16.2.07

Oivalluksia onnellisuudesta

Eilen ehdin pitkästä aikaa syventyä useampaankin suosikkiblogiini, joiden lukemista olen viime aikoina surkealla tavalla lyönyt laimin.

Jospa kertoo lukeneensa jostain parisuhdeoppaasta seuraavaa:
"Miehellä on "miehinen" tarve ratkaista ongelmia kaikissa tilanteissa, kun taas nainen jakaa tunteita."

Jospan tavoin minäkään en tykkää näistä mies-nais-yleistyksistä. Yleensä ne eivät pidä paikkaansa, ja koko niiden taustalla oleva ideologia on epäilyttävä ja luotaantyöntävä (onko luotaantyöntävä mikään kunnon sana? viime aikoina olen lomaillut niin paljon, että olen antanut sisäisen toimitussihteerini rapistua). Tämä kuitenkin, vanhaa sanontaa käyttääkseni, osui ja upposi. Juuri näin se meillä menee.

Minun on ihan turha yleisellä tasolla vienosti haikailla, että olisipa kiva kun joskus käytäisiin leffassa / telttailemassa / ostamassa uusi sohva / pyydystämässä sammakoita / missä nyt milloinkin. Salainen toiveeni on, että tästä jotenkin viehkosti ja spontaanisti äityisimme yhdessä selailemaan esitteitä ja suunnittelemaan yksityiskohtia, mutta näinhän ei ikinä käy, ja se minun olisi aika tunnustaa itselleni. Kun minä haaveilen ääneen, mies ahdistuu, koska hän ei ymmärrä, mikä on ongelmana ja mitä häneltä odotetaan. Ainut oikea menettelytapa on se, että itse hoidan asian ja sen jälkeen esitän sen miehelle kysymällä suoraan ja täsmällisesti esimerkiksi: "Lähtisimmekö ylihuomenna n. klo 14 syömään laskiaispullia?"*

Tämä lisäisi onnellisuuttani huomattavasti.

Mistä päästäänkin Matin mietteeseen, jonka löysin Pagisijan kautta:
"Onnellisuus itse ei ole mikään valinnan objekti, eikä sitä ole olemassa erillään rakenneosistaan. Siksi inhimillisen toiminnan päämäärä ei ole onnellisuus, vaan päämääriä ovat osat joista onnellisuus koostuu. Kun osat saa jotenkin paikalleen, onnellisuus ei ole jokin erillinen asia joka tulisi niiden lisäksi, vaan ainoastaan sitä että palikat ovat kutakuinkin kohdallaan. Ihminen on tietysti niin perverssi olento, että mielisairauksien ja taikauskon vuoksi hän ei välttämättä aina osaa tunnistaa omaa onneaan oikein."

Mielenkiintoinen miete! Pagisija oli lainannut sen ilman viimeistä lausetta, joka kuitenkin minun mielestäni selvensi ajatusta tavattomasti. Kaikkihan sen tietävät, että rakenneosat voivat olla vaikka miten ihanasti ja ihminen silti onneton, ja sama toisinpäin.

Mietteessä on paljon asioita, jotka voin ilman muuta allekirjoittaa. Olen esimerkiksi samaa mieltä siitä, että "onnellisuutta" ei voi tavoitella, koska se pakenee. Mitä se edes on? Sen sijaan olen kyllä pikkuisen sitä mieltä, että jossain määrin ihminen voi itse päättää, onko onnellinen (jämäkkää tekstiä, vai mitä?). Ainakin silloin, jos on terve ja saa riittävästi ruokaa, liikuntaa ja unta, voi opetella nauttimaan hetkestä, riittämään itselleen - olivatpa muut palikat missä asennossa tahansa.

Tässä vaiheessa tuntuu hieman siltä, että myös ideani (jos sitä alun perin olikaan) on paennut omille teilleen.

Huomautus Suomen nuorisolle: miettikää tarkkaan, ennen kuin aloitatte blogien lukemisen, sillä tällaista se sitten on. Heti lähtevät ajatukset säntäilemään erilaisiin suuntiin. Se voi olla vaarallista! Sivuvaikutuksena voi tulla tarve esitellä oivalluksiaan omassa blogissa!

*) Kaikkia tämä kuitenkin kiinnostaa, joten kerron: ehdottomasti mantelimassalla! Ja sitä pitää olla paljon!

