Ans kattoo nyt mitä tästäkin tulee

Sitten viime näkemän olen tehnyt kaikenlaista.

Töissä olen muun muassa pistänyt pari lehteä painoon ja käynyt työmatkalla ihan Turussa asti.

Kotona olen alistanut lapseni länsimaiselle hapatukselle ja orjatyölle. Yhdessä tehtailimme n. 50 yksilöllistä joulukorttia.

Tällä viikolla olen pääasiassa kiroillut nettiyhteyden puuttumista. Welho saa yhteyden modeemiini, minä saan yhteyden modeemiini - miksi penteleessä modeemi ei saa yhteyttä mihinkään? Onko se joku seinäruusu vai?

Blogirintamalla melkein jo tapoin blogini, mutta kun se vaati liikaa eforttia, tyydyin vain näivettämään sen. Myönnän syyllisyyteni ja pyydän anteeksi. En edes uskalla luvata, että ensi vuonna olisi millään tapaa uudet kujeet. Hyvitykseksi tarjoan kaikille virtuaalista lanttulaatikkoa ja Katalle tupla-annoksen. Muitakin herkkuja saa ottaa, niitä on tarjolla kommenttilootan kätköissä. Hej, tomtegubbar!

Vaihteeksi jotain ihan muuta

Kun tapahtuu jotain kansakuntaa ravistelevaa ja perusturvallisuutta murentavaa, tekee mieli sanoa sanansa siitä. Marraskuisen jähmeät aivoni miettivät kuitenkin vain ikuisuusaihetta: ruokkivatko lööpit tragediaa, surua ja pelkoa, vai auttavatko ne käsittelemään niitä? Näköjään jotkut eivät niistä tykkää, kun ovat pistäneet pystyyn adressin.

Punainen risti julkaisi ansiokkaat ohjeet tilanteesta selviämiseen. Nämä voisi tallettaa itselleen vastaisen varalle. Jos ei tule uutta Myyrmannia tai Jokelaa, aina tulee muita kriisejä. Voi jäädä auton alle, perheenjäsen voi sairastua tai ystävä voi pettää. Ohje toteaa: "Tällainen tapahtuma aiheuttaa hyvin voimakkaita reaktioita, jotka noudattavat yleensä tiettyjä lainalaisuuksia. Luonnollisesti yksilöllisiä eroja esiintyy."

Eikö ole huojentavaa tietää, että kaikki kokevat suunnilleen samaa? Minusta on.

Punaisen ristin tiedotteen mukaan lähiviikkojen tuntemuksia ovat esimerkiksi ärtyisyys ja äkäisyys, "pinnasi voi olla lyhyt ja voit menettää malttisi pienistäkin asioista". Lisäksi "pahoitat helposti mielesi ja saatat tulkita muita väärin".

Jatkokysymys: onko tämä adressikin vain osoitus siitä, mitä suru ja šokki saavat ihmiset tekemään? Pitäisikö hienotunteisesti kääntää selkänsä ja vaieta?

Kirsi Myllyniemi totesi, että median täytyy katsoa peiliin. Eipä tuo koskaan pahaa tee. Myös kolikon toiselle puolelle kannattaa kurkistaa.

Onko Jokela-uutisointi suomalaisen median käännekohtia?

Vai onko kyse vain siitä, että kukin tahollaan yrittää parhaansa mukaan käsitellä ennen kokematonta tragediaa?

Minulla nyt on vain näitä kysymyksiä eikä yhden yhtä vastausta.

Bear necessities

Olen viettänyt nyt viikon itsellisen naisen elämää. Toisin kuin olisi voinut odottaa, en ole joutunut komeiden muukalaisten iskuyritysten kohteeksi enkä muutenkaan ole kokenut satumaisia seikkailuja. Toisaalta en ole myöskään istunut kotona ja itkenyt silmiä päästäni.

Viikkoon on mahtunut kaksi ravintolailtaa kahden eri tyttökaverin kanssa, joista kumpikin on tuntenut minut iät ja ajat. Toisaalta kaksi muuta iltaa olen katsonut telkkaria sohvalla Viltsun isän kanssa. En oikein tiedä, miksi minun pitäisi häntä kutsua. Ex-miehekseni? Onko sellainen mikään oikea ex-mies, jonka kanssa treffaa viisi kertaa viikossa ja joka tulee sisään omilla avaimillaan? En valita, koska kaikkein turvallisin olo minulla on silloin, kun hän istuu täällä meillä ja lukee sanomalehteä. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut.

Kaiken kaikkiaan olen sopeutunut tilanteeseen ihmeellisen hyvin. Ihan kuin olisin tasapainoinen aikuinen. Oudointa on, että kun olen ollut yksin, en ole pelännyt, ikävöinyt, surrut tai raivonnut. Olen suorastaan salaa nauttinut siitä, että voin tehdä mitä vain, hiljaista tai äänekästä, mihin aikaan vain.

Fatalismini tästä sen kun vahvistuu. Ehkä minut on tarkoitettu juuri tällaiseen elämään.

Tässä teesini avioliitosta, seuraavaksi otan käsittelyyn maailmanrauhan

Meistä jokainen on oikeassa ihan hiton monessa asiassa. Meillä olisi jopa maailman mahtavimmille paljon opetettavaa. Otetaan nyt esimerkiksi ilmastonmuutos: herranen aika, sehän täytyy pysäyttää. Toinen esimerkki: lapsikin tietää, että ei kannata tapella ja lelut pitää jakaa. Niin yksinkertaista se on.

Saanko sanoa suoraan? Ei se mitään, sanon silti. Minä olen sitä mieltä, että pariskunnat, jotka ovat hankkineet lapsia, eivät saa erota. Se nyt vaan on niin. Jos on mennyt lapsia tekemään, kaikki muut päätökset täytyy tehdä heidän ehdoillaan.

Huomatkaa, että tämä koskee vain parisuhteessa eläviä vanhempia. Jos on alun alkujaankin hankkinut lapsen yksin, niin ei siinä mitään. En ole erityisesti ydinperheen tai minkään muunkaan perhemuodon asialla. Vastustan vain sitä, että lapset asetetaan alttiiksi kärsimykselle, joka vanhempien erosta aina koituu.

Aikuisten tehtävä on uhrata itsensä lastensa hyväksi.

Tähän ei ole mitään muttia. Huijasin, on sittenkin yksi. Jotta vanhemmat voivat tämän tehtävänsä täyttää, heidän täytyy pitää huolta keskinäisestä parisuhteestaan. Entä jos tässä epäonnistuu? Jos parisuhteen hoitaminen ei onnistu, ei onnistu vaikka yrittäisi uudestaan, eikä kerta kaikkiaan kirveelläkään onnistu (tarkemmin ajatellen, pidetään se kirves ihan siellä puuvajassa vaan)? Silloin ei kai ole muuta tehtävissä kuin eroaminen sellaisella tavalla, että lapset kärsivät siitä mahdollisimman vähän.

Lapset nimittäin kärsivät aina. Vaikka kuinka loppujen lopuksi jossain hamassa tulevaisuudessa ratkaisu olisi kaikkien parhaaksi, eron hetki ja siihen liittyvä tuska on sellainen spektaakkeli, että sitä ei pitäisi kenenkään sanotaan nyt vaikka 6-vuotiaan joutua kestämään. "Mikä ei tapa, se vahvistaa" pitää paikkansa vain aikuisten kohdalla. Lapsista sama sanonta kuuluu: "Mikä ei tapa, siitä jää trauma."

Erovanhempien on turha huijata itseään, että näin ei olisi. Semmoisella huijaamisella tekee vain lisävahinkoa. Olette kai kuulleet tämänkin tuhatkunta kertaa, mutta kappas, sanon sen vielä kerran: "Ongelman tunnustaminen on ensimmäinen askel sen ratkaisemiseen."

Seuraava askel on lapsen kuunteleminen, hänen kanssaan keskusteleminen, rauhallisen tilan ja ajan antaminen, sylissä pitäminen.

Päälle vielä muutama vuosi kummankin vanhemman itseruoskintaa. Eiköhän se siitä sitten, pikku hiljaa.

Edit: Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommenttinsa jättäneille. En vastannut kaikille erikseen, koska vastauksestani olisi tullut niin pitkä, että se olisi tukkinut koko loodan. Sen vaan sanon, että kaikki kommentit ovat kultaakin kalliimpia. Ai niin, ja kai tiesitte, että epäkuuli on uusi kuuli!

Sinkkuäidille blogi

Mies keräsi tavaransa ja muutti. Melkein naapuriin.

Teimme päätöksen elokuussa. Tuntuu kuin siitä olisi vasta hetki. Tai ikuisuus.

Olen siivonnut, sisustanut ja suunnitellut hullun lailla. Päässäni. Osa ehkä siirtyy joskus todellisuuteen.

Eteisen nyt ainakin ajattelin imuroida.

Viltsu on oma urhoollinen ja tunteikas itsensä. Joihinkin hänen kysymyksiinsä on vaikea vastata. Pääasia kuitenkin on, että puhutaan. Varmaan pitkään. Ehkä vielä sittenkin, kun Viltsu on aikuinen.

Mitä tästä sanoisi? Olen surullinen, peloissani, helpottunut. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, voimattomaksi, vahvaksi. Mahaan sattuu ja päähän sattuu mutta muut paikat ovat suurin piirtein ehjinä.

Se nyt ainakin on selvää, että aamukahvia en osaa keittää vain yhtä ihmistä varten.

Olen ollut tosi kiltti, milloin saan palkinnon?

Ensimmäistä kertaa tänä syksynä oli pimeää, kun aamulla seitsemän jälkeen lähdin jumppaamaan. Kyllä, minä olen juuri sellainen aikaisen aamun vesijumppaaja. Irvailkaa vaan ja osoitelkaa sormella. Mutta sen jälkeen kun pääsee yli ensimmäisestä kylmän veden aiheuttamasta shokista, altaassa huhkimisesta tulee hyä olo.

Eilen koin suunnatonta äidin ylpeyttä. Viltsun muskarissa oli avointen ovien päivä, mikä tietenkin meinaa sitä, että vanhemmat saivat jäädä katsomaan tuntia. Jotain oli harjoiteltu, mutta enimmäkseen kyseessä oli aivan tavallinen muskaritunti, josta osa (eikä ihan pienikään) kului kurinpidollisiin toimiin. Meidän Viltsu ja yksi toinen poika käyttäytyivät esimerkillisesti koko ajan. Minun lapseni! Päällepäsmäreiden kuningas, joka ei normaalisti ole hetkenkään hiljaa eikä varsinkaan osaa odottaa vuoroaan! He kuuntelivat opettajan ohjeita, lauloivat kun laulettiin, leikkivät kun leikittiin, taputtivat kun taputettiin ja istuivat suurin piirtein paikallaan silloin kun piti. Jos heillä oli asiaa, he viittasivat ja odottivat vuoroaan ja sanoivat sanottavansa reippaasti ja selvästi. Kun lopputunnista otettiin soittimet esille, he saivat valita ensin, koska olivat olleet niin hienosti. Melkein menin ruttuun onnesta, kun kuuntelin kahden ison ksylofonin säestämää lohikäärmelaulua.

Eikö ole ärsyttävää, että jotkut jumppaavat aamuisin ja niillä on vielä kilttejä lapsiakin? Joskus on vaan pakko hehkuttaa. Niinhän tuo vaahterakin näyttää just nyt tekevän.

Vastapainoksi olen haudannut serkkuni, pakottanut miehen vaihtamaan imurin pölypussin ja pesemään vessan lattian sekä jättänyt kertomatta, että en tule kaverin juhliin.

Elämä se on kuin silkkiä vaan.

Ruokaa! Se on sitä mitä syödään!

Tein tänään hyvää sörsseliä. Olen tehnyt sitä monesti ennenkin, mutta en ole tainnut koskaan kertoa siitä teille. Sörsseliin tarvitaan
1 napakka munakoiso,
joka siivutetaan ja ruskistetaan oliiviöljyssä. Sen jälkeen joukkoon hurautetaan
kuivattuja yrttejä (Provençen yrtit ovat aina yhtä hyviä),
valkosipulia maun mukaan ja
mahdollisesti vähän lisää oliiviöljyä.

Hetken kiehauttamisen jälkeen lisätään vielä
purkillinen paseerattua tomaattia
(tai ei mikään estä käyttämästä tuoreitakaan tomaatteja, jos sattuu kypsiä saamaan)
ja annetaan porista pienellä lämmöllä niin kauan kuin sielu sietää. Jossain välissä keitokseen voi kaataa myös tilkan valkoviiniä tai kuivaa vermuttia. Kymmenisen minuuttia ennen ruokailuaikaa joukkoon heitetään
sopiva määrä oikeaa fetajuustoa
(ei mitään lehmänmaidosta tehtyä korviketta, paitsi tietty jos siitä sattuu tykkäämään) ja
muutama musta oliivi.

Tämä sopii lähes minkä kanssa vaan. Pelkkä leipäkin riittää, mutta lihan kanssa tämä on jo juhlaruokaa. Punaviini kruunaa koko judeemin. Esimerkiksi Brown brothersin vuoden 2004 Shiraz uppoaa oikein kivasti. Hesarikin sitä kehui.

Edit: Unohdin sanoa, että jos tätä ei hauduta vaan pelkästään kiehauttaa, niin että munakoisot eivät liikoja pehmene, saa maukkaan, kylmänä tarjottavan tapas-typpisen alkuruoan. Resepti on sama tomaattimössön (ja mahd valkoviinin) lisäämiseen asti. Sen jälkeen ruoan annetaan jäähtyä, ja se maustetaan suolalla, mustapippurilla ja ehkä myös sitruunamehun tilkalla. Päälle voi ripotella tuoretta basilikaa tai timjamia.

Tällaisen viikonlopun jälkeen ehkä selviää vuoden pisimmästä työviikosta hengissä

Olen ajautunut ilmastopoliittiseen ristiriitaan varpaitteni kanssa. Ne eivät ikinä olisi allekirjoittaneet Kioton sopimusta. Lokakuussa voi olla ilman sukkia! Helsingissä! Ei auta muu kuin heristää sormea niille hyväkkäille.

