Aluevaltaus

Osallistunpa viikkovitoseen:

1. Mitä musiikkia kuuntelet juuri nyt, tai jos ei nyt soi musa, mitä kuuntelit viimeksi?
Viimeksi kuuntelin perheen miesväen valintaa, AC/DC:n levyä, jonka nimeä en muista. Viimeksi kun itse pääsin valitsemaan levyä, kuuntelin jotain Johnny Cashin kokoelmaa. Cash sopii äärimmäisen hyvin meidän auton äänentoistoon. Muualla en kovin usein pääse valitsemaan, mitä kuunnellaan. Joskus harvoin duunissa on mekaanisempia työvaiheita, joiden suorittaminen ei vaadi keskittymistä vaan pitkää pinnaa, ja silloin kuuntelen taustamusiikkia Pandorasta.

Inhoan kantria, mutta Johnny Cash ei onneksi ole kantria. Rakastan karismaattisia mies ja kitara -esiintyjiä, varsinkin sellaisia, jotka laulavat niin sydämeenkäyvästi kuin Johnny. Cash voi ottaa minkä tahansa biisin ja tehdä siitä omansa. (Tarkemmin ajatellen en kyllä inhoa kaikkea kantria, sellaista rivitanssi-humpappaata vain.)

2. Mitä musiikkia ostit viimeksi?
No huh huh. En edes muista. En osta levyjä juuri koskaan. Olisiko ollut joku vanha suosikki, jonka halusin CD:nä, esimerkiksi Paul Simonin Graceland. Tai sitten Shrek-leffan soundtrack, jolla on monta ikisuosikkia, esimerkiksi Smash mouthin All star ja Cohenin Hallelujah jonkun muun esittämänä. Myös miesväki tykkää.

3. Mistä musiikista nautit viimeksi livenä?
(Hassusti muotoiltu kysymys.) Viimeksi kuuntelin livenä oopperaa, ja nautin siitä suunnattomasti kuten aina. Minun mielestäni akustiikka on ihmeellinen ilmiö. Olen aivan polvillani ammattimuusikoiden taitojen edessä, ja kaikista upeinta on kuunnella oopperaorkesterin, kuoron ja solistien yhteistyöstä syntyvää sointia. Viimeisin oopperakokemukseni on Beethovenin Fidelio, jossa on paljon ensemblekohtauksia, siis niitä, joissa useampi solisti laulaa yhtä aikaa kukin omaa osuuttaan - dramaturgisesti ehkä pönttöä, mutta musiikillisesti mannaa korville.

4. Mistä musiikista et pidä?
Liian koneellisesta tai hömpänpömpästä. Muun muassa seuraavat saavat minut kiemurtelemaan: uudempi suomalainen iskelmä, operetti, Helmut Lotti, Smurffit, Titi-nalle. Musiikin pitää olla aitoa, siinä pitää olla tunnetta ja särmää.

5. Paljastaako musiikki elämäntyylisi?
Häh? En tiedä. En usko. Harva kai sitä enää aikuisena diggailee vain jotain yhtä tiettyä genreä ja elää sen mukaisesti (ainakin jos jätetään fiftarit pois laskuista).

Tykkään hirmu paljon suomalaisesta ja irlantilaisesta kansanmusiikista, kamarimusiikista, punkista, rokista, oopperasta, lastenlauluista, liedeistä, gamelanista ja hevimetallista. Muun muassa. En ehdi mitenkään elämäntyylilläni jäljitellä näiden kaikkien arvomaailmaa ja estetiikkaa. Ainakaan kovin tarkasti.

Mökkielämyksiä ja yksi hyvä päätös

Olen jälleen ottanut yhden askeleen ikiaikaisen naiseuden tiellä: olen keittänyt kahvia puuhellalla (seuraava askel lienee sama homma avotulella). Hohhoijaa, sanovat monet, mutta minulle se oli uutta. Ei ole ennen tarvinnut. Mökilläkin on ollut aina sähköt. Tähän asti.