12.2.07

Loman jälkeen

Milloin pääsiäinen taas olikaan? Huhtikuussa? Siihen asti pitää viimeviikkoisen virkistyksen riittää. Täällä byroossa olen vasta pikkuisen hiplaillut päällimmäisiä töitä. Kunnon hommiin en ole uskaltanut uppoutua, koska arvaan, että kun se souvi alkaa, lomasta ei ole kohta jäljellä muistoakaan kerrottavaksi.

Kuten aiemmin kerroin lomakohteemme oli tuhannen kilsan päässä. Kotiin tullessamme posotimme koko matkan yhtä soittoa. Kaksi viiden minuutin taukoa, matka-aika 11 tuntia - hyvä auto! hyvä kuski! hyvä pitkäpinnaiset matkustajat!

Menomatkalla sen sijaan yövyimme kaupungissa, jonka ilmasto on vilukissojen mielestä vielä pahempi kuin kotoisen Helsinkimme. Pakkanen on purevampi, meri jäisempi ja tuuli hyytävämpi. Onneksi paikallinen kirjeenvaihtaja suositteli hyvää ja lämmittävää ravintolaa. Kiitokset Pastanjauhajien Rosmariinille, Olimpoksen konstailemattomuus ja välimerellinen ruokalista ilahduttivat meitä kovin! Palvelu oli ystävällistä, joskin niin puheliasta, että perheemme jäsenistä se ainut hieman hiljaisempi ei meinannut saada tilaustaan tehdyksi. Valtavasta annoksesta jäi vähän ylikin siitä huolimatta, että lammas maistui taivaalliselta. Oululaista paikallisväriä toi naapuripöydän asukki, joka totesi, että Olimpoksessa on "hinta-laatu-suhe kohillaan".

Lomaan pitää kuulua ulkona liikkumista ja mahdollisimman hyvää ruokaa ja juomaa. Baareissa hengailusta ja hyvien dekkareiden lukemisesta tulee lisäpisteitä, ja kotimaan lomilla pitää lisäksi päästä saunaan. Tämä loma täytti kaikki kriteerit.

Tunturissa samoilu meni miehen sykemittarin mukaan urheilun puolelle. Minä en moista huomannut, kun keskityin nauttimaan avarista maisemista, kenkien narinasta ja pulkan suhinasta hangella. Pulkan kyydissä istui Viisivuotias, milloin ei viilettänyt suksilla tai rattikelkalla.

Ruokaa laitoimme mökin pikkuruisessa keittiössä riisistä, pastasta ja muista klassisista retkiruoka-aineista, mutta joka päivä kävimme pullakahveilla ja herkkujuomilla hiihtokeskuksen kuppiloissa. Apropoo kuppilat - muovikalusteisesta räkälä-lookista on näköjään kertarysäyksellä kaikkialla siirrytty tummaan puuhun ja alppimajoja jäljittelevään tyyliin. Sisustus on edelleenkin aika garmea mutta paljon kotoisampi kuin ennen vanhaan. Kelpaa siinä siemailla kaakaota, rommin kera tai ilman.

Matkaseuranamme miehellä ja minulla oli Ian Rankin -nimisen hepun seitsemästä suomennetusta dekkarista viisi. Niiden päähenkilö komisario Rebus oli tutun tuntuinen, yksinäisyyteen taipuvainen keski-ikäinen poliisimies, jonka seurassa oli rentouttavaa sukeltaa Skotlannin alamaailmaan. Viisivuotiaan kavereina olivat Liisa, Anna, Riitta, Saku, Naku ja Olli, jotka tunnetaan myös nimellä Melukylän lapset. Ainut haittapuoli oli se, että hyvien kirjojen parissa illat kuluivat liiankin nopeasti.

Saunaan sentään ehdimme joka ilta. Ah, sitä kiukaan sihinää. Rentoutus oli niin täydellinen, että unta ei juuri tarvinnut houkutella. Pikemminkin vaikutti siltä, että paikallisella nukkumatilla oli nuija aseenaan. Tunturin pimeässä ja hiljaisessa sylissä unta myös riitti pitkälle aamuun asti.

Ehkä tällä nyt sinne huhtikuun alkuun pärjää. Justjust.

1.2.07

Kirkasta

Useammatkin tiedotusvälineet (linkit puuttuvat) kehottivat kansaa kertomaan muistojaan Kirkasta (1950-2007). Juicea en ehtinyt muistella, mutta tähän junaan kerkeän mukaan.

