Olen ollut tosi kiltti, milloin saan palkinnon?

Ensimmäistä kertaa tänä syksynä oli pimeää, kun aamulla seitsemän jälkeen lähdin jumppaamaan. Kyllä, minä olen juuri sellainen aikaisen aamun vesijumppaaja. Irvailkaa vaan ja osoitelkaa sormella. Mutta sen jälkeen kun pääsee yli ensimmäisestä kylmän veden aiheuttamasta shokista, altaassa huhkimisesta tulee hyä olo.

Eilen koin suunnatonta äidin ylpeyttä. Viltsun muskarissa oli avointen ovien päivä, mikä tietenkin meinaa sitä, että vanhemmat saivat jäädä katsomaan tuntia. Jotain oli harjoiteltu, mutta enimmäkseen kyseessä oli aivan tavallinen muskaritunti, josta osa (eikä ihan pienikään) kului kurinpidollisiin toimiin. Meidän Viltsu ja yksi toinen poika käyttäytyivät esimerkillisesti koko ajan. Minun lapseni! Päällepäsmäreiden kuningas, joka ei normaalisti ole hetkenkään hiljaa eikä varsinkaan osaa odottaa vuoroaan! He kuuntelivat opettajan ohjeita, lauloivat kun laulettiin, leikkivät kun leikittiin, taputtivat kun taputettiin ja istuivat suurin piirtein paikallaan silloin kun piti. Jos heillä oli asiaa, he viittasivat ja odottivat vuoroaan ja sanoivat sanottavansa reippaasti ja selvästi. Kun lopputunnista otettiin soittimet esille, he saivat valita ensin, koska olivat olleet niin hienosti. Melkein menin ruttuun onnesta, kun kuuntelin kahden ison ksylofonin säestämää lohikäärmelaulua.

Eikö ole ärsyttävää, että jotkut jumppaavat aamuisin ja niillä on vielä kilttejä lapsiakin? Joskus on vaan pakko hehkuttaa. Niinhän tuo vaahterakin näyttää just nyt tekevän.

Vastapainoksi olen haudannut serkkuni, pakottanut miehen vaihtamaan imurin pölypussin ja pesemään vessan lattian sekä jättänyt kertomatta, että en tule kaverin juhliin.

Elämä se on kuin silkkiä vaan.