Onni täällä vaihtelee, aiheet eivät niinkään

Pakko avautua vielä kerran Aamusivuista. Niiden kirjoittaminen on ihanaa ja tarpeellista, mutta paljon aikaa se vie. Siksi en arkisin tahdo ehtiä kirjoittaa. Viikonloppuisin taas periaatteessa voisin käyttää aikaa muuhunkin, esimerkiksi kodin hoitamiseen ja blogien seuraamiseen. Lenkilläkin olisi kiva käydä. Kun lapset ovat heränneet ja aamun lastenohjelmat loppuneet, alkaa minun työni viihdytys- ja muonitusjoukkojen kapteenina. Se on tärkeintä hommaa, siitä en aio missään tapauksessa tinkiä, mutta mistä sitten tinkisin? Nukkumisestako? Hyvä idea, mahdoton toteuttaa.

Aamusivuja on tarkoitus kirjoittaa käsin. Niiden myötä olen taas muistanut tämän vanhan totuuden: kannattaisi aina vain kirjoittaa eteenpäin, tehdä juuri käsillä olevasta lauseesta ehjä kokonaisuus ja sen jälkeen vaikka palata johonkin edelliseen ajatukseen, jos se oli jäänyt kesken. Tämähän toimii koko elämän metaforana. Valitettavasti vain töhryt ja sulkumerkkien sisäiset selitykset ovat yhtä yleisiä tekstissä kuin elämässä. Ei me osata olla siististi.

Joskus kirjoitan aamusivuille niistä asioista, jotka huolettavat, mutta aika usein myös niistä, jotka ovat ihanasti. Ehkä se on aamusivujen viesti: katso ympärillesi ja näe, mikä kaikki on hyvin. Ihana iso unitukkainen poikani laittaa itselleen aamupalaleipää. Parveke on täynnä kukkia ja omenoita. Vessa on pesty. Kunhan eksä roudaa tavaransa kellarista, mikään ei estä remontin valmistumista.

Niin se remontti …

Olkkarin kasoille pitäisi tehdä jotain ennen kuin silmä tottuu niihin lopullisesti. Ei niitä kovin kätevästi pääse siivoamaan, koska niiden edessä on aina täysi pyykkiteline. Jos ei ole kodinhoitohuonetta, pitää olla ylimaallisen ahkera, ja sitähän minä en ole. Mieluummin köllöttelen Viltsun tai EM:n tai molempien viekussa sohvalla tai istun pöydän ääressä kirjoittamassa.

Tavaran määrä ja sekasotku ahdistaa. Toisaalta ei täällä niin kamalalta näytä. Näyttää siltä, että täällä eletään. Lattiat ja seinät ovat edelleen jokapäiväinen ilonaihe. Seuraavaksi voisi porata loputkin taulut paikoilleen.

Ehkä tässä vielä joskus tulee tylsiä, pitkiä, pimeitä iltoja, joina ei kiinnosta mikään muu kuin kodinhoito. Tosin jos vanha pätee, silloin kiinnostaa vain glögin juominen. Kunhan nyt kaikki siivoaminen ei jäisi ensi vuoteen. Onko se niin paljon pyydetty? Ahkeruuden jumalat, hoi! Oletteko kuulolla? Vai pelaatteko räsypokkaa laiskuuden ja mässäilyn kanssa?

Aamusivut auttavat laiskaa kokkia

Aamusivut ovat loistava keksintö siitä huolimatta, että en ehdi kirjoittaa niitä joka aamu ja surutta rikon muitakin sääntöjä. Nyt menee viimeinenkin rikki. Aamusivuja ei saisi missään oloissa julkaista, mutta kova juttu, aion silti. Sovitaan, että tämä on kerran elämässä -tyyppinen ratkaisu.

