä?
- Nukuin.

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- Paljonko kello on?

Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
- Ei.

Onko kädessäsi sormusta?
- Ei juuri nyt.

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
- Noin viidet farkut ja pari farkkuhametta. Enempää ei mahdu.

Oletko mielestäsi notkea?
- Kuin aidanseiväs.

Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
- Työhuoneen kirjahyllyn.

Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
- Onko tämä joku salaliitto vai?

Minkä eläimen näit viimeksi?
- Todennäköisesti kingcharlesinspanielin, koska naapureilla on niitä.

Milloin viimeksi suutuit?
- Kunnolla en ole suuttunut pitkään aikaan. En jaksa, kun ei se kuitenkaan johda mihinkään. Viimeksi suutahdin pari tuntia sitten ukolle, kun ei se vastannut puhelimeen.

Käytätkö hymiöitä?
- Käytän toisinaan, kun laiskottaa, vaikka silloin tuleekin aina ihkudaa olo.

Etunimesi toinen kirjain?
- N

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
- No voi herttinen. Olen töissä, joten olen koko ajan koneella, paitsi jos olen juomassa kahvia, lukemassa lehtiä, palaverissa tai vessassa.

Omistatko laskimen?
- En. Käytän kyllä joskus kännykän laskinta.

Mersu vai Volvo?
- Saako kuskin kanssa? Ehkä kuitenkin Volvo, kun se on niin turvallinen.

Monestiko päivässä peset hampaat?
- Yleensä kaksi.

Kuusi vai mänty?
- Mänty. Paitsi jouluna.

Juna vai laiva?
- Juna.

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
- Nukahdin pojan viereen, kun olin lukenut hänelle iltasadun. Heräsin parin tunnin päästä ja siirryin omaan sänkyyni miehen viereen. Jossain vaiheessa poika kömpi meidän väliimme.

Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? Miksi?
- Enpä ole miettinyt asiaa tältä kannalta. Omasta mielestäni olen tietenkin kesä, koska se on ihana, mutta muut lienevät toista mieltä.

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
- On.

Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
- Olen.

Kenen kanssa puhuit viimeksi?
- Pomon.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Mieheni.

Lempivärisi?
- Sininen.

Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
- Jos perheenjäseniä ei lasketa, en ole pariin-kolmeen viikkoon eli tosi pitkään aikaan tavannut ketään kavereitani. Saattaa peräti olla, että viimeksi tapasin Elman ja Kauran!

Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kanssa?
- Jaa baarissa vai? Viime viikonloppuna tein siskon kanssa pyöräretken mökiltä lähikylän terassille. Lasketaanko se?

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- Juuri nyt taitaa olla tummanvihreä aluslakana, kelta-viher-sinisävyinen pussilakana ja vaaleanvihreät tyynyliinat.

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- Nousen tästä kohta ja siirryn omaan sänkyyni (selitykseksi ks. kysymys "Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?").

Millä tuulella olet nyt?
- Lievästi ahdistunut mutta toiveikas.

Paras kesämuistosi?
- Tältä kesältä vai kautta aikojen? En millään pysty valitsemaan yhtä. Sentimentaalisesti voisin tietysti sanoa poikani syntymä kesällä 2001.

Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
- Katse on tärkein. Melkein yhtä tärkeitä ovat kädet, hartiat, hiukset ja peppu. Olen ällöttävän pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen tyyppi, mutta vain, kun vieraista miehistä puhutaan.

Montako kertaa olet ollut ihastunut?
- Seitsemän kertaa seitsemän. Ainakin.

Hali vai suukko?
- Sekä että.

Nukutko valot päällä?
- En, mutta yleensä pystyn nukahtamaan, vaikka miehen lukuvalo olisi vielä päällä.

Suututko helposti?
- Kyllä, mutta olen opetellut olemaan välittämättä siitä. Yleensä lepyn viimeistään kahden minuutin päästä.

Oletko mustasukkainen ihminen?
- Ihme kyllä en. Ennen luulin olevani.

Montako sisarusta sinulla on?
- Kaksi.

Oletko hiljainen/ujo?
- En ole kumpaakaan, mutta seurassa pystyn kyllä olemaan hiljaa, jos haluan.

Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?
- On, mutta ei surullisen pitkään aikaan.

Pidätkö suklaasta?
- Tummasta suklaasta pidän, mutta en tykkää syödä sitä kovin usein enkä isoja määriä kerralla.

Kyllästytkö helposti?
- Kyllä.

Uskotko rakkauteen?
- What the fuck?

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
- En tod.

Kuinka usein kiroilet?
- Liian usein.

Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
- Kävelin töihin.

Hei! Mä täällä!

Loma loppui. Nyyh. En tajua, miten opettajat pystyvät palaamaan töihin kymmenen viikon loman jälkeen. Minä lomailin kuusi viikkoa, ja jos olisin ollut poissa töistä päivänkään pidempään, en olisi enää ikinä mennyt takaisin.

Pari viimeistä viikkoa lomailimme koko perhe yhdessä, mutta suurimman osan lomasta vietin kahdestaan Kuusivuotiaan kanssa. Niin, tätähän ette ehkä vielä tienneetkään: Viisivuotiaasta tuli loman aikana Kuusivuotias. Kahden viikon päästä alkaa eskari, onneksi tutussa päiväkodissa. Äitiä jännittää silti. Iiks, mun vauva menee kohta kouluun!

Loma oli fantastinen, vaikka emme tehneet juuri mitään. Tai ehkä juuri siksi. Huomasin, etten kovin paljon piittaa edes ilmoista. Helle on oma suosikkini, mutta on sadesäässäkin puolensa. Aamulla katsoimme ulos ikkunasta ja sen jälkeen teimme sitä, mikä sattui hotsittamaan.

Kotiseutumatkailua harrastimme paljon. Kävimme esimerkiksi isossa eläintarhassa ja pienessä eläintarhassa. Iso eläintarha oli ennenkin nähty ja käyty, mutta pieni oli uusi tuttavuus. Kuusivuotias totesi, että "siellä oli kivoja eläimiä ja ihmisiä", ja olen täsmälleen samaa mieltä. Miljoona miljoona miljoona kiitosta Elmalle kutsusta ja Kauralle & Tosikoiselle mukanaolosta!

Lomalukemisenamme oli muun muassa Roald Dahlin Matilda, josta sivupalkin uusin sitaatti. Risto Räppääjiä luettiin myös ja kaikenlaista muutakin. Kuusivuotias osaisi lukea itsekin, jos vain viitsisi, mutta mitä sitä suotta, kun kumpikin vanhemmista tykkää lukea ääneen. Poika on lellitty piloille, sano mun sanoneen.

Lomasta jäi jäljelle muutama mukava valokuva, joita en jaa teidän kanssanne, koska jokaisessa komeilee joku koko pärställään. Jostain mystisestä syystä minulle, rahattomalle shoppailun inhoajalle, on loman aikana siunaantunut myös kolme uutta paria puukenkiä. Joku logiikka tässä varmaan on. Ehkä kesäkenkien ostelu on minun tapani siirtää talvea kauemmaksi.

Syksy on kiva vuodenaika, mutta miksi se koittaa aina niin pian? Osaako kukaan selittää? Olisin vielä mielelläni jatkanut hitaita aamuheräilyjä, dekkarin vieressä makoilua ja paljain jaloin kävelemistä. Joo joo, tiedän kyllä, että elokuu on kesäkuukausi ja päläpälä, mutta antakaa minun hetki velloa toisen työpäivän angstissani, pliis. Kohta kerään itseni ja astun oravanpyörään.

Viimeistään ensi tiistaina tuntuu siltä, kuin lomaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Jäykkäniskan pojan koston paluu ja vastaisku sille

En ollut huomannutkaan, että olin elänyt viimeiset puolitoista kuukautta olkapäät korvissa. Tajusin sen vasta lauantaina puolenpäivän aikaan, kun astuin autosta mökin pihalle ja tunsin, kuinka kaulani piteni viisitoista senttiä.

Niska- ja selkäkivut ovat vanhoja tuttujani, ja siksi pidän tavallisesti rangastani hyvää huolta. Lämmittelen ja venyttelen säännöllisesti. Ylpeilen sillä, että jumppaan, kävelen ja juoksen hartiat alhaalla ja selkä suorana. Näköjään kannattaisi kiinnittää huomiota myös siihen, missä asennossa istuu ja makaa.

Viimeiseen puoleentoista kuukauteen on mahtunut paljon kiirettä ja pahaa mieltä. Ehkä siksi blogin päivittäminenkin on jäänyt harvoihin ja yhdentekeviin postauksiin. Ei ole ihme, että niska kiristyy.

Yksi syy jäykistelyyn on takuuvarmasti se, etten ole päässyt mökille. Toisin kuin mitä tahansa muuta, mökkeilyn autuutta en pysty sanoin kuvailemaan. On absurdia, että edes viihdyn mökillä, olenhan ratikoista* ja kapakoista riippuvainen urbaanisissi, jolla on herkkä hipiä ja peukalo elämänviivan väärällä puolella. Niin se nyt vaan on.

Olen löytänyt sielunmaisemani, ja ennakkotiedoista poiketen se ei ole Aleksilla eikä edes Tervasaaressa. Siellä haistellaan länsirannikon merituulia, syödään lähitilan perunaa ja sipulaa ja röntystellään ympäri paikkoja vanhoissa reisitaskuhousuissa ja uusissa krokseissa.

Mökillä käy koko suku, joka tällä hetkellä käsittää seitsemän aikuista ja neljä lasta. Yllättävän hyvin olemme sinne mahtuneet, jopa kaikki yhdellä kertaa. Jos tunteet uhkaavat kuumeta liikaa, niitä viilennetään kuohuviinillä. Yksi salaisuus on siinä, että mökillä on jokaiselle jotain. Lasten paratiisi muodostuu matalasta rannasta, harvasta metsästä ja kiipeilykivistä. Työintoisille on aina tarjolla jotain hommaa, jos ei muuta niin rannan perkausta ja puiden kantoa. Urheilijat voivat meloa, kävelijät viedä roskiksen (1,5 km suuntaansa) ja marjanpoimijat samoilla metsissä. Me mielenrauhan etsijät meditoimme vuoroin rantakalliolla ja hellanluukun edessä.

Enää kaksi yötä, ja sitten sinne taas pääsee. Loma alkaa mökkijuhannuksesta. Aion tankata itseeni niin paljon kallion karheutta, suolan tuoksua ja joutsenten huutoja, että pärjään seuraavaan mökkeilyyn asti. Vaikka siihen menisi puolitoista kuukautta.

* Spora ei rimmannut, sori vaan.

Ei hyvän tähen

Tämä tulos on pakko julkaista. Miten nämä tuntuvatkin osuvan niin kohdilleen! Testi löytyi Satujattaren ja Lotan kautta.

You're Costa Rica! You're about as peaceful as anyone on the planet, a real dyed-in-the-wool pacifist. And why not? No one really poses much of a threat to you and everything seems to work out, no matter how much violence and insanity rages all around you. So you relax and appreciate nature and culture while the rest of the world carries on their petty disagreements. If only everyone could follow your example...
Take the Country Quiz
at the Blue Pyramid

Jämistä syntyi vahingossa maukas salaatti

Tee näin:

Pese muutama varhaisperuna ja keitä ne tillillä maustetussa vedessä. Itse olen niin outo, että en laita perunoiden keitinveteen ollenkaan suolaa, mutta kukin tehköön makunsa mukaan.

Kuumenna pannulla mieleistäsi rasvaa ja lisää siihen kuivattuja yrttejä. Oliiviöljyä ei kuulemma pitäisi käyttää paistamiseen, mutta ei meillä muutakaan ollut, joten käytin sitä ja hyvää tuli. Pilko halloumijuusto siivuiksi ja paistele niitä pannulla rapeiksi ja kullankeltaisiksi.

Tee salaattipeti jää- tai muusta lehtisalaatista ja tuoreista yrteistä. Basilika ja timjami rehottavat parvekkeellani, niinpä käytin niitä. Lisää mielesi mukaan tomaattia, paprikaa, kurkkua ja muita kasviksia. Sekoittele salaatinkastike. Itse tein maailman yksinkertaisimman vinegretin Auran sinapista, valkoisesta balsamicosta ja oliiviöljystä. Luulisin, että jokin makealla chilikastikkeella maustettu itämainen tsydeemi toimisi myös hyvin.

Kippaa salaattipedille kastike, rapeat juustot ja höyryävät perunat. Nauti miedoista ja kuitenkin hivelevistä makuyhdistelmistä. Peruna, juusto, sinappi ja yrtit ovat kunnon tiimi, joka tuo toisistaan esille parhaat puolet. Aahh ... Kaveriksi sopii mikä tahansa kesäinen juoma, olut, roseeviini tai vaikka kuiva siideri.

Lomatunnelma

Tämän päivän jälkeen jäljellä on kaksi kokonaista työpäivää ja yksi neljän tunnin nysäputtepäivä (hurraa! vanhoille valtion virastoaikojen jäänteille!). Sitten alkaa loma. Lomalomaloma! Tajuuttekste, se on se aika kun ei tehdä töitä!

Miehen aikataulupanttauksen ja muun jästipäisyyden takia meillä ei ole koko perheen yhteistä lomaa, mutta hätiäkös tässä. Kuusivuotiaan kanssa muutamme asumaan maauimalaan. Minä makaan nurmikolla ja luen dekkareita, ja poika saa polskia. Jätskitaukoja pidetään tasaisin väliajoin. Kauniina kesäiltoina valelen lisäksi itseäni sisäisesti oluella ja kuohuviinillä. Kuulostaako hyvältä vai hyvältä?