No niin mutta ei minun siitä pitänyt kirjoittaa. Jotain tarttis tehdä, ettei blogi kokonaan kuole. Anteeksi - näivety. Sehän se oikea termi on. Kyllästyttää, että täällä silloin tällöin vilahtelevilla hahmoilla ei ole mitään kunnon lempinimiä, joten aion keksiä niitä sitä mukaa kuin on tarvis. Reader, meet Viltsu, 6-vuotias poikani. Tarvitsen saman tien nimen myös hänen samanikäiselle serkkupojalleen. Kutsunpa häntä vaikka Kiltsuksi.

Viime viikonloppuna Kiltsu oli meillä tuplayökylässä (virallinen nimitys kahden yön yli kestävälle vierailulle). Olkaa hyvät, tässä huomioni 6-vuotiaista, ihan ilmaiseksi ja pyynnöistä huolimatta: Yksi 6-vuotias on kiva seuramies. Kaksi 6-vuotiasta on pieni sotajoukko. Niin kauan menee ihan hyvin, kun he taistelevat yhdessä rintamassa. Mutta kun joukot kääntyvät toisiaan vastaan, ei auta muu kuin ottaa heitä korvasta kiinni ja viskata pihalle. Kuvaannollisesti tietty.

Tällä kertaa sotajoukoilla oli sopuisaa. Ohjelmaa oli juuri sopivasti, niin että kaikilla oli kivaa. Molemmat pojat oli kutsuttu yksille synttäreille - sillä aikaa äiti kävi ostamassa kynnysmaton. Juhlien jälkeen mentiin uimaan - äiti lojui porekylvyssä ja katseli poikien polskutusta. Seuraavana päivänä käytiin Lintsin akvaariossa* - äiti oli täysillä mukana menossa. Paitsi että en vieläkään uskalla kävellä sen sinänsä hienon akvaariokäytävän läpi pelkäämättä, että kattolasi sortuu ja milijuuna kuutiota vettä syöksyy niskaan. Haikaloista puhumattakaan.

Illalla Viltsu ja Kiltsu kellahtivat vierekkäin patjoille, jotka oli levitetty Viltsun huoneen lattialle. Uni tuli melkein ennen kuin Risto Räppääjän kansi meni kiinni. Aamulla oli kiva herätä, kun leikkikaveri oli vieressä valmiina kuin melperi ikään.

On se onni, että ihmisellä on serkkuja. Kun ei kerran ole sisaruksia.

*) Tiedän kyllä että akvaariolla on joku hieno ulkomaankielinen nimi, mutta meillä päin tämä on käypä.

Ehdittekö kuunnella? Vai onko huono hetki?

Viime päivinä olen hehkuttanut Facebookia epänörteille kavereilleni. Kyllä, sellaisiakin on! He käyttävät verkkoa pelkästään sähköpostien lähettämiseen ja bussiaikataulujen tarkistamiseen. Heidän selaimensa aloitusikkuna vie Soneran tai Applen sivulle, kirjanmerkkejä he eivät käytä ollenkaan, ja sivusto, jolla he useimmin vierailevat, on huuto.net.

Heille olen yrittänyt jakaa Facebokin ilosanomaa. Mutta miten siitä kertoo? Kun ei siellä ole mitään! Paitsi tietenkin tv-triviaa, zombietappeluita, viinapostia ja muuta tuiki tärkeää. Oman hautausmaansa voi rakentaa. Ryhmiin voi liittyä - itse olen I secretly want to punch slow walking people in the back of the head -ryhmän ylpeä jäsen. Jos ei muuta, niin ainahan voi tukea Unicefia, Amnestya ja muita hyviksiä.

Naamakirjasta voi sanoa varmasti kaksi asiaa: se koukuttaa, ja siellä on mahdollista löytää vanhoja kavereitaan. Ehkä jopa saada uusiakin, ken tietää? Ensimmäisenä Facebook-päivänäni löysin täydellisen sattuman kautta vanhan koulukaverini, joka muutti toiselle mantereelle 30 vuotta sitten. Pari päivää meni, ja sain viestin toiselta kaveriltani, johon tutustuin lukiossa ja jonka kanssa olin aikoinani oikeinkin hyvää pataa.

Jotenkin minusta tuntuu, että tämä on vasta alkua.

Naamakirjaan, te kaikki työtä tekevät, työttömät ja muuten vaan raskautetut. Maailma meille!

Lit. crit.

Uutinen numero 1: syksy on saapunut.

Pidän syksystä. En varmaan ikinä pääse eroon kouluvuoden mukaisesta ajanlaskusta, enkä haluakaan. Syksy on uuden alku. Ei kylmänviileen hätäinen niin kuin kevät vaan rento ja rauhallinen. "Paljon on tehtävää, mutta onhan tässä koko pitkä talvi aikaa", syksy sanoo, "vedä villasukat jalkaan, ota rommiteetä ja tee olosi mukavaksi."

Rainer Maria Rilke kirjoitti hienossa syysrunossaan

wer jetzt kein Haus hat
baut sich keines mehr.

Ulottuvillani ei ole runokäännöksiä, mutta suorahkosti käännettynä tuo tarkoittaa, että se, jolla ei vielä ole taloa, ei enää sellaista itselleen rakenna. Kuten tuli sanotuksi, olen eri mieltä, mutta tajuan kyllä tunteen. Taloista ja yksinäisyydestä lauloivat myös Eput:

me talon kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan,
voi kuinka me sinua kaivataan.

On hienoa käpertyä sisäänpäin, ajatella kaikkea sitä, mitä voi elämässään tehdä, mutta armollisesti antaa itselleen aikaa kaiken sen toteuttamiseen. Syksy antaa siihen mahdollisuuden.

Vielä hienompaa tietysti on, jos käpertyessään voi nojata toisen kylkeen, nyhjätä kainaloa, laskea päänsä rinnalle. Mutta ei se välttämätöntä ole. Yksinäisen kulkijan jaloissa lehdet kahisevat äänekkäämmin.

Uutinen numero 2: Nyt aion ottaa lämmikettä flunssaani. Jos papatan pehmoisia, tietäkää, että se on räkä joka puhuu. Näin sitä taistellaan näivettymistä vastaan.

Anna anteeksi, eno, että katosin

Ehtiikö kukaan enää blogata? Minä en ainakaan ehdi, kun kaikki aikani kuluu Naamakirjan parissa. Siellähän ne on kaikki! Tule sinäkin!

"Syyttömänä syntymään sattui hän, ihminen joka on rakkauden ammattilainen ..."

Kiitos kaikille Plevnaan kokoontuneille bloggaajille ja ehdottomasti-ei-bloggaajille! Oli kiva tavata uusia ihmisiä ja jutella kunnolla vanhojen tuttujen kanssa. Jos ette vielä tiedä, mistä oli kyse, lukekaa Sun äitis kattava raportti ja vihertykää kateudesta. Meillä oli lystiä!

Ihana Ohari, joka oli kutsunut meidät koolle, taas tavoittaa raportissaan loppuillan tunnelmat. Edelleenkin meillä oli lystiä! Valitettavasti varoitustarrojen puuttumisen takia tuli juotua sen verran, että eilen oli melko vetelää. En jaksanut edes hipelöidä auki Eikan kantta. (Ajattelin ruveta kutsumaan läppäriä Eikaksi. "Läppäri" on niin kovin tunteettomasti sanottu kaverista, joka sentään oli Tampereella kanssani. Yöllinen rapo jäi silti kirjoittamatta, arvatenkin kaikkien onneksi.)

Erityiskiitokset vertaistuesta, terassiterapiasta ja lauluseurasta. En linkitä, tiedätte kyllä, te kullan muruset.

Kiitos vielä toisellekin jalalle ja otetaas taas, viimeistään seuraavalla kerralla!

Paluu perusasioihin

Kata ruokabloggaa, ja niin teen pitkästä aikaa minäkin.

Laitan harvoin sosekeittoa, koska minusta se ei ole mitenkään helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Sitten kun vaivaudun sitä tekemään, yllätyn joka kerta siitä, miten herkullisen hyvää ja naminamin maukasta se on. Tämmöinen yhdistelmä osoittautui eilen erittäin toimivaksi:

Yhden parsakaalin varsi
Yksi iso porkkana
Kaksi perunaa
Kaksi punajuurta
Kaksi pientä salottisipulia
Pari-kolme valkosipulinkynttä
Loraus oliiviöljyä
8 dl kasvislientä

Raastoin kasvikset, pilkoin sipulit ja kuullotin hakkelusta hetken oliiviöljyssä. Lisäsin kasvisliemen ja annoin porista hiljalleen n. 40 minuutin ajan. Soseutin keiton ja tarjoilin. Kaapista sattui löytymään niin hyviä luomu-yrtti-kasvisliemikuutioita, etten edes maustanut keittoa sen kummemmin, mutta suoraan lautaselle lisätty tuoreyrttisilppu ei olisi varmaan tehnyt pahaa.

Jos teet tätä soppaa, muista tarjoilla sen kanssa smetanaa tai raejuustoa tai vaikka molempia. Ei meillä lasketa!

Torstai ei sitäkään mittää

Maanantai on tympeä päivä, tiistai ja keskiviikko samoin. Mikäpä tähän tunnelmaan sopisi paremmin kuin 5 asiaa, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa:

Big Brother. Jos telkkarista on pakko katsella taviksia, katselen mieluummin itseäni fiksumpia tai lahjakkaampia. Idolsistakin tykkään vasta kun alkukarsintojen hyypiöistä on päästy eroon.

Suurin osa urheilulajeista ja erityisesti niitä käsittelevät tv- ja radiolähetykset. Pahinta ovat lätkä ja formulat.

Valehtelu ja salailu. Ymmärrän hienotunteisuuden arvon, ja olen otettu, jos joku pitää minua niin luotettavana, että haluaa kertoa minulle salaisuuksiaan. Mutta jos joku pyytää minua hätävalehtelemaan jollekin kolmannelle osapuolelle, en jaksa yhtään. Minulla on tuttuja, muuten herttaisia ja kultaisia ihmisiä, jotka saattavat soittaa ja sanoa: "Hei, voitteko tulla meille sinä ja sinä päivänä, ja jos ette voi, voinko kuitenkin sanoa, että tulette, koska se ja se on pyytänyt mua sinne ja sinne enkä haluaisi mennä?" Siis daa.

Ilkeily ja kitinä. Ihan yhtä turhaa kuin valehtelu ja salailu. Luettuna voi olla hauskaakin mutta kuunneltuna ei.

Sukat ja umpinaiset kengät. Paitsi jotkut törkeen hienot nahkasaappaat, jollaisia minulla ei ole. Pidän sandaaleja niin kauan kuin voin. Jos on hyvä vuosi, vielä syyskuussakaan ei tarvitse käyttää sukkia.

Vastapainoksi tässä asioita, joita monet pitävät epäkiinnostavuuden huippuina mutta jotka minua jaksavat aina vaan kiehtoa: Vanhas-Matin uusin tyttöystävä, Hjalliksen uusin tyttöystävä, muiden julkkisten kuulumiset, politiikka, ilmastonmuutos, Plevnan olutlista ja Helsinki - Tampere -juna-aikataulut.

Lauantaikin voi kai joskus olla tympeä päivä. Ainakin se on teoriassa mahdollista. Mutta en usko, että tällä viikolla käy niin.

Laukku kirpparilta, paita henkkamaukalta, housut ulkomailta

Näissä fäshön-blogeissa on jotain niin söpöä ja liikuttavaa. Sanoiko joku, ettei haluaisi olla kuin nämä neidit? Oletteko aivan varmoja?

Kun itse olin 13, intternetti ei ollut edes pilkkeenä isänsä silmäkulmassa. Toden sanoakseni kellään ei ollut silloin vielä tietokoneitakaan. Kamerat olivat kalliita, filmi oli vielä kalliimpaa ja kaikkein kalleinta oli kuvien teettäminen. Jouduin toteuttamaan itseäni piirtelemällä kuvia asukokonaisuuksistani ja lukemalla Jaanasta (kyllä senniminen lehti oli olemassa!), mikä on out ja mikä in. Tämä vaihe meni melko nopeasti ohi, mutta ei niin nopeasti, ettenkö olisi ehtinyt blogia perustaa, jos ensin olisin saanut jostain aikakoneen. Vaatekaappini sisältö olisi ihan sellaisenaan käynyt nykymuodista.

Jos olen aivan rehellinen, on pakko myöntää, että vieläkin sisälläni asuu pieni ekshibitionisti ja fäshön-friikki, joka haluaisi joka aamu postata päivän asustaan kuvien kanssa. En tosin tiedä, kuka niitä kuvia suostuisi katselemaan.

Anglosakseilla on hyvä sana minun ns. tyylilleni: nondescript. Aikuisten naisten vaatteissa näytän pönäkältä tädiltä, ja nuorisovaatteet taas saavat minut vaikuttamaan säälittävältä ikiteiniltä, joten seilaan jossain siinä välillä. Haluaisin panostaa laatuun, mutta ostan paskaa, koska kuitenkin viehätyn ohimenevistä trendeistä. Useimmiten pukeudun farkkuihin ja t-paitaan; farkut kelpaavat vaikka olisivat kuinka last season, mutta paitoja voin sovitella peilin edessä puoli tuntia.

Vaatteissa on kaksi kategoriaa: ne, joihin voi pukeutua piiloutuakseen, ja ne, joiden tehtävä on sanoa "katsokaa minua!". Käsi sydämelle: kumpia sinä käytät?

Valitsen vaatteet sillä perusteella, miltä ne tuntuvat päällä, ja sehän nyt ei ole kovin hyvä lähtökohta visuaaliselle esittämiselle. Siitä huolimatta myönnän kuuluvani jälkimmäiseen kategoriaan. Jos en muuten niin ihan kenkien takia. Tänä syksynä olen ostanut esimerkiksi nämä (ja näiltä sivuilta kelpuuttaisin melkein kaikki muutkin):

Mitä näkee kun katsoo pinnan alle

Koska sekä eno että mummu voivat tilanteeseen nähden hyvin, on aika huoahtaa hetkeksi ja osallistua viikkovitoseen. Ohje kuuluu: Valitse kotoasi viisi yksityiskohtaa, jotka ovat sinulle tärkeitä mutta joita muut eivät ehkä huomaa, ja kerro niistä.

