Kirsti Manninen totesi tässä taannoin jossain akkainlehdessä* meidän kaikkien tunteman tosiasian: jos haluaa (avio)liittonsa kestävän, täytyy valita puolisonsa uudestaan joka aamu.
Ei myöskään ole pahitteeksi, jos yrittää silloin tällöin ilahduttaa puolisoaan ja välttää niitä asioita, joiden tietää ärsyttävän tätä. YLEn nettisivuilla* on ihastuttava parisuhdeakatemia, jossa sanotaan muun muassa, että kumppanin ilahduttaminen voi laukaista hyvänsuuntaisen noidankehän.
Näinhän se on. Toista ei voi muuttaa mutta omaa käytöstään voi. Tätä voi testata ihan vieraidenkin ihmisten kanssa, jos ei kotona kehtaa. Hymyilemällä saa usein hymyjä ja sitä rataa.
Ihmisten väliset asiat ovat periaatteessa helppoja ja itsestään selviä, mutta käytännön oteutus joskus ontuu. Kyllähän nämä tietää, mutta pieni muistutus ei koskaan haittaa. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
* Lähdeviitteet kohdillaan kuten aina. Googlatkaa, jos kiinnostaa.
15.9.11
14.9.11
Ootte idioottei
No ette kyllä oo! Mutta mitä siitäkin tulisi, jos mä päättäisin ottaa otsikot Hunningolla-levyn biiseistä ja sitten en ottaisikaan. Kaaosta ja anarkiaa. Eihän me niitä haluta, eihän?
Niiden sijaan me halutaan omenapiirakkaa, koska se auttaa lähes kaikkeen. Tein vahingossa viikonloppuna sikahyvää piirakkaa, joka oli vielä terveellistäkin, koska huushollissa ei ollut ollenkaan vehnäjauhoja ja jouduin tyytymään luomugrahamjauhoihin. Viimeistelin tervellisyyden demerara-sokerilla. Lasten mielestä piiras oli "karkkia", ja sehän on korkein kiitos, minkä heiltä voi saada.
Koska ette oo idioottei vaan ihania ihmisiä, jotka ansaitsevat elämäänsä kaikkea hyvää, jaan vahingossa syntyneen reseptin teidän kanssanne. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, oikeastaan kyseessä on mamman marjapiiras, jossa marjat on korvattu omenoilla ja kaikki valkoinen paitsi kermaviili jollain muulla.
Kukkiksen piirakka
Pohja:
100 g voita
1 dl demerara-sokeria
1 muna
2,5 dl grahamjauhoja
1 tl (tai vähän reilu) leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Levitä taikina vuokaan.
Täyte:
muutama kotimainen omppu viipaleina tai kuutioina
1 tlk kermaviiliä
1 muna
vajaa 0,5 dl demerara-sokeria
reilu 1 tl vaniljasokeria
Heittele omput taikinapohjan päälle. Yhdistä muut täyteaineet ja kaada omppujen päälle vuokaan. Paista parissasadassa asteessa puolisen tuntia.
Älkää tehkö niin kuin minä tein -sarjastamme vielä ylimääräinen vinkki: kananmunan kuori menee kompostiin ja sisältö leivontakulhoon. Ei toisin päin.
Niiden sijaan me halutaan omenapiirakkaa, koska se auttaa lähes kaikkeen. Tein vahingossa viikonloppuna sikahyvää piirakkaa, joka oli vielä terveellistäkin, koska huushollissa ei ollut ollenkaan vehnäjauhoja ja jouduin tyytymään luomugrahamjauhoihin. Viimeistelin tervellisyyden demerara-sokerilla. Lasten mielestä piiras oli "karkkia", ja sehän on korkein kiitos, minkä heiltä voi saada.
Koska ette oo idioottei vaan ihania ihmisiä, jotka ansaitsevat elämäänsä kaikkea hyvää, jaan vahingossa syntyneen reseptin teidän kanssanne. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, oikeastaan kyseessä on mamman marjapiiras, jossa marjat on korvattu omenoilla ja kaikki valkoinen paitsi kermaviili jollain muulla.
Kukkiksen piirakka
Pohja:
100 g voita
1 dl demerara-sokeria
1 muna
2,5 dl grahamjauhoja
1 tl (tai vähän reilu) leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Levitä taikina vuokaan.
Täyte:
muutama kotimainen omppu viipaleina tai kuutioina
1 tlk kermaviiliä
1 muna
vajaa 0,5 dl demerara-sokeria
reilu 1 tl vaniljasokeria
Heittele omput taikinapohjan päälle. Yhdistä muut täyteaineet ja kaada omppujen päälle vuokaan. Paista parissasadassa asteessa puolisen tuntia.
Älkää tehkö niin kuin minä tein -sarjastamme vielä ylimääräinen vinkki: kananmunan kuori menee kompostiin ja sisältö leivontakulhoon. Ei toisin päin.
30.8.11
Popeda
Edellisen postauksen jälkeen olen syönyt Brie-juustoa ja juonut viiniä. Olen myös yrittänyt ottaa ja ottanutkin arjen syrjästä kiinni. Ei ole muita vaihtoehtoja, enkä niitä kaipaakaan. Arki auttaa moneen vaivaan.
Urheilu auttaisi myös. Odotan, että toipuisin sen verran, että voisin ajatella muutakin liikkumista kuin reipasta kävelyä. Fyysisesti kokemus oli yllättävän rankka, mutta niinhän synnytys usein on.
Urheilu auttaisi myös. Odotan, että toipuisin sen verran, että voisin ajatella muutakin liikkumista kuin reipasta kävelyä. Fyysisesti kokemus oli yllättävän rankka, mutta niinhän synnytys usein on.
25.8.11
Alouette
Pikku leivoselleni
Sinun ei ollut tarkoitus syntyä. On helpointa ajatella niin.
Ihmisen elämässä on paljon paskaa. Saat olla iloinen siitä, että vältyt siltä. Usko minua. Kun yksi vanhoista poikaystävistäni petti minua tai kun entinen mieheni muutti pois yhteisestä kodistamme, olin varma, että tämä on pahinta, mitä ihminen voi kokea. Olin väärässä. Pahinta on se, että joutuu synnyttämään ja palaamaan kotiin tyhjin käsin.
Arvaamattomia asioita tapahtuu. Esimerkiksi tähän en ollut ollenkaan varustautunut. Olin valmistautunut siihen, että ikätovereita kuolee, läheinen voi sairastua, rahat voivat loppua, menetän isovanhempani ja joskus omat vanhempanikin. Keskenmeno viikolla 19 ei sisältynyt tilaukseen.
Mielellämme oltaisiin viety sinut kotiin, tutustuttu sinuun ja rakastettu. Kun kerran niin ei käynyt, olen kuitenkin onnellinen, että sinä ja minä oltiin yhdessä nämä nelisen kuukautta. En vaihtaisi niitä pois.
***
Te lukijoista, jotka tunnette minut tosielämässä, sovitaanko, että ei puhuta tästä missään muualla. Paitsi korkeintaan jos joskus kohdataan kasvokkain. Varoitan jo etukäteen, että mua sit itkettää.
Sinun ei ollut tarkoitus syntyä. On helpointa ajatella niin.
Ihmisen elämässä on paljon paskaa. Saat olla iloinen siitä, että vältyt siltä. Usko minua. Kun yksi vanhoista poikaystävistäni petti minua tai kun entinen mieheni muutti pois yhteisestä kodistamme, olin varma, että tämä on pahinta, mitä ihminen voi kokea. Olin väärässä. Pahinta on se, että joutuu synnyttämään ja palaamaan kotiin tyhjin käsin.