Huomenna pääsen mökille ensimmäistä kertaa kuukauteen. Melkein on sellainen olo kuin loma alkaisi jo tänään. Päivän kysymys: huomaisikohan kukaan, jos unohtaisin tulla ensi viikolla töihin?

Niin, ja muistinko mainita, että viikon päästä olen jo lomalla?

Blogisamoilua

Tuhannessa sanassa oli kiva idea, johon tartun näin jälkijunassa:

Mistä vertaisbloggaajasi kirjoittavat? Tässäpä Blogilistan käyttäjille keino tehdä pistokokeita: Poimi kolme ensimmäistä hakemistoluokkaa oman blogisi luokituksista. Valitse kustakin luokasta yksi blogi, jota siteeraat ja johon linkität.

Elämä-luokassa on 935 blogia. Niistäpä sitten valitsemaan. Ajan sirpaleissa on menty naimisiin ja suosikkityökalunikin mainitaan. Ihanaa! Alcinoe kirjoittaa: ... Mieskin tuntuu onnelliselta. Yhdessä tässä nyt taaplataan elämän risukoihin, mutta eipähän tarvitse vesuria yksin heilutella.

Helsinki-luokassa tuntuu olevan valtava määrä blogeja, joita ei ole päivitetty pitkään aikaan. Pikkuisen pöyhimisen jälkeen löytyy Elämää suurempaa, jonka kirjoittajalla on äitien tyypillinen vika: ... En saanut unta, koska olen stressaantunut. Jaa mistä, no en tiedä. Mun on vaan pakko stressata ja murehtia ...

Huijaan vähän, hyppään Hörhöily-luokan yli ja valitsen seuraavaksi Kesämökki-luokan, jossa pääsee valikoituun seuraan. Meitä on kokonaista kolme! Kuis mökki? kuvaa rakennusprojektia: ... Teräspalkkien päälle bitumi estämään maakosteuden nouseminen rakenteisiin. Tämän päälle 2x6" runkopalkki pystyyn. Alle lauta samansuuntaisesti. Palkkien väliin harvalaudoitus ja päälle tuulensuojalevy ...

Siinäs kuulitte!

Kun tähän hommaan rupesin, tavoitteenani oli, että etsisin ihan toisenlaisia blogeja kuin tavallisesti luen. En löytänyt. No, pakko myöntää, että rakennusprojektiblogeja en ole ennen lukenut. Horisonttini avautui sentään pikkuisen.

Entä te muut?

Tässä touhussa saa mukavasti kulutetuksi viimeisiä lomaa edeltäviä työtunteja. Sanokaa mun sanoneen: elokuussa on ihan yhtä tylsää tulla takaisin töihin, olipa pöytä siisti tai sotkuinen ja projektit lepovaiheessa tai levällään.

Onnea matkaan!

Outo loppukesän runo - mitäs siitä sanotte?

Runotorstain 51. haaste on ääni:

Olen pessyt hampaani 3672 kertaa.
Vieläkin puhut minulle töykeästi
juuri kun poimin
pietaryrtin kukkia
mietteliäänä, vaiti.

Pietaryrtti kukkii
kuivuudesta piittaamatta.
Jos sitä ei olisi,
kukaan ei sitä kaipaisi.

Naapurissa nauretaan,
kaiku ivaa meitä.
Turhat kysymykset
vyöryvät
kaiuttomaan tyhjyyteen.

It's all in my head.

Ellun kana

Kesän kunniaksi viikkovitonen on kutistunut ykköseksi: Listaa viisi vinkkiä miten saa ajan riittämään kaikelle sille mitä ihmisen on tehtävä (vai onko niin että aika oikeasti aina riittää, kyse on vain ihmisestä itsestään ja tämän osaamattomuudesta hoitaa asioitaan tehokkaasti)?

1. Älä haali liikaa tehtäviä.

2. Jos olet kuitenkin haalinut liikaa tehtäviä, priorisoi. Tee tärkeät ensin, ja jos loppuja ei ehdi, ne voi jättää tekemättäkin.

3. Laske rimaa.

4. Laske rimaa vielä vähän alemmaksi.

5. Nauti elämästäsi ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Tämä on kaiken perusta, ja jos se ei ole kunnossa, ei noista muistakaan vinkeistä ole mitään hyötyä.

P.S. Sohva meni rikki puoli vuotta sitten, uutta en ole vieläkään hankkinut. Koko ajan on kamala kiire, mutta otan rennosti, koska olen huomannut, että tehtävillä on taipumus tulla tehdyiksi viimeistään kun deadline koittaa. Jos jokin ei ehdi valmiiksi, ei sillä ole niin väliäkään. Aina on aikaa käydä kahvilla ja lukea yksi blogipostaus. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ...

Helleraja

Katsaus tämän aamun muotiin: ehdoton hitti ovat mustat, niukkalinjaiset caprit. Vastaan kävelleistä naisista joka toisella oli sellaiset. He olivat sentään tulkinneet säätiedotusta paremmin kuin se porukka, joka hiihteli farkuissa ja villapaidoissa. Ennuste iltapäiväksi: 26 astetta ja paljon hikisiä peppuja.

Jotain rajaa, kirosana kirosana

Claes Andersson sanoi hienosti keskiviikon Hesarissa: "Kukaan ei halua samastua siihen, että on köyhä ja vaarassa syrjäytyä, vaan ihmiset haluavat samastua vähän ylöspäin." Siksi kai minäkin äänestän vihreitä - haluan uskoa, että olen ekologisempi kuin olenkaan. Tähän asti vihreiden äänestäminen on mielestäni ollut myös jonkinlainen vastalause politiikan epäinhimillisille mekanismeille. Toivottavasti vihreät pysyvät tänä aamuna uutisoidussa päätöksessään olla hyväksymättä päivähoidon nollamaksuluokan poistamista. Muuten en voi seuraavissa vaaleissa äänestää ketään.

Eikö hallitus oikeasti arvannut, että maksuttomasta päivähoidosta tulee näin iso asia? Totta kai monille meistä muutaman kympin lisälasku kuukaudessa on yks hailee, ei tunnu missään. Sitten taas on niitä, joiden rahoista joka ikinen sentti menee asumiseen ja ruokaan. Aina ei ole varaa niihinkään.

Erään arvion mukaan maksutonta päivähoito-oikeutta käyttää tällä hetkellä noin 20000 perhettä koko Suomessa. Heidänkö pitää ratkaista päivähoidon rahapula?

Kauran ehdotus siitä, että ennemmin korotettaisiin ylintä päivähoidosta maksettavaa hintaa roimasti, tuntui saavan bloggajilta paljon kannatusta. Kuten Kaurakin totesi, silloin pitäisi muuttaa tulorajoja tai lisätä uusi maksuluokka edellisten päälle, sillä nykyisin ylimpään maksuluokkaan joutuu jo kohtuullisen pienillä tuloilla. Jatkopostauksessa Kaura kysyy, miksi nollamaksu pitäisi sitoa puolipäiväisyyteen, kun siihen ei ole mitään järkiperusteita. Molemmat postaukset kommentteineen on syytä lukea tarkkaan, sillä ne ovat täyttä asiaa.

Sun äitis kannattaa periaatteessa puolipäivähoitoa mutta puolustaa varsinkin opiskelevien vanhempien oikeutta ilmaiseen kokopäivähoitoon. Nostaisin esiin myös maahanmuuttajat. Jos maahanmuuttajaperheen jälkikasvu elää koko lapsuutensa omakielisessä ympäristössä ja tulee vasta eskarissa tai koulussa kosketuksiin suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin kanssa, niin herra paratkoon, siinähän vasta ongelmia syntyy. Paljon parempi on, että lapsi oppii jo päiväkodista lähtien kieltä, tapoja ja yhteiskunnan toimintaa. Luokanopettajan työtä helpottaa esimerkiksi se, että lapsi tietää, että vieraita aikuisia on toteltava, vaikka he olisivat naisia. Joillekin maahanmuuttajille puolipäivähoito saattaisi riittää kaiken tämän omaksumiseen, mutta osa tarvitsee kokopäivähoitoa.

Nyt lähestytään villakoiran ydintä. Miksi ei perhe saa itse päättää?

Olen täsmälleen sama mieltä Helenin kanssa: Ne vanhemmat, jotka valitsevat kokopäivähoidon, tarvitsevat sitä eri syistä. Tähän asti vähävaraiset vanhemmat ovat voineet itse määritellä, tarvitsevatko he lapsilleen ilmaista kokopäivä- vai osa-aikahoitoa. Olen ymmärtänyt, että jos hallituksen esitys menee läpi, ilmaista kokopäivähoitoa ei saa, ellei joku ulkopuolinen taho päätä, että siihen on "erityinen" tai "lastensuojelullinen" syy. Mitä p*rkeleen järkeä tässä on?

Niin ikään keskiviikon lehdessä julkaistiin kolmen asiantuntijan kirjoitus, jonka mukaan "nollamaksuluokasta luopuminen lisää käytännössä päivähoidon kustannuksia, kun kunnat joutuvat uudistuksen myötä käsittelemään aikaisempaa enemmän perheiden anomuksia päivähoitomaksujen alentamisesta". Köyhistä köyhimmät joutuvat aina vain syvemmälle byrokratian rattaisiin ja "kuntien melko mielivaltaisen maksupolitiikan" uhreiksi.

Muistelen joskus kuulleeni jotain sen suuntaista kuin "kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan", mutta näköjään tämä on vanhentunut käsitys Suomessa vuonna 2007. Jos on rikas ja terve, saa päättää itse, mutta köyhää ja sairasta pitää holhota.

S**tana että piti tämäkin päivä nähdä.

Ja sitten se pakollinen disclaimeri, ettei kenellekään jäisi mikään epäselväksi: Poikani välityksellä olen kohta viisi vuotta nauttinut suomalaisen päiväkotisysteemin eduista. Pers.koht. pidän ylimmän maksuluokan mukaista 200 euron kuukausittaista summaa älyttömän pienenä hintana tasokkaasta ja turvallisesta hoidosta, joka pitää koko pienperheemme järjissään. Mutta minullapa onkin vakiduuni, töissä käyvä mies ja vain yksi lapsi. Alun perin haaveilin ihan itsekkäistä syistä jääväni kotiin lasta hoitamaan, mutta siinä vaiheessa, kun lapsi syntyi, meillä kummallakin oli niin pieni palkka, että molempien oli pakko käydä töissä. Miehen palkka ei olisi riittänyt mihinkään; minun palkallani olisimme ehkä juuri ja juuri pysyneet hengissä mutta emme olisi eläneet (esimerkiksi isovanhempien luona vierailut olisi pitänyt unohtaa, koska meillä ei olisi ollut rahaa bussilippuihin saati autoon). Onneksi lapsemme on äärimmäisen sosiaalinen ja kaipaa paljon virikkeitä. Toinen onnemme oli saada hoitopaikka aivan loistavasta päiväkodista. Vuoden päästä äidiltä pääsee iso itku, kun pojan päivähoitoura päättyy ja koulutie alkaa.

Paikkoja ja kolmostuoppeja

Olisi hienoa kirjoittaa päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta ja muista puistattavista, päivänpolttavista asioista. Vaan minkäs teet. Olen meemiö = tylsä tyyppi, joka vain vastaa meemeihin eikä ikinä postaa mitään omaa. Onneksi on Viikkovitonen, jonka haaste tällä kerralla kuuluu näin:

Olet saanut tehtävän. Kaksi ikäistäsi pariskuntaa, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin käyneet Suomessa, saapuvat vieraiksesi heinäkuussa. Et tiedä, mistä maasta vieraasi ovat kotoisin. Kaikki kustannukset maksetaan, aikaa viikko: Mitkä viisi kohdetta/tapahtumaa/asiaa näytät vieraillesi. Kerro myös, miksi valitsit juuri ne.

Mieleeni tulee vain samoja kohteita kuin Zepanderille, mutta siitä huolimatta, yritetään. Samalla voi itsekin haaveilla kesästä ja lomamatkoista.

1. Savonlinnan oopperajuhlat, linnakierros, muikkuja tai muuta kalaa jossain lähiravintolassa, kaljaa Huvilan terassilla järven rannalla. Ei kaipaa selityksiä. Jokainen, joka on joskus käynyt, tietää kyllä, miksi. (Jos joku ei ole käynyt, hopi hopi sinne vaan. Oopperan peruutuslippuja sai ainakin ennen halvalla Savonlinnan matkailutoimistosta, ja yöpyä voi vaikka leirintäalueella.)

2. Ettei aikaa mene hukkaan, hurautetaan yksityiskoneella Savonlinnasta Inariin ja saamelaismuseo Siidaan. En ole käynyt siellä pitkään aikaan, mutta ainakin kymmenisen vuotta sitten se oli upea, elämyksellinen paikka. Näkevätpä sitä paitsi turistit, miten iso ja autio maa Suomi on. Offia täytyy kyllä muistaa pakata mukaan.

3. Takaisin tullessa voitaisiin poiketa kliseemäisesti Kolilla ihailemassa kansallismaisemaa. Minkä sille voi, että se on hieno.