Syyskuun alussa kirjoitin näin:

Siitä kärsin, etten kokkaa. Miten elämä onkin mennyt tämmöiseksi? En halua sellaista, että jokainen perheenjäsen haukkaa leipää silloin kun on nälkä. Haluan laittaa ruokaa, ripotella rakkautta mausteeksi ja nauttia aterian yhteisen pöydän ääressä perheen ja joskus ystävien kanssa.
En oikein muista, millaisia syksyt ovat. Onko joka vuosi yhtä vaikeaa solahtaa arjen aikatauluihin ja saada aika riittämään? Muistan syksyistä vain energisyyden. Ja omasta mielestäni olen kyllä syksyisin laittanut tosi paljon ruokaa.
No nyt sen keksin! Vaikka inhoan listoja ja suunnitelmia voisin kerrankin tehdä niin, että miettisin viikon ruokalistan etukäteen (realistisesti! sen mukaan, mitä ehdin tehdä) ja kävisin kaupassa jotenkin kootusti, kerralla isosti. Tämän kun tekisin pari kertaa, saisin varmaan taas juonesta kiinni.

Katsokaa ja ihmetelkää: suunnitelma onnistui. Viikkoa myöhemmin pohdiskelin aamusivujen perimmäistä tarkoitusta, ja jotenkin onnistuin kiertämään sen ruoanlaittoon:

Minkä sille voin, jos kaikkein eniten ajattelen pastaa, keittoja ja perunaruokia? Niistäkö minun pitäisi kirjoittaa?
Sen ruokalistahomman sain ainakin alkuun toimimaan, ja siihen olen tyytyväinen. Vielä kun muistaisi taas kaikki hyvät, edulliset ruokalajit, sopat ja kiusaukset.

Iiiihaa, sanoo sillalla kulkeva aasi. Enpä olekaan pitkään aikaan julkaissut yhtään reseptiä. Asia on korjattava heti. Muheva syksyinen ruoka on esimerkiksi tämä:

Linssiluteen keitto

• paketillinen fileepekonia
• 1 purjo
• 2-3 valkosipulinkynttä
• (pieni sipuli)
• pari porkkanaa
• 1 peruna
• (tilkka oliiviöljyä)
• 1,5 litraa hyvää kasvislientä
• tomaattipyrettä
• 2 laakerinlehteä
• timjamia tai muita yrttejä
• 3 dl punaisia linssejä

Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja ruskista ne kevyesti. Lisää joukkoon siivutettu purjo ja paloiteltu valkosipuli. Sekaan voi heittää myös silputun sipulin, jos maittaa. Pilko juurekset pieniksi kuutioiksi, ja lisää nekin kattilaan. Kiehauta kasviksia pekonin rasvassa. Voit lisätä tilkan öljyä, jos siltä tuntuu. Kaada päälle 1,5 litraa mielestäsi kasvislientä. Mausta muutamalla lusikallisella tomaattipyrettä, kahdella laakerinlehdellä ja oman makusi mukaisilla yrteillä. Timjami toimii aina. Hauduta kannen alla kymmenisen minuuttia. Lisää kolme desiä huuhdottuja, valutettuja punaisia linssejä ja hauduta vielä kymmenen minuuttia.

Tästä syö neljä ihmistä kerran tai kolme ihmistä kaksi kertaa, kunhan jämiä vähän jalostaa.

Kun soppaa keittää vähän pidempään, saa muhennoksen, jota voi seuraavana päivänä laittaa vaikka raejuuston kera tortillojen täytteeksi. Chilikastike tai salsa sopii mausteeksi oikein hyvin. Herkullisia ovat enchiladat: täytä tortillat linssimössöllä, kääri rullalle ja lado voideltuun uunivuokaan. Levitä muhennoksen loput tasaisesti rullien päälle ja ripottele huipuksi tyyliin sopivaa juustoraastetta (cheddar voisi olla aika jees). Paista uunissa, kunnes juusto on herkullisen sulanutta ja saanut vähän väriä.

