Mitä näkee kun katsoo pinnan alle

Koska sekä eno että mummu voivat tilanteeseen nähden hyvin, on aika huoahtaa hetkeksi ja osallistua viikkovitoseen. Ohje kuuluu: Valitse kotoasi viisi yksityiskohtaa, jotka ovat sinulle tärkeitä mutta joita muut eivät ehkä huomaa, ja kerro niistä.

1. Korvisteline. Tykkään roikkuvista korviksista, ja minulla on niitä paljon. Nykyisin en kovin usein käytä niitä, mutta jossain niitä on pakko säilyttää. Muutama vuosi sitten isä teki minulle hienon korvistelineen virittämällä valokuvakehykseen rautalankoja, joille korvikset voi ripustaa. Systeemi on yksinkertainen mutta toimiva. Teline on kaunis ja minulle tärkeä, mutta sitä ei kukaan näe, ja arvaattekos miksi? Koska sen sijainti on makuuhuoneessa a.k.a. romuvarastossa, jonka ovi pidetään kiinni aina kun meillä on vieraita.

2. Mokosta ostetut kannelliset kaislakorit. Niihin mahtuu paljon pientä roinaa. Niitä ei kukaan näe samasta syystä kuin ei korvistelinettäkään. Makkarin karmeiden tavaraläjien kaaoksessa kaislakorit muodostavat harmonian saarekkeen. Kun epäjärjestys käy oikein ahdistavaksi, tuijotan niitä. Ommm ommm ... Makkaria ei voi siivota osittain siksi, että kaikki tavarat eivät mahdu minnekään muuallekaan. Toinen syy on se, että on pakko olla jokin paikka, mihin mies saa kasata tavaroitaan, koska se on hänen tapansa pitää ne järjestyksessä.

3. Kirjojen järjestys kirjahyllyissä. Se on tärkeä, vaikka sen logiikka ei ehkä ulkopuoliselle helposti aukeakaan. Suuret linjat on helppo hahmottaa: dekkarit ovat enimmäkseen keskenään, lastenkirjat samoin, tietokirjat ovat pääsääntöisesti eri hyllyillä kuin kaunokirjallisuus. Suurten linjojen sisällä sijoitusratkaisut tehdään täysin tunteenomaisesti. Vähän kuin plaseeraisi ihmisiä illallispöytään.

4. Keittiönpöytä. Se on pieni, herttainen 1960-luvun pöytä, peräisin vanhempieni ensimmäisestä yhteisestä kodista. Kun sitä katsoo, voisi luulla, että sen ympärille mahtuu juuri ja juuri neljä ihmistä syömään, mutta on siinä ruokittu melkein kymmenenkin henkeä. Tätä nykyä pöytää peittää aina värikäs liina, eikä se ole mitenkään huomiota herättävän näköinen. En usko, että vieraille tulee edes mieleen, että se olisi jostain muualta kuin IKEAsta. Sieltähän kaikki huonekalunsa hankkivat, eivätkö muka?

5. Kuusivuotiaan järkät. Tämä on ihkua, eikä tätä huomaa kukaan muu kuin äiti. Kuusivuotiaan huoneessa vallitsee harkittu kaaos. Ulkopuolisen silmin kamppeet ovat sikin sokin, mutta itse asiassa jokaisella on oma paikkansa. Kuusivuotiaalle siisteys tarkoittaa sitä, että keskellä lattiaa ei ole mitään. Sen sijaan huoneen reunoilla olevat lelulaatikot voivat tursuilla ihan miten paljon vaan. Erityisen tärkeät tavarat pääsevät säilytykseen lipaston päälle. Sydäntä lämmittää että siellä kaiken muun roinan keskellä on kymmenen vuotta vanha valokuva isistä ja äidistä.

Betonilähiössä lauantaina klo 11:00

Valokuvatorstaissa katsellaan maailmaa tänään klo 11:00. Olin juuri kotipihalla roskia viemässä, ja nappasin kuvan pihapuista ja sinisestä taivaasta.

Revi siitä, Felicity

Tänä aamuna huomasin yhtäkkiä leikkiväni epätoivoisen täydellistä naiskotirouvaa.

Kävin suihkussa. Sudin silmieni ympärille ainakin tunnin palkan arvosta töhnää, jonka olisi tarkoitus poistaa turvotus hups vain. Jätin töhnän vaikuttamaan kymmeneksi minuutiksi, niin kuin käskettiin.

Menin keittiöön. Näin ilman silmälasejakin, että kaikki tasot olivat törkeän likaiset. Otin rätin ja hinkkasin ne puhtaiksi.

Menin kylppäriin ja pyyhin töhnän.

Jotkut miehet eivät tiedä mitä menettävät.

Toiset on liikkeellä luonnostaan

Kuusivuotias sai eskarista läksyksi miettiä, mikä olisi hänen syntymälahjansa. Niistä sitten keskustelimme illalla. Minä heti luettelemaan: kauniit siniset silmät, puhelias suu, lämmin ja tunteikas sydän, pitkät ja levottomat jalat, vahva varsi, rakkaus musiikkiin.

"Äiti, en mä noita voi sanoa. Mua ujostuttaa."

Seuraavaksi keskustelimme ujostelusta, itsestään puhumisen vaikeudesta ja 6-vuotiaana olemisesta. Kysyin Kuusivuotiaalta, mistä syntymälahjastaan hän itse haluaisi eskarissa kertoa.

"Emmä tiiä. Mulla pyörii päässä vaan sen variksenmerkki."

Siinähän se! Yhdessä totesimme, että oikein hieno ja esittelyyn sopiva syntymälahja on "haikarannokanjälki", punertava V:n muotoinen merkki Kuusivuotiaan otsatukan alla.

Entä jos olisin saanut itse saman läksyn? Mikä ihme voisi olla minun syntymälahjani? Yliherkkä kuulo- ja hajuaisti? Lyhytvihaisuus ja anteeksiantamisen kyky? Vaiko yksinkertaisesti alimittaiset pikkurillit?

Mononen, Mononen, tulkaa jo

Siltä varalta, että joku ei tiedä: Mononen on kuuluisa helsinkiläinen hautaustoimisto. 70-luvulla eläneet ehkä muistavat Liisankadulla-kappaleen ja Matti Makkosen ruumisarkkuliikkeen - älkää antako tekaistun nimen hämätä, kyseessä on Mikko Mononen. Ne Luumäet taas huusivat Monosta apuun, koska tytölleni kävi pieni vahinko, luuli lähtevänsä ja minut jättävänsä, ei anteeksi saanut vaan luodin päähänsä.

FAQ: Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?

Vastaus: Siitä, että kuuntelee sujuvasti vieressä, kun äiti ilmoittaa mummusta huolehtivalle hoitsulle puhelinnumeronsa, ja tajuaa vasta seuraavana päivänä, että numero oli ihan väärä.

Mummun vieminen onnistui yli odotusten. Kotoa lähteminen oli tietysti kamalaa ja kirvoitti monia lentäviä lauseita kuten:

"minähän en kotoani lähde, perkele" ja

"niin se on, että joskus kun apua tarvitsee, sitä ei saa, ja joskus saa vaikkei tarvitsekaan".

Perillä sen sijaan mummu luiskahti kuin kala veteen, kuten oli odotettavissakin. Mummu on ehkä maailman toiseksi seurallisin ihminen heti meidän Kuusivuotiaan jälkeen. Pöyristyttävintä tässä kaikessa on se, ettei hän ole lähtenyt ikätovereidensa pariin jo aiemmin.

Seuraava jännäyksen kohde on enon leikkaus, jonka takia mummu lepolomalle lähtikin. Eno on nimittäin toiminut jo monet vuodet mummun omaishoitajana.

Enon määrääviin luonteenpiirteisiin ei kuulu ylenpalttinen positiivisuus eikä optimismi. Niinpä ei olekaan ihme, ettei hän itse usko pääsevänsä elävänä pois sairaalasta. Keväällä hän realisoi säästöjensä korkoja ja osti meille sisarentyttärilleen kaikenlaista mitä arveli meidän tarvitsevan. Pari viikkoa sitten hän kertoi tunteikkaasti siitä, kuinka oli mökillä saunonut viimeisen kerran ja avannut viimeisen saunakaljan - ei suinkaan tämän kesän vaan koko elämän viimeisen, saattoi kuulla rivien välistä.

Luulimme jo, että pessimismi oli hieman hellittänyt, kun kuulimme, että eno oli osallistunut veikkaukseen, jonka tulos ratkeaa vasta ensi lauantaina, siis kaksi päivää post operat. Vaan ehkä ei sittenkään. Nimittäin kun äitini kysyi puhelinnumeroa, josta enon vointia voi leikkauksen jälkeen tiedustella, tämä vastasi:

"Mistä mä voin tietää mikä sen Monosen puhelinnumero on."

Kahdeksan kaunista

Ally vastasi haasteeseen. Siinä pyydettiin luettelemaan kahdeksan asiaa, joista omassa elämässä on ilon, tyytyväisyyden tai jopa onnen siemeniksi. Harvoinpa on haasteen jatkaminen tuntunut yhtä tärkeältä kuin tämän nyt. Jos löydän elämästäni kahdeksan hyvää asiaa (ja löydänhän minä!), paskanko väliä niillä huonoilla sitten enää.

1. Lapsi. Lupaan, että en luettele muita itsestään selviä asioita. Tämä on tärkein.

2. Rantakalliot. Mökillä on parhaat, mutta muutkin käyvät. Meri, järvi, kaikki kelpaa. Rantakallio on ainoa paikka, jossa pääsen eroon sanoista ja olen riittävä omana itsenäni. Kun oikein hyvin menee, maisema on minussa itsessäni, mutta välillä ei mene niin hyvin, ja silloin se on haettava muualta.

3. Macbook ja laajakaista. Siis miettikää, voin blogata aamulla ennen kuin lähden töihin! Älkää tulko mulle väittämään, että koko muu maailma on tehnyt niin jo vuosikausia.

4. Huumori. Täällä blogissa saatan välillä kuulostaa siltä kuin elämäni olisi synkkää alhoa, mutta se johtuu vain siitä, että olen kova tyttö liioittelemaan. Oikeasti en pysty olemaan masis kovin pitkään. Aina jostain putkahtaa jokin tajuttoman hassu juttu, joka saa suupielen nykimään. Itkusta iloon on lyhyt matka. Liekö sitten niin että siitäkin saan kiittää viipurlaisii juuriani.

5. Käveleminen. Rento ja reipas liikehdintä ulkoilmassa saa ajatukset liikkumaan tervehenkisiin suuntiin, pois oravanpyöristä ja noidankehistä. Olo kevenee useammallakin tavalla.

6. Radio. Oikeastaan musiikki kaikissa muodoissaan, mutta radio on kätevimmin käsillä juuri nyt. Olenko mainostanut Tivoliani riittävän monta kertaa?

7. Punaviini, tumma olut, rautayrttitee, maitokahvi. Kaikki muutkin lämmittävät juomat.

8. Ystävät. Anteeksi! Lupasin olla listaamatta selviöitä, mutta en pystynyt pidättelemään.

Huomaatteko, että en luetellut yhtään mitään syötävää. Taidan olla surkeammassa jamassa kuin luulin. Perunamuusi nyt ainakin kuuluisi listalle ehdottomasti.

Jos joku haluaa jatkaa haastetta, suosittelen!

Huhhahhei ja miten se nyt jatkuukaan

Kun ihmistä tarpeeksi mätkitään kartulla ja ympärillä tapahtuu kaikkea drastista, sanottavaa jää kovin vähän.

Sen verran kuitenkin, että rankka työpäivä ja vielä rankempi jumppa sentään vielä palauttavat maailman mittasuhteisiinsa - ei välttämättä oikeisiin mutta ainakin siedettäviin. Tähän päälle vielä punkkua ja ruisleipää, niin kohta alan muistuttaa omaa itseäni.

On aikakin. Eilen vedin henkilökohtaiset pohjat, kun radiosta tullut Viidestoista yö sai minut itkemään. Tottahan olen aikoinani itkeskellyt esimerkiksi aamun Hesarin tai Pikku kakkosen tunnarin takia, mutta että Viidennentoista yön? Se kuuluu varmaan jo jonkin tautiluokituksen piiriin.

Lisänä rikka rokassa, kuten vanha kansa niin hyvin tietää. Huomenna menen äidin kanssa viemään mummua vanhainkotiin. Enpä ole käynytkään sellaisessa sitten vuoden 1979, kun isotätini otti ja kuoli. Jotenkin toivoisin, että ne olisivat noista ajoista muuttuneet viihtyisemmiksi. Vaikka sama se millainen palatsi on vastassa, ei mummu sinne kuitenkaan mielellään jää.

Kyseessä on väliaikainen oleskelu. Seuraavan kahden viikon aikana kukaan lähiomaisista ei pysty olemaan mummun kanssa 24/7, ja sosiaalitoimen mielestä mummu ei voi olla yksin edes osaa vuorokaudesta. Vaan yrittäkääpä saada tämä mummulle jakeluun. Mummu elää missä vuodessa milloinkin, harvemmin kuitenkaan tässä tämänhetkisessä.

Odotettavissa on sellainen taistelu, että Puola, Lutz ja Leipzig kalpenevat. Tai sitten ei. Jos oikein hyvin käy, mummu kuvittelee menevänsä kylään jonkun (todennäköisesti ammoin kuolleen) ystävänsä luo. Dementikko on siitä höppänä tapaus, ettei siitä voi ikinä tietää.

Niin tai näin, omasta mielestäni olen ansainnut punkkulasilliseni. Valkaisen nenää sitten joskus kun saan sielupuolen kuntoon.

Mutsin rotsi on stadis duunis

Tänään tie vie sukumökille äidin rapujuhliin. En jaksaisi salailla asioita, mutta toisaalta ei keskeneräisistä oikein voi puhuakaan. Onneksi porukkaan kuuluu pikkulapsia, joiden taakse voi mennä piiloon. Kun oma-aloitteisesti tarjoutuu vaihtamaan vauvan vaipan, leikkimään pikkutytön kanssa ja vahtimaan poikien puuhia, muista aikuisista ei näy kuin selät. Joiden loittonemista säestävät voimakkaat helpotuksen huokaukset.

Sitä paitsi tykkään muutenkin lasten seurasta. Se on terapeuttista. Ainakin nämä lapset luovat ympärilleen rakkauden ilmapiirin, jossa asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen. Ei oo niinku mitään väliä sillä, onko laskut maksamatta tai ystävä pettänyt. Paljon tärkeämpiä ovat tikuttomat varpaat, seikkailuun sopiva metsä, nalle kainalossa ja karkki suupielessä.


