9.10.07

Ruokaa! Se on sitä mitä syödään!

Tein tänään hyvää sörsseliä. Olen tehnyt sitä monesti ennenkin, mutta en ole tainnut koskaan kertoa siitä teille. Sörsseliin tarvitaan
1 napakka munakoiso,
joka siivutetaan ja ruskistetaan oliiviöljyssä. Sen jälkeen joukkoon hurautetaan
kuivattuja yrttejä (Provençen yrtit ovat aina yhtä hyviä),
valkosipulia maun mukaan ja
mahdollisesti vähän lisää oliiviöljyä.


Hetken kiehauttamisen jälkeen lisätään vielä
purkillinen paseerattua tomaattia
(tai ei mikään estä käyttämästä tuoreitakaan tomaatteja, jos sattuu kypsiä saamaan)

ja annetaan porista pienellä lämmöllä niin kauan kuin sielu sietää. Jossain välissä keitokseen voi kaataa myös tilkan valkoviiniä tai kuivaa vermuttia. Kymmenisen minuuttia ennen ruokailuaikaa joukkoon heitetään
sopiva määrä oikeaa fetajuustoa
(ei mitään lehmänmaidosta tehtyä korviketta, paitsi tietty jos siitä sattuu tykkäämään) ja
muutama musta oliivi
.

Tämä sopii lähes minkä kanssa vaan. Pelkkä leipäkin riittää, mutta lihan kanssa tämä on jo juhlaruokaa. Punaviini kruunaa koko judeemin. Esimerkiksi Brown brothersin vuoden 2004 Shiraz uppoaa oikein kivasti. Hesarikin sitä kehui.

Edit: Unohdin sanoa, että jos tätä ei hauduta vaan pelkästään kiehauttaa, niin että munakoisot eivät liikoja pehmene, saa maukkaan, kylmänä tarjottavan tapas-typpisen alkuruoan. Resepti on sama tomaattimössön (ja mahd valkoviinin) lisäämiseen asti. Sen jälkeen ruoan annetaan jäähtyä, ja se maustetaan suolalla, mustapippurilla ja ehkä myös sitruunamehun tilkalla. Päälle voi ripotella tuoretta basilikaa tai timjamia.

3 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

Kuullostaa herkulliselta. En ole ikinä oikein oppinut käyttämään munakoisoa. En nauti punaviiniä, mutta kaljan nyt just. Kippis ja hyräilyä!

P.S. Kiva kun kävit "täällä" :)

Helen kirjoitti...

Ai miten kuulostaa herkulliselta. Minä en nykyään jaksa tehdä ruokaa ollenkaan, jos ei mies innostu kokkaamaan niin sitten syödään saarioisten äitien tekemiä (tänään neljävuotias totesi iloisena roiskeläppää syödessään: "äidin kanssa keittiössä"). Mitäs jos me tultaisi kylään syömään joku kerta?

kukkis kirjoitti...

Kata: Munakoiso on julmetun hyvää, kun sen oikein valmistaa. Suosittelen!

Helen: Mahtava idea! Tuosta pidetään kiinni! Kutsuisin teidät vaikka heti, mutta ensin täytyy päästä eroon muutamasta elottomasta ja elollisesta möhkäleestä, joita täällä vielä majailee. Kaappi, rikkinäinen sohva ja tietänet mikä muu.