4. Sitten onkin jo aika tulla Helsinkiin, jossa turisteille voisi tarjota vaihtoehtoista ohjelmaa. Suosittelen ainakin Suomenlinnaa ja illallista Bellevuessa. Ravintolan valitsin, koska se on oma suosikkini ja mielihyvin söisin siellä vaikka joka päivä, jos joku muu maksaisi. Toisena iltana voitaisiin syödä Savoyn terassilla, selitys sama kuin yllä. Helsingissä vierähtää helposti kaksi päivää, koska näkemistä riittää. Monet tykkäävät kirkoista (Uspenski, Kallio, Temppeliaukio, Suurkirkko ...) ja yllättävän monet aikuisetkin myös Korkeasaaresta ja Linnanmäestä. Sadepäivinä museoissa on paljon nähtävää: Tennispalatsissa on kivoja näyttelyitä, Sinebrychoffin museo on kuulemma remontoitu hienoksi, ja vakiokohteita ovat Kansallismuseo, Kiasma ja miksei Ateneumkin. Kauniina päivänä voi mennä vaikka rannoille tai Seurasaareen kävelemään, Stadikalle uimaan tai Kumpulan maauimalaan hengailemaan. Yöelämään otetaan joku muu oppaaksi, jotta keskiäkäinen perheenäitikin oppii jotain uutta.

5. Nyt kuulkaa yllätän itsenikin, sillä viitoskohteeksi valitsen länsirannikon. Voitaisiin tutustua vanhaan Raumaan. En ole käynyt siellä kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta eiköhän tuo ole paikoillaan. Uudenkaupungin satamasta otettaisiin paatti ja ajeltaisiin Katanpäähän ja Isokarin majakalle. Niissä en ole käynyt koskaan, mutta hienolta näyttää. Voisin pistää vähän omaakin rahaa likoon ja piffata kaikille halukkaille Postafenit. Kustavin lauttarannassa voitaisiin käydä syömässä Boriksen ja Mariksen laittamaa tuoretta kalaa ja muita herkkuja kilohintaan. Lurps.

Joko se viikko meni? Jos aikaa ja budjettia tulisi yhtäkkiä lisää, veisin vieraat vielä ainakin Pyynikin näköalatornin kahvilaan Tampereelle, Petäjäveden kirkkoon, metsämuseo Lustoon Punkaharjulle ja sukulaisten kesämökeille (yksi on meren saaressa, toinen merenrannalla, kolmas järvenrannalla ja neljäs tunturi-Lapissa). Tai sitten käskisin tulla uudestaan.

8 randomia

Haasteena on kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa (via). Mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin itsestään puhuminen, paitsi tietysti itsestään kirjoittaminen. Siihen löytyy aina aikaa. Siispä täällä tänään, kahdeksan kertaa Kukkis:

1. Inhoan sukkia.

2. En ole koskaan käynyt Kanarialla.

3. Odotan ikänäköä, koska toivon, että sen myötä pääsen eroon silmälaseistani. Minulla on likinäköä juuri sen verran, että se voisi olla mahdollista.

4. Pelkään putoamista, mutta en pelkää korkeita paikkoja. Päin vastoin pidän niistä.

5. Kukkis-nimi on Elman keksimä (kiitosta vaan!), ja se tulee blogini nimestä (Kukkamaa).

6. Aikuisiällä olen painanut 52-65 kiloa (69 kg jos raskausaika lasketaan mukaan), mutta vaatekokoni on koko ajan ollut 38.

7. Koulussa olin hyvä oppilas, vaikka ala-asteen jälkeen en tehnyt koskaan läksyjä ja lempiaineeni oli lintsaaminen.

8. Sanovatpa muut mitä tahansa, minun mielestäni 1970-luvulla ei ollut kovinkaan ankeaa. Tykkään vieläkin työväenlauluista, froteehuppareista ja Lundian kirjahyllyistä.

En haasta kahdeksaa seuraavaa, mutta toivon, että siitä huolimatta joku nappaa kasipallon ja panee sen kiertoon.

Yksikö vain

Runotorstai täyttää vuoden. Onnea! Haasteena on yksi:

Sain valon
joka häikäisi minut
poltti sylini karrelle
kaipauksesta
vain hullu ei haluaisi lisää.

Aurinko on tulipallo,
se kertoi minulle.
Kuuhun ylettyy
isän harteilta.
Varo tähden terävää reunaa!

En tahdo
nukahtaa pimeään
muiston kajoon.
Tahdon kantaa
olla taakkana vuorollani.

My world's on fire, how about yours?

Anteeksi haamupäivitys. Sisäinen toimitussihteerini iski yöllä ja käski tehdä pari muutosta sanavalintoihin.

Viikkovitonen on tärkeällä asialla.

1. Mitä teet vanhoilla aikakauslehdillä (annatko pois, säästätkö niitä, vietkö ehkä landelle pikkulan viihdykkeeksi vai jotain muuta)?
Töiden takia lehtiä on kotona paljon ja joka päivä tulee lisää. Laitan kaikki kiertoon työkavereille ja sukulaisille. Jos jotain jää yli, vien taloyhtiön tavaranvaihtopisteeseen. Kyseinen piste on nerokas keksintö, suosittelen kaikille! Siellä pääsee eroon tavarasta kuin tavarasta. Esimerkiksi eripariset astiat häviävät niin nopeasti, että epäilen jonkun myyvän niitä kirpparilla. Mikäs siinä, pääasia ettei itte tartte.

2. Onko sinulla bioroskista ja käytätkö sitä (miksi)?
On. Käytän. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nipommaksi myös, ainakin tässä asiassa. Pyhänä istutin kukkia parvekkeelle, ja lajittelin jopa siinä hommassa syntyneet vähät roskat maatuviin, paperisiin ja muihin. Näin pitää toimia ilman muuta, mutta siitä huolimatta taputin itseäni päälaelle, kun olin niin reipas.

3. Kierrätätkö kaiken minkä voi kierrättää (miksi)?
Ihanne olisi, ettei olisi mitään turhaa tavaraa ja ettei vanhasta tarvitsisi luopua vaan rikki menneetkin voisi korjata, mutta ihan niin pitkällä en vielä ole. Uusia vaatteita esimerkiksi on silloin tällöin pakko saada ... Onneksi voi rauhoittaa omatuntoaan kierrättämällä. En heitä roskiin toimivaa tavaraa, ehjiä vaatteita enkä mitään muutakaan käyttökelpoista, vaan tarjoan niitä muille tai vien kierrätykseen. Ykköskysymyksessä mainittu tavaranvaihtopiste toimii tässä loistavasti. Lapsen pieneksi jääneille urheiluvälineille ja sen sellaisille löytyy muutenkin yleensä aina ottajia, kun tarpeeksi kyselee. Samankokoisten siskojeni kanssa järjestämme joskus vaatteenvaihtoiltamia.

4. Vaikuttavatko vihreät arvot hankintoihisi ja tekemisiisi (miksi)?
Kyllä vaikuttavat. Tiiättekö kun minä en jaksa selittää itsestään selvää asiaa. Maapallo on kiva. Haluan, että se säilyy vielä vähän aikaa. Jos huomenna tulee meteoriitti, sillehän ei mahda mitään, mutta silti tänään voi lajitella roskat ja istuttaa omenapuun.

5. Katsoitko telkusta viime viikolla elokuvan Epämiellyttävä totuus (jos katsoit: mitäs pidit; jos et: miksi et)?
En katsonut. Unohdin. En enää osaa katsoa elokuvia muuten kuin DVD:ltä.

Näkemiin sukat, tervetuloa varpaat

Kun en vielä ollut
yhtä nuori kuin nyt
ja tuulet tuulivat hurjemmin,
tunsin tuntien kulun,
hiusten kasvun,
planeettojen liikket.
Istuin baarissa,
kuuntelin vanhoja miehiä,
ajattelin etten koskaan naura
keltaisin hampain
vain siksi että muutkin.
Kohotin tuopin itselleni,
kiedoin kaulaliinan tiukemmin,
jokainen raita oli kotoisin jostain,
Belfastista, Budapestistä, Tampereelta.
Lauloin paikannimiä suihkussa
että nukahtaisin.
En uskonut onnettomuuteen
kun olin nuorin.

Runotorstaissa on kuvahaaste. Kuvasta tuli mieleeni lähtö, seikkailu, vieraat paikat. Fuskaan vähän ja osallistun tällä runosella, jonka olen kirjoittanut jo aiemmin.

Otsikko ei liity aiheeseen mitenkään, tai ehkä liittyykin.

Ei aavistustakaan, milloin taas ehdin näille näppiksille. Niinpä toivotan aurinkoista viikkoa kaikille!

Tuhannen taalan kysymys

Miksi nämä asiat sattuvat aina samaan aikaan:
1. lapsen vatsatauti ja miehen työmatka
2. oma vapaapäivä ja entisen työkaverin hautajaiset
3. Suomen järjestämät Euroviisut ja äitienpäiväviikonloppu?

Ykkönen venyttää henkisen suorituskyvyn rajoja. Kakkonen - hävettää, että tällaisesta edes purnaan, koska kerrankin on kyse elämästä ja kuolemasta. Kolmosen ei pitäisi vaikuttaa minuun millään tavalla, mutta kylläpä vain. Johtuneeko siitä, että asun tässä viisunäyttämön naapurissa: vaikka en ole käynyt missään ilmaisissa tai maksullisissa viisuhäppeningeissä, tunnen jo, kuinka hurmos tarttuu minuunkin. Tai sitten se on vain flunssaa.

Työpaikan tilanne on sellainen, että pomo kulkee selkä jäykkänä ja napsii vatsakatarripillereitä. Vapaa-ajan tilanne taas ... olen aina inhonnut minuutilleen ohjelmoituja viikonloppuja, mutta arvatkaapa, mitä kalenterissani lukee lauantain kohdalla? Eka sovittu meno on yhdeksältä, seuraava kahdeltatoista, ja sama jatkuu. Idioottimaisesti lupauduin juuri myös myymään kahvia johonkin ****n futistapahtumaan.

Olen kiireinen, mutta saan syyttää vain itseäni. Paitsi että lapsen vatsatautiin en sentään ole syypää. Sen hän on hankkinut ihan itse.

Kiitos, kun sain purnata, ja anteeksi. Jotain muuta joskus paremmalla ajalla. Täältä tähän.

On tämä niin kuluttavaa

Edellisen postauksen kommenttilootassa saa yhäti käydä morjenstamassa! Rohkeasti vaan!

Blogia pitää päivittää, jottei se jne. Näissä merkeissä - tadaa - Viikkovitonen, joka tällä kertaa kuluttaa erilaisia harjoja.

1. Tiedätkö/muistatko minkä merkkistä hammastahanaa sinulla on käytössä tällä hetkellä? Ostatko aina samaa merkkiä? Miksi?
Tiedän. Ostan. Että ikenet pysyisivät kunnossa.

2. Koska viimeksi vaihdoit hammasharjasi? Kuinka usein vaihdat hammasharjaa? Suositko jotain tiettyä hammasharjamerkkiä? Mistä syystä?
Vaihdan hammasharjan, kun edellisen harjakset alkavat harottaa. En osaa yhtään sanoa, kuinka usein tämä tapahtuu, mutta varmasti harvemmin kuin pitäisi. Ostan erikoispehmeitä Butler-hammasharjoja, koska minulla ei ole varaa oikeaan hovimestariin. Hammaslääkärini on myös suositellut niitä.

3. Entä koska viimeksi vaihdoit tiskiharjan? Muistatko minkä merkkinen nykyinen harjasi on? Oletko merkkisidonnainen tiskiharjojen suhteen? Miksi?
No voi helkata. Joku ei nyt pääse irti harjoista. Emminätiedä! En muista, enkä ole merkkisidonnainen. Haluaisin ostaa ekologisia vaihtoehtoja, mutta olen liian laiska, joten ostan tavallisia muovisia ja teen valinnan värin perusteella.

4. Ulkomuistista, kerro hinnat seuraaville tuotteille: litra kevytmaitoa, paketti emmentaljuustoa, puoli tusinaa kananmunia, puoli kiloa kahvia sekä 400 grammaa ruisleipää. Onnistuuko? Miksi?
Ei onnistu. En tiedä, miksi. Minä teen perheemme ruokaostokset, mutta en koskaan katso ruokien hintoja. Ehkä sitten olen arkielämästä vieraantunut snobi. Luulisin, että kahvi maksaa kolmen euron hujakoilla ja emmental 4-5 euroa. Muista tuotteista minulla ei ole aavistustakaan. Kevytmaitoa en edes osta ikinä.

5. Onko sinulla jotain bonus- tai plussakorttia, ehkä useampikin? Miksi? Onko siitä/niistä sinulle oikeasti hyötyä? Tunnetko olevasi jonkun kauppaketjun orja vai ostatko esimerkiksi päivittäistavarasi milloin mistäkin kaupasta, riippumatta kauppaketjusta?
Minulla on valtava määrä bonus- ja plussakortteja. Älkää kysykö, miksi. Ehkä ne saavat minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Onhan niistä hyötyä: hotellissa voi majoittua halvemmalla, ja kaupassa voi joskus maksaa bonuspisteillä. Tunnen olevani kauppaketjun orja, koska Spar lopetti ja meidän kulmilla on enää vain huono K-kauppa. Onneksi päiväkotimatkan varrella on parempi K ja Alepa.

Kuka siellä?

Voi kuule! Nyt jäit kiinni! Se on sillä tavalla, että kun kerran luet, kommentoit myös. Ok? Oletpa tuttu tai tuntematon, raapusta puumerkkisi kommenttilaatikkoon.

Mielihyvin saat laittaa hyvän kiertoon. Minäkin lainasin tämän Allylta.

***

Tähdellisempiä kuulumisia ei juuri nyt ole, onneksi, koska en ehtisi enempiä kirjoittaakaan.

Tein lehden valmiiksi ja tallensin PDF:n CD:lle, jonka jätän toimitusohjeiden kanssa nätisti työpöydälleni. Eivätpä joudu työkaverit pulaan, jos vappulomalla hukun lutakkoon tai jään auton alle.