Asiasta toiseen eli Blummis spiidaa klitsus

Kuten niin moni muukin asia elämässäni, blogi-identiteettini on tällä hetkellä hieman hakusessa. Ainakaan en halua alkaa jatkuvasti nillittäväksi ihmissuhdebloggaajaksi. Joku ihan uusi aluevaltaus voisi olla pähee ... Hmmm, kokeilisiko murrebloggausta?

Tämä murremeemi on kiertänyt vaikka missä. Kopioin sen Kriisiltä. Ideana on kirjoittaa esimerkkilauseet oman puhekielensä mukaisesti.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Mun siskon punane mekko mahtuu mullekki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviiksä apuu siin mantsanläkes?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Joo, tehään nii.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummu sano et se hakee meiät varttii vai kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
No mä tulin sit dösäl kaupunkii ku en ehtiny junaa.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ooksä nähny broidin kännyy?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostiksä se hamee mikä me nähtii sillo henkkikses? Viime viikol vai millo se oli.

Koska olen syntynyt Helsingissä ja asunut aina pääkaupunkiseudulla, omaan suuhuni istuu parhaiten täkäläinen lyhyt ja nariseva hämäläismurre. Yhtä lähellä sydäntäni ovat isovanhempieni kielet, Viipurin ja Tampereen seudun murteet. Sopivassa seurassa alan puolivahingossa jäljitellä niiden nuottia, mutta en kyllä osaisi kirjoittaa niillä yhtään mitään.

Postauksen otsikko on lainaus muualta kotoisin olevilta kavereiltani, jotka nauravat slangisanoille. Omaan puheenparteeni ne kuuluvat, mutta olen aika tarkka niiden käytöstä. Esimerkiksi "duuni"-sanaa käytän kaikkialla muualla paitsi töissä. Olisin otettu, jos poikani sanoisi minua "mutsiksi", vaikka sillä nimellä en kutsukaan omaa äitiäni. Kotikaupunkini ei ole "Stadi" vaan "Helsinki" - vaikka olenkin ihan mielelläni stadilainen.

Ehkä en sittenkään ala murrebloggajaksi. Liian työlästä. Kelaa ny vähä, siis ehä mä ehtis muuta duunaakaa.

Kukkis tienhaarassa

Vielä kerran kiitos kaikille jaksuhalaajille. Matka jatkuu tästä johonkin suuntaan. Olen aika utelias näkemään, minne. Toivottavasti pysytte kuulolla.

Ruskeat seinät

Minä olen parhaimmillani kriiseissä. Odottaminen on kaikkein kamalinta. Sitten kun kakka oikeasti osuu tuulettimeen, ei muuta kuin käärin hihat ja rupean siivoamaan. Mutta on mulla silti nyt paino mahassa.

Joku ehkä arvaa, mistä puhun. Se riittäköön.

Kerrankin on sellainen olo, että edes jaksuhalit eivät tekisi pahaa.

Jatkoa edelliseen

Jos haluatte halvalla ekstreme-elämyksiä, tehkääpä niin, että olette vähän aikaa ilman Internet-yhteyttä. Kolme vuotta ilman on sulaa hulluutta, lyhyempikin aika riittää. Kun avaa yhteyden uudestaan, mahtavat sävärit saa vaikkapa siitä, että huushollin siivoamisen jälkeen palkitsee itsensä oluella ja - tadaa! - blogien lukemisella. 95 prosenttia väestöstä ei pidä tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta antakaa mun silti hetki vielä hehkuttaa. Päivän-parin päästä lienen viilennyt.

Meillä eletään muutenkin jännittyneissä tunnelmissa. Kuusivuotiaan kesäloma loppuu ja eskari alkaa huomenna. Kavereita on ikävä, mutta mutta ... Kuusivuotias ymmärtää, että kyse on isommista asioista kuin aiempina syksyinä - ettei peräti pikkulapsiajan päättymisestä. Muutamana viime päivänä ulinan aihe on ollut "mä en haluu mennä eskariin".

Katselemme juuri Heinähattua ja Vilttitossua. Leffa on tuttu vuosien takaa, mutta en tiedä, kuinka järkevää sen katsominen on juuri nyt, sillä juoni seuraa Heinähatun viimeistä kesää ennen kouluun menoa. No, kohtahan se nähdään. "Lasten täytyy myös joskus olla tuhmia" ja muut tarttuvat vuorosanat ovat onneksi meillä jo vähän käytössä kuluneita.

Tänään piti katsoa Henkien kätkemä, mutta tallentava digiboksi päätti toisin. Ihme laite elää omaa elämäänsä. Sen pirulaisen takia minulta on ensimmäistä kertaa 13 vuoteen jäänyt näkemättä jaksoja Teho-osastosta. Däämn.

Näillä kulmilla on ollut hikinen viikonloppu. En valita. Olen nimittäin sitä mieltä, että ihmisen ei ole tarkoitus olla alle 28 asteen lämpötilassa (paitsi ehkä öisin). Ainut ongelma, jos sitä nyt ongelmana haluaa pitää, on se, että kylmä olut maistuu turhan hyvältä. Näinköhän taivun tänään vielä pitkästä aikaa ensimmäiseen kännipolkkaan, kunhan ilta tästä etenee. Kohta sekin nähdään.

Meitsi bloggaa kotoa!

Melkein kolmen vuoden elämä ilman kotinettiä päättyi tänään. Sain heti niskani kipeäksi.

Nettiyhteydestä luopuminen oli aikoinaan tietoinen ratkaisu. Istuimme töissä koneella kahdeksan tuntia päivässä, ja kotona halusimme tehdä jotain muuta. Näinä vuosina elämä on ollut vapaata, huoletonta ja monipuolista - mutta silti jotenkin tyhjää. Miten ihmeessä olen selvinnyt, kun en ole voinut kotoa käsin tarkistaa Post Secretin uusimpia postikortteja tai naureskella Norpatin sarjakuville? Puhumattakaan siitä, että en ole voinut sadepäivinä istuttaa Kuusivuotiasta Ylen lasten sivujen ääreen ...

Kaikki tuo on taakse jäänyttä elämää. Täältä tullaan, maailma.

Jälkijunassa

Väsynyt Kukkis jonottaa työpaikkaruokalassa ja odottaa, että tulisi iltapäivä ja pääsisi kotiin.

Sain tämän toimimaan vasta, kun lainasin työkaverin puuseetä. Saakuti. Toivottavasti ongelma on työkoneeni ohjelmissa eikä macissa sinänsä. Kohta nimittäin saan oman macbookin, ja sitten en muuta teekään kuin meezejä.

P.S. Minäkin olisin toivonut, että tässä saisi lisätä lihaa luiden päälle ja tehdä kasvonpiirteitä vähän skrodemmiksi. Vaan onhan se kiva katsella edes joskus itseään hoikkana ja kauniina.

Oma uni paras uni

Reilun viikon ajan olen nukkunut oman mittapuuni mukaan lyhyitä yöunia, seitsemää tuntia tai vähempääkin yössä. En ole ollut ihmeemmin väsyksissä, eikä ole ollut kovin vaikea edes herätä aamulla töihin. Jotenkin olen kuitenkin kaivannut pitkään nukkumisen tunnetta, tiedättehän, aamutuntien värikkäitä unia ja lämpimiä ja nuhruisia lakanoita, joista tekee jo mieli nousta.

Tänä aamuna heräsin ennen kuin herätyskello soi. Olin virkeyden rajamailla, mutta tein periaatepäätöksen: käänsin kylkeä, otin hyvän asennon ja nukahdin uudestaan. Nukuin sikeästi vielä tunnin ja havahduin vasta, kun Kuusivuotias tuli herättelemään. Onneksi on liukuva työaika ja lyhyt työmatka.

Viikkovitosessakin puhutaan nukkumisesta. Tällä kertaa bongasin kysymykset Virkanaiselta:

Sängyn olen saanut isältäni, joka oli 1990-luvun puolivälissä muutaman vuoden ulkomaankomennuksella ja halusi tuoda meille tyttärilleen tuliaisiksi paikallisten tekemiä huonekaluja. Minä tarvitsin silloin sänkyä, ja sain sen. Se on hieman liian krumeluurinen ja siirtomaatyylinen omaan makuuni, mutta onpahan käsityönä tehty. Tietääkseni sitä ei ole tehty mistään uhanalaisesta puulajista, mikä on myös ihan jees.

Sängyn pohjarimat eivät kestäneet kuivaa huoneilmaa ja satakiloista miestäni, vaan alkoivat katkeilla muutama vuosi sitten. Nyt sänky on pelkkä kehikko, jonka sisällä on runkopatja.

Petivaatteet ovat puuvillaisia ja värillisiä. Rrrakastan värikkäitä lakanoita. Minusta on ihana painaa pääni marimekon vihreän tai sinisen sävyiseen tyynyliinaan ja kietoutua siihen sointuvaan pussilakanaan. Toinen ehdoton juttu on leveä aluslakana, jonka kulmissa on kuminauhat. Muunlainen lakana ei meidän sängyssä pysy, kumma kyllä. Ilmeisesti meillä on vilkkaampi yöelämä kuin itsekään tiedämme.

Mitään kotitöitä ei voi ikinä tehdä niin usein kuin pitäisi. Minä en ainakaan voi. Tämä koskee myös petivaatteiden vaihtamista. Riittänee kun sanon, että vaihdan ne aina sopivassa saumassa.

Kun nukun, minulla on yleensä aina jotain päälläni. Tykkään söpöistä yöpaidoista, mutta joskus on sellainenkin hetki, että nukun vanhassa t-paidassa. Pyjamat ovat myös kivoja. En tosin tapaa käyttää saman pyjaman ylä- ja alaosaa samaan aikaan. Yleensä otan pyjamasta käyttöön pelkät housut ja pidän niiden kanssa hihatonta toppia. Yläosa ei saa olla liian iso, koska muuten se kasaantuu kainaloihin ikäväksi mytyksi.

Kylläpä jaksoin kirjoittaa pitkään näinkin kiehtovasta ja yleisesti kiinnostavasta aiheesta. Lopetan ennen kuin kaikki nukahdatte. Enkä muuten toivota kauniita unia.

Kuka missäkin haluaa viettää kesäisen päivän

Eilen oli koko perheen Puuhamaa-päivä. Isä ja poika riehuivat Tervakoskella, ja äidillä oli töiden jälkeen oma Puuhamaa: kävelin keskustaan ja hengailin siellä.

Istuin vähän aikaa Belgen terassilla ja katselin Kluuvikadulla kulkevia kesäisiä ihmisiä. Kaikki olivat kauniita! Jopa tennissukissa ja kulahtaneissa sandaaleissa askeltavien mahakkaiden miesten käynnissä oli kepeyttä ja keinuntaa, jonka saa aikaan ainoastaan elokuinen hellepäivä. Toim. huom. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Join vain yhden oluen.

Jos pitäisi määritellä yksi tilanne, jossa tunnen olevani täydellisen vapaa, se olisi tämä: istun baarissa tai terassilla yksinäni, kaljatuopin ja kirjan kanssa. En rupeaisi siinä yksikseni kännäämään, mutta yhden tai kahden kaljan juominen ihan itsekseen kaupungilla on parhautta, varsinkin jos mukana on hyvää lukemista. Eilen oli.

Piipahdin kahdessa kaupassa, silmäilin laiskasti paria alerekkiä ja löysin t-paidan, jota olin himoinnut jo kesällä. En osannut valita sinisen ja ruskean välillä, joten ostin molemmat. Myyjä totesi: "Kannattaa ottaa kaksi kun saa näin edullisesti. Näitä voi käyttää vielä jonkin aikaa, kun ne oli kuitenkin loppukesän mallistoa." Siis täh? En ollut tiennytkään, että t-paita on yhtä paljon muodin vaihtelujen armoilla kuin farkkujen lahkeet. Taidan ottaa riskin ja käyttää samaa paitaa vielä ensi sesongillakin. Ellei mene sitä ennen puhki ja matonkuteiksi.

Aleksin katusoittajien laatu ja määrä on tänä kesänä ollut korviahuumaava. En tiedä, mistä niitä ammattimaisia jousikvartetteja sikiää - ehkä itärajan takaa? - mutta mielikseni heitä kuuntelen. Mielelläni myös kannan roposeni soittajien kassaan. Eilen kadun oli vallannut kolmen vibrafonistin (?) bändi. Entiseen elämääni liittyvien outojen syiden takia tiedän melko paljon soittimista, mutta siitä huolimatta en erota toisistaan vibrafonia, ksylofonia, marimbaa ja mitä niitä nyt onkaan. Joka tapauksessa pojat pistivät malletteihin vipinää.

Seikkailuistani virkistyneenä palasin kotiin, jossa minulle tarjoiltiin tarinoita hurjista sattumuksista vesiliukumäessä.

Hyvä päivä. Suosittelen.

Me like

Haaste Allylta: Kerro 10 asiaa, joista pidät itsessäsi.

1. Pidän siitä että en stressaa.

2. Pidän siitä luonteenpiirteestäni, jota voi kuvata sanalla lojaalius, uskollisuus, jämähtäneisyys, mitä nyt kukakin haluaa käyttää. Kovin järkevä piirre se ei aina ole, mutta pidän siitä silti.

3. Pidän siitä, että tykkään olla sekä yksinäni että seurassa. Olisi kamalaa, jos en kestäisi jompaakumpaa.

4. Pidän silmistäni, minun mielestäni ne ovat kauniit, ja ovat niitä muutkin kehuneet. Harmi vaan kun ne pitää piilottaa rillien taakse. Mainitsinko jo, että minulle ikänäkö tarkoittaa likinäköisyyden tasoittumista, ehkä jopa rillittömyyttä, ja odotan sitä huomattavasti enemmän kuin kuuta nousevaa.

5. Pidän siitä, että minulla oli pokkaa kirjoittaa tuo äskeinen. Ei ole helppo kehua omaa ulkonäköään, vaikka olisi yhtä kaunis kuin minä. Viimeinen lause oli huumoria, vitsi, tiedättehän.