Syysmyrsky kasvatti vaahtopäät, riuhtoi oksia ja katkaisi sähköt perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sekin oli uutta - Helsingissä kun sähkökatkoksia ei ole. Niihin ei ole varaa.

Talviaika toi lumen. Sunnuntaiaamuna näytti tältä.













Koska mökillä oltiin viimeistä päivää, piti syödä ja juoda kuin viimeistä päivää. Muutenkin mulla on tänä syksynä taas kerran ollut kummallinen tarve ahmia ruokaa, suklaata ja punaviiniä talven varalle. Nyt on turpea olo. Tästä alkaa uusi elämä. Ihan pakko.

Kuka hylkää kenet tai minkä

Rakastaako kaktus piikkejään
niin kuin minä sinua,
mustaa sisintäni?
Viisi vuotta puhuin sinulle
pilkoin sinut
kulutin loppuun.
Saanko jättää sinut nyt
kurkistaa varovasti ovesta
sadannen kerran
tulematta takaisin?

*

Runotorstain aiheena on hylätty. Lukijoilta kysyisin, onko tämä teidän mielestänne valmis runo vai vasta katkelma? Muutkin kommentit ovat tervetulleita!

Kukkamaa for Future

Lehdistötilaisuuksissa istuminen jatkuu ja aina vain skitsommaksi menee. Jotenkin en haluaisi ajatella Viisivuotiasta tulevaisuuden työvoimana. Hänhän on minun pieni pehmoinen poikani! Itse asiassa ei niinkään pehmoinen kuin kova ja luiseva. Mutta kerrankos sitä on faktat uhrattu alkusoinnun alttarille. Käsnäätte varmaan kuitenkin, mitä tarkoitan.

Maailma viittaa kintaalla minun mieltymyksilleni. Joka ikinen pulju tässä maassa on ryhtynyt visioimaan ja laatimaan skenaarioita (ettei tällä olisi jotain tekemistä sen kanssa, että ensi vuonna valitaan kansanedustajat ja kirjoitetaan hallitusohjelma ...). Monet noista visioista ulottuvat vuoteen 2020. Miltä minun maailmani silloin näyttää?

Olen viisikymppinen. Hui kauhistus! luojan kiitos on esikuvia, jotka näyttävät, että silloin voi olla reippaampi ja kauniimpi kuin nuutuneet kolmekutoset. Poikani on 19-vuotias, murkkuiän kolhut kunniakkaasti selvittänyt, aikuiselon kynnyksellä.

Sen enempää en pystykään sanomaan. Olen hyvä haaveilemaan mutta huono suunnittelemaan ja katsomaan eteenpäin. Tulevaisuus on kiinnostava ja kutkuttava, mutta sen ajatteleminen on suoraan sanottuna pelkästään pelottavaa.

Onneksi muut visioivat minunkin puolestani.

Tässä jutussa piti olla jokin pointti, mutta hukkasin sen päiväkodin portille. Tulevaisuuden työvoima jäi vilkuttamaan ikkunasta, kun kiisin eteenpäin suorittamaan tämän päivän velvollisuuksiani.

Herr, es ist Zeit

Ilta tulee ajoissa
tervehtii kädestä
nipistää poskesta kuin ystävää.

Lapsi lyö tuulta,
huutaa,
lentää hanhiparven mukana.

Viimeinen väre
käy ruusupensaassa.
Kohta katkaistaan varret,
levitetään hiekkaa tielle.
Kirjoitan kirjeen
sytytän oman valoni.

***

Runotorstain aiheena on syksy. Tavallisuudesta poiketen tätä tekelettäni en ehtinyt edes kunnolla lukea läpi ennen kuin julkaisin sen. Odotan kommentteja innokkaasti!

P.S. Otsikko on ehkä maailman parhaasta syysrunosta ikinä. Sen on kirjoittanut Rainer Maria Rilke.

Edit 23.10.: Muutin vähän kahta säettä, niitä, joissa puhutaan hanhista ja hiekasta, ja poistin yhden välimerkin.