Meinasin tulla töihin seuraavan kerran vasta keskiviikkona. Jos oikein hyvin käy, olen siihen asti skutsissa. Mikäli kenkään haluaa tulla käymään, ajatte vaan Y-tietä melkein perille asti.

Vappua, kansalaiset!

Elämän valttikortit

Työkaveri sairastui vuosi sitten. Ensin kukaan ei oikein tajunnut, kuinka vakava sairaus oli, eivät edes lääkärit ja kaikkein vähiten työkaveri itse. Työkaverin piti jäädä eläkkeelle vuodenvaihteessa, mutta viimeistä kertaa hän oli töissä kesäkuussa.

Ehdimme olla samassa viiden hengen työpaikassa seitsemän vuotta. Joka ikisenä työpäivänä joimme yhdessä aamu- ja iltapäiväkahvit. Kuka tahansa voi laskea, kuinka paljon aikaa vietimme yhdessä. Yhtä paljon tai enemmän kuin perheenjäsentemme kanssa.

Eilen saimme suruviestin. Pari päivää aikaisemmin työkaveri oli hävinnyt kivuliaan taistelun sairautta vastaan.

Työkaveri oli aina vähän surrut sitä, että hänellä oli vain yksi lapsi. Lapsenlapset olivat hänelle henki ja elämä, hän iloitsi jo etukäteen heidän ripillepääsystään, valmistujaisistaan, lapsenlapsenlapsista. Hyvä oli, että iloitsi etukäteen, sillä mitään näistä hän ei ehtinyt näkemään.

Elämä on epäreilua ja rajallista.

Lohdullisempiakin uutisia olen onneksi kuullut. Hyvän ystäväni isä kuoli vuosi sitten ihan yhtäkkiä, suorilta jaloiltaan. Kun isän kuolemasta oli kulunut päivälleen vuosi, juhlittiin ystävän siskon ensimmäisen lapsen ristiäisiä.

Elämästä luulee vaikka mitä. Ja sitten se vain jatkuu ja jatkuu.

Millainen aamu sinulla oli?

Tänä aamuna heräsin, kuten useimpina muinakin aamuina, kahden kuorsaavan ukon välistä.

Mietin hetken, mitä päivää mahdamme elää, ja päädyin siihen, että taitaa olla torstai. Kerralla oikein! Niin ei suinkaan käy joka aamu.

Kurkotin nukkuvan Viisivuotiaan yli ja nappasin kännykän yöpöydältä, koska ajattelin, että kohta se kuitenkin herättää. Niin kuin tekikin. Puoli seitsemältä. Pohdiskelin, jäisinkö vielä toviksi torkkumaan. Päätin nousta ylös, koska pissahätä oli niin kova. Mieskin oli jo puoliksi nousemassa, mutta silitin hänen paljasta selkäänsä ja kuiskasin: "Nuku vielä hetki. Mä meen keittämään kahvia."

Mies on aamuäreä, poika on aamuiloinen, ja minä olen jotain siitä välistä. Olen reipas ja aikaansaapa, mutta voin myös vain istua hiljaa keittiönpöydän ääressä. Pääasia että saan kahvia.

Laitoin perkolaattorin porisemaan. Olin tyhjentänyt vanhat kahvinporot keittimestä jo eilisiltana - onneksi! koska inhoan sitä hommaa aamuisin. Menin vessaan, pesin hampaat, läträsin hetken rasvojen, dödön ja hajuveden kanssa.

Etsin silmälasejani. Löysin ne.

Mies nousi ylös. Istuimme keittiössä, joimme kahvia ja greippimehua ja luimme Hesaria, kumpikin omaa palaansa. Yhtäkkiä ohi kiisi pystytukkainen pyörremyrsky, joka huusi mennessään: "Käppi nyyjiö ja kaikki hyvin!"

Pyörremyrsky kävi aamupisulla ja tuli hetkeksi istumaan syliini ennen kuin juoksi taas pois.

Minä nielaisin kaksi kalanmaksaöljykapselia, mies söi jugurttia, poika pesi hampaat.

Jätin toisen kupin kahvia pöydälle jäähtymään. Petasin Viisivuotiaan sängyn. Kuulin seinän läpi, kun mies levitti peittoa parisänkymme päälle. Kaivoin kaapista pojan vanhat, valmiiksi rikkinäiset tuulihousut illan futisharkkoja varten.

Seisoin viisi minuuttia vaatekaapin edessä ja kiroilin hiljaa itsekseni. Tänä iltana on töihin liittyvä tilaisuus, johon pitää pukeutua ns. siististi. Inhottavaa! Siistit kuteet ovat niin kaukana omasta tyylistäni, että ne aiheuttavat minulle identiteettikriisin. Sitä paitsi kaikki ns. siistit housuni ovat äidillä lyhennettävinä, ja hametta ei voi laittaa, koska sukkahousuongelma. Päädyin yksiin juuri ja juuri siisteiksi laskettaviin mustiin pellavahousuihin. Siirsin kärsimystä pakkaamalla iltavaatteet mukaan. Töihin päätin lähteä samoissa rytkyissä kuin tavallisestikin.

Väistelimme toisiamme eteisessä ja toivotimme kivat päivät. Mies ja poika lähtivät varttia vaille kahdeksalta. Minä join kylmenneen kahvin ja siemausten välissä puin päälleni. Ajastin Idolsin nauhoittumaan digiboksin kovalevylle. Varmistin, että työkäsilaukussa on avaimet, puhelin, rahapussi ja meikkejä.

Sammutin valot eteisestä ja lähdin töihin.

Tämän postauksen innoittajina toimivat muun muassa Minhin kommenttilaatikko ja kaikkien arkipostausten äiti Elma. Sattumalta tästä tuli myös proosallinen vastaus Runotorstain haasteeseen, jonka aiheena on mikrokosmos. Ja kun kerran linkittämään rupesin, mainostan vielä Piilomajaa, jonka emäntä on intoutunut ompelemaan ja ottamaan ihania kuvia luomuksistaan.

Kuvakeskiviikko

Meidän kotipihallamme syreenissä ja koivussa on näin isot hiirenkorvat. Kuvittelenko vain, vai ovatko lehdet pari viikkoa etuajassa? Miten niille käy, jos lämpötila taas laskee lähelle nollaa?

Haircuttia näivettymisen estämiseksi

Viikkovitonen leikkaa tukkaa. Tämä on tylsää, mutta menköön, koska olen niin kiireinen, etten oikeastaan ehtisi tätäkään.

1. Milloin kävit viimeksi kampaajalla?
Viime viikolla.

2. Onko sinulla vakiokampaajaa vai käytkö missä sattuu?
Minulla on vakikampaamo, jossa käyn, koska se on työpaikan nurkalla.

3. Harrastako saman hiustyylin ylläpitämistä vai muuttuko tyyli aina kun istahdat parturi-kampaajan tuoliin?
Olen tyylilleni uskollinen tylsyyteen asti. Tämä nykyinen porrastettu tyyli on pysynyt samana kuutisen vuotta, pituus vain on vaihdellut. Käyn kampaajalla kahden kuukauden välein, ja tukka kasvaa niin nopeasti, että nykyisen tyylin lisäksi ainoita muita vaihtoehtoja ovat tasapitkä tai kalju. Kumpikaan ei oikein sovi, koska pääni on oudon muotoinen.

Joskus kyllä haluaisin ottaa rastat! Piru vieköön kun ne eivät oikein sovi jakkupuvun kanssa.

4. Paljonko toimenpide yleensä vie aikaa? Mitä kaikkea hiuksillesi tehdään?
Joskus vain siistitään, toisinaan leikkausta muutetaan vähän enemmän, ja silloin tällöin repäisen ja otan kevytvärin. Siistimiseen menee korkeintaan puoli tuntia, värjäämiseen reilu tunti.

5. Ovatko hinnat mielestäsi kohdallaan?
Mihin sitä nyt vertaa. Leikkaus maksaa alle 30 euroa; samalla rahalla saisin 4-5 tuoppia tummaa olutta Ruoholahden Amsterdamissa. 65 eurolla saan leikkauksen lisäksi pesun, värjäyksen ja föönauksen - ja päälle 1,5 tuntia täydellistä luppoaikaa. Olen pistänyt rahaa turhempiinkin kohteisiin. Esimerkiksi karkkiin ja kosmetiikkaan.

Haudan takaa

Pääsiäispyhät menivät niin kuin muutkin vapaat: ihan liian nopeasti. Vappuviikonloppuun on vielä 14 työpäivää. Hohhoijaa. Ja sitten mukavampiin asioihin.

Vaikka melkein piti kaivaa toppatakit takaisin, kesä on tuloillaan! Sen tuntee jo! Meillä päin on viime aikoina nähty runsain mitoin kesän merkkejä, enkä nyt puhu pitkistä illoista ja sinisistä skilloista. Kesän lähestymisen huomaa monesta: Olen ostellut leuhkoja kesävaatteita, muun muassa ruskeat sandaalit (nyt olen köyhä mutta omasta mielestäni tyylikäs). Meihin on iskenyt outo siivousvillitys. Viisivuotiaan koko irtaimisto on tuuletettu, ja poika on saanut itse pestä huoneensa lattian (lattianpesu on parasta heti merirosvoleikin ja hopeiden kiillottamisen jälkeen). Mistään ajatustyötä vaativasta ei tule yhtään mitään, kun mieli tekee vain istua parvekkeella suljettujen lasien takana ja kuvitella, että on jo lämmin.

Toisaalta eihän minun tarvitse mihinkään enää pystyäkään, koska olen vainaa. Lukekaa vaikka itse!

Suhteellista

Tässä luvussa toimitussihteeri näyttää, miten kaukaa voi aloittaa ja miten kauan kestää, ennen kuin pääsee aiheeseen. Tai pääseekö siihen edes? Jo muinaiset roomalaiset ...

Eilen illalla mietin, että blogi kaipaisi uudistamista. Ulkoasun viilaaminen tuntui työläältä, eikä minulla ollut siihen mitään ideoita. Aloinpa sitten pohtia sivupalkkia ja muita vakiotekstejä.

Aloitin sivun ylälaidasta. Vaikka kuinka tuijotin, uutta "mottoa" tai alaotsikkoa en keksinyt vieläkään, en ainakaan mitään kunnollista ja otsikkoon sopivaa. Keksiikö joku? Otan mielelläni vastaan ehdotuksia! Voisin vaihtaa blogin nimenkin, koska Kukkamaa on syvältä.

Seuraavaksi siirryin blogger-profiiliin, jota karsastan ja jota minulla ei ole. Onpahan vain tekstiä palkissa. Mietin, pitäisikö sitä muuttaa. Pohdiskelin laiskasti, kuka minä olen suhteessa toisiin. Mikä kaikista rooleistani kuvaa minua parhaiten? Mikä rooli on itselleni tärkein? Entä mikä on toiseksi tärkein?

Ensisijaisesti olen äiti. Tämä ei ole järin yllättävää tai omaperäistä. Äitiys on hienointa ja opettavaisinta mitä tiedän, vaikka en (enää) kirjoitakaan siitä blogissani kovin usein. Raskaus ja synnyttäminen oli omanlaisensa kokemus, mutta silti olen sitä mieltä, että ihmeellistä ei ole äidiksi tuleminen vaan äitinä oleminen. En osaa sanoa, kuinka paljon äitiys sinänsä on kasvattanut minua, koska viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana olen koonnut muutakin elämänkokemusta (välistä tuntuu että liikaa). Sen tiedän, että suurempaa onnea ei ole kuin arkinen yhdessäolo poikani kanssa. Parhaat kiksit saan olemalla läsnä, vastaamalla kysymyksiin, juttelemalla, nauramalla, itkemällä ja hellimällä.

Sen sijaan hätkähdin hieman, kun päädyin siihen, että seuraavaksi eniten olen täti. En mikään kukkahattuinen, vaan siskoni lasten sukulainen. Onko tavallista, että sisarustensa lapsia rakastaa melkein yhtä paljon kuin omiaan? Lisäsin tuonne tuon melkein-sanan, etten kuulostaisi tekopyhältä. Sillä kyllä kai omiaan rakastaa kaikkein eniten? Kysymys on retorinen ja sellaiseksi toivottavasti jääkin. En haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa rakkaus punnitaan ja laitetaan järjestykseen.

Vasta näiden jälkeen olen ystävä, vaimo, tytär ja sisko. Ystävyyttä ei voi erottaa muista rooleista, vaan se kietoutuu avioliittooni ja perhesuhteisiini. Olen myös kummityttö, miniä, harrastelijamuusikko, toimitussihteeri, bloggaaja ja ties mitä kaikkea. Lista on loputon, enkä aio kiusata teitä sillä tämän enempää. Kysynpähän vain: jos avioliittoni ei ole kaikista auvoisin, johtuuko se siitä, että olen ennemmin täti kuin vaimo?

Muuten olen sitä mieltä, että Vallilanlaakso on suojeltava ja tiehanke haudattava heti! Lähettäkää postia kaupunkisuunnitteluvirastolle: kaupunkisuunnittelu ättä hel piste fi.

Piinaviikot

Kukkamaalle on kasvanut vaiteliaisuuden muuri. Pyydän anteeksi, mutta päässäni ei liiku yhtään asiaa, josta voisi blogata. Eipä niille olisi tilaakaan. Ajatuksissa pörräävät Viisivuotiaan nimpparijuhlat (millaisen kakun tekisi? olenko muistanut kutsua kaikki sukulaiset? ehtisikö vielä parturiin?), miehen mummon hautajaiset (miten mies selviää niistä? miten minä selviän, jos mies masentuu? pitäisikö Viisivuotias ottaa mukaan vai ei?) ja omat työt (mitkä hommat on pakko tehdä ennen pääsiäislomaa? onko vielä jotain mitä olen unohtanut? miksi kaiken maailman pösilöt lähettelevät minulle sähköpostia?).