6. Pidän siitä että olen äiti. Se ei ole tietenkään oma ominaisuuteni, ja kun sanoin noin, rikoin varmaan kamalalla tavalla tämän haasteen henkeä ja kirjainta. Ei voi mitään. Äitiys on hienointa mitä tiedän, ja ilman sitä olisin kokonaan toisenlainen ihminen. Pidän jopa siitä, millainen äiti olen - siitä huolimatta että joskus suutahdan, en aina jaksa leikkiä enkä ikinä leivo pullaa. Teenpähän muita kivoja juttuja sen sijaan.

7. Jatkoa edelliselle: pidän sektioarvestani, koska se on söpö ja koska siitä näkee, että olen saanut lapsen.

8. Pidän toffeesta. Ai miten se minuun liittyy? Ei mitenkään. Testasin vain, oletteko hereillä. Tosin toffeella ja minulla on ainakin yksi yhteinen ominaisuus: sitkeys. Sitä ei pidä sekoittaa kärsivällisyyteen. Olen kärsimätön mutta venyvä, ja pidän siitä.

9. Pidän myös siitä, että olen onnistunut pysyttelemään suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka olen syntymälaiska herkkupe*se.

10. Pidän siitä, että olen vihdoinkin 37-vuotiaana oppinut pukeutumaan säänmukaisesti. Bonuksena olen alkanut pitää lähes kaikista säätiloista maaliskuusta marraskuuhun. Keskitalvi on keskitalvi, ja siitä en opi tykkäämään, ellen muuta jonnekin huomattavasti etelämmäksi. Mikä ei sinänsä olisi ollenkaan huono vaihtoehto.

Apua, pitääkö mun haastaa joku? Haastan Minhin, koska haarakonttorissa on meemipäivät, ja Helenin muuten vaan.

Joskus liikennemerkki osuu naulan kantaan, joskus vähän ohi

Ajoimme aikaisin aamulla mökiltä kotiin. Koko Länsi-Suomi kylpi valkoisessa sumussa. Raision ja Suomusjärven välillä ei näkynyt mitään muuta kuin tietä muutama kymmenen metriä kerrallaan ja silloin tällöin vilahdus vihreää. Matkan varrella parissa paikassa oli hieno, digitaalinen varoituskyltti, jossa luki:

Paikoin sumua.

Älä.

Ja ranteessa mulla on meripihkainen koru

Loman jälkeen pitää hieman hieroskella bloginystyröitään, ennen kuin pääsee takaisin entiseen vauhtiin. Koska en kykene kirjoittamaan mitään muutakaan, vastaan äärest vanhaan meemiin, jonka nappasin Minhiltä. Uusille lukijoille se ehkä kertoo jotakin minusta, ja vanhat tutut eivät toivottavasti ota nokkiinsa. Kysymykset eivät minun mielestäni olleet ihan yhtä tylsiä kuin näin pitkissä meemeissä keskimäärin.

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
- 163,5 cm

Omistatko asetta?
- En.

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
- Ei ainakaan masennus. Olisin saanut sen jo.

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- Aviomieheni sukunimessä on viisi kirjainta. Riittääkö tämä vastaukseksi?

Pidätkö hotdogeista?
- Miten sen nyt ottaa.

Mikä on lempijoululaulusi?
- En etsi valtaa, loistoa

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- Vettä, verigreippi-tuoremehua ja maitokahvia. Ai niin ja tietenkin sampanjaa.

Teetkö punnerruksia?
- En.

Seurusteletko?
- En, koska olen naimisissa. Mutta jos kiinnostaa, jätä sähköpostiosoite kommenttilootaan haahhahhahhaa.

Pidätkö sateesta?
- Itse asiassa kyllä.

Onko sinulla ADHD?
- Ei.

Kolme asiaa, joita mietit juuri nyt:
- Kuinka paljon pitäisi voittaa lotossa, ettei tarvitsisi enää ikinä mennä töihin?
- Pitää muistaa ottaa kamera mukaan mökille.
- Ostaisko punkkua vai tyytyiskö roseviiniin.

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- Kolme lounasta (tarjosin kahdelle seuralaiselle). En ole ehtinyt vielä kauppaan.

Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
- Vesi, kahvi, tee, tuoremehu, viini.

Mihin aikaan heräsit tänään?
- Heräilen pitkin yötä. Nousin ylös puoli seitsemältä.

Osaatko tavuttaa?
- On muuten yllättävän vaikeaa muilla kielillä kuin suomeksi.

Tämänhetkinen huoli?
- Liittyy läheisen mielenterveyteen. Ei siitä sen enempää.

Tämänhetkinen vihastus?
- Elämässä on liikaa työtä ja liian vähän hellyyttä. Tosin ei se vihastuta vaan pikemminkin surettaa. Vihaksi pistää luonnon tuhoaminen ja muista ihmisistä piittaamaton käytös.

Lempipaikka?
- Rantakallio. Mökillä on paras, mutta muutkin käy.

Vähiten mieluisa paikka?
- Lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotto.

Minne haluaisit mennä?
- Mökille.

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
- Kysy vaan kuinka monet.

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
- Käyn katsomassa poikaa ja sammutan vessan valot.

Palatko vai rusketutko?
- Rusketun. En ole palanut ikinä.

Keltainen vai sininen?
- Häh?

Milloin puhelimesi soi viimeeksi?
-  Kännykkä soi vartin yli yksitoista.

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
- Vaikka mitä. Esimerkiksi murtovarasta, tulipaloa ja sitä, että tempaudun sänkyineni avaruuteen.

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
- Pinnejä ja hiuslenksuja.

Viimeisin asia jolle nauroit?
- Joku pojan kertoma juttu. Aamun Hesarin jollekin sarjakuvalle hymähdin (todennäköisesti kyseessä oli Fingerpori tai Viivi ja Wagner, mutta en muista, kumpi).

Montako TV:tä taloudessasi on?
- 1.

Kovaäänisin kaverisi?
- Siskontyttö 4 v.

Hiljaisin?
- Kaikista lähtee aika paljon ääntä.

Mitä teit keskiyöllä?
- Nukuin.

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- Paljonko kello on?

Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
- Ei.

Onko kädessäsi sormusta?
- Ei juuri nyt.

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
- Noin viidet farkut ja pari farkkuhametta. Enempää ei mahdu.

Oletko mielestäsi notkea?
- Kuin aidanseiväs.

Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
- Työhuoneen kirjahyllyn.

Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
- Onko tämä joku salaliitto vai?

Minkä eläimen näit viimeksi?
- Todennäköisesti kingcharlesinspanielin, koska naapureilla on niitä.

Milloin viimeksi suutuit?
- Kunnolla en ole suuttunut pitkään aikaan. En jaksa, kun ei se kuitenkaan johda mihinkään. Viimeksi suutahdin pari tuntia sitten ukolle, kun ei se vastannut puhelimeen.

Käytätkö hymiöitä?
- Käytän toisinaan, kun laiskottaa, vaikka silloin tuleekin aina ihkudaa olo.

Etunimesi toinen kirjain?
- N

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
- No voi herttinen. Olen töissä, joten olen koko ajan koneella, paitsi jos olen juomassa kahvia, lukemassa lehtiä, palaverissa tai vessassa.

Omistatko laskimen?
- En. Käytän kyllä joskus kännykän laskinta.

Mersu vai Volvo?
- Saako kuskin kanssa? Ehkä kuitenkin Volvo, kun se on niin turvallinen.

Monestiko päivässä peset hampaat?
- Yleensä kaksi.

Kuusi vai mänty?
- Mänty. Paitsi jouluna.

Juna vai laiva?
- Juna.

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
- Nukahdin pojan viereen, kun olin lukenut hänelle iltasadun. Heräsin parin tunnin päästä ja siirryin omaan sänkyyni miehen viereen. Jossain vaiheessa poika kömpi meidän väliimme.

Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? Miksi?
- Enpä ole miettinyt asiaa tältä kannalta. Omasta mielestäni olen tietenkin kesä, koska se on ihana, mutta muut lienevät toista mieltä.

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
- On.

Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
- Olen.

Kenen kanssa puhuit viimeksi?
- Pomon.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Mieheni.

Lempivärisi?
- Sininen.

Kenen kaverin kanssa olit viimeksi?
- Jos perheenjäseniä ei lasketa, en ole pariin-kolmeen viikkoon eli tosi pitkään aikaan tavannut ketään kavereitani. Saattaa peräti olla, että viimeksi tapasin Elman ja Kauran!

Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kanssa?
- Jaa baarissa vai? Viime viikonloppuna tein siskon kanssa pyöräretken mökiltä lähikylän terassille. Lasketaanko se?

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- Juuri nyt taitaa olla tummanvihreä aluslakana, kelta-viher-sinisävyinen pussilakana ja vaaleanvihreät tyynyliinat.

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- Nousen tästä kohta ja siirryn omaan sänkyyni (selitykseksi ks. kysymys "Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?").

Millä tuulella olet nyt?
- Lievästi ahdistunut mutta toiveikas.

Paras kesämuistosi?
- Tältä kesältä vai kautta aikojen? En millään pysty valitsemaan yhtä. Sentimentaalisesti voisin tietysti sanoa poikani syntymä kesällä 2001.

Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
- Katse on tärkein. Melkein yhtä tärkeitä ovat kädet, hartiat, hiukset ja peppu. Olen ällöttävän pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen tyyppi, mutta vain, kun vieraista miehistä puhutaan.

Montako kertaa olet ollut ihastunut?
- Seitsemän kertaa seitsemän. Ainakin.

Hali vai suukko?
- Sekä että.

Nukutko valot päällä?
- En, mutta yleensä pystyn nukahtamaan, vaikka miehen lukuvalo olisi vielä päällä.

Suututko helposti?
- Kyllä, mutta olen opetellut olemaan välittämättä siitä. Yleensä lepyn viimeistään kahden minuutin päästä.

Oletko mustasukkainen ihminen?
- Ihme kyllä en. Ennen luulin olevani.

Montako sisarusta sinulla on?
- Kaksi.

Oletko hiljainen/ujo?
- En ole kumpaakaan, mutta seurassa pystyn kyllä olemaan hiljaa, jos haluan.

Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi?
- On, mutta ei surullisen pitkään aikaan.

Pidätkö suklaasta?
- Tummasta suklaasta pidän, mutta en tykkää syödä sitä kovin usein enkä isoja määriä kerralla.

Kyllästytkö helposti?
- Kyllä.

Uskotko rakkauteen?
- What the fuck?

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
- En tod.

Kuinka usein kiroilet?
- Liian usein.

Mitä teit ennen kun tulit nettiin?
- Kävelin töihin.

Hei! Mä täällä!

Loma loppui. Nyyh. En tajua, miten opettajat pystyvät palaamaan töihin kymmenen viikon loman jälkeen. Minä lomailin kuusi viikkoa, ja jos olisin ollut poissa töistä päivänkään pidempään, en olisi enää ikinä mennyt takaisin.

Pari viimeistä viikkoa lomailimme koko perhe yhdessä, mutta suurimman osan lomasta vietin kahdestaan Kuusivuotiaan kanssa. Niin, tätähän ette ehkä vielä tienneetkään: Viisivuotiaasta tuli loman aikana Kuusivuotias. Kahden viikon päästä alkaa eskari, onneksi tutussa päiväkodissa. Äitiä jännittää silti. Iiks, mun vauva menee kohta kouluun!

Loma oli fantastinen, vaikka emme tehneet juuri mitään. Tai ehkä juuri siksi. Huomasin, etten kovin paljon piittaa edes ilmoista. Helle on oma suosikkini, mutta on sadesäässäkin puolensa. Aamulla katsoimme ulos ikkunasta ja sen jälkeen teimme sitä, mikä sattui hotsittamaan.

Kotiseutumatkailua harrastimme paljon. Kävimme esimerkiksi isossa eläintarhassa ja pienessä eläintarhassa. Iso eläintarha oli ennenkin nähty ja käyty, mutta pieni oli uusi tuttavuus. Kuusivuotias totesi, että "siellä oli kivoja eläimiä ja ihmisiä", ja olen täsmälleen samaa mieltä. Miljoona miljoona miljoona kiitosta Elmalle kutsusta ja Kauralle & Tosikoiselle mukanaolosta!

Lomalukemisenamme oli muun muassa Roald Dahlin Matilda, josta sivupalkin uusin sitaatti. Risto Räppääjiä luettiin myös ja kaikenlaista muutakin. Kuusivuotias osaisi lukea itsekin, jos vain viitsisi, mutta mitä sitä suotta, kun kumpikin vanhemmista tykkää lukea ääneen. Poika on lellitty piloille, sano mun sanoneen.

Lomasta jäi jäljelle muutama mukava valokuva, joita en jaa teidän kanssanne, koska jokaisessa komeilee joku koko pärställään. Jostain mystisestä syystä minulle, rahattomalle shoppailun inhoajalle, on loman aikana siunaantunut myös kolme uutta paria puukenkiä. Joku logiikka tässä varmaan on. Ehkä kesäkenkien ostelu on minun tapani siirtää talvea kauemmaksi.

Syksy on kiva vuodenaika, mutta miksi se koittaa aina niin pian? Osaako kukaan selittää? Olisin vielä mielelläni jatkanut hitaita aamuheräilyjä, dekkarin vieressä makoilua ja paljain jaloin kävelemistä. Joo joo, tiedän kyllä, että elokuu on kesäkuukausi ja päläpälä, mutta antakaa minun hetki velloa toisen työpäivän angstissani, pliis. Kohta kerään itseni ja astun oravanpyörään.

Viimeistään ensi tiistaina tuntuu siltä, kuin lomaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Jäykkäniskan pojan koston paluu ja vastaisku sille

En ollut huomannutkaan, että olin elänyt viimeiset puolitoista kuukautta olkapäät korvissa. Tajusin sen vasta lauantaina puolenpäivän aikaan, kun astuin autosta mökin pihalle ja tunsin, kuinka kaulani piteni viisitoista senttiä.

Niska- ja selkäkivut ovat vanhoja tuttujani, ja siksi pidän tavallisesti rangastani hyvää huolta. Lämmittelen ja venyttelen säännöllisesti. Ylpeilen sillä, että jumppaan, kävelen ja juoksen hartiat alhaalla ja selkä suorana. Näköjään kannattaisi kiinnittää huomiota myös siihen, missä asennossa istuu ja makaa.

Viimeiseen puoleentoista kuukauteen on mahtunut paljon kiirettä ja pahaa mieltä. Ehkä siksi blogin päivittäminenkin on jäänyt harvoihin ja yhdentekeviin postauksiin. Ei ole ihme, että niska kiristyy.