Arvaamattomia asioita tapahtuu. Esimerkiksi tähän en ollut ollenkaan varustautunut. Olin valmistautunut siihen, että ikätovereita kuolee, läheinen voi sairastua, rahat voivat loppua, menetän isovanhempani ja joskus omat vanhempanikin. Keskenmeno viikolla 19 ei sisältynyt tilaukseen.
Mielellämme oltaisiin viety sinut kotiin, tutustuttu sinuun ja rakastettu. Kun kerran niin ei käynyt, olen kuitenkin onnellinen, että sinä ja minä oltiin yhdessä nämä nelisen kuukautta. En vaihtaisi niitä pois.
***
Te lukijoista, jotka tunnette minut tosielämässä, sovitaanko, että ei puhuta tästä missään muualla. Paitsi korkeintaan jos joskus kohdataan kasvokkain. Varoitan jo etukäteen, että mua sit itkettää.
9.8.11
Onko se oikein
Kummitukselta taas kerran: top 5 katumusaiheet kuolinvuoteella. Täsmäävätkö meikäläiseen?
1. Olisinpa elänyt elämää, jonka itse tahdoin, enkä noudattanut muiden toiveita.
Pistipä pahan heti kärkeen. Olenko noudattanut muiden toiveita elämässäni? No en. Muuten olisin opettaja ja asuisin itse omistamassani omakotitalossa ydinperheineni niin kuin kaikki muutkin kunnon ihmiset. Toisen skenaarion mukaan olisin hyödyntänyt lahjojani, päivisin toimisin kovapalkkaisessa hommassa teknis-luonnontieteellisellä alalla, iltaisin olisin konserttipianisti ja yöt kirjoittaisin menestysromaaneja.
Ei huolta siitä, että elämänvalinnoissani olisin yrittänyt miellyttää muita. Mutta olenko kuitenkaan elänyt niin kuin itse tahdoin? Mitä sekin sitten tarkoittaa? Olenko joskus tahtonut jotain? Jos niin mitä? Hui. Vastaaminen vaatisi sen luokan introspektiota, että sille tielle en lähde, muuten kasvaa karvoja kämmeneen. Jospa vain sovitaan, että yhtään ei kaduta.
2. Kunpa en olisi käyttänyt aikaa työhön niin paljon.
Tähän on helppo vastata: ei koske minua millään tavalla. Tai no, olisihan se ihanaa, jos ei tarvitsisi tuhlata yhtään aikaa työhön. Koska en kuitenkaan voi heittäytyä vapaaherrattareksi, olen ihan tyytyväinen duuniini ja siihen käyttämääni aikaan: 7,5 tuntia päivässä eikä minuuttiakaan enempää, paitsi jos saan korvaukseksi vapaata.
3. Olisinpa ollut tarpeeksi rohkea ilmaistakseni tunteeni.
Tätä jos tarpeeksi alkaa miettiä, totta kai keksii tilanteita, joissa olisi voinut ja pitänyt ottaa kipeitäkin asioita puheeksi ja ilmaista selvemmin tunteitaan. En usko, että muu on mahdollista, koska kukaan ei ole sananvalmis jokaisessa tilanteessa. Itämaisessa matossakin on virhe, sillä vain Allah on täydellinen. Olen päättänyt, etten kadu näitäkään. Yritän löytää hyviä puolia siitä, että joskus olen pitänyt mölyt mahassani, ja ottaa opikseni vastaisen varalle.
4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.
Auts, tämä vähän kirpaisee. Karsea ilmaus "elämän ruuhkavuodet" osuu sikäli oikeaan, että ystävät välillä tuppaavat jäämään hitaalle kaistalle, jonka ohi pyyhälletään pikavauhtia. Onneksi monet ystävistäni ovat samantapaisessa elämäntilanteessa: joko lapset tai työ vievät heidän aikansa niin, että ystäviin ei ehdi pitää yhteyttä niin usein kuin ennen. Ja onneksi minulla on niin ihania ystäviä, että kukaan ei ota tästä nokkiinsa. Silloin harvoin kun tapaamme, otamme tapaamisista kaiken irti.
5. Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi.
Olen tiennyt tämän jo aika pitkään, ja päivä päivältä se kirkastuu minulle entistäkin selkeämmäksi totuudeksi: onnellisuuden salaisuus ei ole siinä, että saa sitä mitä haluaa, vaan siinä, että haluaa sitä mitä saa.
Mitä sitten katuisin? Juuri nyt tuntuu, että en oikeastaan mitään. Toivottavasti edessä on vielä sen verran elämää, että ehdin hankkia jotain kaduttavaa. Niin, ja toivottavasti kadun pikemminkin asioita, joita olen tehnyt, kuin niitä, jotka olen jättänyt tekemättä.
1. Olisinpa elänyt elämää, jonka itse tahdoin, enkä noudattanut muiden toiveita.
Pistipä pahan heti kärkeen. Olenko noudattanut muiden toiveita elämässäni? No en. Muuten olisin opettaja ja asuisin itse omistamassani omakotitalossa ydinperheineni niin kuin kaikki muutkin kunnon ihmiset. Toisen skenaarion mukaan olisin hyödyntänyt lahjojani, päivisin toimisin kovapalkkaisessa hommassa teknis-luonnontieteellisellä alalla, iltaisin olisin konserttipianisti ja yöt kirjoittaisin menestysromaaneja.
Ei huolta siitä, että elämänvalinnoissani olisin yrittänyt miellyttää muita. Mutta olenko kuitenkaan elänyt niin kuin itse tahdoin? Mitä sekin sitten tarkoittaa? Olenko joskus tahtonut jotain? Jos niin mitä? Hui. Vastaaminen vaatisi sen luokan introspektiota, että sille tielle en lähde, muuten kasvaa karvoja kämmeneen. Jospa vain sovitaan, että yhtään ei kaduta.
2. Kunpa en olisi käyttänyt aikaa työhön niin paljon.
Tähän on helppo vastata: ei koske minua millään tavalla. Tai no, olisihan se ihanaa, jos ei tarvitsisi tuhlata yhtään aikaa työhön. Koska en kuitenkaan voi heittäytyä vapaaherrattareksi, olen ihan tyytyväinen duuniini ja siihen käyttämääni aikaan: 7,5 tuntia päivässä eikä minuuttiakaan enempää, paitsi jos saan korvaukseksi vapaata.
3. Olisinpa ollut tarpeeksi rohkea ilmaistakseni tunteeni.
Tätä jos tarpeeksi alkaa miettiä, totta kai keksii tilanteita, joissa olisi voinut ja pitänyt ottaa kipeitäkin asioita puheeksi ja ilmaista selvemmin tunteitaan. En usko, että muu on mahdollista, koska kukaan ei ole sananvalmis jokaisessa tilanteessa. Itämaisessa matossakin on virhe, sillä vain Allah on täydellinen. Olen päättänyt, etten kadu näitäkään. Yritän löytää hyviä puolia siitä, että joskus olen pitänyt mölyt mahassani, ja ottaa opikseni vastaisen varalle.
4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.
Auts, tämä vähän kirpaisee. Karsea ilmaus "elämän ruuhkavuodet" osuu sikäli oikeaan, että ystävät välillä tuppaavat jäämään hitaalle kaistalle, jonka ohi pyyhälletään pikavauhtia. Onneksi monet ystävistäni ovat samantapaisessa elämäntilanteessa: joko lapset tai työ vievät heidän aikansa niin, että ystäviin ei ehdi pitää yhteyttä niin usein kuin ennen. Ja onneksi minulla on niin ihania ystäviä, että kukaan ei ota tästä nokkiinsa. Silloin harvoin kun tapaamme, otamme tapaamisista kaiken irti.
5. Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi.
Olen tiennyt tämän jo aika pitkään, ja päivä päivältä se kirkastuu minulle entistäkin selkeämmäksi totuudeksi: onnellisuuden salaisuus ei ole siinä, että saa sitä mitä haluaa, vaan siinä, että haluaa sitä mitä saa.
