Sommartiden hej, hej

Häägardedoobi on hankittu lähes valmiiksi. Uutta on mekko ja hartiahuivi. Vanhaa on promootiossa käyttämäni helmikirjailtu käsilaukku. Pelko pois! En aio seuraavaksi kertoa, mikä on sinistä ja mikä lainattua. Olen menossa häihin vieraaksi.

Enää pitäisi hankkia korut - hillityt mutta kuitenkin sellaiset joissa on tarpeeksi bling-blingiä - ja joko hartiahuiviin tai käsilaukkuun mätsäävät kengät.

Mieluiten tietysti ottaisin nämä popot, pitkävartisina ja sinisävyisinä. Olen käynyt niitä jo kaupassa kuolaamassa. Vähänkö lesot!

Viimeksi minulla oli Conversen All Starit 18 vuotta sitten. Muistan vieläkin, miten tyylikkääksi itseni tunsin, kun tepsuttelin keskustan katuja newyorkilaiselta kirppikseltä ostetussa mustassa bleiserissä, juuri sopivan leveälahkeisissa vaaleissa farkuissa ja mustissa varrellisissa Converseissa. Omasta mielestäni olin tosi cool. Vai mikähän olisi siihen aikaan ollut käypä sana? In? Pop? Sikamagee?

May the porpoise be with you

Sain tämmöisen aikoinaan Allylta ja olin niin äimän käkenä etten osannut hetkeen tehdä sillä mitään. Kiitos, Ally, olen otettu!

Tiinan kautta kuitenkin kuulin, että alkuperäinen merkki olisi peräisin amerikkalaisilta kristityiltä, ja heihinhän ei kannata koskea pitkällä kepilläkään, paitsi jos sen päässä on kolmikärki ja iso letti valkosipulia.

Onneksi Brim oli jalostanut vapaasti kopioitavaksi merkin, jota pakanatkin voivat hyvillä mielin jakaa eteenpäin:



Ohjeen mukaan tämä pitää jakaa viidelle bloggaajalle. Pyöriäisen kanssa bloggaavat ehdottomasti Kaura, Ohari, Katapultti, Satujatar ja Ally itse (tämä on vähän kuin terveisten kanssa: takaisin saa lähettää, kunhan ei lähetä samoja).

Ylösnoussut vompatti

Olen jakanut aikani kahden miehen välille. Yksi, isompi, lähti aamuyöstä töihin, toinen, pienempi, tulee kotiin jossain vaiheessa aamupäivää. Tätä voi lukea monellakin tavalla, mutta etteköhän te jo arvanneet, että jälkimmäinen miekkonen on poikani Viltsu. Ensimmäinen taas on ... en tiedä, miksi häntä kutsuisin. Sanotaanko vaikka niin, että tuli taas yksi syy lisää siihen, miksi en hae Sinkkuäidille sulhanen -ohjelmaan.

On mukavaa olla yksin kotona. Haahuilla ympäri kämppää, puuhastella asioita sitä mukaa kuin ne tulevat mieleen, keskeyttää ja tehdä välillä jotain muuta, jatkaa taas. Katsella auringonpaistetta kirkkaiden ikkunoiden läpi, juoda monta mukillista maitokahvia. Lukea blogeja.

Tiesittekö, että tähtikarttansa voi tehdä ilmaiseksi? Minä en tiennyt, ennen kuin luin Tiinan blogista. Entä oletteko tavanneet sellaisia ihmisiä, jotka ottavat kädestä kiinni, katsovat silmiin ja kysyvät: "Mutta mikä sun nouseva merkki on?" Minä olen, ja nyt seuraa tunnustus: vaikka itse asia ei voisi itse asiassa vähempää kiinnostaa, en kestä sitä, että minulta kysytään jotain, mihin en tiedä vastausta. Oli pakko ottaa selvää. En pysty pitämään teitä jännityksessä enää kauempaa, vaan kerron heti: se on rapu!

Nyt sitten tiedätte, millainen ihminen minä olen.

Sana viikonvaihteeksi

Tiina* ja Elma osallistuivat meemiin, mä kans.

Oletko suudellut/ muhinoinut varatun kanssa?
- Olen, vaikka minun mielestäni ei saisi. Ilmainen moraalisaarna sunnuntain ratoksi: Ei pieni pusu mitään, mutta sen pidemmälle ei saisi mennä.

