16.9.08

Ei tämän listan kasaamiseen mennytkään kuin viikko

Satujatar haastoi minut tähän musameemiin:

Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!

Hmmm ... vaikeaa! Viime aikoina olen kuunnellut lähinnä remontin ajaksi piiloutuneita ja uudestaan löytyneitä ikivanhoja levyjäni Buena vista social clubista Ypö viiteen ja taistolaislauluista Guns'n'rosesiin. Niin, ja rankkojen työpäivien jälkeen kuuntelen aina mieluiten suosikkibiisiäni hiljaisuutta.

Kun oikein pohdiskelin, päädyin kuitenkin lopulta seuraavaan listaan. Listasta tuli jotenkin oudon melankolinen, mutta sellainen syksy on. Rauhallinen, nostalginen ja samalla varovaisen toiveikas.

Näitä biisejä olen viime aikoina eniten itse hyräillyt:

1. Christy Moore: Mad lady and me

En löytänyt tätä Youtubesta enkä Myspacesta, mutta kuunnelkaa vaikka Missing you täältä. Christy on tavallisen näköinen kaljupäinen setä, mutta keikalla hän saa ihmiset hyppysiinsä ihan pelkällä läsnäolollaan. Pääsin kuulemaan häntä Savoy-teatterissa joskus parikymmentä vuotta sitten, ja vieläkin se on yksi hienoimmista konserttikokemuksistani ikinä.

2. Laura Sippola: Harakat haaskalla
No voi pannahinen, ei tätäkään ole missään tai sitten en vaan osaa löytää sitä. On nää muutkin hyviä, kuunnelkaa vaikka. Ostin Mieli-EP:n Lauran keikalta viime talvena, siitä tulee hyvälle tuulelle.

3. Anna Järvinen: Kom hem
Valitse raita täältä. Sain tämän levyn joululahjaksi yllättävältä taholta. Levy ei kolahtanut mitenkään kerralla, mutta kun olin kuunnellut sitä vähän aikaa, liikutuin niin, että kyyneleet alkoivat valua. Niin että kai se osui ja upposi? On siinä ja siinä, meneekö tämä biisi liian lällyksi, mutta sanat ovat minun mielestäni järisyttävän kauniit: Hos mig är du märklig, hos mig är du verkligen overkligt fin. Voiko toiselle sanoa mitään ihanampaa?

4. Duffy: Mercy
Ei varmaan saisi diggailla tämmöistä hittibiisiä, mutta ei voi mitään. On tässä jotain soulia ja selvää korvamatoainesta. Sitä paitsi kaikki saavat edustaa mitä näkemystä tahansa, seuraavasta biisistä selviää, mitä mieltä minä olen:

5. Joan Jett: Bad reputation

I don't give a damn. Ja siks toisekseen I love rock'n'roll, vaikkei sitä tästä listasta huomaa.


Nuorison ääni kuuluviin!

Pitäähän Viltsun saada tehdä oma vitosensa. Varsinkin kun meillä on sama tilanne kuin varmaan kaikilla muillakin: aikuiset joutuvat kuuntelemaan ensisijaisesti sitä mitä nuoriso haluaa. Onneksi Viltsun musiikkimaku on laaja eikä kovin kaukana omastani.

1. Risto Räppääjä: Viluräppi

Vilu ja nälkä ihmistä syö. On pohjolassa pimeä yö. Jou!
Risto Räppääjä -leffa on hitti, ja sen soundtrackia kuunnellaan harva se päivä.

2.
Apulanta: Maanantai (onpa muuten erikoinen video)
Apiksen biiseistä tämä ei alun perin ollut Viltsun suosikki, mutta äiti on kuunnellut sitä niin taajaan että on saanut poikansakin hoilaamaan mukana ... Niin sitä nuorisoa turmellaan.

3. Tehosekoitin: Kaikki nuoret tyypit

Pitäisiköhän minun olla huolissani siitä, että 7-vuotiaan poikani lempparibiisin mukaan kaikki nuoret tyypit tahtoo mennä sekaisin ...? Niin sitä nuorisoa turmellaan.

4.
System of a Down: Hypnotize
Niin sitä nuorisoa turmellaan.

5. Deep Purple: Smoke on the water

En ole ihan varma, onko Viltsu ikinä kuunnellut koko biisiä, mutta tättättää, tättätädää pitää opetella soittamaan joka ikisellä instrumentilla, joka talosta löytyy. Musiikkiopistotaustasta on edes sen verran hyötyä, että äiti pääsee kerrankin pätemään. Ilmainen vinkki lapsille: ruinatkaa vanhemmiltanne, että saatte mennä soittotunneille. Aikuisena ette tule sitä katumaan.

Haastan Hestian ja Helenin. Tartteehan meidän löytää uusia baarilauluja.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Teidän Viltsulla on magee musamaku. Pitäkää tämä linja!

Anonyymi kirjoitti...

Jes, teen heti kun kerkiän.

Anonyymi kirjoitti...

Musiikki, mitä se on? Mä en ehdi enkä jaksa edes sauvakävellä, joten musaakaan ei tule kuunneltua :-(
Eikö ketään kiinnosta lista kiinnostavimmista artikkeleista joita olen viimeksi löytänyt??

Mutta joo, tämä haaste on vastaanotettu, ja todettu että sen avulla voisi saada bloginpäivityslukonkin avattua. Mulla on toinenkin aihe kytemässä, nimittäin voisin kehua yhtä vartalonhoitotuotetta! Kunhan keksin miten saan sen ympättyä johonkin asiaan...

Anonyymi kirjoitti...

Veera: Pidetään tai yritetään ainakin. Suurin osa suosikeista on onneksi toistaiseksi samoja kuin äidilläkin. Hirvittää, mitä sitten käy, jos murkkuiässä lapsi alkaa kovasti kapinoida äidin mieltymyksiä vastaan. Alkaakohan se kuunnella iskelmää, hui kauhistus!

Hestia: Jes! Ai niin muuten, mun piti lähettää sulle sitä levylistaa ... Tulee sähköpostissa!

Helen: Vähän toivoinkin, että tämä auttaisi blogilukon avaamisessa. Vartalonhoitotuote on asia sinänsä, oikein isolla A:lla! Ei sitä tarvitse mihinkään ympätä.