Mitä sitten katuisin? Juuri nyt tuntuu, että en oikeastaan mitään. Toivottavasti edessä on vielä sen verran elämää, että ehdin hankkia jotain kaduttavaa. Niin, ja toivottavasti kadun pikemminkin asioita, joita olen tehnyt, kuin niitä, jotka olen jättänyt tekemättä.
31.7.11
Sä et olisi aamulla siinä
Tänä kesänä olen enimmäkseen keskittynyt olemaan tekemättä mitään. Välillä olen lipsunut tästä periaatteesta ja käynyt Lintsillä tai uimassa. Enimmäkseen kuitenkin olen pysynyt kaidalla tiellä.
Minä ja Lilliputti olemme lököilleet nurmikolla, leikkineet hiekkalaatikolla, kävelleet, ajelleet ratikalla ja laittaneet ruokaa muille perheenjäsenille, kun he ovat palanneet kuka mistäkin riennosta. Olemme olleet niin paljon kaksin ja nauttineet siitä niin paljon, että päiväkotiin ja töihin paluu vähän pelottaa. Lilliputti varmaan selviää siitä liput liehuen, mutta mitä jos mulle tulee kauhea ikävä?
Siihen nähden, miten vähän nykyisin ehdin lukea, olen tänä kesänä myös lukenut kiitettävästi. Enimmäkseen uskomatonta hömppää, mutta pari ihan hyvääkin kirjaa. Luin vihdoin Vadelmavenepakolaisen ja heti perään Maaninkavaaran, josta tykkäsin enemmän kuin edeltäjästään. Haahtelan Perhoskerääjä oli tyrkyllä Akateemisessa, ostin ja ahmin sen. Åke Edwardssonilta löytyi ennen suomentamaton esikoisdekkari Sen kutsuu elohon, joka ei ollut Winter-dekkareiden veroinen mutta paikkasi vähän kroonista dekkaripulaani.
Tänäkin kesänä olemme enimmäkseen syöneet salaattia ja perunaa. Välillä on heitetty sekaan pari Vatajan nitriititöntä nakkia. Hyvin on pärjätty.
Vielä on täysi kesä, mutta syksyn aavistaa siellä täällä. Hevoskastanjan hedelmät pullistelevat. Kynttilöitä on jo poltettu. Tekisi mieli saada jotain aikaiseksi, vaikka siivota kellari, vaikka tuskinpa siitä mitään tulee tänäkään vuonna.
Otsikko ei liity tähän juttuun mitenkään, paitsi sillä tavalla, että siitä tulee mieleen Mika Häkkinen, ja siitä taas tulee mieleen se, että pahaa-aavistamattomina osuimme keskustaan ja Espalle juuri kun Kimi Räikkösen piti tulla sinne pörräämään jollain ralliautolla. Lähdettiin äkkiä pois. Täpärä pelastuminen.
Minä ja Lilliputti olemme lököilleet nurmikolla, leikkineet hiekkalaatikolla, kävelleet, ajelleet ratikalla ja laittaneet ruokaa muille perheenjäsenille, kun he ovat palanneet kuka mistäkin riennosta. Olemme olleet niin paljon kaksin ja nauttineet siitä niin paljon, että päiväkotiin ja töihin paluu vähän pelottaa. Lilliputti varmaan selviää siitä liput liehuen, mutta mitä jos mulle tulee kauhea ikävä?
Siihen nähden, miten vähän nykyisin ehdin lukea, olen tänä kesänä myös lukenut kiitettävästi. Enimmäkseen uskomatonta hömppää, mutta pari ihan hyvääkin kirjaa. Luin vihdoin Vadelmavenepakolaisen ja heti perään Maaninkavaaran, josta tykkäsin enemmän kuin edeltäjästään. Haahtelan Perhoskerääjä oli tyrkyllä Akateemisessa, ostin ja ahmin sen. Åke Edwardssonilta löytyi ennen suomentamaton esikoisdekkari Sen kutsuu elohon, joka ei ollut Winter-dekkareiden veroinen mutta paikkasi vähän kroonista dekkaripulaani.
Tänäkin kesänä olemme enimmäkseen syöneet salaattia ja perunaa. Välillä on heitetty sekaan pari Vatajan nitriititöntä nakkia. Hyvin on pärjätty.
Vielä on täysi kesä, mutta syksyn aavistaa siellä täällä. Hevoskastanjan hedelmät pullistelevat. Kynttilöitä on jo poltettu. Tekisi mieli saada jotain aikaiseksi, vaikka siivota kellari, vaikka tuskinpa siitä mitään tulee tänäkään vuonna.
Otsikko ei liity tähän juttuun mitenkään, paitsi sillä tavalla, että siitä tulee mieleen Mika Häkkinen, ja siitä taas tulee mieleen se, että pahaa-aavistamattomina osuimme keskustaan ja Espalle juuri kun Kimi Räikkösen piti tulla sinne pörräämään jollain ralliautolla. Lähdettiin äkkiä pois. Täpärä pelastuminen.
27.7.11
Kokeile mua
Kummitus kysyi minulta ajat sitten, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Yritin kaivaa vastauksia loman pehmittämästä päästäni, mutta aika tahmeaahan tuo oli.
Tahtoisin osata pomputella jalkapallolla ainakin kymmenen kertaa, uida teknisesti puhtaasti, laulaa Musettan aarian ja puhua sujuvaa italiaa. Muun muassa. Ihan toinen juttu on, haluanko opetella mitään noista.
Vielä palavammin tahtoisin, että osaisin olla kärsivällinen tai edes vähän pitkäpinnaisempi kuin olen. Varsinkin kun ei näytä siltä, että elämä ja maailmankaikkeus ihan heti lakkaisivat koettelemasta mun pinnaa.
Tahtoisin matkustella hitaasti ja ajan kanssa, mieluiten raiteita pitkin. Toisaalta tahtoisin käydä aina uudestaan samoissa paikoissa, esimerkiksi Balilla. Tiedostan, että tässä on tietty ristiriita. Panostan lottovoittoon ja siihen, että lapset haluavat lähteä mukaan sitten kun aika koittaa.
Toteuttamiskelpoisia haaveita mulla ei taida ollakaan - tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niitä edes haaveiksi hahmota. Sitten joskus, kun lapset ovat isompia, aion lukea enemmän, harrastaa liikuntaa useammin ja ehkä laulaa kuorossa, jos löydän kivan porukan.
Näillä mennään.
Tahtoisin osata pomputella jalkapallolla ainakin kymmenen kertaa, uida teknisesti puhtaasti, laulaa Musettan aarian ja puhua sujuvaa italiaa. Muun muassa. Ihan toinen juttu on, haluanko opetella mitään noista.
Vielä palavammin tahtoisin, että osaisin olla kärsivällinen tai edes vähän pitkäpinnaisempi kuin olen. Varsinkin kun ei näytä siltä, että elämä ja maailmankaikkeus ihan heti lakkaisivat koettelemasta mun pinnaa.
Tahtoisin matkustella hitaasti ja ajan kanssa, mieluiten raiteita pitkin. Toisaalta tahtoisin käydä aina uudestaan samoissa paikoissa, esimerkiksi Balilla. Tiedostan, että tässä on tietty ristiriita. Panostan lottovoittoon ja siihen, että lapset haluavat lähteä mukaan sitten kun aika koittaa.
Toteuttamiskelpoisia haaveita mulla ei taida ollakaan - tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niitä edes haaveiksi hahmota. Sitten joskus, kun lapset ovat isompia, aion lukea enemmän, harrastaa liikuntaa useammin ja ehkä laulaa kuorossa, jos löydän kivan porukan.
Näillä mennään.
5.6.11
Vanha nainen hunningolla
Violet halusi jo ajat sitten tietää tavallisten ihmisten tyyleistä.