Pystyisitkö sulkeutumaan 11 vapaavalintaisen ihmisen kanssa BB-taloon kolmeksi kuukaudeksi?
- No en helvetissä. Paitsi jos seuran saisi valita itse (sitä kai vapaavalintainen tarkoittaa?) ja kameroille saisi antaa porttarin.

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- Kohta ehkä paistan pannukakkua. Muut suunnitelmat ovat K18, eikä niitä julkisteta koska tämä on perheblogi.

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- Jep.

Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?
- No ei helvetissä.

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- Eilen ostin kahvin, kakkupalan ja kosteusvoidetta.

Mitä oppiaineita sinulla on ollut tänään?
- En käy koulua. Varsinkaan sunnuntaisin.

Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- Bulevardin pyörätien rakentaja. Törmäsin fillarilla jalkakäytävän reunaan kymmenen vuotta sitten, vieläkin on nilkassa arpi.

Lause/sana jonka sanoit viimeksi ja kenelle?
- "Oli kumminkin aika kivaa." En kerro, kenelle.

Onko sinulla tatuointeja/lävistyksiä? Missä?
- Neljä reikää korvalehdissä. Siinä kaikki.

Mitä odotat tällä hetkellä?
- Aamupalaa. Kesää. Aurinkoa.

Mikä on kamalin sairaus josta olet kärsinyt?
- En ole kovasti sairastellut (kop, kop, kop). Angiina on varmaan ollut kivuliain. Tai sitten joku paha allerginen reaktio, ei nekään kivoja oo.

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- Valamiehistö ei ole vielä tehnyt päätöstään. Tyytyväinen olen kyllä.

Viimeisin juomasi alkoholijuoma?
- Lasillinen kuivaa australialaista muscat-viiniä.

Onko sinulle tunnustettu ihastusta viimeisen kuukauden aikana?
- No öh, äh, mitä tähän sanoisi. Yksivuotias siskonpoika, joka ei osaa vielä puhua, on ilmaissut ihastustaan nonverbaalisesti. Muista tunnustuksista vaikenen kuin muuri.

OLETKO KOSKAAN …

suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- Jep.

mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- Myönnän syyllisyyteni. Näin ei varmaan kannattaisi tehdä.

ollut nyrkkitappelussa?
- Olen ainakin ala-asteella.

lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- Kivempaa, tylsempää, sama se, kunhan pääsi lintsaamaan.

koskettanut käärmettä?
- Miksi ihmeessä niin olisin tehnyt?

heitellyt esineitä tarkoituksena osua toiseen ihmiseen?
- Luulen että en ole tehnyt tätäkään. Paitsi jos tyynyt ja lumipallot lasketaan. Nekin olen yleensä heittänyt ohi.

eksynyt?
- En kovin monta kertaa, mutta joskus sentään. Kaupungeissa suuntavaistoni toimii yleensä hyvin, metsässä ei.

nauranut niin, että kyyneleet valuvat silmistäsi?
- Useinkin.

Oletko koskaan käynyt Amerikassa? Missä?
- Olen. Kaliforniassa ja Arizonassa.

Tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisivät?
- Ei ne pyytäisi.

Kuinka monta ihmistä asuu kotikaupungissasi?
- Jotain puol miljoonaa.

Katso suoraan ylöspäin. Mitä näet?
- Lampun ja ruman valkoisen katon.

Oletko harmissasi siitä, ettei Pluto ole enää planeetta?
- Olin jo unohtanut koko jutun, mutta kyllähän se vähän kirpaisee, koska en voi enää brassailla hienolla saksankielisellä lorulla, jonka avulla muistaa aurinkokunnan planeettojen järjestyksen. Koska kissaakin kiinnostaa, kirjoitan lorun tähän mutta ilman selitystä, keksikää itse, ei oo kovin kinkkinen: Mein Vater erklärt mir jeden Sonntag unsere neun Planeten.

Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
- Yleensä päätän yhden kerran perusteella, uskonko vai en, mutta joskus se riippuu siitäkin, mitä sanotaan.

Oletko koskaan voittanut mitään rahapeleissä?
- Kerran jassosta 14,80 markkaa. Oli vuosi 1985.

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
- Uskomatonta kyllä, mutta olen!

Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- On vähän nälkä. Kylmyys ottaa päähän mutta ei kovin paljon.

Oletko hyvä koulussa?
- Olin.

Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois?
- Viime yönä.

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- En vastaa. Yritän pyhittää viikonlopun sille, että aktiivisesti en mieti stressinaiheuttajia.

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- Enpä oikeastaan.