Yksi syy jäykistelyyn on takuuvarmasti se, etten ole päässyt mökille. Toisin kuin mitä tahansa muuta, mökkeilyn autuutta en pysty sanoin kuvailemaan. On absurdia, että edes viihdyn mökillä, olenhan ratikoista* ja kapakoista riippuvainen urbaanisissi, jolla on herkkä hipiä ja peukalo elämänviivan väärällä puolella. Niin se nyt vaan on.

Olen löytänyt sielunmaisemani, ja ennakkotiedoista poiketen se ei ole Aleksilla eikä edes Tervasaaressa. Siellä haistellaan länsirannikon merituulia, syödään lähitilan perunaa ja sipulaa ja röntystellään ympäri paikkoja vanhoissa reisitaskuhousuissa ja uusissa krokseissa.

Mökillä käy koko suku, joka tällä hetkellä käsittää seitsemän aikuista ja neljä lasta. Yllättävän hyvin olemme sinne mahtuneet, jopa kaikki yhdellä kertaa. Jos tunteet uhkaavat kuumeta liikaa, niitä viilennetään kuohuviinillä. Yksi salaisuus on siinä, että mökillä on jokaiselle jotain. Lasten paratiisi muodostuu matalasta rannasta, harvasta metsästä ja kiipeilykivistä. Työintoisille on aina tarjolla jotain hommaa, jos ei muuta niin rannan perkausta ja puiden kantoa. Urheilijat voivat meloa, kävelijät viedä roskiksen (1,5 km suuntaansa) ja marjanpoimijat samoilla metsissä. Me mielenrauhan etsijät meditoimme vuoroin rantakalliolla ja hellanluukun edessä.

Enää kaksi yötä, ja sitten sinne taas pääsee. Loma alkaa mökkijuhannuksesta. Aion tankata itseeni niin paljon kallion karheutta, suolan tuoksua ja joutsenten huutoja, että pärjään seuraavaan mökkeilyyn asti. Vaikka siihen menisi puolitoista kuukautta.

* Spora ei rimmannut, sori vaan.

Ei hyvän tähen

Tämä tulos on pakko julkaista. Miten nämä tuntuvatkin osuvan niin kohdilleen! Testi löytyi Satujattaren ja Lotan kautta.

You're Costa Rica! You're about as peaceful as anyone on the planet, a real dyed-in-the-wool pacifist. And why not? No one really poses much of a threat to you and everything seems to work out, no matter how much violence and insanity rages all around you. So you relax and appreciate nature and culture while the rest of the world carries on their petty disagreements. If only everyone could follow your example...
Take the Country Quiz
at the Blue Pyramid

Jämistä syntyi vahingossa maukas salaatti

Tee näin:

Pese muutama varhaisperuna ja keitä ne tillillä maustetussa vedessä. Itse olen niin outo, että en laita perunoiden keitinveteen ollenkaan suolaa, mutta kukin tehköön makunsa mukaan.

Kuumenna pannulla mieleistäsi rasvaa ja lisää siihen kuivattuja yrttejä. Oliiviöljyä ei kuulemma pitäisi käyttää paistamiseen, mutta ei meillä muutakaan ollut, joten käytin sitä ja hyvää tuli. Pilko halloumijuusto siivuiksi ja paistele niitä pannulla rapeiksi ja kullankeltaisiksi.

Tee salaattipeti jää- tai muusta lehtisalaatista ja tuoreista yrteistä. Basilika ja timjami rehottavat parvekkeellani, niinpä käytin niitä. Lisää mielesi mukaan tomaattia, paprikaa, kurkkua ja muita kasviksia. Sekoittele salaatinkastike. Itse tein maailman yksinkertaisimman vinegretin Auran sinapista, valkoisesta balsamicosta ja oliiviöljystä. Luulisin, että jokin makealla chilikastikkeella maustettu itämainen tsydeemi toimisi myös hyvin.

Kippaa salaattipedille kastike, rapeat juustot ja höyryävät perunat. Nauti miedoista ja kuitenkin hivelevistä makuyhdistelmistä. Peruna, juusto, sinappi ja yrtit ovat kunnon tiimi, joka tuo toisistaan esille parhaat puolet. Aahh ... Kaveriksi sopii mikä tahansa kesäinen juoma, olut, roseeviini tai vaikka kuiva siideri.

Lomatunnelma

Tämän päivän jälkeen jäljellä on kaksi kokonaista työpäivää ja yksi neljän tunnin nysäputtepäivä (hurraa! vanhoille valtion virastoaikojen jäänteille!). Sitten alkaa loma. Lomalomaloma! Tajuuttekste, se on se aika kun ei tehdä töitä!

Miehen aikataulupanttauksen ja muun jästipäisyyden takia meillä ei ole koko perheen yhteistä lomaa, mutta hätiäkös tässä. Kuusivuotiaan kanssa muutamme asumaan maauimalaan. Minä makaan nurmikolla ja luen dekkareita, ja poika saa polskia. Jätskitaukoja pidetään tasaisin väliajoin. Kauniina kesäiltoina valelen lisäksi itseäni sisäisesti oluella ja kuohuviinillä. Kuulostaako hyvältä vai hyvältä?

Huomenna pääsen mökille ensimmäistä kertaa kuukauteen. Melkein on sellainen olo kuin loma alkaisi jo tänään. Päivän kysymys: huomaisikohan kukaan, jos unohtaisin tulla ensi viikolla töihin?

Niin, ja muistinko mainita, että viikon päästä olen jo lomalla?

Blogisamoilua

Tuhannessa sanassa oli kiva idea, johon tartun näin jälkijunassa:

Mistä vertaisbloggaajasi kirjoittavat? Tässäpä Blogilistan käyttäjille keino tehdä pistokokeita: Poimi kolme ensimmäistä hakemistoluokkaa oman blogisi luokituksista. Valitse kustakin luokasta yksi blogi, jota siteeraat ja johon linkität.

Elämä-luokassa on 935 blogia. Niistäpä sitten valitsemaan. Ajan sirpaleissa on menty naimisiin ja suosikkityökalunikin mainitaan. Ihanaa! Alcinoe kirjoittaa: ... Mieskin tuntuu onnelliselta. Yhdessä tässä nyt taaplataan elämän risukoihin, mutta eipähän tarvitse vesuria yksin heilutella.

Helsinki-luokassa tuntuu olevan valtava määrä blogeja, joita ei ole päivitetty pitkään aikaan. Pikkuisen pöyhimisen jälkeen löytyy Elämää suurempaa, jonka kirjoittajalla on äitien tyypillinen vika: ... En saanut unta, koska olen stressaantunut. Jaa mistä, no en tiedä. Mun on vaan pakko stressata ja murehtia ...

Huijaan vähän, hyppään Hörhöily-luokan yli ja valitsen seuraavaksi Kesämökki-luokan, jossa pääsee valikoituun seuraan. Meitä on kokonaista kolme! Kuis mökki? kuvaa rakennusprojektia: ... Teräspalkkien päälle bitumi estämään maakosteuden nouseminen rakenteisiin. Tämän päälle 2x6" runkopalkki pystyyn. Alle lauta samansuuntaisesti. Palkkien väliin harvalaudoitus ja päälle tuulensuojalevy ...

Siinäs kuulitte!

Kun tähän hommaan rupesin, tavoitteenani oli, että etsisin ihan toisenlaisia blogeja kuin tavallisesti luen. En löytänyt. No, pakko myöntää, että rakennusprojektiblogeja en ole ennen lukenut. Horisonttini avautui sentään pikkuisen.

Entä te muut?

Tässä touhussa saa mukavasti kulutetuksi viimeisiä lomaa edeltäviä työtunteja. Sanokaa mun sanoneen: elokuussa on ihan yhtä tylsää tulla takaisin töihin, olipa pöytä siisti tai sotkuinen ja projektit lepovaiheessa tai levällään.

Onnea matkaan!

Outo loppukesän runo - mitäs siitä sanotte?

Runotorstain 51. haaste on ääni:

Olen pessyt hampaani 3672 kertaa.
Vieläkin puhut minulle töykeästi
juuri kun poimin
pietaryrtin kukkia
mietteliäänä, vaiti.

Pietaryrtti kukkii
kuivuudesta piittaamatta.
Jos sitä ei olisi,
kukaan ei sitä kaipaisi.

Naapurissa nauretaan,
kaiku ivaa meitä.
Turhat kysymykset
vyöryvät
kaiuttomaan tyhjyyteen.

It's all in my head.

Ellun kana

Kesän kunniaksi viikkovitonen on kutistunut ykköseksi: Listaa viisi vinkkiä miten saa ajan riittämään kaikelle sille mitä ihmisen on tehtävä (vai onko niin että aika oikeasti aina riittää, kyse on vain ihmisestä itsestään ja tämän osaamattomuudesta hoitaa asioitaan tehokkaasti)?

1. Älä haali liikaa tehtäviä.

2. Jos olet kuitenkin haalinut liikaa tehtäviä, priorisoi. Tee tärkeät ensin, ja jos loppuja ei ehdi, ne voi jättää tekemättäkin.

3. Laske rimaa.

4. Laske rimaa vielä vähän alemmaksi.

5. Nauti elämästäsi ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Tämä on kaiken perusta, ja jos se ei ole kunnossa, ei noista muistakaan vinkeistä ole mitään hyötyä.

P.S. Sohva meni rikki puoli vuotta sitten, uutta en ole vieläkään hankkinut. Koko ajan on kamala kiire, mutta otan rennosti, koska olen huomannut, että tehtävillä on taipumus tulla tehdyiksi viimeistään kun deadline koittaa. Jos jokin ei ehdi valmiiksi, ei sillä ole niin väliäkään. Aina on aikaa käydä kahvilla ja lukea yksi blogipostaus. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ...

Helleraja

Katsaus tämän aamun muotiin: ehdoton hitti ovat mustat, niukkalinjaiset caprit. Vastaan kävelleistä naisista joka toisella oli sellaiset. He olivat sentään tulkinneet säätiedotusta paremmin kuin se porukka, joka hiihteli farkuissa ja villapaidoissa. Ennuste iltapäiväksi: 26 astetta ja paljon hikisiä peppuja.

Jotain rajaa, kirosana kirosana

Claes Andersson sanoi hienosti keskiviikon Hesarissa: "Kukaan ei halua samastua siihen, että on köyhä ja vaarassa syrjäytyä, vaan ihmiset haluavat samastua vähän ylöspäin." Siksi kai minäkin äänestän vihreitä - haluan uskoa, että olen ekologisempi kuin olenkaan. Tähän asti vihreiden äänestäminen on mielestäni ollut myös jonkinlainen vastalause politiikan epäinhimillisille mekanismeille. Toivottavasti vihreät pysyvät tänä aamuna uutisoidussa päätöksessään olla hyväksymättä päivähoidon nollamaksuluokan poistamista. Muuten en voi seuraavissa vaaleissa äänestää ketään.

Eikö hallitus oikeasti arvannut, että maksuttomasta päivähoidosta tulee näin iso asia? Totta kai monille meistä muutaman kympin lisälasku kuukaudessa on yks hailee, ei tunnu missään. Sitten taas on niitä, joiden rahoista joka ikinen sentti menee asumiseen ja ruokaan. Aina ei ole varaa niihinkään.

Erään arvion mukaan maksutonta päivähoito-oikeutta käyttää tällä hetkellä noin 20000 perhettä koko Suomessa. Heidänkö pitää ratkaista päivähoidon rahapula?

Kauran ehdotus siitä, että ennemmin korotettaisiin ylintä päivähoidosta maksettavaa hintaa roimasti, tuntui saavan bloggajilta paljon kannatusta. Kuten Kaurakin totesi, silloin pitäisi muuttaa tulorajoja tai lisätä uusi maksuluokka edellisten päälle, sillä nykyisin ylimpään maksuluokkaan joutuu jo kohtuullisen pienillä tuloilla. Jatkopostauksessa Kaura kysyy, miksi nollamaksu pitäisi sitoa puolipäiväisyyteen, kun siihen ei ole mitään järkiperusteita. Molemmat postaukset kommentteineen on syytä lukea tarkkaan, sillä ne ovat täyttä asiaa.

Sun äitis kannattaa periaatteessa puolipäivähoitoa mutta puolustaa varsinkin opiskelevien vanhempien oikeutta ilmaiseen kokopäivähoitoon. Nostaisin esiin myös maahanmuuttajat. Jos maahanmuuttajaperheen jälkikasvu elää koko lapsuutensa omakielisessä ympäristössä ja tulee vasta eskarissa tai koulussa kosketuksiin suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin kanssa, niin herra paratkoon, siinähän vasta ongelmia syntyy. Paljon parempi on, että lapsi oppii jo päiväkodista lähtien kieltä, tapoja ja yhteiskunnan toimintaa. Luokanopettajan työtä helpottaa esimerkiksi se, että lapsi tietää, että vieraita aikuisia on toteltava, vaikka he olisivat naisia. Joillekin maahanmuuttajille puolipäivähoito saattaisi riittää kaiken tämän omaksumiseen, mutta osa tarvitsee kokopäivähoitoa.

Nyt lähestytään villakoiran ydintä. Miksi ei perhe saa itse päättää?

Olen täsmälleen sama mieltä Helenin kanssa: Ne vanhemmat, jotka valitsevat kokopäivähoidon, tarvitsevat sitä eri syistä. Tähän asti vähävaraiset vanhemmat ovat voineet itse määritellä, tarvitsevatko he lapsilleen ilmaista kokopäivä- vai osa-aikahoitoa. Olen ymmärtänyt, että jos hallituksen esitys menee läpi, ilmaista kokopäivähoitoa ei saa, ellei joku ulkopuolinen taho päätä, että siihen on "erityinen" tai "lastensuojelullinen" syy. Mitä p*rkeleen järkeä tässä on?

Niin ikään keskiviikon lehdessä julkaistiin kolmen asiantuntijan kirjoitus, jonka mukaan "nollamaksuluokasta luopuminen lisää käytännössä päivähoidon kustannuksia, kun kunnat joutuvat uudistuksen myötä käsittelemään aikaisempaa enemmän perheiden anomuksia päivähoitomaksujen alentamisesta". Köyhistä köyhimmät joutuvat aina vain syvemmälle byrokratian rattaisiin ja "kuntien melko mielivaltaisen maksupolitiikan" uhreiksi.

Muistelen joskus kuulleeni jotain sen suuntaista kuin "kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan", mutta näköjään tämä on vanhentunut käsitys Suomessa vuonna 2007. Jos on rikas ja terve, saa päättää itse, mutta köyhää ja sairasta pitää holhota.