1. Korvisteline. Tykkään roikkuvista korviksista, ja minulla on niitä paljon. Nykyisin en kovin usein käytä niitä, mutta jossain niitä on pakko säilyttää. Muutama vuosi sitten isä teki minulle hienon korvistelineen virittämällä valokuvakehykseen rautalankoja, joille korvikset voi ripustaa. Systeemi on yksinkertainen mutta toimiva. Teline on kaunis ja minulle tärkeä, mutta sitä ei kukaan näe, ja arvaattekos miksi? Koska sen sijainti on makuuhuoneessa a.k.a. romuvarastossa, jonka ovi pidetään kiinni aina kun meillä on vieraita.

2. Mokosta ostetut kannelliset kaislakorit. Niihin mahtuu paljon pientä roinaa. Niitä ei kukaan näe samasta syystä kuin ei korvistelinettäkään. Makkarin karmeiden tavaraläjien kaaoksessa kaislakorit muodostavat harmonian saarekkeen. Kun epäjärjestys käy oikein ahdistavaksi, tuijotan niitä. Ommm ommm ... Makkaria ei voi siivota osittain siksi, että kaikki tavarat eivät mahdu minnekään muuallekaan. Toinen syy on se, että on pakko olla jokin paikka, mihin mies saa kasata tavaroitaan, koska se on hänen tapansa pitää ne järjestyksessä.

3. Kirjojen järjestys kirjahyllyissä. Se on tärkeä, vaikka sen logiikka ei ehkä ulkopuoliselle helposti aukeakaan. Suuret linjat on helppo hahmottaa: dekkarit ovat enimmäkseen keskenään, lastenkirjat samoin, tietokirjat ovat pääsääntöisesti eri hyllyillä kuin kaunokirjallisuus. Suurten linjojen sisällä sijoitusratkaisut tehdään täysin tunteenomaisesti. Vähän kuin plaseeraisi ihmisiä illallispöytään.

4. Keittiönpöytä. Se on pieni, herttainen 1960-luvun pöytä, peräisin vanhempieni ensimmäisestä yhteisestä kodista. Kun sitä katsoo, voisi luulla, että sen ympärille mahtuu juuri ja juuri neljä ihmistä syömään, mutta on siinä ruokittu melkein kymmenenkin henkeä. Tätä nykyä pöytää peittää aina värikäs liina, eikä se ole mitenkään huomiota herättävän näköinen. En usko, että vieraille tulee edes mieleen, että se olisi jostain muualta kuin IKEAsta. Sieltähän kaikki huonekalunsa hankkivat, eivätkö muka?

5. Kuusivuotiaan järkät. Tämä on ihkua, eikä tätä huomaa kukaan muu kuin äiti. Kuusivuotiaan huoneessa vallitsee harkittu kaaos. Ulkopuolisen silmin kamppeet ovat sikin sokin, mutta itse asiassa jokaisella on oma paikkansa. Kuusivuotiaalle siisteys tarkoittaa sitä, että keskellä lattiaa ei ole mitään. Sen sijaan huoneen reunoilla olevat lelulaatikot voivat tursuilla ihan miten paljon vaan. Erityisen tärkeät tavarat pääsevät säilytykseen lipaston päälle. Sydäntä lämmittää että siellä kaiken muun roinan keskellä on kymmenen vuotta vanha valokuva isistä ja äidistä.

Betonilähiössä lauantaina klo 11:00

Valokuvatorstaissa katsellaan maailmaa tänään klo 11:00. Olin juuri kotipihalla roskia viemässä, ja nappasin kuvan pihapuista ja sinisestä taivaasta.

Revi siitä, Felicity

Tänä aamuna huomasin yhtäkkiä leikkiväni epätoivoisen täydellistä naiskotirouvaa.

Kävin suihkussa. Sudin silmieni ympärille ainakin tunnin palkan arvosta töhnää, jonka olisi tarkoitus poistaa turvotus hups vain. Jätin töhnän vaikuttamaan kymmeneksi minuutiksi, niin kuin käskettiin.

Menin keittiöön. Näin ilman silmälasejakin, että kaikki tasot olivat törkeän likaiset. Otin rätin ja hinkkasin ne puhtaiksi.

Menin kylppäriin ja pyyhin töhnän.

Jotkut miehet eivät tiedä mitä menettävät.

Toiset on liikkeellä luonnostaan

Kuusivuotias sai eskarista läksyksi miettiä, mikä olisi hänen syntymälahjansa. Niistä sitten keskustelimme illalla. Minä heti luettelemaan: kauniit siniset silmät, puhelias suu, lämmin ja tunteikas sydän, pitkät ja levottomat jalat, vahva varsi, rakkaus musiikkiin.

"Äiti, en mä noita voi sanoa. Mua ujostuttaa."

Seuraavaksi keskustelimme ujostelusta, itsestään puhumisen vaikeudesta ja 6-vuotiaana olemisesta. Kysyin Kuusivuotiaalta, mistä syntymälahjastaan hän itse haluaisi eskarissa kertoa.

"Emmä tiiä. Mulla pyörii päässä vaan sen variksenmerkki."

Siinähän se! Yhdessä totesimme, että oikein hieno ja esittelyyn sopiva syntymälahja on "haikarannokanjälki", punertava V:n muotoinen merkki Kuusivuotiaan otsatukan alla.

Entä jos olisin saanut itse saman läksyn? Mikä ihme voisi olla minun syntymälahjani? Yliherkkä kuulo- ja hajuaisti? Lyhytvihaisuus ja anteeksiantamisen kyky? Vaiko yksinkertaisesti alimittaiset pikkurillit?

Mononen, Mononen, tulkaa jo

Siltä varalta, että joku ei tiedä: Mononen on kuuluisa helsinkiläinen hautaustoimisto. 70-luvulla eläneet ehkä muistavat Liisankadulla-kappaleen ja Matti Makkosen ruumisarkkuliikkeen - älkää antako tekaistun nimen hämätä, kyseessä on Mikko Mononen. Ne Luumäet taas huusivat Monosta apuun, koska tytölleni kävi pieni vahinko, luuli lähtevänsä ja minut jättävänsä, ei anteeksi saanut vaan luodin päähänsä.

FAQ: Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?

Vastaus: Siitä, että kuuntelee sujuvasti vieressä, kun äiti ilmoittaa mummusta huolehtivalle hoitsulle puhelinnumeronsa, ja tajuaa vasta seuraavana päivänä, että numero oli ihan väärä.

Mummun vieminen onnistui yli odotusten. Kotoa lähteminen oli tietysti kamalaa ja kirvoitti monia lentäviä lauseita kuten:

"minähän en kotoani lähde, perkele" ja

"niin se on, että joskus kun apua tarvitsee, sitä ei saa, ja joskus saa vaikkei tarvitsekaan".

Perillä sen sijaan mummu luiskahti kuin kala veteen, kuten oli odotettavissakin. Mummu on ehkä maailman toiseksi seurallisin ihminen heti meidän Kuusivuotiaan jälkeen. Pöyristyttävintä tässä kaikessa on se, ettei hän ole lähtenyt ikätovereidensa pariin jo aiemmin.

Seuraava jännäyksen kohde on enon leikkaus, jonka takia mummu lepolomalle lähtikin. Eno on nimittäin toiminut jo monet vuodet mummun omaishoitajana.

Enon määrääviin luonteenpiirteisiin ei kuulu ylenpalttinen positiivisuus eikä optimismi. Niinpä ei olekaan ihme, ettei hän itse usko pääsevänsä elävänä pois sairaalasta. Keväällä hän realisoi säästöjensä korkoja ja osti meille sisarentyttärilleen kaikenlaista mitä arveli meidän tarvitsevan. Pari viikkoa sitten hän kertoi tunteikkaasti siitä, kuinka oli mökillä saunonut viimeisen kerran ja avannut viimeisen saunakaljan - ei suinkaan tämän kesän vaan koko elämän viimeisen, saattoi kuulla rivien välistä.

Luulimme jo, että pessimismi oli hieman hellittänyt, kun kuulimme, että eno oli osallistunut veikkaukseen, jonka tulos ratkeaa vasta ensi lauantaina, siis kaksi päivää post operat. Vaan ehkä ei sittenkään. Nimittäin kun äitini kysyi puhelinnumeroa, josta enon vointia voi leikkauksen jälkeen tiedustella, tämä vastasi:

"Mistä mä voin tietää mikä sen Monosen puhelinnumero on."

Kahdeksan kaunista

Ally vastasi haasteeseen. Siinä pyydettiin luettelemaan kahdeksan asiaa, joista omassa elämässä on ilon, tyytyväisyyden tai jopa onnen siemeniksi. Harvoinpa on haasteen jatkaminen tuntunut yhtä tärkeältä kuin tämän nyt. Jos löydän elämästäni kahdeksan hyvää asiaa (ja löydänhän minä!), paskanko väliä niillä huonoilla sitten enää.

1. Lapsi. Lupaan, että en luettele muita itsestään selviä asioita. Tämä on tärkein.

2. Rantakalliot. Mökillä on parhaat, mutta muutkin käyvät. Meri, järvi, kaikki kelpaa. Rantakallio on ainoa paikka, jossa pääsen eroon sanoista ja olen riittävä omana itsenäni. Kun oikein hyvin menee, maisema on minussa itsessäni, mutta välillä ei mene niin hyvin, ja silloin se on haettava muualta.

3. Macbook ja laajakaista. Siis miettikää, voin blogata aamulla ennen kuin lähden töihin! Älkää tulko mulle väittämään, että koko muu maailma on tehnyt niin jo vuosikausia.

4. Huumori. Täällä blogissa saatan välillä kuulostaa siltä kuin elämäni olisi synkkää alhoa, mutta se johtuu vain siitä, että olen kova tyttö liioittelemaan. Oikeasti en pysty olemaan masis kovin pitkään. Aina jostain putkahtaa jokin tajuttoman hassu juttu, joka saa suupielen nykimään. Itkusta iloon on lyhyt matka. Liekö sitten niin että siitäkin saan kiittää viipurlaisii juuriani.

5. Käveleminen. Rento ja reipas liikehdintä ulkoilmassa saa ajatukset liikkumaan tervehenkisiin suuntiin, pois oravanpyöristä ja noidankehistä. Olo kevenee useammallakin tavalla.

6. Radio. Oikeastaan musiikki kaikissa muodoissaan, mutta radio on kätevimmin käsillä juuri nyt. Olenko mainostanut Tivoliani riittävän monta kertaa?

7. Punaviini, tumma olut, rautayrttitee, maitokahvi. Kaikki muutkin lämmittävät juomat.

8. Ystävät. Anteeksi! Lupasin olla listaamatta selviöitä, mutta en pystynyt pidättelemään.

Huomaatteko, että en luetellut yhtään mitään syötävää. Taidan olla surkeammassa jamassa kuin luulin. Perunamuusi nyt ainakin kuuluisi listalle ehdottomasti.

Jos joku haluaa jatkaa haastetta, suosittelen!

Huhhahhei ja miten se nyt jatkuukaan

Kun ihmistä tarpeeksi mätkitään kartulla ja ympärillä tapahtuu kaikkea drastista, sanottavaa jää kovin vähän.

Sen verran kuitenkin, että rankka työpäivä ja vielä rankempi jumppa sentään vielä palauttavat maailman mittasuhteisiinsa - ei välttämättä oikeisiin mutta ainakin siedettäviin. Tähän päälle vielä punkkua ja ruisleipää, niin kohta alan muistuttaa omaa itseäni.

On aikakin. Eilen vedin henkilökohtaiset pohjat, kun radiosta tullut Viidestoista yö sai minut itkemään. Tottahan olen aikoinani itkeskellyt esimerkiksi aamun Hesarin tai Pikku kakkosen tunnarin takia, mutta että Viidennentoista yön? Se kuuluu varmaan jo jonkin tautiluokituksen piiriin.

Lisänä rikka rokassa, kuten vanha kansa niin hyvin tietää. Huomenna menen äidin kanssa viemään mummua vanhainkotiin. Enpä ole käynytkään sellaisessa sitten vuoden 1979, kun isotätini otti ja kuoli. Jotenkin toivoisin, että ne olisivat noista ajoista muuttuneet viihtyisemmiksi. Vaikka sama se millainen palatsi on vastassa, ei mummu sinne kuitenkaan mielellään jää.

Kyseessä on väliaikainen oleskelu. Seuraavan kahden viikon aikana kukaan lähiomaisista ei pysty olemaan mummun kanssa 24/7, ja sosiaalitoimen mielestä mummu ei voi olla yksin edes osaa vuorokaudesta. Vaan yrittäkääpä saada tämä mummulle jakeluun. Mummu elää missä vuodessa milloinkin, harvemmin kuitenkaan tässä tämänhetkisessä.

Odotettavissa on sellainen taistelu, että Puola, Lutz ja Leipzig kalpenevat. Tai sitten ei. Jos oikein hyvin käy, mummu kuvittelee menevänsä kylään jonkun (todennäköisesti ammoin kuolleen) ystävänsä luo. Dementikko on siitä höppänä tapaus, ettei siitä voi ikinä tietää.

Niin tai näin, omasta mielestäni olen ansainnut punkkulasilliseni. Valkaisen nenää sitten joskus kun saan sielupuolen kuntoon.

Mutsin rotsi on stadis duunis

Tänään tie vie sukumökille äidin rapujuhliin. En jaksaisi salailla asioita, mutta toisaalta ei keskeneräisistä oikein voi puhuakaan. Onneksi porukkaan kuuluu pikkulapsia, joiden taakse voi mennä piiloon. Kun oma-aloitteisesti tarjoutuu vaihtamaan vauvan vaipan, leikkimään pikkutytön kanssa ja vahtimaan poikien puuhia, muista aikuisista ei näy kuin selät. Joiden loittonemista säestävät voimakkaat helpotuksen huokaukset.

