3.11.07

Bear necessities

Olen viettänyt nyt viikon itsellisen naisen elämää. Toisin kuin olisi voinut odottaa, en ole joutunut komeiden muukalaisten iskuyritysten kohteeksi enkä muutenkaan ole kokenut satumaisia seikkailuja. Toisaalta en ole myöskään istunut kotona ja itkenyt silmiä päästäni.

Viikkoon on mahtunut kaksi ravintolailtaa kahden eri tyttökaverin kanssa, joista kumpikin on tuntenut minut iät ja ajat. Toisaalta kaksi muuta iltaa olen katsonut telkkaria sohvalla Viltsun isän kanssa. En oikein tiedä, miksi minun pitäisi häntä kutsua. Ex-miehekseni? Onko sellainen mikään oikea ex-mies, jonka kanssa treffaa viisi kertaa viikossa ja joka tulee sisään omilla avaimillaan? En valita, koska kaikkein turvallisin olo minulla on silloin, kun hän istuu täällä meillä ja lukee sanomalehteä. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut.

Kaiken kaikkiaan olen sopeutunut tilanteeseen ihmeellisen hyvin. Ihan kuin olisin tasapainoinen aikuinen. Oudointa on, että kun olen ollut yksin, en ole pelännyt, ikävöinyt, surrut tai raivonnut. Olen suorastaan salaa nauttinut siitä, että voin tehdä mitä vain, hiljaista tai äänekästä, mihin aikaan vain.

Fatalismini tästä sen kun vahvistuu. Ehkä minut on tarkoitettu juuri tällaiseen elämään.

2 kommenttia:

satujatar kirjoitti...

Erossa on puolensa, mutta kyllä se vaan kamala pettymyskin on.

kukkis kirjoitti...

Niinpä. Yksinäisyys on parasta pieninä, itse säädeltyinä annoksina. Kaikkein pettynein olen siihen, että nyt kun olisin vapaa tekemään mitä tahansa kenen kanssa tahansa, mua ei yhtään huvitakaan.