Linssimössö sopii myös pakastettavaksi.

Aamu tulee, oletko valmis

Minh suositteli aamusivujen kirjoittamista. Kyse on siitä, että joka aamu ensi töikseen kirjoittaa käsin kolme A4-arkkia täyteen. Aamusivujen kirjoittamisen pitäisi avata lukkoja ja toimia meditaationa. Pointteja ovat kirjoittamisen säännöllisyys ja se, että sivuja ei näytä kenellekään.

Idea tuntui hyvältä, ja niinpä päätin tänä aamuna kokeilla. Olen ennenkin saanut paljon apua kirjoittamisesta: teininä ja parikymppisenä päiväkirjasta, myöhemmin runoista ja muistikirjasta. Ex-mieheni kanssa kävin kirjeenvaihtoa aviokriisin jälleen kerran velloessa kolmisen vuotta sitten - se taisi olla ainoa toimiva kommunikaatiomme tällä vuosituhannella.

Kirjoittaminen antaa samanlaista apua kuin puhuminen tai keskusteleminen: se auttaa jäsentämään ajatuksiaan. Kun sanat ovat pullahtaneet paperille, niitä voi pysähtyä katselemaan. Voi tulla uusi oivallus, voi ymmärtää syitä ja seurauksia, ja joskus voi hyväksyä sen, että syitä ja seurauksia ei ole. Joskus on vain huonoa tuuria, liian monta mokaa ketjussa, liian vähän yhteisymmärrystä ja hyvää tahtoa.

Blogia olen alusta asti kirjoittanut sillä mielellä, että sitä muutkin lukevat. En voi tietää, keitä he ovat, ja siksi olen halunnut säilyttää ulkokohtaisuuden ja anonymiteetin (vaikka annankin niin paljon vihjeitä, että kaverit varmasti tunnistavat). Blogikirjoittamisesta on ollut toisenlaista apua, koska sen kautta olen saanut vertaistukea. Elämä ja eroaminen olisi ollut monin verroin vaikeampaa ilman Oharia, Kauraa, Heleniä, Elmaa, Sun äitiäs, Hestiaa, Minaa, Allya, Jenniä, Satujatarta, Kataa ja sori jos unohdin jonkun tässä tunnekuohussani.

Aamulla herätessäni aamusivuille ei tuntunut olevan välitöntä tarvetta. En havainnut elämässäni ainuttakaan ratkaisematonta ongelmaa tai avaamatonta lukkoa. Aamukahvikin oli keitetty valmiiksi minua varten. Nyt on se viikko kuukaudesta, kun elämä tuntuu suorastaan seesteiseltä. (Voi kun ei tarvitsisi elää kuukautiskierron mukaan. Vaikka onhan toisaalta jännää olla hormoneittensa orja. Aina on jotain mitä syyttää tai kiittää.)

Kun aloitin aamusivujen kirjoittamisen, luulin, ettei minua mikään paina, mutta kas vaan: kun olin päästellyt kolmisen sivua tajunnanvirtaa, alkoi kiteytyä ongelma - keskeneräinen remppa - ja lukko - avioeron lopullinen läpikäyminen. Pahus kun kumpaakaan ei voi kukaan muu suorittaa, vaan itse on käärittävä hihat. Löytyisiköhän aamusivujen avulla keinoja, joilla kumpikin homma helpottuisi?

Ainut pulma on se, että tuskin pääsen huomenna ylös sängystä puolta tuntia ennen kuin pitää. Mikä taika siinä on, että aamusivuja pitää kirjoittaa joka aamu? "Vain otettu lääke auttaa", niinkö?

Edit 3.9.: Iltamyöhään kirjoitetusta tekstistä jäi pois pari yksityiskohtaa, jotka kävin lisäämässä sinne. Niin, ja tästä aamusta - en tietenkään jaksanut nousta tarpeeksi ajoissa. Uusi yritys huomenna.