28.5.07

8 randomia

Haasteena on kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa (via). Mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin itsestään puhuminen, paitsi tietysti itsestään kirjoittaminen. Siihen löytyy aina aikaa. Siispä täällä tänään, kahdeksan kertaa Kukkis:

1. Inhoan sukkia.

2. En ole koskaan käynyt Kanarialla.

3. Odotan ikänäköä, koska toivon, että sen myötä pääsen eroon silmälaseistani. Minulla on likinäköä juuri sen verran, että se voisi olla mahdollista.

4. Pelkään putoamista, mutta en pelkää korkeita paikkoja. Päin vastoin pidän niistä.

5. Kukkis-nimi on Elman keksimä (kiitosta vaan!), ja se tulee blogini nimestä (Kukkamaa).

6. Aikuisiällä olen painanut 52-65 kiloa (69 kg jos raskausaika lasketaan mukaan), mutta vaatekokoni on koko ajan ollut 38.

7. Koulussa olin hyvä oppilas, vaikka ala-asteen jälkeen en tehnyt koskaan läksyjä ja lempiaineeni oli lintsaaminen.

8. Sanovatpa muut mitä tahansa, minun mielestäni 1970-luvulla ei ollut kovinkaan ankeaa. Tykkään vieläkin työväenlauluista, froteehuppareista ja Lundian kirjahyllyistä.

En haasta kahdeksaa seuraavaa, mutta toivon, että siitä huolimatta joku nappaa kasipallon ja panee sen kiertoon.

4 kommenttia:

allyalias kirjoitti...

Mielenkiintoisia juttuja. Eritoten tuo kuutonen oli suorastaan ihmeellinen :) Ehkäpä innostun mukaan...

kukkis kirjoitti...

Eikö olekin ihmeellistä? En keksi muuta selitystä kuin että laihoina vuosina on ollut löysä muoti ja lihavina vuosina kittana. Farkkujen tuumakoko on sentään jonkin verran vaihdellut kilojen myötä.

Kiva jos innostut, mukaan vaan!

auringonkukkametsa kirjoitti...

Sinun kasipallolistastasi löytyi kaksi samaa asiaa, jotka allekirjoitan : )

1. Pelkään hyppiviä koiria, rakastan kissoja.

2. En ole koskaan käynyt Kanarialla.

3. Odotan ikänäköä, koska toivon, että sen myötä pääsen eroon silmälaseistani. Minulla on likinäköä juuri sen verran, että se voisi olla mahdollista.

4. Pelkään putoamista, reunoja sekä korkeita paikkoja. Silti pitää välillä käydä tarkistuttamassa asia huutamalla hullun lailla vuoristoradoissa yms. huvipuistolaitteissa.

5. auringonkukkametsa tulee Torey Haydenin kirjasta, jonka koen kirjoitetun kuin omasta elämästäni.

6. Lempivärini on tällä hetkellä oranssi.

7. En ole koskaan yöpynyt teltassa.

8. Laktoosi-intoleranssista huolimatta syön suklaata ja kärsin myöhemmin.

kukkis kirjoitti...

Kiintoisa lista! Minä puolestani pidän koirista (kissoille olen allerginen), telttailusta ja sinisestä väristä. En ole laktoosi-intolerantti, mutta suklaan puolesta voisin vaikka ollakin, koska tykkään eniten oikein tummasta suklaasta, jossa ei ole laktoosia ollenkaan.