28.3.08

Yh-Kukkis täällä, hei

Huomenna leikin neljän lapsen yh-äitiä. Olen lupautunut hoitamaan lapsia siksi aikaa, kun ystäväpariskunta yrittää elvyttää avioliittoaan kahdenkeskisellä teatteri-illalla.

Avioero on kolme-nelikymppisten musta surma. Se leviää tuttavapiirissäni kuin rutto, eikä sitä näköjään pysty mitenkään pysäyttämään.

Näyttää ikävästi siltä, että tämänkertaisen vyöryn alkuun pannut pienenpieni lumipallo oli minun ja miehen ero. Tiedän tietysti, että jokainen tekee omat ratkaisunsa eikä kaikki paha ole minun syytäni - mutta ei paljon naurata, kun koko lähipiiri alkaa katsoa vinoon puolisoitaan samalla kun suureen ääneen kadehtii minun "vapauttani".

Lastenhoitobisnes ei ole kuitenkaan mitään syyllisyyden lääkitsemistä eikä kovin suuri ystävänpalveluskaan. Täydellisen itsekkäästi tykkään, kun täällä pyörii pientä pellavapäätä. Täytyyhän mun saada jotain korvausta siitä, että oma lapsi ei ole aina mestoilla. Se siitä vapaudesta - koko elämä pyörii nykyään sen ympärillä, kenen luona lapsi kulloinkin on.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Avioero on ollut mulle henk.koht. niin iso ilo kaikesta vaikeudesta ja kivusta huolimatta, että mun on vaikea jotenkin lähtökohtaisesti ajatella avioeroja pahana asiana. Jompikumpi tai molemmat ei ole voinut hyvin liitossa. Parempi näin. Oonks mä kamala ihminen?

HG

kukkis kirjoitti...

Et ole! Ei kai sitä kannata kärvistellä. Mutta kun muutenkin helposti kasaa syyllisyyttä niskaansa, ei ole kiva ajatella, että oma ero olisi jotenkin salaa, taka-ajatuksissa vaikuttamassa muiden päätöksiin. Päälle tulee vielä huoli läheisten pärjäämisestä ja ihan tämmöisten konkreettisten asioiden kuin asuntolainan maksamisen järjestymisestä. Huoh. Paras kai vaan edelleenkin tarjota lastenhoitoa ja olkapäätä aina kun tarvitaan.