Sitä paitsi tykkään muutenkin lasten seurasta. Se on terapeuttista. Ainakin nämä lapset luovat ympärilleen rakkauden ilmapiirin, jossa asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen. Ei oo niinku mitään väliä sillä, onko laskut maksamatta tai ystävä pettänyt. Paljon tärkeämpiä ovat tikuttomat varpaat, seikkailuun sopiva metsä, nalle kainalossa ja karkki suupielessä.


Asiasta toiseen eli Blummis spiidaa klitsus

Kuten niin moni muukin asia elämässäni, blogi-identiteettini on tällä hetkellä hieman hakusessa. Ainakaan en halua alkaa jatkuvasti nillittäväksi ihmissuhdebloggaajaksi. Joku ihan uusi aluevaltaus voisi olla pähee ... Hmmm, kokeilisiko murrebloggausta?

Tämä murremeemi on kiertänyt vaikka missä. Kopioin sen Kriisiltä. Ideana on kirjoittaa esimerkkilauseet oman puhekielensä mukaisesti.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Mun siskon punane mekko mahtuu mullekki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviiksä apuu siin mantsanläkes?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Joo, tehään nii.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummu sano et se hakee meiät varttii vai kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
No mä tulin sit dösäl kaupunkii ku en ehtiny junaa.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ooksä nähny broidin kännyy?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostiksä se hamee mikä me nähtii sillo henkkikses? Viime viikol vai millo se oli.

Koska olen syntynyt Helsingissä ja asunut aina pääkaupunkiseudulla, omaan suuhuni istuu parhaiten täkäläinen lyhyt ja nariseva hämäläismurre. Yhtä lähellä sydäntäni ovat isovanhempieni kielet, Viipurin ja Tampereen seudun murteet. Sopivassa seurassa alan puolivahingossa jäljitellä niiden nuottia, mutta en kyllä osaisi kirjoittaa niillä yhtään mitään.

Postauksen otsikko on lainaus muualta kotoisin olevilta kavereiltani, jotka nauravat slangisanoille. Omaan puheenparteeni ne kuuluvat, mutta olen aika tarkka niiden käytöstä. Esimerkiksi "duuni"-sanaa käytän kaikkialla muualla paitsi töissä. Olisin otettu, jos poikani sanoisi minua "mutsiksi", vaikka sillä nimellä en kutsukaan omaa äitiäni. Kotikaupunkini ei ole "Stadi" vaan "Helsinki" - vaikka olenkin ihan mielelläni stadilainen.

Ehkä en sittenkään ala murrebloggajaksi. Liian työlästä. Kelaa ny vähä, siis ehä mä ehtis muuta duunaakaa.

Kukkis tienhaarassa

Vielä kerran kiitos kaikille jaksuhalaajille. Matka jatkuu tästä johonkin suuntaan. Olen aika utelias näkemään, minne. Toivottavasti pysytte kuulolla.

Ruskeat seinät

Minä olen parhaimmillani kriiseissä. Odottaminen on kaikkein kamalinta. Sitten kun kakka oikeasti osuu tuulettimeen, ei muuta kuin käärin hihat ja rupean siivoamaan. Mutta on mulla silti nyt paino mahassa.

Joku ehkä arvaa, mistä puhun. Se riittäköön.

Kerrankin on sellainen olo, että edes jaksuhalit eivät tekisi pahaa.

Jatkoa edelliseen

Jos haluatte halvalla ekstreme-elämyksiä, tehkääpä niin, että olette vähän aikaa ilman Internet-yhteyttä. Kolme vuotta ilman on sulaa hulluutta, lyhyempikin aika riittää. Kun avaa yhteyden uudestaan, mahtavat sävärit saa vaikkapa siitä, että huushollin siivoamisen jälkeen palkitsee itsensä oluella ja - tadaa! - blogien lukemisella. 95 prosenttia väestöstä ei pidä tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta antakaa mun silti hetki vielä hehkuttaa. Päivän-parin päästä lienen viilennyt.

Meillä eletään muutenkin jännittyneissä tunnelmissa. Kuusivuotiaan kesäloma loppuu ja eskari alkaa huomenna. Kavereita on ikävä, mutta mutta ... Kuusivuotias ymmärtää, että kyse on isommista asioista kuin aiempina syksyinä - ettei peräti pikkulapsiajan päättymisestä. Muutamana viime päivänä ulinan aihe on ollut "mä en haluu mennä eskariin".

Katselemme juuri Heinähattua ja Vilttitossua. Leffa on tuttu vuosien takaa, mutta en tiedä, kuinka järkevää sen katsominen on juuri nyt, sillä juoni seuraa Heinähatun viimeistä kesää ennen kouluun menoa. No, kohtahan se nähdään. "Lasten täytyy myös joskus olla tuhmia" ja muut tarttuvat vuorosanat ovat onneksi meillä jo vähän käytössä kuluneita.

Tänään piti katsoa Henkien kätkemä, mutta tallentava digiboksi päätti toisin. Ihme laite elää omaa elämäänsä. Sen pirulaisen takia minulta on ensimmäistä kertaa 13 vuoteen jäänyt näkemättä jaksoja Teho-osastosta. Däämn.

Näillä kulmilla on ollut hikinen viikonloppu. En valita. Olen nimittäin sitä mieltä, että ihmisen ei ole tarkoitus olla alle 28 asteen lämpötilassa (paitsi ehkä öisin). Ainut ongelma, jos sitä nyt ongelmana haluaa pitää, on se, että kylmä olut maistuu turhan hyvältä. Näinköhän taivun tänään vielä pitkästä aikaa ensimmäiseen kännipolkkaan, kunhan ilta tästä etenee. Kohta sekin nähdään.

Meitsi bloggaa kotoa!

Melkein kolmen vuoden elämä ilman kotinettiä päättyi tänään. Sain heti niskani kipeäksi.

Nettiyhteydestä luopuminen oli aikoinaan tietoinen ratkaisu. Istuimme töissä koneella kahdeksan tuntia päivässä, ja kotona halusimme tehdä jotain muuta. Näinä vuosina elämä on ollut vapaata, huoletonta ja monipuolista - mutta silti jotenkin tyhjää. Miten ihmeessä olen selvinnyt, kun en ole voinut kotoa käsin tarkistaa Post Secretin uusimpia postikortteja tai naureskella Norpatin sarjakuville? Puhumattakaan siitä, että en ole voinut sadepäivinä istuttaa Kuusivuotiasta Ylen lasten sivujen ääreen ...

Kaikki tuo on taakse jäänyttä elämää. Täältä tullaan, maailma.

Jälkijunassa

Väsynyt Kukkis jonottaa työpaikkaruokalassa ja odottaa, että tulisi iltapäivä ja pääsisi kotiin.

Sain tämän toimimaan vasta, kun lainasin työkaverin puuseetä. Saakuti. Toivottavasti ongelma on työkoneeni ohjelmissa eikä macissa sinänsä. Kohta nimittäin saan oman macbookin, ja sitten en muuta teekään kuin meezejä.

P.S. Minäkin olisin toivonut, että tässä saisi lisätä lihaa luiden päälle ja tehdä kasvonpiirteitä vähän skrodemmiksi. Vaan onhan se kiva katsella edes joskus itseään hoikkana ja kauniina.

Oma uni paras uni

Reilun viikon ajan olen nukkunut oman mittapuuni mukaan lyhyitä yöunia, seitsemää tuntia tai vähempääkin yössä. En ole ollut ihmeemmin väsyksissä, eikä ole ollut kovin vaikea edes herätä aamulla töihin. Jotenkin olen kuitenkin kaivannut pitkään nukkumisen tunnetta, tiedättehän, aamutuntien värikkäitä unia ja lämpimiä ja nuhruisia lakanoita, joista tekee jo mieli nousta.

Tänä aamuna heräsin ennen kuin herätyskello soi. Olin virkeyden rajamailla, mutta tein periaatepäätöksen: käänsin kylkeä, otin hyvän asennon ja nukahdin uudestaan. Nukuin sikeästi vielä tunnin ja havahduin vasta, kun Kuusivuotias tuli herättelemään. Onneksi on liukuva työaika ja lyhyt työmatka.

Viikkovitosessakin puhutaan nukkumisesta. Tällä kertaa bongasin kysymykset Virkanaiselta:

Sängyn olen saanut isältäni, joka oli 1990-luvun puolivälissä muutaman vuoden ulkomaankomennuksella ja halusi tuoda meille tyttärilleen tuliaisiksi paikallisten tekemiä huonekaluja. Minä tarvitsin silloin sänkyä, ja sain sen. Se on hieman liian krumeluurinen ja siirtomaatyylinen omaan makuuni, mutta onpahan käsityönä tehty. Tietääkseni sitä ei ole tehty mistään uhanalaisesta puulajista, mikä on myös ihan jees.

Sängyn pohjarimat eivät kestäneet kuivaa huoneilmaa ja satakiloista miestäni, vaan alkoivat katkeilla muutama vuosi sitten. Nyt sänky on pelkkä kehikko, jonka sisällä on runkopatja.

Petivaatteet ovat puuvillaisia ja värillisiä. Rrrakastan värikkäitä lakanoita. Minusta on ihana painaa pääni marimekon vihreän tai sinisen sävyiseen tyynyliinaan ja kietoutua siihen sointuvaan pussilakanaan. Toinen ehdoton juttu on leveä aluslakana, jonka kulmissa on kuminauhat. Muunlainen lakana ei meidän sängyssä pysy, kumma kyllä. Ilmeisesti meillä on vilkkaampi yöelämä kuin itsekään tiedämme.

Mitään kotitöitä ei voi ikinä tehdä niin usein kuin pitäisi. Minä en ainakaan voi. Tämä koskee myös petivaatteiden vaihtamista. Riittänee kun sanon, että vaihdan ne aina sopivassa saumassa.

Kun nukun, minulla on yleensä aina jotain päälläni. Tykkään söpöistä yöpaidoista, mutta joskus on sellainenkin hetki, että nukun vanhassa t-paidassa. Pyjamat ovat myös kivoja. En tosin tapaa käyttää saman pyjaman ylä- ja alaosaa samaan aikaan. Yleensä otan pyjamasta käyttöön pelkät housut ja pidän niiden kanssa hihatonta toppia. Yläosa ei saa olla liian iso, koska muuten se kasaantuu kainaloihin ikäväksi mytyksi.

Kylläpä jaksoin kirjoittaa pitkään näinkin kiehtovasta ja yleisesti kiinnostavasta aiheesta. Lopetan ennen kuin kaikki nukahdatte. Enkä muuten toivota kauniita unia.

Kuka missäkin haluaa viettää kesäisen päivän

Eilen oli koko perheen Puuhamaa-päivä. Isä ja poika riehuivat Tervakoskella, ja äidillä oli töiden jälkeen oma Puuhamaa: kävelin keskustaan ja hengailin siellä.

Istuin vähän aikaa Belgen terassilla ja katselin Kluuvikadulla kulkevia kesäisiä ihmisiä. Kaikki olivat kauniita! Jopa tennissukissa ja kulahtaneissa sandaaleissa askeltavien mahakkaiden miesten käynnissä oli kepeyttä ja keinuntaa, jonka saa aikaan ainoastaan elokuinen hellepäivä. Toim. huom. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Join vain yhden oluen.

Jos pitäisi määritellä yksi tilanne, jossa tunnen olevani täydellisen vapaa, se olisi tämä: istun baarissa tai terassilla yksinäni, kaljatuopin ja kirjan kanssa. En rupeaisi siinä yksikseni kännäämään, mutta yhden tai kahden kaljan juominen ihan itsekseen kaupungilla on parhautta, varsinkin jos mukana on hyvää lukemista. Eilen oli.

Piipahdin kahdessa kaupassa, silmäilin laiskasti paria alerekkiä ja löysin t-paidan, jota olin himoinnut jo kesällä. En osannut valita sinisen ja ruskean välillä, joten ostin molemmat. Myyjä totesi: "Kannattaa ottaa kaksi kun saa näin edullisesti. Näitä voi käyttää vielä jonkin aikaa, kun ne oli kuitenkin loppukesän mallistoa." Siis täh? En ollut tiennytkään, että t-paita on yhtä paljon muodin vaihtelujen armoilla kuin farkkujen lahkeet. Taidan ottaa riskin ja käyttää samaa paitaa vielä ensi sesongillakin. Ellei mene sitä ennen puhki ja matonkuteiksi.

Aleksin katusoittajien laatu ja määrä on tänä kesänä ollut korviahuumaava. En tiedä, mistä niitä ammattimaisia jousikvartetteja sikiää - ehkä itärajan takaa? - mutta mielikseni heitä kuuntelen. Mielelläni myös kannan roposeni soittajien kassaan. Eilen kadun oli vallannut kolmen vibrafonistin (?) bändi. Entiseen elämääni liittyvien outojen syiden takia tiedän melko paljon soittimista, mutta siitä huolimatta en erota toisistaan vibrafonia, ksylofonia, marimbaa ja mitä niitä nyt onkaan. Joka tapauksessa pojat pistivät malletteihin vipinää.

Seikkailuistani virkistyneenä palasin kotiin, jossa minulle tarjoiltiin tarinoita hurjista sattumuksista vesiliukumäessä.

Hyvä päivä. Suosittelen.

Me like

Haaste Allylta: Kerro 10 asiaa, joista pidät itsessäsi.

1. Pidän siitä että en stressaa.

2. Pidän siitä luonteenpiirteestäni, jota voi kuvata sanalla lojaalius, uskollisuus, jämähtäneisyys, mitä nyt kukakin haluaa käyttää. Kovin järkevä piirre se ei aina ole, mutta pidän siitä silti.

3. Pidän siitä, että tykkään olla sekä yksinäni että seurassa. Olisi kamalaa, jos en kestäisi jompaakumpaa.

4. Pidän silmistäni, minun mielestäni ne ovat kauniit, ja ovat niitä muutkin kehuneet. Harmi vaan kun ne pitää piilottaa rillien taakse. Mainitsinko jo, että minulle ikänäkö tarkoittaa likinäköisyyden tasoittumista, ehkä jopa rillittömyyttä, ja odotan sitä huomattavasti enemmän kuin kuuta nousevaa.

