Ikkunasta näkyy … lumisia puita ja vähän kauempana taloja. Asun alimmassa kerroksessa, mutta talo on onneksi mäen päällä. Onni vähän karisee, kun joutuu työntämään lastenvaunuja tai raahaamaan kauppakasseja mäkeä ylös, mutta ei nyt mietitä sitä.
Tänään mietin … muskarilauluja, 1-vuotissynttäreitä, työasioita, unettomuuden syitä, ruokareseptejä, kesää ja 101 muuta jutskahommelia.
Olen iloinen siitä että … mulla on ihanat lapset.
Tänään meillä oli ruokana … lounaalla tofu-kasvishässäkkää ja päivällisellä todennäköisesti chili con carnea.
Päivän asu on … harvinaisen asiallinen: sininen pitkähihainen t-paita, musta Marimekon villatakki (ihanan lämmin), mustat sammarit, harmaat säärystimet (ihanan lämpimät) ja ruskeat saappaat. Korujakin mulla on, ihmeiden ihme, sillä yleensä en aamuisin ehdi enkä muista kaivella niitä esiin (puhumattakaan siitä että vauva repii ne irti joka tapauksessa): erivärisiä lasihelmiä ja hopeaa.
Tänään olen … haaveillut kesästä ja lomasta. Kuten joka päivä tähän vuodenaikaan. Olen niiiiin kyllästynyt talveen.
Aion … ööh … en nyt just mitään ihmeellistä.
Luen … Joel Haahtelan kirjoja. Mulle selvisi vasta viime vuoden loppupuolella, miten hieno kirjailija hän on. Olen lukenut Katoamispisteen, Elenan ja Kaksi kertaa kadonneen, juuri nyt mulla on kesken Lumipäiväkirja. On mulla yöpöydällä muutakin keskeneräistä lukemista, mutta ehdin lukea kovin harvoin, koska elämä tapahtuu.
Olen tekemässä … itseäni tarpeettomaksi. Sellaista on äitinä oleminen. (Niissä tapauksissa kun lapset ovat suht terveitä ja omatoimiseen elämään kykeneviä. Kop kop kop.)
Toivon … että lapset silti isoinakin haluavat viettää aikaa kanssani vaikka eivät minua tarvitsisikaan.
Talossa ja puutarhassa … ööh … on molemmissa hoitamista?
Kuulen … ratikan kolinaa, ilmastoinnin hurinaa ja muutamia muita ääniä, jotka normaalioloissa peittyvät meidän perheen meteliin.
Parasta juuri nyt … on laskiaispulla.
Viikonloppuna aion … juhlia synttäreitä (en omiani) ja käydä uimahallissa.
Meemi pöllitty Tiinalta. T. nimim. Kukkis Jones, blogiarkistojen sankari ja kadonneen meemin metsästäjä
16.2.11
10.2.11
Tuu ja rakasta mua
Yleisradion uutisen mukaan Internetin käyttö alkaa jo vaippaiässä. "Jos vanhempi on Facebookissa ja lapsi on siinä sylissä, niin lapsikin on samalla siellä Facebookissa." Tällä logiikalla Lilli-vauva bloggaa just nyt.
Ehkä muistatte, ehkä ette, että yritin kannustaa itseäni ahkerampaan blogikirjoittamiseen valitsemalla otsikot valmiiksi Tehosekoittimen Golden Greats 2: n biisien nimien mukaan. Tämänkertainen biisi Tuu ja rakasta mua on ihan mahottoman söpö. "Katson sua niin usein. Etkö voi huomata, että oot mun suurin rakkaus." Ihkuu. Olen tosissani. Vähän kateellinen myös. Minusta nimittäin puuttuu se nappula, jota painamalla saa aikaiseksi tuollaisen tunteen.
Teininä tietysti lankesin loveen vähän väliä, parhaimmillaan monta kertaa päivässä ja useimmiten yksipuolisesti. Aikuistuttuani en muista olleeni rakastunut, korkeintaan vähän ihastunut. Olen himoinnut miehiä, pitänyt heistä ja rakastanutkin. Joihinkin harvoihin olen jopa kiintynyt. Mutta en sen kummempaa.
En usko, että olen mitenkään viallinen tai yksittäistapaus. Romeo ja Julia olivat niin rakastuneita vain, koska olivat murrosikäisiä kapinallisia - ja kaikkihan tietävät, mitä siitä tuli. Aikuisten kuuluu tykätä toisistaan sopivasti, että voivat lisääntyä, mutta sen verran haaleasti, että pysyvät hengissä, muuten ei ihmissuvulle hyvä heilu.
Sittenkin. Eikö olisi ihana joskus tuntea niin kuin Tehosekoittimen poijjaat laulavat? Olla palavasti ja kaikenvoittavasti lääpällään? Palvella toista ilomielin, rakastaa jopa hänen likaisia sukkiaan? Olla koskaan ajattelematta, että tässäkö elämä sitten on, tommosen tyypin kyljessä, ei hitto?
Ehkä muistatte, ehkä ette, että yritin kannustaa itseäni ahkerampaan blogikirjoittamiseen valitsemalla otsikot valmiiksi Tehosekoittimen Golden Greats 2: n biisien nimien mukaan. Tämänkertainen biisi Tuu ja rakasta mua on ihan mahottoman söpö. "Katson sua niin usein. Etkö voi huomata, että oot mun suurin rakkaus." Ihkuu. Olen tosissani. Vähän kateellinen myös. Minusta nimittäin puuttuu se nappula, jota painamalla saa aikaiseksi tuollaisen tunteen.
Teininä tietysti lankesin loveen vähän väliä, parhaimmillaan monta kertaa päivässä ja useimmiten yksipuolisesti. Aikuistuttuani en muista olleeni rakastunut, korkeintaan vähän ihastunut. Olen himoinnut miehiä, pitänyt heistä ja rakastanutkin. Joihinkin harvoihin olen jopa kiintynyt. Mutta en sen kummempaa.
En usko, että olen mitenkään viallinen tai yksittäistapaus. Romeo ja Julia olivat niin rakastuneita vain, koska olivat murrosikäisiä kapinallisia - ja kaikkihan tietävät, mitä siitä tuli. Aikuisten kuuluu tykätä toisistaan sopivasti, että voivat lisääntyä, mutta sen verran haaleasti, että pysyvät hengissä, muuten ei ihmissuvulle hyvä heilu.
Sittenkin. Eikö olisi ihana joskus tuntea niin kuin Tehosekoittimen poijjaat laulavat? Olla palavasti ja kaikenvoittavasti lääpällään? Palvella toista ilomielin, rakastaa jopa hänen likaisia sukkiaan? Olla koskaan ajattelematta, että tässäkö elämä sitten on, tommosen tyypin kyljessä, ei hitto?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)