Joskus sokea kana löytää jyvän ja keskivertobloggaaja tulee osallistuneeksi klassikkomeemiin, joka kirvoittaa liudan hyviä kommentteja ja synnyttää ainakin yhden lukupiirin. Tämmöisen suorituksen jälkeen minulle käy niin, että bloggaamisen rima nousee huomattavasti, ihan siihen maanpinnan tasolle. Mistä nyt enää voi kirjoittaa?
Vastaus kuuluu: ei mistään. Päässä ei liiku yhden yhtä ilmaisukelpoista ajatusta. Ainakaan juuri nyt. Tällä viikolla seuranani ovat olleet yölliset ilmestykset, joita voi nähdä vain silloin, kun on kamala kiire ja unettomuutta ja 37-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Minh on kuvannut omiaan raadollisesti ja minun nähdäkseni realistisesti. Hänen syynsä ovat erilaisia kuin minun, mutta pelko kuulostaa siitä huolimatta tutulta.
Silloin ei auta muu kuin kirjoittaa välipostaus, jossa ei sanota mitään mutta suositellaan muutamaa hyvää blogia.
Onneksi voi rentoutua lukemalla talvilomalta palannutta Runotorstaita. Suosittelen erityisesti Suojakännin kevätrunoa ja Allyn sinistä tilitystä.
Ai niin! Jos joku ei ole vielä huomannut, että Ohari on tullut takaisin, niin kerrottakoon, että Ohari on todellakin tullut takaisin! Maailma alkaa olla valmis.
2 kommenttia:
No pöh, nyt sitten Ohari on täällä taas, mutta tuo eräs viljalaatu nimimerkki lopetti.
Bloggaaminen on aika lähellä oikeaa elämää.
Hyvä, että sä sentään kirjoitat. Pelottavaa jos kaikki coolit naiset laittaa blogit kiinni.
Sano muuta, Kaura teki ohraisesti! Vaikka jokainen tietenkin saa tehdä omalla blogillaan mitä haluaa ... kai ... Surku tulee silti.
Ooh, mitä imartelua, nyt rinnat röyhistyy niin että puseronnapit lentäisivät, jos olisi nappipusero päällä. Tulla nyt verratuksi noin cooleihin naisiin kuin O. ja K. ... Punastelen kainosti ja olen aivan ymmyrkäisenä ilosta. Kiitos, Kata, pelastit koko viikon :) Ja samat sanat sulle!
Lähetä kommentti