5. Pidän siitä, että minulla oli pokkaa kirjoittaa tuo äskeinen. Ei ole helppo kehua omaa ulkonäköään, vaikka olisi yhtä kaunis kuin minä. Viimeinen lause oli huumoria, vitsi, tiedättehän.

6. Pidän siitä että olen äiti. Se ei ole tietenkään oma ominaisuuteni, ja kun sanoin noin, rikoin varmaan kamalalla tavalla tämän haasteen henkeä ja kirjainta. Ei voi mitään. Äitiys on hienointa mitä tiedän, ja ilman sitä olisin kokonaan toisenlainen ihminen. Pidän jopa siitä, millainen äiti olen - siitä huolimatta että joskus suutahdan, en aina jaksa leikkiä enkä ikinä leivo pullaa. Teenpähän muita kivoja juttuja sen sijaan.

7. Jatkoa edelliselle: pidän sektioarvestani, koska se on söpö ja koska siitä näkee, että olen saanut lapsen.

8. Pidän toffeesta. Ai miten se minuun liittyy? Ei mitenkään. Testasin vain, oletteko hereillä. Tosin toffeella ja minulla on ainakin yksi yhteinen ominaisuus: sitkeys. Sitä ei pidä sekoittaa kärsivällisyyteen. Olen kärsimätön mutta venyvä, ja pidän siitä.

9. Pidän myös siitä, että olen onnistunut pysyttelemään suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka olen syntymälaiska herkkupe*se.

10. Pidän siitä, että olen vihdoinkin 37-vuotiaana oppinut pukeutumaan säänmukaisesti. Bonuksena olen alkanut pitää lähes kaikista säätiloista maaliskuusta marraskuuhun. Keskitalvi on keskitalvi, ja siitä en opi tykkäämään, ellen muuta jonnekin huomattavasti etelämmäksi. Mikä ei sinänsä olisi ollenkaan huono vaihtoehto.

Apua, pitääkö mun haastaa joku? Haastan Minhin, koska haarakonttorissa on meemipäivät, ja Helenin muuten vaan.

Joskus liikennemerkki osuu naulan kantaan, joskus vähän ohi

Ajoimme aikaisin aamulla mökiltä kotiin. Koko Länsi-Suomi kylpi valkoisessa sumussa. Raision ja Suomusjärven välillä ei näkynyt mitään muuta kuin tietä muutama kymmenen metriä kerrallaan ja silloin tällöin vilahdus vihreää. Matkan varrella parissa paikassa oli hieno, digitaalinen varoituskyltti, jossa luki:

Paikoin sumua.

Älä.

Ja ranteessa mulla on meripihkainen koru

Loman jälkeen pitää hieman hieroskella bloginystyröitään, ennen kuin pääsee takaisin entiseen vauhtiin. Koska en kykene kirjoittamaan mitään muutakaan, vastaan äärest vanhaan meemiin, jonka nappasin Minhiltä. Uusille lukijoille se ehkä kertoo jotakin minusta, ja vanhat tutut eivät toivottavasti ota nokkiinsa. Kysymykset eivät minun mielestäni olleet ihan yhtä tylsiä kuin näin pitkissä meemeissä keskimäärin.

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
- 163,5 cm

Omistatko asetta?
- En.

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
- Ei ainakaan masennus. Olisin saanut sen jo.

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- Aviomieheni sukunimessä on viisi kirjainta. Riittääkö tämä vastaukseksi?

Pidätkö hotdogeista?
- Miten sen nyt ottaa.

Mikä on lempijoululaulusi?
- En etsi valtaa, loistoa

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- Vettä, verigreippi-tuoremehua ja maitokahvia. Ai niin ja tietenkin sampanjaa.

Teetkö punnerruksia?
- En.

Seurusteletko?
- En, koska olen naimisissa. Mutta jos kiinnostaa, jätä sähköpostiosoite kommenttilootaan haahhahhahhaa.

Pidätkö sateesta?
- Itse asiassa kyllä.

Onko sinulla ADHD?
- Ei.

Kolme asiaa, joita mietit juuri nyt:
- Kuinka paljon pitäisi voittaa lotossa, ettei tarvitsisi enää ikinä mennä töihin?
- Pitää muistaa ottaa kamera mukaan mökille.
- Ostaisko punkkua vai tyytyiskö roseviiniin.

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- Kolme lounasta (tarjosin kahdelle seuralaiselle). En ole ehtinyt vielä kauppaan.

Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
- Vesi, kahvi, tee, tuoremehu, viini.

Mihin aikaan heräsit tänään?
- Heräilen pitkin yötä. Nousin ylös puoli seitsemältä.

Osaatko tavuttaa?
- On muuten yllättävän vaikeaa muilla kielillä kuin suomeksi.

Tämänhetkinen huoli?
- Liittyy läheisen mielenterveyteen. Ei siitä sen enempää.

Tämänhetkinen vihastus?
- Elämässä on liikaa työtä ja liian vähän hellyyttä. Tosin ei se vihastuta vaan pikemminkin surettaa. Vihaksi pistää luonnon tuhoaminen ja muista ihmisistä piittaamaton käytös.

Lempipaikka?
- Rantakallio. Mökillä on paras, mutta muutkin käy.

Vähiten mieluisa paikka?
- Lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotto.

Minne haluaisit mennä?
- Mökille.

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
- Kysy vaan kuinka monet.

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
- Käyn katsomassa poikaa ja sammutan vessan valot.

Palatko vai rusketutko?
- Rusketun. En ole palanut ikinä.

Keltainen vai sininen?
- Häh?

Milloin puhelimesi soi viimeeksi?
-  Kännykkä soi vartin yli yksitoista.

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
- Vaikka mitä. Esimerkiksi murtovarasta, tulipaloa ja sitä, että tempaudun sänkyineni avaruuteen.

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
- Pinnejä ja hiuslenksuja.

Viimeisin asia jolle nauroit?
- Joku pojan kertoma juttu. Aamun Hesarin jollekin sarjakuvalle hymähdin (todennäköisesti kyseessä oli Fingerpori tai Viivi ja Wagner, mutta en muista, kumpi).

Montako TV:tä taloudessasi on?
- 1.

Kovaäänisin kaverisi?
- Siskontyttö 4 v.

Hiljaisin?
- Kaikista lähtee aika paljon ääntä.

Mitä teit keskiyöllä?
- Nukuin.

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- Paljonko kello on?

Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
- Ei.

Onko kädessäsi sormusta?
- Ei juuri nyt.

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
- Noin viidet farkut ja pari farkkuhametta. Enempää ei mahdu.

Oletko mielestäsi notkea?
- Kuin aidanseiväs.

Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
- Työhuoneen kirjahyllyn.

Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
- Onko tämä joku salaliitto vai?

Minkä eläimen näit viimeksi?
- Todennäköisesti kingcharlesinspanielin, koska naapureilla on niitä.

Milloin viimeksi suutuit?
- Kunnolla en ole suuttunut pitkään aikaan. En jaksa, kun ei se kuitenkaan johda mihinkään. Viimeksi suutahdin pari tuntia sitten ukolle, kun ei se vastannut puhelimeen.

Käytätkö hymiöitä?
- Käytän toisinaan, kun laiskottaa, vaikka silloin tuleekin aina ihkudaa olo.

Etunimesi toinen kirjain?
- N

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
- No voi herttinen. Olen töissä, joten olen koko ajan koneella, paitsi jos olen juomassa kahvia, lukemassa lehtiä, palaverissa tai vessassa.

Omistatko laskimen?
- En. Käytän kyllä joskus kännykän laskinta.

Mersu vai Volvo?
- Saako kuskin kanssa? Ehkä kuitenkin Volvo, kun se on niin turvallinen.

Monestiko päivässä peset hampaat?
- Yleensä kaksi.

Kuusi vai mänty?
- Mänty. Paitsi jouluna.

Juna vai laiva?
- Juna.

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
- Nukahdin pojan viereen, kun olin lukenut hänelle iltasadun. Heräsin parin tunnin päästä ja siirryin omaan sänkyyni miehen viereen. Jossain vaiheessa poika kömpi meidän väliimme.

Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? Miksi?
- Enpä ole miettinyt asiaa tältä kannalta. Omasta mielestäni olen tietenkin kesä, koska se on ihana, mutta muut lienevät toista mieltä.

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
- On.

Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
- Olen.

Kenen kanssa puhuit viimeksi?
- Pomon.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Mieheni.

Lempivärisi?
- Sininen.

Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
- Jos perheenjäseniä ei lasketa, en ole pariin-kolmeen viikkoon eli tosi pitkään aikaan tavannut ketään kavereitani. Saattaa peräti olla, että viimeksi tapasin Elman ja Kauran!

Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kanssa?
- Jaa baarissa vai? Viime viikonloppuna tein siskon kanssa pyöräretken mökiltä lähikylän terassille. Lasketaanko se?

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- Juuri nyt taitaa olla tummanvihreä aluslakana, kelta-viher-sinisävyinen pussilakana ja vaaleanvihreät tyynyliinat.

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- Nousen tästä kohta ja siirryn omaan sänkyyni (selitykseksi ks. kysymys "Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?").

Millä tuulella olet nyt?
- Lievästi ahdistunut mutta toiveikas.

Paras kesämuistosi?
- Tältä kesältä vai kautta aikojen? En millään pysty valitsemaan yhtä. Sentimentaalisesti voisin tietysti sanoa poikani syntymä kesällä 2001.

Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
- Katse on tärkein. Melkein yhtä tärkeitä ovat kädet, hartiat, hiukset ja peppu. Olen ällöttävän pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen tyyppi, mutta vain, kun vieraista miehistä puhutaan.

Montako kertaa olet ollut ihastunut?
- Seitsemän kertaa seitsemän. Ainakin.

Hali vai suukko?
- Sekä että.

Nukutko valot päällä?
- En, mutta yleensä pystyn nukahtamaan, vaikka miehen lukuvalo olisi vielä päällä.

Suututko helposti?
- Kyllä, mutta olen opetellut olemaan välittämättä siitä. Yleensä lepyn viimeistään kahden minuutin päästä.

Oletko mustasukkainen ihminen?
- Ihme kyllä en. Ennen luulin olevani.

Montako sisarusta sinulla on?
- Kaksi.

Oletko hiljainen/ujo?
- En ole kumpaakaan, mutta seurassa pystyn kyllä olemaan hiljaa, jos haluan.

Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?
- On, mutta ei surullisen pitkään aikaan.

Pidätkö suklaasta?
- Tummasta suklaasta pidän, mutta en tykkää syödä sitä kovin usein enkä isoja määriä kerralla.

Kyllästytkö helposti?
- Kyllä.

Uskotko rakkauteen?
- What the fuck?

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
- En tod.

Kuinka usein kiroilet?
- Liian usein.

Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
- Kävelin töihin.

Hei! Mä täällä!

Loma loppui. Nyyh. En tajua, miten opettajat pystyvät palaamaan töihin kymmenen viikon loman jälkeen. Minä lomailin kuusi viikkoa, ja jos olisin ollut poissa töistä päivänkään pidempään, en olisi enää ikinä mennyt takaisin.

Pari viimeistä viikkoa lomailimme koko perhe yhdessä, mutta suurimman osan lomasta vietin kahdestaan Kuusivuotiaan kanssa. Niin, tätähän ette ehkä vielä tienneetkään: Viisivuotiaasta tuli loman aikana Kuusivuotias. Kahden viikon päästä alkaa eskari, onneksi tutussa päiväkodissa. Äitiä jännittää silti. Iiks, mun vauva menee kohta kouluun!

Loma oli fantastinen, vaikka emme tehneet juuri mitään. Tai ehkä juuri siksi. Huomasin, etten kovin paljon piittaa edes ilmoista. Helle on oma suosikkini, mutta on sadesäässäkin puolensa. Aamulla katsoimme ulos ikkunasta ja sen jälkeen teimme sitä, mikä sattui hotsittamaan.

Kotiseutumatkailua harrastimme paljon. Kävimme esimerkiksi isossa eläintarhassa ja pienessä eläintarhassa. Iso eläintarha oli ennenkin nähty ja käyty, mutta pieni oli uusi tuttavuus. Kuusivuotias totesi, että "siellä oli kivoja eläimiä ja ihmisiä", ja olen täsmälleen samaa mieltä. Miljoona miljoona miljoona kiitosta Elmalle kutsusta ja Kauralle & Tosikoiselle mukanaolosta!

Lomalukemisenamme oli muun muassa Roald Dahlin Matilda, josta sivupalkin uusin sitaatti. Risto Räppääjiä luettiin myös ja kaikenlaista muutakin. Kuusivuotias osaisi lukea itsekin, jos vain viitsisi, mutta mitä sitä suotta, kun kumpikin vanhemmista tykkää lukea ääneen. Poika on lellitty piloille, sano mun sanoneen.

Lomasta jäi jäljelle muutama mukava valokuva, joita en jaa teidän kanssanne, koska jokaisessa komeilee joku koko pärställään. Jostain mystisestä syystä minulle, rahattomalle shoppailun inhoajalle, on loman aikana siunaantunut myös kolme uutta paria puukenkiä. Joku logiikka tässä varmaan on. Ehkä kesäkenkien ostelu on minun tapani siirtää talvea kauemmaksi.

Syksy on kiva vuodenaika, mutta miksi se koittaa aina niin pian? Osaako kukaan selittää? Olisin vielä mielelläni jatkanut hitaita aamuheräilyjä, dekkarin vieressä makoilua ja paljain jaloin kävelemistä. Joo joo, tiedän kyllä, että elokuu on kesäkuukausi ja päläpälä, mutta antakaa minun hetki velloa toisen työpäivän angstissani, pliis. Kohta kerään itseni ja astun oravanpyörään.

Viimeistään ensi tiistaina tuntuu siltä, kuin lomaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Jäykkäniskan pojan koston paluu ja vastaisku sille

En ollut huomannutkaan, että olin elänyt viimeiset puolitoista kuukautta olkapäät korvissa. Tajusin sen vasta lauantaina puolenpäivän aikaan, kun astuin autosta mökin pihalle ja tunsin, kuinka kaulani piteni viisitoista senttiä.