Oma ensimmäinen muistoni Kirkasta on noin vuodelta 1973, kun Kirka oli rock, hip, hop ja cool. Suosikkibiisini oli Oh mamy blue, jota lauloin rehvakkasti mukana: "Oo mami, oo mamimami luu ...". Jostain syystä biisi tuo elävästi mieleeni Pihlajanmäen-mummolan eteisen kolmivuotiaan perspektiivistä. Käytävämatto haisee kevyesti pölyltä ja tupakalta. Peilipöytä on nenäni tasolla, enkä ihan näe kuvaani, vaikka kuinka varvistan. Äiti vetää minulle saappaita jalkaan, ja hänen pitkät hiuksensa kutittavat kasvojani. Tällä kertaa radio ei ole päällä, mutta siitä huolimatta luukutan täysin palkein mamiluuta.

(Kaikki Kirka-aiheiset nettisivut ovat vieläkin aivan jumissa, joten en pääse tarkistamaan, milloin Mamy blue on levytetty. Saattaa olla, että muistini tekee minulle tepposet. Mutta onko sillä niin väliä?)

Parikymmentä vuotta sitten ryöväsimme poikaystävän äidin levy- ja kasettivarastot. Hartaina pyörittelimme Beatlesin albumeja levysoittimessa ja kuuntelimme rahisevilta C-kaseteilta 1960-luvun Kirkaa. Olimme ihan että voi vitsit, Kirka on tehnyt jotain näin siistii. Kun mies itse ensimmäisen kerran hölkkäsi vastaan Linnunlaulun sillalla, teki mieli ottaa hihasta kiinni ja sanoa, että hei Kirka, oikeesti, selitä nyt mulle, miksi menit laulamaan sen Surun pyyhit silmistäni pois!? Niin nuori ja idealistinen olin siihen aikaan.

1990-luvulla asuin Hakaniemessä, ulkoilin Töölönlahdella ja kävin yliopistoa Kruununhaassa. Kirka hölkkäsi usein vastaan. Terveet elämäntavat ovat ihan jees, mutta ei niillä näköjään mitenkään automaagisesti saa lisää vuosia elämäänsä.

Nuorena meni.

29.1.07

Hiljaa itsekseni huudan jiihaa!

Jokohan uskaltaisin hehkuttaa? Hehkutan kaiken uhallakin: varasin juuri hotelliyön Oulusta ensi viikon alkuun. Jospa vihdoinkin pääsisi kunnon lomalle tuhannen kilometrin päähän kotoa.

Geopoliittinen lisäys: tiedostan hyvin, että Ouluun ei ole tuhatta kilometriä Helsingistä. Oulu onkin vain väliasema, josta matka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ...

Pitkät pulkkamäet, latukoneella vedetyt urat ja tunturinhuiput, täältä tullaan!

26.1.07

Joskus se vaatii yli-inhimillisiä voimia

Näppäimet eivät liiku itsestään
jonkun on kirjoitettava sanat
on kirjoitettava
vaikka tuska pureskelee ranteita
potkii vatsaa.
On korjattava ja kirjoitettava uudestaan
vaikka valo loppuu maailmasta
silmäluomet kasvavat kiinni.
Niin kauan kuin veri virtaa sormissa
on painettava näppäimistä
s-a-n-a.

***

Runotorstain haasteena on ponnistus. Tämmöinen tekaisi itsensä tänä aamuna.

24.1.07

Fool me once

Hei sinä voro joka veit meidän autosta Johnny Cash -kokoelman, Viisivuotiaan Teräsbetonin, pikkusiskolta lainassa olleet Luumäet ja muutaman muun levyn: shame on you! Paljonko kuvittelet niistä saavasi? 10 senttiä? Joillekin meistä ne olivat korvaamattomia.

Teräsbetonin nyt onneksi saa kaupasta, mutta Viisivuotiaalle on melkoinen lapsuuden loppu, jos hän tajuaa, että uusi levy pitää ostaa, koska varas vei entisen. Että joku voi noin vain ottaa jotain toisen omaa. Ja tajuaahan hän.

En nyt varsinaisesti oleta, että voro tätä lukee. Jos joku hänet näkee, voisiko kertoa.

23.1.07

Uusi serkku

Viisivuotias sai viikonloppuna uuden serkkupojan, kun siskoni synnytti kolmannen lapsensa. En ole pystynyt kirjoittamaan tästä aiemmin, koska olen ollut niin täpinöissäni kaikista ihanista vauvaviboista.

