Oivalluksia onnellisuudesta

Eilen ehdin pitkästä aikaa syventyä useampaankin suosikkiblogiini, joiden lukemista olen viime aikoina surkealla tavalla lyönyt laimin.

Jospa kertoo lukeneensa jostain parisuhdeoppaasta seuraavaa:

"Miehellä on "miehinen" tarve ratkaista ongelmia kaikissa tilanteissa, kun taas nainen jakaa tunteita."

Jospan tavoin minäkään en tykkää näistä mies-nais-yleistyksistä. Yleensä ne eivät pidä paikkaansa, ja koko niiden taustalla oleva ideologia on epäilyttävä ja luotaantyöntävä (onko luotaantyöntävä mikään kunnon sana? viime aikoina olen lomaillut niin paljon, että olen antanut sisäisen toimitussihteerini rapistua). Tämä kuitenkin, vanhaa sanontaa käyttääkseni, osui ja upposi. Juuri näin se meillä menee.

Minun on ihan turha yleisellä tasolla vienosti haikailla, että olisipa kiva kun joskus käytäisiin leffassa / telttailemassa / ostamassa uusi sohva / pyydystämässä sammakoita / missä nyt milloinkin. Salainen toiveeni on, että tästä jotenkin viehkosti ja spontaanisti äityisimme yhdessä selailemaan esitteitä ja suunnittelemaan yksityiskohtia, mutta näinhän ei ikinä käy, ja se minun olisi aika tunnustaa itselleni. Kun minä haaveilen ääneen, mies ahdistuu, koska hän ei ymmärrä, mikä on ongelmana ja mitä häneltä odotetaan. Ainut oikea menettelytapa on se, että itse hoidan asian ja sen jälkeen esitän sen miehelle kysymällä suoraan ja täsmällisesti esimerkiksi: "Lähtisimmekö ylihuomenna n. klo 14 syömään laskiaispullia?"*

Tämä lisäisi onnellisuuttani huomattavasti.

Mistä päästäänkin Matin mietteeseen, jonka löysin Pagisijan kautta:

"Onnellisuus itse ei ole mikään valinnan objekti, eikä sitä ole olemassa erillään rakenneosistaan. Siksi inhimillisen toiminnan päämäärä ei ole onnellisuus, vaan päämääriä ovat osat joista onnellisuus koostuu. Kun osat saa jotenkin paikalleen, onnellisuus ei ole jokin erillinen asia joka tulisi niiden lisäksi, vaan ainoastaan sitä että palikat ovat kutakuinkin kohdallaan. Ihminen on tietysti niin perverssi olento, että mielisairauksien ja taikauskon vuoksi hän ei välttämättä aina osaa tunnistaa omaa onneaan oikein."

Mielenkiintoinen miete! Pagisija oli lainannut sen ilman viimeistä lausetta, joka kuitenkin minun mielestäni selvensi ajatusta tavattomasti. Kaikkihan sen tietävät, että rakenneosat voivat olla vaikka miten ihanasti ja ihminen silti onneton, ja sama toisinpäin.

Mietteessä on paljon asioita, jotka voin ilman muuta allekirjoittaa. Olen esimerkiksi samaa mieltä siitä, että "onnellisuutta" ei voi tavoitella, koska se pakenee. Mitä se edes on? Sen sijaan olen kyllä pikkuisen sitä mieltä, että jossain määrin ihminen voi itse päättää, onko onnellinen (jämäkkää tekstiä, vai mitä?). Ainakin silloin, jos on terve ja saa riittävästi ruokaa, liikuntaa ja unta, voi opetella nauttimaan hetkestä, riittämään itselleen - olivatpa muut palikat missä asennossa tahansa.

Tässä vaiheessa tuntuu hieman siltä, että myös ideani (jos sitä alun perin olikaan) on paennut omille teilleen.

Huomautus Suomen nuorisolle: miettikää tarkkaan, ennen kuin aloitatte blogien lukemisen, sillä tällaista se sitten on. Heti lähtevät ajatukset säntäilemään erilaisiin suuntiin. Se voi olla vaarallista! Sivuvaikutuksena voi tulla tarve esitellä oivalluksiaan omassa blogissa!

*) Kaikkia tämä kuitenkin kiinnostaa, joten kerron: ehdottomasti mantelimassalla! Ja sitä pitää olla paljon!