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla: asfaltti, ruoho vai hiekka?
- Rantakallio puuttuu listalta, joten vastaan ruoho.

*) Tiinalta on luvan kanssa nyysitty myös tuo sivupalkin hieno 100% virheellinen -merkki. Kiitokset!

Outo oivallus

Kauran parin päivän takainen Mattiteppokatsaus sai minutkin mietteliääksi. Yhtenä aamuna töihin kävellessäni tajusin yhtäkkiä, että nyt 38-vuotiaana olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan aikuiselämäni aikana.

Nykyisin en polta enää ollenkaan, en edes niissä tilanteissa, joissa aiemmin tupakkaa kului: kun juhlin tai stressaan. Tupakkalaista voi olla monta mieltä, mutta sen ansiosta harvemmin hengitän savua passiivisestikaan.

En ole koskaan ollut varsinaisesti ali- enkä ylipainoinen, mutta nyt olen omasta ja painoindeksityyppien mielestä ihanteellisessa kunnossa. Tuo maaginen indeksi on 22. Tavallisesti iho ja aineenvaihdunta ovat tykänneet pari kiloa pyöreämmästä Kukkiksesta, mutta nykytilastani niillä ei tunnu olevan mitään huomauttamista.

Monen vuoden säännöllisen liikuntaharrastuksen ansiosta mulla on lihaksia niissä paikoissa, joissa pitääkin olla. En pääse niillä pullistelemaan, mutta erittäin hyvin ne toimivat kuitenkin.

Jalka ja selkä joskus reistaavat; vastaavasti allergiat vaivaavat vähemmän kuin ennen. Verenpaine saattaa olla vähän kohonnut, mutta ei ajatella sitä nyt.

Syön paljon kasviksia, juon toisinaan vähän liikaa, mutta lääkkeitä en käytä nimeksikään. Nukun useimmiten oikein hyvin ja sikeästi.

Tästä kai sitten mennään vain alaspäin? Ja rymisten.

Heitän tässä nyt ihan tajunnanvirtaa kehiin parin viinilasillisen voimin, katsotaan mitä tästäkin tulee

Jos viettää tyypin kanssa kolme yötä viidessä vuorokaudessa, voiko olettaa, että se lähettäisi seuraavina päivinä sähköpostia tai edes jotain viestiä itsestään päivittäin? Onko itse säälittävä luuseri, jos tekee mieli lähettää monta viestiä päivässä?

Jos eronsa jälkeen ajattelee pelkästään lapsensa hyvinvointia ja järjestää koko elämänsä yhteishuoltajuuden aikataulujen mukaan mutta puolen vuoden kuluttua alkaa kaivata aikuisseuraa silloinkin, kun lapsi on kotona, onko huono vanhempi?

Asiasta kahdeksanteen, olen aivan rakastunut yhteen American Idol -finalistiin nimeltään David Cook. Jos ette ole ikinä katsoneet ohjelmaa, nyt on se hetki kun kannattaa. Ikuna ei ole missään ollut noin hyviä laulajia kimpassa. On siellä jotain blondejakin joukossa, mutta enimmäkseen tyypit ovat rautaa. David Cook on ihme jätkä. Se on pelkäämättä tarttunut sellaisiin biiseihin kuin Eleanor Rigby ja Billie Jean ja tehnyt niistä ihan omiaan. Beatlekset ja Michael Jackson pyörivät haudoissaan ja kartanoissaan. En osaa kuvailla Davidin tyyliä, koska minulta puuttuvat sanat, mutta on se sen verran rock että munaskuissa tuntuu. Siihen vielä päälle söpön ylimielinen hymy ja meikätyttö on myyty.

Minh juuri kirjoitti ihastumisesta, ja kommenttiketjussa joku toi esiin sen, miten ih-q on ihastua fiktiivisiin hahmoihin (hetkinen! sehän oli Ohari). Vähänkö tekee hyvää ihastua johonkin jenkkiheeboon joka ei tee muuta kuin heiluu mikrofonin kanssa lavalla. En ole tuntenutkaan mitään tällaista sen jälkeen kun Aragorn pesi tukkansa Kuninkaan paluu -leffassa. Ihminen tarvitsee haavemaailmaa ja pakoa todellisuudesta.

Ei tosin tekisi yhtään pahaa, vaikka voisi ihastua johonkuhun todellisessakin maailmassa. Ajatelkaa, jos joka ikinen vapaailta tulisi ihana ritari vihreällä toyotallaan ja veisi jalat alta. Vielä kun se ymmärtäisi sillä välillä lähettää imeliä sähköpostiviestejä.