Minun tyylini on farkku. Ne on mulla jalassa melkein aina. Paitsi silloin, kun olen pukeutunut farkkuhameeseen. Kesäkuumalla suosin puuvillamekkoja, mutta heti kun vähän viilenee, kaivan farkut taas esiin, ja se on kuin jälleennäkeminen vanhan ystävän kanssa.
Kun olin nuori ja epävarma, käytin asiallisemmissa työtilaisuuksissa jakkupukua, mutta ne ajat ovat takana. Jos on pakko, pukeudun mustiin suoralahkeisiin puuvillahousuihin ja siistiin neuleeseen. Muuten mulla on töissäkin aina farkut. Joskus talvella sammarit, mutta nekin ovat oikeastaan farkut.
Farkut ovat yleensä siniset, ja yläosan väreinä käytän etenkin mustaa, mustaa ja mustaa. Saatan käyttää myös vaaleansinistä, khakivihreää ja ruskean sävyjä. Jos tunnen oloni oikein repäiseväksi, tumma violetti käy ja jopa punainenkin pieninä annoksina.
Kuten Violet myös minä tuntisin oloni hyvin epämukavaksi, jos olisin pukeutunut päästä varpaisiin samanmerkkisiin vaatteisiin tai ylipäätään mihinkään sliipattuun asukokonaisuuteen. Asussa pitää olla vähän epäyhtenäisyyttä, jokin pieni koukku. Tykkään myös siitä, että vaatteet kertovat tarinoita. Nykyisin matkustelen aika harvoin, mutta yritän aina ostaa matkamuistojen sijaan vaatteita. Samasta syystä pidän kirppisvaatteista. On kiva kävellä kadulla, peilata itseään näyteikkunasta ja muistella, mistä mikäkin vaate on. Joo, olen vähän höpö. Yrittäkää kestää.
Tämä juttu on vielä tärkeä: joko yläosan tai alaosan pitää olla istuva - mutta ei missään tapauksessa sekä että. Käytän usein hyvin kapealahkeisia housuja ja pitkiä, löysiä yläosia, varsinkin talvella, koska ne näyttävät hyviltä saappaiden kanssa. Pidän myös tyköistuvista paidoista, mutta niiden kanssa pitää olla väljemmät housut.
Olen onnistunut kirjoittamaan näin pitkään mainitsematta kenkiä! (No okei, mainitsin saappaat, mutta vain kerran, joten sitä ei lasketa.) Aaltoja ~~~! Niistä voisin kirjoittaa vaikka romaanin, mutta päästän teidät pälkähästä ja totean vain painokkaasti: ken-gät! Ne ovat asun kuin asun kulmakivi.
Taidankin mennä järjestelemään kenkähyllyjäni. Jos oisin sikarikas, kukaan ei puhuisi mitään Imelda Marcosista, ainakaan sen jälkeen kun olisi nähnyt meikäläisen kenkä-mansionin. Heippa!
P. S. Tästä eteenpäin napsin otsikot Erinin Hunningolla-levyltä. Ei aavistustakaan, onko hyvä levy, mutta kyllä varmaan, miksi ei olisi.
Minun tyylini on farkku. Ne on mulla jalassa melkein aina. Paitsi silloin, kun olen pukeutunut farkkuhameeseen. Kesäkuumalla suosin puuvillamekkoja, mutta heti kun vähän viilenee, kaivan farkut taas esiin, ja se on kuin jälleennäkeminen vanhan ystävän kanssa.
Kun olin nuori ja epävarma, käytin asiallisemmissa työtilaisuuksissa jakkupukua, mutta ne ajat ovat takana. Jos on pakko, pukeudun mustiin suoralahkeisiin puuvillahousuihin ja siistiin neuleeseen. Muuten mulla on töissäkin aina farkut. Joskus talvella sammarit, mutta nekin ovat oikeastaan farkut.
Farkut ovat yleensä siniset, ja yläosan väreinä käytän etenkin mustaa, mustaa ja mustaa. Saatan käyttää myös vaaleansinistä, khakivihreää ja ruskean sävyjä. Jos tunnen oloni oikein repäiseväksi, tumma violetti käy ja jopa punainenkin pieninä annoksina.
Kuten Violet myös minä tuntisin oloni hyvin epämukavaksi, jos olisin pukeutunut päästä varpaisiin samanmerkkisiin vaatteisiin tai ylipäätään mihinkään sliipattuun asukokonaisuuteen. Asussa pitää olla vähän epäyhtenäisyyttä, jokin pieni koukku. Tykkään myös siitä, että vaatteet kertovat tarinoita. Nykyisin matkustelen aika harvoin, mutta yritän aina ostaa matkamuistojen sijaan vaatteita. Samasta syystä pidän kirppisvaatteista. On kiva kävellä kadulla, peilata itseään näyteikkunasta ja muistella, mistä mikäkin vaate on. Joo, olen vähän höpö. Yrittäkää kestää.
Tämä juttu on vielä tärkeä: joko yläosan tai alaosan pitää olla istuva - mutta ei missään tapauksessa sekä että. Käytän usein hyvin kapealahkeisia housuja ja pitkiä, löysiä yläosia, varsinkin talvella, koska ne näyttävät hyviltä saappaiden kanssa. Pidän myös tyköistuvista paidoista, mutta niiden kanssa pitää olla väljemmät housut.
Olen onnistunut kirjoittamaan näin pitkään mainitsematta kenkiä! (No okei, mainitsin saappaat, mutta vain kerran, joten sitä ei lasketa.) Aaltoja ~~~! Niistä voisin kirjoittaa vaikka romaanin, mutta päästän teidät pälkähästä ja totean vain painokkaasti: ken-gät! Ne ovat asun kuin asun kulmakivi.
Taidankin mennä järjestelemään kenkähyllyjäni. Jos oisin sikarikas, kukaan ei puhuisi mitään Imelda Marcosista, ainakaan sen jälkeen kun olisi nähnyt meikäläisen kenkä-mansionin. Heippa!
P. S. Tästä eteenpäin napsin otsikot Erinin Hunningolla-levyltä. Ei aavistustakaan, onko hyvä levy, mutta kyllä varmaan, miksi ei olisi.
31.5.11
Fiksu ja kypsä
Poika toivoi synttärilahjaksi, että minä ja isänsä veisimme hänet syömään. Sisältyi lahjaan vähän muutakin, mutta pääasia oli se, että teemme jotain kolmistaan. Sydän pakahtui pikkuisen.
Erostamme tulee syksyllä neljä vuotta. Poika tykkää kahden kodin elostaan ja uusista perheenjäsenistä eikä omien sanojensa mukaan haikaile, että minä ja isänsä palaisimme yhteen. Siksipä onkin niin suloista, että hän kuitenkin haluaa viettää aikaa ensimmäisen perheensä kanssa.
Minä ja eksä tullaan hyvin toimeen, mutta emme näe toisiamme kovin usein. Minustakin oli mukava idea mennä yhdessä syömään. Vähän kaipaan eksää, ihan sillä lailla ystävänä. Pojan isä on kiva mies, varsinkin kun sen kanssa ei tarvitse olla naimisissa. Saa keskittyä hänen hyviin puoliinsa: hauskoihin juttuihin, teräviin näkemyksiin, huomaavaiseen luonteenlaatuun.
Erostamme tulee syksyllä neljä vuotta. Poika tykkää kahden kodin elostaan ja uusista perheenjäsenistä eikä omien sanojensa mukaan haikaile, että minä ja isänsä palaisimme yhteen. Siksipä onkin niin suloista, että hän kuitenkin haluaa viettää aikaa ensimmäisen perheensä kanssa.