Niska- ja selkäkivut ovat vanhoja tuttujani, ja siksi pidän tavallisesti rangastani hyvää huolta. Lämmittelen ja venyttelen säännöllisesti. Ylpeilen sillä, että jumppaan, kävelen ja juoksen hartiat alhaalla ja selkä suorana. Näköjään kannattaisi kiinnittää huomiota myös siihen, missä asennossa istuu ja makaa.

Viimeiseen puoleentoista kuukauteen on mahtunut paljon kiirettä ja pahaa mieltä. Ehkä siksi blogin päivittäminenkin on jäänyt harvoihin ja yhdentekeviin postauksiin. Ei ole ihme, että niska kiristyy.

Yksi syy jäykistelyyn on takuuvarmasti se, etten ole päässyt mökille. Toisin kuin mitä tahansa muuta, mökkeilyn autuutta en pysty sanoin kuvailemaan. On absurdia, että edes viihdyn mökillä, olenhan ratikoista* ja kapakoista riippuvainen urbaanisissi, jolla on herkkä hipiä ja peukalo elämänviivan väärällä puolella. Niin se nyt vaan on.

Olen löytänyt sielunmaisemani, ja ennakkotiedoista poiketen se ei ole Aleksilla eikä edes Tervasaaressa. Siellä haistellaan länsirannikon merituulia, syödään lähitilan perunaa ja sipulaa ja röntystellään ympäri paikkoja vanhoissa reisitaskuhousuissa ja uusissa krokseissa.

Mökillä käy koko suku, joka tällä hetkellä käsittää seitsemän aikuista ja neljä lasta. Yllättävän hyvin olemme sinne mahtuneet, jopa kaikki yhdellä kertaa. Jos tunteet uhkaavat kuumeta liikaa, niitä viilennetään kuohuviinillä. Yksi salaisuus on siinä, että mökillä on jokaiselle jotain. Lasten paratiisi muodostuu matalasta rannasta, harvasta metsästä ja kiipeilykivistä. Työintoisille on aina tarjolla jotain hommaa, jos ei muuta niin rannan perkausta ja puiden kantoa. Urheilijat voivat meloa, kävelijät viedä roskiksen (1,5 km suuntaansa) ja marjanpoimijat samoilla metsissä. Me mielenrauhan etsijät meditoimme vuoroin rantakalliolla ja hellanluukun edessä.

Enää kaksi yötä, ja sitten sinne taas pääsee. Loma alkaa mökkijuhannuksesta. Aion tankata itseeni niin paljon kallion karheutta, suolan tuoksua ja joutsenten huutoja, että pärjään seuraavaan mökkeilyyn asti. Vaikka siihen menisi puolitoista kuukautta.

* Spora ei rimmannut, sori vaan.

Ei hyvän tähen

Tämä tulos on pakko julkaista. Miten nämä tuntuvatkin osuvan niin kohdilleen! Testi löytyi Satujattaren ja Lotan kautta.

You're Costa Rica! You're about as peaceful as anyone on the planet, a real dyed-in-the-wool pacifist. And why not? No one really poses much of a threat to you and everything seems to work out, no matter how much violence and insanity rages all around you. So you relax and appreciate nature and culture while the rest of the world carries on their petty disagreements. If only everyone could follow your example...
Take the Country Quiz
at the Blue Pyramid

Jämistä syntyi vahingossa maukas salaatti

Tee näin:

Pese muutama varhaisperuna ja keitä ne tillillä maustetussa vedessä. Itse olen niin outo, että en laita perunoiden keitinveteen ollenkaan suolaa, mutta kukin tehköön makunsa mukaan.

Kuumenna pannulla mieleistäsi rasvaa ja lisää siihen kuivattuja yrttejä. Oliiviöljyä ei kuulemma pitäisi käyttää paistamiseen, mutta ei meillä muutakaan ollut, joten käytin sitä ja hyvää tuli. Pilko halloumijuusto siivuiksi ja paistele niitä pannulla rapeiksi ja kullankeltaisiksi.

Tee salaattipeti jää- tai muusta lehtisalaatista ja tuoreista yrteistä. Basilika ja timjami rehottavat parvekkeellani, niinpä käytin niitä. Lisää mielesi mukaan tomaattia, paprikaa, kurkkua ja muita kasviksia. Sekoittele salaatinkastike. Itse tein maailman yksinkertaisimman vinegretin Auran sinapista, valkoisesta balsamicosta ja oliiviöljystä. Luulisin, että jokin makealla chilikastikkeella maustettu itämainen tsydeemi toimisi myös hyvin.

Kippaa salaattipedille kastike, rapeat juustot ja höyryävät perunat. Nauti miedoista ja kuitenkin hivelevistä makuyhdistelmistä. Peruna, juusto, sinappi ja yrtit ovat kunnon tiimi, joka tuo toisistaan esille parhaat puolet. Aahh ... Kaveriksi sopii mikä tahansa kesäinen juoma, olut, roseeviini tai vaikka kuiva siideri.

Lomatunnelma

Tämän päivän jälkeen jäljellä on kaksi kokonaista työpäivää ja yksi neljän tunnin nysäputtepäivä (hurraa! vanhoille valtion virastoaikojen jäänteille!). Sitten alkaa loma. Lomalomaloma! Tajuuttekste, se on se aika kun ei tehdä töitä!

Miehen aikataulupanttauksen ja muun jästipäisyyden takia meillä ei ole koko perheen yhteistä lomaa, mutta hätiäkös tässä. Kuusivuotiaan kanssa muutamme asumaan maauimalaan. Minä makaan nurmikolla ja luen dekkareita, ja poika saa polskia. Jätskitaukoja pidetään tasaisin väliajoin. Kauniina kesäiltoina valelen lisäksi itseäni sisäisesti oluella ja kuohuviinillä. Kuulostaako hyvältä vai hyvältä?

Huomenna pääsen mökille ensimmäistä kertaa kuukauteen. Melkein on sellainen olo kuin loma alkaisi jo tänään. Päivän kysymys: huomaisikohan kukaan, jos unohtaisin tulla ensi viikolla töihin?

Niin, ja muistinko mainita, että viikon päästä olen jo lomalla?

Blogisamoilua

Tuhannessa sanassa oli kiva idea, johon tartun näin jälkijunassa:

Mistä vertaisbloggaajasi kirjoittavat? Tässäpä Blogilistan käyttäjille keino tehdä pistokokeita: Poimi kolme ensimmäistä hakemistoluokkaa oman blogisi luokituksista. Valitse kustakin luokasta yksi blogi, jota siteeraat ja johon linkität.

Elämä-luokassa on 935 blogia. Niistäpä sitten valitsemaan. Ajan sirpaleissa on menty naimisiin ja suosikkityökalunikin mainitaan. Ihanaa! Alcinoe kirjoittaa: ... Mieskin tuntuu onnelliselta. Yhdessä tässä nyt taaplataan elämän risukoihin, mutta eipähän tarvitse vesuria yksin heilutella.

Helsinki-luokassa tuntuu olevan valtava määrä blogeja, joita ei ole päivitetty pitkään aikaan. Pikkuisen pöyhimisen jälkeen löytyy Elämää suurempaa, jonka kirjoittajalla on äitien tyypillinen vika: ... En saanut unta, koska olen stressaantunut. Jaa mistä, no en tiedä. Mun on vaan pakko stressata ja murehtia ...

Huijaan vähän, hyppään Hörhöily-luokan yli ja valitsen seuraavaksi Kesämökki-luokan, jossa pääsee valikoituun seuraan. Meitä on kokonaista kolme! Kuis mökki? kuvaa rakennusprojektia: ... Teräspalkkien päälle bitumi estämään maakosteuden nouseminen rakenteisiin. Tämän päälle 2x6" runkopalkki pystyyn. Alle lauta samansuuntaisesti. Palkkien väliin harvalaudoitus ja päälle tuulensuojalevy ...

Siinäs kuulitte!

Kun tähän hommaan rupesin, tavoitteenani oli, että etsisin ihan toisenlaisia blogeja kuin tavallisesti luen. En löytänyt. No, pakko myöntää, että rakennusprojektiblogeja en ole ennen lukenut. Horisonttini avautui sentään pikkuisen.

Entä te muut?

Tässä touhussa saa mukavasti kulutetuksi viimeisiä lomaa edeltäviä työtunteja. Sanokaa mun sanoneen: elokuussa on ihan yhtä tylsää tulla takaisin töihin, olipa pöytä siisti tai sotkuinen ja projektit lepovaiheessa tai levällään.

Onnea matkaan!

Outo loppukesän runo - mitäs siitä sanotte?

Runotorstain 51. haaste on ääni:

Olen pessyt hampaani 3672 kertaa.
Vieläkin puhut minulle töykeästi
juuri kun poimin
pietaryrtin kukkia
mietteliäänä, vaiti.

Pietaryrtti kukkii
kuivuudesta piittaamatta.
Jos sitä ei olisi,
kukaan ei sitä kaipaisi.

Naapurissa nauretaan,
kaiku ivaa meitä.
Turhat kysymykset
vyöryvät
kaiuttomaan tyhjyyteen.

It's all in my head.

Ellun kana

Kesän kunniaksi viikkovitonen on kutistunut ykköseksi: Listaa viisi vinkkiä miten saa ajan riittämään kaikelle sille mitä ihmisen on tehtävä (vai onko niin että aika oikeasti aina riittää, kyse on vain ihmisestä itsestään ja tämän osaamattomuudesta hoitaa asioitaan tehokkaasti)?

1. Älä haali liikaa tehtäviä.

2. Jos olet kuitenkin haalinut liikaa tehtäviä, priorisoi. Tee tärkeät ensin, ja jos loppuja ei ehdi, ne voi jättää tekemättäkin.

3. Laske rimaa.

4. Laske rimaa vielä vähän alemmaksi.

5. Nauti elämästäsi ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Tämä on kaiken perusta, ja jos se ei ole kunnossa, ei noista muistakaan vinkeistä ole mitään hyötyä.

P.S. Sohva meni rikki puoli vuotta sitten, uutta en ole vieläkään hankkinut. Koko ajan on kamala kiire, mutta otan rennosti, koska olen huomannut, että tehtävillä on taipumus tulla tehdyiksi viimeistään kun deadline koittaa. Jos jokin ei ehdi valmiiksi, ei sillä ole niin väliäkään. Aina on aikaa käydä kahvilla ja lukea yksi blogipostaus. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ...

Helleraja

Katsaus tämän aamun muotiin: ehdoton hitti ovat mustat, niukkalinjaiset caprit. Vastaan kävelleistä naisista joka toisella oli sellaiset. He olivat sentään tulkinneet säätiedotusta paremmin kuin se porukka, joka hiihteli farkuissa ja villapaidoissa. Ennuste iltapäiväksi: 26 astetta ja paljon hikisiä peppuja.

Jotain rajaa, kirosana kirosana

Claes Andersson sanoi hienosti keskiviikon Hesarissa: "Kukaan ei halua samastua siihen, että on köyhä ja vaarassa syrjäytyä, vaan ihmiset haluavat samastua vähän ylöspäin." Siksi kai minäkin äänestän vihreitä - haluan uskoa, että olen ekologisempi kuin olenkaan. Tähän asti vihreiden äänestäminen on mielestäni ollut myös jonkinlainen vastalause politiikan epäinhimillisille mekanismeille. Toivottavasti vihreät pysyvät tänä aamuna uutisoidussa päätöksessään olla hyväksymättä päivähoidon nollamaksuluokan poistamista. Muuten en voi seuraavissa vaaleissa äänestää ketään.

Eikö hallitus oikeasti arvannut, että maksuttomasta päivähoidosta tulee näin iso asia? Totta kai monille meistä muutaman kympin lisälasku kuukaudessa on yks hailee, ei tunnu missään. Sitten taas on niitä, joiden rahoista joka ikinen sentti menee asumiseen ja ruokaan. Aina ei ole varaa niihinkään.

Erään arvion mukaan maksutonta päivähoito-oikeutta käyttää tällä hetkellä noin 20000 perhettä koko Suomessa. Heidänkö pitää ratkaista päivähoidon rahapula?

Kauran ehdotus siitä, että ennemmin korotettaisiin ylintä päivähoidosta maksettavaa hintaa roimasti, tuntui saavan bloggajilta paljon kannatusta. Kuten Kaurakin totesi, silloin pitäisi muuttaa tulorajoja tai lisätä uusi maksuluokka edellisten päälle, sillä nykyisin ylimpään maksuluokkaan joutuu jo kohtuullisen pienillä tuloilla. Jatkopostauksessa Kaura kysyy, miksi nollamaksu pitäisi sitoa puolipäiväisyyteen, kun siihen ei ole mitään järkiperusteita. Molemmat postaukset kommentteineen on syytä lukea tarkkaan, sillä ne ovat täyttä asiaa.

Sun äitis kannattaa periaatteessa puolipäivähoitoa mutta puolustaa varsinkin opiskelevien vanhempien oikeutta ilmaiseen kokopäivähoitoon. Nostaisin esiin myös maahanmuuttajat. Jos maahanmuuttajaperheen jälkikasvu elää koko lapsuutensa omakielisessä ympäristössä ja tulee vasta eskarissa tai koulussa kosketuksiin suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin kanssa, niin herra paratkoon, siinähän vasta ongelmia syntyy. Paljon parempi on, että lapsi oppii jo päiväkodista lähtien kieltä, tapoja ja yhteiskunnan toimintaa. Luokanopettajan työtä helpottaa esimerkiksi se, että lapsi tietää, että vieraita aikuisia on toteltava, vaikka he olisivat naisia. Joillekin maahanmuuttajille puolipäivähoito saattaisi riittää kaiken tämän omaksumiseen, mutta osa tarvitsee kokopäivähoitoa.

Nyt lähestytään villakoiran ydintä. Miksi ei perhe saa itse päättää?

Olen täsmälleen sama mieltä Helenin kanssa: Ne vanhemmat, jotka valitsevat kokopäivähoidon, tarvitsevat sitä eri syistä. Tähän asti vähävaraiset vanhemmat ovat voineet itse määritellä, tarvitsevatko he lapsilleen ilmaista kokopäivä- vai osa-aikahoitoa. Olen ymmärtänyt, että jos hallituksen esitys menee läpi, ilmaista kokopäivähoitoa ei saa, ellei joku ulkopuolinen taho päätä, että siihen on "erityinen" tai "lastensuojelullinen" syy. Mitä p*rkeleen järkeä tässä on?