Joillakin sitä käy tuuri.

Ota haaste vastaan, se tulee kaukaa

Ohari haastoi, vastattavahan se on:

1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
Näköjään 160. Oho. Siis sehän on sama määrä kuin yhteen tekstiviestiin mahtuu merkkejä! Iik. Olettehan muistaneet hoitaa puutarh...äh.

2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia nettiin?
Päästäkseni Suomen ulkoministeriksi.

3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
Kotona: Google ja sen kanssa naimisissa olevat tahot kuten gmail, Naamakirja, blogisuosikit, Ilmatieteen laitos (what? olen keski-ikäinen!), YTV jne. Töissä: kaikki edellä mainitut ja muutama er...oottisen kirjallisuuden sivusto. Eiku siis ERilaiset tiedonhaun kanavat. Ja Teho-osasto.

4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
Ei.

5. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
Puhun vaikka algebraa, jos tarve vaatii. Ihan oikeasti osaan suomea, saksaa ja englantia, leikisti ruotsia ja muutamaa muuta.

6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
Neppajymykerhon ja Teho-osaston.

7. Hissi vai portaat?
Portaat, paitsi jos hissiin on menossa söpöjä miehiä.

8. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
Näitä ei voi perustella, mutta uskon näihin 100-trosenttisesti: onnennumeroita ovat 3 ja 7 ja epäonnen numero on 14.

9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa.
Haastan Allyn, Kriisin ja Sun äitis. Hähhäh. Ei millään pahalla!

To whomever it may concern

Olen viime päivinä joutunut miettimään netti- ja erityisesti blogi-identiteettejä. Tein nimittäin semmoisen virheen, että käytin samaa nimimerkkiä kahdessa eri paikassa. Jokuhan voisi erehtyä luulemaan, että samannimisillä tyypeillä on muutakin yhteistä kuin nimi.

Vaikka julkaisisi blogia rehdisti omalla nimellään, kuten monet tekevät, ihmisellä on jonkinlainen blogipersoona. Monilla on jokin agenda tai erityisaiheita, joista he kirjoittavat. Vaikka kertoisi oman elämänsä arkisista sattumuksista, kaikkea ei mitenkään voi raportoida. Mielenkiintoista onkin usein se, mikä on jätetty pois. Jos Jamppa Tuominen eläisi ja pitäisi blogia, hän voisi muistella Aamu toi, ilta vei -biisin levyttämistä ja deekisvuosiaan. Jamppa varmaan kuulostaisi aidolta ja vilpittömältä ja muistaisi faktatkin suunnilleen oikein - mutta silti hänellä todennäköisesti olisi tiedostettu tai tiedostamaton tarve salailla jotain sekä värittää ja liioitella sanomisiaan.

Jos on valinnut itselleen nimimerkin, minun nähdäkseni väistämättä vieläkin enemmän etäännyttää itseään siitä, mitä kirjoittaa. Tiedän, että monet ajattelevat minua Kukkiksena - kai se sitten vaan on niin osuva nimimerkki, tai sitten oikea nimeni on niin surkean yleinen, että siihen liittyy liikaa valmiita mielikuvia. Joka tapauksessa omissa ajatuksissani rakkaat ystäväni Kaura, Ohari, Helen ja Sun äitis (listaa voisi jatkaa) esiintyvät ihan toisen nimisinä. "Kukkis" on loppujen lopuksi melko fiktiivinen ja yksiulotteinen hahmo. Hänellä ei esimerkiksi ole yhtään niin paljon mielipiteitä kuin sillä tyypillä, joka hänen narujaan vetelee. Poskipäistä nyt puhumattakaan.

Jos vielä kaiken huipuksi pyrkii blogissaan jonkinlaiseen kirjalliseen ilmaisuun, joutuu entistäkin useammin oikomaan totuutta ja keksimään puolet päästään. Todellinen elämä harvoin asettuu nätisti draaman kaarelle. Joskus haluaa käyttää paremmin tai huonommin osuvia vertauksia. Joskus haluaa jopa keksiä tuokion tai tunnelman, jota ei ole ollutkaan, ja sitten kuvata sen.

Mistä sitä tietää. Minäkin voin olla oikeasti pääministeri, joka iskee naisia IKEAsta. Vaikka esitänkin olevani toimitussihteeri, joka löytää miehiä netistä ;P

Sexi on in

Kuunteliko kukaan muu 80-luvulla Cliftersiä? Poikaystäväni kanssa hoilasimme automatkoilla otsikossa mainitun levyn käännöspoppibiisejä. Suomennokset olivat Jaana Rinteen, jonka pikkutuhmista teksteistä muistaakseni kohistiin siihen aikaan muutenkin.

