Röhnötän sohvalla suhteellisen siistissä asunnossa, joka näyttää kodilta. Katselen tammikuun auringon valoa, joka liikkuu lattioilla. Nautin olostani, juon kahvia ja luen hyvää kirjaa. Kesken on Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Ei voi mitään, mutta minusta se on mahtava. Pakotan itseni välillä laskemaan sen käsistäni, ettei se loppuisi liian aikaisin.
Täytyy osata nauttia lapsettomien viikonloppujen hyvistä puolista, niin kuin vaikka seksistä ja lukemisesta.
Piitu asuu nykyään enimmäkseen meillä. Hassua ajatella, että reilu puoli vuotta sitten asuimme Viltsun kanssa kahdestaan ja yhtäkkiä meitä on tuplasti.
Parisuhteen kannalta tilanne on aika ihanteellinen. Useimmiten kotona on lapsia ja kaikenlaista touhua ja pyöritystä, mutta välillä on aikaa meille kahdelle. Pakko myöntää: itsekin varmaan olen parempi äiti, kun välillä saan olla ihan vain ihminen, nainen ja jonkun rakastettu.