Niin ikään keskiviikon lehdessä julkaistiin kolmen asiantuntijan kirjoitus, jonka mukaan "nollamaksuluokasta luopuminen lisää käytännössä päivähoidon kustannuksia, kun kunnat joutuvat uudistuksen myötä käsittelemään aikaisempaa enemmän perheiden anomuksia päivähoitomaksujen alentamisesta". Köyhistä köyhimmät joutuvat aina vain syvemmälle byrokratian rattaisiin ja "kuntien melko mielivaltaisen maksupolitiikan" uhreiksi.

Muistelen joskus kuulleeni jotain sen suuntaista kuin "kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan", mutta näköjään tämä on vanhentunut käsitys Suomessa vuonna 2007. Jos on rikas ja terve, saa päättää itse, mutta köyhää ja sairasta pitää holhota.

S**tana että piti tämäkin päivä nähdä.

Ja sitten se pakollinen disclaimeri, ettei kenellekään jäisi mikään epäselväksi: Poikani välityksellä olen kohta viisi vuotta nauttinut suomalaisen päiväkotisysteemin eduista. Pers.koht. pidän ylimmän maksuluokan mukaista 200 euron kuukausittaista summaa älyttömän pienenä hintana tasokkaasta ja turvallisesta hoidosta, joka pitää koko pienperheemme järjissään. Mutta minullapa onkin vakiduuni, töissä käyvä mies ja vain yksi lapsi. Alun perin haaveilin ihan itsekkäistä syistä jääväni kotiin lasta hoitamaan, mutta siinä vaiheessa, kun lapsi syntyi, meillä kummallakin oli niin pieni palkka, että molempien oli pakko käydä töissä. Miehen palkka ei olisi riittänyt mihinkään; minun palkallani olisimme ehkä juuri ja juuri pysyneet hengissä mutta emme olisi eläneet (esimerkiksi isovanhempien luona vierailut olisi pitänyt unohtaa, koska meillä ei olisi ollut rahaa bussilippuihin saati autoon). Onneksi lapsemme on äärimmäisen sosiaalinen ja kaipaa paljon virikkeitä. Toinen onnemme oli saada hoitopaikka aivan loistavasta päiväkodista. Vuoden päästä äidiltä pääsee iso itku, kun pojan päivähoitoura päättyy ja koulutie alkaa.

Paikkoja ja kolmostuoppeja

Olisi hienoa kirjoittaa päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta ja muista puistattavista, päivänpolttavista asioista. Vaan minkäs teet. Olen meemiö = tylsä tyyppi, joka vain vastaa meemeihin eikä ikinä postaa mitään omaa. Onneksi on Viikkovitonen, jonka haaste tällä kerralla kuuluu näin:

Olet saanut tehtävän. Kaksi ikäistäsi pariskuntaa, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin käyneet Suomessa, saapuvat vieraiksesi heinäkuussa. Et tiedä, mistä maasta vieraasi ovat kotoisin. Kaikki kustannukset maksetaan, aikaa viikko: Mitkä viisi kohdetta/tapahtumaa/asiaa näytät vieraillesi. Kerro myös, miksi valitsit juuri ne.

Mieleeni tulee vain samoja kohteita kuin Zepanderille, mutta siitä huolimatta, yritetään. Samalla voi itsekin haaveilla kesästä ja lomamatkoista.

1. Savonlinnan oopperajuhlat, linnakierros, muikkuja tai muuta kalaa jossain lähiravintolassa, kaljaa Huvilan terassilla järven rannalla. Ei kaipaa selityksiä. Jokainen, joka on joskus käynyt, tietää kyllä, miksi. (Jos joku ei ole käynyt, hopi hopi sinne vaan. Oopperan peruutuslippuja sai ainakin ennen halvalla Savonlinnan matkailutoimistosta, ja yöpyä voi vaikka leirintäalueella.)

2. Ettei aikaa mene hukkaan, hurautetaan yksityiskoneella Savonlinnasta Inariin ja saamelaismuseo Siidaan. En ole käynyt siellä pitkään aikaan, mutta ainakin kymmenisen vuotta sitten se oli upea, elämyksellinen paikka. Näkevätpä sitä paitsi turistit, miten iso ja autio maa Suomi on. Offia täytyy kyllä muistaa pakata mukaan.

3. Takaisin tullessa voitaisiin poiketa kliseemäisesti Kolilla ihailemassa kansallismaisemaa. Minkä sille voi, että se on hieno.

4. Sitten onkin jo aika tulla Helsinkiin, jossa turisteille voisi tarjota vaihtoehtoista ohjelmaa. Suosittelen ainakin Suomenlinnaa ja illallista Bellevuessa. Ravintolan valitsin, koska se on oma suosikkini ja mielihyvin söisin siellä vaikka joka päivä, jos joku muu maksaisi. Toisena iltana voitaisiin syödä Savoyn terassilla, selitys sama kuin yllä. Helsingissä vierähtää helposti kaksi päivää, koska näkemistä riittää. Monet tykkäävät kirkoista (Uspenski, Kallio, Temppeliaukio, Suurkirkko ...) ja yllättävän monet aikuisetkin myös Korkeasaaresta ja Linnanmäestä. Sadepäivinä museoissa on paljon nähtävää: Tennispalatsissa on kivoja näyttelyitä, Sinebrychoffin museo on kuulemma remontoitu hienoksi, ja vakiokohteita ovat Kansallismuseo, Kiasma ja miksei Ateneumkin. Kauniina päivänä voi mennä vaikka rannoille tai Seurasaareen kävelemään, Stadikalle uimaan tai Kumpulan maauimalaan hengailemaan. Yöelämään otetaan joku muu oppaaksi, jotta keskiäkäinen perheenäitikin oppii jotain uutta.

5. Nyt kuulkaa yllätän itsenikin, sillä viitoskohteeksi valitsen länsirannikon. Voitaisiin tutustua vanhaan Raumaan. En ole käynyt siellä kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta eiköhän tuo ole paikoillaan. Uudenkaupungin satamasta otettaisiin paatti ja ajeltaisiin Katanpäähän ja Isokarin majakalle. Niissä en ole käynyt koskaan, mutta hienolta näyttää. Voisin pistää vähän omaakin rahaa likoon ja piffata kaikille halukkaille Postafenit. Kustavin lauttarannassa voitaisiin käydä syömässä Boriksen ja Mariksen laittamaa tuoretta kalaa ja muita herkkuja kilohintaan. Lurps.

Joko se viikko meni? Jos aikaa ja budjettia tulisi yhtäkkiä lisää, veisin vieraat vielä ainakin Pyynikin näköalatornin kahvilaan Tampereelle, Petäjäveden kirkkoon, metsämuseo Lustoon Punkaharjulle ja sukulaisten kesämökeille (yksi on meren saaressa, toinen merenrannalla, kolmas järvenrannalla ja neljäs tunturi-Lapissa). Tai sitten käskisin tulla uudestaan.

8 randomia

Haasteena on kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa (via). Mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin itsestään puhuminen, paitsi tietysti itsestään kirjoittaminen. Siihen löytyy aina aikaa. Siispä täällä tänään, kahdeksan kertaa Kukkis:

1. Inhoan sukkia.

2. En ole koskaan käynyt Kanarialla.

3. Odotan ikänäköä, koska toivon, että sen myötä pääsen eroon silmälaseistani. Minulla on likinäköä juuri sen verran, että se voisi olla mahdollista.

4. Pelkään putoamista, mutta en pelkää korkeita paikkoja. Päin vastoin pidän niistä.

5. Kukkis-nimi on Elman keksimä (kiitosta vaan!), ja se tulee blogini nimestä (Kukkamaa).

6. Aikuisiällä olen painanut 52-65 kiloa (69 kg jos raskausaika lasketaan mukaan), mutta vaatekokoni on koko ajan ollut 38.

7. Koulussa olin hyvä oppilas, vaikka ala-asteen jälkeen en tehnyt koskaan läksyjä ja lempiaineeni oli lintsaaminen.

8. Sanovatpa muut mitä tahansa, minun mielestäni 1970-luvulla ei ollut kovinkaan ankeaa. Tykkään vieläkin työväenlauluista, froteehuppareista ja Lundian kirjahyllyistä.

En haasta kahdeksaa seuraavaa, mutta toivon, että siitä huolimatta joku nappaa kasipallon ja panee sen kiertoon.

Yksikö vain

Runotorstai täyttää vuoden. Onnea! Haasteena on yksi:

Sain valon
joka häikäisi minut
poltti sylini karrelle
kaipauksesta
vain hullu ei haluaisi lisää.

Aurinko on tulipallo,
se kertoi minulle.
Kuuhun ylettyy
isän harteilta.
Varo tähden terävää reunaa!

En tahdo
nukahtaa pimeään
muiston kajoon.
Tahdon kantaa
olla taakkana vuorollani.

My world's on fire, how about yours?

Anteeksi haamupäivitys. Sisäinen toimitussihteerini iski yöllä ja käski tehdä pari muutosta sanavalintoihin.

Viikkovitonen on tärkeällä asialla.

1. Mitä teet vanhoilla aikakauslehdillä (annatko pois, säästätkö niitä, vietkö ehkä landelle pikkulan viihdykkeeksi vai jotain muuta)?
Töiden takia lehtiä on kotona paljon ja joka päivä tulee lisää. Laitan kaikki kiertoon työkavereille ja sukulaisille. Jos jotain jää yli, vien taloyhtiön tavaranvaihtopisteeseen. Kyseinen piste on nerokas keksintö, suosittelen kaikille! Siellä pääsee eroon tavarasta kuin tavarasta. Esimerkiksi eripariset astiat häviävät niin nopeasti, että epäilen jonkun myyvän niitä kirpparilla. Mikäs siinä, pääasia ettei itte tartte.

2. Onko sinulla bioroskista ja käytätkö sitä (miksi)?
On. Käytän. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nipommaksi myös, ainakin tässä asiassa. Pyhänä istutin kukkia parvekkeelle, ja lajittelin jopa siinä hommassa syntyneet vähät roskat maatuviin, paperisiin ja muihin. Näin pitää toimia ilman muuta, mutta siitä huolimatta taputin itseäni päälaelle, kun olin niin reipas.

3. Kierrätätkö kaiken minkä voi kierrättää (miksi)?
Ihanne olisi, ettei olisi mitään turhaa tavaraa ja ettei vanhasta tarvitsisi luopua vaan rikki menneetkin voisi korjata, mutta ihan niin pitkällä en vielä ole. Uusia vaatteita esimerkiksi on silloin tällöin pakko saada ... Onneksi voi rauhoittaa omatuntoaan kierrättämällä. En heitä roskiin toimivaa tavaraa, ehjiä vaatteita enkä mitään muutakaan käyttökelpoista, vaan tarjoan niitä muille tai vien kierrätykseen. Ykköskysymyksessä mainittu tavaranvaihtopiste toimii tässä loistavasti. Lapsen pieneksi jääneille urheiluvälineille ja sen sellaisille löytyy muutenkin yleensä aina ottajia, kun tarpeeksi kyselee. Samankokoisten siskojeni kanssa järjestämme joskus vaatteenvaihtoiltamia.

4. Vaikuttavatko vihreät arvot hankintoihisi ja tekemisiisi (miksi)?
Kyllä vaikuttavat. Tiiättekö kun minä en jaksa selittää itsestään selvää asiaa. Maapallo on kiva. Haluan, että se säilyy vielä vähän aikaa. Jos huomenna tulee meteoriitti, sillehän ei mahda mitään, mutta silti tänään voi lajitella roskat ja istuttaa omenapuun.

5. Katsoitko telkusta viime viikolla elokuvan Epämiellyttävä totuus (jos katsoit: mitäs pidit; jos et: miksi et)?
En katsonut. Unohdin. En enää osaa katsoa elokuvia muuten kuin DVD:ltä.

Näkemiin sukat, tervetuloa varpaat

Kun en vielä ollut
yhtä nuori kuin nyt
ja tuulet tuulivat hurjemmin,
tunsin tuntien kulun,
hiusten kasvun,
planeettojen liikket.
Istuin baarissa,
kuuntelin vanhoja miehiä,
ajattelin etten koskaan naura
keltaisin hampain
vain siksi että muutkin.
Kohotin tuopin itselleni,
kiedoin kaulaliinan tiukemmin,
jokainen raita oli kotoisin jostain,
Belfastista, Budapestistä, Tampereelta.
Lauloin paikannimiä suihkussa
että nukahtaisin.
En uskonut onnettomuuteen
kun olin nuorin.

Runotorstaissa on kuvahaaste. Kuvasta tuli mieleeni lähtö, seikkailu, vieraat paikat. Fuskaan vähän ja osallistun tällä runosella, jonka olen kirjoittanut jo aiemmin.

Otsikko ei liity aiheeseen mitenkään, tai ehkä liittyykin.

Ei aavistustakaan, milloin taas ehdin näille näppiksille. Niinpä toivotan aurinkoista viikkoa kaikille!

Tuhannen taalan kysymys

Miksi nämä asiat sattuvat aina samaan aikaan:
1. lapsen vatsatauti ja miehen työmatka
2. oma vapaapäivä ja entisen työkaverin hautajaiset
3. Suomen järjestämät Euroviisut ja äitienpäiväviikonloppu?

Ykkönen venyttää henkisen suorituskyvyn rajoja. Kakkonen - hävettää, että tällaisesta edes purnaan, koska kerrankin on kyse elämästä ja kuolemasta. Kolmosen ei pitäisi vaikuttaa minuun millään tavalla, mutta kylläpä vain. Johtuneeko siitä, että asun tässä viisunäyttämön naapurissa: vaikka en ole käynyt missään ilmaisissa tai maksullisissa viisuhäppeningeissä, tunnen jo, kuinka hurmos tarttuu minuunkin. Tai sitten se on vain flunssaa.