Kaksi edellistä serkkua ovat Viisivuotiaalle melkein kuin sisaruksia, niin läheisiä he ovat. Vanhin poikaserkku on melkein samanikäinen kuin Viisivuotias. He ovat toistensa parhaat kaverit siitä huolimatta, että joskus menee kuukausikin ilman että tapaamme. Keskimmäinen tyttöserkku pitää Viisivuotiasta varaisoveljenään. Oikea isoveli pyrkii karistamaan pikkusiskon kannoiltaan, mutta Viisivuotias pyytää useimmiten innokkaasti ja kohteliaasti pikkusiskoakin mukaan leikkiin.

Uusi serkku herätti Viisivuotiaassa epäilevää ihmetystä. Oliko se oikeasti tädin mahassa? Miten se pääsi siltä pois? Miten sillä voi olla niin pienet ja ryppyiset sormet ja niin terävät kynnet? Avaako se joskus silmänsä? Jos sille lähettää kortin, osaako se lukea sen?

Minä pidin tulokasta pitkään sylissä ja tutustuin häneen. Hän vaikutti uteliaalta ja tyytyväiseltä kaverilta. Mulle kanssa tämmöinen, ajattelin - ainakin siihen asti, kun tyyppi rupesi kakkaamaan.

19.1.07

Muistikirja online

On minullakin kannettava. Se on pieni vihreäkantinen muistikirja. Kirjoitan siihen runoja, muistilistoja, pieniä päiväkirjamerkintöjä ja sitaatteja. Sen sivuilla on myös Viisivuotiaan piirroksia ja muuta korvaamatonta. Esimerkiksi tämä muisto:

Yhtenä aamuna Viisivuotias ihmetteli ensimmäiseksi herättyään: "Mitäköhän mamma tekee just nyt?" (Selitys: lapsenlapset sanovat minun äitiäni mammaksi.) Tämän aamun ensimmäinen asia oli tämä: "Arvaa mitkä lemmikit Kasperilla, Jesperillä ja Joonatanilla on? Leijona ja vaan yksi possu!" On kiva herätä siihen, että pieni, totinen naama sanoo näitä kolmen sentin päässä omasta naamasta.

Kun muistikirjaa selaa, voisi luulla, että mielessäni pyörii vain yksi asia. Merkinnöistä suurin osa liittyy nimittäin ikään ja vanhenemiseen. Kas tässä ns. parhaita tai ainakin suurin piirtein julkaisukelpoisia paloja:

36-vuotiaana painovoima vaikuttaa niin paljon, että kosmetologi on pahempi kuin huumekauppias. Ilmaisnäytteet pitäisi kieltää.

Minun iässäni moni on eronnut, joku leski tai mummo. Itse vietän vieläkin laina-aikaa.


Koska en ole pitkään aikaan kännipolkannut ja koska on perjantai, lainaan vielä yhden pätkän muistikirjastani. Joululoman kalsarikännissä voi joskus heittäytyä kummallisen kultturelliksi ja syvämietteiseksi:

Juon viiniä jo ties kuinka monetta iltaa. Mitä väliä, olen lomalla. Petaan sänkyä ja mietin. Kirjaston kirja tuntuu erilaiselta kuin oma tai arvostelukappale - arkisemmalta. Olen koukussa jääkaappimagneetteihin. Kukakohan voitti runokilpailun? Mikä on kaunein Bachin soolosellosarjojen osista? Saanko koskaan lisää lapsia? Miksi en voi vain olla ja nauttia? Olinpa nerokas kun keksin sen elämänohjeen ja kirjoitin sen kännykän muistiin.

Tipaton tammikuu ei taitaisi sittenkään olla niin kehno idea.

18.1.07

Bassonjytkettä ja saippuakuplia

Töissä on huomattavasti tavanomaista kakkamaisempaa. Sitä ihteään lentää niskaan joka suunnalta. Pomomme, kuunteleva ja kommunikoiva tolkun nainen, on niin stressaantunut, että hänestä on tullut älyttömiä käskyjä jakeleva, känisevä ämmä. Hölmöintä on, että pomo ei edes ole paikalla toimistolla vaan sairaslomalla.

Arvatkaapas, onko nyt yksi vuoden kiireisimmistä ajoista? Oikein! Arvatkaapas vielä, voidaanko pomon projekteja aikatauluttaa uudestaan vai siirtyvätkö ne muiden hoidettaviksi? Taas oikein!

Ei siinä mitään, pomo on taitava delegoimaan - siinä mielessä, että hän täysin suvereenisti lisää alaistensa jo ennestään ylisuurta työkuormaa. (Jos yrittää varovasti sanoa, että omatkin työt pitäisi hoitaa, vastaukseksi tulee: "Tämä. On. Tärkeää.") Toisaalta hän on hyvin huono delegoimaan - siinä mielessä, että hän ei tule antaneeksi kaikkia taustatietoja, vaikka niitä yrittäisi nyhtää pinseteillä.

