Useammatkin tiedotusvälineet (linkit puuttuvat) kehottivat kansaa kertomaan muistojaan Kirkasta (1950-2007). Juicea en ehtinyt muistella, mutta tähän junaan kerkeän mukaan.
Oma ensimmäinen muistoni Kirkasta on noin vuodelta 1973, kun Kirka oli rock, hip, hop ja cool. Suosikkibiisini oli Oh mamy blue, jota lauloin rehvakkasti mukana: "Oo mami, oo mamimami luu ...". Jostain syystä biisi tuo elävästi mieleeni Pihlajanmäen-mummolan eteisen kolmivuotiaan perspektiivistä. Käytävämatto haisee kevyesti pölyltä ja tupakalta. Peilipöytä on nenäni tasolla, enkä ihan näe kuvaani, vaikka kuinka varvistan. Äiti vetää minulle saappaita jalkaan, ja hänen pitkät hiuksensa kutittavat kasvojani. Tällä kertaa radio ei ole päällä, mutta siitä huolimatta luukutan täysin palkein mamiluuta.
(Kaikki Kirka-aiheiset nettisivut ovat vieläkin aivan jumissa, joten en pääse tarkistamaan, milloin Mamy blue on levytetty. Saattaa olla, että muistini tekee minulle tepposet. Mutta onko sillä niin väliä?)
Parikymmentä vuotta sitten ryöväsimme poikaystävän äidin levy- ja kasettivarastot. Hartaina pyörittelimme Beatlesin albumeja levysoittimessa ja kuuntelimme rahisevilta C-kaseteilta 1960-luvun Kirkaa. Olimme ihan että voi vitsit, Kirka on tehnyt jotain näin siistii. Kun mies itse ensimmäisen kerran hölkkäsi vastaan Linnunlaulun sillalla, teki mieli ottaa hihasta kiinni ja sanoa, että hei Kirka, oikeesti, selitä nyt mulle, miksi menit laulamaan sen Surun pyyhit silmistäni pois!? Niin nuori ja idealistinen olin siihen aikaan.
1990-luvulla asuin Hakaniemessä, ulkoilin Töölönlahdella ja kävin yliopistoa Kruununhaassa. Kirka hölkkäsi usein vastaan. Terveet elämäntavat ovat ihan jees, mutta ei niillä näköjään mitenkään automaagisesti saa lisää vuosia elämäänsä.
Nuorena meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti