24.1.11

Kaukaisimmalle rannalle

Ulko-oven mainoskielto pitää aika tehokkaasti paperiskeidan loitolla. Paitsi pizzerioiden ruokalistoja, mutta se on kokonaan toinen juttu.

Lelukuvastoita sen sijaan ei näköjään voi välttyä. Niitä tulvi postiluukusta varsinkin juuri ennen joulua.

Vanhemmilla näkyy olevan erilaisia tapoja toimia näiden lapsia houkuttelevien julkaisujen kanssa. Jotkut pistävät ne saman tien piiloon ja paperinkeräykseen, toiset taas käyttävät niitä joulupukin toivelistoina, joista lapset saavat ruksia haluamansa kamat.

Minä annan lasten selailla ja haaveilla. Samalla voidaan keskustella siitä, miksi ei ole kivaa eikä järkevää täyttää nurkkia muovinpalasilla, jotka menevät heti rikki. Itsekin tykkään katsella minun mielestäni kauniita asioita, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Yllättävän hyvin on mennyt oppi perille ainakin Viltsulle.

Hyvä täky meidän perheessä on ”Itämeren suojelu”. Itämeri on ihanan eksoottinen nimi isolle vedelle, joka lainehtii niin kotiseudulla kuin mökkirannassakin. Lapset ymmärtävät, että luontoa pitää suojella, ja voivat luopua uusien lelujen ostamisesta, jos se auttaa Itämerta. Tuntuu, että aikuisilla olisi opittavaa heistä.

9-vuotias tajuaa myös, miksi lastenohjelmissa on mainoksia ja mikä tv-mainosten tehtävä on: ”Noi yrittää vaan saada kaikki ihmiset ostamaan noita leluja vaikka ne on ihan huonoja.” Hah, enpäs mennyt lankaan.

5 kommenttia:

Touhis kirjoitti...

Meillä on ollut ihan sama "katsotaan ja haaveillaan" -linja lelukuvastojen suhteen, joka nykyisin jatkuu hevostarvikekuvastojen kanssa ;) (pirkuleet laittavat aina tähän aikaan vuodesta kaikki ihanat kevätkuvastonsa heikkojen ihmisten riesaksi).

Meidän mainoskriittisistä lapsista on kasvanut suorastaan yli-mainoskriittisiä teinejä, jotka kilpaa bongaavat ohjelmista piilomainontaa ja tuotesijoittelua. Ja tyrmäävät järjestään kaiken. Näille on ihan oikeesti melko vaikeaa markkinoida mitään, siis silleen suoraan. Ei ole helppoa nykyajan mainosmiehillä :D

piilomaja kirjoitti...

Meillä on kohta kaksitoistavuotias Touhiksen mainitseman teinin kaltainen poika. Hän on yli-kriittisyydessään minusta suorastaan jo vainoharhainen.

kukkis kirjoitti...

Ei oo mainosmiehillä helppoa, vaikka kaikkensa yrittävät ... :)

Sun äitis kirjoitti...

Meillä lelukuvastojen selaaminen on ollut äidin ja lasten yhteinen harrastus läpi vuosikymmenten. Spögejen kanssa yhdessä totesimme joulun alla, että on se niin väärin, ettei kuvastoa meille enää jaeta. Samalla hartaudella on aina katsottu ja kommentoitu niin vauvalelut, tyttöjen krääsät kuin poikien tavarat. Ostotapahtumiin katselut ovat johtaneet hyvin harvoin.

Viime syksynä, kun pojat pakkasivat kamojaan muuton vuoksi, löytyi jostain kaapin perältä 90-lukuinen lelulehti, jota selaten teimme aikamatkan poikien lapsuuteen. Kivaa oli!

kukkis kirjoitti...

Oi, ihanaa, vanhoissa mainoksissa on sitä jotain. Eikä tarvitse olla sen vanhempi kuin 90-luvulta. Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että hyvin monet puuhat muuttuvat arvokkaiksi ja kiinnostaviksi, jos niitä voi harrastaa oman lapsen tai lasten kanssa (sitten on tietenkin niitä harrastuksia, joita ilmankin pärjäisi oikein hyvin, omalla kohdallani tämmöinen on esim. lätkän pelaaminen ... onneksi mua ei enää peliin huolitakaan).