Minä ja eksä tullaan hyvin toimeen, mutta emme näe toisiamme kovin usein. Minustakin oli mukava idea mennä yhdessä syömään. Vähän kaipaan eksää, ihan sillä lailla ystävänä. Pojan isä on kiva mies, varsinkin kun sen kanssa ei tarvitse olla naimisissa. Saa keskittyä hänen hyviin puoliinsa: hauskoihin juttuihin, teräviin näkemyksiin, huomaavaiseen luonteenlaatuun.
28.5.11
Se johtuu geeneistä
Kun vähän yllytin, Kummitus lähetti minulle kysymyksiä, jotta saisin jutunjuurta blogiini: Missä rentodut? Miten? Mitä silloin vältellään?
Parhaiten rentoudun röhnöttämällä lasteni kanssa sylikkäin lähes missä tahansa mukavassa paikassa. Useimmiten paikaksi valikoituu kotisohva. Silloin vältellään velvollisuuksia: ruoanlaittoa, tiskejä, pyykkiä, läksyjä, siivoamista ja muuta sellaista. Lasten läheisyys rentouttaa tuplasti: Ensinnäkään ei tarvitse kantaa heistä huolta eikä miettiä, missä he sillä hetkellä vipeltävät. Toiseksikin haliminen vaan on niin kivaa.
Toiseksi parhaiten - tai jopa vielä paremmin, miten sen nyt ottaa - rentoudun sileällä rantakalliolla katselemalla merta ihan yksinäni tai ainakin kaikessa hiljaisuudessa. Silloin en välttele yhtään mitään, vaan pelkästään olen. Joku voisi sanoa, että välttelen koko elämää, mutta oikeastaan en. Pikemminkin annan elämän löytää minut.
Ylipäätään ulkoilma useimmiten auttaa minua rentoutumaan ja selvittämään päätäni. Silloin tällöin käytän rentoutumiseen myös suomalaisten suosikkilääkettä alkoholia. Sen kanssa pitää vain olla tarkkana. Pari lasia viiniä rentouttaa, mutta jos juo yhtään liikaa, rentoutumisen vaikutus kumoutuu muun muassa siksi, että juomisen jälkeen ei nuku kunnolla.
Joskus harvoin rentoudun uimahallin saunassa. Silloin yleensä välttelen kotiin menemistä. Ei niin että siihen olisi mitään syytä. Kunhan hetken huoahdan.
Kummitus kysyi minulta myös, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Näihin vastaan toiste. Lisääkin kysymyksiä saa esittää! Jos joku nyt enää tätä lukee, en ihmettelisi, vaikka huutelisin tuuleen. Oma vikani, kun olen viime aikoina ollut niin tylsä.
Parhaiten rentoudun röhnöttämällä lasteni kanssa sylikkäin lähes missä tahansa mukavassa paikassa. Useimmiten paikaksi valikoituu kotisohva. Silloin vältellään velvollisuuksia: ruoanlaittoa, tiskejä, pyykkiä, läksyjä, siivoamista ja muuta sellaista. Lasten läheisyys rentouttaa tuplasti: Ensinnäkään ei tarvitse kantaa heistä huolta eikä miettiä, missä he sillä hetkellä vipeltävät. Toiseksikin haliminen vaan on niin kivaa.
Toiseksi parhaiten - tai jopa vielä paremmin, miten sen nyt ottaa - rentoudun sileällä rantakalliolla katselemalla merta ihan yksinäni tai ainakin kaikessa hiljaisuudessa. Silloin en välttele yhtään mitään, vaan pelkästään olen. Joku voisi sanoa, että välttelen koko elämää, mutta oikeastaan en. Pikemminkin annan elämän löytää minut.
Ylipäätään ulkoilma useimmiten auttaa minua rentoutumaan ja selvittämään päätäni. Silloin tällöin käytän rentoutumiseen myös suomalaisten suosikkilääkettä alkoholia. Sen kanssa pitää vain olla tarkkana. Pari lasia viiniä rentouttaa, mutta jos juo yhtään liikaa, rentoutumisen vaikutus kumoutuu muun muassa siksi, että juomisen jälkeen ei nuku kunnolla.
Joskus harvoin rentoudun uimahallin saunassa. Silloin yleensä välttelen kotiin menemistä. Ei niin että siihen olisi mitään syytä. Kunhan hetken huoahdan.
Kummitus kysyi minulta myös, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Näihin vastaan toiste. Lisääkin kysymyksiä saa esittää! Jos joku nyt enää tätä lukee, en ihmettelisi, vaikka huutelisin tuuleen. Oma vikani, kun olen viime aikoina ollut niin tylsä.
20.5.11
Ulkona
Haluatteko tietää, mitä näen, kun katson ikkunasta ulos? Jos ette halua, niin minkäs minä sille voin. Katselkaa sitten vaikka Zermattin maisemia, onhan siellä lievästi hienompaa kuin Helsingissä. Kerron kuitenkin.
Kun katson ikkunasta ulos juuri nyt, täällä töissä, näen sellaista mitä voi kuvitellakin näkevänsä ison toimistotalon ikkunasta keväisenä perjantai-iltapäivänä. Näen Simpsons-taivaan, talojen kattoja, muutaman lipun liehumassa ja kauempana siintäviä puiden latvoja. Jos vähän kurkottelen, näen myös Pasilan tv-tornin, ja jos siristän, näen vesitornin, joka sijaitsee jossain pohjoisemmassa. Ehkä peräti Vantaalla asti. On mulla näköalat.
Kuulen myös kaikenlaista, joka houkuttelisi minua jo pois täältä neljän seinän sisältä. Ratikan kolinaa, lokkien kirkumista, liikenteen huminaa. Vaikka enpä mä pitkälle pääse, kun kohta täältä lähden. Saan mennä omaan keittiööni kokkaamaan ruokaa perheelle ja tihrustamaan ulos ikkunoista, joiden läpi talven jäljiltä tuskin näkee. Sen verran kuitenkin, että voi seurata kevään etenemistä. Puissa on jo isot lehdet! Uutinen! Kevään vaalea vehreys alkaa olla takanapäin ja kesä täällä! Lisää uutisia! Tuomi kukkii jo, ja kohta kukkii kielo!
Tämän ihanuuden jaoin kanssanne ihan vain siksi, että blogia täytyy päivittää, muuten se näivettyy. Valitukset ja parannusehdotukset otetaan vastaan kommenttilootassa. Perjantain kunniaksi voin vaikka tarjota virtuaalikahvit. Pullaa kans.
Kun katson ikkunasta ulos juuri nyt, täällä töissä, näen sellaista mitä voi kuvitellakin näkevänsä ison toimistotalon ikkunasta keväisenä perjantai-iltapäivänä. Näen Simpsons-taivaan, talojen kattoja, muutaman lipun liehumassa ja kauempana siintäviä puiden latvoja. Jos vähän kurkottelen, näen myös Pasilan tv-tornin, ja jos siristän, näen vesitornin, joka sijaitsee jossain pohjoisemmassa. Ehkä peräti Vantaalla asti. On mulla näköalat.
Kuulen myös kaikenlaista, joka houkuttelisi minua jo pois täältä neljän seinän sisältä. Ratikan kolinaa, lokkien kirkumista, liikenteen huminaa. Vaikka enpä mä pitkälle pääse, kun kohta täältä lähden. Saan mennä omaan keittiööni kokkaamaan ruokaa perheelle ja tihrustamaan ulos ikkunoista, joiden läpi talven jäljiltä tuskin näkee. Sen verran kuitenkin, että voi seurata kevään etenemistä. Puissa on jo isot lehdet! Uutinen! Kevään vaalea vehreys alkaa olla takanapäin ja kesä täällä! Lisää uutisia! Tuomi kukkii jo, ja kohta kukkii kielo!