En enää muista varsinaisia minun ja poikaystävän yhteisiä suosikkeja, mutta sen muistan, että salaa tykkäsin esimerkiksi It's my party -biisistä tehdystä Oon sun autosta:

Oon sun auto ja mä kehrään kun katsot,
kiihdyn jos tahdot, kutsut mua machoks.
Oon punainen Alfa Romeo sun.

Minunkin luonani on käynyt yksi sellainen roomeo. Etuvalojen sijaan sillä on silmälasit, ja väri ei ole punainen vaan vaalea. Mutta ihan hyvät on kyydit.

P.S. Olen pahoillani tämän tekstin esineellistävästä luonteesta. Olen pahoillani myös siitä, että tuhlasin parhaat vuoteni kuuntelemalla käännöspurkkaa. Eikä siinä vielä kaikki: pidin myös sukkahousuhevistä ja Duran Duranista. Siitä näkee, että nuoren ihmisen ei ole terveellistä varttua neonvärien ja olkatoppausten keskellä.

Yh-Kukkis täällä, hei

Huomenna leikin neljän lapsen yh-äitiä. Olen lupautunut hoitamaan lapsia siksi aikaa, kun ystäväpariskunta yrittää elvyttää avioliittoaan kahdenkeskisellä teatteri-illalla.

Avioero on kolme-nelikymppisten musta surma. Se leviää tuttavapiirissäni kuin rutto, eikä sitä näköjään pysty mitenkään pysäyttämään.

Näyttää ikävästi siltä, että tämänkertaisen vyöryn alkuun pannut pienenpieni lumipallo oli minun ja miehen ero. Tiedän tietysti, että jokainen tekee omat ratkaisunsa eikä kaikki paha ole minun syytäni - mutta ei paljon naurata, kun koko lähipiiri alkaa katsoa vinoon puolisoitaan samalla kun suureen ääneen kadehtii minun "vapauttani".

Lastenhoitobisnes ei ole kuitenkaan mitään syyllisyyden lääkitsemistä eikä kovin suuri ystävänpalveluskaan. Täydellisen itsekkäästi tykkään, kun täällä pyörii pientä pellavapäätä. Täytyyhän mun saada jotain korvausta siitä, että oma lapsi ei ole aina mestoilla. Se siitä vapaudesta - koko elämä pyörii nykyään sen ympärillä, kenen luona lapsi kulloinkin on.

Otsikkokin meinasi unohtua

Tänään on taas sellainen päivä, että en osaa yhtään nauttia pelkän oman ihanan itseni seurasta. Flunssa ei ainakaan auta asiaa. Puolet ajasta olen elävä kuollut ja joka paikkaa sattuu niin että itkettää, ja sitten kun olen vähän pirteämpi, en kuitenkaan jaksa kunnolla tehdä mitään mutta tylsistyn niin että henki menee.

Rinnassa on joku paino, josta en oikein tiedä, mikä se on. Infarkti? Ikävä? Särkynyt sydän?

Jospa helpottaisi, kun sain tuon sanotuksi.

Onneksi blogistaniassa leijailee epäitsekkään tosiystävyyden henki: vaikka olen laiminlyönyt koko paikkaa surkealla tavalla, saan silti ihania yllätyksiä, kun vain älyän katsella ympärilleni. Ally pisti kiertoon fantastisen tarjouksen:

Kirjaa nimesi kommentointiin niin kerron sinusta

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.

Nyt ei muuta kuin naksuttelen rystysiäni ja odotan, että joku haluaa minun kertovan itsestään. Kekään?

Allyn vastaukset olivat lähestulkoon paras synttärilahjani. Ja huom! sain sentään äidiltä kengät, eksältä muistorikkaan Oasis-cd:n ja Kauralta ja Oharilta elämäni miehen.

Sokeriksi pohjalle ripotan Allyn vastaukset. Nämä luen tästä lähin aina kun alakulo vaivaa. Noitalinna huraa! Hauskasti ytimeen! Mangusti!
- Bändinä olet Noitalinna huraa! ja leffana Tissi ja kuu.
- Meitä yhdistää jotkin elämänkokemukset ja lapsellisuus (siis että niitä on...)
- Kadehdin "luontoasi" ja kirjoitustyyliäsi (hauskasti ytimeen)
- Muistan sen, kun kävin blogissasi ekaa kertaa. Nauroin jollekin jutullesi ja kävin heti klikkaamassa sut suokkariksein.
- Jos olisit eläin, olisit mangusti
- Kysynpäs vaikka mielipidettäsi Mannerheimin homoudesta :)

Niin se lista ...