Uimahallin sarjalippu erääntyy huomenna. Säätieteilijä lupaa lunta tupaan. En sitten muistanut lähettää korttia sairaalle ystävälle.

Jos minulla olisi tapana stressata, nyt stressaisin. Sen sijaan ajattelen lyhyttä työviikkoa, lampaanlihaa, suklaamunia ja punaviiniä.

Kerronpa teille tarinan, joka on lyhyt ja tylsä ja vailla mielenkiintoisia juonenkäänteitä mutta joka kuvaa lähes täydellisesti minua, luonnettani ja elämänasennettani: Viime viikonlopulle minulla oli suuria, siivoamiseen liittyviä suunnitelmia. Siivous piti aloittaa kirjahyllyn pölyttämisellä ja kirjojen tuulettamisella. Kävikin niin, että siivosin ensimmäisenä parvekkeen. Lopputulos oli niin keväisen kutsuva, että loppuajan istuskelin partsilla, luin dekkaria ja join herkkuolutta.

Tämän blogikirjoituksen pointti on se, että kaikella ei ole pointtia. Joskus täytyy vain käydä huhuilemassa avaruuteen, että tietää olevansa olemassa. Blogia on pakko päivittää, muuten se näivettyy.

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Viisivuotias oli mummin luona yökylässä. Ei ikävöinyt vanhempia vähääkään. Sen sijaan kotiin päästyään ikävöi mummia alahuuli mutrussa.

Tästä se alkaa. Kohta olen karmea kalkkis, jonka seurassa ei voi näyttäytyä. Hetki vielä, ja poika muuttaa kotoa pois, soittaa joskus jos muistaa ja käy kylässä kaksi kertaa vuodessa.

Lapsi on minun elämäni keskipiste hamaan loppuun asti. Itse en ole kovin tärkeä kenellekään. Asia on yleisessä tiedossa ja päivänselvä. Silti sen tajuaminen riipaisee.

Sukkavihaajan vapaapäivä

Eilen olin iltamenoissa pikkukengissä ilman sukkia. Oli mulla tosin pitkä hame ja pitkä takki, mutta silti. Repikää siitä!

Inhoan sukkia, ja käytän niitä vain silloin, kun on ehdottoman pakko. Näillä leveysasteilla se tarkoittaa surkean suurta osaa vuodesta.

Kun ensimmäisen kerran keväällä jätän sukat pois, yleensä en pue niitä takaisin ennen syys-lokakuuta. Tänään kuitenkin mamoilin ja palasin garderoobiin, jota olen käyttänyt viikonlopusta lähtien: varrettomat sukat ja umpikengät mutta sentään vajaamittaiset, lyhytlahkeiset housut. Viipotan täällä paljain säärin. Repikää siitäkin!

Ihana maaliskuu!

En voinut vastustaa kiusausta

Siilitesti oli juuri sitä mitä tänä perjantaiaamuna tarvitsin! Kiitokset Allylle!

Rooseenleeeew

Se tuli meille eilen. Se on ihana!

Onneksi vanha pesukone älysi hajota kerralla. Muuten meillä varmaan tehtäisiin jotain omituisia kommervenkkejä juuri nyt. Miehen mielestä mitään uutta ei saa ostaa ennen kuin on todellinen tarve. Todellisen tarpeen kriteerit ovat äärimmäisen tiukat. Esimerkiksi uutta imuria ei voi ostaa, vaikka nykyisen letku on taittunut sillä tavalla, että alle 180-senttisten (suomeksi: minun) pitää imuroidessaan vääntää itseään ihme asentoon, jotta letku pysyy suorassa ja p*ska kulkee letkussa. Imuri on seitsemän vuotta vanha ja imee muutenkin niin huonosti, että mikä tahansa lätkäjengi ottaisi sen mielellään maaliinsa. Kuten huomaatte, selvästikään mitään todellista tarvetta uudelle imurille ei ole.

Olen harkinnut sitä, että lopettaisin imuroinnin kokonaan, kunnes imurointiolosuhteet paranevat, mutta valitettavasti se kalikka kapsahtaisi omaan nilkkaan. Mies ei edes huomaisi mitään. Todennäköisempää on, että joku päivä vain marssin kauppaan ja ostan uuden imurin. Eiköhän sen saa tuotua kotiin ratikassa.

Niin, mutta pesukoneestahan minun piti puhua. Se on kaunis! Niin puhdas ja tahraton! Edellinen kone oli sukuperintöä, ja siinä oli fläkkejä, joihin ei edes kaikkien paikkojen ihmepuhdistaja Universal stone auttanut. En ole siisteysintoilija, kuten alla olevasta näkee, mutta tykkään ennemmin, että sotkut ovat omiani tai perheenjäsenteni jättämiä.

Jos ei töissä olisi niin mieletön kiire, mieluiten olisin jäänyt tänään kotiin parantelemaan kevätflunssaani ja pesemään pyykkiä.

Ainut vaan, että viimeistään nyt pitäisi ostaa uusi pyykkikori ja kylppärin matto, ehkä myös suihkuverho. Minun mielestäni näitä voisi joskus vaihdella ihan vain mielensä piristykseksi, mutta arvaatte varmaan mieheni näkemyksen aiheesta. Hänen mielestään uusia ei tarvitse ostaa, vaikka pyykkikorista puuttuu kansi ja matto alkaa olla muovitetulta alapuoleltaan aika riekaleina. Täytynee tehdä itse asialle jotain. On kaksi syytä, miksi en ole jo tehnytkin. Se, että en aja autoa, on pelkkä tekosyy, koska esimerkiksi Ikeaan menee bussi ihan meidän kulmilta. Varsinainen syy on se, että en mitenkään nauti ostohelveteissä käymisestä. Vaan mitäpä sitä ei tekisi kylppärinsä hyväksi? Ei mitään.

Saisikohan junailluksi itsensä mukaan seuraavaan bloggareiden Ikea-kimppaan?

Opi perusasiat

Vuosi sitten matkin ystävääni Justrosea ja kerroin, mitä muun muassa olen oppinut elämässäni. Asioita on yksi jokaista ikävuotta kohden, mutta ne eivät ole kronologisessa tai missään muussakaan järjestyksessä.

Taas olen vanhentunut vuodella, ja listaan pitää lisätä yksi kohta. Koska alkuperäiseen listaani ei voi linkittää, julkaisen sen tässä uudestaan. Koettakaa kestää. Näyttäisi siltä, että lista pitää edelleen paikkansa.

37. "Rakastakaa. Muuten kasvaa Turpa." (Lainaus Kari Hotakaisen Lastenkirjasta.)

36. Suurin osa uskomuksistasi osoittautuu vääräksi ennemmin tai myöhemmin.

35. Täytyy nauraa paljon. Muuten kaikki rypyt ja juonteet osoittavat alaspäin.

34. Liittyy edelliseen: maan vetovoima todellakin on luonnonlaki, joka ei ole kumottavissa.

33. Hihattomat paidat eivät sovi kenellekään yli 25-vuotiaalle.

32. Edellisestä huolimatta yli 25-vuotiaiden kannattaa käyttää hihattomia paitoja erityisesti kesäkuumalla, koska ne ovat mukavan vilpoisia eikä niihin tule hikiläikkiä.

31. Veri, hiki ja kyyneleet eivät maailmasta lopu. Siksi kannattaa tutustua ajoissa pesuohjeisiin. Tämä ei ole vertauskuva vaan totisinta totta.

30. South Parkin kokin sanonta pätee kaikkiin sukupuoliin:
Sometimes a man doesn't really love a woman.
He just says so to get some action.

29. Avioseksistä kieltäytymiseen on oltava todella hyvä syy.

28. Omat lapset* ovat ihmisen suurin aarre.
*) biologiset tai adoptoidut

27. Ystävät ovat ihmisen toiseksi suurin aarre.

26. Ystävyys on puutarha, jota pitää hoitaa ja vaalia.

25. Hyväkuntoinen puutarha kestää lyhytaikaisen laiminlyönnin, ja kuivuneen ja kuolleenkin puutarhan voi saada uudestaan kukoistamaan.

24. Arki-iltoina ei voi juoda väkeviä eikä kokonaista pulloa punaviiniä. Tai voi, mutta pitää olla valmis kestämään seuraukset.

23. On parempi taipua kuin taittua.

22. Muissakin vanhoissa viisauksissa on usein totuuden siemen, mutta niiden luetteleminen on tylsää ja puuduttavaa.

21. Joidenkin asioiden oppiminen on joillekin vaikeaa. Jos yhdellä tavalla ei onnistu, kannattaa kokeilla toisella tavalla.

20. Lähteminen on kamalaa, ja lenkille lähteminen on erityisen kamalaa. Useimmiten se kuitenkin kannattaa.

19. Sen sijaan matkalle lähteminen on ihanaa, kutkuttavaa, riemukasta ja toisinaan välttämätöntä.

18. Valinnat on tehtävä tietoisesti. Jos joutuu katumaan, on jo liian myöhäistä.

17. Jos en kuuntele itseäni, miksi muutkaan kuuntelisivat minua?

16. Jotta mahtuu hengittämään, on otettava oma tilansa. Sen voi löytää keittiön pöydän nurkalta, kallion laelta, uimahallin altaasta tai meren rannalta, mistä vain.

15. Ei kannata tapella tunteitaan vastaan, mutta ei myöskään kannata alkaa niiden orjaksi. Vuorokauden tai varttitunnin päästä maailma näyttää toisenlaiselta.

14. Ei ole juuri mitään, mitä hyvin nukuttu yö ei parantaisi.

13. Lasten suusta kuulee totuuden. Esimerkiksi tämän: "Mä haluun olla yövaatteilla koko päivän, niin mä oon sit valmis, kun tulee ilta." (Nelivuotias)

12. Kaikki, mitä minulle tapahtuu, on jo tapahtunut jollekulle muullekin. En ole yksin. Kohtalotovereita on mahdollista löytää.

11. Perunamuusi on hyvä lohturuoka.

10. Suru kuluu pienemmäksi suremalla.

9. Rakkaus lisääntyy rakastamalla.

8. Joka päivä on aihetta juhlaan.

7. Silti voi olla päiviä, joina ei ole aihetta nousta ylös sängystä.

6. Joka päivä oppii jotain uutta. Halusi tai ei.

5. Kaikenlainen eläminen kerryttää kokemuksia. Kaverillani on kokemusta monista miehistä, useista paikoista, lähtemisistä ja saapumisista. Minulla on kokemusta siitä, miten eletään yhden miehen kanssa puoli elämää ja miten pysytään itsepintaisesti samassa paikassa.

4. Jos löytää hyvät farkut, kannattaa ostaa saman tien kahdet samanlaiset.

3. Toimi näin, jos haluat, että asiat sujuvat: Kehu ja kiitä aina kun on aihetta. Korjaa toisten tekemät virheet niin, että he eivät huomaa. Perustele kritiikki hyvin ja valitse sanasi huolellisesti. Ole ystävällinen. Älä toimi näin, jos haluat pönkittää egoasi ja nousta muiden yläpuolelle.

2. Lapselle täytyy antaa aikaa ja hellyyttä. Eivätkä ne ole pahitteeksi aikuisellekaan.

1. Jos aamulla ehtii sylitellä, päivästä tulee parempi.

Tintti parvekkeella

Viikkovitosessa pyydetään luettelemaan "viisi mielestäsi tylsintä tai inhottavinta kotiaskaretta (kerro myös miksi et niistä pidä)".

1. Lintujen hätisteleminen parvekkeelta

Tämä ei ole edes tylsää vaan kamalinta ja inhottavinta mitä tiedän. Varsinkin, koska meillä on lasitettu parveke ja lasit yleensä kesälläkin kiinni yhtä ruutua lukuun ottamatta. Parvekkeen edessä kasvaa isoja puita, joissa pikkulintuja parveilee, ja ilmeisesti pösilöimmät yksilöt luulevat parvekkeen alalaidasta esiin pistävää sadevesiputkea puun oksaksi. Muuta selitystä en keksi sille, että joskus talvella, kun lasit ovat kokonaan kiinni, partsille silti pääsee talitinttejä. Siinä me kaksi säikkyä, lintu ja minä, yritämme päästä eroon toisistamme ilman että kumpikaan saa sydäriä. Se on karmeaa. Kaikkein karmeinta oli jouluaatonaattona, kun yksi tintti oli heittänyt veivinsä meidän parvekkeella. Yäk, en halua muistella sitä.

2. Tavaroiden järjesteleminen

Ei ole mun juttu. En pysty keksimään tavaroille loogisia paikkoja, eikä meillä sellaisia olisikaan, koska joka paikka on jo täysi. Sen sijaan tavaroista luopuminen ja niiden vieminen kierrätykseen on minun mielestäni ihanaa, mutta en saa harrastaa sitä tarpeeksi, koska elän kahden hamsterin kanssa.

Tähän kohtaan on kaksi poikkeusta. 1. Periaatteessa olen sitä mieltä, että kirjahylly pitäisi kerran vuodessa tyhjentää, pestä ja täyttää uudestaan. Se olisi vielä kykyjeni rajoissa, koska kuinka vaikeaa nyt on ottaa kirjat pois ja laittaa ne takaisin paikoilleen? En vaan viitsi. Laiskottaa. 2. Vaatekaapin järjestämisessä on jotain terapeuttista. Kaikista parasta on, kun saa laittaa talvivaatteet säilöön ja ottaa kesävaatteet käyttöön.

