Heitän tässä nyt ihan tajunnanvirtaa kehiin parin viinilasillisen voimin, katsotaan mitä tästäkin tulee

Jos viettää tyypin kanssa kolme yötä viidessä vuorokaudessa, voiko olettaa, että se lähettäisi seuraavina päivinä sähköpostia tai edes jotain viestiä itsestään päivittäin? Onko itse säälittävä luuseri, jos tekee mieli lähettää monta viestiä päivässä?

Jos eronsa jälkeen ajattelee pelkästään lapsensa hyvinvointia ja järjestää koko elämänsä yhteishuoltajuuden aikataulujen mukaan mutta puolen vuoden kuluttua alkaa kaivata aikuisseuraa silloinkin, kun lapsi on kotona, onko huono vanhempi?

Asiasta kahdeksanteen, olen aivan rakastunut yhteen American Idol -finalistiin nimeltään David Cook. Jos ette ole ikinä katsoneet ohjelmaa, nyt on se hetki kun kannattaa. Ikuna ei ole missään ollut noin hyviä laulajia kimpassa. On siellä jotain blondejakin joukossa, mutta enimmäkseen tyypit ovat rautaa. David Cook on ihme jätkä. Se on pelkäämättä tarttunut sellaisiin biiseihin kuin Eleanor Rigby ja Billie Jean ja tehnyt niistä ihan omiaan. Beatlekset ja Michael Jackson pyörivät haudoissaan ja kartanoissaan. En osaa kuvailla Davidin tyyliä, koska minulta puuttuvat sanat, mutta on se sen verran rock että munaskuissa tuntuu. Siihen vielä päälle söpön ylimielinen hymy ja meikätyttö on myyty.

Minh juuri kirjoitti ihastumisesta, ja kommenttiketjussa joku toi esiin sen, miten ih-q on ihastua fiktiivisiin hahmoihin (hetkinen! sehän oli Ohari). Vähänkö tekee hyvää ihastua johonkin jenkkiheeboon joka ei tee muuta kuin heiluu mikrofonin kanssa lavalla. En ole tuntenutkaan mitään tällaista sen jälkeen kun Aragorn pesi tukkansa Kuninkaan paluu -leffassa. Ihminen tarvitsee haavemaailmaa ja pakoa todellisuudesta.

Ei tosin tekisi yhtään pahaa, vaikka voisi ihastua johonkuhun todellisessakin maailmassa. Ajatelkaa, jos joka ikinen vapaailta tulisi ihana ritari vihreällä toyotallaan ja veisi jalat alta. Vielä kun se ymmärtäisi sillä välillä lähettää imeliä sähköpostiviestejä.

Joillakin sitä käy tuuri.