Parina viime vuonna minulla on syntymäpäiväni lähestyessä ollut tapana julkaista lista asioista, joita muun muassa olen oppinut elämässäni. Olen valinnut listalle yhden asian jokaista ikävuottani kohden. Sanon valinnut, koska tottakai olen oppinut tähänastisessani elämässäni enemmän kuin 37 asiaa. Siis on niitä ainakin pari-kolme enemmän. Luulisin.

En ole varma, pitääkö joka ikinen tämän listan kohdista enää paikkaansa, mutta kiveen hakattujen totuuksien kanssa on aina sama ongelma: niitä on hankala pyyhkiä pois rikkomatta koko kiveä. Antaa niiden tököttää paikoillaan. Tyydyn lisäämään listalle yhden asian, joka on numero

38. Joskus joutuu oppimaan sellaista mitä ei haluaisi: kaikesta voi luopua mutta omasta itsestään ei kannata.

---

Kun mietin tätä kulunutta vuotta, tulee mieleen sekin, että jos olisi olemassa hypoteettinen hahmo X, olisin saattanut oppia hänestä seuraavaa: X on itsekeskeinen ja kyvytön käsittelemään negatiivisia tunteitaan. Alusta loppuun asti X sulki minut pois, ei halunnut kertoa ongelmistaan eikä hakea niihin apua yhdessä minun kanssani. Jos tämmöinen hahmo olisi olemassa, niin kai tästäkin kokemuksesta olisi opiksi elämässä. Vai?

Ihmeiden aika

Tänään sattui vaikka mitä oudon mukavaa.

Edellinen postaukseni sai rohkaisevia kommentteja monilta vanhoilta tutuilta ja joiltakin uusiltakin kommentoijilta. Ennestään tuttuja ja luotettuja yhtään väheksymättä on virkistävää tavata kommenttilootassaan ihan uusia ihmisiä!

Osa kommentoijista käski heti hommaamaan miehen, osaa arvelutti koko touhu. Kaikki olivat varmasti oikeassa, ja kaikkien neuvot aion laittaa korvan taa. On hyvä, että on erilaisia neuvoja plakkarissa erilaisten mielialojen varalle.

Niin kuin tämä nyt ei jo riittäisi, Naamakirjassa minua odotti kutsu muutamaan kiinnostavaan tapahtumaan. Tilaisuus tavata uusia ihmisiä livenä ... hmmm ... Ja ehkä siinä sivussa kuulla hyvää musiikkiakin.

Eikä siinä vielä kaikki. Vuokranantaja tarjosi koko asunnon lattiaremonttia 20 euron vuokrankorotusta vastaan. Pääsisin vihdoin eroon likaisenharmaista muovimatoista ja saisin tilalle laminaatin! Kuka ottaisi pianon hoitoon rempan ajaksi?

On ensimmäinen ilta pitkään aikaan, kun olen valveilla vielä kymmenen jälkeen. Vanhuus ei tule yksinään, se tulee liian kovan työtahdin ja tammikuun pimeyden kanssa. Katselen vaaleanpunaista taivasta ja lumen peittämiä puita. Kohta otan ehkä yömyssyksi tilkan viiniä ja avaan telkkarin, tuon kodinkoneen, josta kuulemma joskus tulee myös aikuisille sopivaa ohjelmaa (enkä nyt tarkoita Neppajymykerhoa).

Kappas. Ponille kyytiä alkaisi just. Tätä menoa näen unta George Clooneysta ja ensi lauantaina voitan lotossa vaikkei ole riviäkään vetämässä.

Sivistystä pitkään ja pimeään talveen

Tämä blogi uhkaa mennä meemelöinniksi, mutta menköön, kun niin kivoja on liikkeellä. Saara haastoi minut tähän:

Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.