Tämän ihanuuden jaoin kanssanne ihan vain siksi, että blogia täytyy päivittää, muuten se näivettyy. Valitukset ja parannusehdotukset otetaan vastaan kommenttilootassa. Perjantain kunniaksi voin vaikka tarjota virtuaalikahvit. Pullaa kans.
2.4.11
Mun tähteni
Ei tästä kuulkaa tule mitään. Julkaisen naamakirjassa päivän aikana kevyesti noin 20 asiaa siinä missä täällä pakerran vaivoin yhden lyhyen jutun kuukaudessa. En väitä, että laatu olisi kovin hyvää siellä. Niin kuin ei toisaalta täälläkään. Huokaus. Miksiköhän ihmisen pitää ruveta tekemään lapsia, oikeita tai sähköisiä, kun niistä sitten kuitenkin on enemmän huolta kuin iloa.
Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.
Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.
Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.
Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.
4.3.11
Mä haluisin ampua ne kaikki
Tapanani ei ole puhua täällä politiikkaa, koska se häiritsee ikävästi tukanleikkuuta. Nyt teen kuitenkin poikkeuksen, ihan pienen vain.
Ajatelkaapa, jos perssuomalaisten nousu ja uho saisi enemmistössä aikaan saman reaktion kuin kaverini juuri äänestysikään tulevassa pojassa: hän ei koe politiikkaa mitenkään läheiseksi ja olisi muuten jättänyt äänestämättä mutta päätti lähteä uurnille, "ettei Soinista tule pääministeriä". Ajatelkaapa, jos kaverin pojan ja muidenkin päätös kantaisi vielä pidemmälle: jos lehmän hännän lailla laskeneet äänestysprosentit saataisiin uuteen nousuun, ihmiset kiinnostuisivat politiikasta, puolueisiin saataisiin uusia upeita tyyppejä ja maan asiat pantaisiin kuntoon.
Saahan sitä haaveilla.
Ajatelkaapa, jos perssuomalaisten nousu ja uho saisi enemmistössä aikaan saman reaktion kuin kaverini juuri äänestysikään tulevassa pojassa: hän ei koe politiikkaa mitenkään läheiseksi ja olisi muuten jättänyt äänestämättä mutta päätti lähteä uurnille, "ettei Soinista tule pääministeriä". Ajatelkaapa, jos kaverin pojan ja muidenkin päätös kantaisi vielä pidemmälle: jos lehmän hännän lailla laskeneet äänestysprosentit saataisiin uuteen nousuun, ihmiset kiinnostuisivat politiikasta, puolueisiin saataisiin uusia upeita tyyppejä ja maan asiat pantaisiin kuntoon.
Saahan sitä haaveilla.
16.2.11
Joku kuten minä
Ikkunasta näkyy … lumisia puita ja vähän kauempana taloja. Asun alimmassa kerroksessa, mutta talo on onneksi mäen päällä. Onni vähän karisee, kun joutuu työntämään lastenvaunuja tai raahaamaan kauppakasseja mäkeä ylös, mutta ei nyt mietitä sitä.
Tänään mietin … muskarilauluja, 1-vuotissynttäreitä, työasioita, unettomuuden syitä, ruokareseptejä, kesää ja 101 muuta jutskahommelia.
Olen iloinen siitä että … mulla on ihanat lapset.
Tänään meillä oli ruokana … lounaalla tofu-kasvishässäkkää ja päivällisellä todennäköisesti chili con carnea.
Päivän asu on … harvinaisen asiallinen: sininen pitkähihainen t-paita, musta Marimekon villatakki (ihanan lämmin), mustat sammarit, harmaat säärystimet (ihanan lämpimät) ja ruskeat saappaat. Korujakin mulla on, ihmeiden ihme, sillä yleensä en aamuisin ehdi enkä muista kaivella niitä esiin (puhumattakaan siitä että vauva repii ne irti joka tapauksessa): erivärisiä lasihelmiä ja hopeaa.
Tänään olen … haaveillut kesästä ja lomasta. Kuten joka päivä tähän vuodenaikaan. Olen niiiiin kyllästynyt talveen.
Aion … ööh … en nyt just mitään ihmeellistä.
Luen … Joel Haahtelan kirjoja. Mulle selvisi vasta viime vuoden loppupuolella, miten hieno kirjailija hän on. Olen lukenut Katoamispisteen, Elenan ja Kaksi kertaa kadonneen, juuri nyt mulla on kesken Lumipäiväkirja. On mulla yöpöydällä muutakin keskeneräistä lukemista, mutta ehdin lukea kovin harvoin, koska elämä tapahtuu.
Olen tekemässä … itseäni tarpeettomaksi. Sellaista on äitinä oleminen. (Niissä tapauksissa kun lapset ovat suht terveitä ja omatoimiseen elämään kykeneviä. Kop kop kop.)
Toivon … että lapset silti isoinakin haluavat viettää aikaa kanssani vaikka eivät minua tarvitsisikaan.
Talossa ja puutarhassa … ööh … on molemmissa hoitamista?
Kuulen … ratikan kolinaa, ilmastoinnin hurinaa ja muutamia muita ääniä, jotka normaalioloissa peittyvät meidän perheen meteliin.
Parasta juuri nyt … on laskiaispulla.
Viikonloppuna aion … juhlia synttäreitä (en omiani) ja käydä uimahallissa.
Meemi pöllitty Tiinalta. T. nimim. Kukkis Jones, blogiarkistojen sankari ja kadonneen meemin metsästäjä
Tänään mietin … muskarilauluja, 1-vuotissynttäreitä, työasioita, unettomuuden syitä, ruokareseptejä, kesää ja 101 muuta jutskahommelia.
Olen iloinen siitä että … mulla on ihanat lapset.
Tänään meillä oli ruokana … lounaalla tofu-kasvishässäkkää ja päivällisellä todennäköisesti chili con carnea.
Päivän asu on … harvinaisen asiallinen: sininen pitkähihainen t-paita, musta Marimekon villatakki (ihanan lämmin), mustat sammarit, harmaat säärystimet (ihanan lämpimät) ja ruskeat saappaat. Korujakin mulla on, ihmeiden ihme, sillä yleensä en aamuisin ehdi enkä muista kaivella niitä esiin (puhumattakaan siitä että vauva repii ne irti joka tapauksessa): erivärisiä lasihelmiä ja hopeaa.
Tänään olen … haaveillut kesästä ja lomasta. Kuten joka päivä tähän vuodenaikaan. Olen niiiiin kyllästynyt talveen.
Aion … ööh … en nyt just mitään ihmeellistä.
Luen … Joel Haahtelan kirjoja. Mulle selvisi vasta viime vuoden loppupuolella, miten hieno kirjailija hän on. Olen lukenut Katoamispisteen, Elenan ja Kaksi kertaa kadonneen, juuri nyt mulla on kesken Lumipäiväkirja. On mulla yöpöydällä muutakin keskeneräistä lukemista, mutta ehdin lukea kovin harvoin, koska elämä tapahtuu.
Olen tekemässä … itseäni tarpeettomaksi. Sellaista on äitinä oleminen. (Niissä tapauksissa kun lapset ovat suht terveitä ja omatoimiseen elämään kykeneviä. Kop kop kop.)
Toivon … että lapset silti isoinakin haluavat viettää aikaa kanssani vaikka eivät minua tarvitsisikaan.
Talossa ja puutarhassa … ööh … on molemmissa hoitamista?
Kuulen … ratikan kolinaa, ilmastoinnin hurinaa ja muutamia muita ääniä, jotka normaalioloissa peittyvät meidän perheen meteliin.
Parasta juuri nyt … on laskiaispulla.
Viikonloppuna aion … juhlia synttäreitä (en omiani) ja käydä uimahallissa.