S**tana että piti tämäkin päivä nähdä.

Ja sitten se pakollinen disclaimeri, ettei kenellekään jäisi mikään epäselväksi: Poikani välityksellä olen kohta viisi vuotta nauttinut suomalaisen päiväkotisysteemin eduista. Pers.koht. pidän ylimmän maksuluokan mukaista 200 euron kuukausittaista summaa älyttömän pienenä hintana tasokkaasta ja turvallisesta hoidosta, joka pitää koko pienperheemme järjissään. Mutta minullapa onkin vakiduuni, töissä käyvä mies ja vain yksi lapsi. Alun perin haaveilin ihan itsekkäistä syistä jääväni kotiin lasta hoitamaan, mutta siinä vaiheessa, kun lapsi syntyi, meillä kummallakin oli niin pieni palkka, että molempien oli pakko käydä töissä. Miehen palkka ei olisi riittänyt mihinkään; minun palkallani olisimme ehkä juuri ja juuri pysyneet hengissä mutta emme olisi eläneet (esimerkiksi isovanhempien luona vierailut olisi pitänyt unohtaa, koska meillä ei olisi ollut rahaa bussilippuihin saati autoon). Onneksi lapsemme on äärimmäisen sosiaalinen ja kaipaa paljon virikkeitä. Toinen onnemme oli saada hoitopaikka aivan loistavasta päiväkodista. Vuoden päästä äidiltä pääsee iso itku, kun pojan päivähoitoura päättyy ja koulutie alkaa.

Paikkoja ja kolmostuoppeja

Olisi hienoa kirjoittaa päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta ja muista puistattavista, päivänpolttavista asioista. Vaan minkäs teet. Olen meemiö = tylsä tyyppi, joka vain vastaa meemeihin eikä ikinä postaa mitään omaa. Onneksi on Viikkovitonen, jonka haaste tällä kerralla kuuluu näin:

Olet saanut tehtävän. Kaksi ikäistäsi pariskuntaa, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin käyneet Suomessa, saapuvat vieraiksesi heinäkuussa. Et tiedä, mistä maasta vieraasi ovat kotoisin. Kaikki kustannukset maksetaan, aikaa viikko: Mitkä viisi kohdetta/tapahtumaa/asiaa näytät vieraillesi. Kerro myös, miksi valitsit juuri ne.

Mieleeni tulee vain samoja kohteita kuin Zepanderille, mutta siitä huolimatta, yritetään. Samalla voi itsekin haaveilla kesästä ja lomamatkoista.

1. Savonlinnan oopperajuhlat, linnakierros, muikkuja tai muuta kalaa jossain lähiravintolassa, kaljaa Huvilan terassilla järven rannalla. Ei kaipaa selityksiä. Jokainen, joka on joskus käynyt, tietää kyllä, miksi. (Jos joku ei ole käynyt, hopi hopi sinne vaan. Oopperan peruutuslippuja sai ainakin ennen halvalla Savonlinnan matkailutoimistosta, ja yöpyä voi vaikka leirintäalueella.)

2. Ettei aikaa mene hukkaan, hurautetaan yksityiskoneella Savonlinnasta Inariin ja saamelaismuseo Siidaan. En ole käynyt siellä pitkään aikaan, mutta ainakin kymmenisen vuotta sitten se oli upea, elämyksellinen paikka. Näkevätpä sitä paitsi turistit, miten iso ja autio maa Suomi on. Offia täytyy kyllä muistaa pakata mukaan.

3. Takaisin tullessa voitaisiin poiketa kliseemäisesti Kolilla ihailemassa kansallismaisemaa. Minkä sille voi, että se on hieno.

4. Sitten onkin jo aika tulla Helsinkiin, jossa turisteille voisi tarjota vaihtoehtoista ohjelmaa. Suosittelen ainakin Suomenlinnaa ja illallista Bellevuessa. Ravintolan valitsin, koska se on oma suosikkini ja mielihyvin söisin siellä vaikka joka päivä, jos joku muu maksaisi. Toisena iltana voitaisiin syödä Savoyn terassilla, selitys sama kuin yllä. Helsingissä vierähtää helposti kaksi päivää, koska näkemistä riittää. Monet tykkäävät kirkoista (Uspenski, Kallio, Temppeliaukio, Suurkirkko ...) ja yllättävän monet aikuisetkin myös Korkeasaaresta ja Linnanmäestä. Sadepäivinä museoissa on paljon nähtävää: Tennispalatsissa on kivoja näyttelyitä, Sinebrychoffin museo on kuulemma remontoitu hienoksi, ja vakiokohteita ovat Kansallismuseo, Kiasma ja miksei Ateneumkin. Kauniina päivänä voi mennä vaikka rannoille tai Seurasaareen kävelemään, Stadikalle uimaan tai Kumpulan maauimalaan hengailemaan. Yöelämään otetaan joku muu oppaaksi, jotta keskiäkäinen perheenäitikin oppii jotain uutta.

5. Nyt kuulkaa yllätän itsenikin, sillä viitoskohteeksi valitsen länsirannikon. Voitaisiin tutustua vanhaan Raumaan. En ole käynyt siellä kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta eiköhän tuo ole paikoillaan. Uudenkaupungin satamasta otettaisiin paatti ja ajeltaisiin Katanpäähän ja Isokarin majakalle. Niissä en ole käynyt koskaan, mutta hienolta näyttää. Voisin pistää vähän omaakin rahaa likoon ja piffata kaikille halukkaille Postafenit. Kustavin lauttarannassa voitaisiin käydä syömässä Boriksen ja Mariksen laittamaa tuoretta kalaa ja muita herkkuja kilohintaan. Lurps.

Joko se viikko meni? Jos aikaa ja budjettia tulisi yhtäkkiä lisää, veisin vieraat vielä ainakin Pyynikin näköalatornin kahvilaan Tampereelle, Petäjäveden kirkkoon, metsämuseo Lustoon Punkaharjulle ja sukulaisten kesämökeille (yksi on meren saaressa, toinen merenrannalla, kolmas järvenrannalla ja neljäs tunturi-Lapissa). Tai sitten käskisin tulla uudestaan.

8 randomia

Haasteena on kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa (via). Mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin itsestään puhuminen, paitsi tietysti itsestään kirjoittaminen. Siihen löytyy aina aikaa. Siispä täällä tänään, kahdeksan kertaa Kukkis:

1. Inhoan sukkia.

2. En ole koskaan käynyt Kanarialla.

3. Odotan ikänäköä, koska toivon, että sen myötä pääsen eroon silmälaseistani. Minulla on likinäköä juuri sen verran, että se voisi olla mahdollista.

4. Pelkään putoamista, mutta en pelkää korkeita paikkoja. Päin vastoin pidän niistä.

5. Kukkis-nimi on Elman keksimä (kiitosta vaan!), ja se tulee blogini nimestä (Kukkamaa).

6. Aikuisiällä olen painanut 52-65 kiloa (69 kg jos raskausaika lasketaan mukaan), mutta vaatekokoni on koko ajan ollut 38.

7. Koulussa olin hyvä oppilas, vaikka ala-asteen jälkeen en tehnyt koskaan läksyjä ja lempiaineeni oli lintsaaminen.

8. Sanovatpa muut mitä tahansa, minun mielestäni 1970-luvulla ei ollut kovinkaan ankeaa. Tykkään vieläkin työväenlauluista, froteehuppareista ja Lundian kirjahyllyistä.

En haasta kahdeksaa seuraavaa, mutta toivon, että siitä huolimatta joku nappaa kasipallon ja panee sen kiertoon.

Yksikö vain

Runotorstai täyttää vuoden. Onnea! Haasteena on yksi:

Sain valon
joka häikäisi minut
poltti sylini karrelle
kaipauksesta
vain hullu ei haluaisi lisää.

Aurinko on tulipallo,
se kertoi minulle.
Kuuhun ylettyy
isän harteilta.
Varo tähden terävää reunaa!

En tahdo
nukahtaa pimeään
muiston kajoon.
Tahdon kantaa
olla taakkana vuorollani.

My world's on fire, how about yours?

Anteeksi haamupäivitys. Sisäinen toimitussihteerini iski yöllä ja käski tehdä pari muutosta sanavalintoihin.

Viikkovitonen on tärkeällä asialla.

1. Mitä teet vanhoilla aikakauslehdillä (annatko pois, säästätkö niitä, vietkö ehkä landelle pikkulan viihdykkeeksi vai jotain muuta)?
Töiden takia lehtiä on kotona paljon ja joka päivä tulee lisää. Laitan kaikki kiertoon työkavereille ja sukulaisille. Jos jotain jää yli, vien taloyhtiön tavaranvaihtopisteeseen. Kyseinen piste on nerokas keksintö, suosittelen kaikille! Siellä pääsee eroon tavarasta kuin tavarasta. Esimerkiksi eripariset astiat häviävät niin nopeasti, että epäilen jonkun myyvän niitä kirpparilla. Mikäs siinä, pääasia ettei itte tartte.

2. Onko sinulla bioroskista ja käytätkö sitä (miksi)?
On. Käytän. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nipommaksi myös, ainakin tässä asiassa. Pyhänä istutin kukkia parvekkeelle, ja lajittelin jopa siinä hommassa syntyneet vähät roskat maatuviin, paperisiin ja muihin. Näin pitää toimia ilman muuta, mutta siitä huolimatta taputin itseäni päälaelle, kun olin niin reipas.

3. Kierrätätkö kaiken minkä voi kierrättää (miksi)?
Ihanne olisi, ettei olisi mitään turhaa tavaraa ja ettei vanhasta tarvitsisi luopua vaan rikki menneetkin voisi korjata, mutta ihan niin pitkällä en vielä ole. Uusia vaatteita esimerkiksi on silloin tällöin pakko saada ... Onneksi voi rauhoittaa omatuntoaan kierrättämällä. En heitä roskiin toimivaa tavaraa, ehjiä vaatteita enkä mitään muutakaan käyttökelpoista, vaan tarjoan niitä muille tai vien kierrätykseen. Ykköskysymyksessä mainittu tavaranvaihtopiste toimii tässä loistavasti. Lapsen pieneksi jääneille urheiluvälineille ja sen sellaisille löytyy muutenkin yleensä aina ottajia, kun tarpeeksi kyselee. Samankokoisten siskojeni kanssa järjestämme joskus vaatteenvaihtoiltamia.

4. Vaikuttavatko vihreät arvot hankintoihisi ja tekemisiisi (miksi)?
Kyllä vaikuttavat. Tiiättekö kun minä en jaksa selittää itsestään selvää asiaa. Maapallo on kiva. Haluan, että se säilyy vielä vähän aikaa. Jos huomenna tulee meteoriitti, sillehän ei mahda mitään, mutta silti tänään voi lajitella roskat ja istuttaa omenapuun.

5. Katsoitko telkusta viime viikolla elokuvan Epämiellyttävä totuus (jos katsoit: mitäs pidit; jos et: miksi et)?
En katsonut. Unohdin. En enää osaa katsoa elokuvia muuten kuin DVD:ltä.

Näkemiin sukat, tervetuloa varpaat

Kun en vielä ollut
yhtä nuori kuin nyt
ja tuulet tuulivat hurjemmin,
tunsin tuntien kulun,
hiusten kasvun,
planeettojen liikket.
Istuin baarissa,
kuuntelin vanhoja miehiä,
ajattelin etten koskaan naura
keltaisin hampain
vain siksi että muutkin.
Kohotin tuopin itselleni,
kiedoin kaulaliinan tiukemmin,
jokainen raita oli kotoisin jostain,
Belfastista, Budapestistä, Tampereelta.
Lauloin paikannimiä suihkussa
että nukahtaisin.
En uskonut onnettomuuteen
kun olin nuorin.

Runotorstaissa on kuvahaaste. Kuvasta tuli mieleeni lähtö, seikkailu, vieraat paikat. Fuskaan vähän ja osallistun tällä runosella, jonka olen kirjoittanut jo aiemmin.

Otsikko ei liity aiheeseen mitenkään, tai ehkä liittyykin.

Ei aavistustakaan, milloin taas ehdin näille näppiksille. Niinpä toivotan aurinkoista viikkoa kaikille!

Tuhannen taalan kysymys

Miksi nämä asiat sattuvat aina samaan aikaan:
1. lapsen vatsatauti ja miehen työmatka
2. oma vapaapäivä ja entisen työkaverin hautajaiset
3. Suomen järjestämät Euroviisut ja äitienpäiväviikonloppu?

Ykkönen venyttää henkisen suorituskyvyn rajoja. Kakkonen - hävettää, että tällaisesta edes purnaan, koska kerrankin on kyse elämästä ja kuolemasta. Kolmosen ei pitäisi vaikuttaa minuun millään tavalla, mutta kylläpä vain. Johtuneeko siitä, että asun tässä viisunäyttämön naapurissa: vaikka en ole käynyt missään ilmaisissa tai maksullisissa viisuhäppeningeissä, tunnen jo, kuinka hurmos tarttuu minuunkin. Tai sitten se on vain flunssaa.

Työpaikan tilanne on sellainen, että pomo kulkee selkä jäykkänä ja napsii vatsakatarripillereitä. Vapaa-ajan tilanne taas ... olen aina inhonnut minuutilleen ohjelmoituja viikonloppuja, mutta arvatkaapa, mitä kalenterissani lukee lauantain kohdalla? Eka sovittu meno on yhdeksältä, seuraava kahdeltatoista, ja sama jatkuu. Idioottimaisesti lupauduin juuri myös myymään kahvia johonkin ****n futistapahtumaan.

Olen kiireinen, mutta saan syyttää vain itseäni. Paitsi että lapsen vatsatautiin en sentään ole syypää. Sen hän on hankkinut ihan itse.

Kiitos, kun sain purnata, ja anteeksi. Jotain muuta joskus paremmalla ajalla. Täältä tähän.

On tämä niin kuluttavaa

Edellisen postauksen kommenttilootassa saa yhäti käydä morjenstamassa! Rohkeasti vaan!

Blogia pitää päivittää, jottei se jne. Näissä merkeissä - tadaa - Viikkovitonen, joka tällä kertaa kuluttaa erilaisia harjoja.

1. Tiedätkö/muistatko minkä merkkistä hammastahanaa sinulla on käytössä tällä hetkellä? Ostatko aina samaa merkkiä? Miksi?
Tiedän. Ostan. Että ikenet pysyisivät kunnossa.