Oma kurssiohjelmani alkaa Saaran opiston kurssilla:

1. Kiipeä ylös Blogilistalla ja tienaa rahaa - eli kuinka pääset eroon humaanista ajattelusta markkinatalouden pyörteissä

Muita ehdottoman tarpeellisia kursseja tähän vuodenaikaan:

2. Opi nauttimaan Helsingin talvesta (duh)

3. Eroon itsekritiikistä

4. Näin nukut yösi hyvin -jatkokurssi

5. Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen keski-ikä -viikonloppu

6. Neuvottele itsellesi mojova palkankorotus ja saa pomosi uskomaan, että idea oli hänen -kurssi

Haastan Helenin, Jennin, Violetin, Elman ja Touhiksen.

Treffi, senssi, deitti

3xikuisuus löysi heti eronsa jälkeen uuden miehen.

Satujatar vaikuttaa siltä, että ei ihan heti haluakaan löytää.

Minä kyllä haluaisin, mutta en pääse miehenmetsästyksen vaatimaan mielialaan. Baarien lihatiskeille ei huvita lähteä, ja nettideittailun saloihin en jaksa perehtyä. Parasta olisi, kun joku soittaisi ovikelloa kukkapuskan kanssa. Ihan omia aikojaan.

Vieläköhän niin voisi käydä?

Kun viimeksi olin sinkku, oli kultainen 80-luku. Oli bileitä ja ihmisiä ja paljon mahdollisuuksia solmia uusia tuttavuuksia. Minun ei ikinä tarvinnut sen kummemmin etsiä itselleni poikaystäviä. Pidin itseäni onnekkaana. Toisaalta nyt toisenlaisesta kokemuksesta voisi olla hyötyä.

Harjoituksen vuoksi tälläsin sivupalkkiin tuommoisen ilmoituksen. Se alkaa maailman toiseksi kuluneimmalla vitsillä. Minusta on noloa kuvailla itseäni, enkä tähän hätään parempaakaan keksinyt. Sanoinhan, että tarvitsen harjoitusta.

Tätä tekstilajia en ole koskaan harrastanut. 80-luvulla tosin luin joskus huvikseni City-lehden deittipalstaa. Siellä ihmiset hakivat toisiaan. Kai. Mistä minä sen tietäisin.

Te fiksummat ja kokeneemmat, apuanne tarvitaan nyt. Antakaa vinkki. Ihan mikä vaan.

Kukahan maksaisi viulut

Olen laulanut erilaisissa kuoroissa tai lauluryhmissä kolme neljäsosaa elämästäni, mutta 2002 jouduin lopettamaan tämän harrastukseni, koska lapsi oli pieni enkä kerta kaikkiaan vain ehtinyt. Sen jälkeen olen valittanut kaikissa tilanteissa sitä, miten tyhjää elämä on ilman lauluprojektia.

Ihan viime vuosina aloin uudestaan etsiä itselleni sopivaa lauluryhmää, ja kyselin vinkkejä sopivista porukoista suunnilleen kaikilta vastaantulijoilta.

Enpä silti olisi uskonut, että minä vanha pakana päädyn gospel-kuoroon, ja vieläpä sellaiseen, jolla on levytyssopimus. Tässä se nyt on, suuren työn tulos, ekalevy, joka tulee kauppoihin ihan näinä päivinä:



Kiitokset Sun äidilles ja alkuperäiskuvan ottajalle. Tämä oli hauskaa, tehkää tekin!

Tee oma meemisi näin:

1. http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Random

- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi

2. http://quotationspage.com/random.php3

- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi

3. http://flickr.com/explore/interesting/7days/

- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi

Merkkisokeus iski, director's cut

Anteeksi että kävin taas täällä sörkkimässä. Nyt en enää, sen lupaan. Tämä on lopullinen versio



Vau! Nyt mäkin sain tällaisen! Sen antoi Jenni. Olen ymmyrkäinen ilosta. Kunhan tästä tokenen, listaan ne, joille jaan merkin eteenpäin. Säännöt kuuluvat: Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.

Ottakaa merkki: Helen, Hestia, Hilleri, Vihreiden omenoiden Mina, Rose ja Touhis. Siinä ei tainnut olla ihan kymmentä. Olisin hyvin voinut jakaa merkin kaikille suosikkilistalaisilleni, mutta osa on saanut sen jo sataan kertaan, joten en viitsi. Koko sivupalkin porukka ja muutamat muut: vaikka kirjoittaisitte raskaistakin asioista, te teette mun päivän.

Jos tänne asti luitte, älkää pysähtykö vaan lukekaa seuraava postaus! Se sisältää myös asiaa eikä vain merkkihehkutusta.

Aika on rientänyt

Meidän pikku Viltsu-vaaveli aloittaa syksyllä koulutien.