Meemi pöllitty Tiinalta. T. nimim. Kukkis Jones, blogiarkistojen sankari ja kadonneen meemin metsästäjä
10.2.11
Tuu ja rakasta mua
Yleisradion uutisen mukaan Internetin käyttö alkaa jo vaippaiässä. "Jos vanhempi on Facebookissa ja lapsi on siinä sylissä, niin lapsikin on samalla siellä Facebookissa." Tällä logiikalla Lilli-vauva bloggaa just nyt.
Ehkä muistatte, ehkä ette, että yritin kannustaa itseäni ahkerampaan blogikirjoittamiseen valitsemalla otsikot valmiiksi Tehosekoittimen Golden Greats 2: n biisien nimien mukaan. Tämänkertainen biisi Tuu ja rakasta mua on ihan mahottoman söpö. "Katson sua niin usein. Etkö voi huomata, että oot mun suurin rakkaus." Ihkuu. Olen tosissani. Vähän kateellinen myös. Minusta nimittäin puuttuu se nappula, jota painamalla saa aikaiseksi tuollaisen tunteen.
Teininä tietysti lankesin loveen vähän väliä, parhaimmillaan monta kertaa päivässä ja useimmiten yksipuolisesti. Aikuistuttuani en muista olleeni rakastunut, korkeintaan vähän ihastunut. Olen himoinnut miehiä, pitänyt heistä ja rakastanutkin. Joihinkin harvoihin olen jopa kiintynyt. Mutta en sen kummempaa.
En usko, että olen mitenkään viallinen tai yksittäistapaus. Romeo ja Julia olivat niin rakastuneita vain, koska olivat murrosikäisiä kapinallisia - ja kaikkihan tietävät, mitä siitä tuli. Aikuisten kuuluu tykätä toisistaan sopivasti, että voivat lisääntyä, mutta sen verran haaleasti, että pysyvät hengissä, muuten ei ihmissuvulle hyvä heilu.
Sittenkin. Eikö olisi ihana joskus tuntea niin kuin Tehosekoittimen poijjaat laulavat? Olla palavasti ja kaikenvoittavasti lääpällään? Palvella toista ilomielin, rakastaa jopa hänen likaisia sukkiaan? Olla koskaan ajattelematta, että tässäkö elämä sitten on, tommosen tyypin kyljessä, ei hitto?
Ehkä muistatte, ehkä ette, että yritin kannustaa itseäni ahkerampaan blogikirjoittamiseen valitsemalla otsikot valmiiksi Tehosekoittimen Golden Greats 2: n biisien nimien mukaan. Tämänkertainen biisi Tuu ja rakasta mua on ihan mahottoman söpö. "Katson sua niin usein. Etkö voi huomata, että oot mun suurin rakkaus." Ihkuu. Olen tosissani. Vähän kateellinen myös. Minusta nimittäin puuttuu se nappula, jota painamalla saa aikaiseksi tuollaisen tunteen.
Teininä tietysti lankesin loveen vähän väliä, parhaimmillaan monta kertaa päivässä ja useimmiten yksipuolisesti. Aikuistuttuani en muista olleeni rakastunut, korkeintaan vähän ihastunut. Olen himoinnut miehiä, pitänyt heistä ja rakastanutkin. Joihinkin harvoihin olen jopa kiintynyt. Mutta en sen kummempaa.
En usko, että olen mitenkään viallinen tai yksittäistapaus. Romeo ja Julia olivat niin rakastuneita vain, koska olivat murrosikäisiä kapinallisia - ja kaikkihan tietävät, mitä siitä tuli. Aikuisten kuuluu tykätä toisistaan sopivasti, että voivat lisääntyä, mutta sen verran haaleasti, että pysyvät hengissä, muuten ei ihmissuvulle hyvä heilu.
Sittenkin. Eikö olisi ihana joskus tuntea niin kuin Tehosekoittimen poijjaat laulavat? Olla palavasti ja kaikenvoittavasti lääpällään? Palvella toista ilomielin, rakastaa jopa hänen likaisia sukkiaan? Olla koskaan ajattelematta, että tässäkö elämä sitten on, tommosen tyypin kyljessä, ei hitto?
24.1.11
Kaukaisimmalle rannalle
Ulko-oven mainoskielto pitää aika tehokkaasti paperiskeidan loitolla. Paitsi pizzerioiden ruokalistoja, mutta se on kokonaan toinen juttu.
Lelukuvastoita sen sijaan ei näköjään voi välttyä. Niitä tulvi postiluukusta varsinkin juuri ennen joulua.
Vanhemmilla näkyy olevan erilaisia tapoja toimia näiden lapsia houkuttelevien julkaisujen kanssa. Jotkut pistävät ne saman tien piiloon ja paperinkeräykseen, toiset taas käyttävät niitä joulupukin toivelistoina, joista lapset saavat ruksia haluamansa kamat.
Minä annan lasten selailla ja haaveilla. Samalla voidaan keskustella siitä, miksi ei ole kivaa eikä järkevää täyttää nurkkia muovinpalasilla, jotka menevät heti rikki. Itsekin tykkään katsella minun mielestäni kauniita asioita, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Yllättävän hyvin on mennyt oppi perille ainakin Viltsulle.
Hyvä täky meidän perheessä on ”Itämeren suojelu”. Itämeri on ihanan eksoottinen nimi isolle vedelle, joka lainehtii niin kotiseudulla kuin mökkirannassakin. Lapset ymmärtävät, että luontoa pitää suojella, ja voivat luopua uusien lelujen ostamisesta, jos se auttaa Itämerta. Tuntuu, että aikuisilla olisi opittavaa heistä.
9-vuotias tajuaa myös, miksi lastenohjelmissa on mainoksia ja mikä tv-mainosten tehtävä on: ”Noi yrittää vaan saada kaikki ihmiset ostamaan noita leluja vaikka ne on ihan huonoja.” Hah, enpäs mennyt lankaan.
Lelukuvastoita sen sijaan ei näköjään voi välttyä. Niitä tulvi postiluukusta varsinkin juuri ennen joulua.
Vanhemmilla näkyy olevan erilaisia tapoja toimia näiden lapsia houkuttelevien julkaisujen kanssa. Jotkut pistävät ne saman tien piiloon ja paperinkeräykseen, toiset taas käyttävät niitä joulupukin toivelistoina, joista lapset saavat ruksia haluamansa kamat.
Minä annan lasten selailla ja haaveilla. Samalla voidaan keskustella siitä, miksi ei ole kivaa eikä järkevää täyttää nurkkia muovinpalasilla, jotka menevät heti rikki. Itsekin tykkään katsella minun mielestäni kauniita asioita, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Yllättävän hyvin on mennyt oppi perille ainakin Viltsulle.
Hyvä täky meidän perheessä on ”Itämeren suojelu”. Itämeri on ihanan eksoottinen nimi isolle vedelle, joka lainehtii niin kotiseudulla kuin mökkirannassakin. Lapset ymmärtävät, että luontoa pitää suojella, ja voivat luopua uusien lelujen ostamisesta, jos se auttaa Itämerta. Tuntuu, että aikuisilla olisi opittavaa heistä.
9-vuotias tajuaa myös, miksi lastenohjelmissa on mainoksia ja mikä tv-mainosten tehtävä on: ”Noi yrittää vaan saada kaikki ihmiset ostamaan noita leluja vaikka ne on ihan huonoja.” Hah, enpäs mennyt lankaan.
20.1.11
Kadotettu paratiisi
Heippa blogi. On taas vettä virrannut Vantaassa, lumia pudoteltu katoilta ja kalenterista revitty sivu jos toinenkin siitä kun viimeksi nähtiin.
Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.
Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.
Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.
Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.
Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.
Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.
Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.
Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.
15.11.10
Mä haluun rauhoittua
Viime vuosina elämäni on ollut melko vaiherikasta. On ollut aviokriisiä, eroa, uusia miehiä ja vauvoja, hulluja sukulaisia jne. Tollompi voisi luulla, että olisin karaistunut enkä ihan pienestä hätkähtäisi.