3. Silittäminen

Itse silittäminen ei ole niin tylsää kuin silityslaudan ja -raudan virittäminen käyttökuntoon. En vaan saa aikaiseksi. Yleensä en silitäkään mitään, mitä nyt joskus hetkellisessä mielenhäiriössä pöytäliinoja tai Viisivuotiaan harvoja kauluspaitoja.

4. Kylpyhuoneen (tai minkä tahansa muun tilan) perinpohjainen siivoaminen

Olen enemmän sellainen "pikkuisen sieltä täältä" -tyyppi. Tosin joku raja siinäkin: kyllä minun mielestäni esimerkiksi tiskaamiseen kuuluu myös tiskipöydän ja muiden keittiön tasojen pyyhkiminen. Mies taas siivoaa raivokkaasti ja perinpohjaisesti sen minkä siivoaa, mutta pöytiä hän ei pyyhi koskaan. Hmmm. Tässä on selvä koulukuntaero.

5. Imuroiminen

Järkyttävän tylsää, pahanhajuista ja hikistä hommaa. Lisäksi ihan turhaa, sillä heti kun imuri on laitettu takaisin kaappiin, jostain putkahtaa lisää villakoiria ja hiekkakasoja.

Tähdet, tähdet, luoksenne tahtoisin pois

Pitääkö joka ****n vuosi syntymäpäivän lähestyessä kärsiä jonkinlainen ****n ikäkriisi? En jaksaisi enää. Pääseekö niistä eroon edes sitten, kun täyttää 40 ja elämä on ohi? Anteeksi kaikille, joille nelikymppisyys on todellisuutta, riisipotilas nyt ei vaan voi nostaa katsettaan omasta navastaan ja olla hienotunteinen.

Viime päivinä olen harrastanut lapsiterapiaa. Vauvojen nuuhkimisen lisäksi siihen kuuluu isompien lasten kanssa leikkimistä ja lapsellisille asioille nauramista.

Eilen illalla istuimme Viisivuotiaan kanssa vessan ja makuuhuoneen välisen käytävän lattialla kirjahyllyn edessä ja nauroimme itsemme tärviölle. Naurun aiheena olivat Risto Räppääjän nimen (omasta mielestämme) hauskat väännökset. Suosikeiksi ylsivät merten kauhu Rrrssto Rrrppaaja ja teräväkielisyydestään tunnettu Pisto Läppääjä. Hajaääniä saivat myös Listo Päppääjä, Risto Risteilijä, Lisko Pämppääjä ja mitä niitä muita nyt olikaan. Ei se tällä tavalla kuulosta juuri miltään, mutta hyvää se teki.

Seuraavaksi pitäisi selvitä tästä päivästä.

There's no such thing as vanhakin jaksaa

Perjantai-iltana olimme oikein hienosti syömässä. Ruokalajeja oli seitsemän ja viinitkin valittiin sommelierin suosituksesta (vaikka vähintään yksi ihminen seurueessamme oli sitä mieltä, että siinä on maailmankaikkeuden turhin duuni). Lasku oli sen mukainen, mutta minun ja yhden toisen seurueemme jäsenen ei tarvinnut siitä piitata. Meille tarjottiin, koska juhlittiin meidän syntymäpäiviämme (vaikka 1-2 meistä oli sitä mieltä, että mitä juhlimista siinä on, että vanhenee). Tokihan juhlia piti jatkaa baarissa. Onneksi kenellekään ei tullut mieleen järjestää jatkojen jatkoja.

Lauantaiaamuna yhdeltätoista minä ja mieheni lähdimme ajamaan Viisivuotiaan uusimman serkun ristiäisiin. Viisivuotias oli mestoilla valmiiksi, sillä hän oli ollut serkkujen luona yökylässä. Elämän suurissa arpajaisissa minulle oli arvottu virsien säestäjän ja miehelleni videokuvaajan tehtävät. Onneksi kummankaan kädet eivät tärisseet kovin pahasti.

Ristiäisten jälkeen meidät ja uudet kummit oli kutsuttu jatkamaan juhlimista ja jäämään yöksi. Oli oikein hauska ilta ja useimmilla meistä seuraava aamukin. Kummisetä tarjosi konjakkia ja sikareita mutta ONNEKSI älysin kieltäytyä niistä ja nauttia vain kaljaa ja kuohuviiniä. Kuka nyt edes haluaisi nuuhkia sikarinsavua, jos vaihtoehtona on nuuhkia parikuista vauvaa? No, ehkä monikin, mutta en minä.

Sunnuntaiaamuna olin suorastaan ällöttävän reipas, mutta niin muutkin naiset olivat. Keitimme kahvia, vaihdoimme kakkavaippoja, etsimme kurahaalareita, teimme happihyppelyn ja haimme noutokebabbia, jota vapisevat miehemme raahautuivat haistelemaan.

Onneksi minun mieheni oli kuitenkin ajokuntoinen. Viikonlopun ohjelma ei nimittäin loppunut siihen, vaan sunnuntai-iltapäivänä kiisimme vielä kaveriperheen esikoisen 5-vuotissynttäreille. Sisäinen freesiyteni ei näköjään loistanut riittävästi ulospäin, koska joku kysyi minulta, olinko väsynyt. Mies taas veti pienet päiväunet istuma-asennossa. Lapsilla oli kuitenkin hauskaa, ja pääsinhän minäkin syömään sipsejä ja leikkimään piilosta.

Sunnuntai-iltana en enää pystynytkään minkäänlaisiin henkisiin tai ruumiillisiin suorituksiin, ellei lasketa mukaan American idolin katsomista ja paahtoleivän laittamista Viisivuotiaalle. Yöllä nukuin niin sikeästi etten ikinä.

Mahtava viikonloppu, mutta onneksi näitä ei ole useammin. Muuten tuntisin itseni vielä vanhemmaksi kuin nyt.

Rima

Joskus sokea kana löytää jyvän ja keskivertobloggaaja tulee osallistuneeksi klassikkomeemiin, joka kirvoittaa liudan hyviä kommentteja ja synnyttää ainakin yhden lukupiirin. Tämmöisen suorituksen jälkeen minulle käy niin, että bloggaamisen rima nousee huomattavasti, ihan siihen maanpinnan tasolle. Mistä nyt enää voi kirjoittaa?

Vastaus kuuluu: ei mistään. Päässä ei liiku yhden yhtä ilmaisukelpoista ajatusta. Ainakaan juuri nyt. Tällä viikolla seuranani ovat olleet yölliset ilmestykset, joita voi nähdä vain silloin, kun on kamala kiire ja unettomuutta ja 37-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Minh on kuvannut omiaan raadollisesti ja minun nähdäkseni realistisesti. Hänen syynsä ovat erilaisia kuin minun, mutta pelko kuulostaa siitä huolimatta tutulta.

Silloin ei auta muu kuin kirjoittaa välipostaus, jossa ei sanota mitään mutta suositellaan muutamaa hyvää blogia.

Onneksi voi rentoutua lukemalla talvilomalta palannutta Runotorstaita. Suosittelen erityisesti Suojakännin kevätrunoa ja Allyn sinistä tilitystä.

Ai niin! Jos joku ei ole vielä huomannut, että Ohari on tullut takaisin, niin kerrottakoon, että Ohari on todellakin tullut takaisin! Maailma alkaa olla valmis.

MacPirkka

Kaipaatko joskus sunnuntaisin krapularuokaa? Noutopizzaan ei tarvitse turvautua, kun varaat jo etukäteen kotiisi seuraavat tarvikkeet: Pirkka-kebablihasuikaleita (pakastealtaasta), Pirkka- chilimaustettua tomaattimurskaa, valkosipulia, valmista valkoista salaatinkastiketta (esim. Felixin valkosipulikastike) tai kermaviiliä ja mieleisiäsi lisukkeita.

Tee näin:

Kippaa pannuun oliiviöljyä ja kebabsuikaleet. Paista, kunnes liha vähän ruskistuu. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella, pilko ne, ja lisää lihan joukkoon kuullottumaan. Kaada päälle chilimaustettu tomaattimurska ja tilkka vettä. Peitä kannella ja anna porista jonkin aikaa. Jos kastike uhkaa kuivua liikaa, lisää hieman vettä. Kastike toimii näinkin, mutta sitä voi maustaa lisää oman makunsa mukaan.

Tarjoa kebabkastikkeen kanssa mieleisiäsi lisukkeita, esimerkiksi riisiä, ranskalaisia tai pitaleipää. Kebab-paikan tunnelmaa lisää lautaselle kasattu keko salaattia, tomaattia, pepperoneja ja valkoista kastiketta. Juomaksi sopii limu tai vesi.

Kootut paljastukset

Kata kehottaa listaamaan kymmenen klassikkoa, joita ei ole yrityksistä huolimatta pystynyt lukemaan alkua pitemmälle.

Minä en yleensä kovin kauaa yritä. Jos joku kirja ei heti nappaa, se on sen menoa. Listani voisi olla loputon, mutta saan sen helposti typistetyksi kymmeneen, koska suurimpaan osaan esimerkiksi näistä klassikoista en ole koskaan edes tarttunut.

1. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Siitä poikkeuksellinen kirja, että sen olen yrittänyt aloittaa useampaankin kertaan. Pidän Sormusten herran tarinasta ja maailmasta. Hurahdin siihen, kun näin Ryhmiksen hienon kesäteatteriesityksen Suomenlinnassa joskus 20 vuotta sitten, ja fanitan myös Jacksonin leffoja kybällä (enkä ainoastaan Viggo Mortensenin pesemättömän tukan takia). Alkuperäinen kirja ei vaan iske yhtään. Se on hiton tylsä, huonosti kirjoitettu ja paperin makuinen.

2. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Tätä en ole edes yrittänyt lukea sen jälkeen kun täytin 13. Ellen ihan väärin muista, Sinuhen ensimmäinen sivu on listalla "pitkäveteisimmät kirjan aloitustavat ikinä". Ja Waltari on sentään kirjoittanut hienon "näin tulet kirjailijaksi" -oppaan!

3. Franz Kafka: Oikeusjuttu
Ks. ed. Alku ei vaan napannut. Tästä tulikin mieleeni, että en ole lukenut myöskään Linnaa, koska suunnittelin lukevani sen saksaksi ja olen unohtanut koko jutun. Ei muuta kuin hankintalistalle. Saksaksi pystyn lukemaan tylsiäkin kirjoja. Olen lukenut mm. Effi Briestin, joka oli kertakaikkisen puuduttava. Jos harkitsette sen lukemista, etsikää sen sijaan jostain rikkinäinen loisteputki ja kuunnelkaa sen surinaa. Taatusti mielenkiintoisempaa.

4. Paul Auster: New York -trilogia
Teksti oli ok, mutta yritin lukea kirjaa pokkariversiona, jonka paperi sai ihoni kananlihalle. Joskus vielä luen tämän, ehdottomasti kovakantisena.

5. Patrick Süskind: Parfyymi
Onko tämä klassikko? Ainakin se oli myös Katan listalla. Pidin sitä yöpöydälläni kirjapinon alimmaisena kymmenen vuotta, kunnes päätin, että elämä on liian lyhyt.

6. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Jossain vaiheessa halusin samastua siihen porukkaan, joka luki Kunderaa ja Kristevaa, joi teetä ja poltti tupakkaa ja kävi henkevän ironisia keskusteluja. Ei minusta ollut siihen.

7. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
Nyttemmin en enää välitä esittää hienompaa kuin olen, vaan tyydyn osaani kahvia juovana dekkarinlukijana. Tämä on dekkarikirjallisuuden klassikko, jonka haluaisin lukea mutta en vaan pysty.

8. Raamattu
Meinasin kirjoittaa tähän Kalevala, mutta sitä aitoa ja alkuperäistä en ole tainnut koskaan edes aloittaa. Sen sijaan olen ainakin kaksi kertaa alkanut lukea Raamattua alusta. En ole päässyt edes Mooseksen kirjojen loppuun, vaan kummallakin kerralla israelilaiset ovat jääneet erämaahan. Jos Raamattu oikeasti loppuisi siihen, maailma saattaisi olla erilainen paikka.

9. Dostojevskin koko tuotanto
Nuorena, kun yritin kahlata läpi venäläisiä klassikkoja, olin enemmän Tolstoihin kallellani. Ainakin Rikosta ja rangaistusta yritin lukea useampaan kertaan, mutta ei siitä tullut mitään. En siis edelleenkään ole lukenut yhtään Dostojevskin teosta kokonaan. Menen nurkkaan häpeämään, kunhan ensin olen paljastanut vieläkin pahemman syntini (ks. kohta 10).

10. Väinö Linnan koko tuotanto
Olen huono suomalainen ja erittäin pahoillani kaikesta.

Olen löytänyt Porvoonkadun

Melkein hävettää tunnustaa. Olen semmoiset kahdeksan vuotta kävellyt Pasilan ja Kallion väliä lähes päivittäin. Vasta tänä talvena tajusin, että kiireettömän maleksijan ei kannata Porvoonkadun mitalla paljon muille kaduille poiketa.

Porvoonkatu on yksi suosikkikaduistani Helsingissä. Tykkään ylämäistä ja alamäistä, matalista duunareiden kerrostaloista ja luonnon ja rautatien läheisyydestä. Olen kade kaikille, jotka asuvat Porvoonkadun varrella. Terkut teille onnellisille, luulen, että teistä ainakin yksi tätä lukee.

