31.8.10

Madon torjuu kokki

Aloitan tarinani kaukaa historian aamuhämäristä. Viime perjantaina klo 15 lähdin lähikauppaan ostamaan jotain lihaa lisättäväksi wokkiin, jota olin aikonut valmistaa. Ajattelin, että voisin kokeilla vaikka luomunaudanpaistia, joka kuuluu kaupan perusvalikoimaan. Enpä ollut taas muistanut, että tuohon kellonaikaan meidän kaupan lihatiskit jo ammottavat tyhjyyttään. Jäljellä ei ollut mitään muuta wokkiin sopivaa kuin valmiiksi marinoitua broileria. Katselin vähän epäillen thai-maustettuja broiskusuikaleita, mutta nappasin ne kuitenkin mukaani, lihansyöjien iloksi ja perjantain kunniaksi.

Kotona laitoin ruokaa, ja siitä tuli törkeän herkullista. Jopa suikaleet olivat yllättävän hyviä, niissä maistui tunnistettavasti ainakin sitruunaruoho. Haluatteko tietää, mitä muuta laitoin joukkoon? Ei se mitään, kerron silti:

Sadonkorjuuwokki

oliiviöljyä
kanasuikaleita (mausta chilitahnalla tms.)
pieni sipuli
herkkusieniä
kaalia
valkosipulia
kokojyvänuudelia
sambalia
soijakastiketta
tuoretta basilikaa

Pilko kasvikset. Keitä nuudelit viittä vaille valmiiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Lisää wokkipannuun tässä järjestyksessä. Olin aikonut käyttää myös äidin kasvimaan kesäkurpitsaa, mutta se ei mahtunut mukaan, koska innostuin pilkkomaan niin paljon kaalia (sillä tavalla mulle joskus käy - voisin elää pelkällä kaalilla ainakin kaksi viikkoa, ennen kuin kyllästyisin). Eipä haitannut, koska juuri näistä aineksista syntyi tällä kertaa aivan jumalainen makujen runoelma. Salaisuus oli kova nälkä: kanan ja sipulin paistoin kypsiksi ja pehmeiksi, mutta muut ainekset eivät ehtineet lilliä pannussa turhaan, vaan ne olivat juuri sopivan rapsakoita.

P. S. Otsikosta saamme kiittää kolmannen luokan äidinkieltä, jonka ensimmäinen aihe on riimi.

26.8.10

Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Saman listan on varmaan julkaissut sata muutakin tyyppiä, mutta minua inspiroivat Ally ja Tiina (ykkönen ja kakkonen). Näitä sataa asiaa ette luultavasti halua tietää minusta:

1. Juon paljon kahvia.
2. Saan joskus kahvista mahani kipeäksi.
3. Juon sitä silti, koska olen pahasti koukussa kofeiiniin.
4. Siitä hyvästä en näköjään kovin helposti koukutu mihinkään muihin päihteisiin.
5. Paitsi Teho-osastoon.
6. Vietän liikaa aikaa naamakirjassa.
7. Yritän käydä uimahallissa vähintään kahdesti viikossa. Aika usein onnistunkin.
8. Lapseni ovat perineet äitinsä levottoman luonteenlaadun.
9. Ja kasvonpiirteet. Paitsi että mukulat ovat paljon söpömpiä kuin minä.
10. Olin kyllä itekin pienenä aika söpö.
11. Osaan kaikkien maakuntalaulujen sanat.
12. En ole mistään kotoisin.
13. Asun mieluiten kerrostalossa.
14. En ole ikinä asunut rivitalossa, enkä haluaisi edes kokeilla.
15. Omakotitalossa olen asunut osapuilleen puolet elämästäni. Ei oo mun juttu.
16. Rakastan merenrantoja.
17. Kerron edellisessä kohdassa mainitsemani asian aina, kun osallistun tällaisiin kyselyihin.
18. Elämässäni on ollut etupäässä yksipuolisia ihastuksia. Joko minä olen ollut ihastunut johonkuhun, jota ei ole kiinnostanut pätkääkään, tai sitten minussa on roikkunut kiinni joku takiainen.
19. Siivoan ihan liian harvoin.
20. Tykkään pyykinpesusta.
21. Minusta on ihanaa nukkua puhtaissa lakanoissa.
22. Aamuisin minulle ei maistu ruoka.
23. Syön silti, jos joku laittaa tai tarjoaa minulle aamiaista. Paitsi puuroon en koske, yäk.
24. Tykkään riisipuurosta. Syön sitä kahdesti vuodessa sokerin ja kanelin kera.
25. Olen usein kärsimätön ja kovasanainen.
26. Minun on vaikea hyväksyä sitä, että koulussa annetaan vieläkin numeroarvosana käytöksestä. Haloo, pahvit!
27. Tykkään Tampereesta.
28. Yritän vastata rehellisesti kaikkiin lasten kysymyksiin.
29. Se on yllättävän helppoa. Tai ainakin minä luulin, että se olisi vaikeampaa, ennen kuin sain omia lapsia.
30. Toistaiseksi äitiydessä vaikeinta on ollut lapsen kipu, suru tai pelko. Ne ottaisi mielellään kantaakseen, mutta kun ei voi.
31. Olen tosi tylsä tyyppi.
32. Minulla on ihania ystäviä, joiden mielestä en ole ollenkaan tylsä tyyppi.
33. Aloitin pianonsoiton 33 vuotta sitten, ja soitan edelleen, vaikka nykyisin ihan liian harvoin.
34. Jossain vaiheessa jopa kuvittelin hankkivani ammatin musiikin parista.
35. Sitten minulle valkeni, että en halua opettajaksi enkä muusikoksi.
36. Olen aina tiennyt paremmin, mitä en halua tehdä kuin mitä haluan. Siis ammatillisesti.
37. Pidän esiintymisestä.
38. Pelkään metsää.
39. Kirkas, pimeä tähtitaivas on minusta hieno mutta myös pelottava.
40. Olen nähnyt Etelän ristin.
41. Lapsena luin joka ilta itselleni iltarukouksen.
42. En muista, kuka minulle opetti rukouksen. Epäilen seurakunnan kerhon tätejä.
43. Haluaisin osata piirtää muotokuvan, niin että se olisi näköinen.
44. Teen omasta mielestäni hyvää ruokaa.
45. Suosikkivaatteeni on farkut.
46. Mulla on yhdet aidot crocsit, mallia off-road, ja valitettavasti on pakko sanoa, että ne ovat tosi hyvät kengät. Ei nyt ihan huipputasoa mutta jalkineiden top-kympissä kuitenkin. Susirumathan ne on mutta käyttöominaisuuksiltaan mainiot.
47. Olen kenkäfriikki ja tiedän sen mutta ylpeä sellainen.
48. Teen usein asioita hetken mielijohteesta.
49. Huijasin edellisessä kohdassa. Lähempänä totuutta olisi, jos "usein"-sanan tilalle sijoittaisi sanan "aina".
50. Olen huono suunnittelemaan mitään.
51. Paitsi että aterioita ja ruokalajeja saatan suunnitella vaikka monta päivää etukäteen.