2. Koska viimeksi vaihdoit hammasharjasi? Kuinka usein vaihdat hammasharjaa? Suositko jotain tiettyä hammasharjamerkkiä? Mistä syystä?
Vaihdan hammasharjan, kun edellisen harjakset alkavat harottaa. En osaa yhtään sanoa, kuinka usein tämä tapahtuu, mutta varmasti harvemmin kuin pitäisi. Ostan erikoispehmeitä Butler-hammasharjoja, koska minulla ei ole varaa oikeaan hovimestariin. Hammaslääkärini on myös suositellut niitä.

3. Entä koska viimeksi vaihdoit tiskiharjan? Muistatko minkä merkkinen nykyinen harjasi on? Oletko merkkisidonnainen tiskiharjojen suhteen? Miksi?
No voi helkata. Joku ei nyt pääse irti harjoista. Emminätiedä! En muista, enkä ole merkkisidonnainen. Haluaisin ostaa ekologisia vaihtoehtoja, mutta olen liian laiska, joten ostan tavallisia muovisia ja teen valinnan värin perusteella.

4. Ulkomuistista, kerro hinnat seuraaville tuotteille: litra kevytmaitoa, paketti emmentaljuustoa, puoli tusinaa kananmunia, puoli kiloa kahvia sekä 400 grammaa ruisleipää. Onnistuuko? Miksi?
Ei onnistu. En tiedä, miksi. Minä teen perheemme ruokaostokset, mutta en koskaan katso ruokien hintoja. Ehkä sitten olen arkielämästä vieraantunut snobi. Luulisin, että kahvi maksaa kolmen euron hujakoilla ja emmental 4-5 euroa. Muista tuotteista minulla ei ole aavistustakaan. Kevytmaitoa en edes osta ikinä.

5. Onko sinulla jotain bonus- tai plussakorttia, ehkä useampikin? Miksi? Onko siitä/niistä sinulle oikeasti hyötyä? Tunnetko olevasi jonkun kauppaketjun orja vai ostatko esimerkiksi päivittäistavarasi milloin mistäkin kaupasta, riippumatta kauppaketjusta?
Minulla on valtava määrä bonus- ja plussakortteja. Älkää kysykö, miksi. Ehkä ne saavat minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Onhan niistä hyötyä: hotellissa voi majoittua halvemmalla, ja kaupassa voi joskus maksaa bonuspisteillä. Tunnen olevani kauppaketjun orja, koska Spar lopetti ja meidän kulmilla on enää vain huono K-kauppa. Onneksi päiväkotimatkan varrella on parempi K ja Alepa.

Kuka siellä?

Voi kuule! Nyt jäit kiinni! Se on sillä tavalla, että kun kerran luet, kommentoit myös. Ok? Oletpa tuttu tai tuntematon, raapusta puumerkkisi kommenttilaatikkoon.

Mielihyvin saat laittaa hyvän kiertoon. Minäkin lainasin tämän Allylta.

***

Tähdellisempiä kuulumisia ei juuri nyt ole, onneksi, koska en ehtisi enempiä kirjoittaakaan.

Tein lehden valmiiksi ja tallensin PDF:n CD:lle, jonka jätän toimitusohjeiden kanssa nätisti työpöydälleni. Eivätpä joudu työkaverit pulaan, jos vappulomalla hukun lutakkoon tai jään auton alle.

Meinasin tulla töihin seuraavan kerran vasta keskiviikkona. Jos oikein hyvin käy, olen siihen asti skutsissa. Mikäli kenkään haluaa tulla käymään, ajatte vaan Y-tietä melkein perille asti.

Vappua, kansalaiset!

Elämän valttikortit

Työkaveri sairastui vuosi sitten. Ensin kukaan ei oikein tajunnut, kuinka vakava sairaus oli, eivät edes lääkärit ja kaikkein vähiten työkaveri itse. Työkaverin piti jäädä eläkkeelle vuodenvaihteessa, mutta viimeistä kertaa hän oli töissä kesäkuussa.

Ehdimme olla samassa viiden hengen työpaikassa seitsemän vuotta. Joka ikisenä työpäivänä joimme yhdessä aamu- ja iltapäiväkahvit. Kuka tahansa voi laskea, kuinka paljon aikaa vietimme yhdessä. Yhtä paljon tai enemmän kuin perheenjäsentemme kanssa.

Eilen saimme suruviestin. Pari päivää aikaisemmin työkaveri oli hävinnyt kivuliaan taistelun sairautta vastaan.

Työkaveri oli aina vähän surrut sitä, että hänellä oli vain yksi lapsi. Lapsenlapset olivat hänelle henki ja elämä, hän iloitsi jo etukäteen heidän ripillepääsystään, valmistujaisistaan, lapsenlapsenlapsista. Hyvä oli, että iloitsi etukäteen, sillä mitään näistä hän ei ehtinyt näkemään.

Elämä on epäreilua ja rajallista.

Lohdullisempiakin uutisia olen onneksi kuullut. Hyvän ystäväni isä kuoli vuosi sitten ihan yhtäkkiä, suorilta jaloiltaan. Kun isän kuolemasta oli kulunut päivälleen vuosi, juhlittiin ystävän siskon ensimmäisen lapsen ristiäisiä.

Elämästä luulee vaikka mitä. Ja sitten se vain jatkuu ja jatkuu.

Millainen aamu sinulla oli?

Tänä aamuna heräsin, kuten useimpina muinakin aamuina, kahden kuorsaavan ukon välistä.

Mietin hetken, mitä päivää mahdamme elää, ja päädyin siihen, että taitaa olla torstai. Kerralla oikein! Niin ei suinkaan käy joka aamu.

Kurkotin nukkuvan Viisivuotiaan yli ja nappasin kännykän yöpöydältä, koska ajattelin, että kohta se kuitenkin herättää. Niin kuin tekikin. Puoli seitsemältä. Pohdiskelin, jäisinkö vielä toviksi torkkumaan. Päätin nousta ylös, koska pissahätä oli niin kova. Mieskin oli jo puoliksi nousemassa, mutta silitin hänen paljasta selkäänsä ja kuiskasin: "Nuku vielä hetki. Mä meen keittämään kahvia."

Mies on aamuäreä, poika on aamuiloinen, ja minä olen jotain siitä välistä. Olen reipas ja aikaansaapa, mutta voin myös vain istua hiljaa keittiönpöydän ääressä. Pääasia että saan kahvia.

Laitoin perkolaattorin porisemaan. Olin tyhjentänyt vanhat kahvinporot keittimestä jo eilisiltana - onneksi! koska inhoan sitä hommaa aamuisin. Menin vessaan, pesin hampaat, läträsin hetken rasvojen, dödön ja hajuveden kanssa.

Etsin silmälasejani. Löysin ne.

Mies nousi ylös. Istuimme keittiössä, joimme kahvia ja greippimehua ja luimme Hesaria, kumpikin omaa palaansa. Yhtäkkiä ohi kiisi pystytukkainen pyörremyrsky, joka huusi mennessään: "Käppi nyyjiö ja kaikki hyvin!"

Pyörremyrsky kävi aamupisulla ja tuli hetkeksi istumaan syliini ennen kuin juoksi taas pois.

Minä nielaisin kaksi kalanmaksaöljykapselia, mies söi jugurttia, poika pesi hampaat.

Jätin toisen kupin kahvia pöydälle jäähtymään. Petasin Viisivuotiaan sängyn. Kuulin seinän läpi, kun mies levitti peittoa parisänkymme päälle. Kaivoin kaapista pojan vanhat, valmiiksi rikkinäiset tuulihousut illan futisharkkoja varten.

Seisoin viisi minuuttia vaatekaapin edessä ja kiroilin hiljaa itsekseni. Tänä iltana on töihin liittyvä tilaisuus, johon pitää pukeutua ns. siististi. Inhottavaa! Siistit kuteet ovat niin kaukana omasta tyylistäni, että ne aiheuttavat minulle identiteettikriisin. Sitä paitsi kaikki ns. siistit housuni ovat äidillä lyhennettävinä, ja hametta ei voi laittaa, koska sukkahousuongelma. Päädyin yksiin juuri ja juuri siisteiksi laskettaviin mustiin pellavahousuihin. Siirsin kärsimystä pakkaamalla iltavaatteet mukaan. Töihin päätin lähteä samoissa rytkyissä kuin tavallisestikin.

Väistelimme toisiamme eteisessä ja toivotimme kivat päivät. Mies ja poika lähtivät varttia vaille kahdeksalta. Minä join kylmenneen kahvin ja siemausten välissä puin päälleni. Ajastin Idolsin nauhoittumaan digiboksin kovalevylle. Varmistin, että työkäsilaukussa on avaimet, puhelin, rahapussi ja meikkejä.

Sammutin valot eteisestä ja lähdin töihin.

Tämän postauksen innoittajina toimivat muun muassa Minhin kommenttilaatikko ja kaikkien arkipostausten äiti Elma. Sattumalta tästä tuli myös proosallinen vastaus Runotorstain haasteeseen, jonka aiheena on mikrokosmos. Ja kun kerran linkittämään rupesin, mainostan vielä Piilomajaa, jonka emäntä on intoutunut ompelemaan ja ottamaan ihania kuvia luomuksistaan.

Kuvakeskiviikko

Meidän kotipihallamme syreenissä ja koivussa on näin isot hiirenkorvat. Kuvittelenko vain, vai ovatko lehdet pari viikkoa etuajassa? Miten niille käy, jos lämpötila taas laskee lähelle nollaa?

Haircuttia näivettymisen estämiseksi

Viikkovitonen leikkaa tukkaa. Tämä on tylsää, mutta menköön, koska olen niin kiireinen, etten oikeastaan ehtisi tätäkään.

1. Milloin kävit viimeksi kampaajalla?
Viime viikolla.

2. Onko sinulla vakiokampaajaa vai käytkö missä sattuu?
Minulla on vakikampaamo, jossa käyn, koska se on työpaikan nurkalla.

3. Harrastako saman hiustyylin ylläpitämistä vai muuttuko tyyli aina kun istahdat parturi-kampaajan tuoliin?
Olen tyylilleni uskollinen tylsyyteen asti. Tämä nykyinen porrastettu tyyli on pysynyt samana kuutisen vuotta, pituus vain on vaihdellut. Käyn kampaajalla kahden kuukauden välein, ja tukka kasvaa niin nopeasti, että nykyisen tyylin lisäksi ainoita muita vaihtoehtoja ovat tasapitkä tai kalju. Kumpikaan ei oikein sovi, koska pääni on oudon muotoinen.

Joskus kyllä haluaisin ottaa rastat! Piru vieköön kun ne eivät oikein sovi jakkupuvun kanssa.

4. Paljonko toimenpide yleensä vie aikaa? Mitä kaikkea hiuksillesi tehdään?
Joskus vain siistitään, toisinaan leikkausta muutetaan vähän enemmän, ja silloin tällöin repäisen ja otan kevytvärin. Siistimiseen menee korkeintaan puoli tuntia, värjäämiseen reilu tunti.

5. Ovatko hinnat mielestäsi kohdallaan?
Mihin sitä nyt vertaa. Leikkaus maksaa alle 30 euroa; samalla rahalla saisin 4-5 tuoppia tummaa olutta Ruoholahden Amsterdamissa. 65 eurolla saan leikkauksen lisäksi pesun, värjäyksen ja föönauksen - ja päälle 1,5 tuntia täydellistä luppoaikaa. Olen pistänyt rahaa turhempiinkin kohteisiin. Esimerkiksi karkkiin ja kosmetiikkaan.

Haudan takaa

Pääsiäispyhät menivät niin kuin muutkin vapaat: ihan liian nopeasti. Vappuviikonloppuun on vielä 14 työpäivää. Hohhoijaa. Ja sitten mukavampiin asioihin.

Vaikka melkein piti kaivaa toppatakit takaisin, kesä on tuloillaan! Sen tuntee jo! Meillä päin on viime aikoina nähty runsain mitoin kesän merkkejä, enkä nyt puhu pitkistä illoista ja sinisistä skilloista. Kesän lähestymisen huomaa monesta: Olen ostellut leuhkoja kesävaatteita, muun muassa ruskeat sandaalit (nyt olen köyhä mutta omasta mielestäni tyylikäs). Meihin on iskenyt outo siivousvillitys. Viisivuotiaan koko irtaimisto on tuuletettu, ja poika on saanut itse pestä huoneensa lattian (lattianpesu on parasta heti merirosvoleikin ja hopeiden kiillottamisen jälkeen). Mistään ajatustyötä vaativasta ei tule yhtään mitään, kun mieli tekee vain istua parvekkeella suljettujen lasien takana ja kuvitella, että on jo lämmin.

Toisaalta eihän minun tarvitse mihinkään enää pystyäkään, koska olen vainaa. Lukekaa vaikka itse!

Suhteellista

Tässä luvussa toimitussihteeri näyttää, miten kaukaa voi aloittaa ja miten kauan kestää, ennen kuin pääsee aiheeseen. Tai pääseekö siihen edes? Jo muinaiset roomalaiset ...

Eilen illalla mietin, että blogi kaipaisi uudistamista. Ulkoasun viilaaminen tuntui työläältä, eikä minulla ollut siihen mitään ideoita. Aloinpa sitten pohtia sivupalkkia ja muita vakiotekstejä.

Aloitin sivun ylälaidasta. Vaikka kuinka tuijotin, uutta "mottoa" tai alaotsikkoa en keksinyt vieläkään, en ainakaan mitään kunnollista ja otsikkoon sopivaa. Keksiikö joku? Otan mielelläni vastaan ehdotuksia! Voisin vaihtaa blogin nimenkin, koska Kukkamaa on syvältä.

Seuraavaksi siirryin blogger-profiiliin, jota karsastan ja jota minulla ei ole. Onpahan vain tekstiä palkissa. Mietin, pitäisikö sitä muuttaa. Pohdiskelin laiskasti, kuka minä olen suhteessa toisiin. Mikä kaikista rooleistani kuvaa minua parhaiten? Mikä rooli on itselleni tärkein? Entä mikä on toiseksi tärkein?