Anteeksi, korjaan. Totta kai vika on vastaanottavassa päässä. Olemme niin surkean huonoja lukemaan rivien välistä. Esimerkki: Jos paperilaadusta ei ole mitään puhetta, vain kurja ja mielikuvitukseton työntekijä kuvittelee, että käytetään 80-grammaista niin kuin aina ennenkin. Luovat ja muuten kelvolliset henkilöt tajuavat heti, että paperin pitää olla 130-grammaista. Vähintään.

Eilen lähdin töistä kotiin puolikuolleena ja korvat sauhuten. Kotona minua odotti yllätys: kämppä oli tyhjillään. Mitä luksusta! Arvatkaapas millä tavalla hemmottelin itseäni? Pistin radion täysille ja rupesin tiskaamaan.

Myönnän, että tämä kuulostaa säälittävältä. Puolustuksekseni todettakoon, että muita kotitöitä en tee ennen kuin pakotetaan mutta tiskaaminen on minusta terapeuttista (ja kokkaaminen myös, mutta se nyt ei kuulu tähän).

Radiossa soitettiin Sara ja Susiraja -yhtyeen uutta levyä. (Letkeää poppia! Ainakin ne pari biisiä, jotka ehdin kuulla.) Basso jytisi ja keinutti, fairy vaahtosi ja raivo katosi.

Kas siinäpä oiva lääke työperäiseen veetutukseen. Parempi kuin aiemmin paljon käyttämäni Allora primitivo. Maksakin säästyy.

12.1.07

Ei meiltä kukaan ole sentään vielä varastanut munuaista (kai)

Oli pakko tulla tännekin kertomaan, että elämä alkaa muistuttaa huonoa tv-sarjaa. Tai sitten Lostin John Locken elämää. Tämän viikon aikana meille ja läheisillemme on sattunut seuraavaa:

1. Murto. Varas rikkoi takalasin ja vei autosta kaiken arvokkaan, muun muassa takakontista kalliit, brännärit talvirenkaat. Onneksi ei rikkonut mitään muuta.

2. Raskas verisuonileikkaus. Potilas oli pitkälti yli kahdeksankymppinen, joten riskit olivat suuret, mutta kaikki näyttää menneen hyvin.

3. Pikainen nielurisaleikkaus. Potilas soitti lekurille puoliltapäivin ja oli jo kuudelta illalla ilman risoja. Särky hoituu lääkkeillä, mutta parin viikon pakkolepo raastaa sielua.

4. Löytynyt kasvain, mahdollisesti pahanlaatuinen. Outojen vaivojen syytä on yritetty selvittää jo kuukausitolkulla, niin että sikäli uutinen on helpotus - paitsi jos se on kuolemantuomio. Potilas ei ihan kuulu perheeseen mutta läheltä liippaa.

5. Harvinainen kivessairaus, joka joko paranee itsestään tai täytyy leikata. Kaikkea sitä onkin. Potilas on 5-vuotias poika, ei kuitenkaan meidän Viisivuotias.

6. Täisirkus. Päiväkodissa on täitä joka talvi, mutta nyt niitä on PALJON. Viisivuotiaan päästä löytyi eilen illalla pieni, litteä, läpinäkyvä ötökkä, joka ehkä oli täi, ehkä ei. Sain hysteerisen kohtauksen ja heitin kaiken irtaimen joko suoraan pesukoneeseen tai parvekkeelle odottamaan pesuvuoroa. Viisivuotiaan unilelua ei saanut pestä, joten se pantiin uuniin. Ei huolta - 2,5 tuntia sadassa asteessa, ja nalle oli lämmin ja täitön. Kaikkien perheenjäsenten päät pestiin täisampoolla. Se se vasta oli tujua ainetta. Tänään minulla on punaiset silmät, eikä se johdu itkemisestä (ylläri!) tai juhlimisesta (vielä suurempi ylläri!) vaan sampoosta.

Jos mitään ihmeempää ei tule väliin (tällä viikolla en voi sanoa muuta kuin että arvatenkin tulee), olen menossa huomenna syömään yhden kaveriporukan kanssa. Mikäli ette enää kuule minusta, se johtuu siitä, että uhmasin kohtaloa yhden kerran liikaa. Lounastreffit ovat 13. päivä klo 13 ravintolassa, jonka osoite on *****katu 13.

Moritura te salutat!