Näköjään olen kuitenkin onnistunut tähän asti olemaan lunki ja stressitön. Viime viikko nosti stressilukemat pilviin, ja se tuntuu edelleen, vaikka tilanne on ohi ja kaikki hyvin.
En muistanutkaan, että jokainen uusi kriisi nostaa vanhat ahdistukset pintaan. En myöskään muistanut, miten väsyneeksi ihminen tulee kovan henkisen rääkin jälkeen. Mieli tekisi vain nukkua ja ehkä tehdä hitaita kävelylenkkejä. Aloitekyky on nollassa, koti saa repsottaa, ja helponkin asian hoitaminen tuntuu mahdottoman työläältä. Katselen tänään erääntyviä laskuja ja toivon, että pankki ymmärtäisi lähettää rahat oikeaan paikkaan ilman että mun tarvii tehdä mitään. Siirrän vähemmän kiireisiä asioita kahden päivän päähän, koska sitä pidemmälle sisäinen kalenterini ei yksinkertaisesti ylety. Keskiviikkona voin taas siirtää niitä eteenpäin perjantaille. Olen nääs kuullut, että senniminenkin päivä on allakassa.
Vaikka sisäinen ajanlasku olisikin rikki, aika osaa laskea ihan itse itsensä. Se kuluu ja etenee vääjäämättä. Onneksi. Jonain aamuna herään ja huomaan, että tämäkin väsy on historiaa.
Näköjään olen kuitenkin onnistunut tähän asti olemaan lunki ja stressitön. Viime viikko nosti stressilukemat pilviin, ja se tuntuu edelleen, vaikka tilanne on ohi ja kaikki hyvin.
En muistanutkaan, että jokainen uusi kriisi nostaa vanhat ahdistukset pintaan. En myöskään muistanut, miten väsyneeksi ihminen tulee kovan henkisen rääkin jälkeen. Mieli tekisi vain nukkua ja ehkä tehdä hitaita kävelylenkkejä. Aloitekyky on nollassa, koti saa repsottaa, ja helponkin asian hoitaminen tuntuu mahdottoman työläältä. Katselen tänään erääntyviä laskuja ja toivon, että pankki ymmärtäisi lähettää rahat oikeaan paikkaan ilman että mun tarvii tehdä mitään. Siirrän vähemmän kiireisiä asioita kahden päivän päähän, koska sitä pidemmälle sisäinen kalenterini ei yksinkertaisesti ylety. Keskiviikkona voin taas siirtää niitä eteenpäin perjantaille. Olen nääs kuullut, että senniminenkin päivä on allakassa.
Vaikka sisäinen ajanlasku olisikin rikki, aika osaa laskea ihan itse itsensä. Se kuluu ja etenee vääjäämättä. Onneksi. Jonain aamuna herään ja huomaan, että tämäkin väsy on historiaa.
11.11.10
Pillitä, Elli, pillitä
Otsikko ei liity juttuun mitenkään, paitsi ehkä sillä tavalla, että haluaisin päästä sanomaan niin yhdelle mainituksi tulevalle tyypille.
Ihmisen voimavarat saavat minut mykistymään.
Nostan hattua evakoille, pakolaisille ja maahanmuuttajille. En tajua, miten on mahdollista palata normaaliin elämään, jos edes kotonaan ei ole voinut olla turvassa, jos jokainen ovenkolkutus on ollut uhka.
Minun ovellani on käynyt kerran riehumassa EM:n eksä, Piitun mutsi - sanotaan häntä vaikka Rouvaksi. Tilanne ei ollut erityisen uhkaava, eikä se liittynyt mitenkään minuun tai minun lapsiini. Silti siitä näköjään jäi jokin aukko perusturvallisuuteen.
Tällä viikolla Rouva on taas järjestänyt perheellemme pientä ylimääräistä kriisintynkää. Tänä aamuna kotoa lähtiessäni huomasin, että osin tiedostamattani olin valmistautumassa siihen, että en voisi enää palata. Vauva oli valmiiksi mukana vaunuissa ja muu perhe poistunut jo aiemmin. Sujautin vielä käsilaukkuun päiväkirjan ja pari valokuvaa, ranteeseeni pojan tekemän korun. Evakkoreki, täältä tullaan.
Mainittakoon, että minulle lähteminen ei ole erityisen vaikeaa. Vaikka olenkin jämähtänyt tähän kaupunkiin ja tähän elämään, sisimmässäni asuu pieni nomadi. Olisiko siirtolaisten ja evakkojen verenperintöä. Siitä huolimatta olen hyvin huojentunut nyt, kun tilanne näyttää olevan ohi ja voin istua omassa olohuoneessani kirjoittamassa tätä. Koti on kumminkin aina koti.
Olihan tässä se hyvä puoli, että näki, mitkä asiat ovat todella tärkeitä. Valokuvat, päiväkirjat, lasten tekemät korut. Rakkaus ja ystävyys.
Ihmisen voimavarat saavat minut mykistymään.
Nostan hattua evakoille, pakolaisille ja maahanmuuttajille. En tajua, miten on mahdollista palata normaaliin elämään, jos edes kotonaan ei ole voinut olla turvassa, jos jokainen ovenkolkutus on ollut uhka.
Minun ovellani on käynyt kerran riehumassa EM:n eksä, Piitun mutsi - sanotaan häntä vaikka Rouvaksi. Tilanne ei ollut erityisen uhkaava, eikä se liittynyt mitenkään minuun tai minun lapsiini. Silti siitä näköjään jäi jokin aukko perusturvallisuuteen.
Tällä viikolla Rouva on taas järjestänyt perheellemme pientä ylimääräistä kriisintynkää. Tänä aamuna kotoa lähtiessäni huomasin, että osin tiedostamattani olin valmistautumassa siihen, että en voisi enää palata. Vauva oli valmiiksi mukana vaunuissa ja muu perhe poistunut jo aiemmin. Sujautin vielä käsilaukkuun päiväkirjan ja pari valokuvaa, ranteeseeni pojan tekemän korun. Evakkoreki, täältä tullaan.
Mainittakoon, että minulle lähteminen ei ole erityisen vaikeaa. Vaikka olenkin jämähtänyt tähän kaupunkiin ja tähän elämään, sisimmässäni asuu pieni nomadi. Olisiko siirtolaisten ja evakkojen verenperintöä. Siitä huolimatta olen hyvin huojentunut nyt, kun tilanne näyttää olevan ohi ja voin istua omassa olohuoneessani kirjoittamassa tätä. Koti on kumminkin aina koti.
Olihan tässä se hyvä puoli, että näki, mitkä asiat ovat todella tärkeitä. Valokuvat, päiväkirjat, lasten tekemät korut. Rakkaus ja ystävyys.
4.11.10
Ote irtoaa
Herään, pesen hampaat, käynnistän pesukoneen, keitän puuroa, vaihdan vaipan, ruokin lapsia, pakkaan eväät, annan lähtösuukon, juon kahvia, levitän pyykit, vaihdan lisää vaippoja, annan lisää ruokaa, rasvaan, puen, pidän sylissä, lallattelen, nukutan, syön jugurttia, ajattelen että lattiat pitäisi pestä, tarkistan sähköpostin ja facebookin, puhun puhelimessa, laitan välipalaa, kyselen läksyjä, laitan ruokaa, istun pöytään, nousen ylös, istun takaisin, syön, pesen lisää pyykkiä, laitan lisää ruokaa, käyn joogassa muskarissa vesijumpassa futismatsissa suihkussa, luen yhden runon, laitan iltapalaa, täytän pesukoneen, luen lastenkirjaa, pidän lisää sylissä, pesen hampaat, nukun. Ote ei saa irrota. Varsinkaan syliote.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)