Ensisijaisesti olen äiti. Tämä ei ole järin yllättävää tai omaperäistä. Äitiys on hienointa ja opettavaisinta mitä tiedän, vaikka en (enää) kirjoitakaan siitä blogissani kovin usein. Raskaus ja synnyttäminen oli omanlaisensa kokemus, mutta silti olen sitä mieltä, että ihmeellistä ei ole äidiksi tuleminen vaan äitinä oleminen. En osaa sanoa, kuinka paljon äitiys sinänsä on kasvattanut minua, koska viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana olen koonnut muutakin elämänkokemusta (välistä tuntuu että liikaa). Sen tiedän, että suurempaa onnea ei ole kuin arkinen yhdessäolo poikani kanssa. Parhaat kiksit saan olemalla läsnä, vastaamalla kysymyksiin, juttelemalla, nauramalla, itkemällä ja hellimällä.

Sen sijaan hätkähdin hieman, kun päädyin siihen, että seuraavaksi eniten olen täti. En mikään kukkahattuinen, vaan siskoni lasten sukulainen. Onko tavallista, että sisarustensa lapsia rakastaa melkein yhtä paljon kuin omiaan? Lisäsin tuonne tuon melkein-sanan, etten kuulostaisi tekopyhältä. Sillä kyllä kai omiaan rakastaa kaikkein eniten? Kysymys on retorinen ja sellaiseksi toivottavasti jääkin. En haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa rakkaus punnitaan ja laitetaan järjestykseen.

Vasta näiden jälkeen olen ystävä, vaimo, tytär ja sisko. Ystävyyttä ei voi erottaa muista rooleista, vaan se kietoutuu avioliittooni ja perhesuhteisiini. Olen myös kummityttö, miniä, harrastelijamuusikko, toimitussihteeri, bloggaaja ja ties mitä kaikkea. Lista on loputon, enkä aio kiusata teitä sillä tämän enempää. Kysynpähän vain: jos avioliittoni ei ole kaikista auvoisin, johtuuko se siitä, että olen ennemmin täti kuin vaimo?

Muuten olen sitä mieltä, että Vallilanlaakso on suojeltava ja tiehanke haudattava heti! Lähettäkää postia kaupunkisuunnitteluvirastolle: kaupunkisuunnittelu ättä hel piste fi.

Piinaviikot

Kukkamaalle on kasvanut vaiteliaisuuden muuri. Pyydän anteeksi, mutta päässäni ei liiku yhtään asiaa, josta voisi blogata. Eipä niille olisi tilaakaan. Ajatuksissa pörräävät Viisivuotiaan nimpparijuhlat (millaisen kakun tekisi? olenko muistanut kutsua kaikki sukulaiset? ehtisikö vielä parturiin?), miehen mummon hautajaiset (miten mies selviää niistä? miten minä selviän, jos mies masentuu? pitäisikö Viisivuotias ottaa mukaan vai ei?) ja omat työt (mitkä hommat on pakko tehdä ennen pääsiäislomaa? onko vielä jotain mitä olen unohtanut? miksi kaiken maailman pösilöt lähettelevät minulle sähköpostia?).

Uimahallin sarjalippu erääntyy huomenna. Säätieteilijä lupaa lunta tupaan. En sitten muistanut lähettää korttia sairaalle ystävälle.

Jos minulla olisi tapana stressata, nyt stressaisin. Sen sijaan ajattelen lyhyttä työviikkoa, lampaanlihaa, suklaamunia ja punaviiniä.

Kerronpa teille tarinan, joka on lyhyt ja tylsä ja vailla mielenkiintoisia juonenkäänteitä mutta joka kuvaa lähes täydellisesti minua, luonnettani ja elämänasennettani: Viime viikonlopulle minulla oli suuria, siivoamiseen liittyviä suunnitelmia. Siivous piti aloittaa kirjahyllyn pölyttämisellä ja kirjojen tuulettamisella. Kävikin niin, että siivosin ensimmäisenä parvekkeen. Lopputulos oli niin keväisen kutsuva, että loppuajan istuskelin partsilla, luin dekkaria ja join herkkuolutta.

Tämän blogikirjoituksen pointti on se, että kaikella ei ole pointtia. Joskus täytyy vain käydä huhuilemassa avaruuteen, että tietää olevansa olemassa. Blogia on pakko päivittää, muuten se näivettyy.

Sinun lapsesi eivät ole sinun

Viisivuotias oli mummin luona yökylässä. Ei ikävöinyt vanhempia vähääkään. Sen sijaan kotiin päästyään ikävöi mummia alahuuli mutrussa.

Tästä se alkaa. Kohta olen karmea kalkkis, jonka seurassa ei voi näyttäytyä. Hetki vielä, ja poika muuttaa kotoa pois, soittaa joskus jos muistaa ja käy kylässä kaksi kertaa vuodessa.

Lapsi on minun elämäni keskipiste hamaan loppuun asti. Itse en ole kovin tärkeä kenellekään. Asia on yleisessä tiedossa ja päivänselvä. Silti sen tajuaminen riipaisee.

Sukkavihaajan vapaapäivä

Eilen olin iltamenoissa pikkukengissä ilman sukkia. Oli mulla tosin pitkä hame ja pitkä takki, mutta silti. Repikää siitä!

Inhoan sukkia, ja käytän niitä vain silloin, kun on ehdottoman pakko. Näillä leveysasteilla se tarkoittaa surkean suurta osaa vuodesta.

Kun ensimmäisen kerran keväällä jätän sukat pois, yleensä en pue niitä takaisin ennen syys-lokakuuta. Tänään kuitenkin mamoilin ja palasin garderoobiin, jota olen käyttänyt viikonlopusta lähtien: varrettomat sukat ja umpikengät mutta sentään vajaamittaiset, lyhytlahkeiset housut. Viipotan täällä paljain säärin. Repikää siitäkin!

Ihana maaliskuu!

En voinut vastustaa kiusausta

Siilitesti oli juuri sitä mitä tänä perjantaiaamuna tarvitsin! Kiitokset Allylle!

Rooseenleeeew

Se tuli meille eilen. Se on ihana!

Onneksi vanha pesukone älysi hajota kerralla. Muuten meillä varmaan tehtäisiin jotain omituisia kommervenkkejä juuri nyt. Miehen mielestä mitään uutta ei saa ostaa ennen kuin on todellinen tarve. Todellisen tarpeen kriteerit ovat äärimmäisen tiukat. Esimerkiksi uutta imuria ei voi ostaa, vaikka nykyisen letku on taittunut sillä tavalla, että alle 180-senttisten (suomeksi: minun) pitää imuroidessaan vääntää itseään ihme asentoon, jotta letku pysyy suorassa ja p*ska kulkee letkussa. Imuri on seitsemän vuotta vanha ja imee muutenkin niin huonosti, että mikä tahansa lätkäjengi ottaisi sen mielellään maaliinsa. Kuten huomaatte, selvästikään mitään todellista tarvetta uudelle imurille ei ole.

Olen harkinnut sitä, että lopettaisin imuroinnin kokonaan, kunnes imurointiolosuhteet paranevat, mutta valitettavasti se kalikka kapsahtaisi omaan nilkkaan. Mies ei edes huomaisi mitään. Todennäköisempää on, että joku päivä vain marssin kauppaan ja ostan uuden imurin. Eiköhän sen saa tuotua kotiin ratikassa.

Niin, mutta pesukoneestahan minun piti puhua. Se on kaunis! Niin puhdas ja tahraton! Edellinen kone oli sukuperintöä, ja siinä oli fläkkejä, joihin ei edes kaikkien paikkojen ihmepuhdistaja Universal stone auttanut. En ole siisteysintoilija, kuten alla olevasta näkee, mutta tykkään ennemmin, että sotkut ovat omiani tai perheenjäsenteni jättämiä.

Jos ei töissä olisi niin mieletön kiire, mieluiten olisin jäänyt tänään kotiin parantelemaan kevätflunssaani ja pesemään pyykkiä.

Ainut vaan, että viimeistään nyt pitäisi ostaa uusi pyykkikori ja kylppärin matto, ehkä myös suihkuverho. Minun mielestäni näitä voisi joskus vaihdella ihan vain mielensä piristykseksi, mutta arvaatte varmaan mieheni näkemyksen aiheesta. Hänen mielestään uusia ei tarvitse ostaa, vaikka pyykkikorista puuttuu kansi ja matto alkaa olla muovitetulta alapuoleltaan aika riekaleina. Täytynee tehdä itse asialle jotain. On kaksi syytä, miksi en ole jo tehnytkin. Se, että en aja autoa, on pelkkä tekosyy, koska esimerkiksi Ikeaan menee bussi ihan meidän kulmilta. Varsinainen syy on se, että en mitenkään nauti ostohelveteissä käymisestä. Vaan mitäpä sitä ei tekisi kylppärinsä hyväksi? Ei mitään.

Saisikohan junailluksi itsensä mukaan seuraavaan bloggareiden Ikea-kimppaan?

Opi perusasiat

Vuosi sitten matkin ystävääni Justrosea ja kerroin, mitä muun muassa olen oppinut elämässäni. Asioita on yksi jokaista ikävuotta kohden, mutta ne eivät ole kronologisessa tai missään muussakaan järjestyksessä.

Taas olen vanhentunut vuodella, ja listaan pitää lisätä yksi kohta. Koska alkuperäiseen listaani ei voi linkittää, julkaisen sen tässä uudestaan. Koettakaa kestää. Näyttäisi siltä, että lista pitää edelleen paikkansa.

37. "Rakastakaa. Muuten kasvaa Turpa." (Lainaus Kari Hotakaisen Lastenkirjasta.)

36. Suurin osa uskomuksistasi osoittautuu vääräksi ennemmin tai myöhemmin.

35. Täytyy nauraa paljon. Muuten kaikki rypyt ja juonteet osoittavat alaspäin.

34. Liittyy edelliseen: maan vetovoima todellakin on luonnonlaki, joka ei ole kumottavissa.

33. Hihattomat paidat eivät sovi kenellekään yli 25-vuotiaalle.

32. Edellisestä huolimatta yli 25-vuotiaiden kannattaa käyttää hihattomia paitoja erityisesti kesäkuumalla, koska ne ovat mukavan vilpoisia eikä niihin tule hikiläikkiä.

31. Veri, hiki ja kyyneleet eivät maailmasta lopu. Siksi kannattaa tutustua ajoissa pesuohjeisiin. Tämä ei ole vertauskuva vaan totisinta totta.

30. South Parkin kokin sanonta pätee kaikkiin sukupuoliin:
Sometimes a man doesn't really love a woman.
He just says so to get some action.

29. Avioseksistä kieltäytymiseen on oltava todella hyvä syy.

28. Omat lapset* ovat ihmisen suurin aarre.
*) biologiset tai adoptoidut

27. Ystävät ovat ihmisen toiseksi suurin aarre.

26. Ystävyys on puutarha, jota pitää hoitaa ja vaalia.

25. Hyväkuntoinen puutarha kestää lyhytaikaisen laiminlyönnin, ja kuivuneen ja kuolleenkin puutarhan voi saada uudestaan kukoistamaan.

24. Arki-iltoina ei voi juoda väkeviä eikä kokonaista pulloa punaviiniä. Tai voi, mutta pitää olla valmis kestämään seuraukset.

23. On parempi taipua kuin taittua.

22. Muissakin vanhoissa viisauksissa on usein totuuden siemen, mutta niiden luetteleminen on tylsää ja puuduttavaa.

21. Joidenkin asioiden oppiminen on joillekin vaikeaa. Jos yhdellä tavalla ei onnistu, kannattaa kokeilla toisella tavalla.

20. Lähteminen on kamalaa, ja lenkille lähteminen on erityisen kamalaa. Useimmiten se kuitenkin kannattaa.

19. Sen sijaan matkalle lähteminen on ihanaa, kutkuttavaa, riemukasta ja toisinaan välttämätöntä.

18. Valinnat on tehtävä tietoisesti. Jos joutuu katumaan, on jo liian myöhäistä.

17. Jos en kuuntele itseäni, miksi muutkaan kuuntelisivat minua?

16. Jotta mahtuu hengittämään, on otettava oma tilansa. Sen voi löytää keittiön pöydän nurkalta, kallion laelta, uimahallin altaasta tai meren rannalta, mistä vain.

15. Ei kannata tapella tunteitaan vastaan, mutta ei myöskään kannata alkaa niiden orjaksi. Vuorokauden tai varttitunnin päästä maailma näyttää toisenlaiselta.

14. Ei ole juuri mitään, mitä hyvin nukuttu yö ei parantaisi.

13. Lasten suusta kuulee totuuden. Esimerkiksi tämän: "Mä haluun olla yövaatteilla koko päivän, niin mä oon sit valmis, kun tulee ilta." (Nelivuotias)

12. Kaikki, mitä minulle tapahtuu, on jo tapahtunut jollekulle muullekin. En ole yksin. Kohtalotovereita on mahdollista löytää.

11. Perunamuusi on hyvä lohturuoka.

10. Suru kuluu pienemmäksi suremalla.

9. Rakkaus lisääntyy rakastamalla.

8. Joka päivä on aihetta juhlaan.

7. Silti voi olla päiviä, joina ei ole aihetta nousta ylös sängystä.

6. Joka päivä oppii jotain uutta. Halusi tai ei.

5. Kaikenlainen eläminen kerryttää kokemuksia. Kaverillani on kokemusta monista miehistä, useista paikoista, lähtemisistä ja saapumisista. Minulla on kokemusta siitä, miten eletään yhden miehen kanssa puoli elämää ja miten pysytään itsepintaisesti samassa paikassa.

4. Jos löytää hyvät farkut, kannattaa ostaa saman tien kahdet samanlaiset.

3. Toimi näin, jos haluat, että asiat sujuvat: Kehu ja kiitä aina kun on aihetta. Korjaa toisten tekemät virheet niin, että he eivät huomaa. Perustele kritiikki hyvin ja valitse sanasi huolellisesti. Ole ystävällinen. Älä toimi näin, jos haluat pönkittää egoasi ja nousta muiden yläpuolelle.

2. Lapselle täytyy antaa aikaa ja hellyyttä. Eivätkä ne ole pahitteeksi aikuisellekaan.

1. Jos aamulla ehtii sylitellä, päivästä tulee parempi.

Tintti parvekkeella

Viikkovitosessa pyydetään luettelemaan "viisi mielestäsi tylsintä tai inhottavinta kotiaskaretta (kerro myös miksi et niistä pidä)".