9.1.07

Uusi vuosi, uudet lomat

Ehei, en ole tukehtunut kinkkuun enkä hukkunut glögisammioon. Kaikki raajatkin olivat tallella, kun viimeksi tarkistin.

Joululoma meni plörinäksi miehen jatkuvan sairastelun takia. Nyt täytyy tehdä villisti töitä, että pääsee helmikuun alussa uudelle lomalle ja kotoa pois.

Blogitantereilla hiljaiseloni saattaa jatkua.

22.12.06

Sentimentaalista joulua, iloista joulua, hyvää joulua kaikille

Pahoittelen, että ensimmäinen joulurunoni on siirappinen ja hieman kristillinen. Siitä huolimatta se saa minulle tipan linssiin:

Joulu,
se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista,
onnellisen säikähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.
Ja jossakin ajatusten keskellä
nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.


(Mika Waltari)

***

Pahoittelen, että toinen joulurunoni on saksankielinen. Tämä vain on minun mielestäni joka vuosi yhtä mainio:

Zur Weihnachtszeit, wenn alle rennen
und die Lichterkerzen brennen,
malt Rasputin für diese Feier
aus Freiheitsgründen Ostereier.


(Janosch: Bärengeschichten - Das grosse Buch von Rasputin dem Vaterbär)

***

En pahoittele yhtään sitä, että tänään jään joululomalle. Näille näppiksille palaan joskus loppiaisen jälkeen.

Hyvää joulua kaikille!

21.12.06

Lapsuudenmuistoja pääkaupunkiseudulta

Tänä aamuna koin sellaisen tunteen, että tällaista on ollut ennenkin. Tiedättehän sen tunteen, sillä on hieno ranskankielinen nimi. Astuin ovesta ulos ja suoraan lapsuuteni jouluun.

Kaikki aina muistelevat, miten ennen oli talvella lunta. Ei ollut pääkaupunkiseudulla 1970-luvulla. Tyypillinen joulusää oli juuri tällainen: jäinen, loskainen ja pimeä.

Mutta ketäpä se haittaa? Eihän jouluna tarvitse olla ulkona! Jouluna maataan kuusen alla uudet pyjamat päällä, luetaan lahjakirjoja ja syödään. Aamulla ensimmäiseksi suklaakonvehteja, illalla viimeiseksi kinkkuvoileipää ja tummaa olutta, tai toisin päin.

Ainut pikkuisen harmittava juttu on se, että en sitten tämän vuoden puolella ehtinyt käyttää otsikkoa, jonka mietin valmiiksi tämän viikon tiistaina. Otsikko olisi ollut Snö i Böle. Oli sitä ainakin sentti, mutta tuolla se sulaa kovaa vauhtia.

Viikonloppuna jo luulin, että joulustressi olisi ollut tuloillaan, mutta ei sentään. Se olikin työstressin poikanen, joka kipitti tiehensä heti, kun sain urakan tehdyksi. Ystävät! Kylänmiehet! Kansalaiset! Älkää stressatko joulusta! Paitsi jos nautitte stressistä, siinä tapauksessa stressatkaa minunkin puolestani.

Joulu on valon juhla, mutta silloin on aina niin pimeää, ettei kukaan näe, onko nurkissa pölyä vai ei. Jos jokin ruokalaji ei ehdi joulupöytään, sitä ilmankin pärjätään. Tai ainahan sen voi syödä välipäivinä.

Meillä vietetään joulua koko suvun voimin. Jokaisella on joku bravuuriruoka, jonka hän tuo yhteiseen pöytään. (Minä vastaan tölkkiherneistä. Mutta älkää nyt tästä päätelkö mitään minun kokkaustaidoistani.)

Mummon bravuuri on kautta aikojen ollut taivaallisen ihana imelletty perunalaatikko. Yhtenä jouluna mummo, pappa, eno ja lahjat saapuivat sovittuun aikaan joulunviettoon, mutta perunalaatikko oli jäänyt kotiin. Kriisipalaverin paikka. Joulun hengessä päätettiin, että aattoaterian voi syödä ilman perunalaatikkoakin ja että isä saa laatikon mukaansa, kun käy viemässä mummon ja papan kotiin. Hyvältä laatikko maistuisi joulupäivänäkin. Nam! Vaan arvatkaapa, muistiko mummo antaa laatikon isälle tai isä pyytää sitä mukaansa? Ei ja ei.