Kaupungissa asumisessa on puolensa. Yksi hyvä puoli on se, että paikasta paikkaan ei aina tarvitse kulkea samaa (kylän ainoaa) tietä. Erityisen hienolta tuntuu, kun uuden reitin löytää omilta kotikulmiltaan.

Pääradan itäpuoliset kaupunginosat Siltasaaresta Käpylään ovat minulle läheisimpiä. Kyllä, rakastan jopa Itä-Pasilaa. Sydämeni sykkii Vallilalle ja Kumpulalle, ja lämpimiä tunteita riittää Vanhankaupungin koskelle asti. Olen asunut näillä seuduilla vasta vuodesta 1990, mutta kulmilla olen pyörinyt paljon kauemmin - lapsena torilla ja maauimalassa, vähän vanhempana lukiossa. Äiti on syntynyt ja kasvanut Kalliossa ja Arabiassa, ja kotiseuturakkauden hän lienee juottanut minulle jo rintamaidossa.

Näitä katuja on hyvä kävellä. Välillä pusken eteenpäin kuin muurahainen, etsin nopeinta reittiä enkä piittaa mistään. Taas toisinaan jään kadunkulmiin lonnimaan - menisinkö tästä? vai kävisinkö pitkästä aikaa katsomassa Flemaria? Joku voisi luulla, että kadut ovat ystäviäni, eikä hän vallan väärässä olisikaan.

Mummon suusta kuulee totuuden, johon sisältyy ruma sana

Uimahallissa käy yksi kahdeksankymppinen mummo, jolla on niin kiihkeä ja intensiivinen suhde suihkuun, että tekisi mieli pyytää heitä varaamaan huone. Intiimihygieniasta huolehtiminen on tärkeää, ja se toki mummoille suodaan, mutta on vähän kiusallista joutua todistamaan tapahtumia naapurisuihkusta. En mene yksityiskohtiin, etteivät viattomat lukijat saa laskiaispullaa väärään kurkkuun. Sen verran paljastan, että tämä mummo edustanee samaa koulukuntaa kuin minun mummoni. Hänen kerrottiin kerran mökkisaunassa ojentaneen sukulaistyttöä, joka luuli, että vastalla vain vähän selkää läpytellään: "Pillu kans!"

Minne saa valittaa?

Uusi Blogger ei toimi järin hyvin macin Safarilla. Sivuelementtien luominen ei onnistu mitenkään. Olen käynyt laina-pc:llä luomassa nuo sivupalkin otsikot, minkä jälkeen olen voinut omalla macillani editoida niiden sisältöä. Yllättävästi tekstielementti, jonka otsikoin sanalla "Sitaatti", ei toimikaan samalla tavalla kuin muut. Tähän hätään en pysty tekemään sille yhtään mitään, en edes poistamaan sitä. Olen pahoillani, mutta siinähän roikkuu.

Kaiken lisäksi olen käynyt painamassa Blogilistan päivitysnappia varmaan sata kertaa tämän päivän aikana. Pääsen aina päivitysjonoon, mutta siihen se sitten tyssää. Kukaan ei tiedä, että olen päivittänyt, ja niinpä kukaan ei lue eikä kommentoi. Byääh.

Pitäkää intternettinne. Minä lähden nyt uimaan.

Edit: Sain sittenkin sitaatin toimimaan, kun rukkasin suoraan HTML:ää. En ole sittenkään täysi tumpelo, vaikka niin luulinkin. Hyvä minä!

Pehmeä postaus sisältää vauvoja ja pullia

Tuttavapiirissäni on intouduttu sikiämään. Vauvoja pukkaa sieltä ja täältä. Ilmeisesti nelikymppisyys lähestyy sen verran kovaa vauhtia, että kaikki ajattelevat "nyt tai ei koskaan" - olipa kyse ekasta tai neljännestä lapsesta.

Moniaisista syistä minulle ei noita taida lisää tulla, vaikka haluttaisikin. Siksipä onkin hyvä, että muille tulee. Saa nuuhkia, kanniskella, leikkiä ja tutustua. Ilman vastuuta, kitinää, pyllyn pyyhkimistä ja harrastuksiin kuskaamista. Asian valoisia puolia listatakseni.

Sitä paitsi äiti on ehdoton ykkössuosikki vain rajallisen ajan. Kolmivuotias siskontyttöni, entinen äidin kylkimyyry, valitsee jo nykyään leikkikamukseen tai vieruskaverikseen ruokapöytään mieluummin tädin kuin äidin. Tästä egobuustista huolimatta en tietenkään kuvittele syrjäyttäväni kenenkään oikeita vanhempia. Olen iloinen, jos saan olla kiva täti ja hyvä kaveri.

***

Eilisen laskiaissunnuntain kunniaksi laskin kaksi kertaa pulkalla ja söin kaksi laskiaispullaa. Urheilun ja herkuttelun suhde meni kerrankin kohdilleen. Kyllä nyt tulee pitkät pellavat.

Oivalluksia onnellisuudesta

Eilen ehdin pitkästä aikaa syventyä useampaankin suosikkiblogiini, joiden lukemista olen viime aikoina surkealla tavalla lyönyt laimin.

Jospa kertoo lukeneensa jostain parisuhdeoppaasta seuraavaa:

"Miehellä on "miehinen" tarve ratkaista ongelmia kaikissa tilanteissa, kun taas nainen jakaa tunteita."

Jospan tavoin minäkään en tykkää näistä mies-nais-yleistyksistä. Yleensä ne eivät pidä paikkaansa, ja koko niiden taustalla oleva ideologia on epäilyttävä ja luotaantyöntävä (onko luotaantyöntävä mikään kunnon sana? viime aikoina olen lomaillut niin paljon, että olen antanut sisäisen toimitussihteerini rapistua). Tämä kuitenkin, vanhaa sanontaa käyttääkseni, osui ja upposi. Juuri näin se meillä menee.

Minun on ihan turha yleisellä tasolla vienosti haikailla, että olisipa kiva kun joskus käytäisiin leffassa / telttailemassa / ostamassa uusi sohva / pyydystämässä sammakoita / missä nyt milloinkin. Salainen toiveeni on, että tästä jotenkin viehkosti ja spontaanisti äityisimme yhdessä selailemaan esitteitä ja suunnittelemaan yksityiskohtia, mutta näinhän ei ikinä käy, ja se minun olisi aika tunnustaa itselleni. Kun minä haaveilen ääneen, mies ahdistuu, koska hän ei ymmärrä, mikä on ongelmana ja mitä häneltä odotetaan. Ainut oikea menettelytapa on se, että itse hoidan asian ja sen jälkeen esitän sen miehelle kysymällä suoraan ja täsmällisesti esimerkiksi: "Lähtisimmekö ylihuomenna n. klo 14 syömään laskiaispullia?"*

Tämä lisäisi onnellisuuttani huomattavasti.

Mistä päästäänkin Matin mietteeseen, jonka löysin Pagisijan kautta:

"Onnellisuus itse ei ole mikään valinnan objekti, eikä sitä ole olemassa erillään rakenneosistaan. Siksi inhimillisen toiminnan päämäärä ei ole onnellisuus, vaan päämääriä ovat osat joista onnellisuus koostuu. Kun osat saa jotenkin paikalleen, onnellisuus ei ole jokin erillinen asia joka tulisi niiden lisäksi, vaan ainoastaan sitä että palikat ovat kutakuinkin kohdallaan. Ihminen on tietysti niin perverssi olento, että mielisairauksien ja taikauskon vuoksi hän ei välttämättä aina osaa tunnistaa omaa onneaan oikein."

Mielenkiintoinen miete! Pagisija oli lainannut sen ilman viimeistä lausetta, joka kuitenkin minun mielestäni selvensi ajatusta tavattomasti. Kaikkihan sen tietävät, että rakenneosat voivat olla vaikka miten ihanasti ja ihminen silti onneton, ja sama toisinpäin.

Mietteessä on paljon asioita, jotka voin ilman muuta allekirjoittaa. Olen esimerkiksi samaa mieltä siitä, että "onnellisuutta" ei voi tavoitella, koska se pakenee. Mitä se edes on? Sen sijaan olen kyllä pikkuisen sitä mieltä, että jossain määrin ihminen voi itse päättää, onko onnellinen (jämäkkää tekstiä, vai mitä?). Ainakin silloin, jos on terve ja saa riittävästi ruokaa, liikuntaa ja unta, voi opetella nauttimaan hetkestä, riittämään itselleen - olivatpa muut palikat missä asennossa tahansa.

Tässä vaiheessa tuntuu hieman siltä, että myös ideani (jos sitä alun perin olikaan) on paennut omille teilleen.

Huomautus Suomen nuorisolle: miettikää tarkkaan, ennen kuin aloitatte blogien lukemisen, sillä tällaista se sitten on. Heti lähtevät ajatukset säntäilemään erilaisiin suuntiin. Se voi olla vaarallista! Sivuvaikutuksena voi tulla tarve esitellä oivalluksiaan omassa blogissa!

*) Kaikkia tämä kuitenkin kiinnostaa, joten kerron: ehdottomasti mantelimassalla! Ja sitä pitää olla paljon!

Loman jälkeen

Milloin pääsiäinen taas olikaan? Huhtikuussa? Siihen asti pitää viimeviikkoisen virkistyksen riittää. Täällä byroossa olen vasta pikkuisen hiplaillut päällimmäisiä töitä. Kunnon hommiin en ole uskaltanut uppoutua, koska arvaan, että kun se souvi alkaa, lomasta ei ole kohta jäljellä muistoakaan kerrottavaksi.

Kuten aiemmin kerroin lomakohteemme oli tuhannen kilsan päässä. Kotiin tullessamme posotimme koko matkan yhtä soittoa. Kaksi viiden minuutin taukoa, matka-aika 11 tuntia - hyvä auto! hyvä kuski! hyvä pitkäpinnaiset matkustajat!

Menomatkalla sen sijaan yövyimme kaupungissa, jonka ilmasto on vilukissojen mielestä vielä pahempi kuin kotoisen Helsinkimme. Pakkanen on purevampi, meri jäisempi ja tuuli hyytävämpi. Onneksi paikallinen kirjeenvaihtaja suositteli hyvää ja lämmittävää ravintolaa. Kiitokset Pastanjauhajien Rosmariinille, Olimpoksen konstailemattomuus ja välimerellinen ruokalista ilahduttivat meitä kovin! Palvelu oli ystävällistä, joskin niin puheliasta, että perheemme jäsenistä se ainut hieman hiljaisempi ei meinannut saada tilaustaan tehdyksi. Valtavasta annoksesta jäi vähän ylikin siitä huolimatta, että lammas maistui taivaalliselta. Oululaista paikallisväriä toi naapuripöydän asukki, joka totesi, että Olimpoksessa on "hinta-laatu-suhe kohillaan".

Lomaan pitää kuulua ulkona liikkumista ja mahdollisimman hyvää ruokaa ja juomaa. Baareissa hengailusta ja hyvien dekkareiden lukemisesta tulee lisäpisteitä, ja kotimaan lomilla pitää lisäksi päästä saunaan. Tämä loma täytti kaikki kriteerit.

Tunturissa samoilu meni miehen sykemittarin mukaan urheilun puolelle. Minä en moista huomannut, kun keskityin nauttimaan avarista maisemista, kenkien narinasta ja pulkan suhinasta hangella. Pulkan kyydissä istui Viisivuotias, milloin ei viilettänyt suksilla tai rattikelkalla.

Ruokaa laitoimme mökin pikkuruisessa keittiössä riisistä, pastasta ja muista klassisista retkiruoka-aineista, mutta joka päivä kävimme pullakahveilla ja herkkujuomilla hiihtokeskuksen kuppiloissa. Apropoo kuppilat - muovikalusteisesta räkälä-lookista on näköjään kertarysäyksellä kaikkialla siirrytty tummaan puuhun ja alppimajoja jäljittelevään tyyliin. Sisustus on edelleenkin aika garmea mutta paljon kotoisampi kuin ennen vanhaan. Kelpaa siinä siemailla kaakaota, rommin kera tai ilman.

Matkaseuranamme miehellä ja minulla oli Ian Rankin -nimisen hepun seitsemästä suomennetusta dekkarista viisi. Niiden päähenkilö komisario Rebus oli tutun tuntuinen, yksinäisyyteen taipuvainen keski-ikäinen poliisimies, jonka seurassa oli rentouttavaa sukeltaa Skotlannin alamaailmaan. Viisivuotiaan kavereina olivat Liisa, Anna, Riitta, Saku, Naku ja Olli, jotka tunnetaan myös nimellä Melukylän lapset. Ainut haittapuoli oli se, että hyvien kirjojen parissa illat kuluivat liiankin nopeasti.

Saunaan sentään ehdimme joka ilta. Ah, sitä kiukaan sihinää. Rentoutus oli niin täydellinen, että unta ei juuri tarvinnut houkutella. Pikemminkin vaikutti siltä, että paikallisella nukkumatilla oli nuija aseenaan. Tunturin pimeässä ja hiljaisessa sylissä unta myös riitti pitkälle aamuun asti.

Ehkä tällä nyt sinne huhtikuun alkuun pärjää. Justjust.

Kirkasta

Useammatkin tiedotusvälineet (linkit puuttuvat) kehottivat kansaa kertomaan muistojaan Kirkasta (1950-2007). Juicea en ehtinyt muistella, mutta tähän junaan kerkeän mukaan.