Ainakin kahdella pallilla

Eilen oli vähän skitsofreeninen olo. Ensin olin tiedotustilaisuudessa ja sitä seuranneessa seminaarissa toimittajana (tosin samalla lobbasin ihan pikkuisen), ja sitten kiisin suoraan tiedottajille tarkoitettuun esittelytilaisuuteen. Toisaalta noudatin jo nyt tulevaisuuden visiota, jossa työtehtävät sekoittuvat ja niiden rajat hämärtyvät.

Sinänsä mielenkiintoinen visio, että meillä kuten monissa muissakin pienissä työpaikoissa tehtävärajat ovat jo valmiiksi hämärät. Pomo postittaa, toimittaja edustaa ja toimistosihteeri oikolukee, jos on tarvis. Olemme edelläkävijöitä!

Kaiken lisäksi ehdin eilen käydä yliopistolla hakemassa lukuvuositarran jatko-opiskelijakorttiin. Samalla tein nostalgiapoikkeaman päärakennuksen naisten vessaan. Haikailin opiskeluaikoja niin paljon, että melkein soin ajatuksen väikkärille ... En nyt ihan kumminkaan. Tässä elämäntilanteessa lienee fiksuinta käyttää opiskelijakorttia edelleenkin vain uimahallin kassalla.

Lopuksi huristelin ratikalla kotiin ja ehdin olla äitinä lapselleni puolisen tuntia, ennen kuin uiniaika koitti. Ihastelin hirviölinnaa, keskustelin Lintsin valoviikosta, pesin hampaat, luin Katto Kassista ja lauloin unirokin. Olihan sitä siinäkin.

Nyt on aika vihertyä osa 2

Kun kerran Oharikin hehkuttaa, niin minä myös:

Minäpäs menen tänään lounaalle Sun äitis kanssa.

Kaiken lisäksi on perjantai. Hyvää viikonloppua à tout et à tous!

Edit: Hehkutin liian aikaisin, lounas peruuntui ... Lukekaa tämä uudestaan parin viikon päästä!

Edit 2: Se onnistui sittenkin! Suosittelen lounaita ystävien kanssa. Ne piristävät työpäivää kummasti.

Muutamia huomioita viisivuotiaan pojan äitinä olemisesta lokakuussa

1. Futiskentän laidalla on iltaisin ihan hiton kylmä.

2. Päiväkodin pihalla on ihan hiton paljon hiekkaa.

3. Tuulihousujen lahkeet vetävät n. kilon em. hiekkaa.

4. Pieneenkin päähän mahtuu yllättävän paljon räkää.

5. Mikään ei ole ihanampi ja pehmoisempi kuin päivän juoksuista väsynyt viisivuotias, joka käpertyy illalla kainaloon. Vieläpä vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. Eikä edes pikkuvauva tuoksu paremmalta kuin puhtaan pojan tukka.

If you don't see me tomorrow, olen sohvalla katsomassa Roomaa digiboksin muistista

Kysymys: Et ole, Kukkis, viime aikoina kovin usein päivittänyt etkä edes kommentoinut muiden blogeissa. Mistä tämä johtuu?
Kukkis: Ei aavistustakaan. Antakaapa kun mietin. Anteeksi jos tämä vähän rönsyilee.

Viime viikkoina on ollut niin kiireistä, että en ole työaikana ehtinyt. En edes tehdä kaikkia töitäni, saati lukea, kirjoittaa ja kommentoida blogeja. Se on väärin. Kaikkien työläisten pitäisi nousta barrikadeille työsopimuksiin sisällytettävän vapaan bloggailuajan puolesta.

Työpäivän jälkeen koneen ääressä istuminen ei ole voinut vähempää kiinnostaa. Mieluummin olen juossut Viisivuotiaan kanssa harrastamassa tai kyhjöttänyt sohvalla miehen kyljessä katsomassa tv-sarjoja. Pyydän anteeksi kaikilta tosinörteiltä, joiden maailmankatsomusta tämmöinen hapatus loukkaa syvästi.