Jotta tarina ei venyisi ihan mahdottomaksi, kerron lyhyesti, että loppujen lopuksi laatikko matkusti kerran ympäri pääkaupunkiseutua ja unohtui yöksi autoon (onneksi oli kylmä yö), josta se aamulla noudettiin ja laitettiin uuniin lämpiämään. Kun laatikkoa vihdoin tapaninpäivänä kannettiin pöytään, se putosi lattialle.

Se ei ollut sen perunalaatikon vuosi.

15.12.06

Hej, tomtegubbar, slå i glasen, och låt oss lustiga vara!

Ette ikinä usko. Kirjoitin joulukortit valmiiksi jo keskiviikkona. Kaksi päivää etuajassa! Mikähän ihme minuun on mennyt? Ehkä joulun henki?

Joulumieli on muutenkin vallannut talon. Tänä aamuna ensimmäinen äännähdys, joka Viisivuotiaan sängyn suunnalta kuultiin, meni näin: "Jag med, och du med!" Äidin porsaat on hitti molemmilla kotimaisilla.

Joulukalentereita meille on siunaantunut neljä kappaletta. Katselin luukkujen availutouhua laiskana kahvikuppini takaa ja ihmettelin ääneen, että on sulla siinä puuhaa. Tähän Viisivuotias: "Niin mutta se on kivaa puuhaa!" Poika-äiti 6-0.

Viikonvaihteessa ajattelin ottaa pojastani mallia ja olla pikkuisen puuhakas. Aion hankkia joulukuusen, joulukahvitella ystävän kanssa ja tehdä valmiiksi muutamat joululahjat (tuo viimeinen kuulostaa hienommalta kuin onkaan - kunhan nyt liimailen vähän kuvia sinne tänne).

Alkuviikosta teen hulluna töitä, sillä lehti menee painoon tiistaina (no menee menee, ihavvarmasti menee). Tiistain jälkeen ehkä ehdin taas tännekin jotain kirjoittaa. Toisaalta ensi viikon perjantain jälkeen minusta ei kuulla pitkään aikaan, sillä silloin alkaa loma. Kultainen kahden viikon loma! Lomalomaloma!

Koska meillä on joulu,
juhla armas lasten ja aikuisten,
eikä rasita mikään,
syyt' on olla iloinen!


Saisikohan tällä hengentuotteella osallistua Runotorstain huonon runon haasteeseen?

14.12.06

Kanuunaralliin seuraavana aamuna

Meemiviikko jatkuu. Tämän bongasin Kriisiltä ja Zepalta. Ideana on valita joku artisti ja vastata esitettyihin kysymyksiin kyseisen artistin biisien nimillä. Artisti on Nypykät. Muutin vähän kysymyksiä, ettei tarvinnut taivuttaa biisien nimiä.

Sukupuolesi?
Entinen tyttö

Mikä on suurin unelmasi?
Jazzilla taivaaseen

Asia, jota inhoat?
Rehelliset laatat

Kuvaile tämänhetkistä fiilistäsi?
Karuselli

Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Häikäisee

Asia, josta pidät?
Lastenlaulu

Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?
Sua odoteltiin jo

Paikka, jossa haluaisit olla?
Kaunis Barcelona

Kuvaile elämää?
Elämä on sumfaraa

Kuvaile itseäsi?
Salamimakkarapötkö

Asia, jonka haluaisit juuri nyt?
Drinkki

Edit: Sori, oli pakko tehdä samma på engelska. Pogues on vaan niin hyvä. Fairytale in New York ja Nypyköiden Salaisuus ovat sitä paitsi kauneimmat rakkauslaulut ikuna.

Sukupuolesi?
I'm a man you don't meet every day

Mikä on suurin unelmasi?
Fairytale in New York

Asia, jota inhoat?
Worms

Kuvaile tämänhetkistä fiilistäsi?
The sick bed of Cuchulainn

Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Sitting on top of the world

Asia, josta pidät?
Smell of petroleum

Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?
Love you till the end

Paikka, jossa haluaisit olla?
Misty morning, Albert Bridge

Kuvaile elämää?
Bottle of smoke

Kuvaile itseäsi?
A pair of brown eyes

Mitä haluaisit juuri nyt?
Sit down by the fire

13.12.06

Painakaa tämä mieleenne, että tunnistatte minut sitten

Monet kunnon ihmiset (linkit puuttuvat) ovat sitä mieltä, että meemit ovat todiste niihin osallistuvien tylsyydestä, henkisestä laiskuudesta ja pakottavasta tarpeesta kirjoittaa silloinkin, kun mitään sanottavaa ei ole. Allekirjoitan tämän iloisesti. Juuri siksihän ne ovat meikäläiselle kuin taivaan lahja.

