19.6.07

Jäykkäniskan pojan koston paluu ja vastaisku sille

En ollut huomannutkaan, että olin elänyt viimeiset puolitoista kuukautta olkapäät korvissa. Tajusin sen vasta lauantaina puolenpäivän aikaan, kun astuin autosta mökin pihalle ja tunsin, kuinka kaulani piteni viisitoista senttiä.

Niska- ja selkäkivut ovat vanhoja tuttujani, ja siksi pidän tavallisesti rangastani hyvää huolta. Lämmittelen ja venyttelen säännöllisesti. Ylpeilen sillä, että jumppaan, kävelen ja juoksen hartiat alhaalla ja selkä suorana. Näköjään kannattaisi kiinnittää huomiota myös siihen, missä asennossa istuu ja makaa.

Viimeiseen puoleentoista kuukauteen on mahtunut paljon kiirettä ja pahaa mieltä. Ehkä siksi blogin päivittäminenkin on jäänyt harvoihin ja yhdentekeviin postauksiin. Ei ole ihme, että niska kiristyy.

Yksi syy jäykistelyyn on takuuvarmasti se, etten ole päässyt mökille. Toisin kuin mitä tahansa muuta, mökkeilyn autuutta en pysty sanoin kuvailemaan. On absurdia, että edes viihdyn mökillä, olenhan ratikoista* ja kapakoista riippuvainen urbaanisissi, jolla on herkkä hipiä ja peukalo elämänviivan väärällä puolella. Niin se nyt vaan on.

Olen löytänyt sielunmaisemani, ja ennakkotiedoista poiketen se ei ole Aleksilla eikä edes Tervasaaressa. Siellä haistellaan länsirannikon merituulia, syödään lähitilan perunaa ja sipulaa ja röntystellään ympäri paikkoja vanhoissa reisitaskuhousuissa ja uusissa krokseissa.

Mökillä käy koko suku, joka tällä hetkellä käsittää seitsemän aikuista ja neljä lasta. Yllättävän hyvin olemme sinne mahtuneet, jopa kaikki yhdellä kertaa. Jos tunteet uhkaavat kuumeta liikaa, niitä viilennetään kuohuviinillä. Yksi salaisuus on siinä, että mökillä on jokaiselle jotain. Lasten paratiisi muodostuu matalasta rannasta, harvasta metsästä ja kiipeilykivistä. Työintoisille on aina tarjolla jotain hommaa, jos ei muuta niin rannan perkausta ja puiden kantoa. Urheilijat voivat meloa, kävelijät viedä roskiksen (1,5 km suuntaansa) ja marjanpoimijat samoilla metsissä. Me mielenrauhan etsijät meditoimme vuoroin rantakalliolla ja hellanluukun edessä.

Enää kaksi yötä, ja sitten sinne taas pääsee. Loma alkaa mökkijuhannuksesta. Aion tankata itseeni niin paljon kallion karheutta, suolan tuoksua ja joutsenten huutoja, että pärjään seuraavaan mökkeilyyn asti. Vaikka siihen menisi puolitoista kuukautta.

* Spora ei rimmannut, sori vaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa kivalta. Olen kateellinen paskiainen. Onneksi mekin päästään mökille 7.7., siihen asti on jotenkin vain jossain kärvisteltävä.

On se niin väärin!

Anonyymi kirjoitti...

Minä en tiedä pääsenkö juhannuksen jälkeen mökille koko loman aikana. Jos nyt yhtään lohduttaa :)

Siltä varalta muuten etten ehdi huomenna päivittää:

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!

Jään huomisen jälkeen lomalle. Palaan töihin 1.8., ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, sitä ennen minusta ei kuulla (ellei korkeintaan joskus jonkun kommenttilootassa pientä pihinää). Pitäkää lystiä ja jutellaan syksyllä!