Oma ensimmäinen muistoni Kirkasta on noin vuodelta 1973, kun Kirka oli rock, hip, hop ja cool. Suosikkibiisini oli Oh mamy blue, jota lauloin rehvakkasti mukana: "Oo mami, oo mamimami luu ...". Jostain syystä biisi tuo elävästi mieleeni Pihlajanmäen-mummolan eteisen kolmivuotiaan perspektiivistä. Käytävämatto haisee kevyesti pölyltä ja tupakalta. Peilipöytä on nenäni tasolla, enkä ihan näe kuvaani, vaikka kuinka varvistan. Äiti vetää minulle saappaita jalkaan, ja hänen pitkät hiuksensa kutittavat kasvojani. Tällä kertaa radio ei ole päällä, mutta siitä huolimatta luukutan täysin palkein mamiluuta.

(Kaikki Kirka-aiheiset nettisivut ovat vieläkin aivan jumissa, joten en pääse tarkistamaan, milloin Mamy blue on levytetty. Saattaa olla, että muistini tekee minulle tepposet. Mutta onko sillä niin väliä?)

Parikymmentä vuotta sitten ryöväsimme poikaystävän äidin levy- ja kasettivarastot. Hartaina pyörittelimme Beatlesin albumeja levysoittimessa ja kuuntelimme rahisevilta C-kaseteilta 1960-luvun Kirkaa. Olimme ihan että voi vitsit, Kirka on tehnyt jotain näin siistii. Kun mies itse ensimmäisen kerran hölkkäsi vastaan Linnunlaulun sillalla, teki mieli ottaa hihasta kiinni ja sanoa, että hei Kirka, oikeesti, selitä nyt mulle, miksi menit laulamaan sen Surun pyyhit silmistäni pois!? Niin nuori ja idealistinen olin siihen aikaan.

1990-luvulla asuin Hakaniemessä, ulkoilin Töölönlahdella ja kävin yliopistoa Kruununhaassa. Kirka hölkkäsi usein vastaan. Terveet elämäntavat ovat ihan jees, mutta ei niillä näköjään mitenkään automaagisesti saa lisää vuosia elämäänsä.

Nuorena meni.

Hiljaa itsekseni huudan jiihaa!

Jokohan uskaltaisin hehkuttaa? Hehkutan kaiken uhallakin: varasin juuri hotelliyön Oulusta ensi viikon alkuun. Jospa vihdoinkin pääsisi kunnon lomalle tuhannen kilometrin päähän kotoa.

Geopoliittinen lisäys: tiedostan hyvin, että Ouluun ei ole tuhatta kilometriä Helsingistä. Oulu onkin vain väliasema, josta matka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ...

Pitkät pulkkamäet, latukoneella vedetyt urat ja tunturinhuiput, täältä tullaan!

Joskus se vaatii yli-inhimillisiä voimia

Näppäimet eivät liiku itsestään
jonkun on kirjoitettava sanat
on kirjoitettava
vaikka tuska pureskelee ranteita
potkii vatsaa.
On korjattava ja kirjoitettava uudestaan
vaikka valo loppuu maailmasta
silmäluomet kasvavat kiinni.
Niin kauan kuin veri virtaa sormissa
on painettava näppäimistä
s-a-n-a.

***

Runotorstain haasteena on ponnistus. Tämmöinen tekaisi itsensä tänä aamuna.

Fool me once

Hei sinä voro joka veit meidän autosta Johnny Cash -kokoelman, Viisivuotiaan Teräsbetonin, pikkusiskolta lainassa olleet Luumäet ja muutaman muun levyn: shame on you! Paljonko kuvittelet niistä saavasi? 10 senttiä? Joillekin meistä ne olivat korvaamattomia.

Teräsbetonin nyt onneksi saa kaupasta, mutta Viisivuotiaalle on melkoinen lapsuuden loppu, jos hän tajuaa, että uusi levy pitää ostaa, koska varas vei entisen. Että joku voi noin vain ottaa jotain toisen omaa. Ja tajuaahan hän.

En nyt varsinaisesti oleta, että voro tätä lukee. Jos joku hänet näkee, voisiko kertoa.

Uusi serkku

Viisivuotias sai viikonloppuna uuden serkkupojan, kun siskoni synnytti kolmannen lapsensa. En ole pystynyt kirjoittamaan tästä aiemmin, koska olen ollut niin täpinöissäni kaikista ihanista vauvaviboista.

Kaksi edellistä serkkua ovat Viisivuotiaalle melkein kuin sisaruksia, niin läheisiä he ovat. Vanhin poikaserkku on melkein samanikäinen kuin Viisivuotias. He ovat toistensa parhaat kaverit siitä huolimatta, että joskus menee kuukausikin ilman että tapaamme. Keskimmäinen tyttöserkku pitää Viisivuotiasta varaisoveljenään. Oikea isoveli pyrkii karistamaan pikkusiskon kannoiltaan, mutta Viisivuotias pyytää useimmiten innokkaasti ja kohteliaasti pikkusiskoakin mukaan leikkiin.

Uusi serkku herätti Viisivuotiaassa epäilevää ihmetystä. Oliko se oikeasti tädin mahassa? Miten se pääsi siltä pois? Miten sillä voi olla niin pienet ja ryppyiset sormet ja niin terävät kynnet? Avaako se joskus silmänsä? Jos sille lähettää kortin, osaako se lukea sen?

Minä pidin tulokasta pitkään sylissä ja tutustuin häneen. Hän vaikutti uteliaalta ja tyytyväiseltä kaverilta. Mulle kanssa tämmöinen, ajattelin - ainakin siihen asti, kun tyyppi rupesi kakkaamaan.

Muistikirja online

On minullakin kannettava. Se on pieni vihreäkantinen muistikirja. Kirjoitan siihen runoja, muistilistoja, pieniä päiväkirjamerkintöjä ja sitaatteja. Sen sivuilla on myös Viisivuotiaan piirroksia ja muuta korvaamatonta. Esimerkiksi tämä muisto:

Yhtenä aamuna Viisivuotias ihmetteli ensimmäiseksi herättyään: "Mitäköhän mamma tekee just nyt?" (Selitys: lapsenlapset sanovat minun äitiäni mammaksi.) Tämän aamun ensimmäinen asia oli tämä: "Arvaa mitkä lemmikit Kasperilla, Jesperillä ja Joonatanilla on? Leijona ja vaan yksi possu!" On kiva herätä siihen, että pieni, totinen naama sanoo näitä kolmen sentin päässä omasta naamasta.

Kun muistikirjaa selaa, voisi luulla, että mielessäni pyörii vain yksi asia. Merkinnöistä suurin osa liittyy nimittäin ikään ja vanhenemiseen. Kas tässä ns. parhaita tai ainakin suurin piirtein julkaisukelpoisia paloja:

36-vuotiaana painovoima vaikuttaa niin paljon, että kosmetologi on pahempi kuin huumekauppias. Ilmaisnäytteet pitäisi kieltää.

Minun iässäni moni on eronnut, joku leski tai mummo. Itse vietän vieläkin laina-aikaa.

Koska en ole pitkään aikaan kännipolkannut ja koska on perjantai, lainaan vielä yhden pätkän muistikirjastani. Joululoman kalsarikännissä voi joskus heittäytyä kummallisen kultturelliksi ja syvämietteiseksi:

Juon viiniä jo ties kuinka monetta iltaa. Mitä väliä, olen lomalla. Petaan sänkyä ja mietin. Kirjaston kirja tuntuu erilaiselta kuin oma tai arvostelukappale - arkisemmalta. Olen koukussa jääkaappimagneetteihin. Kukakohan voitti runokilpailun? Mikä on kaunein Bachin soolosellosarjojen osista? Saanko koskaan lisää lapsia? Miksi en voi vain olla ja nauttia? Olinpa nerokas kun keksin sen elämänohjeen ja kirjoitin sen kännykän muistiin.

Tipaton tammikuu ei taitaisi sittenkään olla niin kehno idea.

Bassonjytkettä ja saippuakuplia

Töissä on huomattavasti tavanomaista kakkamaisempaa. Sitä ihteään lentää niskaan joka suunnalta. Pomomme, kuunteleva ja kommunikoiva tolkun nainen, on niin stressaantunut, että hänestä on tullut älyttömiä käskyjä jakeleva, känisevä ämmä. Hölmöintä on, että pomo ei edes ole paikalla toimistolla vaan sairaslomalla.

Arvatkaapas, onko nyt yksi vuoden kiireisimmistä ajoista? Oikein! Arvatkaapas vielä, voidaanko pomon projekteja aikatauluttaa uudestaan vai siirtyvätkö ne muiden hoidettaviksi? Taas oikein!

Ei siinä mitään, pomo on taitava delegoimaan - siinä mielessä, että hän täysin suvereenisti lisää alaistensa jo ennestään ylisuurta työkuormaa. (Jos yrittää varovasti sanoa, että omatkin työt pitäisi hoitaa, vastaukseksi tulee: "Tämä. On. Tärkeää.") Toisaalta hän on hyvin huono delegoimaan - siinä mielessä, että hän ei tule antaneeksi kaikkia taustatietoja, vaikka niitä yrittäisi nyhtää pinseteillä.

Anteeksi, korjaan. Totta kai vika on vastaanottavassa päässä. Olemme niin surkean huonoja lukemaan rivien välistä. Esimerkki: Jos paperilaadusta ei ole mitään puhetta, vain kurja ja mielikuvitukseton työntekijä kuvittelee, että käytetään 80-grammaista niin kuin aina ennenkin. Luovat ja muuten kelvolliset henkilöt tajuavat heti, että paperin pitää olla 130-grammaista. Vähintään.

Eilen lähdin töistä kotiin puolikuolleena ja korvat sauhuten. Kotona minua odotti yllätys: kämppä oli tyhjillään. Mitä luksusta! Arvatkaapas millä tavalla hemmottelin itseäni? Pistin radion täysille ja rupesin tiskaamaan.

Myönnän, että tämä kuulostaa säälittävältä. Puolustuksekseni todettakoon, että muita kotitöitä en tee ennen kuin pakotetaan mutta tiskaaminen on minusta terapeuttista (ja kokkaaminen myös, mutta se nyt ei kuulu tähän).

Radiossa soitettiin Sara ja Susiraja -yhtyeen uutta levyä. (Letkeää poppia! Ainakin ne pari biisiä, jotka ehdin kuulla.) Basso jytisi ja keinutti, fairy vaahtosi ja raivo katosi.

Kas siinäpä oiva lääke työperäiseen veetutukseen. Parempi kuin aiemmin paljon käyttämäni Allora primitivo. Maksakin säästyy.

Ei meiltä kukaan ole sentään vielä varastanut munuaista (kai)

Oli pakko tulla tännekin kertomaan, että elämä alkaa muistuttaa huonoa tv-sarjaa. Tai sitten Lostin John Locken elämää. Tämän viikon aikana meille ja läheisillemme on sattunut seuraavaa:

1. Murto. Varas rikkoi takalasin ja vei autosta kaiken arvokkaan, muun muassa takakontista kalliit, brännärit talvirenkaat. Onneksi ei rikkonut mitään muuta.

2. Raskas verisuonileikkaus. Potilas oli pitkälti yli kahdeksankymppinen, joten riskit olivat suuret, mutta kaikki näyttää menneen hyvin.

3. Pikainen nielurisaleikkaus. Potilas soitti lekurille puoliltapäivin ja oli jo kuudelta illalla ilman risoja. Särky hoituu lääkkeillä, mutta parin viikon pakkolepo raastaa sielua.

4. Löytynyt kasvain, mahdollisesti pahanlaatuinen. Outojen vaivojen syytä on yritetty selvittää jo kuukausitolkulla, niin että sikäli uutinen on helpotus - paitsi jos se on kuolemantuomio. Potilas ei ihan kuulu perheeseen mutta läheltä liippaa.

5. Harvinainen kivessairaus, joka joko paranee itsestään tai täytyy leikata. Kaikkea sitä onkin. Potilas on 5-vuotias poika, ei kuitenkaan meidän Viisivuotias.

6. Täisirkus. Päiväkodissa on täitä joka talvi, mutta nyt niitä on PALJON. Viisivuotiaan päästä löytyi eilen illalla pieni, litteä, läpinäkyvä ötökkä, joka ehkä oli täi, ehkä ei. Sain hysteerisen kohtauksen ja heitin kaiken irtaimen joko suoraan pesukoneeseen tai parvekkeelle odottamaan pesuvuoroa. Viisivuotiaan unilelua ei saanut pestä, joten se pantiin uuniin. Ei huolta - 2,5 tuntia sadassa asteessa, ja nalle oli lämmin ja täitön. Kaikkien perheenjäsenten päät pestiin täisampoolla. Se se vasta oli tujua ainetta. Tänään minulla on punaiset silmät, eikä se johdu itkemisestä (ylläri!) tai juhlimisesta (vielä suurempi ylläri!) vaan sampoosta.

Jos mitään ihmeempää ei tule väliin (tällä viikolla en voi sanoa muuta kuin että arvatenkin tulee), olen menossa huomenna syömään yhden kaveriporukan kanssa. Mikäli ette enää kuule minusta, se johtuu siitä, että uhmasin kohtaloa yhden kerran liikaa. Lounastreffit ovat 13. päivä klo 13 ravintolassa, jonka osoite on *****katu 13.

Moritura te salutat!

Uusi vuosi, uudet lomat

Ehei, en ole tukehtunut kinkkuun enkä hukkunut glögisammioon. Kaikki raajatkin olivat tallella, kun viimeksi tarkistin.

Joululoma meni plörinäksi miehen jatkuvan sairastelun takia. Nyt täytyy tehdä villisti töitä, että pääsee helmikuun alussa uudelle lomalle ja kotoa pois.

Blogitantereilla hiljaiseloni saattaa jatkua.