Kun tapahtuu jotain kansakuntaa ravistelevaa ja perusturvallisuutta murentavaa, tekee mieli sanoa sanansa siitä. Marraskuisen jähmeät aivoni miettivät kuitenkin vain ikuisuusaihetta: ruokkivatko lööpit tragediaa, surua ja pelkoa, vai auttavatko ne käsittelemään niitä? Näköjään jotkut eivät niistä tykkää, kun ovat pistäneet pystyyn adressin.
Punainen risti julkaisi ansiokkaat ohjeet tilanteesta selviämiseen. Nämä voisi tallettaa itselleen vastaisen varalle. Jos ei tule uutta Myyrmannia tai Jokelaa, aina tulee muita kriisejä. Voi jäädä auton alle, perheenjäsen voi sairastua tai ystävä voi pettää. Ohje toteaa: "Tällainen tapahtuma aiheuttaa hyvin voimakkaita reaktioita, jotka noudattavat yleensä tiettyjä lainalaisuuksia. Luonnollisesti yksilöllisiä eroja esiintyy."
Eikö ole huojentavaa tietää, että kaikki kokevat suunnilleen samaa? Minusta on.
Punaisen ristin tiedotteen mukaan lähiviikkojen tuntemuksia ovat esimerkiksi ärtyisyys ja äkäisyys, "pinnasi voi olla lyhyt ja voit menettää malttisi pienistäkin asioista". Lisäksi "pahoitat helposti mielesi ja saatat tulkita muita väärin".
Jatkokysymys: onko tämä adressikin vain osoitus siitä, mitä suru ja šokki saavat ihmiset tekemään? Pitäisikö hienotunteisesti kääntää selkänsä ja vaieta?
Kirsi Myllyniemi totesi, että median täytyy katsoa peiliin. Eipä tuo koskaan pahaa tee. Myös kolikon toiselle puolelle kannattaa kurkistaa.
Onko Jokela-uutisointi suomalaisen median käännekohtia?
Vai onko kyse vain siitä, että kukin tahollaan yrittää parhaansa mukaan käsitellä ennen kokematonta tragediaa?
Minulla nyt on vain näitä kysymyksiä eikä yhden yhtä vastausta.
1 kommentti:
Kukkis hyvä. Täällä tapahtuu nyt sitä näivettymistä. Olisi kuulkaas korkea aika muuttaa tilannetta. Ymmärrän joulukiiret sun muut, mutta toivon vuodesta 2008 blogirikasta!
Lähetä kommentti