Eilen kävimme tutustumassa kahteen kouluun: omaan lähikouluumme ja Viltsun eskarin kouluun. Lähikoulu on "iso" ja eskarin koulu on "pieni" - täällä Helsingin keskustan liepeiden vähälapsisissa kaupunginosissa tuo tarkoittaa sitä, että kummassakin aloittaa n. 25 ekaluokkalaista. Pienessä koulussa on vain luokat ykkösestä neloseen, ja ison koulun suhteellinen suuruus syntyy siitä, että siellä on myös viides ja kuudes luokka.

Iso koulu on todella hieno ja perinteikäs työläislasten opinahjo. Koulu itsessään on satavuotias, ja koulurakennus on pykätty pystyyn vuonna 1915. Olen itse käynyt samaan aikaan perustettua helsinkiläiskoulua, en tosin tätä samaa, ja sydämessäni on lämmin paikka koulun perinteille ja historialle. Ison koulun käytävillä leijuu vanhan koulun henki, luokissa tuoksuu puupöly, ja upean portaikon korkeista ikkunoista näkee suuren palan kaupunkia. Sata vuotta sitten lapsia oli paljon, ja siksi myös luokkahuoneita on paljon. Kaiken maailman aineille on omat luokkansa.

Pieni koulu on 1980-luvulla rakennettu ahdas, kämäinen pytinki, jossa ei ole mitään hienoa eikä perinteikästä. Toisaalta se on kuin kyläkoulu: opettajakuntaa on alle kymmenen, ja jokainen opettaja tuntee koko koulun kaikki lapset nimeltä ja naamalta. Lisäksi se sijaitsee rauhallisessa ympäristössä metsän laidassa.

Pieneen eskarin kouluun menevät kaikki kaverit. Sitten taas isossa lähikoulussa oppisi tuntemaan oman naapuruston lapsia. Toisaalta ei niitä samanikäisiä näy ihan tässä pihoilla pyörivän, ja ison koulun luokkakaverit tulevat isolta oppilaaksiottoalueelta.

Isossa koulussa voi valita ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englannin tai ranskan. Pienessä koulussa voi lukea vain englantia, mutta vapaaehtoiseksi kieleksi voi ottaa saksan, jota voi myös jatkaa useammalla yläasteella kuin ranskaa. Isoon kouluun kulkee kevyen liikenteen väylä. Pieneen kouluun mentäessä on yksi vaarallinen risteys, mutta toisaalta sinne pääsee ovelta ovelle ratikalla.

Tätä voisi vielä jatkaa, mutta you get the picture: kummassakin koulussa on puolensa ja puolensa.

Kai me niistä jompikumpi valitaan, kun ilmoittautumispäivä 6.2. koittaa.

P.S. Semmoinen hyvä puoli, että fiilispohjalta voisi valita kumman koulun tahansa. Molemmat vaikuttivat itse asiassa ihan kivoilta. Viltsu oli sitä mieltä, että haluaisi mennä kumpaankin. Teenköhän minä tästä liian ison numeron?

Tuumasta toimeen

Mitä kannattaa tehdä, kun keskellä yötä haahuilee ympäri pimeää asuntoa unen tai jonkin muun pakenevan ajatuksen perässä?

No, ensimmäiseksi tulee mieleen, että kannattaa vaihtaa bloginsa nimi.

Yöllisestä haahuilusta ei pidä kenenkään huolestuman. Olen harrastanut sitä lapsesta asti. Se nyt vain on minun tapani nukkua.

Kohta kellistän vielä kerran pääni tyynyyn, ja ennen kuin huomaankaan, on taas aamu.

Mun juhlat, hymyilen jos huvittaa

Tulen kotiin. Riisun rintsut, pinnit ja korut. Sytytän tunnelmavalot. Haen kaapista ohuen kristallilasin, jota ei ole otettu esiin vuosikausiin. Avaan uuden viinipullon, vaikka jääkaapissa on avattu viimeviikkoinen - sen voi kaataa kastikkeeseen tai juoda yön hiljaisina tunteina, jos uni ei tule.

Kaadan viiniä lasiin. Pidän juhlat yksinololle ja rauhoittumiselle. Minut on kutsuttu.

Pohdin musiikkia tai lukemista, mutta mieluummin nyt kuuntelen tuulen tuiverrusta ja katselen kynttilän liekkiä.

Tunnustelen vaikka kuinka, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi tai hylätyksi. Olen oman elämäni valtiatar. Tämä on ylellisyyttä.

Kippis.