Työpaikan tilanne on sellainen, että pomo kulkee selkä jäykkänä ja napsii vatsakatarripillereitä. Vapaa-ajan tilanne taas ... olen aina inhonnut minuutilleen ohjelmoituja viikonloppuja, mutta arvatkaapa, mitä kalenterissani lukee lauantain kohdalla? Eka sovittu meno on yhdeksältä, seuraava kahdeltatoista, ja sama jatkuu. Idioottimaisesti lupauduin juuri myös myymään kahvia johonkin ****n futistapahtumaan.

Olen kiireinen, mutta saan syyttää vain itseäni. Paitsi että lapsen vatsatautiin en sentään ole syypää. Sen hän on hankkinut ihan itse.

Kiitos, kun sain purnata, ja anteeksi. Jotain muuta joskus paremmalla ajalla. Täältä tähän.

On tämä niin kuluttavaa

Edellisen postauksen kommenttilootassa saa yhäti käydä morjenstamassa! Rohkeasti vaan!

Blogia pitää päivittää, jottei se jne. Näissä merkeissä - tadaa - Viikkovitonen, joka tällä kertaa kuluttaa erilaisia harjoja.

1. Tiedätkö/muistatko minkä merkkistä hammastahanaa sinulla on käytössä tällä hetkellä? Ostatko aina samaa merkkiä? Miksi?
Tiedän. Ostan. Että ikenet pysyisivät kunnossa.

2. Koska viimeksi vaihdoit hammasharjasi? Kuinka usein vaihdat hammasharjaa? Suositko jotain tiettyä hammasharjamerkkiä? Mistä syystä?
Vaihdan hammasharjan, kun edellisen harjakset alkavat harottaa. En osaa yhtään sanoa, kuinka usein tämä tapahtuu, mutta varmasti harvemmin kuin pitäisi. Ostan erikoispehmeitä Butler-hammasharjoja, koska minulla ei ole varaa oikeaan hovimestariin. Hammaslääkärini on myös suositellut niitä.

3. Entä koska viimeksi vaihdoit tiskiharjan? Muistatko minkä merkkinen nykyinen harjasi on? Oletko merkkisidonnainen tiskiharjojen suhteen? Miksi?
No voi helkata. Joku ei nyt pääse irti harjoista. Emminätiedä! En muista, enkä ole merkkisidonnainen. Haluaisin ostaa ekologisia vaihtoehtoja, mutta olen liian laiska, joten ostan tavallisia muovisia ja teen valinnan värin perusteella.

4. Ulkomuistista, kerro hinnat seuraaville tuotteille: litra kevytmaitoa, paketti emmentaljuustoa, puoli tusinaa kananmunia, puoli kiloa kahvia sekä 400 grammaa ruisleipää. Onnistuuko? Miksi?
Ei onnistu. En tiedä, miksi. Minä teen perheemme ruokaostokset, mutta en koskaan katso ruokien hintoja. Ehkä sitten olen arkielämästä vieraantunut snobi. Luulisin, että kahvi maksaa kolmen euron hujakoilla ja emmental 4-5 euroa. Muista tuotteista minulla ei ole aavistustakaan. Kevytmaitoa en edes osta ikinä.

5. Onko sinulla jotain bonus- tai plussakorttia, ehkä useampikin? Miksi? Onko siitä/niistä sinulle oikeasti hyötyä? Tunnetko olevasi jonkun kauppaketjun orja vai ostatko esimerkiksi päivittäistavarasi milloin mistäkin kaupasta, riippumatta kauppaketjusta?
Minulla on valtava määrä bonus- ja plussakortteja. Älkää kysykö, miksi. Ehkä ne saavat minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Onhan niistä hyötyä: hotellissa voi majoittua halvemmalla, ja kaupassa voi joskus maksaa bonuspisteillä. Tunnen olevani kauppaketjun orja, koska Spar lopetti ja meidän kulmilla on enää vain huono K-kauppa. Onneksi päiväkotimatkan varrella on parempi K ja Alepa.

Kuka siellä?

Voi kuule! Nyt jäit kiinni! Se on sillä tavalla, että kun kerran luet, kommentoit myös. Ok? Oletpa tuttu tai tuntematon, raapusta puumerkkisi kommenttilaatikkoon.

Mielihyvin saat laittaa hyvän kiertoon. Minäkin lainasin tämän Allylta.

***

Tähdellisempiä kuulumisia ei juuri nyt ole, onneksi, koska en ehtisi enempiä kirjoittaakaan.

Tein lehden valmiiksi ja tallensin PDF:n CD:lle, jonka jätän toimitusohjeiden kanssa nätisti työpöydälleni. Eivätpä joudu työkaverit pulaan, jos vappulomalla hukun lutakkoon tai jään auton alle.

Meinasin tulla töihin seuraavan kerran vasta keskiviikkona. Jos oikein hyvin käy, olen siihen asti skutsissa. Mikäli kenkään haluaa tulla käymään, ajatte vaan Y-tietä melkein perille asti.

Vappua, kansalaiset!

Elämän valttikortit

Työkaveri sairastui vuosi sitten. Ensin kukaan ei oikein tajunnut, kuinka vakava sairaus oli, eivät edes lääkärit ja kaikkein vähiten työkaveri itse. Työkaverin piti jäädä eläkkeelle vuodenvaihteessa, mutta viimeistä kertaa hän oli töissä kesäkuussa.

Ehdimme olla samassa viiden hengen työpaikassa seitsemän vuotta. Joka ikisenä työpäivänä joimme yhdessä aamu- ja iltapäiväkahvit. Kuka tahansa voi laskea, kuinka paljon aikaa vietimme yhdessä. Yhtä paljon tai enemmän kuin perheenjäsentemme kanssa.

Eilen saimme suruviestin. Pari päivää aikaisemmin työkaveri oli hävinnyt kivuliaan taistelun sairautta vastaan.

Työkaveri oli aina vähän surrut sitä, että hänellä oli vain yksi lapsi. Lapsenlapset olivat hänelle henki ja elämä, hän iloitsi jo etukäteen heidän ripillepääsystään, valmistujaisistaan, lapsenlapsenlapsista. Hyvä oli, että iloitsi etukäteen, sillä mitään näistä hän ei ehtinyt näkemään.

Elämä on epäreilua ja rajallista.

Lohdullisempiakin uutisia olen onneksi kuullut. Hyvän ystäväni isä kuoli vuosi sitten ihan yhtäkkiä, suorilta jaloiltaan. Kun isän kuolemasta oli kulunut päivälleen vuosi, juhlittiin ystävän siskon ensimmäisen lapsen ristiäisiä.

Elämästä luulee vaikka mitä. Ja sitten se vain jatkuu ja jatkuu.

Millainen aamu sinulla oli?

Tänä aamuna heräsin, kuten useimpina muinakin aamuina, kahden kuorsaavan ukon välistä.

Mietin hetken, mitä päivää mahdamme elää, ja päädyin siihen, että taitaa olla torstai. Kerralla oikein! Niin ei suinkaan käy joka aamu.

Kurkotin nukkuvan Viisivuotiaan yli ja nappasin kännykän yöpöydältä, koska ajattelin, että kohta se kuitenkin herättää. Niin kuin tekikin. Puoli seitsemältä. Pohdiskelin, jäisinkö vielä toviksi torkkumaan. Päätin nousta ylös, koska pissahätä oli niin kova. Mieskin oli jo puoliksi nousemassa, mutta silitin hänen paljasta selkäänsä ja kuiskasin: "Nuku vielä hetki. Mä meen keittämään kahvia."

Mies on aamuäreä, poika on aamuiloinen, ja minä olen jotain siitä välistä. Olen reipas ja aikaansaapa, mutta voin myös vain istua hiljaa keittiönpöydän ääressä. Pääasia että saan kahvia.

Laitoin perkolaattorin porisemaan. Olin tyhjentänyt vanhat kahvinporot keittimestä jo eilisiltana - onneksi! koska inhoan sitä hommaa aamuisin. Menin vessaan, pesin hampaat, läträsin hetken rasvojen, dödön ja hajuveden kanssa.

Etsin silmälasejani. Löysin ne.

Mies nousi ylös. Istuimme keittiössä, joimme kahvia ja greippimehua ja luimme Hesaria, kumpikin omaa palaansa. Yhtäkkiä ohi kiisi pystytukkainen pyörremyrsky, joka huusi mennessään: "Käppi nyyjiö ja kaikki hyvin!"

Pyörremyrsky kävi aamupisulla ja tuli hetkeksi istumaan syliini ennen kuin juoksi taas pois.

Minä nielaisin kaksi kalanmaksaöljykapselia, mies söi jugurttia, poika pesi hampaat.

Jätin toisen kupin kahvia pöydälle jäähtymään. Petasin Viisivuotiaan sängyn. Kuulin seinän läpi, kun mies levitti peittoa parisänkymme päälle. Kaivoin kaapista pojan vanhat, valmiiksi rikkinäiset tuulihousut illan futisharkkoja varten.

Seisoin viisi minuuttia vaatekaapin edessä ja kiroilin hiljaa itsekseni. Tänä iltana on töihin liittyvä tilaisuus, johon pitää pukeutua ns. siististi. Inhottavaa! Siistit kuteet ovat niin kaukana omasta tyylistäni, että ne aiheuttavat minulle identiteettikriisin. Sitä paitsi kaikki ns. siistit housuni ovat äidillä lyhennettävinä, ja hametta ei voi laittaa, koska sukkahousuongelma. Päädyin yksiin juuri ja juuri siisteiksi laskettaviin mustiin pellavahousuihin. Siirsin kärsimystä pakkaamalla iltavaatteet mukaan. Töihin päätin lähteä samoissa rytkyissä kuin tavallisestikin.

Väistelimme toisiamme eteisessä ja toivotimme kivat päivät. Mies ja poika lähtivät varttia vaille kahdeksalta. Minä join kylmenneen kahvin ja siemausten välissä puin päälleni. Ajastin Idolsin nauhoittumaan digiboksin kovalevylle. Varmistin, että työkäsilaukussa on avaimet, puhelin, rahapussi ja meikkejä.

Sammutin valot eteisestä ja lähdin töihin.

Tämän postauksen innoittajina toimivat muun muassa Minhin kommenttilaatikko ja kaikkien arkipostausten äiti Elma. Sattumalta tästä tuli myös proosallinen vastaus Runotorstain haasteeseen, jonka aiheena on mikrokosmos. Ja kun kerran linkittämään rupesin, mainostan vielä Piilomajaa, jonka emäntä on intoutunut ompelemaan ja ottamaan ihania kuvia luomuksistaan.

Kuvakeskiviikko

Meidän kotipihallamme syreenissä ja koivussa on näin isot hiirenkorvat. Kuvittelenko vain, vai ovatko lehdet pari viikkoa etuajassa? Miten niille käy, jos lämpötila taas laskee lähelle nollaa?

Haircuttia näivettymisen estämiseksi

Viikkovitonen leikkaa tukkaa. Tämä on tylsää, mutta menköön, koska olen niin kiireinen, etten oikeastaan ehtisi tätäkään.

1. Milloin kävit viimeksi kampaajalla?
Viime viikolla.

2. Onko sinulla vakiokampaajaa vai käytkö missä sattuu?
Minulla on vakikampaamo, jossa käyn, koska se on työpaikan nurkalla.

3. Harrastako saman hiustyylin ylläpitämistä vai muuttuko tyyli aina kun istahdat parturi-kampaajan tuoliin?
Olen tyylilleni uskollinen tylsyyteen asti. Tämä nykyinen porrastettu tyyli on pysynyt samana kuutisen vuotta, pituus vain on vaihdellut. Käyn kampaajalla kahden kuukauden välein, ja tukka kasvaa niin nopeasti, että nykyisen tyylin lisäksi ainoita muita vaihtoehtoja ovat tasapitkä tai kalju. Kumpikaan ei oikein sovi, koska pääni on oudon muotoinen.

Joskus kyllä haluaisin ottaa rastat! Piru vieköön kun ne eivät oikein sovi jakkupuvun kanssa.

4. Paljonko toimenpide yleensä vie aikaa? Mitä kaikkea hiuksillesi tehdään?
Joskus vain siistitään, toisinaan leikkausta muutetaan vähän enemmän, ja silloin tällöin repäisen ja otan kevytvärin. Siistimiseen menee korkeintaan puoli tuntia, värjäämiseen reilu tunti.

5. Ovatko hinnat mielestäsi kohdallaan?
Mihin sitä nyt vertaa. Leikkaus maksaa alle 30 euroa; samalla rahalla saisin 4-5 tuoppia tummaa olutta Ruoholahden Amsterdamissa. 65 eurolla saan leikkauksen lisäksi pesun, värjäyksen ja föönauksen - ja päälle 1,5 tuntia täydellistä luppoaikaa. Olen pistänyt rahaa turhempiinkin kohteisiin. Esimerkiksi karkkiin ja kosmetiikkaan.

Haudan takaa

Pääsiäispyhät menivät niin kuin muutkin vapaat: ihan liian nopeasti. Vappuviikonloppuun on vielä 14 työpäivää. Hohhoijaa. Ja sitten mukavampiin asioihin.

Vaikka melkein piti kaivaa toppatakit takaisin, kesä on tuloillaan! Sen tuntee jo! Meillä päin on viime aikoina nähty runsain mitoin kesän merkkejä, enkä nyt puhu pitkistä illoista ja sinisistä skilloista. Kesän lähestymisen huomaa monesta: Olen ostellut leuhkoja kesävaatteita, muun muassa ruskeat sandaalit (nyt olen köyhä mutta omasta mielestäni tyylikäs). Meihin on iskenyt outo siivousvillitys. Viisivuotiaan koko irtaimisto on tuuletettu, ja poika on saanut itse pestä huoneensa lattian (lattianpesu on parasta heti merirosvoleikin ja hopeiden kiillottamisen jälkeen). Mistään ajatustyötä vaativasta ei tule yhtään mitään, kun mieli tekee vain istua parvekkeella suljettujen lasien takana ja kuvitella, että on jo lämmin.

Toisaalta eihän minun tarvitse mihinkään enää pystyäkään, koska olen vainaa. Lukekaa vaikka itse!