52. Edellinen kohta saattaa johtua siitä, että en tykkää kaupassa käymisestä.
53. Inhoan telkkarimainoksia.
54. Kuuntelen radiota äärimmäisen harvoin. Se on harmi.
55. Tykkään letuista ja pannukakusta.
56. En ikinä paista lettuja enkä pannukakkua.
57. Jos tarvitsen taustamelua kotona, pidän telkkaria auki. Kanavista valitsen aamulla tv-kakkosen ja illalla fst-femman. Ne on jotenkin vähiten ärsyttäviä. (Ks. myös kohta 53.)
58. En osaa päättää, kirjoittaisinko kirjakielisesti vai en.
59. Kuvittelen, että minulla on telepaattinen yhteys joihinkin minulle erityisen läheisiin ihmisiin.
60. Olen ihmeissäni ja oudosti kiitollinen, jos joku on jaksanut lukea tänne asti.
61. Olen asunut kahdessa maassa.
62. Minulla on ollut 17 työpaikkaa ja 12 työnantajaa.
63. Nykyisessä työssäni olen ollut yli kymmenen vuotta.
64. Pelkään lääkäreitä ja terveydenhoitajia.
65. Haluan, että kotityöt tehdään minun tavallani.
66. En ole koskaan vienyt lapsiani Ruotsin-laivalle enkä Muumimaailmaan.
67. Sen sijaan olen vienyt lapsia muun muassa oopperaan, museoon, ravintolaan ja metsään. Ovat tykänneet.
68. Edelliset kaksi kohtaa johtuvat ihan silkasta itsekkyydestäni.
69. Kohdista 38 ja 67 voi päätellä, että toisinaan yritän voittaa pelkoni.
70. Olen aikuisena opetellut pitämään oluesta ja paistetusta maksasta.
71. Pidän oluesta tosi paljon. Maksasta en niinkään.
72. Olen vähän keskimittaista lyhyempi ja normaalipainoinen.
73. En ole ikinä ollut luokkakokouksessa.
74. En mielelläni nuku yksin.
75. Haluaisin, että Gabriel Byrne istuisi minun sohvallani. Ei mulla sille mitään sanottavaa olisi, mutta olisihan se koristeellinen.
76. Laulan poikani kanssa Teräsbetonin Metallisydäntä, niin että kaikaa.
77. No hei, lauletaan me muutakin.
78. Haluaisin jo mennä nukkumaan, mutta näköjään olen päättänyt tehdä tämän loppuun.
79. Jos kuulen vielä kerran sanan "narkolepsia", nukahdan.
80. Näen asioiden kaikki puolet.
81. En kestä ihmisiä, jotka eivät ota toisia huomioon.
82. Suuttuessani olen tosi hurja.
83. 11-vuotiaana katsoin telkkarista Dianan häät. Koko kuuden tunnin shoun.
84. Olin luultavasti meidän luokan viimeinen, jonka kotiin tuli väritelkkari.
85. Luin tämän listan äsken läpi ja yllätyin siitä, että niin moni kohta alkoi sanalla "en". Mitä, olenko niin negatiivinen ihminen?!
86. Yritän nähdä synkimmässäkin pilvessä kultareunuksen. Tai edes hopea. Okei, pronssikin käy.
87. Pidän lentävistä lauseista. Joskus ennen vanhaan kirjoittelin niitä muistiinkin.
88. Ikkunoissani on likaviiruja.
89. Minusta on kiva katsella uimahyppyjä.
90. Tykkään villasukista.
91. Suojatiellä astun valkoisille viiruille ja laatoituksella hypin saumojen yli.
92. Vilkuilen peilikuvaani näyteikkunoista.
93. Puhun pupuille ja oraville.
94. Haluaisin kilpikonnan.
95. Pidän kartoista.
96. Kuljeskelen aina välillä kasvitieteellisessä puutarhassa ja luen kasvien nimiä.
97. Nautin äitiyslomalla olemisesta.
98. Olen synnyttänyt keisarileikkauksella ja alateitse.
99. Aion syödä jäätelöä, vaikka se maksaisi mitä.
100. Kuvittelen, että jotkut runot ja laulut kertovat minusta.

25.8.10

Täällä ei ole mitään nähtävää

Huh huh. Tää mun bloggaustahti on kyllä sen verran kova, että jos en kohta vähennä bloggaamista, saan bloggauskyynärpään ja bloggaustupintulehduksen. Kaiken uhalla kuitenkin taas ilahdutan teitä syvällisillä mietteilläni!

Joo. Tota noin. Eipä tässä muuta.