Sitä paitsi Kauran ja Tosikon keksimään meemelöiseen on melkein pakko osallistua. Tehtävänä on miettiä kolme harrastusta, jotka ilmoittaa, kun joutuu pääsemään Kuka kukin on -kirjaan. Hyödyllinen meemi! Olen sitä mieltä, että näihin tilanteisiin on syytä varautua hyvissä ajoin. Olen jo suunnitellut itselleni puvun ja kampauksen Linnan juhliinkin. Niinpä kävin toimeen tomerasti. Listasin mielessäni vaikka miten hienoja harrastuksia, jotka ulottuivat perheenäitien ykköshobbysta kuolemalla palkittavaan paheeseen, imuroinnista irstauteen. Myös taivaanrannan maalaaminen on minulle mieluinen ja komean kuuloinen harrastus. Lopulta päädyin näihin kolmeen:

Harrastuksekseni
1. haaveilen Moskovasta
2. laulan punkkia autossa
3. rapsutan selkää, omaani ja toisten.

Ensisijaisesti aion päätyä Kuka kukin on -teokseen salanimellä kirjoittavana, lähes keskimittaisena runoilijana. Niin että kai harrastukseni saavat olla hieman monimerkityksisiä?

12.12.06

Hei tyyppi, anna mä sytytän sun kynttilän

Ajankohtainen viikkovitonen on tällä kertaa lainattu Veeralta.

1. Kuinka usein poltat kynttilöitä? Missä?
Talvella päivittäin keittiön pöydällä. Juuri nyt suosin paksuja läpivärjättyjä pöytäkynttilöitä, joita poltan isohkon messinkialustan päällä. Alusta ei ole kovin kaunis mutta erinomaisen toimiva. On siinä lisäksi se hyvä puoli, että se heijastaa vienosti kynttilän valoa.

2. Onko väliä millaisia kynttilöitä (suosikkibrändi tai -malli)?
No on väliä. Niiden pitää olla tukevia ja väreiltään yhteen sopivia. Bränditietoisuuteni ei kuitenkaan ulotu ihan kynttilöihin asti.

3. Mistä hankit kynttiläsi (onko vinkkiä kynttiläpuodista?), vai teetkö ne ehkä itse?
Olosuhteiden pakosta Stockmannilta, koska niitä pitää yleensä saada nopeasti enkä jaksa ajatella, minne muuallekaan menisin ostoksille. Kerran vuodessa käyn IKEAssa, ja silloin yleensä ostan muutaman kynttilän varastoon.

4. Sähkökynttilät: ei vahingossakaan vai ne nimenomaan (miksi)?
Joulukuusi meillä on ollut vasta siitä lähtien, kun Viisivuotias alkoi ymmärtää joulun sanoman (= mahdollisimman paljon lahjoja ja muuta krääsää). Pojan takia ei tulisi mieleenkään laittaa kuuseen aitoja kynttilöitä. Myös parvekkeella pidän sähkövalosarjaa, koska muuten olisi niin pirun pimeää.

5. Suomen ensimmäinen Lucia kruunattiin 1936, mitä mieltä olet tästä, tänä vuonna 70 vuotta vanhasta, traditiosta?
En ota asiakseni olla mitään absoluuttista mieltä. Miten traditiosta voisikaan? Toiset juhlii, toiset ei, ja sillä hyvä.

11.12.06

Haikumaanantai

Runotorstain tehtävänantona oli kirjoittaa mahdollisimman lyhyt tarina, joka kuitenkin olisi runo. Turvauduin tiiviin muodon mestareihin, japanilaisiin. Tässä tämä:

*

Sormus putosi
hankeen, enkä ostanut
uutta tilalle.


*

Kommentit ovat tervetulleita!

4.12.06

Luukut kiinni

Joulukalenteri tyssäsi taas alkuunsa. On tässä ollut kaikenlaista puuhaa, ja muun hyvän päälle taisin saada vielä korvatulehduksen. Nyt vetäydyn pariksi päiväksi vällyjen alle ja toivotan kaikille loistokasta itsenäisyyspäivää ja valoisaa joulunodotusta!

1.12.06

Pata porisemaan

Pelastusarmeijan Joulupadassa on meille kaikille potti kartutettavaksi: BLOGGAAJAT. Kiitokset Virkanaiselle haasteesta. Kaikki mukaan!

Edit: Olkoon tämä Kukkamaan joulukalenterin ensimmäinen luukku. Mikä voisi olla jouluisampi kuin joulupata? Ei mikään.