2.10.07

Tällaisen viikonlopun jälkeen ehkä selviää vuoden pisimmästä työviikosta hengissä

Olen ajautunut ilmastopoliittiseen ristiriitaan varpaitteni kanssa. Ne eivät ikinä olisi allekirjoittaneet Kioton sopimusta. Lokakuussa voi olla ilman sukkia! Helsingissä! Ei auta muu kuin heristää sormea niille hyväkkäille.

No niin mutta ei minun siitä pitänyt kirjoittaa. Jotain tarttis tehdä, ettei blogi kokonaan kuole. Anteeksi - näivety. Sehän se oikea termi on. Kyllästyttää, että täällä silloin tällöin vilahtelevilla hahmoilla ei ole mitään kunnon lempinimiä, joten aion keksiä niitä sitä mukaa kuin on tarvis. Reader, meet Viltsu, 6-vuotias poikani. Tarvitsen saman tien nimen myös hänen samanikäiselle serkkupojalleen. Kutsunpa häntä vaikka Kiltsuksi.

Viime viikonloppuna Kiltsu oli meillä tuplayökylässä (virallinen nimitys kahden yön yli kestävälle vierailulle). Olkaa hyvät, tässä huomioni 6-vuotiaista, ihan ilmaiseksi ja pyynnöistä huolimatta: Yksi 6-vuotias on kiva seuramies. Kaksi 6-vuotiasta on pieni sotajoukko. Niin kauan menee ihan hyvin, kun he taistelevat yhdessä rintamassa. Mutta kun joukot kääntyvät toisiaan vastaan, ei auta muu kuin ottaa heitä korvasta kiinni ja viskata pihalle. Kuvaannollisesti tietty.

Tällä kertaa sotajoukoilla oli sopuisaa. Ohjelmaa oli juuri sopivasti, niin että kaikilla oli kivaa. Molemmat pojat oli kutsuttu yksille synttäreille - sillä aikaa äiti kävi ostamassa kynnysmaton. Juhlien jälkeen mentiin uimaan - äiti lojui porekylvyssä ja katseli poikien polskutusta. Seuraavana päivänä käytiin Lintsin akvaariossa* - äiti oli täysillä mukana menossa. Paitsi että en vieläkään uskalla kävellä sen sinänsä hienon akvaariokäytävän läpi pelkäämättä, että kattolasi sortuu ja milijuuna kuutiota vettä syöksyy niskaan. Haikaloista puhumattakaan.

Illalla Viltsu ja Kiltsu kellahtivat vierekkäin patjoille, jotka oli levitetty Viltsun huoneen lattialle. Uni tuli melkein ennen kuin Risto Räppääjän kansi meni kiinni. Aamulla oli kiva herätä, kun leikkikaveri oli vieressä valmiina kuin melperi ikään.

On se onni, että ihmisellä on serkkuja. Kun ei kerran ole sisaruksia.

*) Tiedän kyllä että akvaariolla on joku hieno ulkomaankielinen nimi, mutta meillä päin tämä on käypä.

3 kommenttia:

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Heh, tulevan asuinkumppanini kutsumanimi, siis ihan IRL-elämässä, on Viltsu. Mutta tämä Viltsu on sentään iältään 6+8-vuotias :)

Sun äitis kirjoitti...

Ilmastonmuutos, tottatosiaan!

Itse olin tänä vuonna eka kertaa kaupungilla sukitta maaliskuussa (Turun torilla). Jo on aikoihin eletty, kun Hulluista Päivistä Hulluihin Päiviin voi Suomessa kulkea sukitta!

Anonyymi kirjoitti...

No, onneksi (?) tällä viikolla sataa lunta (tai näin on ainakin luvattu). Varpaat saavat rauhassa lököillä villasukissa.