1. Lintujen hätisteleminen parvekkeelta

Tämä ei ole edes tylsää vaan kamalinta ja inhottavinta mitä tiedän. Varsinkin, koska meillä on lasitettu parveke ja lasit yleensä kesälläkin kiinni yhtä ruutua lukuun ottamatta. Parvekkeen edessä kasvaa isoja puita, joissa pikkulintuja parveilee, ja ilmeisesti pösilöimmät yksilöt luulevat parvekkeen alalaidasta esiin pistävää sadevesiputkea puun oksaksi. Muuta selitystä en keksi sille, että joskus talvella, kun lasit ovat kokonaan kiinni, partsille silti pääsee talitinttejä. Siinä me kaksi säikkyä, lintu ja minä, yritämme päästä eroon toisistamme ilman että kumpikaan saa sydäriä. Se on karmeaa. Kaikkein karmeinta oli jouluaatonaattona, kun yksi tintti oli heittänyt veivinsä meidän parvekkeella. Yäk, en halua muistella sitä.

2. Tavaroiden järjesteleminen

Ei ole mun juttu. En pysty keksimään tavaroille loogisia paikkoja, eikä meillä sellaisia olisikaan, koska joka paikka on jo täysi. Sen sijaan tavaroista luopuminen ja niiden vieminen kierrätykseen on minun mielestäni ihanaa, mutta en saa harrastaa sitä tarpeeksi, koska elän kahden hamsterin kanssa.

Tähän kohtaan on kaksi poikkeusta. 1. Periaatteessa olen sitä mieltä, että kirjahylly pitäisi kerran vuodessa tyhjentää, pestä ja täyttää uudestaan. Se olisi vielä kykyjeni rajoissa, koska kuinka vaikeaa nyt on ottaa kirjat pois ja laittaa ne takaisin paikoilleen? En vaan viitsi. Laiskottaa. 2. Vaatekaapin järjestämisessä on jotain terapeuttista. Kaikista parasta on, kun saa laittaa talvivaatteet säilöön ja ottaa kesävaatteet käyttöön.

3. Silittäminen

Itse silittäminen ei ole niin tylsää kuin silityslaudan ja -raudan virittäminen käyttökuntoon. En vaan saa aikaiseksi. Yleensä en silitäkään mitään, mitä nyt joskus hetkellisessä mielenhäiriössä pöytäliinoja tai Viisivuotiaan harvoja kauluspaitoja.

4. Kylpyhuoneen (tai minkä tahansa muun tilan) perinpohjainen siivoaminen

Olen enemmän sellainen "pikkuisen sieltä täältä" -tyyppi. Tosin joku raja siinäkin: kyllä minun mielestäni esimerkiksi tiskaamiseen kuuluu myös tiskipöydän ja muiden keittiön tasojen pyyhkiminen. Mies taas siivoaa raivokkaasti ja perinpohjaisesti sen minkä siivoaa, mutta pöytiä hän ei pyyhi koskaan. Hmmm. Tässä on selvä koulukuntaero.

5. Imuroiminen

Järkyttävän tylsää, pahanhajuista ja hikistä hommaa. Lisäksi ihan turhaa, sillä heti kun imuri on laitettu takaisin kaappiin, jostain putkahtaa lisää villakoiria ja hiekkakasoja.

Tähdet, tähdet, luoksenne tahtoisin pois

Pitääkö joka ****n vuosi syntymäpäivän lähestyessä kärsiä jonkinlainen ****n ikäkriisi? En jaksaisi enää. Pääseekö niistä eroon edes sitten, kun täyttää 40 ja elämä on ohi? Anteeksi kaikille, joille nelikymppisyys on todellisuutta, riisipotilas nyt ei vaan voi nostaa katsettaan omasta navastaan ja olla hienotunteinen.

Viime päivinä olen harrastanut lapsiterapiaa. Vauvojen nuuhkimisen lisäksi siihen kuuluu isompien lasten kanssa leikkimistä ja lapsellisille asioille nauramista.

Eilen illalla istuimme Viisivuotiaan kanssa vessan ja makuuhuoneen välisen käytävän lattialla kirjahyllyn edessä ja nauroimme itsemme tärviölle. Naurun aiheena olivat Risto Räppääjän nimen (omasta mielestämme) hauskat väännökset. Suosikeiksi ylsivät merten kauhu Rrrssto Rrrppaaja ja teräväkielisyydestään tunnettu Pisto Läppääjä. Hajaääniä saivat myös Listo Päppääjä, Risto Risteilijä, Lisko Pämppääjä ja mitä niitä muita nyt olikaan. Ei se tällä tavalla kuulosta juuri miltään, mutta hyvää se teki.

Seuraavaksi pitäisi selvitä tästä päivästä.

There's no such thing as vanhakin jaksaa

Perjantai-iltana olimme oikein hienosti syömässä. Ruokalajeja oli seitsemän ja viinitkin valittiin sommelierin suosituksesta (vaikka vähintään yksi ihminen seurueessamme oli sitä mieltä, että siinä on maailmankaikkeuden turhin duuni). Lasku oli sen mukainen, mutta minun ja yhden toisen seurueemme jäsenen ei tarvinnut siitä piitata. Meille tarjottiin, koska juhlittiin meidän syntymäpäiviämme (vaikka 1-2 meistä oli sitä mieltä, että mitä juhlimista siinä on, että vanhenee). Tokihan juhlia piti jatkaa baarissa. Onneksi kenellekään ei tullut mieleen järjestää jatkojen jatkoja.

Lauantaiaamuna yhdeltätoista minä ja mieheni lähdimme ajamaan Viisivuotiaan uusimman serkun ristiäisiin. Viisivuotias oli mestoilla valmiiksi, sillä hän oli ollut serkkujen luona yökylässä. Elämän suurissa arpajaisissa minulle oli arvottu virsien säestäjän ja miehelleni videokuvaajan tehtävät. Onneksi kummankaan kädet eivät tärisseet kovin pahasti.

Ristiäisten jälkeen meidät ja uudet kummit oli kutsuttu jatkamaan juhlimista ja jäämään yöksi. Oli oikein hauska ilta ja useimmilla meistä seuraava aamukin. Kummisetä tarjosi konjakkia ja sikareita mutta ONNEKSI älysin kieltäytyä niistä ja nauttia vain kaljaa ja kuohuviiniä. Kuka nyt edes haluaisi nuuhkia sikarinsavua, jos vaihtoehtona on nuuhkia parikuista vauvaa? No, ehkä monikin, mutta en minä.

Sunnuntaiaamuna olin suorastaan ällöttävän reipas, mutta niin muutkin naiset olivat. Keitimme kahvia, vaihdoimme kakkavaippoja, etsimme kurahaalareita, teimme happihyppelyn ja haimme noutokebabbia, jota vapisevat miehemme raahautuivat haistelemaan.

Onneksi minun mieheni oli kuitenkin ajokuntoinen. Viikonlopun ohjelma ei nimittäin loppunut siihen, vaan sunnuntai-iltapäivänä kiisimme vielä kaveriperheen esikoisen 5-vuotissynttäreille. Sisäinen freesiyteni ei näköjään loistanut riittävästi ulospäin, koska joku kysyi minulta, olinko väsynyt. Mies taas veti pienet päiväunet istuma-asennossa. Lapsilla oli kuitenkin hauskaa, ja pääsinhän minäkin syömään sipsejä ja leikkimään piilosta.

Sunnuntai-iltana en enää pystynytkään minkäänlaisiin henkisiin tai ruumiillisiin suorituksiin, ellei lasketa mukaan American idolin katsomista ja paahtoleivän laittamista Viisivuotiaalle. Yöllä nukuin niin sikeästi etten ikinä.

Mahtava viikonloppu, mutta onneksi näitä ei ole useammin. Muuten tuntisin itseni vielä vanhemmaksi kuin nyt.

Rima

Joskus sokea kana löytää jyvän ja keskivertobloggaaja tulee osallistuneeksi klassikkomeemiin, joka kirvoittaa liudan hyviä kommentteja ja synnyttää ainakin yhden lukupiirin. Tämmöisen suorituksen jälkeen minulle käy niin, että bloggaamisen rima nousee huomattavasti, ihan siihen maanpinnan tasolle. Mistä nyt enää voi kirjoittaa?

Vastaus kuuluu: ei mistään. Päässä ei liiku yhden yhtä ilmaisukelpoista ajatusta. Ainakaan juuri nyt. Tällä viikolla seuranani ovat olleet yölliset ilmestykset, joita voi nähdä vain silloin, kun on kamala kiire ja unettomuutta ja 37-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Minh on kuvannut omiaan raadollisesti ja minun nähdäkseni realistisesti. Hänen syynsä ovat erilaisia kuin minun, mutta pelko kuulostaa siitä huolimatta tutulta.

Silloin ei auta muu kuin kirjoittaa välipostaus, jossa ei sanota mitään mutta suositellaan muutamaa hyvää blogia.

Onneksi voi rentoutua lukemalla talvilomalta palannutta Runotorstaita. Suosittelen erityisesti Suojakännin kevätrunoa ja Allyn sinistä tilitystä.

Ai niin! Jos joku ei ole vielä huomannut, että Ohari on tullut takaisin, niin kerrottakoon, että Ohari on todellakin tullut takaisin! Maailma alkaa olla valmis.

MacPirkka

Kaipaatko joskus sunnuntaisin krapularuokaa? Noutopizzaan ei tarvitse turvautua, kun varaat jo etukäteen kotiisi seuraavat tarvikkeet: Pirkka-kebablihasuikaleita (pakastealtaasta), Pirkka- chilimaustettua tomaattimurskaa, valkosipulia, valmista valkoista salaatinkastiketta (esim. Felixin valkosipulikastike) tai kermaviiliä ja mieleisiäsi lisukkeita.

Tee näin:

Kippaa pannuun oliiviöljyä ja kebabsuikaleet. Paista, kunnes liha vähän ruskistuu. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella, pilko ne, ja lisää lihan joukkoon kuullottumaan. Kaada päälle chilimaustettu tomaattimurska ja tilkka vettä. Peitä kannella ja anna porista jonkin aikaa. Jos kastike uhkaa kuivua liikaa, lisää hieman vettä. Kastike toimii näinkin, mutta sitä voi maustaa lisää oman makunsa mukaan.

Tarjoa kebabkastikkeen kanssa mieleisiäsi lisukkeita, esimerkiksi riisiä, ranskalaisia tai pitaleipää. Kebab-paikan tunnelmaa lisää lautaselle kasattu keko salaattia, tomaattia, pepperoneja ja valkoista kastiketta. Juomaksi sopii limu tai vesi.

Kootut paljastukset

Kata kehottaa listaamaan kymmenen klassikkoa, joita ei ole yrityksistä huolimatta pystynyt lukemaan alkua pitemmälle.

Minä en yleensä kovin kauaa yritä. Jos joku kirja ei heti nappaa, se on sen menoa. Listani voisi olla loputon, mutta saan sen helposti typistetyksi kymmeneen, koska suurimpaan osaan esimerkiksi näistä klassikoista en ole koskaan edes tarttunut.

1. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Siitä poikkeuksellinen kirja, että sen olen yrittänyt aloittaa useampaankin kertaan. Pidän Sormusten herran tarinasta ja maailmasta. Hurahdin siihen, kun näin Ryhmiksen hienon kesäteatteriesityksen Suomenlinnassa joskus 20 vuotta sitten, ja fanitan myös Jacksonin leffoja kybällä (enkä ainoastaan Viggo Mortensenin pesemättömän tukan takia). Alkuperäinen kirja ei vaan iske yhtään. Se on hiton tylsä, huonosti kirjoitettu ja paperin makuinen.

2. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Tätä en ole edes yrittänyt lukea sen jälkeen kun täytin 13. Ellen ihan väärin muista, Sinuhen ensimmäinen sivu on listalla "pitkäveteisimmät kirjan aloitustavat ikinä". Ja Waltari on sentään kirjoittanut hienon "näin tulet kirjailijaksi" -oppaan!

3. Franz Kafka: Oikeusjuttu
Ks. ed. Alku ei vaan napannut. Tästä tulikin mieleeni, että en ole lukenut myöskään Linnaa, koska suunnittelin lukevani sen saksaksi ja olen unohtanut koko jutun. Ei muuta kuin hankintalistalle. Saksaksi pystyn lukemaan tylsiäkin kirjoja. Olen lukenut mm. Effi Briestin, joka oli kertakaikkisen puuduttava. Jos harkitsette sen lukemista, etsikää sen sijaan jostain rikkinäinen loisteputki ja kuunnelkaa sen surinaa. Taatusti mielenkiintoisempaa.

4. Paul Auster: New York -trilogia
Teksti oli ok, mutta yritin lukea kirjaa pokkariversiona, jonka paperi sai ihoni kananlihalle. Joskus vielä luen tämän, ehdottomasti kovakantisena.

5. Patrick Süskind: Parfyymi
Onko tämä klassikko? Ainakin se oli myös Katan listalla. Pidin sitä yöpöydälläni kirjapinon alimmaisena kymmenen vuotta, kunnes päätin, että elämä on liian lyhyt.

6. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Jossain vaiheessa halusin samastua siihen porukkaan, joka luki Kunderaa ja Kristevaa, joi teetä ja poltti tupakkaa ja kävi henkevän ironisia keskusteluja. Ei minusta ollut siihen.

7. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
Nyttemmin en enää välitä esittää hienompaa kuin olen, vaan tyydyn osaani kahvia juovana dekkarinlukijana. Tämä on dekkarikirjallisuuden klassikko, jonka haluaisin lukea mutta en vaan pysty.

8. Raamattu
Meinasin kirjoittaa tähän Kalevala, mutta sitä aitoa ja alkuperäistä en ole tainnut koskaan edes aloittaa. Sen sijaan olen ainakin kaksi kertaa alkanut lukea Raamattua alusta. En ole päässyt edes Mooseksen kirjojen loppuun, vaan kummallakin kerralla israelilaiset ovat jääneet erämaahan. Jos Raamattu oikeasti loppuisi siihen, maailma saattaisi olla erilainen paikka.

9. Dostojevskin koko tuotanto
Nuorena, kun yritin kahlata läpi venäläisiä klassikkoja, olin enemmän Tolstoihin kallellani. Ainakin Rikosta ja rangaistusta yritin lukea useampaan kertaan, mutta ei siitä tullut mitään. En siis edelleenkään ole lukenut yhtään Dostojevskin teosta kokonaan. Menen nurkkaan häpeämään, kunhan ensin olen paljastanut vieläkin pahemman syntini (ks. kohta 10).

10. Väinö Linnan koko tuotanto
Olen huono suomalainen ja erittäin pahoillani kaikesta.