Tästä tulikin mieleen serkkuni, joka kiidätettiin pahan sairaskohtauksen takia ambulanssilla sairaalaan. Kohtaukseen liittyi sen verran dramatiikkaa, että poliisit kutsuttiin paikalle. Perusteelliseen tapaansa he kävivät serkkuni kotona varmistamassa, ettei mitään rikollista ollut tapahtunut. Serkkuni kertoi tästä aavistuksen tuohtuneena, sillä poliisit eivät suinkaan olleet poistuneet jälkiä jättämättä. He olivat nimittäin lähtiessään sammuttaneet tietokoneen! Natsisiat!

En oikein tiedä, mikä minuun on iskenyt. Luulen, että lokakuu. Liikaa töitä, liian vähän luppoaikaa. Liian vähän kunnon aterioita, liikaa suklaata ja omenapiirakkaa. Pimenevät illat jne. Eiköhän tämä, kuten kaikki muukin elämässä, ole kuitenkin ohimenevää. Vanhetessani olen oppinut, että myöhemminkin ehtii. Jopa lukea Hesarin kuukausiliitteen, joka ennen aiheutti minulle suunnatonta ahdistusta ja sydämentykytystä. Se tuli postiluukusta ihan liian usein, ja se piti saada luetuksi HETI, jos halusi olla kunnon ihminen. Ja minähän halusin. Se päteköön myös päivittämiseen.

Sivupalkin kultamuruille ja muille suosikeille tiedoksi, että käyn kyllä lukemassa vaikka en kommentoisikaan. Ette te minusta noin vain pääse. Ennen kuin huomaattekaan, olen taas kommenttilootissanne häiriköimässä.

Edit: Alkoi niin hävettää tuo sivupalkin suosikkilistan lyhyys, että kävin vähän pidentämässä sitä. Kaikkia blogilistalta ruksittuja suosikkeja siihen ei mitenkään voi mahduttaa, mutta näitä nyt ainakin luen. Ja kommentoin.

Risottoresepti arkistojen uumenista

Resepti on julkaistu lokakuussa 2004 vanhalla Kukkamaalla - siis sillä, jota enää tippa linssissä muistelemme. Olivat ne aikoja, kun edes silloin tällöin ehti päivittämään ja jutuissa oli henkilökohtaista sisältöä (joskus jopa piinaavan paljon). Nyt on nyt, taas lokakuu. Aika syödä jotain tuhtia!

Aika hyvä risotto noin neljälle

Jos ette keksi, mitä laittaisitte iltaruoaksi, kokeilkaapa tätä. Aineksetkin ehkä löytyvät kaapista.

Kuori ja pilko 1 porkkana, 1 sipuli ja 1-2 valkosipulinkynttä. Freesaa runsaassa oliiviöljyssä kuivatun timjamin ja valkopippurin kanssa (pippurin voi lisätä myöhemminkin, jos muistaa). Lisää n. 3,5 dl risottoriisiä ja kuullota. Lisää puolikkaan sitruunan tai limetin mehu, loraus valkoviiniä ja hitaasti, pienissä erissä n. litra hyvää kasvislientä (miksei kanaliemikin käy). Tomaatti-yrttiliemi sopii tähän niin hyvin, että jos käyttää jotain muuta, kehottaisin sotkemaan joukkoon ruokalusikallisen tai pari tomaattipyrettä. Osan liemestä voi korvata valkoviinillä. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 20 minuutin ajan ja lisäile lientä joukkoon vähitellen. Litran saa uppoamaan helposti, jos riisi on kunnollista pyöreäjyväistä laatua. Älä keitä risottoa liian kuivaksi. Viime hetkillä lisää joukkoon vuolaisu voita ja pussillinen isoja katkaravunpyrstöjä. Käännä vaikka lämpö pois ja anna seistä levyllä 1-2 minuuttia - ei kauempaa, etteivät ravut sitkisty. Pöytään kannattaa kattaa parmesania tai muuta hyvää kovaa juustoa (mieluiten tietysti juustopala ja raastin mutta kyllä valmis raastekin menettelee). Arkinen mutta herkullinen ruoka, jossa lähes kaikki muut aineet paitsi sipulin, riisin ja nesteen voi korvata jollakin toisella kaapista löytyvällä tuotteella. Maistuu hyvältä lämmitettynäkin.