20.2.07

Olen löytänyt Porvoonkadun

Melkein hävettää tunnustaa. Olen semmoiset kahdeksan vuotta kävellyt Pasilan ja Kallion väliä lähes päivittäin. Vasta tänä talvena tajusin, että kiireettömän maleksijan ei kannata Porvoonkadun mitalla paljon muille kaduille poiketa.

Porvoonkatu on yksi suosikkikaduistani Helsingissä. Tykkään ylämäistä ja alamäistä, matalista duunareiden kerrostaloista ja luonnon ja rautatien läheisyydestä. Olen kade kaikille, jotka asuvat Porvoonkadun varrella. Terkut teille onnellisille, luulen, että teistä ainakin yksi tätä lukee.

Kaupungissa asumisessa on puolensa. Yksi hyvä puoli on se, että paikasta paikkaan ei aina tarvitse kulkea samaa (kylän ainoaa) tietä. Erityisen hienolta tuntuu, kun uuden reitin löytää omilta kotikulmiltaan.

Pääradan itäpuoliset kaupunginosat Siltasaaresta Käpylään ovat minulle läheisimpiä. Kyllä, rakastan jopa Itä-Pasilaa. Sydämeni sykkii Vallilalle ja Kumpulalle, ja lämpimiä tunteita riittää Vanhankaupungin koskelle asti. Olen asunut näillä seuduilla vasta vuodesta 1990, mutta kulmilla olen pyörinyt paljon kauemmin - lapsena torilla ja maauimalassa, vähän vanhempana lukiossa. Äiti on syntynyt ja kasvanut Kalliossa ja Arabiassa, ja kotiseuturakkauden hän lienee juottanut minulle jo rintamaidossa.

Näitä katuja on hyvä kävellä. Välillä pusken eteenpäin kuin muurahainen, etsin nopeinta reittiä enkä piittaa mistään. Taas toisinaan jään kadunkulmiin lonnimaan - menisinkö tästä? vai kävisinkö pitkästä aikaa katsomassa Flemaria? Joku voisi luulla, että kadut ovat ystäviäni, eikä hän vallan väärässä olisikaan.

8 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Heti tuli Porvoonkadusta muistoja. Niin kuin se, kun toukokuussa 1978 marssin Gorban kanssa kultakaupasta kiihlojen ostosta ja etäällä näytti kävelevän lankomies vastaan. Gorba säikähti niin, että pakotti mut juoksemaan ylämäken viiden minuutin pysäkille ja siitä KOPin kulman taakse piiloon!

Espoossa asumisessa on käytännölliset puolensa, mutta kantakaupunkia kaipaan.On tärkeää, että ihmiset puhuvat kaupunkilaisista juuristaan (kuten sinä tässä merkinnässä), muuten maalaiset omivat juuret ihan vain itseään koskevaksi jutuksi!

--KATA-- kirjoitti...

Onko Sun Äidilläs joka ikiseen katuun olemassa joku mahtava tarina?! Just luin omaa kommenttilaatikkoani ja täällä taas! Perustan kohta jonkun KATU-Keskiviikko haaste blogin.

Minulle erityisen rakas reitti on Porvoonkatua ja sitten teollisuuskadun yli puu vallilaan, siitä Mäkelänkadulle ja mettän läpi Käpylään. Tai no ei sitä metsää nyt enää niin paljon ole jäljellä, mutta riittävästi puita. Ja kuten jo sanoit, siitä voi jatkaa sitten vanhaan kaupunkiin. Minä vaellan mieluiten Lammassaareen. Sitten onkin jo nälkä.

Marinadi kirjoitti...

Porvoonkatu on kyllä kiva, tosin mitään suuren vaikuttavia muistoja minulta siellä ei toistaiseksi ole. Mutta ehkä niitä vielä tulee!

kukkis kirjoitti...

Kyllä se niin on, että Sun äitis tarinavarasto on ehtymätön! Ei muuta kuin haasteblogia perustamaan!

Minulle tulee aina ulkopuolinen olo, kun puhutaan, että "kaikkien suomalaisten juuret ovat maalla". Monien juuret ovat isommissa tai pienemmissä kaupungeissa. Mitä me sitten ollaan? Sitä paitsi maallakin on asunut monenlaista väkeä eikä pelkästään pienviljelijöitä. Niin saakeli.

Kata tuli kuvailleeksi meidän perheen rakkaimman sunnuntaikävelyreitin :) Kumpulan ja Toukolan läpi Vanhaankaupunkiin, ja siitä vaihtoehtoisia reittejä pitkin kotiin. Lammassaaressa ei olla vielä pojan kanssa käyty, mutta ensi kesänä se varmaan jo onnistuu (on meinaan kovaksi kävelijäksi opetettu lapsi). Kesällä on ollut kiva kulkea Arabianrantaakin pitkin, tosin en tiedä, kuinka pitkään siellä enää viitsii kävellä. Kiva että ihmiset saavat asuntoja mutta surku kun joutomaa katoaa. Oman äitini lapsuudenaikaisista leikkipaikoista ei ole kohta jäljellä yhtäkään.

Marinadi: onneksi nostalgia on ehtymätön luonnonvara :) Muutama vuosi kun menee, niin Porvoonkadusta ei tarvitse muistaa muuta kuin että on joskus ollut siellä. Ehkä se ei mene näin ihan kaikilla mutta aika monella kuitenkin, ainakin jos Katan kommenttilootan keskustelusta voi mitään päätellä.

Helen kirjoitti...

Kukkis, tuosta "juuret maaseudulla" väitteestä minunkin on pitänyt jo monta kertaa blogata, ja myös siitä, että kaupunkeja (vaikkei ehkä SUURkaupunkeja) on Suomessa muitakin, ja niissä on eletty hyvin kaupunkilaista elämää jo 1800-luvulta saakka.
Omat juureni ovat pikkukaupungissa, ja minäkin yhdistän kaupunkilaiseen elämään sen, että palvelut ovat kaikki kävelymatkan päässä lähikaduilla.

kukkis kirjoitti...

Näin just! Bloggaa ihmeessä, olisi kiva lukea.

minh kirjoitti...

Oi Porvoonkatu! Ihania reittejä teillä! Mulla Porvoonkatu liittyy läheisimmin työmatkaan ja matkaan poikaystävän kämpille. Kävelen sitä pitkin joka kevättalvi paljon, kun olen pääsemässä masennuksen syövereistä, kuuntelen musiikkia ja katsastan ne pari kämäistä romukauppaa, sekä Alpilan kengän ikkunat -aina.

Mulla lapsuusmuistot liittyvät Kannelmäen lisäksi Kumpulaan läheisesti, viinan trokaus ja mustalaismäki olivat pääosissa,pikkukaduilla tuli oltua, suhattua isän kyydissä autolla ja pistäydyttyä pienissä puutalokämpissä syömässä pullaa, kun aikuiset tekivät bisnestä.
-minh-

kukkis kirjoitti...

Alppilan kengän ikkunat pitää aina tarkistaa! Vaikken ole kyllä varmaan ikinä ostanut sieltä mitään ... Ai miten tulikin hieno kevättalvinen fiilis, loppuisi jo tämä sade ja harmaus.